9. sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden päivästä
  • Epärehelliset huoneenhaltijat

    Luuk. 16:1-9 Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä'. Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä'. Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja'. Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä'. Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin.

    Vapahtaja on juuri edellä kertonut meille tutut ja rakkaat kertomukset kadonneesta lampaasta ja rahasta sekä tuhlaajapojasta. Vertauksissa on korostunut Jumalan armon ehdottomuus, hänen halunsa pelastaa armosta, se, mikä on joutunut kadoksiin. Nyt päivän evankeliumissa Vapahtaja opastaa niitä, jotka hän on löytänyt, elämään oikein täällä ajassa. Hän tietää, miten helposti lankeamme lihalliseen suruttomuuteen, joten hän haluaa opastaa meitä hurskaaseen vaellukseen. Hän keskittyy kuvaamaan sitä, miten meidän tulee huolehtia niistä varoista, joita itse kullekin meistä on uskottu.

    Huoneenhaltijoiden uskottomuus

    Vertaus alkaa: ”Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.” Eli on varakas mies, joka on palkannut huoneenhaltijan pitämään huolta taloudestaan. Huoneenhaltija on kuitenkin ollut uskoton ja käyttänyt isäntänsä rahoja holtittomasti. Hän on rellestänyt ja tuhlannut niitä, vaikka hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta siihen. Te, joita on joskus huijattu taloudellisesti, tiedätte omakohtaisesti, kuinka loukkaavaa on, kun luottamus rikkoutuu tällaisissa asioissa.

    Vertauksessamme isäntä oli kuullut, mitä ilmeisimmin varmoista lähteistä, mitä huoneenhaltija oli tehnyt. Tämä viestii siitä, että isäntää kunnioitettiin kylässä suuresti, koska hänelle haluttiin kertoa, miten häntä huijattiin. Kuulemansa perusteella isäntä teki tiukan päätöksen: hän käski huoneenhaltijaa tekemään tilin huoneenhallituksestaan, tai paremminkin palauttamaan tilikirjat, joihin huoneenhaltija oli kirjannut, ketkä olivat velallisia ja minkä verran velkaa isännälle. Sympatiat eivät ole tässä kohden millään tavoin huoneenhaltijan puolella. Hänelle on annettu vastuullinen ja luottamuksellinen tehtävä, mutta hän on käyttäytynyt törkeästi ja pettänyt kunnioitettua isäntänsä.

    Mutta rakas kristitty, epärehellinen huoneenhaltija on kuva sinusta ja minusta. Olemmehan mekin huoneenhaltijoita, joille Jumala on uskonut omaisuuttaan väliaikaisesti hoidettavaksi. Raamatussa Jumala sanoo selvästi: ”maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani.” (3 Moos. 25:23). Vaikka seitsemäs käsky varjelee omistusoikeuttamme oikein, viime kädessä kaikki on Jumalan emmekä voi vaatia mitään itsellemme. Omaisuuden todellisella omistajalla on kaikki oikeudet vaatia meidät tilille siitä, miten olemme käyttäneet hänen omaisuuttaan.

    Emmekä me voi sanoa, ettemme tiedä, mikä on Jumalan tahto omaisuutemme käytön suhteen. Sanoohan hän aivan selvästi: ”Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.” (Matt. 5:42), ”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.” (Room. 12:13), ”Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor. 9:6-7). Jumala vaatii meiltä uhrautuvaisuutta omaisuuden käytössä. Hän haluaa, että käytämme varojamme hädässä olevien ja seurakunnan hyväksi. Hän haluaa vieläpä, että annamme tämän uhrin iloiten sydämen halulla. Lakinsa rikkomisesta Jumala määrää rangaistukseksi iankaikkisen kadotuksen.

    Tämä on kauheaa kuultavaa meille länsimaalaisen hyvinvoinnin keskellä oleville. Elämme ylellisyydessä, josta suurin osa maailmaa ei osaa uneksiakaan. Monet arkemme itsestäänselvyydet ovat suunnatonta luksusta.

    Kysytkö koskaan itseltäsi, mitä pidät välttämättömyytenä? Onko välttämättömyys sitä, että saat syödä lihaa päivittäin? Onko se sitä, että sinulla on ehjät ja puhtaat vaatteet ylläsi? Onko se uusin älypuhelin tai jokin muu teknologinen vempain? Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Mutta listan pidetessä on jossain vaiheessa aiheellista pohtia, missä kohtaa tärkeysjärjestyksessä tuolla listalla on lähimmäisemme, missä seurakuntamme, mihin kohtaan mahtuvat ne, jotka eivät ole saaneet kuulla vielä evankeliumia.

    Olemme vain huoneenhaltijoita – ja jos rehellisiä ollaan, emme voi syyttää uskottomuudestamme hyvinvointia, jossa elämme. Kyllä syy löytyy ihan omasta sydämestämme. Syyllisyyttämme lisää se, että toisin kuin vertauksemme epärehellinen huoneenhaltija, joka joutui yhtäkkiä tilille isäntänsä omaisuuden hoitamisesta, me tiedämme jo etukäteen, että tuomio on tulossa, mutta olemme silti uskottomia. Huoneenhaltija vaikeni kuullessaan, että hänet on saatu kiinni epärehellisyydestä, teetkö sinä samoin Jumalan lain edessä, vai keksitkö tekosyitä oikeuttaaksesi syntisi?

    Epärehellisen huoneenhaltijan oveluus

    Vertaus jatkuu: ”Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.'” Huoneenhaltija tiesi, ettei hänen isäntänsä kuuntelisi vastaväitteitä. Siksi hän vaikeni tämän edessä, mutta hän alkoi pian juonia, miten saisi taattua tulevaisuutensa menetettyään työnsä. Hän oli sen verran mukavuudenhaluinen, että halusi välttää raskasta ruumiillista työtä. Hän oli sen verran omanarvontuntoinen, ettei kehdannut kerjätä. Mutta sitten hänen mieleensä tuli se, että hänellä oli vieläkin hallussaan tilikirjat, jotka isäntä oli uskonut hänelle. Hänellä ei sinänsä ollut enää oikeutta kajota niihin, mutta hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui velalliset luokseen. Hän antoi suunnattomia velkoja anteeksi: eräs velallinen sai 50 astiaa öljyä velkaa anteeksi, toinen 20 tynnyriä vehnää. Kumpikin tarkoittaa noin vuoden työläisen palkkaa. Oveluudellaan huoneenhaltija näin ollen takasi sen, että hänelle oltaisiin kiitollisuuden velassa ja tulevaisuuden työnäkymät näyttäisivät paremmilta.

