Markku Särelä
  • Heb. 10:19-25

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2012 Siitamajalla

  • Hengen yhteys

    17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

     Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Ef. 4:1–5.

    Jumala on luonut uskoviensa välille erityisen Hengen yhteyden. Tämä yhteys ei ole vain yhteenkuuluvuuden tunnetta tunnetasolla, vaan se on paljon enemmän. Se on yhteenkuuluvuutta. Ja tällä yhteenkuuluvuudella on erityiset tunnusmerkkinsä. Tästä asiasta tekstimme puhuu. Siihen haluamme syventyä.

    1. On olemassa Hengen yhteys

    Kun ihminen Jumalan luomissanan voimasta syntyy tähän maailmaan, hän ei synny erakoksi, vaan äitinsä rinnoille ja perheen, kodin, suvun, maansa ja koko ihmiskunnan yhteyteen. Kun ihminen evankeliumin ja kasteen voimasta syntyy Jumalan lapseksi, hän syntyy Jumalan ja hänen perheväkensä yhteyteen. Tästä yhteydestä erillään olevaa kristittyä ei ole olemassa. Jo Isä meidän – rukous ilmentää tätä. Kaikilla tosi kristityillä on yhteinen Isä, jotka rukoilevat sanoen ”Isä meidän”. He eivät käytä sanontaa ”minun Isäni”. Vain Herra Kristus sanoi: ”Minun Isäni ja teidän Isänne”, ilmaisten sillä oman erityisen suhteensa Jumalan ainoana Poikana taivaalliseen Isäänsä. Niin kuin on suuriarvoista saada kuulua rakastavan kodin ja omaisten piiriin, vielä suurempiarvoinen on kutsumus olla Jumalan perheen jäsen.

    Tämä yhteys on Pyhän Hengen synnyttämä. Se on suoranainen seuraus uskosta. Sillä uskon kautta me synnymme Jumalan lapsiksi armonvälineiden vaikutuksesta Pyhän Hengen toimesta. Usko liittää meidät taivaallisen Isämme yhteyteen. Ja kun yhteys Isään on palautunut ja tuhlaajalapsi on tullut retkiltään Isän syleilyyn, hän on samalla tullut kotiin veljien ja sisarten pariin. Tai toisin sanoen: Jeesuksen lampaat kuulevat hänen ääntänsä. Tämä ääni vetää heistä jokaisen Jeesuksen luo, mutta samalla he löytävät toisensa Jeesuksen ympäriltä hänen ääntään kuulemasta.

    Isän rakastava syleily, jolla hän ottaa tuhlaajalapsen kotiin takaisin, yhdistää kaikkia uskovia. Se ei ole vain tuntemus, vaan tosiasia, josta sanan ja sakramenttien lohdulliset lupaukset meidät vakuuttavat. Ja nämä lupaukset kestävät silloinkin, kun hyvät tunteet ovat poissa ja epäilykset ahdistavat.

    Jeesuksen suloinen, viheriäille niityille ja lammastarhan turvaan johdattava paimenääni, kaikuu kokoavana, lauman muodostavana. Ja niin on vain yksi lauma. On olemassa vain yksi Kristuksen Kirkko, niin kuin on olemassa vain yksi Hyvä Paimen ja hänen yksi paimenäänensä. Että tämä lauma on yksi, on tosiasia. Se on totta kaikesta ulkoisen kristikunnan rikkinäisyydestä ja lukemattomista sen piirissä vallitsevista vääristä opeista huolimatta. Sillä Kristuksen Kirkon ykseys ja siinä vallitseva Hengen yhteys, ei ole ulkonaista. Se on sisäinen, sydämissä oleva uskon yhteys. Se on sellainen yhteys, jossa jokaisella on sydämessään sama usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Vapahtajaan Herraan Kristukseen ja sama oppi, tuo lohdullinen armonoppi.

    Meidän on tärkeätä havaita, että tämä Hengen yhteys on jo olemassa. Sitä ei vasta luoda, eikä sitä voi ihmiskeinoin saada aikaan. Tekstimme ei näet kehota sitä luomaan, vaan säilyttämään sen. Ihminen joko on tässä yhteydessä tai hän ei ole. Epäuskoiset voivat päästä tähän yhteyteen vain kääntymällä epäuskostaan elävän Jumalan tykö ja palaamalla kasteensa liittoon armon osallisuuteen Kristuksessa.

     2. Hengen yhteydellä on tunnusmerkkinsä

    Kirkollinen sekavuus selittyy osaksi siitä, ettei tunneta Hengen yhteyden ja Kristuksen Kirkon tunnusmerkkejä. Ajatellaan hyvin yksinkertaistetusti, että Kristuksen Kirkko olisi kaikkien kristillisten kirkkojen jäsenten summa. Tai ajatellaan, että Suomessa sitä edustaisivat kansankirkot ja että niihin kuuluminen olisi tae Kristuksen Kirkkoon kuulumisesta, koska näillä kirkoilla olisi historiallinen jatkumo alkulähteille. Tässä ajattelussa ei tekstillämme ja sen opetuksella ole merkitystä. Tekstimme näet sanoo: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”

    Etsiessämme Hengen yhteyttä meidän on siis ensiksi kysyttävä, vallitseeko tekstimme mukainen yksimielisyys opetuksessa eli onko yksi ja sama toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä. Luterilainen uskonpuhdistus perusti koko oman paavikirkosta erillisen toimintansa opin yksimielisyydelle. Augsburgin tunnustus sanoo latinalaisen tekstin mukaan: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” Saksalainen teksti tuo vielä ilmi, että Kirkko on sellainen pyhien yhteisö, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti yksimielisesti (einträchtiglich”).

    Hengen yhteydelle on siis ominaista yksimielisyys opissa. Tämä yksimielisyys ei ole mitä tahansa yksimielisyyttä, ei jotakin jonkun henkilön tai yhteisön määräämää yksimielisyyttä, jolle toisten tulee alistua pakosta tai edes vapaaehtoisesti, vaan se on raamatunmukaisuutta, evankeliumin opissa pysymistä Pyhän Hengen aikaansaamana.

    Hengen yhteydellä on siis tunnusmerkkinsä, ne välineet, joilla usko Kristukseen syntyy, joista me saamme Pyhän Hengen ja Jumalan armon.

    Näihin tunnusmerkkeihin uskollisesti pitäytyessämme seurakunnallisessa toiminnassa säilytämme Hengen yhteyden. Jos me sivuutamme ne, asetumme Hengen yhteyden ulkopuolelle. Seurakunta ei saa siis julistaa väärää oppia eikä sitä suvaita. Jokainen väärä oppi tekee uuden jumalan, epäjumalan. Siitä, että Jumala on yksi, seuraa, että on vain yksi usko, yksi kaste, yksi toivo.

    3. Kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden

    Apostoli Paavali vetoaa saamaamme kutsumuksen arvoon. Hän sanoo: ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.”

    Olemme saaneet kutsun Jumalan lapsiksi taivaallisen Isän perheväkeen Hengen yhteydessä. Tuhlaajalapsi on otettu Isän armoihin, hänen käsivartensa rakkaaseen syleilyyn ja Hyvän Paimenen lammaslaumaan, hänen, joka on sanonut: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Tässä on kutsumuksemme ja siinä on myös sen mittaamattoman korkea arvo. Siinä on myös toivomme, se yksi ja sama toivo, jonka me uskovat kaikki kutsumuksessamme saimme.

    Tämä suunnaton, iankaikkinen kutsumuksemme arvo vaatii meitä säilyttämään Hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä. Siinä tarvitsemme nöyryyttä ja hiljaisuutta ja pitkämielisyyttä. Miten usein nöyryyden puute on estänyt ihmisiä luopumasta harhoistaan ja väärästä kirkollisesta yhteydestä. Miten usein ”suuna ja päänä” olemisen halu on estänyt oppivaisella mielellä olemisen ja niiden kuulemisen, jotka Jumalan käskystä julistavat meille totuudessa Sanaa. Miten usein lihallinen äkkinäisyys pitkämielisyyden sijasta on repinyt seurakuntaa. Tässä on aina jatkuvan itsetutkistelun ja parannuksen teon paikka säilyttääksemme todellisen Hengen yhteyden.

    Hengen yhteydessä on siis kysymys sellaisesta yhteydestä, joka säilyttää yhteyden Kristuksen Kirkkoon kaikkina aikoina. Tämä merkitsee yhteyttä apostoleihin ja profeettoihin, sillä Kristuksen Kirkko on rakennettu heidän perustukselleen kulmakivenä itse Herra Kristus. Hengen yhteyttä ei ole siellä, missä apostoleista ja profeetoista luovutaan ja toimitaan vastoin Raamatun sanaa.

    Seuratessamme Kristuksen Kirkon puhtaita tuntomerkkejä saamme pitäytyä kirkoista suurimpaan, pyhimpään, vanhimpaan ja pysyvimpään eli siihen yhteen Kirkkoon, jonka olemassaolon tunnustamme Apostolisessa uskontunnustuksessa, kun sanomme: ”Minä uskon yhden, pyhän, kristillisen Seurakunnan.”

    Mutta samalla tapahtuu uskon paradoksi: Kun pitäydymme tähän suurimpaan kirkkoon, joudumme täällä toiminnassamme hyvin ristinalaiseen ja piskuiseen joukkoon, jota turmeltunut järkemme ei voi ymmärtää tuon kunniakkaan pyhän Kirkon oikeaksi ja aidoksi edustajaksi, mitä se kuitenkin todellisuudessa on.

    On siis pysyttävä Kristuksessa, hänen armossaan ja hänen sanassaan ja puhtaassa evankeliumin opissa, ja niin omasta puolestamme säilytämme sitä Hengen yhteyttä, joka Kristuksen Kirkossa vallitsee. Katse Kristukseen ristillä riippuneeseen! Sydän Jumalan puoleen ja mieli siihen, mikä ylhäällä on! Usko kiinni Sanaan! Rakkaus Jumalan Seurakuntaan ja sen pettämättömiin tuntomerkkeihin! Niin säilyköön keskellämme usko, toivo ja rakkaus sekä Hengen yhteys rauhan yhdyssiteellä. Amen.

     Markku Särelä

    Virret 1938: 528:1-4; 415:1,4,5,9; 250:1-4; 334;129

  • Herra on meidän vanhurskautemme

    Jouluaattona. Vanhan testamentin teksti.

    Katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä: "Herra on meidän vanhurskautemme. Jer. 23:5-6.

    Jeesuksen, maailman Vapahtajan, synnyinjuhlan aatto on koittanut. Häneen uskovina kokoonnumme kätkemään sydämiimme ihmeellisiä salaisuuksia, jotka Herra on ilmoittanut tästä lapsesta, rukoilemaan itsellemme oikeata joulumieltä ja kiittämään häntä tästä suurimmasta joululahjasta. Tähän johdattaa meitä jouluaaton tekstimme, joka ennustaa vanhurskaudesta, jonka Kristus tuo.

    1. Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, joka on puhunut profeettain kautta

    Nikaian uskontunnustuksessa tunnustamme koko oikeinopettavan kirkon kanssa: "Minä uskon... Pyhään Henkeen, Herraan ja virvoittajaan, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhtenä Isän ja Pojan kanssa palvellaan ja alati kunnioitetaan, joka myös on puhunut profeettain kautta."

    Tänäkin jouluna haluamme tulla Pyhän Hengen virvoittamaksi ja kunnioittaa häntä. Niinpä uskomme, että elävä Jumala on itse luvannut meille Vanhan testamentin kirjoituksissa Vapahtajan, Jeesuksen. Profeetoille tuli Herran sana, ja Pyhän Hengen vaikutuksesta he ennustivat tulevista ajoista, erityisesti Jeesuksesta ja hänen tuomastaan vanhurskaudesta. Tätä uskoa elävään Jumalaan, joka on puhunut profeettojen kautta, rukoilemme niille lukemattomille, jotka ovat sen menettäneet.

    Herran profeettoihin kuuluu myös tekstimme kirjoittaja Jeremia, jolle tuli tämä Herran sana: "Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi." (Jer. 1:5) Jeremia julistaa meillekin tekstissämme sanoman "Herrasta, joka on meidän vanhurskautemme".

    Ajassa, jossa elämme, meidän on tarpeen tiedostaa selvästi, että tarvitsemme todellisen, elävän Vapahtajan ja hänen vanhurskautensa kelvataksemme todelliselle, elävälle Jumalalle. Liberaali jumaluusoppi on tehnyt työtään meidänkin maassamme jo toistasataa vuotta hävittäen uskoa elävään Jumalaan, Jumalaan, joka on puhunut. Liberalismi on läpeensä turmellut yliopistojen harjoittaman teologian ja aiheuttanut suurta vahinkoa: monet ovat menettäneet uskonsa Jeesuksen neitseestä syntymiseen, ruumiilliseen ylösnousemukseen, taivaan ja helvetin olemassaoloon, jopa Jumalankin olemassaoloon. Maailman tapa suhtautua hengellisiin asioihin on kielteinen tai teeskentelevä, omahyväinen ja ihmisansioiden varaan rakentava. Lahkojen tapa suhtautua Jumalan ilmoitukseen on valikoiva, niin että jää sijaa myös omille väittämille. Kaikki tämä kätkee sieluilta todellisuuden, nimittäin elävän Jumalan ja hänen lahjavanhurskautensa.

    Tarvitsemme jokainen sellaisen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä. Sillä profeetta Jeremia julistaa Herran tuomion: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" ja jatkaa: "Minä, Herra, tutkin sydämen" (Jer. 17:9-10). Oma vanhurskautemme ei Jumalalle kelpaa. Profeetta Jesaja näet lausuu: "Niin kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme" (Jes. 64:6). Ja Jeremia julistaa: "Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra" (Jer. 2:22). Niin vaikka kuinka panisimme itseämme joulukuntoon, olisimme ystävällisiä, toivottaisimme toisillemme hyvää joulua, antaisimme lahjoja, olisimme huomaavaisia ja auttavaisia, vaikka olisimme yhtä hymyä ja vielä tekisimme tämän tosissamme ja parastamme yrittäen, sittenkin jäämme Jumalan edessä saastaisiksi, kelvottomiksi, ellei meillä ole parempaa vanhurskautta kuin omamme.

    Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden antaa meille elävä Jumala, Hän, joka on puhunut profeettain kautta, ja yksin Hän. Kuulkaamme siis elävää Jumalaa, kuulkaamme, mitä profeetat Herran nimessä pyhässä Raamatussa julistavat.

    2. Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on Herra Jeesus Kristus

    Profeetta Jeremia julistaa: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan Vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa." Vesa on puun kannosta kasvava uusi puu. Niin Vapahtajan oli määrä olla Daavidin sukua, todellinen ihminen, lapsesta aikuiseksi varttuva, profeetta Jesajan ennustuksen mukaan neitsyestä syntyvä Immanuel. Ja kuitenkin hän oli erilainen kuin me.

    Ensiksikin hän oli vanhurskas, mitä meistä muista ihmisistä ei voida sanoa, sillä me sikiämme ja synnymme synnissä.

    Toiseksi hän oli menestyvä. Luulemmehan mekin menestyvämme, kun mittaamme menestystä omilla mitoillamme ja omassa aikaperspektiivissämme suhteuttamatta sitä oikealla tavalla Jumalan eteen. Mutta luulo ei ole tietoa. Tämä vanhurskas Vesa sen sijaan hallitsee kuninkaana ilman loppua, on kaiken yläpuolella ja saa työllään kestäviä tuloksia: Hän "hankkii oikeuden ja vanhurskauden maassa", ihmeellisen oikeuden, jolla Jumalan tuomioistuimen edessä syntinen julistetaan vapaaksi syyllisyydestä Jumalan lakia loukkaamatta, ja ihmeellisen vanhurskauden, joka peittää kaiken epäkelpoisuutemme ja saastamme ja joka kelpaa siellä, missä sitä kipeimmin tarvitsemme, nimittäin Jumalan edessä.

    Kolmanneksi tämä vanhurskas Vesa oli erilainen kuin kaikki muut ihmiset siinä suhteessa, että hän on Herra Sebaot, tosi Jumala, samalla kertaa tosi Jumala ja tosi ihminen. Ketään toista tällaista ei ole ollut eikä tule. Jeremia sanoo: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän vanhurskautemme'". Tällä asialla on erittäin tärkeä merkitys meidän vanhurskauttamisessamme, kuten luterilainen kirkko tunnustaa: "Meidän vanhurskautenamme ei ole Kristuksen jompikumpi luonto (siis inhimillinen tai jumalallinen) vaan Kristuksen koko persoona. Jumalana ja ihmisenä hän on meidän vanhurskautemme, koska hän yksin on täydellisesti, ehyesti kuuliainen." (Yks. ohje s. 498).

    Jotta me pelastuisimme ja saisimme sellaisen vanhurskauden, joka Jumalan edessä kelpaa, Jumalan Poika tuli ihmiseksi, syntyi pieneksi lapseksi, lain alaiseksi lunastamaan meidät, lain alaiset. Toteutui profeetan sana: "Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel saa asua turvassa." Jumalan kansalla on Kristuksessa kaikki, mitä autuuteen tarvitaan. Ja tämä oikeus ja vanhurskaus ei ole vain niitä varten, jotka jo uskovat, vaan se on hankittu koko maailmalle, että jokainen kääntyisi, uskoisi ja pelastuisi.

    3. Käykäämme viettämään joulua vanhurskauden pukuun pukeutuneina

    Valkea lumi peittää maan. Auringon säteet kultaavat huurteisten puitten latvat. On jouluaatto, tuo juhlista jaloin, muistoista rakkain, lapsille odotetuin, päivistä poikkeavin, onhan se jalosukuisimman, kuningasten Kuninkaitten ja herrain Herran, Kristuksen päivä, onhan se iankaikkisen Rakkauden ihmiseksitulon päivä, onhan se päivä, jota Vanhan testamentin hurskaat odottivat neljä vuosituhatta, onhan Jeesuksen syntymäpäivä päivä, jollaista toista ei koskaan tule, koska hän on luvattu Messias, jossa kaikki on jo täyttynyt.

    Tämä ei ole vain muistopäivä, vaan tämä on meidän onnenpäivämme. Tämä Jumalan sana "Herra on meidän vanhurskautemme" vakuuttaa, että meille on luettu ja yhä luetaan hyväksemme Kristuksen vanhurskaus. Kun kysymme, miten voin pelastua, millaiseksi minun on tultava, että saisin armon, tekstimme sanoo: "Herra on meidän vanhurskautemme", eivät siis omat ponnistelumme, ei oma joulumielemme, ei oma hyvityksemme tuo meille armoa, vaan aivan yksinkertaisesti: Herra on meidän vanhurskautemme. Herra itse on tullut ihmiseksi ja pyhittänyt kaiken, minkä me ihmiset olimme saastuttaneet, ja hänen nimessään meillä on nyt syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan.

    Katso valkeita, puhtaita hankia! Vielä puhtaampi on Herramme Kristuksen vanhurskaus. Valkeaa lunta puhtaampi olet sinäkin Kristuksen vanhurskauden viitta päälläsi, johon olet jo pyhässä kasteessa puettu ja jonka uskolla omistat.

    Katso auringon kullankimallusta Jumalan luonnossa! Enemmän kunniaa kimmeltää Kristus-kuningas, tämä vanhurskauden aurinko, joka samalla säteilee armoa, rakkautta ja lämpöä ihmismielen pimeyteen, kylmyyteen ja tuskaan, ja tuo sinne talven tilalle kesän, kuten laulamme: No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle. Sillä Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi oman nimensä tähden.

    Hälvetköön siis epäuskon talvi meidän sydämistämme ja sen paukkupakkaset, nuo rakkaudettomuuden ja epäuskon tylyt teot. Me, syntiset, saamme armosta synnit anteeksi; meidät, alastomat, on vaatetettu; me, muukalaiset, jotka emme olleet kansa, olemme nyt Jumalan kansa ja saamme pyhien kansalaisina olla Daavidin Pojan valtakunnassa; me, jotka olimme pimeyden ruhtinaan lapsia, olemme nyt uskossa Jeesukseen valkeuden lapsia ja Jumalan perhettä. Astukoon sydämiimme raitis synnintunto ja samalla suuri ilo siitä, että Jumala on tällaisen, joka ei mitään ole, armahtanut ja ottanut lapsekseen. Kaikotkoon sielustamme väärä itsetunto, jossa pöyhkeilemme ja kapinoimme Jumalan ja ihmisten edessä. Käyköön sielumme syvyyksiin sen sijaan armon tunto, jossa Pyhä Henki todistaa sydämellemme: Sinulla on Vapahtaja, olet Jumalan lapsi ja sinullekin on annettu lahjaksi taivasten valtakunta. Vallitkoon sydämissämme Jumalan rauha, sillä Jumalan valtakunta on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä. Ja laupeuden Jumala, joka on päästänyt meidät osallisiksi siitä rakkaudesta, jolla hän on ensiksi rakastanut meitä ja on pukenut meidät Kristuksen vanhurskauteen, vaikuttakoon myös sen, että Jumalan rakkaus pysyy meissä ja että me rakastamme teossa ja totuudessa (1 Joh. 3:17-18).

    Rukoilemme:

    Kristus, Sinä tulit maailmaan lupausten mukaan, tule tänä jouluna ja joka aika myös meidän sydämiimme, olethan luvannut, että sitä, joka sinun tykösi tulee, sinä et heitä ulos, ja olethan sanonut: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan" (Joh. 14:23). Amen.

    Markku Särelä

  • Herra Sebaot, ainoa tosi Jumala ja pelastuskallio

    3. lopp. jälk. sunnuntai, Vanhan testamentin teksti.

    Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on. Älkää vavisko älkääkä peljätkö. Enkö minä aikoja sitten antanut sinun kuulla ja sinulle ilmoittanut, ja te olette minun todistajani: Onko muuta Jumalaa kuin minä? Ei ole muuta pelastuskalliota, minä en ketään tunne. Jes. 44:6-8.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Kaikkina aikoina on ollut tarpeen puhua siitä, että Herra Sebaot on ainoa Jumala ja että pelastusta ei ole muussa kuin hänen nimessään. Toisinaan tämä on ollut entistä välttämättömämpää. Näin oli profeetta Jesajan aikana, kun epäjumalanpalvelu pyrki sivuuttamaan oikean jumalanpalveluksen. Näin on ollut monena muuna aikana, kun pelastuksen ja armon Jumalan tilalle on nostettu ihmisten palvottavaksi ihmisajatusten muodostamia epäjumalia. Näin on tänä aikana, kun pyhän Raamatun ilmoittaman Jumalan tilalle tuodaan monenlaisia epäjumalia.

    On hyvä, jos osaamme jäsentää itsellemme sen tilanteen, jossa maailma tässä suhteessa elää ja jossa mekin elämme.

    Väärät jumalakuvat voidaan jakaa neljään ryhmään.

