10. sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden päivästä
  • Esirukous

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”. Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi”. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä”. Aabraham sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: ”En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä”. Mutta hän sanoi: ”Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa. (1 Moos. 18:20–33)

    Miksi rukoilemme

    Sodoma ja Gomorra olivat pahuudestaan tunnettuja kaupunkeja. Niitä käytetään Raamatussa monta kertaa esimerkkeinä jumalattomuudesta (Jes. 1:10, 3:9; Jer. 23:14) ja varoittavina esikuvina Jumalan tuomiosta. (5 Moos. 19:23, Jes. 13:19, Jer. 49:18, 50:40, 2 Piet. 2:6, Juuda 1:7) Näin teki myös Jeesus päivän evankeliumissa. Sodomaa ja Gomorraa uhannut rangaistus on esikuvana tuomiosta, joka kohtaa Jumalasta pois kääntynyttä maailmaa viimeisenä päivänä. Valitushuuto Sodoman ja Gomorran harjoittaman pahuuden tähden oli tullut Jumalan korviin. Samoin maailman synti vaatii nykyään rangaistusta. Sorto, riisto ja väkivalta, piittaamattomuus Jumalasta ja lähimmäisestä, Jumalan luomisjärjestyksen rikkominen – ne huutavat kaikki Jumalaa puuttumaan asiaan ja lopettamaan pahan vallan. Raamattu todistaa, että kukaan ei ole viaton eikä ”ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:10). Kyse ei ole siitä, että osa maailman ihmisistä olisi pahoja hyväksikäyttäjiä ja sortajia, osa viattomia uhreja. Raamatun mukaan koko epäuskoinen maailma on pahan vallassa (1 Joh. 5:19), vaan niin sorretut kuin sortajatkin ovat luonnostaan Jumalan vihollisia ja synteihinsä kuolleita. (Ef. 2:1)

    Miksi sitten rukoilemme maailman puolesta? Siksi, että olemme itse luonnostamme aivan samanlaisia. Emme voi pitää itseämme parempina ja katsella maailman syntiä kuin olisimme synnittömiä. Ainoa, mikä erottaa meidät epäuskoisesta maailmasta, on Jumalan armo, jonka olemme saaneet lahjaksi ilman mitään omaa ansiotamme. Meidät saa rukoilemaan se rakkaus, jota Jumala meille ansiottomille osoitti. Koska hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän edestämme pelastaakseen meidät tuomiosta, mekin osoitamme rakkautta niitä kohtaan, jotka vielä elävät synnissä tuntematta Jumalaa. Yksi tämän rakkauden osoittamisen muoto on esirukous epäuskoisten puolesta. Rukoilemme myös evankeliumin leviämisen puolesta, jotta Jumalan sana kääntäisi mahdollisimman monet.

    Aabraham, joka rukoili Jumalaa Sodoman ja Gomorran puolesta, on esikuva Kristuksesta, joka hankki tuomitulle maailmalle armahduksen Isältä. Jumala on kutsunut meidät ilman omaa ansiotamme evankeliumilla omikseen tuomitusta maailmasta, kuten hän kutsui Aabrahamin. Niin kuin Aabraham, mekin uskomme Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), ja niin meille luetaan usko vanhurskaudeksi. Niin kuin Aabraham, mekin olemme matkalla kohti taivaallista luvattua maata. Jeesus on kuolleista nousseena ja pelastustyönsä päättäneenä mennyt edellämme sinne. Siellä hän rukoilee omiensa puolesta, (Hebr. 7:25) että mekin pääsisimme perille ja Jumala niin saattaisi meissä autuaaseen päätökseen hyvän työn, jonka hän on meissä alkanut. (Fil. 1:6)

    Kun nyt kuljemme tällä matkallamme maailmassa, tahdomme kutsua toisia kulkemaan kanssamme taivaaseen. Emmekö me, jotka Jumalan armosta olemme oppineet tuntemaan hänen ylitsevuotavan rakkautensa, tahtoisi toisenkin tuntevan sen ja pelastuvan? Kuinka siis voisimme olla rukoilematta kaikkien, sekä uskovien että epäuskoisten, puolesta! Rukoilemme epäuskoisten puolesta, että he tulisivat tuntemaan Jumalan armon. Rukoilemme uskonveljiemme ja -sisartemme puolesta, että he pysyisivät ja vahvistuisivat siinä. Jumala on kutsunut meidät maailmasta kuninkaalliseksi papistoksi, kuten Pietari kirjoittaa (1 Piet. 2:9). Toteutamme papillista tehtäväämme esirukouksella. Se on jokaisen kristityn kutsumus.

    Meitä ajaa rukoukseen oma ja toistemme hätä. Näemme omat vaikeutemme ja uskonveljiemme kamppailut. Tiedämme myös maailmaa painavan kauhean synnin taakan ja sen iankaikkiset seuraukset, ja haluamme auttaa. Samalla kuitenkin tyydymme Jumalan tahtoon ja siihen, että hän tuomitsee vanhurskaasti.

    Rukous perustuu Jumalan käskyyn. On siunattu asia, että Jumala käskee rukoilla. Kristityillä on vielä liha, syntinen luonto, joka on laiska rukoilemaan, ja tarvitsemme Jumalan käskyjä pitämään sitä kurissa. Toisaalta käsky rukoilla antaa meille luottamuksen lähestyä Jumalaa: ”sinähän olet itse käskenyt minun rukoilla”. Voimme olla varmoja, että on Jumalan tahdon mukaista rukoilla.

    Rukous perustuu lisäksi Jumalan lupaukseen siitä, että hän kuulee rukouksemme. Tiedämme, että voimme tuoda oman ja toistemme hädän hänelle. Näitä asioita näemme Aabrahamissa: hän rukoili, koska hän oli uskosta vanhurskas ja Jumalan ystävä. Häntä kauhistutti Jumalan ankara tuomio Sodomalle ja Gomorralle, erityisesti jos siellä olisi hurskaita jumalattomien seassa. Kuitenkin hän tyytyi Jumalan tahtoon ja jätti asiansa hänelle. Aabraham rukoili luottaen Jumalaan.