    Ei ole vaikea kuvitella, kuinka nämä velalliset saapuivat kotiin pakahtuen ilosta! Perhe kutsuttiin koolle ja yhdessä ihmeteltiin sitä, kuinka suopeasti isäntä oli ollut heille, kun velkaa oli yhtäkkiä vähennetty niin roimasti. Varmasti koko kylässä alkoi levitä puhe isännän armeliaisuudesta. Isäntä oli oletetussa hyvyydessään vallannut koko asuinpaikkansa ihmisten sydämet. Jos isäntä oli ennen arvostettu, nyt hän oli koko kylän ylistyksen kohde.

    Ei mennyt varmaan aikaakaan, kun isäntä sai itse kuulla, mitä oli tapahtunut. Voisi ajatella, että hän olisi suuttunut huoneenhaltijansa metkuista ja lähtenyt kertomaan velallisilleen, että heitä oli huijattu. Mutta niin ei käynyt, vaan tekstimme sanoo, että ”herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti.” Huoneenhaltijan oveluus perustui siihen, että hän tunsi isäntänsä hyvin. Hän osasi laskelmoida oikein.: hän tiesi isännän armolliseksi. Hän tiesi, ettei isäntä peruisi sitä velkojen lyhennystä, jos ne oli kerran tehty. Huoneenhaltija luotti isäntänsä armollisuuteen ja sen varassa tuhlaili tämän omaisuutta omaksi edukseen.

    Epärehellinen huoneenhaltija esikuvaksi

    On selvää, ettei huoneenhaltija sovi esikuvaksemme kaikessa, mitä hän teki. Onkin tärkeää painaa mieleen se, että vertauksissa on usein tietty aivan tietty kärki, jonka se haluaa painaa perille. Tarkoituksena ei ole se, että kaikki olisi vertauksessa yhtä merkityksellistä. Tämän vertauksen ymmärtämistä yksinkertaistaa se, että Herramme itse kertoo, mitä hän haluaa meidän painavan sen perusteella mieliimme: ”minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin”.

    Kristus kehottaa meitä tuhlaamiseen. Hän haluaa, että tuhlaamme samalla tavalla taivaallisen Isämme omaisuutta kuin vertauksen epärehellinen huoneenhaltija oman isäntänsä. Jumala on vertauksen isännän tavoin armollinen eikä tule vaatimaan takaisin sitä tuhlailua, jota teemme muiden hyväksi. Epärehellinen huoneenhaltija on juuri siinä esikuvallinen, että hän heittäytyy isäntänsä hyvyyden ja armeliaisuuden varaan ja toimii uskaliaasti. Meillä on paljon enemmän perusteita tehdä näin, koska taivaallinen Isä on paljon armeliaampi ja parempi kuin yksikään kuolevainen. Isämme on vieläpä luvannut meille, että ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33). Tämä koskee myös maallisen omaisuuden käyttöä: kun käytämme sitä muiden hyväksi, Jumala pitää kyllä meistä huolta. Kun etsimme maallisen omaisuutemme käytössä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, emme joudu näkemään nälkää. Kun hoidamme omaisuuttamme hänen tahtonsa mukaan, ei hän ole pitämättä meistä maallisestikin huolta: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

    Ja minkä ihanan tulevaisuuden näkymän Jeesus maalaa silmiemme eteen! Hän sanoo, että ystävät ovat ottamassa meitä vastaan iäisiin majoihin, kun käytämme omaisuuttamme oikein. Miten innostavaa onkaan, että tämä väliaikainen omaisuutemme, väärä mammona, voi palvella näin suurta päämäärää. Kerran iankaikkisessa elämässä meitä on ottamassa vastaan ne, jotka Jumala on löytänyt käyttäen työssään omaisuuttamme. Olkoon tämä näky meillä kirkkaana, niin olemme uhrautuvaisia! Eihän mikään maallinen nautinto voi olla verrattavissa siihen, että joku saa kuulla evankeliumin sen tähden, että olemme antaneet varoja lähetykseen. Ei mikään maallinen ilo voi olla verrattavissa siihen iloon, joka on enkeleillä, kun syntinen tekee parannuksen mahdollistamamme julistustyön vuoksi. Ei mikään ylellisyys ole siihen rinnastettavissa, että voimme todistaa köyhälle antamisellamme Vapahtajamme ihmisrakkaudesta.

    Lopuksi

    Haluan näin lopuksi palauttaa katseemme kaiken perustaan kertomalla Johann Gerhardin esittämän vertauksen: miehellä oli kolme ystävää. Ensimmäistä hän hemmotteli hienoilla ruuilla ja vaatteilla täyttäen jokaisen tämän toiveen. Toista hän kohteli hyvin aina tilanteen sattuessa, muttei samassa määrin paasannut kuin ensimmäistä. Kolmatta ystäväänsä hän kohteli huonosti laiminlyöden tämän tarpeet. Kun mies sitten kerran kutsuttiin oikeuden eteen ja hän joutui puolustautumaan syyttäjiensä edessä, ensimmäinen ystävä ei vastannut hänen avunpyyntöihinsä. Toinen oli saattanut miehen oikeustalolle, muttei suostunut käymään sisälle avuksi. Niinpä mies meni hädissään kolmannen ystävänsä puheille. Kolmas ystävä rikkoi kaikki odotukset: hän ei ainoastaan antanut hänet laiminlyöneestä hyvää todistusta, vaan vieläpä maksoi kaikki oikeudenkäyntikulut.

    Ensimmäinen ystävä merkitsee ruumista, jota hemmottelemme ruualla ja vaatteilla, mutta josta kuolemassa ei ole apua. Toinen ystävä kuvaa sukulaisia, jotka voivat tehdä matkaa hautapaikalle yhdessä vainajan kanssa, mutta eivät voi auttaa enää rajan taakse siirtynyttä. Kolmas ystävä on Herra Jeesus, jota olemme laiminlyöneet, jolle emme ole antaneet lähimmäisemme kautta sitä, mikä hänelle kuuluu. Mutta joka on kuitenkin uskollinen ystävä ja puolustaa meitä kerran Jumalan tuomioistuimen edessä. Hän antaa meille silloin hyvän todistuksen, sillä hän on jo maksanut suunnattoman syntivelkamme. Hän tuli köyhäksi, jotta me voisimme tulla iankaikkisesti rikkaiksi. Hän ei hylkää meitä köyhyydessämme, vaan lahjoittaa meille kaikki taivaan aarteet: syntien anteeksiantamuksen, oikean Jumalan tuntemisen ja iankaikkisen elämän. Hänen rikkautensa omistaen, olkaamme uskollisia huoneenhaltijoita!

