2. sunnuntai loppiaisesta
  • Elävän veden lähteelle

    Pastori Vesa Hautalan saarna 15.1.2017

    Lue saarna tästä

  • Elävän veden lähteelle

    Joh. 4:5–26: Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda". Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa". Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne". Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki". Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".

    Rakkaat kristityt! Kuiva aavikko väreilee keskipäivän kuumuudessa. On kesä Välimeren itäreunalla. Sisämaasta puhaltaa polttava tuuli, joka ei tuo helpotusta helteeseen. Maa halkeilee, kasvillisuus on lakastunut. On jano.

    Israelilaiset tiesivät, mitä on kuivuus. Kuivuutta käytetään Raamatussa kuvauksena sielun Jumalan-tarpeesta. ”Sinua[, Jumala,] minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.” (Ps. 63:2) Ilman Jumalan armoa sielu jää hengellisesti hedelmättömäksi aavikoksi. Se jää ikuisesti autioksi ja kuivaksi, ja lopulta kadotuksen korventavaan kuumuuteen. Meillä on hengellinen janotiesimme sen tai emme.

    Janoinen oli myös meidän Herramme, kun hän tekstissämme saapui matkasta väsyneenä Sykarin kaivolle. Jumalan Poika on tullut todelliseksi ihmiseksi, joka janoaa niin kuin me. Mutta hänen sielunsa ei ollut janoinen. Hän tuntee Isän ja hänellä on annettavana yllin kyllin elämän vettä.

    Jeesus kohtasi kaivolla naisen, jota hän omasta janostaan huolimatta alkaa johdatella elävän veden ääreen. Huomatkaa, että tekstimme ei missään vaiheessa sano Jeesuksen saaneen pyytämäänsä vettä. Ensin nainen ihmettelee, miten juutalainen pyytää samarialaiselta juotavaa, sitten hän keskustelee Jeesuksen kanssa ja lopuksi hän jättää vesiastiansa rientäessään kaupunkiin. Oletko sinä ollut valmis jättämään syrjään omat tarpeesi todistaaksesi Kristuksesta? Oletko luopunut jostain omastasi evankeliumin tähden? Jeesus luopui kaikesta ja oli valmis kärsimään janoa meidän pelastamiseksemme. Vertaa itseäsi Jeesuksen esikuvaan: olet ollut valmis kovin vähään.

    Myös ristillä Jeesus oli janoinen. Hän sanoi: ”minun on jano”; kreikassa vain neljä pientä kirjainta, mutta niihin ikään kuin tiivistyy koko Jumalan Pojan mittaamaton kärsimys. Eikä hän silloinkaan saanut juotavaa, vain etikkaa. Mutta siinä janossa sammutettiin meidän janomme. Jeesus kärsi syntiemme sovitukseksi.

    Kuolleen Kristuksen kyljestä pulppusi verta ja vettä. Niillä kasteltuna kuollut ja kuiva sielu puhkeaa viheriöimään ja aavikolle versoo paratiisin puutarha. Se, joka ottaa uskolla vastaan Jeesuksen pelastustyön, syntyy uudesti ja saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastustyö on elävä vesi, joka sammuttaa janomme.

    Sitä elävää vettä Jeesus tarjoaa jo tekstissämme Sykarin naiselle. Jeesus ylittää etniset ja uskonnolliset rajat: juutalainen mies puhuu samarialaiselle naiselle. Evankeliumi on kaikkia ihmisiä varten, myös niitä, jotka vaikuttavat kaikkein epätodennäköisimmin sen uskovan.

    Jeesuksen olemuksessa ja sanoissa on jotain, mikä saa naisen puhuttelemaan häntä kunnioittavasti herraksi. Nainen myös ymmärtää, että Jeesus ei tarjoa ihan tavallisia asioita: ”et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, hän ihmettelee. Mutta kun Jeesus sanoo elävän veden sammuttavan ihmisen janon, nainen ymmärtää tämän vielä lihallisesti, ruumiillisella tavalla. Hänellä on kunnioitus Jeesusta kohtaan, käsitys siitä, että Jeesus tarjoaa jotain erityistä, ja kiinnostus saada sitä. Hän ei kuitenkaan vielä ymmärrä, että se on luonteeltaan hengellistä.

