ilo
  • Jumala on rakkaus

    Näitä sanoja kuulee varmaan jokainen ilolla. Ne sisältävätkin mitä suloisimman ja rakkaimman sanoman. Nykyään, kun niin monesta Jumalan sanan totuudesta vaietaan, kuulee tätä lausetta useinkin käytettävän. Sitä pidetään yhtenä kristillisenä päätotuutena. Jumalan rakkautta nähdään luonnon kauneudessa ja sen runsaissa lahjoissa. Siitä puhutaan kaikissa kouluissa ja kirkoissa. Mutta sittenkin syrjäytetään useimmiten Jumalan kirkkain ilmestys.

    Tätä Jumalan rakkautta ylistetään mitä korkeimmasti ja ihanimmasti juuri enkelin joulusaarnassa, kun hän silloin paimenille lausui: "Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuIeva kaikelle kansalle: Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." – Osoittaahan Jumala ilmeisesti ihmisiä kohtaan suurta rakkautta sen kautta, että hän heitä varten loi maan ja sen ylle ihanasti koristetun avaruuden, mutta Kristuksen ihmiseksituleminen on jotakin verrattomasti enemmän.

    Kun kuulemme, että Jumala on jo iankaikkisuudessa päättänyt pelastaa ihmiskunnan, jonka lankeemuksen hän ennakolta näki, niin johan tämä saattaa meidät ihmetellen tarkkaamaan Jumalan rakkautta. Mutta paljon, paljon suurempi on tämä ihmettelymme oleva, kun me kuulemme, että Jumala syntisten pelastamiseksi, vihollistensa auttamiseksi, lupaa lähettää maailmaan oman rakkaan Poikansa, itse Herran Kristuksen.

    Eipä todellakaan järkemme olisi voinut käsittää sitä, että Jumalan Poika olisi tänne tullut jumalallisessa kirkkaudessaan. Eikä sitäkään, että Jumala rakkaudessaan lähestyy syntisiä ja tahtoo heidät pelastaa. Mutta vielä käsittämättömämpää on, että Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan on niin suuri, että löydämme Jumalan Pojan mitättömänä lapsena halvan neitsyen sylissä, tallissa, seimessä ja kapaloon käärittynä ja että näin Jumala tulee ihmiseksi. Niinpä ei ollutkaan ensimmäisenä jouluyönä Jumalan rakkautta ylistämässä ihmisten kuorot, vaan taivaan enkelten täytyi tulla tänne virittämään kiitosvirsi Jumalalle.

    Prof. C. F. W. Waltherin joulusaarnasta lyhentäen suomennettu. Luterilainen, '38. (Luterilainen 11-12/1989)