  • Jumalan lahjojen oikea käyttö

    Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä.' Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä.' Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja.' Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä.' Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. Luuk. 16:1-9

     Vertauksella väärästä huoneenhaltijasta Jeesus opettaa meitä omaisuuden oikeasta käytöstä. Väärä huoneenhaltija ei ole meille esimerkki vääryydessään, vaan oveluudessaan. Sana, joka tässä on käännetty oveluudeksi, merkitsee paremminkin viisautta, älykkyyttä ja käytännöllistä järkeä. Vanha Biblia-käännös kääntääkin sen sanalla toimellisuus. Väärä huoneenhaltija käytti järkevästi ja ahkerasti, vaikkakin väärään tarkoitukseen, sitä mikä hänelle oli uskottu. Samalla tavalla, mutta hyvään tarkoitukseen, Herra haluaa meidänkin käyttävän sitä mikä meillä on. Hän haluaa tähdentää meille sen oikeaa käyttöä, minkä olemme häneltä saaneet. Omasta voimastamme emme kykene siihen. Olemme syntisiä, emmekä siksi osaa käyttää hänen lahjojaan oikein. Ansaitsemme synnillämme Jumalan tuomion, mutta Kristus on tullut pelastamaan meidät. Hän kärsi syntiemme sovitukseksi ja hankki meille Jumalan armon. Hänen armostaan saamme voimaa omaisuutemme ja lahjojemme oikeaan käyttöön.

    Jumalan lahjojen oikea käyttö

    Yksi Jumalan lahjoista on materiaalinen omaisuus, raha ja tavara. Jeesus nimittää sitä tekstissämme vääräksi mammonaksi. Hän ei tarkoita, että rahan ja omaisuuden omistaminen olisi syntiä. Monet uskon esikuviksi nostetut Raamatun henkilöt, kuten Aabraham, Daavid ja Job, olivat hyvin rikkaita. Jeesus nimittää mammonaa vääräksi siksi, että ihmiset usein käyttävät sitä väärin. Tästä puhuu Jumalan seitsemäs käsky: Älä varasta. Luther selittää sen Vähässä Katekismuksessaan näin: ”Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme anasta lähimmäiseltämme rahaa tai omaisuutta, emmekä saata sitä itsellemme petollisella kaupalla tai vääryydellä, vaan autamme häntä enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.” Käsky kieltää siis selvän ryöstön ja varkauden, mutta myös kaikenlaisen omaisuuden itselleen hankkimisen epärehellisellä tavalla. Jumalan tahdon vastaista on konkreettisen toisen tavaroiden tai rahan ottamisen lisäksi yhtä lailla petos, yhteisön rahojen kavaltaminen, kaupanteossa huijaaminen ja virka-aseman väärinkäyttö taloudellisten etujen hankkimiseksi. Tämän pitäisi olla luonnollisen moraalitajun perusteella itsestään selviä, mutta silti jokainen meistä saattaa hyvin yllättävissäkin paikoissa joutua kiusaukseen toimia näin. Epärehellisestä menettelystä saattaa olla ajallista hyötyä. Kuitenkin jos ihminen tekee niin katumatta ja synnistään parannusta tekemättä, hän ei saa taivaallista hyötyä eli hän ei pelastu. ”Voi heitä … he ovat palkkansa saaneet”, (Matt. 6) lausuu Jeesus sellaisista, jotka tavoittelevat pelkkää maallista voittoa.

    Jumala katsoo myös motiivejamme omaisuuden hankkimiseen. Jumala ei hyväksy ahneutta missään muodossa. Hän ei halua millään tavalla meidän tavoittelevan sellaista, josta tiedämme, ettei se kuulu meille. Omaisuutta ei pidä käyttää väärin. Päinvastoin, hän haluaa, että käytämme aktiivisesti omaisuuttamme hänen valtakuntansa työn edistämiseksi ja lähimmäisen parhaaksi sekä ”autamme [lähimmäistämme] enentämään ja varjelemaan omaisuuttaan ja elatustaan.” Jumalan lahjoja ei pidä käsittää ahtaasti pelkäksi rahaksi ja tavaroiksi, vaan myös erilaiset kyvyt, lahjakkuudet ja toimintamahdollisuudet ovat hänen lahjojaan, joita voimme käyttää hyvän tekemiseen. Hän haluaa meidän toimivan uskollisesti tehtävissämme. Meidän ei pidä vain karttaa pahaa, vaan myös tavoitella hyvää.

    Halun auttaa lähimmäistä ja toimia tehtävissään uskollisesti on noustava sydämestä. Oikein toimiminen ei saa olla pelkkää ulkonaista silmänpalvelua ja voitontavoittelua. Tässä meillä kaikilla on varmasti opittavaa. Teemmekö työmme uskollisesti sen vuoksi, että se on Jumalan tahto, hyvä ja oikea asia sekä lähimmäisemme parhaaksi? Vai teemmekö sitä ainakin jonkin verran ahneesti, omaa etua tavoitellen? Yleensä juuri ahneudesta seuraavat kaikki räikeät seitsemännen käskyn rikkomiset: varkaudet, kavallukset, petokset, virka-aseman väärinkäytöt ja muu vastaava. Meissä kaikissa asuu perisynnin pahojen himojen tähden tällaisen siemen.

    Samalla tavoin on muidenkin käskyjen laita: pystymme ehkä pitämään ne ulkoisesti, mutta ajatuksissamme ja sydämemme asenteella kuitenkin rikomme niitä. Emme halua aina vilpittömästi hyvää, kuten Jumala tahtoisi. Jokainen meistä on tavalla tai toisella ”väärä huoneenhaltija”, joka käyttää Jumalan antamaa elämää ja sen lahjoja itsekkäästi omiin tarkoituksiinsa. Olemme luonnostamme Jumalasta pois kääntyneitä syntisiä. Sydämemme torjuu hänet, joka yksin on pyhä, hänet, joka on kaiken elämän ja hyvyyden lähde. Erotamme synnillä itsemme Jumalasta. Se on kauheinta, mitä voi tehdä. Siksi Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii jokaisen ihmisen syntien rangaistukseksi iankaikkisen eron Jumalasta, kadotuksen tuskan.

