3. adventtisunnuntai
  • Johannes Kastaja esikuvana

    Matt. 11:11-19 Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva. Jolla on korvat, se kuulkoon. Mutta mihin minä vertaan tämän sukupolven? Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen sanoen: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet'. Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."

    Johannes Kastaja oli viimeinen Vanhan liiton profeetoista. Hän seisoi ikään kuin Vanhan ja Uuden liiton rajalla. Hänellä oli etuoikeus nähdä, kuinka profetiat alkoivat toteutua. Hän sai olla todistamassa Messiaan tulemista, olla raivaamassa hänelle tietä. Parannussaarnallaan hän oli valmistamassa kansaa ottamaan Jeesuksen vastaan.

    Johanneksen kutsumus muistuttaa suuresti jokaisen kristityn tehtävää. Kukaan meistä ei ole Messias, mutta jokaisen meistä on pidettävä Jumalan sanaa esillä, jotta Jeesus voisi löytää sijan syntisten sydämissä. Siksi tänään paneudumme siihen, mitä voimme oppia Johannes Kastajasta omaa vaellustamme ajatellen.

    Johannes oli uskollinen julistaja, jonka vaellus tuki hänen julistustaan

    Vapahtaja aloittaa Johanneksen kuvaamisen sanomalla: ”ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän”. Johanneksen suuruutta kuvaa se, mitä Jeesus on sanonut juuri ennen päivän evankeliumia: ”Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa. Vai mitä te lähditte? Profeettaako katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'.” (j. 7-10).

    Johannes ei ollut huojuva ruoko, vaan voimallinen Jumalan sanan julistaja, joka tinkimättömästi täytti hänelle annettua tehtävää. Hän ei havitellut maallista kunniaa saarnaten kuulijoidensa mieliksi, vaan hän eli askeettisesti erämaassa ollen uskollinen Lähettäjälleen. Hän oli suurempi kuin profeetta. Hän oli Malakian ennustama lähettiläs, joka teki tietä Herralle. Silti hän oli tavattoman nöyrä eikä tehnyt itsestään minkäänlaista numeroa. Hänen ilonsa oli Jumalan tahdon täyttäminen, ei oma kunnia. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että Kristus sanoo häntä suurimmaksi vaimosta syntyneitten joukossa. Joutuvathan tavalliset kuolevaiset häpeään tämän uskon sankarin rinnalla.

    Herramme sanoja: ”mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän” ei tule ymmärtää Johannesta vähättelevästi tai niin, ettei Johannes olisi ollut osallinen taivasten valtakunnasta. Me olemme suurempia kuin hän siinä mielessä, että voimme sanassa nähdä, miten profetiat ovat täyttyneet Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä. Meille on siten uskottu enemmän kuin Johannekselle, joka ei päässyt todistamaan näitä pelastushistoriallisia tapahtumia.

    Johannes Kastajassa näemme sen, mitä on todellinen uskollisuus Jumalan sanalle. Näemme, miten sanat ja teot tukevat toisiaan. Huomaamme myös sen, että vaikka olisi kuinka upea julistaja tahansa, sanoma ei välttämättä kelpaa kuulijoille.

    Johannes julisti uskollisesti, vaikka häntä vastaan hyökättiin

    Herra sanoo: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen”. Kreikkalainen teksti on tässä monitulkintainen. Kontekstin tähden kääntäisin kyseisen jakeen hieman toisin käyttämämme käännös, tähän tapaan: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään Jumalan valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät yrittävät temmata sen itselleen” Jeesus julistaa tässä, että Johanneksen uskollisesta julistuksesta ja hurskaasta elämästä seurauksena ei suinkaan ollut maallinen kunnia ja kiitos, vaan jyrkkä vastustus. Hänen julistamaansa valtakuntaan ei haluttu uskoa, vaan sitä vastaan hyökättiin. Jumalan valtakunta ja sen luonne yritettiin alistaa farisealaisille ja juutalaisille maanpäällisen paratiisin ajatuksille. Johannes Kastaja ja monet muut uskolliset julistajat hänen jälkeensä ovat joutuneet kärsimään ruumiillisestikin julistuksensa takia. Jumalattomilla ajatuksillaan ja raoilla teoillaan vastustajat yrittävät temmata valtakunnan itselleen.

    Johannes on meille erittäin esikuvallinen siinä, että hän ei masentunut, vaikka hänen julistustyönsä kohtasi vastustusta. Vaikka fariseukset halveksuivat häntä ja väittivät, että hänessä on riivaaja, koska hän eli pidättäytyen maallisista nautinnoista, hän ei lamaantunut tästä. Hän ei taipunut painostuksen eikä edes maallisten ruhtinaitten edessä, vaan julisti kovaa lain saarnaa jopa hallitsijalleen, Herodes Antipaalle. Tuskin Johannes oli tietämättä sitä, että tämä voisi maksaa hänelle hänen henkensä, mutta hän ei voinut olla hiljaa. Hän näki, että hallitsija elämällä räikeästi vastoin Jumalan tahtoa, oli matkalla iankaikkisen kadotukseen. Johannes ei pelännyt vainoa, koska hänen sydämessään vallitsi kunnioittava pelko Jumalaa kohtaan. Hänen sydämellään oli se, että mahdollisimman moni voisi kääntyä ja pelastua. Hän rakasti henkensäkin uhalla. Hän pani itsensä todella likoon.