    Ensiksi on sellaisia jumalakäsityksiä, jotka tulevat pakanauskonnoista, varsinkin Intian suunnalta ja muualta idästä. Ne eivät yleensä pyri esiintymään kristillisinä. Ne voivat esiintyä joko avoimesti tai peitetysti, useimmiten kuitenkin peitetysti. Ne pyrkivät saamaan vaikutusalaa kutsumalla ihmisiä erityyppisiin harrastuksiin, kuten joogan, transsendenttisen mietiskelyn ja eräiden urheilumuotojen pariin. Hyväuskoiset ihmiset menevät niihin tajuamatta, miten niillä edistetään pitkäjänteisesti niihin sisältyvää idän uskontojen ajatusmaailmaa.

    Toinen ryhmä vääriä jumalakuvia on kristillisinä esiintyvät ei-kristilliset lahkot. Niitä tulee lähinnä Amerikasta, kuten esimerkiksi jehovantodistajat ja mormonit. Ne kieltävät todellisen kolmiyhteisen Jumalan, ovat lakiuskontoja, eikä kukaan voi pelastua niiden julistuksesta. Niiden kannattajat eivät ole kristittyjä, vaikka he itse niin ajattelevat.

    Kolmas ryhmä vääriä jumalakuvia tulee maallistuneesta maailmasta, jonka maailmankuvaan ei kuulu kaikkivaltias Luoja ja joka panee Jumalan paikalle ihmisjärjen, tieteen ja tekniikan saavutukset, kansan, yksilön tai muuta sellaista. Jumala pyritään tekemään tarpeettomaksi ihmisen elämässä, mutta myös perimmäisten kysymysten selittämisessä. Tästä ihmispalvonnasta seuraa monia suuria moraalisia epäkohtia, kuten äärimmäistä individualismia, itsekkyyttä, vapaus perinteisestä kymmeneen käskyyn pohjautuvasta etiikasta, avosuhteet, abortit, armomurhat, homo- ja lesboliitot jne. Myös lainsäädännön kääntyminen rikollisia puolustavaksi niin, että rikoksen kohteen on vaikeata puolustaa itseään ja oikeuksiaan.

    Neljäs ryhmä on ulkoisen kristikunnan sisällä olevat kielteiset ilmiöt. Ne ovat opillisia harhoja ja vääriä henkiä. Niitä on yhtä paljon kuin on harhojakin. Äärimmäisissä tapauksissa niiden meno on sellaista, että meikäläinen pitää sitä jumalanpilkkana ja kauhistuu, mutta he itse uskovat, että heillä on Pyhä Henki. Kun usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja pelastus Kristuksen kautta niissä piireissä jollakin tavoin tunnustetaan, niistä piireistä voivat pelastua ne, jotka sydämessään sivuuttavat esiintyvät harhat ja sen sijaan panevat turvansa Jumalan armoon Kristuksessa eivätkä omiin tekoihinsa tai kokemuksiinsa. Mutta! Ja tämä on se suuri MUTTA. Monet joutuvat harhojen valtaan ja kadottavat uskon. Sen sijaan, että he säilyttäisivät silmiensä edessä heidän edestään ristiinnaulitun Kristuksen, he kadottavat hänet näkökentästään ja etsivät maallisia, ajallisia ja sielullisia tai pyrkivät Jumalan suosioon omilla teoillaan luullen kaikkea tuota oikeaksi hengellisyydeksi. Nämä ilmiöt elävät valtakirkoissa, joissa tunnetusti ei ole oppikuria, tai sitten esimerkiksi sellaisissa joukoissa, joiden erillistä olemassaoloa luonnehtii jokin tietty oppiharha.

    Tekstimme ei anna meille vaihtoehtoja. Ihmisellä on joko oikea Jumala tai epäjumala, joko armon tie tai tekojen tie, joko pelastus tai kadotus, joko taivas tai helvetti. Ei ole kuin kaksi mahdollisuutta, joista toinen on iäinen autuus ja toinen loputon tuska.

    Tekstimme sanoo: "Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?"

    Emme saa sivuuttaa Jumalan ilmoitusta

    Ihmisellä on ollut ensimmäisistä ihmisistä alkaen taipumus sivuuttaa Jumalan oma ilmoitus ja luoda itselleen mielessään sellainen jumalakuva, joka vastaa hänen omia ajatuksiaan. Se on sitten saanut erilaisia ilmenemismuotoja. Väärillä uskonnoilla on aina ollut myös taipumus synnyttää väärää moraalia ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Niillä on ollut kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Ajatellaanpa vain lasten uhraamista epäjumalille, Intian kastilaitosta tai muinaisen Rooman valtakunnan rappiota tai nykyajan yksilön individualistista vapautta, joka sivuuttaa todellisen uhrautuvan rakkauden. Raamattu sanoo: "Emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema." (Apt. 17:29) ja Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette? Jumalankuvanko? - Sen valaa valaja, ja kultaseppä kullalla päällystää, sepittää sille hopeaketjut. Kenellä ei ole varaa sellaiseen antimeen, se valitsee puun, joka ei lahoa, hakee taitavan tekijän pystyttämään jumalankuvan, joka ei horju." (Jes. 40:18-20)

    Tietysti epäjumalanpalvelijoilla liittyy kuviinsa monenlaisia, lainausmerkeissä sanottuna "syvällisiä" ajatuksia, filosofioita ja symboleita, mutta aina ne ovat olleet ihmisen omia ja sisältäneet sen käsityksen, että jumaluus voidaan esittää inhimillisin ajatuksin ja kuvin.

    Kun oikea usko perustaa Jumalan omalle ilmoitukselle eli Raamatun sanalle, niin väärä uskonto on taas ihmisperäinen. Tässä on ratkaiseva ero. Tekstimme alkaakin sanoilla: "Näin sanoo Herra." Jumala itse puhuu, hän ilmoittaa itsensä, ja ihmisen asia on kuulla, mitä Hän sanoo, omaksua se, alistaa omat ajatuksensa uskon kuuliaisuuteen Herran sanalle ja hylätä omat käsityksensä. Oikea asenne on Samuelin asenne: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee."

    On olemassa vain yksi, ainutlaatuinen Jumala

    Ja mitä Herra sanoo? Näin hän sanoo: "Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. Kuka on minun kaltaiseni?" Tämä lyhyt sana sisältää paljon. Jumalaa ei voida verrata mihinkään. Kukaan ei ole hänen kaltaisensa. Häntä ei voida ahtaa inhimillisen ajatuksen esittämiin kaavoihin tai vertauskuviin. Sen vuoksi meidän on pysyttävä niissä sanoissa, joilla Jumala itse on itsensä ilmoittanut. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Hän loi maailman, Hän on sen myös tuomitseva. Hän ei siis muutu eikä kehity. Hän, joka on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on myös tämän päivän uskovien Jumala. Vanhan testamentin Jumala ei ole eikä voi olla erilainen kuin Uuden testamentin Jumala, vaan yksi ja sama Jumala. Koska muuta Jumalaa ei ole, kaikki muut jumalat ovat epäjumalia, sellaisia, joita todellisuudessa ei ole ja jotka ovat vain ihmisajatuksen harhakuvia riippumatta siitä, sanotaanko niitä olevan yksi tai monta.

    Jumalakuva ei ole siis kehittynyt, kuten usein puhutaan. Se ei ole kehittynyt monijumalisesta yksijumaliseksi eikä ankarasta armolliseksi, vaan Jumala itse on aina ilmoittanut itsensä samaksi ja samanlaiseksi. Hän on aina ollut ankara syntiä ja synnintekijöitä kohtaan. Mutta hänen rakkautensa on myöskin iankaikkinen, ja alusta alkaen hän lupasi meille Lunastajan, joka kantoi ja lepytti Jumalan vihan meidän sijassamme. Sen sijaan, kun tästä Jumalan ilmoituksesta on luovuttu, ihmisten omasta päästä ovat syntyneet pakanauskonnot ja erilaiset filosofiset maailmankatsomukset sekä myös harhaavat käsitykset ulkoisen kristikunnan piiriin.

    Oikea Jumala on pyhä Jumala, joka vaati maksun syntivelasta

    "Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli", sanoo Hebrealaiskirjeen kirjoittaja (Hebr. 12:29). Hänen eteensä ei ole syntisellä ihmisellä menemistä ilman Välimiestä, ei ilman syntien sovitusta. Kuitenkin samalla oikea, pyhä Jumala on iankaikkinen rakkaus, joka on lunastanut meidät. Sen vuoksi tekstimme sanoo häntä Lunastajaksi ja pelastuskallioksi. Me emme voineet itse maksaa lunnaitamme, vaan Kristus teki sen meidän edestämme. Ja niin meillä on armollinen Jumala. Hän on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja julistaa, tarjoaa ja lahjoittaa sen meille sanassa ja sakramenteissa. Saamme uskolla ottaa sen vastaan ja olla aivan varmoja, että saamme käydä Kristuksen, Välimiehemme, kautta taivaan autuuteen.

    Oikea Jumala on siis armollinen kolmiyhteinen Jumala. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala olisi armollinen miten tahansa. Jumala ei siedä ihmiseltä sellaista röyhkeyttä, että ihminen saisi päättää, millä tavoin Jumala on armollinen ja että ihminen saisi sivuuttaa Jumalan Pojan, Välimiehen, joka rakkaudessaan tuli ihmiseksi lunastaakseen meidät ja kärsi meidän edestämme syntiemme rangaistuksen. Jumala on armollinen vain Kristuksessa, ei ilman häntä. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43)

    On autuasta, lohdullista ja turvallista saada uskoa todelliseen, elävään Jumalaan, joka on meitä rakastanut ja antanut meille Poikansa Vapahtajaksi ja jonka sana on niin ja amen. Nouse sinäkin, ystäväni, tälle pelastuskalliolle. Amen.

    Markku Särelä

  • Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä!

    Marianpäivänä. III vsk:n ev.

    Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa ja minun henkeni iloitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijansa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niin kuin hän on meidän isillemme puhunut." Luuk. 1:46-55.

    Rukoilkaamme: Herra, Jeesus Kristus, niin kuin Elisabet ja Maria tavatessaan toisensa iloitsivat Sinusta ja ylistivät Sinun autuuttavaa nimeäsi Pyhässä Hengessä, niin anna meillekin sama uskon Henki, että mekin tuntisimme Sinut ja varjeltuisimme Sinun sanassasi ja Sinun ominasi. Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä. Amen.

    Kalliisti lunastettu Jumalan seurakunta! Maria lausui niin ihanan kiitosvirren, että alkuajan kristityt lauloivat sen joka ilta, kun kokoontuivat yhteisiin rukouksiin. Ja meilläkin se on runopukuisena virsikirjassamme jo Hemminki Maskulaisen toimesta vuodelta 1614. Tekstimme nojalla haluankin puhua teille tänään aiheesta Herra, opeta meitä veisaamaan armolapsen kiitosvirttä.

    Armolapsen kiitosvirttä voi veisata vain armolapsi. Armolapsi taas on vain se, joka syntisyytensä tähden armoa tarvitsee ja uskossa sen omistaa.

    Sen vuoksi pyydämmekin:

    1. Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus, että voisimme ylistää Sinun armosi valtavuutta!

    Pyhä Henki oli vaikuttanut neitsyt Mariassa raittiin synnintunnon. Kun Maria sanoo: "Minun henkeni riemuitsee Jumalasta, minun Vapahtajastani... Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen", hän tunnustaa itsensä syntiseksi, joka tarvitsee Vapahtajan. Maria ei korota itseään muiden yläpuolelle. Hän on Jumalansa edessä. Hän on sillä paikalla, missä ei auta mikään muu kuin pelkkä armo.

    Aikamme suuri puute on, että ihmiset eivät ylipäätänsäkään vaella Jumalan edessä. He ajattelevat, ettei ole viimeistä tuomiota eikä tilinteon päivää. Jopa monet kieltävät Jumalan olemassaolonkin. Ateismin hyväksi ovat tehneet propagandaa erilaiset materialistiset maailmankatsomukset, jotka ovat saaneet sijaa tieteessä, politiikassa, kasvatuksessa, lehdistössä jne. Jopa Englannin anglikaanisessa kirkossa on toista sataa ateistipappia. Sitten on epäilijöitten, agnostikkojen suuri joukko, jotka eivät tiedä, onko Jumalaa vai ei. On suuri joukko sellaisia, jotka tosin sanovat Jumalan olevan olemassa, mutta ovat sitä mieltä, ettei häntä tarvitse ottaa huomioon. Sitten on väärä hengellisyys, joka ei tiedä mitään siitä, että vanha ihminen on joka päivä kuoletettava ja ettei sitä voi parannella taivaskuntoon. Monenlaista toimintaa ja touhua löytyy uskonnollisista virtauksista, mutta missä on synnintunto, missä publikaanin rukous: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen"?

    Ei meidän tarvitse ihmetellä, jos epäuskoisessa maailmassa ja epäselvissä hengellisissä piireissä puuttuu synnintuntoa ja jos ihmiset sitkeästi luulevat, etteivät he tarvitse sataprosenttista armoa. Mutta jos meiltä itseltämme puuttuu synnintunto ja armontarve, niin sitä meidän on ihmeteltävä. On kysyttävä itseltämme: Miten olen sanaa kuunnellut? Olenko antanut epäuskoisen maailman vaikuttaa sieluuni? Olenko ruokkinut sieluani epäterveellä opilla? Yritänkö ontua kahtaalle: olla Herran oma ja toimia maailman ehdoilla? Enkö olekaan Herran palvelija, vaan omien etujeni ajaja? Jos näin on, ei ihme, että synnintunto on hämärtynyt.

    Tehkäämme siis parannusta siitä, missä tiedämme synnintuntomme vääräksi, ja tunnustakaamme Mispaan kokoontuneen Israelin kanssa: "Me olemme tehneet syntiä Herraa vastaan." (1 Sam. 7:6) Lopettakaamme lain tuomioitten välttely ja sanokaamme Daavidin kanssa: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt; tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi"! (Ps. 51:6)

    Ja miten suuri onkaan meidän syntimme! Määräähän Jumalan pyhä, vanhurskas laki siitä kuolemanrangaistuksen, iankaikkisen tuskan loppumattomassa kadotuksen vaivassa. Joutuihan profeetta Jesajakin huudahtamaan syntisyytensä tähden: "Voi minua, sillä minä hukun", vaikka hän sai Jumalalta työkutsun ja sai nähdä Herran ylhäisellä valtaistuimella pyhien serafien ympäröimänä, mikä jo sinänsä kertoi ennemminkin Jumalan rakkaudesta kuin Jumalan tuomiosta.

    Niin, Herra, opeta meitä tuntemaan syntiemme suuruus! Opeta meitä sydämessämme lausumaan kaikkien uskovien kanssa: "Herra, armahda meitä!" Kun Sinä, Herra, tämän teet, silloin Sinä olet valmistanut meidät ylistämään Sinun armosi valtavuutta yhdessä Marian kanssa.

    Siksi pyydämme:

    2. Herra, anna meille usko, joka luottaa yksin sinun armoosi!

    Maria lausuu omatunto taakoista vapautettuna: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa. Ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani." Marialla ei ole vain maailman Vapahtaja varttumassa sydämen alla, vaan Vapahtaja on hänen sydämessään, siellä asuen. Syntinen on saanut uskoa, että hänellä on Vapahtaja ja että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut.

    Tunnetko sinä pelkoa omassatunnossasi? Tiedät rikkoneesi Jumalaasi vastaan ja olevasi vastuussa teoistasi. Kauhistutko kohtaloasi, kun pyhä laki sanoo: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." (Gal. 3:10) Tunnet, että olet lain rikkoja ja että lain vaatima täydellisyys puuttuu sinulta kokonaan. Et voi itseäsi millään selittelyillä tai verukkeilla puolustaa.

    Luterilaiset tunnustuskirjat puhuvat usein tällaisista ihmisistä ja heidän omantunnon kauhuistaan ja osoittavat, että omatunto löytää levon Jumalan armossa, jonka Kristus on meille hankkinut. Maria oli löytänyt tämän levon. Siksi hän iloitsi Vapahtajasta. Kuuluthan sinäkin näihin löytäjiin? Tai jos et ole vielä löytänyt, niin Jumala kutsuu sinua luoksensa. Hän sanoo: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes. 1:18) Usko tämä sana, ja taakkasi kirpoavat.

    Kun kysyt, saako näin alhainen, näin suuri syntinen uskoa Jeesukseen, niin usko Raamatun sanaa, jossa Jeesus kutsuu juuri sinua sanoen: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Tartu kiinni tähän sanaan. Pidä siitä kiinni ahdistuksessa ja riemussa, elämässä ja kuolemassa. Pyhä Henki ei valehtele, Jumala ei petä eikä hän peruuta armoliittoaan, jonka hän on vahvistanut herättämällä Poikansa kuolleista ja johon hän on ottanut sinut jo pyhässä kasteessa.

    Kun siis olet lain edessä pelkkä syntinen, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin armo. Ja mikä hyvä asia: armo on olemassa etkä muuta tarvitsekaan. Raamattu sanoo: "Minun armossani on sinulle kyllin."

    Ajatellessamme neitsyt Marian kutsumususkollisuutta, jossa hän kesti armon voimalla ja jossa hän antoi ylistyksen kauneimmalla tavalla Herrallensa, me lausumme vielä yhden rukouspyynnön:

    3. Herra, tee meidät Sinun uskollisiksi palvelijoiksesi!

    Kun tunnustukselliset seurakunnat syntyivät noin 70 vuotta sitten, ne syntyivät sekavissa hengellisissä olosuhteissa. Silloin kansankirkossa oli keskeisillä armonopin ja sen omistamisen alueilla monenlaista opetusta. Tilanne ei ole tässä suhteessa parantunut, vaan huonontunut. Kuitenkin ne kristityt, jotka muodostivat seurakuntamme, olivat selvillä autuuden asiasta jo ennen seurakuntiemme syntyä. Silloin heille kirkastui Jumalan sanasta raamatullinen seurakuntaoppi. He halusivat Sanan valaisemina seurakunnat, joissa sekä autuuden asia että koko evankeliumin oppi on kohdallaan ja heillä oli lampaan korva kuulla, missä Hyvän Paimenen ääni kaikuu.

    70 vuotta on sellainen ajanjakso, joka usein merkitsee käännettä joko hyvään tai huonoon. Silloin uudet polvet asettavat kysymyksenalaiseksi edellisten polvien uskon ja ajallisenkin elämän perusasiat. Kirkko kuitenkin pysyy maailman loppuun asti, mutta kirkkolaivan venhettä keikuttelevat monenlaiset myrskyt. Meillä ei ole taetta siitä, että jokin ulkonainen kirkko, esimerkiksi oma kirkkomme, säilyy oikeaoppisena kirkkona, jossa ymmärretään oikein autuuden asia ja muut uskonkohdat. Siksi me käännymmekin Herran Kristuksen puoleen ja rukoilemme, että hän kirkastaisi meille kaikille armonsa ja pitäisi meidät oikeassa autuuden omistamisessa. Edelleen pyydämme, että Helsingin seurakuntamme, joka perustettiin 70 vuotta sitten, tarkalleen sanottuna 22.5.1925, voisi olla valona ja suolana tässä maailmassa monen sielun autuudeksi.

    Jumala koettelee sekä uskomme että uskollisuutemme.

    Miten kovat vaiheet oli Mariallakin edessä. Ensiksi Joosef ajatteli hylätä hänet, sitten ei löytynyt paikkaa, missä Jumalan Poika saisi nähdä ihmisenä päivänvalon, sitten pakomatka Egyptiin, sitten leskeys, sitten oman lapsen kärsimys ja kuolema. Toteutui sana: "Myös sinun sielusi läpi on miekka käyvä."

    Näissä ankarissa koettelemuksissa Maria kesti, ei omassa voimassaan, vaan Jumalan voimassa. Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen hän pysyi uskollisesti seurakunnassa, jota apostolit johtivat ja mistä Raamattu sanoo: "Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa, ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa." (Apt. 1:14)

    Meilläkin on Jumalan hyvä lupaus: "Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Jeesuksen Kristuksen päivään saakka."

    Jumala on laupias ja uskollinen. Haluamme häntä kiittää ja elää hänelle. Siksi rukoilemme: Herra, tee meistä Sinun uskollisia palvelijoitasi. Amen.

    "Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti" (Ef. 3:20-21). Amen.

    Markku Särelä

  • Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin

    20. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Hebr. 10:19-31.

    Olemme viime viikkoina kuulleet järkyttäviä uutisia: terrori-iskuja, sotaa, lento-onnettomuuksia, bakteereja. Mutta ehkäpä vielä näitäkin järkyttävämpää oli, että oman maamme eduskunta hyväksyi lain, jolla voidaan rekisteröidä yhdessä asuvat homot ja lesbot. Useammasta kuin yhdestä suusta olen kuullut sanat: "Lopun alkua." Vanhempi polvi muistaa vielä ajan, kun homouden harjoitus oli lain edessä rangaistava teko. On tapahtunut suuri ajatustavan muutos, joka koskee moraalin perusteita. Onpa televisiossa jo esitetty sellaistakin, että pedofiilitkin tulisi hyväksyä.

    Nousee kysymys: Kun ihmisten moraali muuttuu, muuttuuko sinunkin moraalisi niin, että pidät luonnollisena sitä, mikä on luonnon vastaista? Säilytäthän kristillisen, pyhään Raamattuun perustuvan ajatustavan ja elämän normiston? Pidäthän luonnollisena sen, minkä Jumala on luonut ja säätänyt luomisjärjestyksiksi?

    Tässä tilanteessa on ajankohtainen tekstimme sana: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Se muistuttaa meitä siitä, että on olemassa elävä Jumala, joka ei muutu. On olemassa Jumalan muuttumaton, kaikkia koskeva, yleinen siveyslaki. On olemassa muuttumattomat luomisjärjestykset. On olemassa Jumalan rangaistus sen rikkojille. On olemassa myös Jumalan armo katuville.

    1. On olemassa elävä Jumala ja hänen muuttumaton siveyslakinsa

    Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen, että hän on olemassa. Yksikään ihminen ei voi olla hänestä tietämätön. Pyhä Raamattu sanoo: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta [asti] nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:20.) Niin, turha esittää verukkeita ja perusteluja luonnottomalle elämälle! "He eivät voi millään itseään puolustaa", sanoo Jumalan sana.

    Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen yleisen siveyslakinsa. Sen nojalla ihminen tietää, mm. että hänen on tehtävä tili teoistansa Jumalalle ja että hänen on kunnioitettava Jumalaa. Ihminen tietää, että vanhempia tulee kunnioittaa, että murhaaminen, varastaminen, huorintekeminen, pahan puhuminen toisista ja toiselle kuuluvan itselleen himoitseminen on väärin. Ja kun ihminen ei ole elänyt oikein, hänellä on paha omatunto. Häntä eivät tuomitse vain ne toiset, jotka lain tuntevat, vaan myös hän itse, hänen oma omatuntonsa.