    Jeesus sovitti synnit

    Kristus tuli kuitenkin pelastamaan meidät syntiset, väärät huoneensa haltijat. Me hävitimme hänen omaisuuttaan käyttämällä itsekkäästi lahjojamme, mutta silti hän rakasti meitä niin paljon, että tuli itse maailmaan ihmiseksi ja kuoli puolestamme. Pyhä Herra, joka hallitsi taivaan kirkkaudessa, syntyi meidät pelastaakseen köyhäksi ihmiseksi Beetlehemin seimeen. Jumalan Poika, joka oli kuunnellut taivaassa serafien ylistyslauluja, heräsi ehkä Nasaretissa puuseppänä eläessään kukonlauluun. Kristus ”tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:7) pelastaakseen meidät. Hän tuli ihmiseksi täyttämään Jumalan lain: Me emme siihen kyenneet emmekä ole tehneet niin, mutta Jeesus teki sen meidän puolestamme. Jeesus palveli aina lähimmäistään ja Jumalaa sillä, mitä hänellä oli. Myös hänen motiivinsa olivat täydelliset. Hän on Jumala ja siten lain Herra, joten hän tuli ihmiseksi lakia noudattamaan täysin vapaaehtoisesti. Jeesus täytti lain meidän hyväksemme, että hänen pyhä täydellisyytensä peittäisi meidän syntisen puutteellisuutemme. Kun uskomme Kristukseen, hänen lain täyttämisensä luetaan meidän omaksemme.

    Kristus oli viaton, eikä ansainnut mitään rangaistusta. Kuitenkin hän kärsi kauhean kuoleman ristillä rangaistukseksi synnistä. Hän teki sen rakkaudesta meitä kohtaan pelastaakseen meidät. Kädet, jotka olivat palvelleet lähimmäistään kaikessa, lävistettiin säälimättä. Jalat, jotka olivat kulkeneet Palestiinan mäkisiä teitä apua tarvitsevien luo, naulattiin kiinni ristin karkeaan puuhun. Synti, jonka takia Jeesus kärsi, ei ollut hänen omansa, vaan meidän syntimme. Jeesus kärsi sen Jumalan tuomion, jonka meidän syntimme ansaitsivat, vapauttaakseen meidät siitä. Profeetta Jesaja kirjoittaa Vapahtajasta: ”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.” Jes. (53: 5-7) Jeesuksessa Jumala itse kärsi rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Niin suuren armon hän antoi meille syntisille. Jeesuksen elämän ja kuoleman kautta synti on sovitettu. Jokaisen hyväksi, joka uskoo Kristukseen, Jumala lukee Kristuksen täytetyn työn ja antaa synnit anteeksi.

    Millaista onkaan olla rakastettu niin syvästi, ettei sitä voi edes täysin käsittää! Jumalan armo on rajaton ja jokaiselle syntiselle tarkoitettu. Meille Jumalaa vastaan rikkoneille Kristus hankki pelastuksen valmiiksi pyhällä elämällään ja uhrikuolemallaan jo ennen kuin osasimme sitä pyytääkään. Jumalan armo Jeesuksessa on kuin valtameri. Ihmisen synti on kauhea ja kadotukseen vievä, mutta tähän armon mereen verrattuna se on vain pieni pisara.

    Tähän pelastukseen tartutaan uskolla. Evankeliumin sanassa, jota meille julistetaan, Jumala tuo meille tiedon pelastuksesta. Hän näyttää meille ristiinnaulitun Vapahtajamme ja vakuuttaa, että syntimme on annettu anteeksi. Epäusko on tämän lahjan torjumista ja Jumalan suuren armon törkeää halveksimista. Siksi epäuskoinen ei voi pelastua. Jokainen saa kuitenkin uskoa, että Jumalan lupaus syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa koskee juuri häntä. Uskoa ei tarvitse puristaa itsestään, eikä ihminen voikaan saada sitä omilla teoillaan aikaan. Jumala synnyttää ja vahvistaa uskoa sanallaan ja sakramenteillaan. Kristus, hänen armonsa ja rakkautensa, on läsnä Jumalan sanan kautta. Sanassa Jeesus tuodaan meille. Minkälainen aarre meillä onkaan käsillä, kun tulemme kirkkoon, kun avaamme Raamatun tai hartauskirjan, tai kun vain hiljaa mielessämme muistelemme Jumalan armolupauksia! Kaiken kärsinyt Vapahtajamme vakuuttaa niiden kautta meitä yhä uudelleen ja uudelleen armostaan meitä kohtaan. Pyhä Henki vaikuttaa sanan kautta ja saa meidät uskomaan sen, mitä kuulemme Jeesuksesta, Pelastajastamme. Usko siis rohkeasti, että armo on juuri sinua varten! Jokainen saa uskoa, että hänen syntinsä ovat sovitetut ja Jumala on juuri hänellekin armollinen Poikansa tähden.

    Usko hankkii ystäviä väärällä mammonalla

    Usko ei ole pelkkää faktatietoa, asioiden älyllistä totena pitämistä. Se on elävä ja voimallinen asia. Usko on sydämen turvautumista Kristukseen, hänen sovitustyöhönsä. Tällainen usko ei jää elämässä pelkäksi teoriaksi. Kun ihminen saa syntinsä anteeksi Jumalan armosta ja tulee siten Jumalan rakkaaksi lapseksi, hänen sydämensä suuntautuu uudella tavalla kohti Jumalaa. Pyhä Henki synnyttää uskovassa rakkautta. Hän saa meissä aikaan hyviä tekoja ja antaa myös oikeaa motivaatiota niiden tekemiseen.

    Kristuksen sanat ”Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin” puhuvat juuri tästä. Ystävien tekeminen väärällä mammonalla tarkoittaa lähimmäisen palvelemista omaisuudella. On muistettava, että vaikka Kristus käsittelemässämme tekstissä puhuu erityisesti rahasta ja muusta aineellisesta omaisuudesta, hänen antamansa ohjetta voi soveltaa muunkinlaisiin lahjoihin. Elämällä kristillisesti kaikilla elämän osa-alueilla osoitamme rakkautta lähimmäisillemme ja teemme sillä tavoin heistä ystäviämme tekstimme tarkoittamassa mielessä.

    Väärä huoneenhaltija oli neuvokas pahanteossaan. Hän etsi ajan ja paikan, jolloin hänen herransa velalliset voisivat tulla sisään ja muuttaa huomaamatta velkakirjojaan. Hän löysi keinot auttaa velallisia petoksella. Ihmiset ovat usein taitavampia pahaan kuin hyvään ”Tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset.” Meidän Herramme haluaa meidän olevan yhtä neuvokkaita hyvän tekemisessä. Kun rakkaus ja halua auttaa ovat vilpittömät, Jumala varmasti auttaa löytämään myös tilaisuuksia palvella lähimmäistä. Rakkautta ja auttamishalua lähimmäistämme kohtaan saamme Jumalan armahtavasta rakkaudesta ja auttamishalusta meitä kohtaan. Jumala haluaa, että katsomme lähimmäistämme niin kuin hän: luotuna ja lunastettuna, Jumalalle äärettömän kallisarvoisena. Kun ajattelemme, miten paljon Jumala tekee päivittäin hyvää meille heikoille ja syntisille, emmekö mekin tekisi hyvää lähimmäisillemme? Muistamme Jeesuksen vertauksen palvelijasta, joka oli 10 000 leiviskää velkaa kuninkaalle ja sai velkansa anteeksi, muttei antanut anteeksi toverilleen sadan denarin velkaa. Jumala on antanut meille anteeksi 10 000 leiviskän velan, valtavan suuren syntivelkamme – emmekö me antaisi anteeksi lähimmäisellemme sadan denarin velkaa ja auttaisi häntä tämän elämän pienissä asioissa?