    Rakkaus Jumalaan. Rakkaus lähimmäiseen. Nämä kaksi leimasivat Johanneksen elämää. Johanneksen esimerkin äärellä ainakin minä joudun myöntämään rakkaudettomuuteni. Pidänhän usein suuni supussa, koska pelkään ihmisten reaktioita. Jos tämä koskee sinuakin, haluan esittää meille kummallekin kysymyksen: miksi pelkäämme? Miksi meille on niin tärkeää, mitä toiset meistä ajattelevat? Hiljaa oleminen voi vaikuttaa viattomalta, mutta se on todellisuudessa itserakkautta. Hiljaisuus julistaa, että meille on tärkeämpää hyvä mieli, kun lähimmäisen iankaikkinen kohtalo. Johanneksen ehdottomuus, hänen uskollisuutensa Jumalalle kärsimyksenkin edessä, vie meiltä tekosyyt oikeuttaa se, että pidämme suumme supussa emmekä tuo Jumalan sanaa esille. Se vie meiltä oikeuden lamaantua ihmispelon edessä ja keksiä verukkeita olla tunnustamasta uskoamme.

    Se, miten Johannekseen suhtauduttiin voi olla meille toisaalta rohkaisuna: jos näet Johannekseen –suureen uskon sankariin – suhtauduttiin näin vihamielisesti, meidän ei tarvitse ottaa sitä itseemme, jos meitäkin kohdellaan nurjasti uskomme vuoksi. Jos Johannesta haukuttiin riivatuksi ja Vapahtajaa syöpöksi ja juopoksi, voimme olla varmoja siitä, että se sanoma, jota julistamme saa aikaan vihaa. Vian ei suinkaan aina tarvitse olla meissä, jos Jumalan sanaan suhtaudutaan vihamielisesti. Jos Jumalan sana ei valloita sydäntä, aina löytyy tekosyy olla uskomatta. Aina keksitään selitys sille, miksi Jeesus ei kelpaa. Me emme voi taivutella ketään uskoon. Se on Pyhän Hengen tehtävä.

    Johannes Kastaja on esikuva sanaan turvaamisessa ja iankaikkisen elämän perimisessä

    Päivän evankeliumi tuo ilmi sen, miten esikuvallinen mies Johannes Kastaja oli. Se tuo esille sen, että Johanneksen uskollisuus Jumalan tahdolle ei tuonut hänelle kiitosta, vaan vainoa. Johannes eli lyhyehkön, ankaran elämän. Maallisesti hänen 30-vuotisessa vaelluksessaan ei ollut loistoa. Pisteenä i:n päälle hänet tuomittiin epäoikeudenmukaisesti kuolemaan hallitsijan typerien lupausten ja kasvojen säilyttämisen tähden.

    Vaikka hänen loppunsa näyttää tavattoman murheelliselta, se oli kuitenkin onnellinen. Johannes tunsi sen, jota hän julisti. Hän uskoi sydämestään, että Jeesus oli todella Jumalan Karitsa, joka ottaisi pois maailman synnin. Vielä vankilassa, hän haki apua Pelastajaltaan. Hän ei pyytänyt, että hän voisi päästä vapaaksi. Hän ei pyytänyt helpotusta oloihinsa. Hän pyysi Jeesukselta vakuutusta, että tämä oli todella se, joka oli luvattu. Eikä Vapahtaja suhtautunut tähän pyyntöön moittien tai paheksuen, vaan hän käski Johanneksen opetuslapsia sanomaan lähettäjälleen: ”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” (Matt. 11:4-6)

    Herramme ohjasi Johanneksen katseen profetioiden täyttymiseen. Jeesus ohjasi ahdistetun palvelijansa sanan kalliolle. Jumalan sanan toteutuminen sai lohduttaa Johannesta silloin, kun kaikki muu hänen elämässään oli sortunut. Ja koska hän turvautui tähän sanaan, hän pääsi varmasti taivaaseen. Hän sai käydä valtakuntaan, jota hän oli kaikki vuodet julistanut. Sinne hän pääsi yksin uskollisen Vapahtajansa tähden, ei oman hurskautensa takia.

    Näin Johannes muistuttaa meitä siitä, että suurimmatkin sankarit ovat vain heikkoja syntisiä. Kukaan meistä ei jaksa ilman sanan lohdutusta. Kukaan ei ole päässyt niin pitkälle, että voisi ottaa Messiaan paikan. Jeesus on ainoa Messias. Hän on ainoa, joka voi pelastaa synnin, kuoleman ja lain vallasta. Ja hän on todella kukistanut nämä vihollisemme: lain hän täytti edestämme. Niin se ei voi enää syyttää meitä. Synnin hän voitti kärsimällä syntiemme vuoksi. Niin ei ole enää yhtään syntiä, joka kiskoisi meitä kadotukseen. Kuoleman hän on kukistanut omalla kuolemallaan, sillä hänelle ei kuolema kuulunut. Kristuksessa Johanneksella oli kaikki, mitä hän tarvitsi. Kristuksen varaan sinäkin saat laittaa kaikkesi.

  • Jumala on pelastukseni ja ylistysvirteni

    Pastori Vesa Hautalan saarna 17.12.2017 Tampereella

  • Jumalanpalvelus 13.12.2020

    Nauhajumalanpalvelus 13.12.2020. Virret VK38: 163:1,5,7  395:1  23:1-3 (säv. 399)  7  9  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

  • Luja profeetallinen sana

    Pastori Markku Särelän saarna 13.12.2020