    Suomalaisista suurempi osa sanoo uskovansa Jumalaan kuin siihen, että Jeesus on Jumalan Poika. Monella on jonkinlainen kunnioitus Jeesusta ja kristillistä kirkkoa kohtaan. Monet uskovat Jumalaan, joka täyttää heidän ruumiilliset tarpeensa, suojelee ja varjelee ja johdattaa, mutta eivät vielä tunne hänen Poikaansa oikein. Heille kelpaa Jumala, jos hänestä on ajallista hyötyä ja lohtua. He ovat samantapaisessa tilanteessa kuin tekstimme samarialainen nainen. Heidät kuuluu johtaa eteenpäin todelliseen uskoon niin kuin hänet. Isä tunnetaan todella vain Pojan kautta; vain Kristuksen tuntemisessa eli uskossa häneen ihminen juo pelastuksen elävää vettä. Näille ihmisille meidät on kutsuttu todistamaan Kristuksesta ja opettamaan heidät ymmärtämään, mitä elävä vesi todella on. Rakkaat seurakuntalaiset, älköön kukaan teistä olko niitä, jotka ovat kuulleet elävästä vedestä, mutta eivät juo sitä. Onhan teidät kaikki kastettu ja olette saaneet sitä vettä ylin kylin. Ja niitä, joiden usko on vielä alkava, Jeesus tahtoo vahvistaa selkeämpään ja vahvempaan Jumalan Pojan tuntemiseen uskossa.

    Seuraavaksi Jeesus johdattaa naisen todella tuntemaan hänen hengellisen janonsa. Nainen oli sammuttanut janoaan väärillä lähteillä. Jumalan sijaan hän oli täyttänyt elämänsä haureudella. Sen seurauksena hänestä oli tullut hylkiö, joka tuli kaivolle yksin eikä toisten naisten seurassa, ja outoon aikaan keskipäivän helteessä.

    Oli tullut aika johtaa nainen tuntemaan syntinsä.”Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.” Mutta nainen sanoo: ”Ei minulla ole miestä.” ”Oikein sanoit”, vastaa Jeesus, ja sitten hän kertoo naiselle tämän synnit. Ennen kuin naisesta tuli evankeliumin todistaja muille, hänen oli itse tunnettava evankeliumin tarpeensa.

    Onko laki saanut näyttää sinulle syntisi? Oletko antanut Jeesuksen kertoa sinulle, millä tavoin sinä olet juonut maailman lähteistä? Jeesus ei ole kuvitteellisten syntisten Vapahtaja. Jos et halua suostua samarialaisen huorintekijän kanssa tuomittavaksi – ja yhtä lailla armosta pelastettavaksi –, et ole vielä ymmärtänyt, mitä synti on. Me olemme kaikki todellisia syntisiä, samalla viivalla tekstimme naisen kanssa, olimmepa sitten niin sanottuja siivosyntisiä tai olipa meillä raskaita (ulkoisia) lankeemuksia. Kaikki synti kadottaa ilman Jumalan armoa. Tarvitsemme yhtä lailla elävää vettä, jota Jeesus antaa. Levoton on meidänkin sielumme, kunnes se löytää levon Jumalassa. Mutta juuri sinulle, todelliselle syntiselle, Jeesus on tullut Vapahtajaksi. Hän on tullut antamaan anteeksi sinun konkreettiset syntisi, mitä ikinä ne kohdallasi ovat, ei ainoastaan jotain epämääräistä yleistä syntisyyttä. Ja tästä tietoisuudesta käsin voit viedä sanomaa myös toisille syntisille.