    Se, että ystävät, joita olemme palvelleet, ”ottavat meidät iäisiin majoihin”, kun väärä mammona loppuu, ei tarkoita sitä, että pelastuisimme lähimmäisten auttamisen perusteella. Kukaan ihminen ei voi ottaa toista taivaaseen. Lähimmäistämme auttamalla ja muita hyviä tekoja tekemällä osoittaudumme uskoviksi kristityiksi. Näin lähimmäisemme tulevat ikään kuin todistajiksi oikeasta uskostamme. Usko on se, joka pelastaa, koska usko tarttuu Kristukseen, ja todellinen usko synnyttää myös tekoja. Omien tekojensa varassa ihminen ei kuitenkaan pelastu uskoon tultuaankaan, koska ne eivät hänen syntisyytensä tähden voi olla täydellisiä eivätkä ansaita mitään Jumalan edessä. Uskova pysyy itsessään syntisenä eikä tule täydelliseksi ennen kuin vasta perillä taivaassa. Kristuksen ansio on alusta loppuun ainoa pelastuksemme. Saamme kaikki synnit ja pyhityksemme vajavaisuuden anteeksi hänessä. ”Armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi”, (Ef.2:8-9) kirjoittaa apostoli Paavali. Jumalan armo on varma lohdutus ja voima heikkouden keskellä. Siitä saamme voimaa ja iloa kulkea uskon tiellä. Anna siis lahjasi Jumalan käyttöön. Hänellä on varmasti oma suunnitelmansa, kuinka hän voi sinun avullasi tehdä hyvää läheisillesi, yhteiskunnalle ja Kirkolleen. Omista Kristuksen armo uskomalla Jumalan sanan lupaukset. Uskosta pelastettuna ja täydellisesti Jumalan rakastamana voit kiitollisena palvella häntä ja lähimmäistäsi sillä, mitä olet häneltä saanut.

     Vesa Hautala 1.8.2010

  • Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä

    Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, psalmiteksti

    Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:97-105.

    Eräs suuri koettelemus Jumalan lapsille on hurskaitten esikuvien puute, ja suuri siunaus, jos heitä on. Miten suuri tuki lapselle, nuorelle ja vanhemmallekin uskovalle on, jos hänen kodissaan ja ympäristössään on vakaita uskovia, jotka uskontunnustuksellaan ja elämällään antavat hyvän, seurattavan esikuvan. Kun seurakunnassa Jumalan sana asuu runsaana, sitä innolla kuullaan ja tutkitaan ja ollaan valmiita sitä seuraamaan ja noudattamaan, heikot vahvistuvat, arat rohkaistuvat ja epäilevät pääsevät oikeaan varmuuteen. Ja jos uskovien yksimielinen joukko jollakin paikkakunnalla vielä olisi väestön enemmistönä, voimme kuvitella, mitenkä valtavan hieno asia se olisi. Tuollaisia kukoistuksen aikoja on kuitenkin harvoin.

    Usein uskovat ovat sangen yksin. Monasti on jopa niin kuin tekstistämme käy ilmi, että nuoremmat joutuvat ottamaan kantaa - eivät vain oman ikäpolvensa epäuskoisia vastaan - vaan jopa omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan, kun nämä eivät pysy Jumalan sanassa. Ei ole kysymys vain Jumalan sanan tutkimisesta rauhallisissa olosuhteissa, vaan taistelutilanteista, viettelyksistä ja kiusauksista. Kysymys on uskossa säilymisestä, oikeasta Kristuksen tuntemisesta ja hyvän omantunnon säilyttämisestä.

    Missä meillä on Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä?

    Jumalan sana on valo

    Psalminkirjoittaja lausuu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." Ilman Jumalan sanaa elämä täällä maailmassa on kuin meren pohjaan vaipuneessa sukellusveneessä olemista. Syntinen ihminen on pimeyden ja kuoleman vanki. Tähän vankilaan ei kuulu taivaallisten pelastusjoukkojen vaimeita koputusääniä, eivätkä näiden pelastusyritykset jää toivottomiksi, vaan Jumala lähetti oman Poikansa meidän pimeyteemme ja hän tuli meille tieksi iankaikkiseen elämään. Hänhän kukisti kuoleman sovittamalla maailman synnin, hankki syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan mielisuosion ja hän voi lohduttaa sanomalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6.

    Jumala ei ole vain lähettänyt Poikansa keskuuteemme, vaan hän on sytyttänyt meille kirkkaan valon, nimittäin sanansa valon. Vanhan ja Uuden testamentin sana on Jumalan sana, sana Kristuksesta ja Jumalan armosta hänessä. Se ei ole epäselvä tai hämärä sana, vaan se valaisee meille tien perille taivaaseen asti. Se karkottaa pimeyden sydämestä, kun se antaa omantunnon rauhan syntien anteeksisaamisessa ja vakuuttaa, että Kristus on jokaisen ihmisen syntien sovitus ja että Kristus on apu ja hyvä turva suurimmallekin syntiselle.

    Kun usko syttyy, se ottaa kiinni Jumalan sanasta, aivan tarttuu siihen ja pitää siitä kiinni. Kiusaukset ja viettelykset tahtovat irrottaa uskovan Jumalan sanasta ja johdattaa hänet muualle eli etsimään omia tunteitaan, ymmärtämään uskonasiat järkensä valossa tai kieltämään kaikki.

    Epäuskoinen maailma ylistää omaa fiksuuttaan ja omaa hurskauttaan. Lahkot eli harhassa olevat kirkot ovat onnettomasti epäjohdonmukaisia ja ovat siirtyneet pois terveeltä Jumalan sanan pohjalta järkeilynsä, tunteilunsa ja kokemustensa vangeiksi.

    Me olemme pimeys, mutta Jumalan sana on valo. Jos haluamme soveltaa itseemme Jeesuksen sanan, jonka hän sanoi apostoleilleen: "Te olette maailman valkeus", ei meidän sovi saarnata sitä, mitä itse ajattelemme tai teemme, vaan meidän tulee pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, kuten Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Silloin meissä oleva valo ei ole omaa pimeyttämme, vaan Jumalan sanan taivasvaloa.