    Tämä ulkonainen lain tieto oikeasta ja väärästä on yhtä hyvin pakanoilla kuin kristityilläkin. Raamattu sanoo: "Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen." (Room. 1:21-25.)

    Ei ole vähäinen asia hylätä omaantuntoon kirjoitettu Jumalan tahto. Se, joka niin tekee ja joka ei tule parannukseen, joutuu Jumalan hylkäämäksi. Ja tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Jumala ei ole kirjoittanut siveyslakiansa ainoastaan omaantuntoon, vaan myös pyhään Raamattuun. Siellä se on selkeänä ja täydellisenä. Jumala ei vaadi ainoastaan puhtaita tekoja, vaan myös puhdasta sydäntä jokaisen käskynsä kohdalla.

    Raamattu sanoo pakanoista: "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:14-15) Mutta se osoittaa myös rangaistuksen sanomalla: "Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan... sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:12,16.)

    Jos siis pakanatkin tuomitaan, niin paljoa ennemmin ne kristityiksi kastetut, joilla on paljon suurempi tieto, mutta jotka hylkäävät Jumalan, hänen lakinsa ja hänen evankeliuminsa. Voi niitä, jotka niin tekevät. "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Ei Jumala muutu ajan mukana. Pyhä Raamattu sanoo: Jumalan "tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.). Ja Herra vakuuttaa: "Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen. Minun käteni on perustanut maan, minun oikea käteni on levittänyt taivaan; minä kutsun ne, ja siinä ne ovat." (Jes. 48:12.) Ja: "Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes. 43:13).

    Ei muutu myöskään toiseksi ihminen, jonka hän sanallaan loi alussa ja jonka hän käski lisääntyä ja täyttää maa. Ne luomisjärjestykset, jotka Jumala asetti ja joiden mukaan Jumala pani ihmisen elämään, pysyvät samoina. Tosin ihminen turmeli syntiinlankeemuksessa Jumalan alkuperäisen luomisteon, sen, mitä Raamattu sanoo Jumalan kuvaksi. Mutta nyt Jumala kutsuu ihmistä takaisin alkuun, uudistumaan Jumalan kuvan mukaan. Jumalan ihmiselle asettama siveyslaki on voimassa maailman loppuun asti. Ja joka sen rikkoo, tietäköön, että hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

    2. On olemassa myös Jumalan armo ja hänen kestävä armoliittonsa

    Niillä, jotka ovat oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, on, kuten tekstimme sanoo, "luja luottamus siihen, että meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta". Kaikkeinpyhin on se, missä Jumala on. Vanhan liiton aikana ylimmäinen pappi yksin sai mennä kaikkeinpyhimpään, ja hänkin vain sen jälkeen, kun oli ensin uhrannut omien syntiensä edestä. Kaikkeinpyhin oli temppelin osa, joka oli tehty puhtaasta kullasta ja joka oli kuution muotoinen (1 Kun. 6:21). Se kuvasi kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen kunniaansa. Samalla se oli vertauskuva taivaasta, jonne pääsee koko kuninkaallinen papisto eli kaikki Kristukseen uskovat.

    Kun nyt uskovilla on luja luottamus siihen, että he pääsevät kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta, he ovat välttäneet Jumalan rankaiseviin käsiin joutumisen. Meillä on välimies, Jeesus, joka oli Jumalan hylkäämä meidän sijassamme. Niinpä meillä uskovilla on nyt vapaa pääsy taivaaseen emmekä joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään, kuten Raamattu sanoo (Joh. 5: 24). Kristus koki meidän edestämme sen, minkä tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Nyt meidän Hyvä Paimenemme ja Lunastajamme sanoo: "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä" (Joh. 1:29). Mitä tämä merkitsee? Sitä, että emme joudu Jumalan käsiin hänen rangaistavikseen, vaan olemme turvallisessa suojassa hänen kädessään. Tässä on valtava ero epäuskoisella ja uskovalla. Sillä, joka jää epäuskoonsa, ei ole suojaa Jumalan vihalta, uskovalla on Kristus turvana.

    Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa vihmonut meidät puhtaiksi kaikesta synnistä ja vääryydestä ja siinä Jumala on tehnyt kanssamme lujan armoliiton. Hän ei peru sanaansa, sillä hän ei voi itseään kieltää. Saamme joka hetki olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta sekä evankeliumin sanan, pyhän kasteen että pyhän ehtoollisen antamalla vakuutuksella.

    Jumalan sana on varma. Jumalan armoliitto on pysyvä. Pyhä ehtoollinen vahvistaa uskoamme toistuvasti ja vakuuttaa pääsyämme taivaaseen lausumalla: "sinun edestäsi annettu", "sinun edestäsi vuodatettu".

    Valitettavasti on niitä, jotka ovat saaneet pyhän kasteen ja kuulleet evankeliumin, mutta jotka eivät välitä Jumalan armosta Kristuksessa. Näitä epäuskoisia emme voi lohduttaa sillä, että he olisivat Isän turvaisassa kädessä, vaan meidän on sanottava heille: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Koska Jumalan armo on olemassa ja koska hän tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan, maailman loppuun asti on aika tehdä lähetystyötä ja yrittää saada ihmisiä uskomaan, etteivät he synteinensä joutuisi elävän Jumalan käsiin kokemaan, kuinka hirmuinen asia se on. Raamattu sanoo: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." (2 Kor. 5:14-15.)

    Emme siis voi elää vain itsellemme, itsekeskeisesti pitäen evankeliumia omana aarteenamme, mutta unohtaen ne, jotka eivät sitä vielä tunne.

    On tarpeen herätellä nukkuvia, että he rientäisivät Ylkää vastaan. Nukkuvat eivät voi toisia nukkuvia herättää; hereillä olevien se on tehtävä. Mitä pitemmälle aika kuluu, mitä enemmän kuulemme sanomia sodista ja veritöistä, sitä suurempi tarve on kuuluttaa: "Jos ette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:5).

    Mutta voi sitä autuutta ja iloa, joka on sillä, joka Pyhän Hengen voimasta tulee parannukseen ja hylkää entisen epäuskoisen menonsa! Voi sitä iloa, joka syntisen pelastuksesta on myös taivaan enkeleillä! Älkäämme siis olko epäuskoisia, vaan uskovia. Kuuluttakaamme kaikkialla: "Kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus!"

    Amen.

    Markku Särelä

  • Hyvä Paimen pitää huolen lampaistaan

    Toisena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, Vanhan testamentin teksti

    Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa. Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. Hes. 34:11-16.

    1. Seurakunta on Herran oma

    Ihmisillä on monenlaisia käsityksiä kirkosta ja seurakunnasta. Heidän käsityksiään muovaavat paljolti valtiokirkon verovaroin ylläpidetyt seurakunnat. Raamatun mukaan Kristuksen seurakunta ei ole ulkonainen laitos, vaan se on pyhien yhteisö, jonka Pyhä Henki on synnyttänyt sanallaan ja sakramenteillaan. Tunnustamme uskontunnustuksessa: "Minä uskon Pyhään Henkeen, yhden, pyhän, kristillisen seurakunnan". Tämä seurakunta on näkymätön ihmissilmälle. Se on kuitenkin löydettävissä ja tunnistettavissa. Sillä on tuntomerkkinsä. Ne ovat puhdas evankeliumin saarna ja oikein jaetut sakramentit. Nämä ovat seurakunnan pettämättömät tuntomerkit siitä syystä, että ne synnyttävät ja säilyttävät seurakunnan. Meillä on Jumalan lupaus siitä, ettei hänen sanansa palaa takaisin tyhjänä, vaan saa menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. (Jes. 55:10-11). Niin siis saamme uskoa, että siellä täytyy varmuudella olla Jumalan lapsia, missä hänen sanansa on jatkuvassa käytössä. Pyhä yhteinen seurakunta, tuo meille näkymätön pyhien yhteys, löydetään näiden tuntomerkkien perusteella. Kristuksen seurakunnan tuntomerkit ohjaavat meidät oikeinopettavan seurakunnan yhteyteen. Siihen uskollisesti pitäytyessämme pitäydymme näkymättömään seurakuntaan eli una sanctaan.

    Kristuksen seurakunta on hänen kalliisti omakseen ostama. Apostoli Paavali lausuu siitä seurakunnan kaitsijoille: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." Apt. 20:28. Lunnaat, jotka Kristus maksoi, eivät olleet tämän maailman aarteita, vaan ihmiseksi tulleen ja meidän syntiemme tähden kärsineen Jumalan Pojan pyhä veri. 1 Piet. 1:18-19: "... ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan." Näin kalliilla, täysin riittävällä hinnalla olemme lunastetut eli Jumalalle ostetut. Autuutemme on lujalla perustalla. Olemme vapautetut synnistä, kuolemasta ja kiusaajan kahleista. Olemme Herran Kristuksen omia, hänen laitumensa lampaita. Onhan tämä meille suuri ilon aihe?

    2. Herra kokoaa seurakuntansa

    "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä." Jumalalla on tarkka tieto siitä, ketkä kuuluvat valittujen täyteen lukuun. Nämä ovat hajallaan maailmassa. Mutta Jumala kokoaa heidät seurakuntaansa kaikkialta. Sen hän tekee evankeliumilla. Jumalan omat elävät monenlaisissa olosuhteissa, vaaroissa, jopa eksytysten keskellä. Tekstimme puhuu "pilvisestä ja pimeästä päivästä". Jotta Hyvän Paimenen kokoava ääni kuuluisi, Jumala on perustanut saarnaviran ja antanut lahjoja eli opettajia ja paimenia seurakunnalleen. Siellä missä on oikeita, uskollisia paimenia ja uskollisia seurakuntia, ovat Kristuksen omat koolla Jumalan tahtomalla tavalla. Kristus löysi itselleen omia myös samarialaisesta sekakansasta ja heidän lahkostaan ja ohjasi heidät Uuden liiton aikaan. Samoin viimeisinä aikoina Kristus etsii itselleen omia monenlaisten eksytysten keskeltä, ja haluaa ohjata heidät puhtaan sanansa varaan.

    Mooses sanoi aikanaan kansalle: Tulkaa minun tyköni kaikki te, jotka olette Herran omia. Nyt Kristus kutsuu kansaansa ja sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja seuraavat minua." Hän myös sanoo: "vierasta ne eivät seuraa." Missä siis kuulet puhtaan ja selvän Kristuksen äänen näin kutsuvan, tiedä, että hän kokoaa lampaitansa. Haluathan olla mukana tässä kokoontumisessa? Vai sanotko: En, vaan minä haluan olla siellä, missä on kaikkien evankeliumeitten runsaus, puhukoot Herra ja apostolinsa mitä tahtovat. Jos niin sanot ja niin toimit, uskotko voivasi olla mukana oikeassa seurassa siinä suuressa kokoontumisessa, kun kansat kootaan Kristuksen tuomioistuimen eteen?

    "Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa." Tämä ei ole fyysistä siirtymistä Israelin maahan, vaan Jumalan kansaan liittymistä, kansaan, joka on hänen seurakuntansa.

    3. Herra pitää seurakunnastaan hyvän huolen

    Miksi sitten ihmiset eivät halua kokoontua Herran kutsusta? Miksi he ontuvat kahdelle puolelle ja yrittävät samalla kertaa tunnustautua totuuteen ja valheeseen? Monet varmaan tekevät niin siitä syystä, etteivät erota totuutta ja valhetta toisistaan. Ja se taas johtuu siitä, etteivät he tunne oikeata armon evankeliumia. Pastori Uppala kertoi prof. Franz Pieperin lausuneen luennoillaan: "Kaikki kissat ovat harmaita pimeässä." Ihminen, joka itse on pimeässä, ei osaa tehdä eroa oikean ja väärän evankeliumin välillä. Toiset taas eivät luota siihen, että Herra pitää huolen omistaan. He arvelevat, että heidän täytyy itse huolehtia itsestään ja toimia niin kuin itse viisaaksi harkitsevat. Laskelmointi on suuri virhe. Kristus kutsuu meidät seuraamaan ääntänsä laskelmoimatta, kuuliaisina opetuslapsina, niin kuin lammas seuraa paimenta, mutta karttaa vierasta.

    Kristuksen ääntä seuraten saamme osaksemme ihmeellisen Kristuksen paimenhoidon. Hän lupaa: "Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on."

    Tässä lampaat eivät pitäydy ihmisiin, vaan itse Herraan. Valheveljet tosin saattavat antaa joskus sellaisen kuvan ikään kuin oikeinopettavassa kirkossa seurattaisiin Lutheria, Pieperiä tai muita uskollisia opettajia ja että kun nämä pitävät kiinni opista, olisi kysymys inhimillisistä asioista. Mutta Luther ja muut oikeat opettajat vievät lampaat kuulemaan Kristuksen ääntä ja ovat - ei omia - vaan Kristuksen äänitorvia. Eivät he kasta omaan nimeensä, eivät he sido kuulijoitaan tunteen tai järjen sitein omaan persoonaansa, vaan he johdattelevat kuulijansa Kristuksen luo, häneen uskomaan.

    Ja miten ihanasti Kristus kaitseekaan niitä, jotka ovat hänen hoidossaan. "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa." Eikö tämä ole meidän itsemmekin kohdalla toteutunut mitä suurenmoisimmalla tavalla. Meidät kadonneet on löydetty, meidät eksyneet on tuotu takaisin, meidät haavoittuneet on sidottu, meitä heikkoja on vahvistettu. Herran armoa ja hänen työtään se on. Hänelle yksin siitä kiitos. Ja sitä samaa Herra tekee edelleen. Hänellä on murhe kadonneista, eksyneistä, haavoitetuista, heikoista. Heitä hän etsii, tuo takaisin ja hoivaa.

    Me ihmiset vain emme ymmärrä, että Herra tekee tämän itse. Me välistä odotamme, että vanhemmat etsisivät lapsensa, ystävä ystävänsä, naapuri naapurinsa, pastorit loitontuneet jäsenet. Onhan meillä kaikilla tässä tehtävä olla Herran työtovereita, pastoreilla aivan jokapäiväisenä pyhänä kutsumuksena. Mutta välistä me unohdamme, ettei se ole ihmisen vallassa eikä voi tapahtua inhimillisesti eikä inhimillisin keinoin. Se voi tapahtua vain silloin, kun Herra itse tekee työnsä. Augsburgin tunnustuksessa sanotaan saarnavirasta: "... uskon saamista varten Jumalan on asettanut saarnaviran, antanut evankeliumin ja sakramentit, ja antaa näiden välineiden kautta Pyhän Hengen, joka vaikuttaa, missä ja milloin tahtoo, uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumin, joka opettaa, että meillä on Kristuksen ansion eikä oman ansion vuoksi armollinen Jumala, jos sen uskomme."

    Hän sanoo: Minä itse etsin lampaani. Ja kun hän etsii, niin hän sekoittaa täysin inhimilliset laskelmat. Hänellä on omat keinonsa murtaa paatumus. Hän toimii omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Pietarilla ja Daavidilla oli suuria vaikeuksia ja jopa pahoja lankeemuksiakin lihan kurissapitämisessä. Timoteus tuli uskoon varhaisessa lapsuudessaan, Paavali vasta täydessä miehuudessa oppineena miehenä. Augustinus kääntyi aikuisena vietettyään sitä ennen hurjaa syntielämää, ristinryöväri vasta juuri ennen kuolemaansa. Ihmiset olivat voimattomia heidän lihallisuuttaan taltuttamaan ja heidän epäuskoaan murtamaan, mutta Kristus johdatti heidät ajallaan parannukseen ja uskoon.

    Herra sanoo myös: "Mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on." Kaikki eivät ole Jeesuksen lampaita. Uskoa ja epäuskoa, Kristuksen seurakuntaa ja maailmaa, totuutta ja valetta ei voida Kristuksen valtakunnan eduksi yhdistää eikä Kristus niin tee. Kun Kristus toimii, hän suojelee seurakuntaansa. Hän kaitsee niin kuin oikein on. Herra itse on paimenemme. Se on suuren kiitoksen aihe.

    Markku Särelä

  • Ihmeellinen ja ihmeteltävä Kristus, koko maailman ja uskovien Vapahtaja

    26. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme. 2 Tess. 1:3-10.

    Rakkaat Jumalan lapset!

    Tänään on kirkkovuoden lähinnä viimeinen sunnuntai. Tämä aika muistuttaa meitä siitä toivosta, jossa Herran omat elävät jatkuvasti, joka pyhä ja joka arki. Odotamme nimittäin "taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta." 1 Tess. 1:9-10.

    Kun joudumme näkemään maailman jumalatonta menoa, tuota yhä yltyvää pilkkaa, rienausta ja saastaa, tiedämme, että sille tulee äkillinen loppu, kun Herra Kristus ilmestyy kirkkaudessaan ja pitää tuomion. Tulee käymään niin kuin apostoli Johannes kuvaa sitä näyssään Ilmestyskirjassa: "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!'" (Ilm. 6:12-16)

    Voi paatunutta, epäuskoista maailmaa, joka Lunastajansa hylkää. Se ei ole löytävä pakopaikkaa viimeisenä päivänä, vaan se on astuttava Karitsan eteen tuomiolle ja kuultava nuo ankarat, peruuttamattomat sanat: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41) Pakopaikkaa ei enää ole, koska armonaika on ohi ja vanhurskauden aurinko, Herra Kristus, ei enää ole toivona tälle maailmalle, koska kuu, pyhä saarnavirka, ei enää heijasta auringon valoa. Se ei siis enää julista pelastuksen evankeliumia, vaan on muuttunut vereksi eli julistaa Karitsan suulla epäuskoisille iankaikkisen kuoleman tuomion. Myöskään tähtiä, sananjulistajia, ei enää ole osoittamassa pelastuksen tietä.

    Epäuskoista maailmaa odottaa siis tuomio, viimeinen, lohduton tuomio. Tekstimme sanoo: Hän "kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

    Tänään haluamme tekstimme nojalla kiinnittää huomiomme siihen ihmeelliseen ja ihmeteltävään Vapahtajaan, joka tuona suurena päivänä ilmestyy pelastamaan "meidät tulevasta vihasta".

    1. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä persoonansa puolesta

    On sanottu, että on kolme asiaa, joissa ihmismieli lepää, nimittäin tyyni järven pinta, tulen liekki ja nukkuva pikku lapsi. Sen sijaan se näky, jossa levoton omatunto löytää rauhan, on Herra Kristus. Jumalan sanasta löydämme hänet seimestä nukkumasta, sanankuulosta 12-vuotiaana temppelistä, sitten aikuisena syntisiä luokseen kutsumasta ja lopulta syntiuhrina ristiltä riippumasta. Hänen luotaan palasivat paimenet Jumalaa ylistäen työhönsä, itämaan tietäjät omalle maalleen, syntinsä anteeksi saaneet kotiseuduilleen innokkaina todistamaan hänestä. Simeon vanhus oli valmis kuolemaan rauha tunnossaan lausuen: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan." Ja ristin ryöväri iloitsi keskellä kuoleman kipuja lupauksesta päästä tämän iankaikkisen Kuninkaan valtakuntaan.

    Kristuksen valtakunta on rauhan valtakunta. Hän on rauhan ruhtinas. Hän, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Hän, joka täällä ajassa kätki suuruutensa ja kirkkautensa, mutta joka kerran on tuleva kunnialla ja kirkkaudella seppelöitynä. Silloinkin, kun hän täällä vaelsi veljenämme ja Lunastajanamme, hän oli tosi Jumala, vaikkakin "ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet" (Jes. 53:3). Jumaluutensa puolesta hänelleä oli silloinkin sama kunnia kuin Isällä, mutta meidän pelastuksemme tähden hän oli tullut ihmiseksi ja oli alentunut, niin että kaikki se kärsimys, tuska, pilkka ja kuolema oli samalla Jumalan pyhän ainokaisen Pojan kärsimystä, kuten apostoli Pietari todisti: "Te kielsitte Pyhän ja Vanhurskaan ja anoitte, että teille annettaisiin murhamies, mutta elämän ruhtinaan te tapoitte." (Apt. 3:14-15.)

    Kun Herra Kristus on nyt toimittanut lunastustyönsä ja astunut taivaisiin, hän on inhimillisen luontonsakin puolesta samassa kunniassa ja kirkkaudessa, mikä on Isällä. Pyhä Raamattu kuvaa meille häntä tässä majesteettiudessa: "Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: 'Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.'" (Ilm. 1:14-18)

    Puhuessaan tuomiolle tulostaan Jeesus sanoo: "Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle." (Matt. 25:31) Ja toisessa kohdassa: "Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.." (Luuk. 21:27) Ja apostoli Paavali lausuu hänestä: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:9-11)

    Jos katselemme Herran Kristuksen kaikkivaltaa ja kirkkautta lain alta, meillä ei ole rauhaa. Mutta kun katselemme sitä armon alta ja muistamme, että hän on ystävämme, veljemme ja Vapahtajamme, joka on luvannut viedä meidät taivaan iloon, niin silloin hänen voimansa on meidän suojamme ja mielellämme mekin annamme hänelle kunnian ja iloitsemme siitä, että Isä on hänet korkealle eli kaiken yläpuolelle korottanut. Niinpä Jumala voi, kuten tekstimme sanoo, "antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa." Muista tämä, rakas kristitty.

    2. Herra Kristus on ihmeellinen ja ihmeteltävä uskovissaan

    Ennen kuin siirrymme puhumaan siitä, että Kristus on ihmeteltävä uskovissaan, palautamme lyhyesti mieliimme sen, että hän on ihmeteltävä myös Lunastajan toimessaan, vaikka lyhyessä tekstissämme ei varsinaisesti siitä puhutakaan. Hän on Kristus eli luvattu Vapahtaja, joka on lunastajantoimeensa Pyhällä Hengellä ilman määrää voideltu sikiämisestä lähtien. Hänestä enkeli lausui. "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra." (Luuk. 2.11) Ajattele sitä, että tämä korkea valtias nöyrtyy ihmistaimeksi ja ottaa koko maailman synnit kantaakseen, ja kulkee tiensä Isälle kuuliaisena loppuun asti meidän syntisten tähden.

    Asian havainnollistamiseksi voimme tehdä pienen vertailun. On tämän maailman mahtavia, jotka asuvat hienoissa kullalla koristelluissa palatseissaan. Välittäisivätkö he repaleisesta, likaisesta, syöpäläisiä kihisevästä, heitä kiroavasta, katuojassa makaavasta narkomaanista, ottaisivatko he hänet huostaansa, maksaisivat hänen velkansa, pesisivät, pukisivat ja päästäisivät palatsiinsa? Tuskinpa.

    Mutta Kristus välitti meistä. Olimme kapinassa Luojaamme ja Jumalaamme vastaan. Meidän hengellinen asumme oli vähintään yhtä ryvettynyt kuin katuojassa makaavan narkomaanin pvaatteet. Profeetta Jesaja sanoo: "Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä." (Jes. 1:5-6) Ja toisessa paikassa: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Kuitenkaan Kristus ei katsonut meitä ylen. Hän tuli meidän veljeksemme. Hän sääli ja rakasti meitä, jotka emme sitä ansainneet. Hän vuodatti pyhän verensä maksuksi meidän synneistämme. Hän oli valmis kärsimään meidän rangaistuksemme, ja senkin hän teki ulkopuolella kaupungin, rikollisten paikalla, meidän häpeäämme kantaen.