    Nainen kysyy, kummat ovat oikeassa, samarialaiset vai juutalaiset; kysymys oikeasta palvontapaikasta oli tärkeä heitä erottava tekijä. Jeesus erottaa naisen samarialaisesta uskonnosta ja ohjaa hänet oikeauskoiseen yhteyteen opettaessaan, että pelastus on juutalaisista – samarialaiset kiistivät suuren osan VT:n ilmoituksesta, koska he tunnustivat VT:n Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat. Mutta samalla hän suuntaa naisen katseen Uuteen liittoon, jossa ei enää ole temppelipalvelusta, ei samarialaisten vuorella eikä Jerusalemissakaan. Siinä liitossa kristityt itse ovat Jumalan temppeli, joka rakentuu Kristuksen Hengessä. (Ef. 2:22)

    Totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa opimme, että Jeesus on totuus ja häneltä saadaan Pyhä Henki. Oikea jumalanpalvelus tapahtuu uskossa Jeesukseen. Se on hänen totuutensa mukaista. Oikea rukous Isälle tapahtuu Pojan kautta ja Pyhässä Hengessä. Kasteen elävästä vedestä uudestisyntyneinä ja Pyhän Hengen saaneina voimme tulla Jumalan luo. Jeesukseen uskovina meidän kuuluu seurata hänen totuuttaan kaikessa, ja niin jumalanpalveluksemme tapahtuu kaikilta osin Hengessä ja totuudessa.

    Nainen tunnustaa nyt Jeesukselle uskonsa tulevaan Messiaaseen: ja Jeesus paljastaa, että Messias on tullut ja puhuu hänen kanssaan! Ja nyt, nyt naisella on todella elämän vettä: pelastus, jonka Jeesus antaa. Ja hän juo innokkaasti: hän uskoo, että Jeesus on Kristus.

    Sinäkin olet saanut elämän vettä. Se kumpuaa sisimmästäsi iankaikkiseen elämään: sinut on kastettu, olet kuullut evankeliumin, olet nauttinut ehtoollisen sakramentin. Kaikki ne lupaavat ja ilmoittavat sinulle Kristuksen ja antavat uskon, joka tarttuu evankeliumiin ikuiseksi elämäksi. Ihmeellinen lahja!

    Ja nainen lähtee niin kiireesti, että jättää vesiastiansa kaivolle. Mutta hän ei lähde pakoon, vaan kertomaan ilosanomaa muille. Messias on täällä! Nainen ei ajattele itseään, ei mainettaan, ei hylkiön asemaansa. Sanoma on saanut hänet niin valtaansa. Hänen mielessään on vain Jeesus, ja siksi hänellä on kiire kertomaan Jeesuksesta muille. Suo, Herra, meille sama mieli! Auta, ettemme katso itseemme, omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuteem­me, vaan sinuun, niin että haluamme ja uskallamme jakaa sanoman sinusta muille! Älä anna meidän hävetä todistusta sinusta. Anna meidän olla aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy meiltä toivomme perustusta. (1 Piet. 3:15)

    Kun olet saanut juoda elävää vettä, kutsu toisia lähteelle. Sitä ei voi juoda kuiviin, vaan mitä enemmän ihmiset siitä ammentavat, sitä enemmän siitä juoksee – elävän veden virrat pulppuavat heidän sisimmästään.

    Ammenna itse aina uutta. Jumalan armo Jeesuksessa on rikas ja ehtymätön. Sitä voit aina oppia tuntemaan paremmin ja voit aina uudella tavalla soveltaa sitä elämääsi. Jää sen armon varaan! Aamen.

  • Jeesus kadoksissa

    Toisena sunnuntaina loppiaisesta, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.’ Niin hän sanoi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?’ Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. (Luuk. 2:42–52)

    Onko sinulta koskaan kadonnut lapsi näkyvistä hetkeksi? Ehkä pidemmäksikin aikaa kuin vain hetkeksi? Sellaisessa paikassa, jossa näin ei pitäisi käydä, kuten kaupungilla tai suuren väenpaljouden keskellä? Varmaan jokainen, jolle näin on käynyt, on kokenut jotain siitä huolesta, mikä tällaisessa tilanteessa syntyy. Tähän ei tarvita pitkää hetkeä, jo se, että lapsi on kadoksissa pari sekuntia, riittää siihen, että vanhempi alkaa kokea jotain siitä suuresta tuskasta, kun oma lapsi on kadoksissa.