    Jumalan sana on suuri viisaus

    Psalmin kirjoittaja ylistää Jumalan sanaa monesta syystä. Hän on tullut sen hyvin tuntemaan ja sen aarteet ovat avautuneet hänelle. "Kaiken päivää minä sitä tutkistelen", hän sanoo. Kristityllä, joka tuntee hyvin Jumalan sanan, on tämän sanan tähden rikas elämä. Sananjulistajalla, joka tuntee Raamattunsa ja sen oikean opin, on paljon annettavaa kuulijoilleen. Hän voi tuoda sanan aarrekammiosta esiin uutta ja vanhaa.

    Psalminkirjoittaja oli saanut sanasta viisautta, taitoa, ymmärrystä, jopa hunajan makeutta ja elämän pyhitystä. Kun kysymme millaista viisautta hän oli saanut, Raamattu vastaa: Suurin viisaus on tuntea Jeesus Kristus ja hänet ristiinnaulittuna.

    Vastustajat ja vihamiehet esiintyivät viisaina ja taitavina ja yrittivät kietoa kuulijat pauloihinsa. Israelissa oli aikoja, jolloin kuninkaat valheprofeettoineen kääntyivät palvelemaan epäjumalia. Silloin psalminkirjoittaja joutui panemaan vastatusten heidän viisautensa ja sen viisauden, jonka hän oli saanut Jumalan sanasta. Ja niin hän kirjoittaa: "Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi."

    Joudutko ottamaan kantaa korkeita auktoriteetteja vastaan, kun nämä eivät seuraa Jumalan sanaa? Niin joutui psalminkirjoittajakin. Hän joutui asettumaan opettajiaan ja vanhoja kunnioitettuja isiä vastaan, mutta yhdestä hän ei halunnut luopua, ja se yksi oli Jumalan sana. Hän ymmärsi sen kestävän arvon. Jumalan käskyistä eli asetuksista hän sanoi: "Ne ovat minun omani iankaikkisesti." Niin ovat meidänkin omiamme Jumalan sanan ja sakramenttien lupaukset. Ihmispolvet vaihtuvat, sana jää ja sanan varassa saavutamme armosta ja lahjana autuaan iankaikkisuuden. Ihmisauktoriteetit väistyvät, Jumalan auktoriteetti pysyy. Ihmisajatukset eivät auta, Jumalan aivoitus, hänen pelastussuunnitelmansa sen sijaan toimii. Ja tämä sana antaa rohkeuden kulkea uskon tietä muista riippumatta.

    Jumalan sana on uskovalle rakas

    Psalminkirjoittaja sanoo: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas." Tällaisessa yhteydessä Raamattu ei tarkoita lailla evankeliumin vastakohtaa eli Jumalan vaativaa ja tuomitsevaa tahtoa, vaan koko Jumalan sanaa, jolla Jumala ohjaa ja opastaa ihmistä autuuteen. Lailla Jumala vaikuttaa synnintuntoa, evankeliumilla hän lohduttaa. Pääasia on juuri evankeliumi, tuo suloinen, hunajainen anteeksiantamuksen sana.

    Miten usein kuuleekaan aivan toisenlaista suhtautumista Jumalan sanaan.

    Joillekuille se on kuin jokin ikävä kahle, josta on päästävä irti. Jumalattomat sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Sen mukaan he toimivat ja yrittävät tukahduttaa Jumalan sanan oikean julistuksen. Mutta niistä niskoittelijoista, jotka tulivat kääntymykseen, Raamattu sanoo: "Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostaan." Ps. 107:14-15. Jumalan sana vapauttaa, pelastaa tästä kuoleman varjon maasta. Siksi tuo sana on rakas. Pelastuneet sanovat kiitollisina: "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps. 107:20.

    Jotkut ajattelevat, ettei koko Jumalan sanan opilla ole väliä, kunhan uskoo pääasian. Mutta se, joka noin kevytmielisesti ajattelee Jumalasta, tuskin todellisella uskolla uskoo pääasiaakaan, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther huomauttaa. Psalminkirjoittajamme ei tunne sellaista valikoivuutta, vaan sanoo tekstissämme: "Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua." Ja psalmin lopulla hän lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus". Ps. 119:160.

    Uskovan sydämessä on siis rakkaus Jumalan sanaan, koska siellä on rakkaus Jumalaan. Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Joh. 14:23-24. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme hänen sanaansa; jos emme rakasta Jumalaa, emme rakasta myöskään hänen sanaansa.

    Tutkija voi innostuneesti tutkia tieteen ja järjen menetelmin Raamattua. Hän voi olla ihastunut Raamatun kieleen, historiaan, etiikkaan, kulttuuriin, mutta se ei ole rakkautta Jumalaan. Se ei ole armon saaneen tuhlaajapojan rakkautta Isään. Se ei nouse uskosta, vaan ihmisestä itsestään. Sille, joka rakastaa Jumalan sanaa todellisesti, sana on sielun turva.

    Oikea rakkaus torjuu kaiken, mikä on ristiriidassa sen kanssa. Neljä eri kertaa tässä psalmissa kirjoittaja sanoo vihaavansa valhetta ja kaksimielisiä. "Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan." Hänellä on suoranainen inho väärää oppia kohtaan. Rakkaus Jumalan sanaan ei ole aitoa, jos sen rinnalla ei ole vihaa valheopetusta kohtaan.

    On hyvä, jos meillä on myönteinen, parhain päin ymmärtävä asenne ihmisiä kohtaan. Väärää oppia emme kuitenkaan saa selittää parhain päin ja siten antaa sille vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkea väärää oppia tulee vastustaa ja vihata, se tulee torjua eikä sille saa antaa sijaa seurakunnassa, sillä "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan", Gal. 5:9.

    "Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee", sanoi Vapahtaja, Matt. 18:7. Miten voimme varjeltua niiden keskellä? Tekstimme opetus on: Meidän tulee ihmisiä pelkäämättä Pyhän Hengen voimalla pysyä Jumalan sanassa, pitää siitä kiinni. Ja jotta voisimme pitää siitä kiinni, meidän tulee rukousmielin tutkia sitä, omaksua se ja ymmärtää sen sanoma. Emme tunne vielä silloin Raamattua, jos vaikka osaisimme sen ulkoa alusta loppuun, vaan meidän tulee sisäistää sen pelastussanoma. On paljon hyötyä siitä, että tuntee Raamatun kertomukset ja raamatunhistorian, mutta jotta se jäsentyisi meille, tarvitsemme sen sanoman eli evankeliumin opin tuntemuksen. Tässä katekismus on suuri apu. Evankeliumin opin valossa voimme sitten ymmärtää oikein päin meille vaikeita ja hämäriä kohtia. Viettelysten tullessa voimme pitää kiinni Raamatun selkeistä kohdista ja kumota selvillä Raamatun sanoilla harhat.