    Miten rukoilemme

    Aabraham on esikuva myös siinä, miten lähestymme Jumalaa rukouksessa. Aabraham lähestyi Jumalaa nöyrästi. ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka”. Hän tunnusti, ettei hän eivätkä hänen pyyntönsä olleet mitään Jumalan edessä ja luotti yksin Jumalan armoon. Kun rukoilet, muista, kenelle puhut: taivaan ja maan luojalle, kaikkivaltiaalle, äärettömälle ja iankaikkiselle Jumalalle. Sitä suurempaa armoa on, että saat lähestyä häntä pyyntöinesi ja Jumala on vieläpä luvannut kuulla sinua!

    Voimme nähdä Aabrahamissa esikuvan myös rukouksen kestävyydestä. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta ja hellittämättä. Jaakob asettaa esikuvaksemme Elian, joka ”rukoili rukoilemalla” (Jaak. 5:17) ja muistuttaa, että ”vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16).

    Aabraham rukoili rohkeasti. Hän saattaa kuulostaa meistä melkein röyhkeältä, kun hän tekstissämme toistaa pyyntönsä kerta kerran jälkeen. Raamattu kuitenkin kehottaa uskosta nousevaan, rohkeaan rukoukseen. Saamme lähestyä häntä Jumalaa yhtä luottavaisesti kuin lapsi isäänsä. Aabrahamin rukouksen rohkeus perustui tietysti siihen, että hän oli ”Jumalan ystävä”, uskosta vanhurskas niiden suurten lupausten nojalla, jotka oli Jumalalta saanut. Me olemme samojen lupausten perillisiä, joten saamme lähestyä Jumalaa yhtä rohkeasti.

    Muinaisessa maailmassa kuninkaalla oli neuvonantajansa. Kuninkaalle läheisillä ihmisillä oli pääsy kuninkaan puheille. He saattoivat kertoa asiansa kuninkaalle ja pyytää kuningasta ottamaan ne huomioon päätöksenteossaan. Meillä on tällainen pääsy Jeesuksen luo. ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi – – vaan ystäviksi.” (Joh. 15:15) Olemme Jeesuksen, maailman hallitsijan ystäviä. Hän lupaa meille: ”mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, sen minä annan teille”. (Joh. 15:16) Saamme tuoda pyyntömme Jumalalle Jeesuksen kautta, ja hän lupaa kuulla ne.

    Uskovat osallistuvat Jeesuksen maailmanhallintaan rukoustensa kautta. He kantavat maailmaa rukouksillaan. Onkin sanottu, että maailma pysyy kristittyjen rukouksen voimasta.

    Keiden puolesta rukoilemme

    Keiden puolesta Raamattu kehottaa rukoilemaan? Edellä oli puhe epäuskoisesta maailmasta ja uskovista, ja nämä kaksi ryhmää sisältävät jo koko ihmiskunnan. Raamattu nimeää kuitenkin lisäksi erityisesti tiettyjä ihmisryhmiä, joiden puolesta kehotetaan rukoilemaan.

    ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1 Tim. 2:1–2) Rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, mutta myös erityisesti esivallan puolesta. Esivalta on Jumalan asettama ja sen kautta hän pitää yllä järjestystä maailmassa. Johtoasemassa olevilla ihmisillä on kuitenkin kiusaus käyttää asemaansa väärin ja valitettavan usein näin tapahtuu. Siksi rukoilemme heille viisautta ja Jumalan varjelusta, että he hallitsisivat oikein ja Jumalan tahdon mukaan eivätkä käyttäisi valtaansa väärin.

    Aabrahamin rukous Sodoman ja Gomorran kansan puolesta kutsuu meitä rukoilemaan kansakuntien puolesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta etääntyy jatkuvasti kauemmas Jumalan luomisjärjestyksistä ja hänen sanastaan, joten se tarvitsee rukoustamme. Meidän yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta Jumalan mahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi vaikutamme asioihin parhaiten antamalla ne Jumalan haltuun.

    Lisäksi tulevat läheiset ihmiset. Rukoilemme erityisesti niiden ihmisten puolesta, jotka Jumala on elämäämme antanut. Heitä ovat varsinkin perhe ja sukulaiset, oma seurakunta ja sen pastori. Kullakin on oma ainutlaatuinen rukoustehtävänsä omien läheistensä esirukoilijana.

    Valvomalla rukouksessa seisomme Kristuksen sotilaina vartiossa kukin omalla paikallamme. Rukouksillamme käymme hengellistä taistelua vihollisen joukkoja vastaan. Jos näemme pahan tunkeutuvan jonkun läheisemme elämään tai pitävän häntä vallassaan, taistelemme sitä vastaan rukouksella. Kun teemme näin, emme yritä vastustaa pahaa omalla voimallamme – se olisi mahdotonta – vaan viemme asian Herralle, joka voi auttaa. Jeesus on kaikkien pahan valtojen voittaja. Hän on sovittanut synnin, kukistanut kuoleman ja sitonut saatanan.

    Pahan hyökkäys ei useinkaan tarkoita avointa, saatanallista hyökkäystä. Kyse on yleensä paljon arkisemmista asioista: epäuskosta, synneistä, koettelemuksista, kiusauksista. Liha, perkele ja maailma hyökkäävät uskovia vastaan ja pyrkivät riistämään heiltä heidän uskonsa. Taistelumme on puolustussotaa, jossa seisomme vartiossa kukin omalla paikallamme.

    Paavali kirjoitti efesolaisille: ”Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef. 6:13–18)

    Rukouksen kautta siis varustaudumme taisteluun. Kun rukoilemme Jumalan lupauksiin luottaen ja hänen sanaansa muistaen, uskomme vahvistuu. Esirukouksilla autamme toinen toistamme. Kirkon esirukoukset puolestaan kantavat meitä. Näin me tuemme toisiamme, kun elämme muukalaisina matkalla luvattuun maahan, ettei kukaan jäisi matkalle. Voimme rukoilla toistemme puolesta luottaen siihen, että Kristus on meidän kaikkien taivaallinen esirukoilija. Hän on mennyt taivaaseen edellämme ja anoo Isältä, että pääsisimme perille. Tähän hänen rukoukseensa me liitämme omat rukouksemme. Sen, mikä niissä on epätäydellistä, täydentää Kristuksen täydellinen rukous.