    Miten suuri tuska mahtoikaan siis Marialla olla, kun hänelle valkeni, että Jeesus ei ollutkaan mukana siinä sukulaisten ja tuttavien joukossa, joka oli palannut Jerusalemista kotiin pääsiäisjuhlilta. Toki Jeesus oli tässä vaiheessa jo kaksitoistavuotias, mutta Maria ei ollutkaan kadottanut Jeesusta pariksi sekunniksi, vaan Jeesus oli kadonnut Jerusalemin kaupunkiin ja Maria oli nyt päivänmatkan päässä Jerusalemista. Lisäksi, Maria ei tiennyt, oliko Jeesus Jerusalemissa vai oliko hänelle tapahtunut jotain esimerkiksi matkalla.

    Eikä se varmaankaan vähentänyt Marian tuskaa, että hänen poikansa, josta hänen kuului huolehtia, oli Jumalan Poika, luvattu Messias, jonka oli määrä lunastaa Israel ja koko maailma sen synneistä. Jumala oli uskonut Marian tehtäväksi huolehtia itse Jumalan Pojasta, ja nyt hän oli kadoksissa Marialta.

    Maria varmasti myös muisti esimerkiksi sen, mitä Simeon oli hänelle sanonut heidän viedessään Jeesusta temppeliin pienenä vauvana: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä”. (Luuk. 2:34–35) Kenties Maria kauhuissaan mietti, onkohan nyt tämä Simeonin ennustus käynyt toteen ja jotain kauheaa tapahtunut Jeesukselle.

    Ja varmasti Marialle oli jäänyt myös unohtumattomasti mieleen, kuinka Jeesuksen ollessa vielä pieni lapsi kuningas Herodes oli tavoitellut Jeesusta tappaaksensa hänet, ja Joosefin ja Marian oli paettava Egyptiin enkelin kehotuksesta. Jeesusta ei siis uhannut ainoastaan tavalliset vaarat, vaan itse paholainen aivan erityisesti yritti tuhota Jeesuksen.

    Näin huomaamme tekstistämme, kuinka Jumala joskus sallii omilleen suuriakin koettelemuksia. Sellaisia koettelemuksia, jossa ihminen joutuu epätoivon partaalle. Näinhän Jumala koetteli esimerkiksi Joosuaa, kun Ain kaupungin asukkaat voittivat Israelin taistelussa. Raamattu kertoo meille, että silloin ”Joosua repäisi vaatteensa ja lankesi kasvoilleen maahan Herran arkin eteen ja oli siinä iltaan saakka, hän ja Israelin vanhimmat; ja he heittivät tomua päänsä päälle. Ja Joosua sanoi: ’Voi, Herra, Herra, minkä tähden toit tämän kansan Jordanin yli antaaksesi meidät amorilaisten käsiin ja tuhotaksesi meidät? Oi, jospa olisimme päättäneet jäädä tuolle puolelle Jordanin!” (Joos. 7:6–7) Näin Joosua oli joutunut niin epätoivoiseen tilanteeseen, että oli hetkellisesti unohtanut kaikki Jumalan lupaukset Kanaanin maan valloituksesta.

    Entä mikä on sinun koettelemuksesi? Mitä asioita sinä olet kohdannut elämässäsi? Milloin sinä olet ollut sellaisissa koettelemuksissa, että olet joutunut epätoivon partaalle? Kaikki ihmiset ovat erilaisia, ja kullekin ihmiselle Jumala sallii juuri sellaisia koettelemuksia, kuin on heille tarpeen. Joidenkin koettelemukset ovat suurempia kuin toisten.