    Ihmeellinen on Jumalan rakkaus. Ihmeteltävä hänen armonsa, sillä se kohdistuu ansiottomiin ja on todellinen armo. Meidät hän pesi ja puki autuuden vaatteeseen ja kutsui hääjuhlaan.

    Mutta kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, silloin hän on oleva ihmeteltävä pyhissänsä, siis meissä uskovissa. Onhan hän sitä jo nytkin. Olemmehan jo uskon kautta häneen Jumalan lapsia, mutta vielä emme koe eivätkä epäuskoiset näe sitä, mikä viimeisenä päivänä tulee ilmi. Apostoli Johannes sanoo: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." (1 Joh. 3:1-2) Ja tekstimme lausuu: "Kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme."

    Apostolinen todistus ja sana on tullut luoksemme, tuo pyhä, autuuttava evankeliumi. Pyhä Henki on antanut meille voiman uskoa se ja ottaa Kristuksessa vastaan Jumalan armo. Uskovien joukko täällä maan päällä on ulkonaisesti kirjava. Siinä ei ole monta tämän maailman mahtavaa eikä viisasta. Mutta viimeisenä päivänä nousevat ylös roviolla poltetut ja leijonien eteen syössyt marttyyrit kirkastettuina päällään iankaikkinen ilo ja sydämessään loputon rauha. Silloin nousee esiin monia, jotka täällä olivat orjia, jopa kaleeriorjia, monia ruumiiltaan rujoja ja sairaita, vajaaälyisiä, halveksittuja, myös aivan tavallista kansaa ja mekin, jotka uskomme, keitä ja millaisia sitten olemmekin, nousemme ylös mullasta terveinä, vailla kipuja, kunniassa vailla ylenkatsetta, riemuitsevina ilman huolia, ilman ristiä ja ilman minkäänlaista syrjintää.

    Täällä alhaalla me kaikki saimme armon avuksemme oikeaan aikaan ja pukeuduimme Herraan Kristukseen uskon kautta. Tuona viimeisenä päivänä olemme vapaita kaikesta synnistä, myös oman kunnian tavoittelusta, itsekorotuksesta ja toisten halveksunnasta. Kristukselle tulee kunnia, ja niinpä hän on kirkastuva pyhissänsä ja ihmeteltävä kaikissa uskovissaan.

    Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, mutta me lankesimme siitä pois. Uskon kautta Jumalan kuva uudistuu meissä, ja se tulee ilmi uudella, ihmeteltävällä tavalla tuona Herran suurena päivänä, jonka ihanat lupaukset rohkaisevat meitä sanomaan: "Tule, Herra Jeesus!"

    Amen.

    Markku Särelä

  • Ilm. 5: 9-14

    Pastori Markku Särelän saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 4.11.2006 Lahdessa

  • Iloitkaa vavistuksella (Joulukirkon saarna, Ps. 2:6-12)

    Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2012 Siitamajalla

  • Iltahartaus, Ef. 1:3

    Pastori Markku Särelän iltahartaus STLK:n XLII Kirkkokunnankokouksessa 23.5.2009 Helsingissä

  • Iltahartaus, Jes 53:7-12

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Talvileirillä 2011 Siitamajalla

  • Iltahartaus, Luuk 24:46-48

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Nuortenpäivillä 4.9.2010 Siitamajalla

  • Israelin hallitsija

    "Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. Sen tähden Herra antaa alttiiksi heidät siihen aikaan asti, jolloin synnyttäjä on synnyttänyt; silloin jäljellejääneet palajavat israelilaisten luokse. Ja hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa, Herran, Jumalansa nimen valtasuuruudessa. Ja he asuvat alaIlansa, sillä silloin hän on oleva suuri hamaan maan ääriin saakka. Ja hän on oleva rauha..." Miika 5: 1-4.

    Yllä oleva raamatunkohta on lupaus tulevasta Messiaasta, Israelin kuninkaasta. Sen nojalla ylipapit ja kirjanoppineet antoivat vastauksen Herodekselle, joka halusi tietää Messiaan syntymäpaikan. Herodes käsitti väärin ennustuksen. Hän luuli Jeesuksesta tulevan hänen valtansa uhka. Vaikka Herodes ei odottanut syntisten Vapahtajaa, hän uskoi kuitenkin Raamatun pitävän paikkansa. Ja hän pani toimeen lastenmurhan Beetlehemissä. Sellainen usko ei ole pelastavaa uskoa, se vain paljastaa ihmissydämen vääristymiä. Nykyään monet uskovat Raamatun voimaan eivätkä sen vuoksi uskalla sitä lukea eivätkä anna toistenkaan lukea. Kun vallan ja rahan himo sokaisevat ihmisen, hän ei näe joulun lasta eikä ymmärrä hänen valtakuntaansa.

    Mutta missä Pyhä Henki on vaikuttanut synnintuntoa, siellä sanoma Vapahtajasta antaa lohdutuksen. Miika ennusti, että Vapahtaja syntyy alhaisessa Beetlehemin kaupungissa, vaikka hänen syntyperänsä on muinaisuudesta. Näin hän toi esiin sen alennuksen tilan, johon iankaikkinen Jumalan Poika syntyi. Ei hän ollut vaarana esivallalle. Hän tuli vahvistamaan lain. Kun Pilatus häneltä tiedusteli, onko hän kuningas, Vapahtaja vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta." Pilatus ei pitänyt Jeesusta vallankumouksellisena, vaan totesi: "Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä." Silti Pilatus ei kieltänyt Jeesuksen kuninkuutta, vaan kirjoitti ristin ylle: "Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas."

    Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Hän on hengellisen Israelin, Jeesukseen uskovien kuningas. Hänen valtakunnassaan on rauha, se rauha, jonka hän on tehnyt ristinsä veren kautta. Se on anteeksiantamuksen rauha sydämessä uskon kautta Jeesukseen.
    Tänäkin jouluna haluamme uskoa uskolliseen Vapahtajaamme, jumal'ihmiseen sillä vanhalla tavalla, jolla kristityt ovat halki vuosisatojen häneen uskoneet. Ymmärrämme hänen valtakuntansa hengellisellä tavalla. Tiedämme, ettei hänen tarvinnut tulla ihmiseksi, kärsiä ja kuolla minkään ajallisen, tähän maailmaan kuuluvan tähden. Sillä hänellä on kaikki valta ja Luojana hän hallitsee maata ja merta. Mutta hän tuli maailmaan, koska meiltä puuttui sovitus. Sen hän tuli saamaan aikaan. Sitä varten enkelit julistivat rauhaa hänen syntyessään, samoin me saarnaamme sovitusta.
    Kun Pyhä Henki synnyttää sydämissämme uskon, Jeesuksesta tulee sydäntemme hallitsija.

    Jumalan Poika taivaasta
    Nyt on meillä vieraana,
    Ja luokseen viedä autuuteen
    Hän tahtoo meidät taivaaseen.
    Kyrie eleison!

    Hän eli täällä köyhänä,
    Alhaisena, nöyränä
    Rikkaiksi meidät tehdäkseen
    ja kunniahan
    viedäkseen.
    Kyrie eleison!

    Näin näkyi Herran rakkaus,
    Täyttyi armolupaus.
    Siis pyhät kaikki riemuitkaa
    Ja häntä kunnioittakaa.
    Kyrie eleison!

    Virsi 17 :4-6

    Markku Särelä

    Luterilainen 11-12/1986

  • Jaak. 5:7-11, ILTAHARTAUS

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2006 Siitamajalla

  • Jeesuksen saarna

    2. adventtisunnuntai, II vsk:n evankeliumi

    Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Mark. 1:14-15.

    Rakkaat kristityt!

    Tekstimme kuvaa meille kiteytetysti yhdellä virkkeellä Jeesuksen saarnan. Hän oli valmistanut toiminnallaan tietä Jeesukselle, mutta oli pian pantu vankeuteen. Jeesus oli aloittanut julkisen toimintansa. Hän julisti saarnallaan ja teoillaan. Hän sanoi kerran teoistaan: "Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden." (Joh. 14:11) Hänen tekonsa kertoivat siitä, kuka hän oli ja mistä hän oli tullut. Kun hänen tekonsa ymmärrettiin pyhän Raamatun ennustusten ja Jeesuksen opetuksen valossa, niillä oli epäämätön todistusvoima siitä, että Jeesus oli luvattu Messias, ihmiseksi tullut Jumalan Poika.

    Tänään syvennymme tekstimme nojalla Jeesuksen saarnaan. Hänestä oli ennustettu: "Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki." (Jes. 11:2) Vaikuttakoon hän Hengellään saarnansa kautta tätä meidänkin sydämissämme. Lisätköön hän meille hengellistä viisautta ja ymmärrystä. Antakoon hän meille neuvoja kulkiessamme iankaikkisen elämän tietä ja voiman noudattaa niitä. Lisätköön hän meille oikean opin tietoa, ettei meitä viskellä kaikissa kavalissa opin tuulissa. Antakoon hän meille sydämiin jumalanpelon antaaksemme kunnian iankaikkiselle Jumalalle ja kammotaksemme kaikkea sitä, mikä loukkaa Herramme pyhyyttä.

    Jeesuksen saarnan ensimmäinen osa kuuluu: "Aika on täyttynyt"

    Jumalan lapsen on tarpeen käsittää, mikä aika on. Jeesus opetti seuraamaan aikain merkkejä. Hän nuhteli siitä, etteivät ihmiset ymmärtäneet niitä. Ei ole olemassa historian kulussa sellaista aikaa, joka oikeuttaisi huolettomuuteen sielunsa kohtalosta. Olet sitten lapsi, nuori, työikäinen tai eläkeläinen, sinun on tarpeen olla valmis ottamaan vastaan se, mikä tulee.

    Jeesuksen saarnan lähtökohta oli: "Aika on täyttynyt." Tämän piti johdattaa kuulijat kysymään, mitä nyt on tapahtunut ja kuinka se minua koskee. Oli tullut historian käännekohta. Se koski jokaista. Messias oli tullut, maailman Vapahtaja, jokaisen ihmisen Lunastaja. Tätä aikaa ei saanut hukata. Tilaisuudesta tuli ottaa vaari. Oli tullut etsikon aika.

    Harvat ottavat vaarin etsikonajastaan. Jeesus joutui valittamaan: "Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." (Luuk. 19:43-44) Tunnetko sinä etsikonaikasi? Ymmärrätkö, kuinka merkityksellinen on se aika ja hetki, kun kuulet Jumalan äänen kutsuvan ja sanovan: "Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä."

    Jeesuksen tullessa täyttyi Messiaan odottamisen aika. Nyt meillä on viimeinen aika ja odotamme Kristusta tuomiolle muistaen tätä pyhää sanaa: "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi" (Fil. 3:20). Messiaan tulolla oli omat merkkinsä, nyt näemme tihentyvinä maailman lopun merkit. Herramme on tuleva äkkiarvaamatta.

    Jeesuksen saarnan toinen osa kuuluu: Jumalan valtakunta on tullut lähelle

    Miten ihanasti Vanhan testamentin profeetat olivatkaan kuvanneet ajallisin kuvin Jumalan valtakuntaa. Ne, joiden sydämet olivat kiinni ajallisissa ja joilla ei ollut synnintuntoa eikä armon tarvetta, luulivat Jumalan valtakunnan tulevan maallisena hallintana ja nostavan Israelin maan kunniaan ja loistoon. Mutta Jeesus opetti, ettei Jumalan valtakunta ole maallinen valtakunta, vaan se on taivasten valtakunta ja ettei se tule ulkonaisella tavalla, vaan se on sisäinen, hengellinen valtakunta. Ja kun Jeesus saarnasi, hän julisti, että se oli tullut lähelle.

    Vuoret, kukkulat, pellot, metsät, puutarhat, joet ja järvet olivat kuten ennenkin. Ihmiset elivät samaan tapaan kuin ennenkin, harjoittivat ammattejaan, menivät naimisiin, kasvattivat lapsiaan ja kävivät sapattina synagogassa. Toiset olivat hyvämaineisia, toiset toisenlaisia. Jumalan valtakunta oli tullut lähelle, mutta silti sitä ei voinut silmin nähdä. Vaikka Jumalan valtakunta ilmeni Jeesuksen tekemissä ihmeteoissa, sitä ei voinut havaita sen olemuksen puolesta. Sairaat, jotka Jeesus paransi, olivat senkin jälkeen kuolevaisia ihmisiä, jotka saattoivat sairastua. Järvi, jonka Jeesus tyynsi, saattoi raivota myrskyn kourissa tulevaisuudessakin. Ja Israel oli edelleen Rooman vallan alla. Yhteiskuntaelämä oli edelleen ajallisten lakien ja järjestysten alaista. Paratiisi ei ollut palannut Palestiinaan eikä taivas ollut tullut maan päälle. Mutta kun aika oli täyttynyt, oli tapahtunut jotakin suurta ja ratkaisevaa.

    Mitä se oli? Oli tullut Messias, jonka työ oli päättyvä suureen voittoon meidän hengellisistä vihollisistamme. Tekstimme kertoo, että Jeesus "saarnasi Jumalan evankeliumia". Muistamme, mitä sana evankeliumi merkitsee. Sehän tarkoittaa iloista viestiä siitä, että vihollisemme ovat kukistetut ja rauha on tullut. Evankeliumi ei ole kertomus siitä, mitä ihmiset ovat tehneet tai mitä heidän täytyy tehdä, vaan se on Jumalan rauhan viesti ja armahduspäätös häntä vastaan kapinaan nousseelle, Jumalaa vailla elävälle ihmiskunnalle. Se on syntien anteeksiantamuksen ja synninpäästön sana. Tämä sana tulee meille lohdullisena, kun enkeli julistaa: "Maassa rauha". Se tyynnyttää epäröivän, ahdistuneen mielemme, kun Jeesus sanoo: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27) Se kohtaa meidät Kristuksen ristinkuoleman jälkeen, kun Ylösnoussut julistaa: "Rauha teille".

    Ihana Jumalan valtakunta, tuo taivasten valtakunta, joka on rauhaa, iloa ja vanhurskautta Pyhässä Hengessä, on meitä aivan lähellä. Se tulee luoksemme evankeliumin sanassa kaikissa sen muodoissa ja sakramenteissa. Se on nyt omana kaikilla niillä, jotka uskovat, vaikka maailma heidän ympärillään olisi miten kylmä, kova ja ahdistava tahansa. Se oli Johannes Kastajankin omana, vaikka hän oli uskonsa ja todistuksensa tähden vankeudessa. Se aarre on sinullakin riippumatta niistä ulkonaisista olosuhteista, joissa elät.

    Jeesuksen saarnan kolmas osa oli: Tehkää parannus

    Tällä sanalla Jeesus tekee selväksi, kuinka Jumalan valtakuntaan tullaan. Tarvitaan entisen epäuskoisen elämän murtuminen, täyskäännös. Omantunnon tulee herätä toimintaan. Jumalan lain tulee sitä satuttaa ja saada aikaan synnintunto Jumalan edessä. On ihmisiä, jotka peilaavat elämäänsä toisiin ihmisiin ja joiden omatunto on orjallisesti sidoksissa siihen, mitä kasvattajat, auktoriteetit ja vallanpitäjät sanovat, mutta heidän Luojallaan ja Jumalallaan ei ikävä kyllä ole viimeistä sanaa heidän mielissään. Kun Jeesus sanoo: "Tehkää parannus", hän kutsuu jokaisen Jumalan eteen, ja hän asettaa meidät hänen eteensä sillä tavalla, että Jumalan ja meidän välissä ei ole ihmisauktoriteetteja. Silloin olemme pyhän Jumalan edessä syntisinä, pahoina, jumalattomina, ja kuulemme nuo sanat: "Tehkää parannus". Toisin sanoen: emme pelastu, ellemme käänny. Jumalan lain valossa näemme syntimme, tuntomme alkaa syyttää meitä ja meille tulee tärkeäksi, kaikkia muita asioita tärkeämmäksi kysymys: miten pelastun?

    Synnintunnon kautta tullaan uskoon. Ilman oman syntisyyden tuntemista ja tunnustamista puolustelemme pahoja tekojamme, vähättelemme niitä ja katsomme niiden johtuvan huonoista olosuhteista tai muista ihmisistä. Mutta voidaksemme tulla uskoon, lain tulee tehdä tehtävänsä meissä itsessämme, kuten apostoli Paavali sanoo: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." (Room. 3:19-20)

    Ovatko sinun puolustelusi tulleet kumotuiksi? Onko sinulle tullut synnintunto, tuo tunto, joka synnyttää omantunnon kauhuja ja joka ei jätä sinulle mitään ansiota eikä puolusteltavaa Jumalan edessä?

    Jeesuksen saarnan neljäs osa oli: Uskokaa evankeliumi

    Jeesus ei jättänyt synnintuntoista ihmistä omantunnon kauhujen valtaan, vaan auttoi häntä. Hänellä oli hyvin yksinkertainen keino. Hän julisti evankeliumia ja kutsui uskomaan sen. Halvatulle miehelle hän sanoi: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Fariseusten tuomitsemalle naiselle hän lausui lohdulliset sanat: "En minäkään sinua tuomitse." Omantunnon raskasta taakkaa kantaville hän julisti: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Hän herätti eloon hengellisesti kuolleet, sitoi haavoittuneet, nosti olalleen langenneet ja antoi kuolevalle ikuisen autuuden toivon.

    Niin hän kutsuu nytkin. Kun hän sanoo: "Uskokaa evankeliumi", se on omantunnon ahdistusta kokevalle syntiselle suloinen kutsu tulla Jeesuksen tykö ja saada tunnolleen rauha ja lepo. Kun ahdistunut kysyy, saanko uskoa, vaikka olen näin huono, tuo sana on lupa saada uskoa, se on suloinen kutsu käydä sisälle Jumalan valtakuntaan, se on luja vetoomus paeta turvaan Jeesuksen tykö sitä tuomiota ja rangaistusta, joka kohtaa epäuskoisia.

    Kuulethan sinäkin evankeliumin suloisen kutsun, kun Herra sanoo: "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." (Jes. 45:22)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus Kristus on meidän vanhurskautemme

    Pastori Markku Särelän alkuhartaus Raamattuleirillä 5.7.2011
    Leirin teemana "Kristus meidän vanhurskautemme"

  • Jeesus ja langennut nainen (Saarna, Joh 8:1-11)

    Pastori Markku Särelän saarna 17.7.2011 Siitamajalla

  • Jeesus käskee meitä pysymään sanassa!

    Itsenäisyyspäivän evankeliumi, hartaus

    1. Totuuden tuntemista seuraa vapaus

    Jeesus sanoi: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Sanassa pysyminen on merkki opetuslapseudesta. Ja kuinka toisin voisi ollakaan. Juuri sehän on opetuslapsi, joka kuuntelee opettajansa puhetta, painaa sen sydämeensä ja mieleensä saadakseen oppia itseänsä varten ja voidakseen opettaa myös toisia. Ja taas se, joka ei pysy Jeesuksen sanassa, ei ole Jeesuksen opetuslapsi, vaan hänellä on joku toinen opettaja. Vain Jeesuksen opetuslapsi voi viedä eteenpäin Jeesuksen asiaa. Muut edistävät omaa asiaansa tai jonkun muun asiaa.

    Sanassa pysymistä seuraa totuuden tuntemus. On mahdollista tuntea totuus, totuus perimmäisissä asioissa, siinä, kuinka ihminen voi pelastua ja kelvata Jumalalle sekä kaikessa siinä, mikä Raamatun mukaan liittyy tähän uskon peruskohtaan. Koska Jumala sanallaan antaa meille totuuden tuntemuksen, voimme siis olla varmoja totuudesta ja kristillisestä opista. Pyhä Henki antaa meille tämän varmuuden Jumalan sanalla. Monet ovat hyvin epävarmoja uskon asioissa. Se johtuu siitä, etteivät he ole istuutuneet Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunnelleet häntä. He ovat kuunnelleet ihmisten mielipiteitä ja seuranneet omia ajatuksiaan, ja sillä tiellä ei voi löytää varmuutta, sillä kaikki inhimillinen on autuuden asiassa epävarmaa. Mutta kun uskomme perustuu Jumalan sanaan, se on jumalallisella perustalla ja Jumala antaa meille Henkensä, joka todistaa meille Raamatun sanalla ja vakuuttaa meidät pelastuksestamme Kristuksessa ja kristillisestä evankeliumin opista.

    Totuuden tuntemusta seuraa vapaus. Olemme vapaita kaikista kiusaajan kahleista: epäjumalista, saatanasta, synnin rangaistuksesta, kadotuksesta, teko-opista ja kaikista vääristä opeista, ihmisauktoriteeteista ja ihmisten mielipiteistä. Voimme uskoa vapaasti niin kuin Jumalan sana opettaa tarvitsematta ajatella, mitähän tuo ja tuokin asiasta sanoo. Olemme sidottuja Jumalan sanaan. Ja se ei orjuuta, vaan vapauttaa. Meillä on hyvä omatunto, rauha Jumalan kanssa ja autuuden ilo.

    2. Apostolit pysyivät sanassa

    Kristuksen kirkko on apostolinen. On hyvä havaita, että apostolit pysyivät uskollisesti Jumalan sanassa. Apostoli Paavali sanoo: "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." Apt. 24:14-16.

    Huomaa, miten epäröimättä Paavali tunnustaa uskovansa kaiken, mitä on kirjoitettu laissa ja profeetoissa eli Vanhassa testamentissa. Hän saattoi silloin julistaa yleistä ruumiin ylösnousemusta, joka kohtaa sekä vanhurskaita että vääriä. Hän ahkeroi, että hänellä olisi aina loukkaamaton omatunto. Vertaapa siihen erään varsin konservatiivina pidetyn teologin sanaa: "Yritämme löytää vähiten omaatuntoamme loukkaavan tien omissa toimissamme." Oikea sanassa pysyminen johtaa kilvoitteluun niin, että olisi "aina loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä". Jumalan sanassa pysyminen antaa sellaisen vapauden.

    Apostoli Pietari kehottaa: "Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 1 Piet. 3:14-18.

    Apostoli Pietari elää Kristuksen tulemuksen odotuksessa vartoen uusia taivaita ja uutta maata. Ja hän osoittaa, että apostoli Paavalin ja muiden kirjoitusten vääristäminen on kadottava synti. Hän kehottaa kristityitä pysymään "omalla lujalla pohjallanne", siis sanan pohjalla Kristuksessa. Se, että Raamatussa on vaikeatajuisiakin kohtia, ei anna mitään oikeutta vääntää niitä kieroon.

    Apostoli Pietari kirjoittaa myös: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta." 2 Piet. 1:19-21. Nämä ovat selviä kehotuksen sanoja pysyä kirjoitetussa Jumalan sanassa.