    Pitäessämme kiinni pyhän Raamatun sanasta, seuraamme Hyvän Paimenemme ääntä. Se ääni säilyttää Jeesuksen omat Isän pelastavassa ja hoitavassa kädessä. Amen.

    Markku Särelä

  • Ole uskollinen Jumalan lahjojen käytössä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.7.2016 Siitamajalla

  • Uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija

    Pastori Vesa Hautalan saarna Orivedellä 13.8.2017

  • Uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija

    Luuk. 12:42–48: Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.

    Tänään on mielenkiintoinen evankeliumiteksti, koska se käsittelee pääasiassa saarnavirkaa. Jumalan sanan perusteella perehdymme siihen, mistä virassa on kyse ja miten pastorien tulee hoitaa virkansa tehtävät. Käsittelemme ohessa, mitä Jumala olettaa seurakuntalaisilta, mutta päähuomio on virassa. Voi ehkä tuntua siltä, ettei teidän ole syytä kuulla opetusta viran tehtävistä, vaan niiden pohtiminen kuuluu pastoreille. Raamattu opettaa kuitenkin paljon virasta ja sen velvollisuuksista. Aihe on täten Jumalan sydämellä ja hän haluaa, että se on jokaiselle meistä tuttu.

    Huoneenhaltija, joka ruokkii palvelusväen Jumalan käskystä

    Ennen viran velvollisuuksia, haluan kiinnittää huomionne siihen, miten viran luonnetta kuvataan. Herramme sanoo: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija”. Toisaallakin Raamattu kuvaa saarnavirassa olevia huoneenhaltijoiksi. Paavali kirjoittaa: ”Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.” (1 Kor. 4:1)

    Huoneenhaltija on mainio nimitys pastorista. Se kiteyttää sen, mistä virassa on kyse: viralle kuuluu huolenpitäminen niistä salaisuuksista, jotka Jumala on uskonut seurakunnalle. Kristuksen morsiamena seurakunta on osallinen kaikkiin sulhasensa armon aarteisiin. Pastorin tehtävä huoneenhaltijana on käyttää yhteisiä aarteita sielujen parhaaksi. Kuvaavaa onkin se, että päivän evankeliumissa huoneenhaltijasta käytetään myös nimitystä ”palvelija”, koska palvelemisesta on juuri kyse. Pastorin elämäntyönä on palvella seurakuntalaisia niillä aarteilla, jotka morsiamelle kuuluvat.

    Viran perustehtäväksi hahmottuu seurakuntalaisten ruokkiminen, kun Vapahtaja mainitsee ruokaosan antamisen ajallaan. Pastorin tulee pitää esillä elämän sanaa, jotta hänelle uskottu lauma saisi tarvitsemansa ravinnon. Virka ei tuo Jumalan lahjoihin mitään lisää. Armonvälineiden pätevyys tai vaikuttavuus ei ole sidoksissa virkaan, vaan Jumalan sanalla itsellään on elämää antava voima. Sanoohan Vapahtaja: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63).

    Saarnavirka on kuitenkin tärkeä seurakunnan elämän kannalta. Jumala ei ole jättänyt pastorin kutsumista vapaaehtoiseksi asiaksi, vaan meillä on Raamatussa selkeä sana, joka velvoittaa nykyäänkin. Paavali kirjoittaa Tiitukselle: ”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat” (Tiit. 1:5). Tästä huomaamme, että jos jokaisessa paikallisseurakunnassa ei ole pastoria, jotakin on jäänyt järjestämättä. Meillä on täten määräys huolehtia siitä, että asia laitetaan kuntoon. Jumalan käskyn taustalla vaikuttaa rakkaus syntisiin: hän haluaa, että jokainen meistä saa nauttia sekä Jumalan sanan maitoa että vahvempaa ruokaa sielujemme autuudeksi.

    Huoneenhaltija antaa ruokaa ajallaan kunkin tarpeen mukaan

    Mennään viran velvollisuuksiin. Vapahtaja kertoo, kuinka virkaa pitää hoitaa: ”Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!”. Herra korostaa sitä, että palvelusväen tulee saada ruoka ajallaan. Uskollinen huoneenhaltija on valmis aina Herran takaisin tulemiseen saakka antamaan ruokaa, kun palvelusväki sitä tarvitsee. Hän tekee pitkäjänteisesti ja hellittämättä työtä, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla vailla ravintoa.

    Herää kysymys: mitä tarkoittaa se, että ruoka tulee saada ajallaan? On helppo ymmärtää, että jos seurakuntalainen painii pahan omantunnon kanssa, häntä pitää lohduttaa sillä, että kaikki hänen syntinsä on anteeksiannettu. Hän tarvitsee paljon sielua hoitavaa ravintoa. Ei ole tilaa aikailulle, vaan siinä hädässä, jossa hän on, hänen pitää kuulla, että hänellä on Vapahtaja Jeesus.

    Toisaalta saattaa olla niin, että on suuri nälkä, muttei näläntunnetta. Näinhän käy maallisenkin ruoan kanssa: jos ei syö, syömättömyyteen voi tottua eikä nälkä tule. On hurjaa edes ajatella, että ihminen luulee selviytyvänsä ilman Jumalan sanan ravintoa. Hän elää elämäänsä tyytyväisenä ajattelematta sitä, että saatana ja kaikki pahuuden vallat yrittävät koko ajan kiskoa jokaista Aadamin lasta syvälle helvettiin. Ehkä tällainen ihminen käy silloin tällöin kirkossa, mutta hän ei katso todellisuutta Jumalan sanan antamin silmin. Hänelle uskonto on myönteinen asia, kunhan se ei käy rasitteeksi saakka. Jumalan sana on virike, mukava elämän rikastuttaja, mutta ei se, minkä varassa elämä on.

    Tällaisen ihmisen on herättävä näkemään puutostilansa. Lain tulee kirkastaa hänelle, että tämä elämä on väliaikainen. Sen jälkeen tulee tuomio. Kirjat avataan ja kaikki tekemämme tutkitaan. Edes yksi rikos lakia vastaan – paha ajatus, sana tai teko – ja tuomiona on iankaikkisen kadotuksen piina. Tuomio on ikuinen, lohduton kärsimys, jossa inhimillistä kieltä käyttäen voisi sanoa, että sadat tuhannet vuodet eivät ole edes kärsimyksen alku. Kärsimys alkaa aina uudestaan eikä loppua ole.