    Rukouksemme on usein heikkoa. Se on seurausta meissä vielä olevasta synnistä ja epäuskosta. Lähimmäisemme hätä ei aina liikuta meitä esirukoukseen. Emme aina tottele Jumalan omaksi parhaaksemme antamaa käskyä rukoilla lakkaamatta. Luottamuksemme siihen, että Jumala kuulee rukouksen, voi olla heikkoa. Tällaisten asioiden huomaaminen voi masentaa ja saada rukoilemisen tuntumaan entistä vaikeammalta. Mutta Jumala haluaa armahtaa meitä. Hän tahtoo antaa meille anteeksi ja auttaa meitä. Hän on luvannut kuulla heikonkin rukouksen. Armollaan hän maanittelee meitä rukoukseen. Oman heikkouden huomaaminen ajaa meitä etsimään voimaa häneltä, joka yksin voi sitä antaa: Herralta Jeesukselta, joka antaa heikkoutemme anteeksi. Hän on täydellinen rukoilija, meidän heikkoutemme sovittaja ja myös taivaallinen esirukoilijamme. Hänen armonsa suojassa voimme ja uskallamme rukoilla. Rukoile siis: pyydä epäuskoisten kääntymistä ja evankeliumin leviämistä. Muista rukouksissa esivaltaa ja isänmaata. Rukoile uskonveljiesi ja sisartesi, koko Jumalan Kirkon puolesta. Muista seurakuntaasi ja sen pastoria, kanna omaiset ja läheiset rukouksessa Jumalan eteen. Näin täytät jokaisen kristityn arvokasta kutsumusta esirukoilijana, olitpa nuori tai vanha, mies tai nainen, ja taistelet omalla paikallasi Jumalan valtakunnan puolesta. Rukous on siunattu Jumalan lahja, käytä siis sitä ahkerasti!

    Vesa Hautala

  • Etsikkoaika

    Luuk. 19:41-48Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi; mutta he eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä kaikki kansa riippui hänessä ja kuunteli häntä.

    Kun opiskelin Vesan kanssa reilu vuosi sitten raamattutenttiä varten, pelasimme Siitamassa Salomo 3000 -raamattutietopeliä. Vastaamme tuli kysymys, joka kuului kutakuinkin seuraavasti: ”Milloin ihminen saa uskoa Jeesukseen?” Kummatkin meistä vastasivat helppoon kysymykseen naurahtaen: ”koska tahansa”, mutta peli antoi oikeaksi vastaukseksi: ”etsikkoaikana” ja viittasi perusteenaan päivän evankeliumitekstiin.

    Ulkonaisessa kristikunnassa on paljon väärää opetusta etsikkoaikaan liittyen. On tärkeää, että meille on kirkkaana, mistä päivän evankeliumi oikeastaan puhuu. Lähdetään ihan alusta liikkeelle.

    Israel ei tunne etsikkoaikaansa

    Jeesus itkee. Hän itkee, koska näkee kansansa hengellisen sokeuden. Hän näkee, miten Jumala rankaisisi pyhän kaupungin asukkaita heidän epäuskonsa tähden. Hän näkee Jerusalemin lohduttoman tulevaisuuden: se saarrettaisiin, sen asukkaita tapettaisiin ja temppeli tuhottaisiin perinpohjaisesti. Tiedämme, että ennustus toteutui vuonna 70, kun roomalaiset kukistivat Jerusalemissa nousseen juutalaiskapinan.

    Syy Jerusalemin tuhoon löytyy siitä, etteivät juutalaiset tunteneet etsikkoaikaansa. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Muualta Raamatusta emme löydä vihjeitä asian selvittämiseksi, koska se ei puhu missään muualla etsikkoajasta. On sinänsä mielenkiintoista, että tämän pyhän teemana on ”etsikkoaikoja”, siis monikossa, mutta Raamattu ei missään anna ymmärtää, että etsikkoaja olisi useita. Mutta toki voimme puhua monista etsikkoajoista, kun ymmärrämme käsitteen vain oikein.

    ”Etsikkoaika”-sanan taustalla on kaksi kreikan sanaa: kairos, joka ei viittaa yleisesti aikaan, vaan tiettyyn ajanjaksoon ja sana episkope, joka tarkoittaa muun muassa vierailua. Israelin kansalle oli siis erityinen ”vierailun aika”. Tämä tarkoittaa aivan ilmeisesti sitä, että Jumala itse oli tullut kansansa keskuuteen kutsumaan sitä takaisin yhteyteensä. Mutta Israel torjui hänet. He torjuivat hänet, koska eivät ymmärtäneet tarvettaan päästä rauhaan Jumalan kanssa. Jeesushan sanoo: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii”. Mutta miksi he olivat sokeita tilanteelleen? Miten israelilaiset ratkaisivat synnin ongelman ilman Jeesusta? Vastauksen löydämme, kun jatkamme evankeliumitekstin seuraamista.

    Temppelitoiminta antoi valheellisen rauhan

    Jeesus meni temppeliin. Hän rupesi ajamaan pyhäköstä ulos myyjiä ja sanoi heille: ”Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.” Temppelissä oli tuolloin uhrieläinten myyjiä. Koska israelilaisia tuli ympäri maata, ja kauempaakin, uhraamaan pyhään kaupunkiin, olisi ollut hyvin vaivalloista tuoda eläimiä mukana pitkien matkojen päästä. Siksi myyjät olivat pitämässä huolta sitä, että temppelin uhritoiminta oli sujuvaa.

    Usein Jeesuksen lausetta ryövärien luolasta tulkitaan kritiikiksi myyjien ahneutta vastaan. Mutta teksti ei anna siihen aihetta. Myyjät tekivät aivan hyvää työtä mahdollistaessaan sen, että Mooseksen lain mukaiset uhrit toimitettiin. Mutta mikä oli ongelma? Se, että temppelistä oli tullut ryövärien luola. Miettikää näitä sanoja tarkkaan! Onko ryövärien luola se paikka, jossa ryövärit ryöväävät? Ei tietenkään, vaan se on paikka, johon he vetäytyvät turvaan ryövättyään. Tämä näkökulma käy aivan ilmeiseksi, kun katsomme Jeesuksen lainaamaa Jeremian profetiaa tarkemmin.