    Huomaamme apostoli Paavalin ja apostoli Pietarin opetuksista, että he olivat ottaneet vastaan Jeesuksen käskyn pysyä hänen sanassaan ja että he siinä hengessä opettivat edelleen syntyneitä seurakuntia. Jumalan seurakunta on rakennettu apostoleitten ja profeettojen perustukselle kulmakivenä itse Herra Kristus. Pysyäksemme siinä joukossa, meidän on pysyttävä Jumalan sanassa. Ja miksi emme pysyisi? Onhan meillä Vapahtajan lupaus löytää totuus ja tulla vapaiksi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus Kristus on Herra

    Palmusunnuntaina. I vsk:n epistola

    Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:5-11.

    Alkukirkon yhtenä uskontunnustuksena oli tekstimme sana "Jeesus Kristus on Herra". Ne, jotka olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen, lausuivat tämän tunnustuksen iloisin ja kiitollisin mielin. Haluamme tänään tutkia näitä sanoja, jotta tämä olisi meidänkin riemullinen tunnustuksemme.

    1. Jeesus oli Herra silloinkin, kun hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti.

    Kun juutalaiset ja pakanat katselivat Jeesusta, he eivät nähneet hänessä mitään poikkeavaa. Hän oli näöltään samanlainen juutalainen mies kuin muutkin. Hän käveli, vaelsi paikasta toiseen, puhui, keskusteli, teki havaintoja, söi, joi, nukkui. väsyi, uupui, itki, tuli tuskaan, kärsi ja kuoli. Hänet voitiin vangita, häntä kuulusteltiin, hänet tuomittiin. Häntä voitiin halveksia, pilkata, lyödä, ruoskia, sylkeä vasten kasvoja, naulita ristille. Profeetta sanoo hänestä: "Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." Jes. 53:2-3.

    Kuitenkin kaiken aikaa hän oli Herra. Sanoohan pyhä Raamattu, että ihmiset ristiinnaulitsivat "kirkkauden Herran" (1 Kor. 1:27). Tällä apostoli Paavalin sanalla on Vanhan testamentin tausta. Kun Salomo oli rakentanut temppelin ja oli sen vihkiäisjuhla, Salomo rukoili: "...Sinun pappisi, Herra Jumala, olkoot puetut autuuteen, ja sinun hurskaasi riemuitkoot siitä, mikä hyvä on. Herra Jumala, älä hylkää voideltuasi; muista armolupauksiasi, jotka annoit Daavidille, palvelijallesi." (2 Aik. 6:41-42). Ja sitten Raamattu jatkaa: "Kun Salomo oli lakannut rukoilemasta, tuli taivaasta tuli ja kulutti polttouhrin ja teurasuhrit, ja Herran kirkkaus täytti temppelin, niin että papit eivät voineet mennä Herran temppeliin; sillä Herran kirkkaus täytti Herran temppelin. Ja kun kaikki israelilaiset näkivät tulen tulevan alas ja näkivät temppelin päällä Herran kirkkauden, polvistuivat he kivillä lasketulla pihalla kasvoillensa maahan ja rukoilivat ja kiittivät Herraa siitä, että hän on hyvä, että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    Kun Salomo, rauhan kuningas, toimitti Jumalan säätämät uhrit uudessa temppelissä, Herran kirkkaus täytti temppelin, kansa lankesi kasvoillensa maahan ja kiitti Jumalaa hänen armostaan. Kun Kristus-kuningas uhrasi itsensä maailman syntiuhrina, silloin ristiinnaulittiin kirkkauden Herra, silloin lepytettiin Jumalan vanhurskas viha syntisiä kohtaan ja tuli rauha. Tästä rauhanteosta Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Sovitus tarkoittaa tässä sovun eli rauhan aikaansaamista. Hän, itse "kirkkauden Herra", hankki iankaikkisen armon meitä syntisiä varten. Ja mitä se merkitsi hänelle?

    Tekstimme kertoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Tekstimme korostaa erityisesti tuota häpeällistä, nöyryyttävää kuolemaa. Voi, miten vaikeata meille on, kun meitä nöyryytetään ja kun ylpeyttämme loukataan ja kolautetaan. Vaikeata se on, vaikka Kristuksen tähden joutuisimme kärsimään. Emme osaa pitää kunniana, kun Jumala katsoo meidät arvollisiksi kärsimään hänen nimensä tähden. Mutta kirkkauden Herra alentuu. Hän tulee todelliseksi ihmiseksi, ei palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä kaikkien edestä. Ihmiseksi tulo sinänsä ei merkinnyt vielä alennusta; olisihan hän voinut tosi Jumalana silti vaatia, että häntä tulee Herrana palvella. Mutta hänen ihmiseksituloonsa yhdistyi vapaaehtoinen kuuliaisuus ihmisille annettua Jumalan lakia kohtaan. Hän, lain Herra, tuli lain alaiseksi. Hän alentui rakastamaan ihmiskunnan hylkiöitä, hän alentui rakastamaan yhteiskunnan kovapintaisia itserakkaita ylpeilijöitä, meitä monenlaisia, kaikenkarvaisia ihmisiä, jotka eivät ole ansainneet hänen rakkauttaan, vaan vain vihan ja rangaistuksen. Hän, lain antaja, alentui ihmisille annetun lain alaisuuteen, osoittamaan kuuliaisuutta Jumalan pyhää lakia kohtaan, siitä riippumatta, että se johti kärsimykseen ja yhä suurempaan häväistykseen.

    Kristus alentui syvälle, jopa silloinkin, kun hän selvin ihmeteoin osoitti olevansa Jumalan Poika ja luvattu Messias. Hän alentui siihen, ettei hänellä ollut sijaa omassa temppelissään, sillä pyhällä paikalla, missä hän Salomon aikana oli näyttänyt kirkkautensa. Hän alentui siihen, että Israelin johtajat ja opettajat hylkäsivät hänet vastoin Jumalan sanan ja Kristuksen tunnustekojen todistusta. Hän kulki tiensä loppuun asti tehtävälleen uskollisena. Kun hänet ristiinnaulittiin, hän oli kuin karitsa, joka ei suutansa avannut.

    Minkä tähden? Sitä varten, että hän oli tullut meidän takaajaksemme, meidän sijaamme, että hän oli ottanut omikseen meidän syntivelkamme ja että hän maksoi ne. Sitä varten, että meidän sydämemme murtuisi, että me saisimme piston sydämeemme ja kääntyisimme sen puoleen, joka on iankaikkinen rakkaus ja panisimme sydämemme turvan Jumalan Karitsaan, joka on ottanut pois maailman synnin.

    Rakkaus toi Jumalan Pojan maailmaan. Rakkaus sai hänet olemaan kuuliainen Isän tahdolle ja Jumalan laille. Rakkaus sai hänet antamaan henkensä koko maailman edestä. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä", sanoo Jeesus.

    Laki, jonka Jeesus täytti lunastustyössään, ei siis voi meitä syyttää. Hän ei tullut itsensä tähden maailmaan, vaan meidän syntisten tähden, ja niin myös kaikki, mitä hän teki, tapahtui meidän tähtemme. Kun Jeesus täytti lain meidän sijassamme, laki ei voi tuomita meitä kadotukseen. Sillä ei ole siihen valtaa. Tuo lain kirjoitus on naulittu ristiin, pois meitä syyttämästä, tehottomaksi tehtynä, koska sen vaatimukset ovat tulleet Kristuksessa täytetyiksi. Kun Kristus uhrasi itsensä viattomana meidän edestämme, tämä uhri on kertakaikkinen, lopullinen, ja Jumala on sen hyväksynyt ja kuitannut herättämällä Poikansa kuolleista.

    Kristuksen syvä alennus, niin käsittämätön kuin se meille onkin, on ihana lohdutus kaikkia synnin ja lain syytöksiä vastaan. Kun se on tapahtunut koko maailman edestä, saat sinäkin olla varma siitä, että syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avoin käydä sisään. Jeesus, joka alentuessaan oli kirkkauden Herra, olkoon myös sinun sydämesi Herra, hän, josta Raamattu sanoo: "Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."

    2. Kristus on Herra myös korotuksen tilassa

    Tekstimme sanoo Kristuksen korotuksesta: "Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

    Kristuksen ihmiseksituloon ja korotukseen liittyy suuri salaisuus, jonka Raamattu meille paljastaa. Jumaluutensa puolesta Kristus oli Isän kanssa täysin yhdenvertainen, hän oli alennuksenkin tilassa kirkkauden Herra. Mutta ihmisyytensä puolesta hän oli Isää alempi. Kun hänet korotettiin, korotus koski hänen inhimillistä luontoaan; jumaluuttahan ei voi mihinkään korottaa. Nyt siis Jeesus inhimillisen luontonsa puolesta korotettiin Isän oikealle puolelle, yhtäläiseen kunniaan ja valtaan kuin Isällä. Näin siis Jumalan luona on meidän veljemme, meidän edustajamme, ylittämättömässä kunniassa ja kirkkaudessa. Hän tuntee meidän heikkoutemme, meidän tarpeemme, meidän hätämme, koska hän oli alennuksen tilassa niistä osallinen ja kantoi meidän syntimme ruumiissaan ristinpuuhun, kuitenkin siten, ettei hän itse tehnyt syntiä. "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." (Hebr. 2:18) "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." (Hebr. 4:15) Miten lohdullinen asia! Korkeimmalla paikalla on meidän edesvastaajamme, takaajamme, hän, joka on luvannut: "Kun minä tulen, otan minä teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen."

    Kun Salomon temppeli vihittiin, Herran kirkkaus täytti temppelin ja kansa kumartui maahan Herran kirkkauden edessä. Kun Kristus tulee viimeisenä päivänä, jokainen joutuu tunnustamaan, että hän on Herra. Miten ihanaa onkaan niiden, jotka ovat panneet häneen iankaikkisen elämän toivon, saada se tunnustaa. Miten hirmuista on niiden langeta elävän Jumalan eteen, jotka ovat hänet hyljänneet, häntä halveksineet eivätkä ole häneen sielunsa turvaa panneet.

    Jos jo silloin, kun Kristus oli alennuksen tilassa, hänen vastustajansa lankesivat maahan, kun Jeesus kiinniotettaessa sanoi nuo hänen jumaluudestaan todistavat sanat: "Minä olen", kuinka paljon enemmän silloin, kun hän tulee kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa ja kutsuu kansat haudoistaan eteensä tuomiolle, he joutuvat tunnustamaan: Sinä olet Herra, eivätkä he voi vastustaa, kun hän sanoo: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut," Miten suloista oli ahdistuneelle sydämelle, kun Jeesuksen armo kirkastui ja sai uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi. Kuinka paljon suloisempaa on nähdä tämä rakas Vapahtaja kasvoista kasvoihin ja saada kuulla hänen kutsunsa: "Tulkaa minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

    Kristus on Herra: Kun hän sulkee, ei kukaan avaa. Kun hän avaa, ei kukaan sulje. Käy siis iloisin mielin autuuden porteista sisälle ja tunnusta: "Minun Herrani ja minun Jumalani."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus lähettää opetuslapsensa

    Pastori Markku Särelän saarna 19.4.2009 Tampereella

  • Jeesus on tosi Jumala

    Jeesus on tosi Jumala, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Jeesus on tosi Jumala

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirjaa PDF-muodossa(239 KB)

  • Jeesus ottaa vastaan syntisiä

    Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:1-10.

    Herran kansalla on välistä riemullisia aikoja täällä maailmassa. Ne ovat aikoja, jolloin ihmiset tulevat tuntemaan syntinsä ja Jumalan vetäminä hakeutuvat turvaan Jeesuksen tykö. Tällaista tapahtui myös Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana. Tekstimme sanoo: ”Ja kaikki syntiset ja publikaanit tulivat kuulemaan häntä.” Miten riemullista onkaan Jumalan kansalle, kun se saa kokea tällaista. Mekin haluamme huutaa Jumalan puoleen ja pyytää, että hän antaisi vielä tällaisia ihmeellisiä armon ja heräämisen aikoja lapsillemme, ystävillemme, kansallemme ja aivan vento vieraille, vieläpä kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kaikkea

    1. Meidän itsemme täytyy tajuta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä.

    Miten usein Vapahtaja törmäsikään siihen, että Israelin opettajat eivät tajunneet sitä, että hän oli tullut etsimään kadonneita ja pelastamaan syntisiä.

    Israelissa oli Jeesuksen aikana selkeä, määrätietoinen kirkollinen organisaatio. Jerusalemissa oli upea temppeli ja siinä säädetty uhrijumalanpalvelus. Kaikilla paikkakunnilla oli synagogat, joihin tavan mukaan kokoonnuttiin säännöllisesti joka sapatti. Lisäksi tämä synagogaverkosto ulottui myös niiden keskuuteen, jotka asuivat Israelin ulkopuolella laajassa Rooman valtakunnassa. Pakanoita oli liittynyt siihen kaikkialla, ja heitä tuli myös Jerusalemiin rukoilemaan.

    Mutta jossakin vaiheessa oli hävinnyt opettajilta ja heitä seuraavalta kansalta ymmärrys siitä, miksi tuo kaikki oli olemassa ja mitä varten työtä tehtiin. Suola oli käynyt mauttomaksi, ja oli lähellä sitä, että se oli tykkänään heitettävä pois ihmisten tallattavaksi. Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 7:13). Jos kirkolta häviää käsitys olemassaolonsa perusteista, se ei ole enää todellinen kirkko, vaan maailman temmellyskenttä. Niin tapahtuikin, että Jerusalem hävitettiin eikä juutalaisten uskonnollinen toiminta ole sen jälkeen palannut siihen, mistä vielä oli jotakin jäljellä Jeesuksen aikana.

    Kun Jeesus otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan, fariseukset nurisivat. Olisihan Jeesus heille kelvannut, jos hän olisi ylistänyt heidän hartauttaan, heidän näyttäviä tekojaan ja heidän lähetysintoaan. Mutta sitä he turhaan häneltä odottivat. Heidän hartauden harjoituksestaan Jeesus sanoi heitä moittien: ”He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'” (Matt. 23:5-7) Ja: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (Matt. 15:8) Heidän teoistaan Jeesus sanoi: ”Mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (Matt. 23:3). Heidän lähetysinnostaan Vapahtaja lausui: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15).

    Miten me ymmärrämme kirkon tehtävän? Tajuammeko, että Jeesus ottaa ja haluaa ottaa vastaan syntisiä? Vai luulemmeko, että kirkon työssä on kysymys pintakuoren kiillottamisesta, itsekehusta, itsensä korottamisesta halveksittujen yläpuolelle ja pelastuksen hankkimisesta omilla teoilla? Jos noin kuvittelemme, millä mielellä lähestymme niitä, jotka ovat ulkopuolella, ja minkä kuvan heille välitämme Kristuksen kirkosta? Jos tuollainen on perimmäinen ajatuksemme, miten lähestymme langenneita. Emmekö silloin halua kiillottaa heidän ulkokuorensa, mutta onko meillä lohdun sanaa heidän syyttävälle ja aralle tunnolleen? Ja entä mikä siinä tapauksessa on oman sydämemme tila? Emmekö silloin kuulemalla kuule, emmekä kuitenkaan kuule?

    Kun tajuamme sen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä, iloitsemme siitä suuresti omasta puolestamme ja haluamme kuulla, kun hän puhuu meille iankaikkisen elämän sanoja. Silloin haluamme vetää myös toisia saman armon alle Jeesuksen uhriverellä puhdistettaviksi, jotta heidän huono, syyttävä omatuntonsa pääsisi Jumalan rauhaan ja heidän tuskaisuutensa, pelokkuutensa ja arkuutensa väistyisi ja he voisivat iloita siitä, että ovat armahdettuja ja saavat kutsua itseään Jumalan lapsiksi, joita he ovatkin.

    Omistaaksemme itsellemme Jumalan armon ja saadaksemme rauhan sydämeemme, me tarvitsemme selvän tietoisuuden siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja meidän tulee se uskoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta.

     2. Vertaus kadonneesta lampaasta vahvistaa uskoamme siihen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä

    Jeesus kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta tehdäkseen selvääkin selvemmäksi sen, että hän on tullut etsimään kadonneita. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'” Ja hän vielä lisäsi: 'Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.”

    Taivaassa pyhät enkelit loistivat kirkkautta ja ylistivät Jumalaa. Mutta Jumalan Pojan sydämellä olivat syntiin langenneet, kadonneet lampaat. Heitä hän lähti etsimään ja antamaan henkensä heidän edestänsä, että he pelastuisivat ja löytäisivät armon. Eksyksissä oleva lammas poukkoilee hätäpäissään sinne tänne eikä löydä laumaan. Mutta Kristus tuli, että hän nostaisi meidät eksyneet olalleen ja kantaisi taivaan kotiin perille asti. Ja kun syntinen tulee tässä armonajassa mielenmuutokseen ja pääsee Hyvän paimenen tukeville hartioille hänen kannettavakseen, taivaassa iloitaan ja riemuitaan suuresti. Suuri riemu on yhdestäkin, joka kääntyy.

    Kun näin on, älä jää epätoivoon, vaan rohkaistu uskomaan. Kun näin on, rohkaise myös toisia eksyneitä uskomaan, että Jeesus juuri nyt, kun he kuulevat evankeliumia, nostaa heitä olalleen ja alkaa kuljettaa heitä kotiin.

    3. Vertaus kadonneesta rahasta kehottaa seurakuntaa etsimään kadonneita ja ottamaan heidät Jumalan armon osallisuuteen

    Jeesus kertoi vertauksen myös naisesta, joka kadotti hopearahan. Hän sanoi: ”Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”

    Tällä vertauksella Jeesus haluaa erityisesti lähestyä paitsi naisia myös seurakuntia. Sillä seurakunta on Raamatussa Kristuksen morsian, ja seurakunta on pantu etsimään kadonneita. Raamatussa puhutellaan kaupunkeja tyttäriksi ja tarkoitetaan niiden asukkaita. Esimerkiksi ”tytär Siion” (mm. Joh. 12:15) tarkoittaa Siionin kaupungin eli Jerusalemin asukkaita, ja erityisesti Kristuksen seurakuntaa. Niin tässä vertauksessakin on Raamatun kielenkäytön mukaista ymmärtää Jeesuksen opettavan, kuinka seurakunnan tulee etsiä kadonneita.

    Seurakunnan tulisi siis oivaltaa, että eksyneet ovat arvokkaita hopearahoja, joita on tarkasti etsittävä, ja kun raha löytyy, on kaikilla uskovilla aihetta ilojuhlaan. Sillä kun enkelit iloitsevat kadonneen löytymisestä, emmekö mekin? Ihmisen sielun tekee arvokkaaksi se hinta eli ne lunnaat, mitkä siitä on maksettu. Jokainen sielu on arvokas, sillä Jeesus on kärsinyt ja kuollut jokaisen edestä. Kun meitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan paljon niitä arvokkaammalla eli Jumalan Pojan viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla, hänen pyhällä, kalliilla verellään, voihan silloin ihmistä verrata hopearahaan, vaikka hän itsessään on vain tomu ja tuhka. Näin Jumalan rakkaus on tehnyt arvottomasta kallisarvoisen. Tämän saamme ja meidän tuleekin aina muistaa, uskoa omaksi autuudeksemme evankeliumi ja pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten, että he pelastuisivat.

    Markku Särelä

  • Jeesus puhdistaa

    Kiirastorstaina, II vuosikerran evankeliumiteksti 

    Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani." Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää." Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat." Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Joh. 13:1-15.

    1. Olemme täysin riippuvaisia Jeesuksen puhdistuksesta

    Pestessään opetuslasten jalkoja Jeesus sanoi Pietarille: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Tämän hän sanoo myös meille, ja osoittaa tällä sanalla, ettei ole sellaista ihmistä maailmassa, joka ei olisi täysin riippuvainen pelastuksen asiassa Jeesuksesta. Kun meidät pyhässä kasteessa otettiin Jumalan armoliittoon, meidät uudestisynnytettiin ja puhdistettiin.

    Kun varsin pian apostolisen ajan jälkeen evankeliumi hämärtyi eikä se enää ollut kirkas, alettiin ajatella, että kasteessa saamme anteeksi perisyntimme ja siihenastiset syntimme. Tämä oli aivan oikein. Mutta kun samalla ajateltiin, että kasteen jälkeisistä synneistä ei olisikaan anteeksiantamusta, se oli täysin väärin.

    Nyt Kristus sanoo, että "joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Näin hän osoittaa, että olemme saaneet suuret lahjat kasteessa, olemme uskon kautta puhdistuneet. Kaste pelastaa, mutta ei ilman uskoa. Niinpä Juudas, vaikka oli kastettu kuten muutkin apostolit, ei ollut puhdas, koska hän oli epäuskoinen.

    Mutta miten sitten on kasteen jälkeen tehtyjen, päivittäisten syntien. Onko niistä itse suoriuduttava? Katolinen kirkko opettaa, että Kristus antaa anteeksi vain perisynnin; itse on hyvitettävä muut synnit. Kristus sanoo sen sijaan: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Yhdellä Kristuksen uhrilla meidät on puhdistettu, niin kuin sana sanoo: Hän .. "on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa... Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 1:3, 7:14.

    Siis yksi Kristuksen uhri on jo aikaansaanut puhdistuksen sekä perisynnistä että muista synneistä ja usko ottaa sen vastaan autuudeksi syttyessään ensi kerran ja joka päivä myös sen jälkeen. Jeesus sanoo: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Pelastuksemme riippuu joka hetki Jeesuksesta. Hän palvelee mielellään meitä ja pesee meidät puhtaiksi anteeksiantamuksella.

    2. Se on autuas puhdistus

    Kun Jeesus on meidät puhdistanut synneistämme, olemme puhtaita. Miten ihana asia. Synnit eivät paina, niiden rangaistus ei ole uhkana. Ne eivät erota meitä Jumalasta eivätkä hänen autuudestaan.

    Ja kun joka hetki tarvitsemme anteeksiantamusta periturmeluksemme tähden ja päivittäisten hairahdustemme tähden, meillä on armon lähde mistä ammentaa. Kun Jeesus pesee jalkamme, päämme ja kätemme joka päivä, meillä on osuus hänen kanssaan. Se on taivasosuus, osuus Jumalan valtakuntaan.

    Joka päivä saamme turvata kasteen armoliittoon, joka päivä elää evankeliumin sanan lupauksista. Saamme myös käydä ehtoollisen sakramentille ja kuulla nuo lohdulliset sanat: "Teidän edestänne", "syntienne anteeksisaamiseksi" ja saamme syödä Herramme tosi ruumiin ja juoda hänen tosi verensä.

    3. Se on velvoittava puhdistus

    Miten kiitollisia saamme olla siitä, että olemme armosta autuaita ja että meidät on kutsuttu autuutta omistamaan ilman tekoja, ilman omia ansioita, lahjana.