    Näin Jumala tällaisten koettelemusten kautta kasvattaa omiaan vahvistaen heidän uskoaan ja toisaalta pitää heidät nöyränä, muistuttaen heitä, että heillä ei ole itsessään mitään voimaa uskoa, vaan yksin Jumala synnyttää ihmisessä uskon ja ylläpitää sen. Näin Jumala varjelee omiaan siltä, että he ylpistyisivät ja luulisivat oman itsensä tähden olevansa vahvoja uskossa. Samoin Jumala toisaalta Raamatussa olevien esikuvien kautta lohduttaa meitä, niin että kun itse olemme tällaisissa ahdistuksissa, me tiedämme, että emme ole ainoita, joita tällaiset koettelemukset ovat kohdanneet.

    Vaikka ulkoiset koettelemukset voivatkin olla hyvin suuria, niin eikö kuitenkin kaikkein suurin tuska ole ihmisellä silloin, kun hänen omatuntonsa on kauhistunut Jumalan lain edessä, eikä hän löydä rauhaa. Silloin kun näet vain oman syntisi ja syyllisyytesi, etkä pysty uskomaan Jumalan armoon Kristuksessa, silloin kaikki on yhtä pimeyttä ja synkeyttä, epätoivoa ja kuolemaa. Kun sinusta tuntuu siltä, kuin Jumala ei välittäisikään sinusta tai ei haluaisi armahtaa juuri sinua. Niin kuin myös Daavid lauloi psalmissaan: ”Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’” (Ps. 31:22) Tai niin kuin Daavid vielä laulaa: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus; minun silmäni on surusta riutunut, niin myös minun sieluni ja ruumiini. Sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa. Minun voimani on rauennut pahain tekojeni tähden, ja minun luuni ovat riutuneet.” (Ps. 31:9–10) Tältä tuntuu silloin, kun synnit piinaavat omaatuntoa päivästä päivää, vuodesta toiseen. Tältä tuntuu silloin, kun Jeesus on kadonnut näkyvistä. Kun Jeesus on kadoksissa.

    Mistä sitten Jeesus voisi löytyä? Marialtakin oli Jeesus kadoksissa. Hän ei löytänyt Jeesusta sukulaisten ja tuttavien luota. Hän löysi Jeesuksen yhdestä aivan tietystä paikasta. Kun Maria ja Joosef vihdoin löysivät Jeesuksen temppelistä, Maria sanoi Jeesukselle: ”Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.” Jeesus vastasi äidilleen: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Marian ja Joosefin olisi tullut tietää, mistä Jeesus löytyy.

    Samoin mekin, kaikkien koettelemusten ja ahdistusten, epätoivon ja synkkyyden, omantunnon piinan ja kauhun keskellä, kuitenkin tiedämme, että Jeesus on aina löydettävissä, vaikka meistä ei koettelemusten keskellä siltä tuntuisikaan. Omasta sydämestäsi ja tunteistasi et voi epätoivosi keskellä Jeesusta löytää, eikä sinun Jeesusta omasta sydämestäsi tulisikaan etsiä. Mutta on yksi paikka, missä hän aina on. Yksi paikka, missä Jeesus on läsnä sinua varten, missä hän on Isänsä asialla, missä hän on niissä, mitkä hänen Isänsä ovat. Nimittäin Jumalan sanassa. Jumalan sana on se pyhäkkö, josta me voimme tänä päivänä löytää Jeesuksen aina läsnä olevana, toimittamassa Isänsä asioita, nimittäin antamassa meille syntien anteeksiantamuksen evankeliumin sanan kautta.

    Etsi siis Jeesusta aina hänen sanastaan. Sanallaan Jeesus lohduttaa ja rohkaisee sinua, sanallaan hän vahvistaa uskoasi ja ylläpitää sitä, sanallaan hän kantaa sinua kaikissa sinun koettelemuksissasi. Jos siis tänäänkin sinua vaivaa sinun syntisi, kaikki ne synnit, mitkä olet viime viikon aikana tehnyt, tai jos edelleen menneisyytesi synnit piinaavat sinun omaatuntoasi eivätkä anna sinulle rauhaa, niin tänään olet tullut paikkaan, jossa Jeesus on läsnä. Täältä voit löytää Jeesuksen, joka sanassaan ja sakramentissaan lahjoittaa sinulle syntien anteeksiantamuksen ja rauhan omalletunnollesi.