    Jeremia kirjoittaa: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vaeltakaa hyvin ja tehkää hyviä tekoja, niin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne, jos te todella teette oikeuden niin toiselle kuin toisellekin, ette sorra muukalaista, orpoa ja leskeä, ette vuodata viatonta verta tässä paikassa ettekä seuraa muita jumalia turmioksenne, niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä. Miten on? Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte vieraita jumalia, joita te ette tunne. Ja te tulette ja astutte minun eteeni tähän huoneeseen, joka on otettu minun nimiini, ja sanotte: 'Me kyllä pelastumme' -tehdäksenne yhä kaikkia näitä kauhistuksia! Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen, joka on otettu minun nimiini? Katso, sellaiseksi minäkin olen sen havainnut, sanoo Herra.” (Jer. 7:3-11)

    Missä on Jeremian kritiikin aihe? Ei myyjissä, vaan kansassa, joka velloi aivan suruttomasti synneissä, koska ajatteli suhteensa Jumalaan olevan kunnossa sen takia, että temppelissä toimitettiin uhrit. Jeremia jyrisee israelilaisia vastaan, jotta nämä heräisivät näkemään sen, ettei lain ulkoisesta noudattamisesta ole minkäänlaista hyötyä. Syntiuhrit olisivat täysin turhia, jos ei nähtäisi niiden osoittavan tuohon yhteen ainoaan uhriin, joka kertakaikkisesti ottaisi pois koko maailman synnin.

    Israel ei tuntenut Vapahtajaansa, koska se eli valeellisessa rauhassa. Juutalaiset luulivat, että temppeli antaisi turvan ja siksi torjuivat hänet, jonka esikuva temppeli oli.

    Jeesus kaataa valheellisen rauhan pöydät

    Entä sinä? Millaisia verhoja sinä vedät syntiesi ylle? On hyvin tavallista, että kun jäämme synnistä kiinni, pyrimme oikeuttamaan sen: on ollut huono päivä, kireät välit puolison kanssa tai ehkä jopa vaikea lapsuus. Käytämme suurta luovuutta kiillottaaksemme kilpeämme, kun olemme jääneet jostakin pahasta teosta kiinni.

    Aivan erityisessä vaarassa olemme me kristityt. Meillähän on Jeesuksen tähden varma anteeksiantamus kaikista synneistä. Meillä on Jeesus, joka peittää kaikki pahat tekomme. Ja miten helppoa onkaan nyt tehdä Jeesuksesta peite, jonka alla voimme tehdä ihan mitä tahansa! Armon tulisi vapauttaa meidät palvelemaan Jumalaa uudessa kuuliaisuudessa ilolla, mutta mikä vaara onkaan tehdä siitä syntisen vaelluksen oikeuttaja. Synnin houkutellessa oletko saanut itseäsi koskaan kiinni ajatuksesta: ”Kyllä Jeesus antaa anteeksi”?

    Ja nyt tänäänkin Jeesus haluaa kumota kaikki valheellisen rauhan pöydät. Hän haluaa löydä maahan kaikki sydämesi epäjumalat, jopa väärän kuvan itsesään, joilla oikeutat syntisi. Hän haluaa, että heräät näkemään sen, että olet itsessäsi täysin hukassa. Sinulla ei ole mitään syytä ajatella, että sinulla olisi rauha Jumalan kanssa, kun Jumala laissaan julistaa sinut kirotuksi (Gal. 3:13). Eikä laki kuuntele selityksiä. Ei se ota huomioon niitä perusteluita, joita yrität vierittää syntiesi peitteeksi. Ei sitä kiinnosta. Ainoa, mitä se sanoo, on se, että jos sen on rikkonut, joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Tämän Jeesus halusi jerusalemilaisten ymmärtävän. Hän haluaa, että se painuu perille sinunkin sydämeesi saakka.

    Temppelissä on vain yksi uhri

    Kun Jeesus oli kaatanut temppelin pöydät, uhraaminen lakkasi. Peite ryöväämiseltä vedettiin pois. Temppelissä oli enää yksi ainoa uhri. Israelin ainoa toivo. Kansan korvat vihdoin aukenivat, niin että he kuulivat Jeesuksen äänen ja jäivät kuuntelemaan häntä temppelissä.

    Jeesus haluaa tänään, että sinun sydämesi temppelissä on yksi ainoa turva: hän ainoastaan. Sinun ei tarvitse oikeuttaa syntejäsi. Sinun ei tarvitse selitellä parhain päin tekemääsi pahaa. Kun sinulla on Jeesus, sinulla on kaikki, mitä tarvitset. Hän pukee sinut omaan vanhurskauteensa. Hän lahjoittaa sinulle täydellisen kuulaisuuden Jumalan pyhään lakia kohtaan. Hän antaa omaksesi katkeran, verisen kuolemansa Golgatalla. Hän antaa sinulle kaiken, mitä olet vailla, jotta sinulla voisi olla todellinen rauha – ei rauhaa, joka perustuu siihen, mitä sinulla on. Ei rauhaa, joka perustuu rituaalien suorittamiseen, vaan rauhan, joka perustuu yksin siihen, mitä Jeesus teki edestäsi.

    Vaikka olisitkin käyttänyt Vapahtajasi armoa synnin tekemisen oikeuttamiseen, älä anna sen estää uskomasta syntejäsi anteeksi! Jumalan Pojan armon väärinkäyttö ei tee mitättömäksi hänen armonsa ehdottomuutta. Hän haluaa nostaa meidät, jotka olemme olleet uskottomia. Hän sanoo: ”en minä sinua tuomitse; mene äläkä enää syntiä tee.” Anteeksiantamuksellaan hän nostaa langenneet. Hän antaa uuden sydämen, joka ei palvele syntiä. Hän ei hylkää sinua, vaan päättää alkamansa hyvän työn, niin että kerran pääset taivaan rauhaan.

    Tänään Vapahtaja tulee vierailemaan luonamme sanassa ja sakramentissa. Hän tulee, jotta voisimme saada levon hänen haavoissaan. Tunne hänet ainoana rauhanasi ja ota niin vaarin etsikkoajastasi.

  • Ihmisen paatumus ja Jumalan armo

    10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi. Luuk. 19:41-47

     Tekstimme varoittaa meitä vakavasti paatumuksesta, Jumalan sanan tietoisesta torjumisesta. Kun ihminen torjuu Jumalan sanan, Jumalan kutsun kuuleminen tulee hänelle jatkuvasti vaikeammaksi. Jeesus on matkalla Jerusalemiin, jonka asukkaista suurin osa elää paatumuksessa. Hän julistaa sille tulevan rangaistuksen Jumalan sanan hylkäämisestä. Saavuttuaan kaupunkiin hän puhdistamalla pyhäkön julistaa tuomion paatuneelle ja tekopyhälle jumalanpalvelukselle. Näemme tekstissä kuitenkin myös Jumalan suuren, armahtavan rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan. Tullessaan kaupunkiin Jeesus itkee sen puolesta. Hän tulee hylkääjiensä luo ja tahtoisi armahtaa paatuneitakin, vaikka he torjuvat hänet.