    Ilman Jumalan evankeliumia, joka ilmoittaa Kristuksen, jokainen on hengellisesti kuollut ja Jumalan vihan alla. Päämääränä on kadotus, sillä ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:10–12). Vain silloin, kun Jumalan sana lahjoittaa elämän, lain rikkonut voi välttää ikuisen kuoleman.

    Joku voi tehdä tästä johtopäätöksen, että onneksi ei ole kuin nuo syntiset, jotka laiminlyövät jumalanpalveluksen eivätkä ymmärrä, mihin ovat matkalla! Onneksi me olemme uskollisesti koolla sanan äärellä! Mutta meidän jumalanpalveluksessa istuvien ei tule turruttua siihen, että sielumme voi hyvin, kunhan vain olemme täällä läsnä. Kuinka surkeaa on, jos menemme pitoihin runsaiden ruokien ääreen, mutta emme syö. Ajattelemme, että pelkkä juhlissa oleminen riittää ravitsemaan. Ruoka jää pöytään, ja me lähdemme pois yhtä nälissämme kuin tänne tullessamme.

    Huoneenhaltija ei ruoki seurakuntalaisia väkisin. Hän kattaa pöydän. Hän rohkaisee työtätekeviä ja raskautettuja tulemaan aterialle, mutta uskoon hän ei pysty ketään pakottamaan. Palvelusväen tehtävänä on uskolla nauttia niitä aarteita, jotka Jumala on kattanut huoneenhaltijansa kautta.

    Millainen uskollinen huoneenhaltija ei ole

    Hyvän huoneenhaltijan vastakohta hahmottuu Jeesuksen sanoista: ”Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.”

    Pahan huoneenhaltijan toimintaa luonnehtii se, että hän on unohtanut Herransa paluun. Lopun ajan näkökulman jääminen pois johtaa siihen, että hänen ymmärryksensä virastaan vääristyy myös. Kun ei ole käsitystä siitä, että sanaa pitäisi julistaa kuulijoiden iankaikkiseksi autuudeksi, viran hoidolta putoaa pohja. Kelvoton huoneenhaltija käsittää asemansa vallankäytön paikaksi. Hänellä ei ole rakkautta hänelle uskottuun laumaan, koska hän ei itse tunne Ylipaimenen hellää rakkautta. Siksi hän alkaakin piestä niitä sieluja, joista hänen tulisi pitää huolta. Hänen elämänsä ilot keskittyvät tähän maailmaan eikä hän saa niistä tarpeekseen. Siksi hän käyttää aikansa syömiseen ja juopotteluun. ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme” (Jes. 22:13).

    Teoillaan kelvoton huoneenhaltija osoittaa luopumuksensa ja niin hän saa saman osan kuin uskottomat. Hänet heitetään tuskaan, johon hän on ollut johdattamassa muita. Siellä hän saa viettää hirveän iankaikkisuuden tietäen, että hänen viranhoitonsa on johtanut monet muut hänen kanssaan kärsimykseen.

    Oikea näkökulma huoneenhaltijan toimintaan

    Tällä tavoin päivän evankeliumi opettaa, mitä meidän tulee odottaa huoneenhaltijalta. Hän ei saa olla rakkaudeton herra. Hän ei saa olla syöppö eikä juoppo. Jos paimen on kelvoton, seurakuntalaisilla on kaikki oikeudet todeta, ettei hän ole Jumalan kutsuma ja erottaa hänet virasta. Palvelusväen räikeästi laiminlyövä ei ole Jumalan lähettämä kaitsija.

    Toisaalta, meidän tulee olla valmiita siihen, että uskollinen huoneenhaltija jakaa määrätietoisesti Jumalan sanaa tietäen, että Herra kutsuu hänet kerran tilille viranhoidostaan. Hän hoitaa virkaansa tuomiopäivä silmiensä edessä. Huoneenhaltijaan tulee suhtautua siten, että hän pyrkii parhaansa mukaan antamaan kullekin sitä ruokaa, jonka hän näkee tarpeelliseksi. Tämän näkökulman mielessä pitäminen on tärkeää erityisesti silloin, jos pastori joutuu puuttumaan johonkin asiaan jonkun lampaan elämässä. Silloin tulee pitää mielessä se, että hänen toimintansa takana on huoli sieluista. Hän ei ilkeyttään huomauta tai nuhtele. Joskus voi olla niin, että pastori näkee nälän oikein siellä, missä näläntunnetta ei ole.

    Huoneenhaltija on Jumalan rakkauden osoitus. Huoneenhaltija kertoo siitä, että meidän sielumme ovat Jumalalle tärkeitä. Jumala on antanut hänet seurakuntalaisille, koska Jumala haluaa jokaisen syntisen pelastusta. Raamatussa kuulemme Isämme ihanan äänen: ”Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa” (Ps. 34:16). Pastori on merkki tämän lupauksen toteutumisesta. Hänen esillä pitämien armonvälineiden kautta Jumala haluaa lahjoittaa meille Poikansa ja hänessä syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

    Paljon on annettu, paljon vaaditaan

    Evankeliumi päättyy hurjaan uhkaukseen: ”sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.”

    Jumala uhkaa huoneenhaltijoita kauhealla tuomiolla. Näin hän tuo ilmi sen, mikä vastuu tehtävään liittyy. Toisaalla Raamattu sanoo: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1). Uhkauksen takana on Jumalan rakkaus: hän ei ole välinpitämätön siitä, mitä saarnastuolista kuuluu. Hän vaatii sitä, että huoneenhaltijat kilvoittelevat ollakseen uskollisia, jotta sielut saisivat parasta mahdollista hoitoa.

    Lopun lausahdus: ”jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan”, soveltuu meihin kaikkiin. Seurakunnissamme on tärkeää muistaa, että meille on uskottu tavattomasti. Koska saamme kuulla viikosta toiseen puhdasta Jumalan sanan julistusta, sitä palavampia meidän tulisi olla uskossa ja rakkaudessa. On perin kummallista, jos Jumalan voimallinen sana ei ole meidän suurin aarteemme.

    Kylmyytemme ajokoon meidät ruoan ääreen. Penseytemme olkoon johtamassa meitä armon aarteita nauttimaan. Juuri meidän syntisyytemme tähden Jumala on antanut huoneenhaltijan. Tänään pöytä on katettu teille. Jumalan Poika tulee armonvälineissä luoksenne, jotta te saisitte elää. Ottakaa vastaan taivaan herkut: Jeesuksen viattomuus, syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä! Niin teitä ei tuomita viimeisenä päivänä, vaan pääsette Vapahtajanne armon suojissa iankaikkiseen iloon.