    Tällaisia armosta eläviä olemme koko Jumalan seurakunta. Jeesus on pessyt meidät kiireestä kantapäähän, ja yhä päivittäin pesee ei vain pään ja kädet, vaan myös jalat. Hän nöyrtyy palvelemaan meitä monen moninaisilla rakkauden teoilla.

    Olemme kaikki tästä palvelusta osallisia, siitä riippuvaisia yhtäläisellä tavalla. Hän sanoo: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."

    Mitä tämä tarkoittaa? Ei ainakaan Jeesuksen teon matkimista, sillä Hän kysyy: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt" ja: "Minä annoin teille esikuvan", vaan sitä, kun Raamattu sanoo meille: "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Room. 12:10. Ja: "... ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne", Room. 12:3. Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus tuo siunauksen elämään

    3. lopp. jälk. sunn. 3. vsk:n ev.

    Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä. Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme." Matt. 8:14-17.

    Ihmiselämän kohtalot ovat usein hyvin erikoisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Voi tapahtua niin monenlaista. Yksi asia on kuitenkin varma: Siellä, missä sydämen turva on Kristuksen armossa ja missä teossa ja totuudessa seurataan Herraa Kristusta, saadaan kokea myös suurta varjelusta ja moninaista siunausta. Jeesus tuo siunauksen elämään. Tästä tekstimme puhuu meille tänään.

    1. Siunaus ei tule ilman koettelemuksia

    Tiedämme kahdentoista apostolin henkilökohtaisista olosuhteista huomiota herättävän vähän. Raamattu kiinnittää päähuomiomme Kristukseen ja siihen sanaan, jonka apostolit jättivät meille Pyhän Hengen johdossa. Tiedämme, että eräät apostoleista olivat Johannes Kastajan opetuslapsia, yksi oli tullimies, muutamat olivat kalastajia. Joidenkin apostoleitten isä tai äiti mainitaan. Vain Pietarista mainitaan, että hänellä oli vaimo ja anoppi. Kun Jeesus kutsui nuo kaksitoista apostoleikseen, he jättivät maallisen kutsumuksensa ja seurasivat Jeesusta. Pietarin kodista Raamattu kertoo meille lyhyesti erään tapahtuman. Ja se onkin tämän päivän tekstimme.

    Pietarin koti oli Kapernaumissa. Hän oli avioitunut ja hänellä oli oma koti, jossa oli myös hänen anoppinsa, nyt korkeassa kuumeessa. Kun Jeesus kutsui Pietarin ihmisten kalastajaksi ja käski häntä jättämään kaikki ja seuraamaan itseään, se merkitsi ajallisenkin elämän asioissa jäämistä uskon ja Jumalan siunauksen varaan. Eikä kysymys ollut vain hänestä, vaan myös hänen perheestään, siitä, miten se selviää ja tulee toimeen.

    Raamattu sanoo Kapernaumia Jeesuksen "omaksi kaupungiksi" (Matt. 9:1), jonne hän muutti Nasaretista, kun hän alkoi julkisen toimintansa. Kun Jeesuksella ei ollut omaa kotia, hän yöpyi Kapernaumissa Pietarin kodissa. Niin siitä kodista tuli paikka, joka levitti ympäristöönsä suurta siunausta.

    Jeesuksen oleskelu Kapernaumissa, jopa kahdentoista apostolin kanssa, toi Pietarin kotiin paljon työtä ja taloudellisia menoja. Kun Pietari oli jättänyt kalastajan ammattinsa, hänen ja hänen perheensä toimeentulo oli riippuvainen niistä tuloista, joita Messias sai uskovilta. Pietari oli kestänyt kaikki kiusaukset ja seurannut kuuliaisesti Jeesusta luottaen siihen, että taloudellisetkin asiat järjestyvät Messiaan seurassa. Taloudelliset vaikeudet eivät ole este Jeesuksen seuraamiselle; jos estettä on, se on epäusko.

    Ja nyt Pietarin anoppi oli sairastunut vakavasti kovaan kuumeeseen. Pietarin ja hänen perheensä usko koeteltiin, ja se kesti. Jeesus oli silloinkin tervetullut sinne opetuslapsineen. Jeesus paransi anopin, ja kohta tämä nousi ja palveli häntä. Kiitollinen ihminen palvelee auttajaansa ja hyväntekijäänsä.

    Me usein unohdamme kiitoksen. Ajattelemme, että terveys kuuluu meille ilman muuta. Ja kun selviämme sairaudesta, ehkä emme huomaa olla kiitollisia niistä vuosista ja vuosikymmenistä, jotka olemme saaneet olla terveinä.

    Kun Jeesus siunaa, hän siunaa koettelemusten avulla.

    2. Siunauksen tuo Kaikkivaltias

    Kun Jeesus paransi Pietarin anopin, vielä saman päivän iltana tuotiin hänen tykönsä paljon riivattuja ja sairaita ja hän paransi heidät sanalla. Hän ei alentunut shamaanien ja poppamiesten käyttämään suggerointiin. Hän lausui vain sanan, ja paraneminen oli tosiasia.

    Tämä kertoi kaikille läsnä oleville, että Jeesus on kaikkivaltias. Ajatelkaa, millaisen näkökulman uskolle koettelemusten keskellä ja Jeesusta seuratessa antaa se, että hän on kaikkivaltias! Tuli mitä tuli, tapahtui, mitä tapahtui Jeesusta, kun Jeesusta seuraamme, niin ei ole hätää.

    Tätä Pietari sai kokea tavan takaa Jeesuksen seurassa, usein yhdessä toisten opetuslasten kanssa. Kun Pietari heitti verkot Jeesuksen käskystä, hän sai valtavan kalansaaliin. Jeesuksen sanan voimasta hän käveli veden päällä, ja vajottuaan Jeesus pelasti hänet. Kun apostolit olivat myrskyssä aaltojen peittäessä veneen, Jeesus tyynsi myrskyn. Kun Pietari kiivastui ja iski Malkukselta korvan, Jeesus paransi tämän (Joh. 18:10 ym.). Ja kun Pietari oli heikko luullessaan olevansa vahva ja kulki kohti kurjaa kieltämistään, Jeesus kertoi hänelle etukäteen hänen lankeemuksestaan ja paluustaan. Pietari sai oppia, että Jeesukselta löytyy apu ja häneen saa ja voi turvata.

    Jopa tämän kaiken välityksellä Pietari sai oppia, ettei hänen tarvitse hätäillä hengestään ja kohtalostaan edes kuoleman edessä, vaan että hän on kuolemallaan "kirkastava Jumalaa" (Joh. 21:19). Pietari luotti siihen, että Kristus herättää kuolleet ja ettei kukaan voi ryöstää Jeesuksen lammasta Hyvän Paimenen kaikkivaltiaasta kädestä. Näin hän koettelemuksissa vahvistui siinä uskossa, että Jeesuksen luona on hyvä olla, sillä hän on Jumalan Poika ja hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

    Muista sinäkin, että Jeesus on kaikkivaltias. Muista, että hän rakastaa sinua ja tahtoo auttaa sinua. Hän auttaa sinua silloin ja sillä tavalla kuin hän itse hyväksi näkee. Ihmiselämän vaikeuksissa ja koettelemuksissa on jo itsessään hyvän Jumalan hyvä tarkoitus; ne ovat siunausta, jotka ikään kuin kasvavat korkoa korolle. Aikanaan Jumala nostaa yltämme kurittavan kätensä ja laskee siunaavat kätensä päällemme; näin välistä tässä elämässä, mutta täysin vasta tämän päätyttyä. Ja niin on hyvä.

    3. Suurin siunaus

    Tekstimme päättyy erikoisiin sanoihin: "Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: 'Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme.'"

    Kerran eräs verenjuoksutautia sairastava nainen kosketti Jeesusta, minkä johdosta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta." (Luuk. 8:46). Tämä tekstimme kertoo, että Jeesus parantaessaan sairaita otti heidän kipunsa päälleen. Näillä asioilla Raamattu haluaa kertoa meille jotakin tärkeätä.

    Sairautta ei voida kokonaan poistaa tästä maailmasta luonnollisin keinoin eli lääkkeillä ja lääketieteellä ja luonnollisella paranemisella. Tosin ne ovat tärkeä ajallisen elämän lahja, jonka Jumala on tässä maailmassa rakkaudessaan säilyttänyt. Ihmiskunta tulee aina tässä ajassa kärsimään sairauksista lääketieteen edistyksestä huolimatta.

    Mutta nuo Jeesuksen parannusihmeet olivat ikään kuin raikas tuulahdus siitä autuudesta, joka on Jumalan lapsille tuleva, kun taivaassa ei ole kipua, ei ruumiin eikä omantunnon kipua, eikä myöskään kuolemaa. Parannukset olivat samantapainen asia kuin se, kun Jeesus herätti kuolleita. Ja siihen tarvitaan aivan toinen lääke, kuin mitä luonnolliset lääkkeet ovat.

    Sairaus on oire. Se kertoo hengellisestä kuolemasta, joka Aadamin lankeemuksessa tuli maailmaan. Sillä ihminen veti yllensä Jumalan tuomion: Sinun pitää kuolemalla kuoleman. Jotta pääsisimme eroon sairaudesta, on päästävä eroon synnistä. Sitä varten Jeesus tuli, että hän sälyttäisi päällensä meidän kipumme, kärsisi meidän kuolemamme, sovittaisi meidän syntimme. Kristuksen parannusihmeet toisaalta osoittivat hänet Jumalan Pojaksi, toisaalta kertoivat siitä, että hän saattaa lunastustyönsä voitolliseen päätökseen ja sovittaa syntimme.

    Raamattu sanoo: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Parannetut syntisairaudesta, jonka oireita ovat ajalliset sairaudet. Profeetta Malakia kirjoittaa: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat" (Mal. 4:2). Kun omistamme uskolla syntien anteeksisaamisen Kristuksessa, tapahtuu paraneminen. Se paraneminen on syntien anteeksisaaminen uskon kautta Jeesukseen. Kun synnit ovat meille julistetut Kristuksessa anteeksi, ei synti enää kadota. Sen myötä tulee paraneminen synnin seurauksista, kivusta ja kuolemasta. Täällä ajassa se on silmiltä salassa, kuljemme monien sairauksien ja lopulta kuoleman kautta, mutta iankaikkisuudessa, näkemisessä, kuten on tapana sanoa, autuuden iloa ei mikään häiritse. "Kuolemaa ei ole enää oleva."

    Jeesuksen tekemät ihmeet olivat merkkejä Jumalan valtakunnan voitosta ja kiusaajan tappiosta. Apostolisilla ihmeillä Jumala vahvisti silloin saarnatun sanan ja meille Raamattuun kirjoitetun sanansa. Nyt Jumala antaa terveyttä ja parantaa niin kuin hyväksi näkee. Hän ei halua meidän kiinnittävän toivoamme tähän katoavaan maailmaan, vaan kun hän siunaa, hän siunaa taivaallisissa Kristuksessa ja suuntaa toivomme ylös, sinne, minne Kristus on mennyt edeltä ja jonne hän on luvannut noutaa omansa.

          Jeesuksen nimen kunniaa Raamattu julistaapi.
          Nimessä siinä saatanaa Myös heikko vastustaapi.
          Se nimi sairaat parantaa, Saa terveiks rammat voimallaan.
          Se nimi kuolleet haudoistaan Herättää eloon uuteen.

          Nimeä Herran Jeesuksen Ken huutaa avuksensa,
          Saa Herralta hän autuuden Ja taivaan omaksensa.
          Kun kerran kaikuu pasunat Ja eteen tullaan tuomion,
          Myös silloin meillä turva on Nimessä Jeesuksemme.

          Siis kiittäkäämme Jeesusta Ja hänen nimeänsä.
          On siinä turva ainoa Ja autuus yksinänsä.
          Hän kantoi syntikuormamme, Hän, Vapahtaja maailman,
          On ottanut pois kuoleman, Kun kuoli edestämme.

          VK 1938/1943 39:3-5.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jeesus yksin pelastaa

    2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n ev.

    Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: 'Anna minulle juoda.' Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: 'Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?' Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.' Jeesus sanoi hänelle: 'Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.' Nainen sanoi hänelle: 'Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'" Joh. 4:5-26

    1. Jeesus paljastaa menneisyytemme ja syntimme

    Sykarin kaivolla Samariassa käytiin kerran ikimuistoinen keskustelu samarialaisen naisen ja Jeesuksen välillä. Paikka oli historiallinen. Patriarkka Jaakob oli aikanaan, lähes 2000 vuotta aikaisemmin, antanut sen pojalleen. Vanhemmat antavat mielellään lapselleen jotakin pysyvää ja toivovat, että lapset osaisivat sitä arvostaa. Jaakob oli antanut Joosefille maa-alueen, jossa oli kaivo. Se oli tuottanut iloa suvulle ja paikkakunnalle pari tuhannen vuoden ajan. Kaivosta sai elintärkeän juomaveden koko kylä, sekä ihmiset että karja. Jumala oli sallinut kutsuttavan itseään "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi". Maa-alue ja kaivo olivat paikoillaan, Joosefin heimon alueella asui sekakansaa. Se tunnusti vain Mooseksen kirjat ja hylkäsi muun Vanhan testamentin sanan ja odotti Messiasta omasta joukostaan. Joosef oli aikanaan ollut uskonsa tähden kuolemanvaarassa ja vankeudessa. Hän toi poikansa Jaakobin siunattaviksi, ja hänen suurin toiveensa ja rukouksensa oli varmasti niin kuin jokaisen uskovan, että lapset vaeltaisivat oikean uskon tietä ja kuitenkin niin monet kulkivat toisille teille.

    Näin tapahtuu usein. Lapset ja jälkipolvet osaavat arvostaa ajalliseen elämään liittyviä asioita ja käyttävät hyväkseen sitä, mistä on heille hyötyä. Sen sijaan uskon siirtyminen oikeana ja puhtaana polvelta toiselle on harvinaista. Voi olla jyrkkiäkin vastakohtia. Kuningas Kustaa II Adolf antoi henkensä torjuessaan paavinuskon vyörymistä pohjoiseen. Hänen tyttärensä Kristiina kääntyi katoliseen uskoon, siihen, jota torjuessaan hänen isänsä oli kuollut. Kirkkomme perustavat jäsenet ja pastorit lähtivät Jumalan sanaan sidotun omantunnon velvoittamina opillisesti sekavasta kansankirkosta. Miten monet heidän jälkeläisistään ovatkaan halveksineeet puhdasta Jumalan sanan saarnaa, jättäneet sanankuulon ja omaksuneet kansankirkollisuuden tai loitontuneet vieläkin etäämmälle!

    Sykarin kaivolla on yksi useiden sukupolvien myötä loitontunut ihmispoloinen. Hän luulee olevansa oikeassa uskossa. Ja vaikka hän on elänyt maailmallista elämää julkisesti vastoin niitä käskyjä, jotka samarialaisillakin oli, hänen omatuntonsa uinuu. Ei kaiketi hänestä ole kirjoitettu tekstiämme sen vuoksi, että hän olisi ainutlaatuinen, eikö juuri sen vuoksi, että kaikki ihmiset ovat sellaisia siihen asti, kunnes Jumala herättää heidät synnin unesta?

    Jeesus saattaa naisen omantunnon hereille. Hän sanoo: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen yrittää selvitä tilanteesta helpolla ja sanoo: "Ei minulla ole miestä." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Äkkiä naisen omatunto herää. Totuus on paljastunut. Hän ei voi itseään puolustaa. Eikä hän ole yksin, vaan hän on Jeesuksen edessä, hänen, joka näkee kaiken, senkin, mikä naiselta ehkä oli unohtunut.

    Kun ihminen hylkää hyvän omantunnon ja oikean, pelastavan uskon, hän ei ota huomioon yhtä asiaa. Hän ei käsitä, että hän joutuu kerran tilille luopumuksestaan ja muistakin synneistään. Ja jos jotakin käsittääkin, niin hän välttää tilintekoa tajuamatta, että se kuitenkin tulee eteen kuoleman jälkeen. Eräs vakaa veli, joka aikanaan oli ollut maailmassa, mutta joka oli tullut parannukseen, kuvasi sellaista tilaa hirvittäväksi. Jos jo tässä ajassa ihmisellä voi olla hirvittäviä tunnontuskia omatunnon herätessä, mitä sitten on odotettavissa sillä, joka on kuollut parannusta tekemättä ja joutuu tekemään tiliä viimmeisenä päivänä, jolloin ei voi enää saada anteeksi?

    Samarialaista naista kuitenkin onnesti loppujen lopuksi joutuessaan kiinni tekemisistään. Eikä tätäkään asiaa ole kerrottu sen vuoksi, että hänen tapauksensa olisi ainutlaatuinen, vaan sitä varten, että jokainen oppisi hänen esimerkistään, miten ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Onnellinen se onneton, jolle Jeesus on paljastanut hänen syntisyytensä ja kokee kovia sen tähden, sillä sielun parantaja ja lääkitsijä on lähellä.

    2. Jeesus antaa tunnonrauhan

    Miten kauniilla tavalla Jeesus johdattelikaan naista uskonasioihin. Vielä silloin, kun naisen tunto ei ollut herännyt, Jeesus kiinnitti naisen huomion siihen, että hänellä on annettavana elävää vettä. Nainen saattoi ammentaa vettä kaivosta ja tarjota sitä janoiselle, mutta Jeesuksella oli sellaista vettä, joka sammuttaa janon ikuisesti. Näin Jeesus sanoi: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen, kun ei ollut uskossa eikä ymmärtänyt uskon asioita pyysi: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Tämähän on luonnollisen ihmisen ajatuksenkulku. Jeesus kelpaa, jos hänestä on hyötyä tässä elämässä.

    Sitten, kun omatunto herää syyttämään ja tuomitsemaan omat synnit, silloin tarvitaan Jeesusta myös siihen, mitä varten Jeesus varsinaisesti tuli maailmaan. Hän on itse sanonut siitä: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen hyvä paimen; Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:10-11.

    Juutalaiset eivät seurustelleet samarialaisten kanssa. Kun nyt Jeesus kuitenkin puhuu naiselle eikä tuomitse häntä, vaikka on paljastanut hänen syntirekisterinsä, vieläpä ihmeen tavoin, nainen saa elämän vettä sielunsa janoon. Nainen oppii, mikä ero on sillä vedellä, joka ammennettiin noin metrin syvyydestä Jaakobin kaivosta, ja sillä elämän vedellä, jota Jeesus antaa. Jeesuksen vesi on armorikas elämänvesi. Vesi, joka tulee ylhäältä Jumalan luota, tulee alas virvoittamaan syvimmässäkin tuskassa ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häneen uskoo. Niin kuin Jumala erotti luomisessa vedet, jotka olivat avaruuden päällä, vesistä, jotka olivat sen alla, niin Vapahtajammekin erottaa tässä hengelliset ja maalliset asiat toisistaan ja päästä naisen hengellisestä janosta.

    Opi siis tästä kertomuksesta, että sielun janoon ja omantunnon vaivaan on olemassa apu. Tämä apu on Jeesus, hänen sovitustyönsä ja anteeksiantamuksensa. Hän lausuu jokaiselle murheelliselle: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa... sitä, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos." (Joh. 6:35,37)

    3. Jeesus ohjaa uskovat oikeaan hengelliseen kotiin

    Uskova tarvitsee hengellisen kodin. Sen tarvitsi myös tämä nainen. Silloin elettiin erikoista ylimenoaikaa. Jeesus ei voinut kuitenkaan opastaa opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten synagogiin, vaan joutui varottamaan niiden hapatuksesta eli väärästä opista. Samariassa tilanne oli myös pulmallinen, jopa pahempi kuin Israelissa, jossa sentään oli oikea ulkonainen jumalanpalvelus Mooseksen säätämine uhreineen.

    Jeesus irroitti samarilaisen naisen selvin sanoin samarialaisesta uskonnosta, kun hän sanoi: "Pelastus on juutalaisista." Sen lisäksi hän ohjasi naisen siihen seurakunnallisuuteen, jota Vapahtaja oli opettanut, jolle hän oli laskenut perustuksen ja joka käytännössä alkoi helluntaina ja kestää maailman loppuun asti. Hän sanoi: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

    Ja vielä Jeesus ilmoitti hänelle olevansa Messias. Kun nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.', niin Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'"

    Tässä oli naiselle ja on jokaiselle meillekin hengellinen koti. Se on Jeesuksen ympärillä, hänen, joka on koko maailman Vapahtaja. Hänen ympärillään on hänen seurakuntansa. Hän on keskuksena, perustuksena ja kulmakivenä. Siinä tapahtuu oikea jumalanpalvelus Hengessä ja totuudessa. Tämä on hengellinen valtakunta, jota ei hallita maallisilla asioilla. Sen vuoksi Kristuksen kirkossa saa kaiken aikaan Jumalan sana ja sakramentit. Ne ravitsevat sielut. Niistä löydämme armollisen Jumalan. Niistä paljastuu se Kristuksen rakkaus, joka hänellä oli samarialaista naista kohtaan ja on meitäkin kohtaan. Niiden ihanat lupaukset lahjoittavat meille syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän. Kun Kristus vakuuttaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut, omatunto saa rauhan ja sydämiimme tulvehtii ilo. Siellä on hengellinen kotimme, missä tämä armonsana on puhtaana, ja siinä saamme olla jatkuvasti Jeesuksen jalkain juuressa.

          Jeesus puhuu. Sydämiltä syntikuormat kirpoaa.
          Armo työtä tekeviltä, tekemiset lopettaa.
          Levon löytää väsynyt, Sielun myrsky tyyntyy nyt.
          Jeesus puhuu. Vakuutuksen saa nyt moni murheinen.
          Kuullen anteeksantamuksen kaikille jo tullehen.
          Siitä saa he riemuun syyn, Kyynel vaihtuu hymyilyyn.
          SK 1967 145:3,4.

    Markku Särelä

  • Joh. 4

    Pastori Markku Särelän raamattutunti Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Joh. 6:41-71

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä

    Pastori Markku Särelän saarna 19.12.2010 Tampereella

  • Jotta meillä olisi runsas toivo...

    3. adv. sunn. I vsk, epistola

    Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa, niinkuin kirjoitettu on: "Sentähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi." Ja vielä on sanottu: "Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa." Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat." Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa." Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15:4-13.

    Miten virkistävää onkaan saada siirtyä uuteen kirkkovuoteen siinä lujassa uskon varmuudessa, että Herramme Kristus yhä tulee seurakuntaansa kaikella lohdutuksellaan sanassa ja sakramenteissa. Jossakin ajallisessa asiassa toivomme voi tukehtua voittamattomiin vastuksiin, mutta iankaikkisissa, sielumme pelastusta koskevissa asioissa Jumala on antanut meille sellaisen toivon, joka ei sammu. Tätä toivoa Jumala haluaa ylläpitää ja vahvistaa.

    1. Jumala on antanut meille pyhän Raamatun, jotta meillä olisi runsas lohdutus ja vahva toivo

    Tekstimme lausuu meille pyhästä Raamatusta: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo."