    Miksi paatumus on niin kauhea asia? Miksi Jeesus varoittaa siitä niin vakavasti sanoilla ja teoilla? Sen tähden, että paatuessaan ihminen hylkää armollisen Jumalan.

    Jumala on suuri, pyhä ja hyvä. Hän on Luojamme, joka on antanut meille elämän ja kaiken mitä meillä on, ja vielä pitää sen yllä. Kaikki hyvä on hänen lahjaansa. Koko olemassaolomme on Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan, ja olemme sen velkaa hänelle. Siksi meidän tulee elää Luojamme yhteydessä hänen tahtonsa mukaan; se on myös parasta elämää, mitä on, koska siihen ihminen on luotu. Jumala on ilmoittanut ihmisille tahtonsa laissaan, jonka hän on antanut meille ensin sydämeen luomisessa ja sen lisäksi selkeänä Raamatun sanassa.

    Ihmiset kuitenkin rikkovat Jumalan tahtoa. He tekevät syntiä ja erottavat sillä itsensä Jumalan yhteydestä. Meissä kaikissa asuva synti on kauhea asia: Koska se on nousemista Jumalaa vastaan, se on kaiken hyvän ja oikean hylkäämistä. Jumala on pyhä ja horjumattoman oikeudenmukainen, eikä hän voi lopullisesti sallia pahaa. Synti tuottaa lopulta ansionsa mukaisen rangaistuksen: kadotuksen tuskan, joka on kauhea, iankaikkinen ero Jumalan armosta ja rakkaudesta. Helvetissä ei ole mitään hyvää.

    Jumala kuitenkin etsi kadotuksen ansaitsevia syntisiä ihmisiä. Hän lähetti ihmiskunnalle sanoman pelastuksesta. Ennen Jeesusta se oli lupaus tulevasta Pelastajasta, Jeesuksen jälkeen sanoma täyttyneestä armon lupauksesta kaikille ihmisille. Jeesus eli pyhän elämän ja kuoli viattoman kuoleman ihmisten sijaisena. Näin hän sovitti koko maailman synnit ja hankki ihmisille pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Tähän sanomaan Jumala kehottaa meitä kaikkia uskomaan. Jokainen, joka uskoo sen, pelastuu! Sanansa kautta Jumala lähestyy meitä. Sana sisältää Jumalan lain julistusta, jotta näkisimme kauhean syntisen tilamme ja tietäisimme tarvitsevamme pelastusta. Pääsisältönä siinä on kuitenkin lohdutus ja armo: Jumala rakasti syntisiä ihmisiä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa pelastamaan heidät. Pelastus otetaan vastaan uskolla, ja siksi sanan vastaanottaminen on äärimmäisen tärkeää.

    Ihminen, joka kuulee Jumalan sanan eikä ota sitä vastaan, paaduttaa itseään. Hän ei ota vastaan Pyhän Hengen todistusta sydämessään. Vähitellen tuon todistuksen kuuleminen tulee yhä vaikeammaksi. Näin oli tapahtunut Jerusalemin asukkaiden keskuudessa. Heillä oli ollut etsikkoaikansa, jolloin Jumala erityisesti etsi ja lähestyi heitä, ikään kuin tarkastaakseen heidät ja tarjotakseen armoaan – tämä on etsikkoaika-sanan varsinainen merkitys. Jerusalem oli ollut Israelin kansan hengellisen elämän keskus vuosisatoja. Siellä Vanhan Testamentin monet profeetat olivat julistaneet sanomaansa. Siellä oli Herran temppeli, jossa uhrijumalanpalvelusta ja muita seremonioita toimitettiin. Uskon sisältö oli kuitenkin unohtunut monelta. Profeettojen sanomaa ei ollut ennenkään otettu vastaan, vaan usein heidät oli suorastaan tapettu. Jeesus sanoo Jerusalemista: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt".

    Temppelistä oli tullut ryövärien luola. Näin sanoessaan Jeesus viittaa Jeremian profetiaan (Jer. 7:1-11). Se on varoitus kansalle, joka eli synnissä Jumalasta piittaamatta, mutta tuli kuitenkin temppeliin uhraamaan. Jeremian profetiassa ihmiset kuvittelivat pelastuvansa ulkonaisten temppelimenojen takia. Tästä Jeesus syytti myös aikansa Jerusalemia. Usko ja Jumalan tahdon noudattaminen olivat unohtuneet ja pelkkä ulkokohtainen jumalanpalvelus oli ottanut niiden paikan. Temppeliä ryöstettiin hyödyntämällä sitä taloudellisesti uskon todellinen sisältö unohtaen.

    Jeesus tuomitsi temppelin puhdistamisella tekopyhyyden ja kaupallistetun hengellisyyden, joka oli kadottanut todellisen sisältönsä. Uskon todellisen sisällön unohtuminen, tekopyhyys ja hengellisyyden tekeminen markkinatavaraksi uhkaavat myös nykyään. Temppelin puhdistuksessa on vakava varoitus meidän ajallemme, samoin hävityksessä, jonka Jeesus julisti Jerusalemille sen paatumuksen tähden. Noin neljäkymmentä vuotta myöhemmin Jeesuksen sanat kaupungin hävityksestä toteutuivat, kun Roomalaiset valtasivat ja ryöstivät Jerusalemin, polttivat sen temppelin ja hävittivät sen lähes maan tasalle ensimmäisen juutalaissodan aikaan. Jumala voi rangaista paatumuksesta ja muistakin synneistä myös tässä ajassa varoitukseksi muille ja sitä varten, että paatuneet näkisivät tilansa ja ottaisivat Jumalan sanan vastaan katumuksessa ja uskossa Kristukseen, joka on heillekin hankkinut pelastuksen.

    Mutta kuinka on meidän laitamme? Otammeko tämän kallisarvoisen sanan aina vastaan niin halukkaasti kuin meidän pitäisi? Emme. Vaikka juuri sanan kautta Jumala osoittaa armonsa ja haluaa pelastaa meidät, usein kuitenkin olemme vastahakoisia kuulemaan sitä. Varsinkin Jumalan lain julistus on ihmisille luonnostaan epämieluisaa. Emme kuule sanaa niin halukkaasti kuin meidän pitäisi, emmekä tee aina sen mukaan. Näin meissä kaikissa on paatumuksen siemen. Omasta voimastamme emme voi tulla paremmiksi, sillä tällainen syntinen luontomme kerta kaikkiaan on.