    Jeesus on kuollut ristillä kerta kaikkiaan sinun syntiesi puolesta, niin kuin Pietari kirjoittaa: ”Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä.” (1 Piet. 3:18) Tai niin kuin heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” (Hebr. 9:11–12) Ristillä Kristus kertakaikkisesti lunasti kaikki maailman ihmiset heidän synneistään. Tämä lunastus on voimassa iankaikkisesti. Niinpä sinäkin saat tänään uskolla tarttua tähän Kristuksen ansaitsemaan lunastukseen. Et sinä voi siihen tuoda mitään lisää omalla kärsimiselläsi. Yksin Kristuksen veri voi sinut puhdistaa sinun synneistäsi ja yksin Kristuksen veri riittää, niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” (1 Joh. 1:7)

    Tämä Kristuksen veri annetaan sinulle myös tänään sinun syntiesi anteeksiantamiseksi pyhässä ehtoollisessa. Siinä Kristus on sanansa kautta läsnä armollisena sinua varten. Kristus antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä sinun uskosi vahvistukseksi. Tule siis tänään myös ehtoolliselle ja kaikkien koettelemustesi ja omantuntosi piinan sinua vaivatessa löydä ehtoollisesta Jeesus, joka armahtaa sinua ja vahvistaa ja lohduttaa sinua. Tule ja löydä Jeesus, joka antaa sinulle rauhan ja toivon. Silloin voit myös yhdessä Daavidin kanssa laulaa: ”Kiitetty olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa. Minä sanoin hädässäni: ’Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä.’ Kuitenkin sinä kuulit minun rukousteni äänen, kun minä sinua huusin.” (Ps. 31:21–22) Aamen.

  • Jeesus yksin pelastaa

    2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n ev.

    Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: 'Anna minulle juoda.' Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: 'Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?' Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.' Jeesus sanoi hänelle: 'Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.' Nainen sanoi hänelle: 'Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'" Joh. 4:5-26

    1. Jeesus paljastaa menneisyytemme ja syntimme

    Sykarin kaivolla Samariassa käytiin kerran ikimuistoinen keskustelu samarialaisen naisen ja Jeesuksen välillä. Paikka oli historiallinen. Patriarkka Jaakob oli aikanaan, lähes 2000 vuotta aikaisemmin, antanut sen pojalleen. Vanhemmat antavat mielellään lapselleen jotakin pysyvää ja toivovat, että lapset osaisivat sitä arvostaa. Jaakob oli antanut Joosefille maa-alueen, jossa oli kaivo. Se oli tuottanut iloa suvulle ja paikkakunnalle pari tuhannen vuoden ajan. Kaivosta sai elintärkeän juomaveden koko kylä, sekä ihmiset että karja. Jumala oli sallinut kutsuttavan itseään "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi". Maa-alue ja kaivo olivat paikoillaan, Joosefin heimon alueella asui sekakansaa. Se tunnusti vain Mooseksen kirjat ja hylkäsi muun Vanhan testamentin sanan ja odotti Messiasta omasta joukostaan. Joosef oli aikanaan ollut uskonsa tähden kuolemanvaarassa ja vankeudessa. Hän toi poikansa Jaakobin siunattaviksi, ja hänen suurin toiveensa ja rukouksensa oli varmasti niin kuin jokaisen uskovan, että lapset vaeltaisivat oikean uskon tietä ja kuitenkin niin monet kulkivat toisille teille.

    Näin tapahtuu usein. Lapset ja jälkipolvet osaavat arvostaa ajalliseen elämään liittyviä asioita ja käyttävät hyväkseen sitä, mistä on heille hyötyä. Sen sijaan uskon siirtyminen oikeana ja puhtaana polvelta toiselle on harvinaista. Voi olla jyrkkiäkin vastakohtia. Kuningas Kustaa II Adolf antoi henkensä torjuessaan paavinuskon vyörymistä pohjoiseen. Hänen tyttärensä Kristiina kääntyi katoliseen uskoon, siihen, jota torjuessaan hänen isänsä oli kuollut. Kirkkomme perustavat jäsenet ja pastorit lähtivät Jumalan sanaan sidotun omantunnon velvoittamina opillisesti sekavasta kansankirkosta. Miten monet heidän jälkeläisistään ovatkaan halveksineeet puhdasta Jumalan sanan saarnaa, jättäneet sanankuulon ja omaksuneet kansankirkollisuuden tai loitontuneet vieläkin etäämmälle!