    Eräs suurimpia ilon aiheita Jumalan lapselle on se, että Jumala on puhunut hänelle selvin, ymmärrettävin sanoin. Tämä puhe on pyhä Raamattu, jonka Jumala on antanut meille profeettojen, evankeliumien kirjoittajien ja apostolien välityksellä.

    Ihminen, joka on utelias ja tiedonhaluinen, haluaisi ymmärtää olevaisuuden salat ja päästä käsittämään Jumaluuden. Tässä ihminen ei kuitenkaan voi havaintojensa ja johtopäätöstensä varassa päästä kovin pitkälle. Hän voi käsittää jotakin Luojan suuruudesta ja siitä, millaista elämää Jumala ihmiseltä vaatii. Mutta ihminen ei voi luonnostaan päästä eroon pahasta omastatunnosta eikä voi saada kestävää rauhaa sydämelleen. Ihminen ei voi itse kurkottaa ylös Jumalan sydämeen ja löytää rakastavaa, anteeksiantavaa Jumalaa.

    Mutta Jumala on itse avannut meille sydämensä. Hän on puhunut meille ihmisille siellä, missä me olemme, eikä hän ole vain puhunut pelkkiä sanoja, vaan sellaisia sanoja, joihin liittyvät hänen armolliset tekonsa ja hänen lohdutuksensa. Hän on luvannut ja antanut ihmiskunnalle Lunastajan.

    Siitä tekstimme sanoo: "Ja myös Esaias sanoo: 'On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa.'" Iisain juurivesa on sama kuin Daavidin poika eli Herra Kristus, taivaan valtakunnan hyvä hallitsija, sen oikeudenmukainen kuningas.

    Kristuksen valtakunnassa ratkaisee armo, eivät ihmisten oletetut ansiot. Kun Kristus otti ihmiskunnan synnit päälleen ja maksoi niistä hyvityksen Jumalalle, hänellä on valmiiksi hankittuna syntien anteeksiantamus meitä syntisiä varten. Kun hän antaa anteeksi, hän tekee sen sijaishyvityksensä nojalla, jonka Jumala on hyväksynyt riittäväksi maksuksi herättämällä hänet kuolleista. Niin pyhä Raamattu kertoo meille Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, ja ilmoittaa, että me saamme panna toivomme Kristukseen Jumalan edessä.

    Tällaisen rakkauden Jumala on meille Sanassaan luvannut jo ammoin. Tällaisen rakkauden Jumala on jo meille antanut Pojassaan, ja sekin on Raamattuun kirjoitettu. Ja nyt Raamattu vahvistaa meidän toivoamme tällä rakkaudella. Se sanoo: "Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1 Joh. 4:9-10.

    Olemme Jumalalle kiitollisia, että hän on sanassaan meille tämän ilmoittanut. Kirjoitettu on: "... 'mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.' Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." 1 Kor. 2:9-10. Saamme tuntea näitä Jumalan syvyyksiä, hänen rakkautensa mittaamattomuutta hänen Pojassaan. Ja tähän vetää meitä syntisiä Pyhä Henki osoittamalla meille armon tarpeen ja armon olemassaolon. Saamme rientää armolähteelle.

    Nämä ihmeelliset asiat on Jumala meille ilmoittanut, vieläpä kirjoituttanut, niin että meillä on niistä mustaa valkoisella, jotta meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.

    Kun maailma muuttuu ja uskonnollisesti valitettavasti huonoon suuntaan, kun on uskon tähden halveksuntaa, pilkkaa ja vainoa, kun meillä on kiusaus ja taipumus ailahdella, langeta ja sortua, tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, jota yksin Jumala voi meille antaa, mutta tarvitsemme myös toivoa. Tässä pyhä Raamattu tulee meille avuksi. Sieltä löytyy suoranaisia Jumalan sanoja, joilla hän lohduttaa lapsiaan. Sieltä löytyy myös esimerkkejä Jumalan lasten kohtaloista. Miten paljon puhuvatkaan meille Raamatun kertomukset esimerkiksi Nooasta, Joosefista, Daavidista, Pietarista ja Paavalista, heidän suurista koettelemuksistaan, heidän kokemistaan vainoista, synneistäänkin, mutta erityisesti siitä, ettei Jumalan käsi ollut lyhyt auttamaan, ja siitä, että Jumalan armo Kristuksessa peitti suurimmatkin synnit.

    Pyhä Raamattu ei jätä meitä epätoivoon, vaan antaa runsaan lohdutuksen ja vahvan toivon.

    2. Hoivatkaa toinen toistanne, ettei kukaan menettäisi toivoansa, vaan että jokainen siinä päivä päivältä vahvistuisi

    Tekstimme sanoo: "Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi."

    Kristus on Hyvä Paimen. Hänestä Daavid laulaa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden." (Ps. 23:1-3)

    Kristus on ottanut hoivaansa ne, jotka ovat kastetut kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja jotka ovat saaneet uskon lahjan. Hän hoivaa heitä seurakunnassa. Hän tahtoo, että me miellämme seurakunnan tällaiseksi hoivakodiksi, missä heikkoja taivastien kulkijoita hoivataan kaikkinaisella Jumalan armolla.

    Hoivaaminen tapahtuu aina Jumalan lohduttavalla sanalla, mutta tämä tulee osaksemme kahta tietä.

    On Jumalan säätämä saarnavirka. Sen tulee puhua kaikkien seurakunnan jäsenten sydämille lohdutuksen sanoja. On elämän tilanteita, jolloin sitä aivan erityisesti tarvitaan. On omantunnon pistoksia syntien tähden, joihin apu löytyy anteeksiantamuksen suloisesta sanasta. Ja aivan erityisesti ilon päivinä on tarpeen pitää jalat maassa, nähdä ensisijaiset asiat ensisijaisina ja pitää iloiset ajalliset asiat oikeassa suhteessa siihen valtavaan ilon aiheeseen, että nimemme ovat kirjoitetut taivaassa. Saarnaviran asiana on tuoda esiin Jumalan armon moninainen siunaus lohdutukseksi ja toivoksi.

    Jumalan sana opettaa seurakunnasta, että se on ihmisruumiiseen verrattava elävä organismi, jossa jokaisella on oma paikkansa ja merkityksensä kuten ruumiin jäsenillä ruumiissa. Siinä on hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine lahjoineen niin kuin ruumiissakin, mutta kaikki ovat tarpeellisia ja yhdessä, toistensa yhteyteen kuuluvina ne muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Tämä koskee myös toinen toisensa hoivaamista. Siinä jokaisella jäsenellä on omat tarpeensa ja myös oma tehtävänsä. Välttämättä meidän ei itse tarvitse tiedostaa, mikä se on, mutta kun olemme uskollisesti mukana, kyllä se siitä hoituu.

    Miten suuri ilon aihe onkaan se, että olemme uskonveljiä ja uskonsisaria; meillä on sama evankeliumi, sama oppi, sama tunnustus, olemme saman tien kulkijoita; itsessämme olemme kaikki syntisiä, mutta Kristuksessa kaikki armahdettuja. Haluamme vahvistaa toinen toistamme säilyttääksemme lopullisen pelastuksen toivon ja siinä vahvistuaksemme.

    Erityisesti silloin, kun ihminen joutuu syviin ahdistuksiin, hänen on tarpeen rohkeasti ottaa yhteyttä pastoriin ja puhua hänen kanssaan. Jumala ei halua, että menetämme toivomme, vaan hän haluaa, että meillä on selvä kuva kärsimyksen, kuoleman ja haudan kautta kulkeneesta ylösnousseesta Kristuksesta, josta pyhä Raamattu sanoo: Hän "pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun" (Kol. 2:14-15). Häneen meidät on kastettu, hänen voittosaatossaan me kuljemme, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).

    Tunne siis sinäkin Kristus, hänet ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, ja sinulla on "runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta". Amen.

    "Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta."

    Markku Särelä

  • Joulu on siellä, missä Jeesus on

    Osa joulupäivän I vsk:n evankeliumista.

    Armoa armon ruhtinaalta, rauhaa rauhan ruhtinaalta, Herralta ja Kuninkaalta, Jeesukselta Kristukselta, seimen lapselta.

    Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut, ja minkä Herra meille ilmoitti. Luuk. 2:15b.

    Vanhaan jouluperinteeseen kuului, jos mahdollista, päästä jouluksi kotiin. Naapureissa ei käyty joulupäivänä, vasta tapanina, niin kuin ei pitkänäperjantainakaan menty kylään. Joulukirkkoon piti päästä. Olosuhteiden muuttuessa tavatkin muuttuvat, esimerkiksi pieni vierailu voi tuoda jouluiloa. Jotakin säilyykin. Beetlehemin kedon paimenten joulu oli erilainen kuin meidän perinteemme tai nykyiset joulunviettotapamme. He olivat lampaitansa kaitsemassa. Siellä luonnon helmassa arkisen työn parissa he saivat yllättäen enkelien ilmoituksen suuresta ilosta, kun koko maailmalle oli syntynyt Vapahtaja. Haluamme noudattaa heidän kutsuansa ja lähteä mukaan etsimään joulua, kun he sanovat:

    1. Menkäämme nyt Beetlehemiin, tallin seimeen!

    Paimenet uskoivat enkelien ilmoituksen, ja siinä uskossa heillä oli joulu jo kedolla ennen seimelle tuloa. Heillä oli siitä Jumalan oma sana, jonka pyhät enkelit olivat heille taivaasta julistaneet. Se sana kertoi nyt täyttyneen sen, minkä paimenet olivat pyhien Kirjoitusten nojalla uskoneet kerran tapahtuvan. Tätä sanaa he eivät lainkaan epäilleet.

    Niinpä he sanovat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin!" Olihan enkeli sanonut: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." Ja enkeli jatkoi: "Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

    Pitihän Jeesusta mennä katsomaan, tuota maailmankaikkeuden suurinta ihmettä. Pitihän nyt riemuita Jeesus-lasta ihaillen. Pitihän oppia hänet tuntemaan oikein tarkasti. Niin mekin haluamme rientää yhä uudestaan ja uudestaan sinne, mistä Jeesus löytyy "oppiaksemme tuntemaan hänen rakkautensa" (Ef. 3:19), "sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin" (1 Joh. 4:16) säilyäksemme uskossa ja pitääksemme toivon vahvana loppuun asti (Hebr. 3:6).

    Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Paimenet kedolla ollessaan saavat ilmoituksen sanan - etsimättä, kysymättä. He saavat neuvot ja ohjeet, miten he sitten löytävät Jeesus-lapsen ja kuinka he pääsevät häneen tarkemmin tutustumaan. Meillekin on ensisanoma tullut toisten tuomana - jo pyhässä kasteessa. Meille on opetettu kristinuskon keskeinen sanoma rippikoulussa. Silti Pyhän Hengen on tarpeen panna meidät etsimään Jeesus-lasta oppiaksemme tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin pyhä Raamattu on hänet meille ilmoittanut. Muuten käy niin, että uskon asiat muuntuvat meidän onnettomassa sydämessämme pään tiedoksi ja järkeilyn kohteeksi, kadotamme pääasian ja lopulta menetämme ehkä ulkonaisenkin totuuden kehyksen.

    Jeesuksen etsiminen on toki myös mielenkiintoista, mutta nälkäinen sielu ei kysy, mikä on mielenkiintoista, vaan se kysyy: missä on leipää. Paimenet ottavat vaarin noista enkelin määrältään vähäisistä, mutta riittävistä sanoista ja lähtevät Beetlehemiin, 'leipäkaupunkiin', katsomaan lasta, sitä elämän leipää, joka on tullut alas taivaasta (Joh. 6:48-51) tullakseen ravituiksi. He löytävät sieltä yhden lapsen, joka on seimessä ja joka siten täyttää annetun tuntomerkin. Universumin arvokkain aarre on mitä halvimmissa kääreissä. Paimenet tulevat toisten uskovien seuraan, Joosefin ja Marian. He ravitsevat muita ja saavat itsekin ravintoa.

    Jeesus löytyy tänäänkin. Hänet löydämme Jumalan sanasta, pyhästä Raamatusta, ja sieltä, missä tätä sanaa julistetaan, sekä sakramenteista. Paimenet eivät menneet Jerusalemiin eivätkä lähteneet Aleksandriaan, Roomaan, Ateenaan tai Intiaan. He eivät menneet kuningasten linnoihin. He eivät menneet filosofien luo eivätkä pakanauskontojen valaistaviksi. He menivät yksinkertaisessa lapsenomaisessa uskossa sinne, minne enkeli heidät ohjasi. Mekin saamme kallisarvoisen neuvon etsiä Jeesusta Sanasta: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh. 20:31).

          Taivaaseen, jos tahdot, katso Raamattuun!
          Jeesus kätkeytyypi Sanaan siunattuun.
          Siihen katsoville armo kirkastuu,
          Joulun salaisuus vain siitä paljastuu.  (Sk 1967 19:4)

    Löytäjä kokee löytämisen iloa. Ihmeellisellä tavalla Raamattu avautuu etsijälle, sielu saa ravintoa. Kun pyhien yhteys toimii veljellisenä keskinäisenä lohdutuksena Raamatun vanhat tutut sanat säilyttävät sanomansa, mutta sen ohella ne antavat uusia selkeitä kiinnekohtia taivaan tiellä. Saarnaaja lausuu: "Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia." (Saarn. 12:11) Miten lujan kiinnekohdan paimenet saivatkaan enkelin sanasta, johon yhdistyi Jeesuksen näkeminen. Ja meille sanotaan: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20:29). Paimenet saivat nähdä todistaakseen meille, että nämä asiat ovat todet. Me uskomme nyt heidän ja muiden todistuksen, joka on pyhässä Raamatussa.

    Syntinen luontomme etsisi Jeesus-lasta muualta kuin sanasta ja sakramenteista. Se asettaa ulkonaisia ehtoja: täytyy olla tunnetta ja tunnelmaa, järjen ylevyyttä, valtiaitten suosituksia, häikäiseviä ihmeitä, ja erehtyy tykkänään. Jeesusta emme löydä omatekoisella etsimisellä, vaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ja ohjaamalla etsinnällä. Jeesus löytyy lapsenomaisessa uskossa, ja sellainen usko löytää syntisten Ystävän.

    Haluamme yhtyä paimenten iloon, kun he kutsuvat mukaansa sanoen:

    2. "Menkäämme katsomaan sitä, mikä on tapahtunut!"

    Kun Vanhan testamentin profeetat ammoin ennustivat Kristuksesta, he puhuivat hänen tulemisestaan ikään kuin jo tapahtuneena tosiasiana. Niinpä esimerkiksi profeetta Jesaja lausuu: "Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu" (Jes. 9:5). Vanhat heprean kieliopin tekijät, etevät kielimiehet, kuten Gesenius, nimittivät tätä profeetalliseksi perfektiksi. He opettivat, että oli kysymys tulevasta tapahtumasta. Jumala näki hyväksi ilmoittaa asian sillä tavalla, koska sen, mitä hän sanoi, täytyi tapahtua. Asia oli jo silloin ilmoitettaessa yhtä varma kuin jos se olisi jo tapahtunut. Uudemmat teologit ovat luopuneet tästä selitystavasta ja opettavat, että tuossa Jesajan ennustuksessa olisikin kysymyksessä joku hänen oman aikansa lapsi. He erehtyvät.

    Ennustuksen toteutuminen oli varma. Se tapahtui Jeesus-lapsen syntyessä. Ja paimenet iloissaan sanoivat toisillensa: Menkäämme katsomaan sitä mikä on tapahtunut! Sitä, mikä on tapahtunut!

    Oman aikamme epäuskoiset teologit sanovat, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunutkaan. He kieltävät Jeesuksen neitseellisen syntymisen ja hänen jumaluutensa. Silloin heillä ei myöskään ole joulua sydämessä. Jumalan sanan mukaan Jeesuksen, Jumalan Pojan syntymä ihmiseksi "on tapahtunut". Se on fakta.

    Se, että uskomme sen tapahtuneeksi, faktaksi, ei vielä tee meistä autuaita. On tarpeen samalla uskoa, että tämä Jeesus on syntiemme sovittaja ja turvata hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta jos emme usko Jumalan Pojan ihmiseksi tuloa, josta Raamattu puhuu, ei meillä ole myöskään syntien anteeksisaamista, vaikka kuinka sanoisimme siihen uskovamme, sillä pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin siinä Jeesuksessa, jonka Raamattu meille ilmoittaa (Apt. 4:12). Emme saa itse luoda itsellemme mieluista Messiasta.

    Fakta on myös se, että lunastuksemme ei jäänyt keskeneräiseksi, vaan Kristus oli "kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil. 2:9), niin että hän kuollessaan saattoi sanoa: "Se on täytetty." Niinpä usko turvaa kokonaiseen, eheään Jeesuksen ansioon. Hänen lunastustyönsä oli vailla puutteita, täydellinen alusta loppuun asti. Riemuiten saamme sanoa: "On tapahtunut" ja "Se on täytetty."

    Lopuksi haluamme vielä noudattaa paimenten kutsua, kun he sanovat:

    3. "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti!"

    Jo edellä puhuin siitä, että enkelien ilmoitus oli sanoma taivaasta, Herran sana. Mutta katsokaamme vielä tätä asiaa lähemmin. Eikö ole suurta ihmettä ja rakkautta, että Herra nöyrtyy puhumaan meille syntisille tällä tavalla. Herra lähestyy meitä ilosanomalla, ja lohduttaa meitä. Yön pimeyteen ja koleuteen kiirii Jumalan sana: "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja."

    Onko sydämessäsi ehkä pahan omantunnon tuomaa kalvavaa piinaa? Onko siellä tuskaista epätietoisuutta ja epävarmuutta? Kyseletkö: Onko minulle armoa? Onko minulle paluuta Jumalan tykö? Saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa? Saanko tarttua kiinni jouluevankeliumin lohdutukseen? Kysellessäsi, kuule paimenten kehotusta: "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti." Mitä Herra on puhunut, se on tärkeätä ja se on totta ja varmaa.

    Meille ihmisille tämä on ilmoitettu. Juuri sinulle. Sillä Jumala, meidän Vapahtajamme, tahtoo, kuten Raamattu nimenomaan sanoo, "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4).

    Paimenet todistavat, että Herra on tämän ilmoittanut meille. Tätä ei ole kirjoitettu heidän tähtensä, vaan meidän tähtemme, että mekin omistaisimme saman armon. Virressä sanotaan:

          Armo kuuluu sulle juuri, Sulle raukka kurjinkin.
          Vaikka rintaas tuska suurin Kalvaa liekein polttavin.
          Kaikkein synnit Jeesus kantoi, Kaikkein tähden itsens antoi
          Ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5

    Miten iloista onkaan uskoa omalle sydämelle joulun riemuviesti! Miten lämmittävää ja rohkaisevaa havaita toistenkin siihen tunnustautuvan!

          Oi sanan rakkautta: Hän ottaa miehuuden.
          Näin etsii kadonneita ja rientää korpehen.
          En voi mä kyllin kiittää. Hän löysi minutkin.
          Kun armo vielä riittää, ken jäisi syntihin. SK 1967 17:2-3.

    Kun olet saanut armon uskolla omistaa Jeesuksen Vapahtajanasi, joulu on sinunkin sydämessäsi. Silloin tunnustamme: Olen löytänyt Jeesuksen, olen löytänyt joulun. Joulu on siellä, missä Jeesus on.

    "Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo, Pyhän Hengen voiman kautta." (Room. 15:13). Amen.

    Markku Särelä

  • Jouluevankeliumi

    Joulupäivänä. I vsk:n evankeliumi

    Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu. Luuk. 2:1-20.

    1. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta", 2 Kor. 13:8.

    Kun Aadam, ensimmäinen ihminen, lankesi Jumalan yhteydestä ja veti päälleen kuoleman kirouksen, Jumala paljasti paratiisissa iankaikkisen pelastussuunnitelmansa: Vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään, 1 Moos. 3:15. Siitä lähtien perkele teki kaikkensa, ettei Jumalan suunnitelma olisi koskaan toteutunut.

    Siitä asti kun Vapahtajamme voitollisen ylösnousemuksensa jälkeen antoi käskyn saarnata evankeliumia kaikille luoduille, perkele on tehnyt kaikkensa, etteivät Jumalan valitut tulisi iankaikkiseen autuuteen.

    Rauhanruhtinas oli meille luvattu, Rauhanruhtinas syntyi, hän, josta Raamattu sanoo: "Hän on meidän rauhamme", Ef.2:14. Ja silti hän itse joutui sanomaan: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan", Matt. 10:34.

    Vanhan liiton aikana kiusaaja pyrki tuhoamaan Vapahtajan esi-isät, ettei Jumalan lupaus voisi käydä toteen. Sitä oli Eesaun viha siunauksen saanutta veljeään Jaakobia kohtaan, sitä olivat ympäristökansojen sodat Israelia vastaan, sitä Herodeksen toimittaman Beetlehemin lasten murha.

    Uuden liiton aikana kiusaaja on kylvänyt omaa teko-oppiaan puhtaaseen armon evankeliumiin, pyrkinyt viemään luottamuksen kirjoitettuun Jumalan sanaan, kylvänyt eripuraisuutta, nostattanut lihallista mieltä, vainonnut Herran seurakuntaa milloin avoimen julmasti, milloin peitetysti ja salakavalasti.

    Profeetta Elia suri, että hän olisi jäänyt yksin jäljelle. Paavali oli välistä lähes yksin Rooman maailmanvallan edessä, lähes yksin puolustivat totuutta esimerkiksi Athanasios ja Luther. Miten mitätön on oma kirkkomme, miten heikkoja ihmisiä me olemme ja miten ankarien taistelujen läpi meidän on käytävä.

    Me kuitenkin puhkeamme ylistykseen Raamatun sanoilla: "Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!... Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti. Amen." Room. 11:33,36.

    Tässä taistelussa elää Jumalan kansa, jolla on rauha sydämessään ja joka rukoilee vihollisilleenkin hyvää ja erityisesti kääntymyksen armoa. Jouluevankeliumi vahvistaa uskoamme ja lujittaa meitä siinä totuudessa, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut", Room. 8:28.

    Luvattu Vapahtaja syntyi kirjoitusten mukaan. Hän on Aabrahamin siementä ja Daavidin kuningashuoneen laillinen perijä. Hänen synnyinkaupunkinsa on Beetlehem. "Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan", Gal. 4:4. Kaikki tapahtui niin kuin oli kirjoitettu, niin kuin Jumala oli luvannut, vieläpä täsmällisesti Jumalan määräämänä aikana.