    Onneksi kuitenkin Kristus tuli juuri tällaisia syntisiä varten. Meidän heikkoutemme ja vastahakoisuutemme eivät estäneet Jumalaa, kun hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan kuolemaan meidän puolestamme. Kristus on tullut kaikkia syntisiä, paatuneimpiakin, pelastamaan. Jumala rakasti luomaansa ihmiskuntaa niin paljon, että antoi itsensä Pojassaan meille pelastukseksi. Hän haluaa olla kaikille syntisille armollinen: ”Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää” (Hes. 33:11), kirjoittaa profeetta Hesekiel. Tekstissämme Jeesus säälii itkien paatumuksessa eläviä Jerusalemin asukkaita. Toisaalla hän sanoo heistä jopa näin: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Luuk. 13:34) Esimerkkejä Jumalan tahdosta olla armollinen kaikkia kohtaan on monia muitakin, mutta jo nämä riittävät osoittamaan, että Jumala tahtoo olla armollinen kaikille ihmisille.

    Kristus eli pyhän elämän ja kärsi viattoman kuoleman jokaisen puolesta. Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen samassa persoonassa, tuli meidän sijaiseksemme. Hänessä Jumala itse tuli ihmiseksi voidakseen ihmisten puolesta täyttää Jumalan lain. Kristus eli koko elämänsä Jumalan tahdon mukaan. Hän oli täynnä rakkautta ja toimi oikein pienimmässäkin asiassa. Ihmisluontonsa puolesta Jeesus myös otti Jumalan sanan aina halukkaasti vastaan. Tämä kaikki on meille lohdutuksena, kun uskomme häneen: silloin Kristuksen kuuliaisuus luetaan meidän hyväksemme! Jumala katsoo uskovaa ikään kuin Kristuksen läpi, hänen kauttansa. Näin Jumala ei enää näe meissä tuomion ansaitsevaa lakinsa rikkojaa, vaan oman rakkaan Poikansa pyhyyden ja viattomuuden. Me emme ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niin kuin itseämme, emmekä ole ottaneet Jumalan sanaa aina vastaan halukkaasti. Kristus kuitenkin teki tämän kaiken meidän puolestamme. Kun uskomme häneen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän hyväksemme!

    Vapahtaja myös kuoli puolestamme ristillä ottaakseen pois rangaistuksemme. Hän kärsi käsittämättömät tuskansa meidän edestämme. Kristuksen kärsimys ei ollut vain ruumiillista tuskaa, vaan hän kantoi myös päällään Jumalan rangaistusta ja vihaa. Tämä viha olisi kuulunut meille, mutta meidät pelastaakseen Jumala salli Poikansa kärsiä sen puolestamme. Syntiemme ansaitsema kadotustuomio on siis kokonaan kärsitty. Synti ja sen seuraukset, helvetti ja kuolema, on kukistettu. Kristus on noussut haudastaan ylös synnin voittajana. Kasteessa meidät on kastettu hänen kuolemaansa ja herätetty uskon kautta yhdessä hänen kanssaan. Uskossa olemme osallisia Kristuksen kuolemaan ja elämään, niin että laki on puolestamme täytetty, rangaistus kärsitty ja uusi elämä alkanut. Uusi elämä Jumalan lapsena alkaa meissä jo maan päällä. Taivaassa se tulee täydelliseksi, kun Jumala puhdistaa meidät kaikesta meissä vielä jäljellä olevasta synnistä.

    Vaikka kristityt jäävät itsessään syntisiksi, Jumala vaikuttaa heissä uuttaa kuuliaisuutta ja sanansa halukasta vastaanottamista. Tahdomme osoittaa hänelle kiitollista vastarakkautta Vapahtajamme armon voimalla ja pysyä hänen sanassaan, joka antaa meille elämän. Herra haluaa meidän olevan sanansa uskollisia kuulijoita, niin että oman aikamme tavalla tulemme temppeliin uhraamaan puhtain sydämin. Jerusalemin temppeliä ei enää ole, mutta Jumala haluaa edelleen, että hänen huoneensa on kaikkien kansojen rukoushuone: Hän tahtoo, että me kaikki tulemme säännöllisesti seurakuntaan Jumalan sanan äärelle saamaan vahvistusta uskossamme sekä kiittämään ja rukoilemaan häntä.

    Liittäkäämme tähän myös se, että pyrimme kaikilla elämämme osa-alueilla kristilliseen elämään. Edellä mainitusta profeetta Jeremian tekstistä opimme, että kun teemme näin, emme tee pyhäköstä ryövärien luolaa. Kun uskovat pyrkivät jatkuvasti katumuksessa ja uskossa, anteeksiantamuksen armon voimalla, Jumalan käskyjen noudattamiseen, kirkosta ei tule tekopyhien hurskastelijoiden pesäpaikkaa. Pyrkikäämme Jumalan pelastavan armon avulla noudattamaan hänen tahtoaan elämässämme, ja eläkäämme sanan ja sakramenttien yhteydessä. Itsessämme meillä ei ole mitään, mutta Kristuksen tuntemisen kautta Jumala on hänessä lahjoittanut meille pelastuksen ja kaiken, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. (2. Piet. 1:3) Hänen armonsa kantaa heikkouden ja vastahakoisuuden läpi. Kaikissa koetuksissa Jumala sanansa kautta vahvistaa meitä. Hän on aina läsnä elämässämme, vakka meistä ei siltä tuntuisikaan.

    Paina siis sydämeesi, että Jumala tahtoo olla juuri sinulle armollinen Kristuksessa. Pysy hänen sanassaan ja tutustu yhä syvemmin Jumalan rakkauteen ja armoon. Ojenna sen avulla elämääsi Jumalan rakkauden mukaiseksi. Jokainen voi myös omalla tavallaan viedä sanaa eteenpäin, että se saisi voittaa puolelleen myös niitä, jotka vielä elävät synnissä ja paatumuksessa. Tähän kaikkeen Jumala meitä auttakoon Jeesuksen kautta! Aamen.

    Vesa Hautala 8.8.2010

  • Luuk. 19:41-47

    Pastori Vesa Hautalan saarna 31.7.2016 Siitamajala

  • Rauha Jumalan kanssa

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:1-11.

    Hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa ovat suuri siunaus, kun taas paha omatunto on raskas taakka. Kun ihminen on päässyt rauhaan Jumalan kanssa, silloin hän voi elää onnellisena. Silloin voi myös kerran autuaasti kuolla ja nukahtaa levollisena Kristuksen haavojen suojaan. Mutta jos omatunto soimaa eikä ihminen löydä suojaa Jumalan lain tuomioita vastaan, silloin on tuskallista elää ja hirvittävää kuolla, kuten Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Hebr. 10:31. Tekstimme osoittaa meille, keillä on rauha Jumalan kanssa, mihin se perustuu ja miten se saadaan.

    1. Keillä on rauha Jumalan kanssa

    "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", apostoli kirjoittaa ja osoittaa siten, että tämä rauha on uskovilla. Maailma on täynnään erilaisia uskovia, mutta Paavali ei tarkoita heitä kaikkia. Maailmassa on monenlaisia uskontoja ja lahkoja, joiden kannattajat yrittävät löytää sisäisen rauhan ponnisteluillaan, mutta eivät löydä. Ja jos ajaksi kuvittelevatkin, että se löytyi, niin se ei kestä, sillä omatekoinen rauha ei kestä pahan omantunnoin tosiasian edessä. Apostoli Paavali ei ole sitä mieltä, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi riippumatta siitä, millainen tämä usko on, vaan hän määrittelee tarkasti sen uskon sisällön, joka antaa todellisen rauhan Jumalan kanssa. Rauha on niillä, jotka ovat uskosta vanhurskaiksi tulleet. Vanhurskas on se, joka on Jumalalle otollinen, hänelle kelpaava, sellainen, joka ei joudu tuomittavaksi Jumalan pyhän ja vanhurskaan tuomioistuimen edessä, sellainen, jonka synnit oivat anteeksiannetut Kristuksen nimessä. Tällaisia syntiset ihmiset eivät voi olla ilman syntien anteeksiantamusta, vaan tekstimme sanoo, että he ovat tulleet vanhurskaiksi. He ovat siis ennen uskoon tuloaan olleet epävanhurskaita, sellaisia, jotka eivät kelvollisia Jumalalle, mutta nyt he ovat vanhurskaita.

    Tämän tärkeän muutoksen toi mukanaan usko Kristukseen Jeesukseen. "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet", sanoo apostoli. Usko on ihmisen omien yritysten, ponnistelujen ja tekojen vastakohta. Raamattu asettaa pelastumisen uskon kautta teoista pelastumisen vastakohdaksi. Se sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef. 2:8-9. Ja toisessa paikassa: "Mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." Gal. 2:16. Näissä kohdissa monin sanoin osoitetaan, että pelastus on Jumalan lahja ja että se on pelkkää armoa eikä ihmisen ansiota. Ja samalla apostoli tuo esille, että tämä lahja on Kristuksessa Jeesuksessa. usko kohdistuu häneen. Tuossa lyhyessä kohdassa apostoli sanoo kolme eri kertaa uskon kohdistuvan Kristukseen.

    Haluathan omata rauhan Jumalan kanssa? Sen saadaksesi sinun tarvitsee siis uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mutta ehkä kysyt, mitä tämä uskominen on. Meille onkin tärkeätä, että tiedämme, mistä uskomisessa on kysymys.

    Uskossa on kaksi puolta: turvautuminen ja vastaanottaminen. Ensiksikin usko on turvautumista siihen, että Jumala on leppynyt vihassaan meitä kohtaan ja on antanut syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Samalla usko etsii ja löytää lohdutuksen ja rauhan Jeesuksen suorittamasta sovitustyöstä.

    Samalla kun usko turvautuu Kristuksen ansioon, se ottaa vastaan ne hengelliset lahjat, jotka Kristus on meille ansainnut. Jumala tarjoaa ja antaa ne armossaan meille evankeliumissa. Nämä lahjat ovat syntien anteeksiantamus eli vanhurskaaksi lukeminen Jumalan edessä, iankaikkinen elämä ja autuus. Niihin kuuluvat myös ne lahjat, jotka liittyvät uskoon sen aivan välittöminä seurauksina eli syntyminen Jumalan lapseksi, omantunnon rauha ja autuuden ilo.

    Usko kohdistuu siis evankeliumiin eli siihen riemulliseen ilosanomaan, että Kristus on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä syntiemme sovitus vaati. Evankeliumi tarkoittaa Jumalan armollisia, ehdottomia lupauksia sanassa ja sakramenteissa, siis myös kastetta ja ehtoollista.

    Se usko, josta tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, ei siis tarkoita jotakin tietynlaista kampausta ja pukeutumista tai ruumiillisen terveyden ja hyvien päivien etsimistä ihmeistä, vaan kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen pääsee rauhaan pyhän Jumalan kanssa, eli siitä, kuinka saamme pahan omantunnon tilalle hyvän omantunnon. Usko koskee jumalasuhdetta, omaatuntoa. Uskon kautta syntyy yhteys Jumalaan ja omaantuntoon tulee Jumalan rauha. Tämä hengellinen, taivaallinen hyvä annetaan meille yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään muulla tavalla.

    Katsokaamme nyt tarkemmin,

    2. Mihin rauha Jumalan kanssa perustuu


    Tekstimme sanoo tästä: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Synti oli tuonut päällemme Jumalan vanhurskaan, oikeutetun vihan. Kuitenkin Jumala rakasti meitä, mutta hänen vanhurskautensa esti häntä antamasta meille anteeksi syntejämme ja tuota kaikenaikaista syntisyyttämme ilman synnin sovittamista. Me emme sitä pystyneet itse tekemään, koska olimme, kuten tekstimme sanoo, syntisiä, jumalattomia ja siihen voimattomia eli heikkoja.

    Kun tekstimme käyttää meistä sanoja 'syntinen', 'jumalaton' ja 'heikko', se puhuu yleispätevästi. Se ei puhu meistä suhteessa toisiimme, vaan se puhuu meistä kaikista Jumalan edessä. 'Syntisiä' ovat ne, jotka ovat rikkoneet Jumalan tahdon, hänen käskynsä. 'Jumalattomia' ovat ne, joilla ei ole yhteyttä Jumalaan, vaan jotka ovat luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan. 'Heikkoja' eli voimattomia ovat ne, joilta itseltään puuttuu kokonaan voima itse lunastaa itsensä ja maksaa syntivelkansa. Nämä sanat tässä yhteydessä eivät tarkoita siis erityisen syntisiä ja jumalattomia ihmisiä eivätkä heikot ihmiset ole tässä vahvojen ihmisten vastakohta, vaan nämä sanat tarkoittavat kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä.