    Sykarin kaivolla on yksi useiden sukupolvien myötä loitontunut ihmispoloinen. Hän luulee olevansa oikeassa uskossa. Ja vaikka hän on elänyt maailmallista elämää julkisesti vastoin niitä käskyjä, jotka samarialaisillakin oli, hänen omatuntonsa uinuu. Ei kaiketi hänestä ole kirjoitettu tekstiämme sen vuoksi, että hän olisi ainutlaatuinen, eikö juuri sen vuoksi, että kaikki ihmiset ovat sellaisia siihen asti, kunnes Jumala herättää heidät synnin unesta?

    Jeesus saattaa naisen omantunnon hereille. Hän sanoo: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen yrittää selvitä tilanteesta helpolla ja sanoo: "Ei minulla ole miestä." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Äkkiä naisen omatunto herää. Totuus on paljastunut. Hän ei voi itseään puolustaa. Eikä hän ole yksin, vaan hän on Jeesuksen edessä, hänen, joka näkee kaiken, senkin, mikä naiselta ehkä oli unohtunut.

    Kun ihminen hylkää hyvän omantunnon ja oikean, pelastavan uskon, hän ei ota huomioon yhtä asiaa. Hän ei käsitä, että hän joutuu kerran tilille luopumuksestaan ja muistakin synneistään. Ja jos jotakin käsittääkin, niin hän välttää tilintekoa tajuamatta, että se kuitenkin tulee eteen kuoleman jälkeen. Eräs vakaa veli, joka aikanaan oli ollut maailmassa, mutta joka oli tullut parannukseen, kuvasi sellaista tilaa hirvittäväksi. Jos jo tässä ajassa ihmisellä voi olla hirvittäviä tunnontuskia omatunnon herätessä, mitä sitten on odotettavissa sillä, joka on kuollut parannusta tekemättä ja joutuu tekemään tiliä viimmeisenä päivänä, jolloin ei voi enää saada anteeksi?

    Samarialaista naista kuitenkin onnesti loppujen lopuksi joutuessaan kiinni tekemisistään. Eikä tätäkään asiaa ole kerrottu sen vuoksi, että hänen tapauksensa olisi ainutlaatuinen, vaan sitä varten, että jokainen oppisi hänen esimerkistään, miten ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Onnellinen se onneton, jolle Jeesus on paljastanut hänen syntisyytensä ja kokee kovia sen tähden, sillä sielun parantaja ja lääkitsijä on lähellä.

    2. Jeesus antaa tunnonrauhan

    Miten kauniilla tavalla Jeesus johdattelikaan naista uskonasioihin. Vielä silloin, kun naisen tunto ei ollut herännyt, Jeesus kiinnitti naisen huomion siihen, että hänellä on annettavana elävää vettä. Nainen saattoi ammentaa vettä kaivosta ja tarjota sitä janoiselle, mutta Jeesuksella oli sellaista vettä, joka sammuttaa janon ikuisesti. Näin Jeesus sanoi: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen, kun ei ollut uskossa eikä ymmärtänyt uskon asioita pyysi: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Tämähän on luonnollisen ihmisen ajatuksenkulku. Jeesus kelpaa, jos hänestä on hyötyä tässä elämässä.

    Sitten, kun omatunto herää syyttämään ja tuomitsemaan omat synnit, silloin tarvitaan Jeesusta myös siihen, mitä varten Jeesus varsinaisesti tuli maailmaan. Hän on itse sanonut siitä: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen hyvä paimen; Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:10-11.

    Juutalaiset eivät seurustelleet samarialaisten kanssa. Kun nyt Jeesus kuitenkin puhuu naiselle eikä tuomitse häntä, vaikka on paljastanut hänen syntirekisterinsä, vieläpä ihmeen tavoin, nainen saa elämän vettä sielunsa janoon. Nainen oppii, mikä ero on sillä vedellä, joka ammennettiin noin metrin syvyydestä Jaakobin kaivosta, ja sillä elämän vedellä, jota Jeesus antaa. Jeesuksen vesi on armorikas elämänvesi. Vesi, joka tulee ylhäältä Jumalan luota, tulee alas virvoittamaan syvimmässäkin tuskassa ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häneen uskoo. Niin kuin Jumala erotti luomisessa vedet, jotka olivat avaruuden päällä, vesistä, jotka olivat sen alla, niin Vapahtajammekin erottaa tässä hengelliset ja maalliset asiat toisistaan ja päästä naisen hengellisestä janosta.

    Opi siis tästä kertomuksesta, että sielun janoon ja omantunnon vaivaan on olemassa apu. Tämä apu on Jeesus, hänen sovitustyönsä ja anteeksiantamuksensa. Hän lausuu jokaiselle murheelliselle: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa... sitä, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos." (Joh. 6:35,37)

    3. Jeesus ohjaa uskovat oikeaan hengelliseen kotiin

    Uskova tarvitsee hengellisen kodin. Sen tarvitsi myös tämä nainen. Silloin elettiin erikoista ylimenoaikaa. Jeesus ei voinut kuitenkaan opastaa opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten synagogiin, vaan joutui varottamaan niiden hapatuksesta eli väärästä opista. Samariassa tilanne oli myös pulmallinen, jopa pahempi kuin Israelissa, jossa sentään oli oikea ulkonainen jumalanpalvelus Mooseksen säätämine uhreineen.

    Jeesus irroitti samarilaisen naisen selvin sanoin samarialaisesta uskonnosta, kun hän sanoi: "Pelastus on juutalaisista." Sen lisäksi hän ohjasi naisen siihen seurakunnallisuuteen, jota Vapahtaja oli opettanut, jolle hän oli laskenut perustuksen ja joka käytännössä alkoi helluntaina ja kestää maailman loppuun asti. Hän sanoi: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    Ja vielä Jeesus ilmoitti hänelle olevansa Messias. Kun nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.', niin Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'"

    Tässä oli naiselle ja on jokaiselle meillekin hengellinen koti. Se on Jeesuksen ympärillä, hänen, joka on koko maailman Vapahtaja. Hänen ympärillään on hänen seurakuntansa. Hän on keskuksena, perustuksena ja kulmakivenä. Siinä tapahtuu oikea jumalanpalvelus Hengessä ja totuudessa. Tämä on hengellinen valtakunta, jota ei hallita maallisilla asioilla. Sen vuoksi Kristuksen kirkossa saa kaiken aikaan Jumalan sana ja sakramentit. Ne ravitsevat sielut. Niistä löydämme armollisen Jumalan. Niistä paljastuu se Kristuksen rakkaus, joka hänellä oli samarialaista naista kohtaan ja on meitäkin kohtaan. Niiden ihanat lupaukset lahjoittavat meille syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän. Kun Kristus vakuuttaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut, omatunto saa rauhan ja sydämiimme tulvehtii ilo. Siellä on hengellinen kotimme, missä tämä armonsana on puhtaana, ja siinä saamme olla jatkuvasti Jeesuksen jalkain juuressa.

          Jeesus puhuu. Sydämiltä syntikuormat kirpoaa.
          Armo työtä tekeviltä, tekemiset lopettaa.
          Levon löytää väsynyt, Sielun myrsky tyyntyy nyt.
          Jeesus puhuu. Vakuutuksen saa nyt moni murheinen.
          Kuullen anteeksantamuksen kaikille jo tullehen.
          Siitä saa he riemuun syyn, Kyynel vaihtuu hymyilyyn.
          SK 1967 145:3,4.

    Markku Särelä