    Tässä oli meille ihmisille ratkaisematon ongelma. Kuinka Jumala, joka toisaalta sanoo olevansa ihmisiä kohtaan rakkaus, voi antaa anteeksi, kun hän sanoo olevansa myös vanhurskas ja vihaavansa syntiä ja synnin tekijää? Eihän hän voi toimia omaa olemustaan vastaan? Jos hän rakkaudessaan antaisi anteeksi ilman että synti sovitetaan, hän ei olisi vanhurskas. Ja jos hän ei säälisi ihmisraukkaa ja antaisi anteeksi, hän ei olisi rakkaus.

    Tämän ongelman Jumala itse ratkaisi. Hän lähetti oman pyhän, vanhurskaan, synnittömän Poikansa meidän edesvastaajaksemme, meidän sijaamme, veljeksemme ja Välimieheksemme kärsimään meidän rangaistuksemme ja kantamaan vanhurskaan vihansa meidän edestämme. Näin Jumala rakasti meitä ja oli samalla vanhurskas tinkimättä mitään pyhän tahtonsa vaatimuksista.

    Rauha Jumalan kanssa perustuu siis sekä Jumalan rakkauteen Kristuksessa että hänen vanhurskauteensa, jonka vaatimukset tulivat täysin täytetyiksi vanhurskaan Kristuksen sovitustyössä. Kun nyt tulemme uskosta Jeesukseen vanhurskaiksi, se on samaa kuin että meille luetaan hyväksi Kristuksen vanhurskaus, joka peittää kaikki meidän syntimme. Tämä on sulaa Jumalan armoa ja puhdasta rakkautta syntistä, jumalatonta, voimatonta ihmisparkaa kohtaan.

    Kristuksen sovitustyö lepytti Jumalan vihan, ja niin syntyi rauha Jumalan ja ihmiskunnan välille, kuten pyhä Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2 Kor. 5:19. Ja toisessa kohdassa se sanoo Kristuksesta: "Sillä hän on meidän rauhamme." Ef. 2:14. Evankeliumin julistus on itse asiassa sen sanoman saarnaamista uskottavaksi, että Jumala on jo tehnyt rauhan meidän ihmisten kanssa Kristuksessa.

    Haluamme vielä kertauksen omaisesti puhua siitä, miten me saamme tämän rauhan.

    3. Miten rauha saadaan

    Siihen on vain yksi tie, hyvin yksinkertainen tie. Se tie on usko, usko kaiken ihmisen omien tekojen ja ponnistelujen vastakohtana. Tämä tie on niin yksinkertainen, että ihminen pitää sitä mahdottomana eikä halua uskoa. Ihmisellä on piintynyt luulo siitä, että hänen itsekin täytyisi tehdä jotakin. Sen vuoksi Raamattu puhuu siitä, että Jumalan valtakunta tulee ottaa vastaan lapsenomaisella uskolla, estelemättä, järkeilemättä, epäilemättä, mitään Kristuksen tekoon lisäämättä, mitään siitä poisottamatta.

    Jos pelastukseen vaadittaisiin jotakin ihmiseltä, se ei enää olisi ihmiselle mahdollinen tie. Saamme olla kiitollisia siitä, että tämä tie on niin yksinkertainen.

    Jotta usko olisi mahdollista, Jumala tukkii meiltä kaikki muut tiet. Kun Jumala ilmaisee suuruutensa, pyhyytensä ja ankaruutensa niitä kohtaan, jotka ovat rikkoneet hänen pyhän tahtonsa, hän tavoittaa meidän omantuntomme ja saa sen soimaamaan ja syyttämään meitä synneistämme. Mutta ei riitä se, että Jumala jyrisee meille, vaan hän tekee meille selväksi samalla, millaisen rangaistuksen olemme ansainneet. Jumalan laki ei uhkaa meitä vain nuhteilla, sakoilla, muutaman vuoden vankeudella tai lyhytaikaisella piinalla, vaan olemme ansainneet iankaikkisen helvetin tulen. Saamme kokea todeksi sen, minkä Raamattu sanoo seuraavasti: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." Room. 3.19-20. Näin meillä ei ole millä puolustautua. Suumme suljetaan. Meidän on alistuminen lain tuomioon. Sillä laki tuomitsee meidät siitä, mikä on meidän omaa syntiämme, pahuuttamme ja kapinaamme Jumalaa vastaan sekä samalla myös omaa rakkaudettomuuttamme lähimmäisiämme kohtaan. Selittelyt, puolustelut eivät auta.

    Kun olemme maistaneet tätä Jumalan vihan ankaruutta, niin evankeliumi tuo meille jotakin päinvastaista, nimittäin Jumalan rakkauden, hänen armonsa ja hänen anteeksiantonsa Kristuksessa. Evankeliumi tarjoaa sen meille uskottavaksi, vastaanotettavaksi Pyhän Hengen voimasta. Kutsuen, houkutellen ja maanitellen se julistaa: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Se myös varoittaa epäuskosta: "Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh. 3:18. Sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita kadotukseen, ei tänään eikä tuomiopäivänä.

    Lauluntekijä veisaa ihanasti:
    Saako tällainen, heikko vaivainen
    tulla Jeesus, yhteyteesi?
    Saa, kun itse tällaisen Sä lunastit,
    kalliin veres tähteni kun vuodatit!
    SK 1967 535:3.

    Tällaisen vanhurskaan, kaikki syntimme aivan puhtaiksi pesseen Kristuksen, rakkaan Vapahtajamme, kalliin sovintoveren varaan saamme uskossa jäädä ja omistaa rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Amen.

    Herramme Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Amen.

    Markku Särelä

  • Saanko syntini anteeksi

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

    Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

    Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

    Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

    1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

    Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

    Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

    Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

    Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

    Mitä hän teki?

    Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

    - "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

    - "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

    - "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

    Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

    2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


    Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

    Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

    Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

    Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

    Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

    Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

    Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

    Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

    3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

    Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

    Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

    Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

    Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

    Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

    Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

    Markku Särelä

  • Saarna Room. 5:1–6

    Pastori Kimmo Närhin saarna kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 20.8.2017 Orivedellä