    Tätä palveli Rooman maailmanvalta verollepanoineen ja suuren keisarin Augustuksen käsky. Sitä palveli ihmisten ahneus ja tylyys, kun köyhälle Marialle ja Joosefille ei löytynyt tallia parempaa majapaikkaa ja Jeesus oli pantava seimeen. Sitä palvelivat eläimet, jotka lämmöllään pitivät loitolla koleutta. Sitä olivat palvelleet ne monet sukupolvet, maat, kansat, sotilaat ja sodat, joiden avulla Rooman maailmanmahti oli luotu. Jumala käänsi pahankin palvelemaan tarkoituksiaan, niin että loppujen lopuksi kiusaajankin pahoine elkeineen täytyi palvella Kristusta ja hänen valtakuntaansa. Kristus syntyi, suoritti lunastustyönsä ja kun hän kuoli, hän kuolemansa kautta kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen. Hebr. 2:14.

    Evankeliumimme tekee keisareista renkejä ja vihollisjoukoista selustavoimia. Se tapahtuu kuitenkin siten, että Kristus maan päällä ollessaan oli esivallalle kuuliainen kuten hänen uskovansakin ovat, ja niin, ettei pahaa sanota hyväksi, niin, ettei syntiä palkita, niin että paha saa ansaitun palkkansa ja rangaistuksensa, ja Jumalalle yksin tulee kunnia. Se ei kuitenkaan merkitse, että kaikesta voisimme sanoa: niin oli Jumalan tahto, vaan joudumme sanomaan: "Sen on vihamies tehnyt" (Matt. 13:28). Kristityt eivät ole fatalisteja, vaan rukoilemme: "Tapahtukoon sinun tahtosi."

    Evankeliumi saarnataan sittenkin kaikessa maailmassa. Jumalan valitut kootaan kaikista ilmansuunnista ja hänen seurakuntansa ilmestyy viimeisenä päivänä kirkkaudessa täysilukuisena. Kristukseen uskovina meillä on lupa ja uskon rohkeus lukea itsemme siihen joukkoon. Jumalan antamin voimin haluamme myös toimia ahkerasti - ei totuutta vastaan - vaan totuuden puolesta.

    2. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä", Joh. 3:16.

    Keisari antoi käskyn: "Kaikki maailma oli verolle pantava." Enkeli ilmoitti "suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle". Keisarin käsky organisoi maailmanvallan. Niin suurten kaupunkien kuin pientenkin kylien asukkaat rikkaista köyhiin ilmoittautuivat verotusta varten. Pakko ajoi liikkeelle.

    Herran enkeli seisoi paimenten edessä ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Paimenet pelästyivät suuresti. Mutta Herran enkeli sanoi: "Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tullut kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

    Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei edes määräystä mennä Jeesusta katsomaan.

    Ei ensiksi maan mahtaville, vaan tavallisille ihmisille heidän arkisessa työssään, lammaspaimenille kedolla.

    Ja kuitenkin se oli suuri ilosanoma, joka oli tuleva kaikelle kansalle. Aikanaan Jeesus valitsi 12 apostolia Hyvän Paimenen alipaimeniksi viemään evankeliumi kaikkeen maailmaan. Jos ei olisi ihmisten tekemiä esteitä, evankeliumi leviäisi nopeasti. Jos olisi 5 kristittyä ja jokainen heistä veisi evankeliumin vuodessa 20 muulle, ja nämä taas kukin kahdellekymmenelle jne., kuinka kauan kestäisi viedä evankeliumi nykyisen maailman noin 6 miljardille ihmiselle? Vain 7 vuotta. Jumala on tarkoittanut evankeliumin jokaiselle ihmiselle.

    Herran kirkkaus loisti enkelin ympärillä. On kuin evankeliumista tulisi kirkas valo, joka on suunnattu sinua kohti, sinun sydämeesi. Se ei ole kuin salaman valo pimeydessä, joka hetkeksi valaisee maaston, mutta samalla sokaisee, niin että sen jälkeen on vaikea nähdä. Vaan se on valo, joka etsii sinut miljardeista maailman ihmisistä ja suuntautuu sinun sydämeesi, puhuu juuri sinulle. Salama tekee vaikutuksen tuhoavalla voimallaan ja sitä seuraavalla jyrinällä. Joulun evankeliumin valo tulee lämpimänä, hiljaisena, toivoa herättävänä pelästyneelle omalletunnolle ja sanoo: "Älä pelkää. Sinulle on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa."

    Salaman leimauksessa näkyvät meidän syntisten kasvojemme juonteet, evankeliumin valossa näkyy seimen lapsi, syntisten Vapahtaja, Jumalan Karitsa, joka uhrasi itsensä meidän edestämme. Siinä näkyvät hänen haavansa, joiden kautta me olemme parannetut. Se julistaa: Syntinen, tässä on sinulle valo, tässä on sinulle armo, tässä on sinulle elämä, tässä on sinulle autuus. Se kirkastaa maailman Vapahtajan sinun omaksi Vapahtajaksesi. Se kirkastaa sen rakkauden, jolla Jumala on maailmaa rakastanut, rakkaudeksi, jolla hän on sinua rakastanut, rakkaudeksi, ettei yksikään, siis, ettet sinäkään hukkuisi, vaan että sinulla olisi iankaikkinen elämä.

    3. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Rakkaus on Jumalasta", 1 Joh. 4:7.

    Paimenet olivat kuulleet evankeliumin omille sydämilleen ja uskoneet sen. Nyt he rakastivat Jeesusta ja hänen evankeliumiansa. Asiasta piti saada lisää tietoa. Omasta halustaan kenenkään pakottamatta he lähtivät katsomaan Jeesusta ja menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Olihan se ainutlaatuinen kokemus, nähdä itse Herra. Tosin ilman Jumalan sanaa näky ei olisi antanut heille mitään sen kummempaa kuin jos siinä olisi ollut kuka tahansa pieni vauva. Niinpä paimenista sanotaan: "He ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu tästä lapsesta."

    Kun Jumala sytyttää rakkauden sydämiimme Jeesusta kohtaan, se virittää rakkauden Jumalan sanaan. Etsimme siitä syntisten ystävää. Paimenet puhuivat läsnäoleville ihmeellisiä lohdutuksen sanoja. Kuulijat ihmettelivät, "mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä". Tuskin paimenilla oli muuta vietävää seimelle kuin enkelien julistama Jumalan sana. Mutta siinä sanassa olikin itse Vapahtaja läsnä ja uskolla omistettavissa. Vaikka hän makasi seimessä, ei kukaan voinut häntä siitä silmillään omistaa sydämeensä, vaan siihen tarvittiin Jumalan sana.

    Jumalan lapsi osoittaa mielellään rakkautta Jumalan kymmenen käskyn mukaan elämän eri aloilla lähimmäistä kohtaan. Siihen Jumalan armo antaa meille uskon myötä halua ja voimaa. Ja ennen kaikkea se antaa halun jakaa evankeliumi kaikkien kanssa. Evankeliumi on pääoma, joka jaettaessa ei vähene, vaan kasvaa.

    Niin sanomme tänä jouluna: Sinä, iankaikkinen rakkaus, kiitetty olkoon nimesi, että olet minuakin rakastanut ja vetänyt minua puoleesi armosta. Anna sinä armosi myötä minullekin rakkaus sinuun, sinun sanaasi ja lähimmäisiini. Amen.

    "Amen. Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen."

    Markku Särelä

  • Jumala on puhunut

    Joulupäivänä 2. vsk epistolateksti (toinen saarna).

    Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.  Hebr. 1:1-12.

    Miten voimme viettää oikeata joulua? Kuinka ihmismieli voidaan kiinnittää siihen, mikä on tärkeintä? Onko olemassa jotakin keinoa, jolla huomiomme voitaisiin siirtää ulkonaisesta kapaloiden tuijottamisesta itse persoonaan, Jeesukseen, ja hänen työnsä tutkimiseen? Mikä olisi sellainen voima, joka saisi meidät joulun todellisuuden tasalle? Se todellisuus ei ole vielä siinä, että tiedämme ja tunnustamme tosiksi Raamatun kertomukset joulusta, vaan siinä, että sen lisäksi Jeesus on meidän oma Vapahtajamme ja asuu sydämissämme uskon kautta. Sellaista joulua jokainen tarvitsee, vaikka ihminen ei osaa sitä luonnostaan kaivata tai toivoa. Ja mekin, jotka tosin jo Jumalan armosta uskomme ja joilla siis Jeesus on vanhurskautena, saatamme olla heikkoja uskossamme, niin että joulun viettomme pakkaa olemaan pinnallista. Siksi vakavissamme kysymme: Miten voimme viettää oikeata joulua, ja miten joulumme voisi olla jatkuvaa?

    Jumalan kiitos, tällaisiin kysymyksiin on vastaus. Se löytyy tekstistämme, jossa sanotaan: "Jumala on puhunut." Emme ole erehtyväisten ihmisajatusten johdatettavina, vaan sanassaan pysyvän, luotettavan, totuudellisen Majesteetin edessä, joka rakkaudessaan puhuu meille siitä, mistä oikea joulu löytyy.

    1. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi

    Pyhä Raamattu ilmoittaa meille, ettei Jeesuksen syntymä ollut tavanomainen. Se oli poikkeava kahdessa suhteessa. Ensiksikin siinä, kenestä Jeesus syntyi ja toiseksi siinä, kuka syntyi. Vapahtajamme syntyi Jumalan erityisen asioihin puuttumisen johdosta neitsyt Mariasta Pyhän Hengen voimasta ja omaksui siten synnittömän ihmisluonnon. Jos tämä seikka on ymmärryksemme yläpuolella, vielä enemmän sitä on se, että tämä Jeesus lapsi on iankaikkinen Jumala. Tekstimme lausuu hänestä: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla..."

    Kristus on Jumalan "kirkkauden säteily". Jumala on kirkkaus, häikäisevä valo, jota ihminen ei kestä nähdä. Tämä kirkkaus synnyttää säteitä, ja nämä säteet ovat aivan sitä samaa valoa kuin alkulähdekin. Samoin ovat Isä ja Poika samaa jumaluutta, samaa jumalallista majesteettia. Kun Jumala sanoo: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?, on kysymyksessä Jumalan "tänä päivänä", iankaikkisuus, jolla ei ole alkua eikä loppua.

    Kristus on myös Jumalan "olemuksen kuva". Paratiisissa ihminen oli ennen lankeemusta Jumalan kuva heijastaen hänen ominaisuuksiaan, kuten pyhyyttä ja vanhurskautta. Jumalan Poika on siinä erilainen, että hän ei ole vain kuva Jumalan ominaisuuksista, vaan Jumalan olemuksen kuva. Hän on, kuten kristikunta tunnustaa, yhtä ja samaa jumalallista olemusta Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

    Tätä kaikkea Kristus oli silloin, kun hän syntyi Beetlehemin seimessä ja kun hän sen jälkeen vaelsi Israelin kaupunkeja, julisti evankeliumia ja silloinkin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä ja kun hän antoi henkensä. Hän ei missään alennuksensa vaiheessa lakannut olemasta tosi Jumala.

    Löytää todellinen joulu on samaa kuin saada uskoa, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja että hän tuli, ei itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Hänen kauttansa maailma on luotu. Voimakkaalla sanallaan, sanallaan, jossa on hänen jumalallinen voimansa, hän ylläpitää maailmankaikkeuden kaikkine yksityiskohtineen, sinutkin. Sitä tarkoittaa tekstimme sana: "Hän kantaa kaiken voimansa sanalla."

    Jumala on antanut pyhille enkeleilleen tehtäväksi maailman hallinnan ja meidän kaitselmuksemme. Enkelit ovat suuria, väkeviä ruhtinaita, osa Jumalan näkymätöntä maailmaa, mutta eivät verrattavissa Poikaan. Sillä kun Poika ilmestyy viimeisenä päivänä, hänestä sanotaan: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."

    Jos on jo valtava ero syntisellä ihmisellä ja pyhällä enkelillä, vielä suurempi ero on Jumalan ainosyntyisellä Pojalla ja hänen luomillaan enkeleillä.

    Etsiessäsi joulua ja löytääksesi sen kuule siis, kun Jumala puhuu ja ilmoittaa sinulle: Seimessä makaava lapsi on Jumala meidän kanssamme, Immanuel.

    2. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa alensi itsensä meidän lunastuksemme tähden

    Kun Jumalan Poika makasi seimessä pienenä ihmistaimena, hänessä ei voinut nähdä mitään muista lapsukaisista poikkeavaa. Hänen päänsä päällä ei ollut sädekehää. Hän tunsi kylmää ja nälkää niin kuin muutkin lapset. Maria hoiti häntä niin kuin muutkin äidit hoitavat omia lapsiaan. Jeesus lapsi varttui iän mukana ja kulki niiden kehitysvaiheiden läpi, jotka ovat ominaisia ihmiselle, kun lapsesta tulee aikuinen. Ainoa ero tässä oli se, että Jeesus oli synnitön. Tämä kaikki kertoo siitä, että Jumalan Poika tuli todelliseksi ihmiseksi.

    Jeesuksen elämä ei ollut kuitenkaan tavanomaisen ihmisen elämää, vaan se oli vainotun, halveksitun ja hyljätyn ihmisen elämää.

    Kun vertaamme näitä kahta asiaa, Kristuksen jumaluutta ja hänen vainonalaista elämänosaansa, olemme tekemisissä paradoksin, vastakohtien kanssa. Miksi oli näin?

    Jos Raamattu olisi ihmisten keksimä, se varmasti sisältäisi toisenlaisen sanoman ja tasoittelisi niitä vaikeuksia, joita se sanomallaan tuo ihmisjärjelle. Mutta kun se on Jumalan Sana ja kun Jumala on puhunut, se ei pyri hyväksi kaveriksi meidän filosofoivan järkemme kanssa, vaan julistaa aina: Näin sanoo Herra. Tähän ihmisen on tyytyminen. Jos Jumalan evankeliumi ei kelpaa, hänellä ei ole sinulle toista evankeliumia. Todellinen joulu ei löydy inhimillisen järkeilyn kautta, vaan Jumala tuo sen sanallaan.

    Katso paimenten ketoa. Yllättäen enkeli ilmestyy, varottamatta. Hän kertoo uutisen: "Älkää peljätkö, katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." (Luuk. 2:10-12)

    Enkeli julisti Messiaan syntyneen, Jumalan Pojan, Herran, alentaneen itsensä. Suuri enkelijoukko viestitti, miksi näin tapahtui. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on mielisuosio."

    Todellinen, kestävä joulu löytyy, kun Jumala ilmoittaa meidän sydämellemme, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja kun hän synnyttää meissä uskon. Usko ei synny ihmisen omista voimista, vaan sen saa aikaan Jumalan sana, evankeliumi.

    Tekstimme kertoo meille lyhyesti Jumalan Pojan ihmiseksi tulon tarkoituksen sanomalla: "toimitettuaan puhdistuksen synneistä". Näin se katselee koko Jeesuksen lunastustyötä yhtenä loppuun suoritettuna kokonaisuutena. Niin mekin haluamme katsella Jeesuksen työtä Beetlehemistä Golgatalle.

    Luonnostaan ihminen yrittää itse puhdistaa itsensä, mutta Jumala on puhunut, että puhdistus on jo tehty Kristuksen toimesta. Siten Jumala on saanut kunnian korkeudessa, ja me olemme saaneet valmiin armon. Meidän lunastuksestamme on maksettu riittävä hinta. Armo on kaikille hankittu, jokaista varten, sinuakin.

    Jumalan Poika tuli alas taivaasta, jotta hän voisi kerran sanoa Isälleen: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut" (Hebr. 2:13) ja jotta sinäkin olisit tässä Jeesuksen lasten autuaassa joukossa.

    Saamme laulaa todellisen joulun löytäneinä:
          Meille on Hän syntynyt, kansaansa on etsinyt,
          Auttajaksi ehtinyt. On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
          Gabrielin ennustus on täytetty. Eijaa, eijaa!
          Herra meitä armahti, Taivas meille aukeni. Halleluja!
          Tyydy pilttiin pienoisehen, Jeesuksehen, yksin vaan,
          Toista turvaa et sä löydä milloinkaan.
          Vaimon siemen siunattu, Immanuel,
          syntyi niinkuin ilmoitti jo Gabriel. VK 1938/1943 20:2

    Markku Särelä

  • Jumala tahtoo, että suhteemme seurakuntaan lepää Jumalan lupausten lujalla pohjalla

    14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2 Tim. 2:19-21

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Me kiitämme Sinua, että saamme jälleen kuulla Sinun sanaasi ja rukoilemme: Anna meille kuulevat korvat ja vastaanottava sydän, ettemme olisi vain sanasi kuulijoita, vaan myös sen tekijöitä. Anna sanankuulon koitua meille sielujemme pelastukseksi ja Sinulle kunniaksi. Amen.

    Rakkaat kristityt Herrassa!

    Johdantoa

    Kristillisen seurakunnan elämä ja vaiheet näyttävät aivan erilaisilta, riippuen siitä, mistä niitä katsellaan.

    Jos niitä katsellaan ulkopuolelta, arvioperusteena on ihmisen luonnollinen lain tuntemus, järki, toiminnan ulkonaiset tulokset, menestys, suuruus ja muut sellaiset tekijät. Arvioinnissa voi olla paljon oikeata, mutta yhtä hyvin myös paljon väärää. Tulokset, menestys ja suuruus eivät voi koskaan olla seurakunnan tuntomerkkejä, koska Nooa oli vanhurskauden saarnaaja ja vain 8 sielua pelastui arkissa. Ulkopuolelta käsin ei kuitenkaan ymmärretä kristillisen kirkon varsinaista olemusta; eikä myöskään yksityisen kristityn uskon taistelua. Ja kuinka näitä asioita voisivatkaan ymmärtää ne, jotka eivät ole Jumalan lain edessä tulleet tuntemaan syntejään ja turmeluksensa hirvittävää syvyyttä. Kuinka ne voisivat ymmärtää kristillisen kirkon vaiheita, jotka eivät tunne Kristusta eivätkä hänen lunastustyönsä merkitystä, ne, jotka eivät elä armosta, vaan jotka ovat teko-opin lumoissa ja sen vankeina, ne, jotka eivät tunne Jumalan sanan voimaa eivätkä sen arvoa ja ihanuutta.

    Jos taas kristillisen seurakunnan elämää tarkastellaan sisältä päin, meillä Jumalan armolapsina voi olla esimerkiksi seuraavia näkökulmia. Voimme tarkastella, mitenkä ne lapsukaiset, jotka ovat pyhässä kasteessa tulleet Jumalan valtakuntaan, säilyttävät uskonsa, sikäli kuin voimme tarkata sitä, heidän pitäytymisestään armonvälineisiin, kristillisestä vaelluksesta ja uskon tunnustamisesta. Miten suuri ilo onkaan vanhemmille uskoville, kun nuori selviää kuohuntavuosistaan uskon säilyttäen, tai palaa maailman poluilta, jos on niille langennut.

    Toinen näkökulma voi olla se, kuinka seurakunnan julistus tavoittaa ulkopuolella olevia ja kuinka heitä tulee mukaan uskonsa tunnustaen. Ja miten Jumalan seurakuntaa sävähdyttääkään se, kun epäuskosta tullaan uskoon tai sielun pelastusta uhkaavien harhojen keskeltä tullaan käsittämään Jumalan sanan oikea oppi ja tunnustaudutaan siihen.

    Nämä ovat oikeita asioita, vaikka ne eivät ratkaise sitä, onko kirkko oikea vai ei.

    Kolmas näkökulma voi olla se, kuinka seurakunta Jumalan armosta ja hänen sanansa johtamana varjeltuu puhtaassa opissa ja välttää kiusaajan kavalat ansat.

    Voit itse miettiä myös muita näkökulmia.

    Apostoli Paavalilla oli eräs asia aivan erityisesti mielessä, kun hän kirjoitti rakkaalle hengelliselle pojalleen Timoteukselle. Se on Jumalan näkökulma, jolla hän haluaa meidän itsekunkin katselevan seurakuntaamme ja jäsenyyttämme siinä. Apostoli lausuu: Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Ilmiselvästi Jumala tahtoo, että meidän suhteemme seurakuntaamme lepää rehellisesti Jumalan varmojen lupausten lujalla pohjalla.

    1. Jumalan varma lupaus: "Herra tuntee omansa"

    Apostoli Paavali lohduttaa Timoteusta ja meitä kaikkia tällä lupauksella: "Herra tuntee omansa". Itsekin tiedät, mitenkä ihana lupaus tämä on, jos olet saanut kokea armotonta, asiatonta tuomitsemista. Kun Jumalan sanan mukaisia tarkoitusperiäsi vääristellään, kun Sinulle aukaistaan eteesi helvetin ammottava kita, kun kiusaaja syyttää sinua Herran edessä kuin aikanaan ylimmäistä pappia Joosuaa (Sak. 3), kun syntisi soimaavat sinua ja kun todella tarvitset lohdutusta, miten vapauttavaa on kuulla Jumalan oma sana: "Herra tuntee omansa." Silloin olet armahdettuna Herrasi edessä. Ja kun hän kysyy: "Missä ovat tuomitsijasi", niin vaikka heitä olisi sankat parvet ympärilläsi, tiedät, että vain yksi asia ratkaisee, nimittäin Herran oma sana. Tuo sana, joka lausuu: "Mene rauhaan; en minäkään sinua tuomitse."

    Saat siirtyä ihmisten edestä Jumalan eteen, ihmistuomioista Jumalan armotuomion alle. Vapauteen, Jumalan lasten onnelliseen vapauteen.

    Monenlaisia vaiheita oli apostoli Paavali kokenut ja kertoo niistä tässä kirjeessään Timoteukselle. Hän on vankina, odottaen mestausta. Paljon ei ole hänellä aikaa. Kohta hän saa nukkua odottamaan ylösnousemuksen aamua ollakseen aina Herransa luona. Hän saa herätä viimeisenä päivänä ja hänen päähänsä painetaan vanhurskauden kuihtumaton seppele. Ja nyt hän lohduttaa Timoteusta, jonka asiana on jatkaa Paavalin jälkeen Jumalan evankeliumin julistamista: "Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." (2 Tim. 4:8). Seppele on varattuna, valmiina kaikille tosi uskoville. Ja vanhurskas tuomari antaa sen vanhurskaille, siis niille, jotka ovat turvanneet Jumalan armoon Kristuksessa.

    Paavali oli joutunut jättämään saatanan haltuun eli poistamaan seurakunnasta synteihinsä pidätettyinä Hymeneuksen ja Filetuksen, jotka väärällä opilla turmelivat monen uskon. He opettivat ylösnousemuksen jo tapahtuneen. Vakava häiriötila oli tullut seurakuntaan, joka oli tällä toimenpiteellä parannettava. Monet seurasivat harhaopettajia ja jättivät apostolisen seurakuntayhteyden. Miten murheellista! Järkyttävää! Oikea Jumalan sana ei heille kelvannut, vaan nämä harhaopettajat olivat heidät lumonneet ja he seurasivat ihmisiä eivätkä hyvän Paimenen ääntä. Heissä oli varmasti monenlaisia. Toiset olivat sydämessäänkin omaksuneet harhan ja kadottaneet pelastavan uskon. Mutta eivät kaikki. Oli yksinkertaisia sieluja, jotka eivät olleet käsittäneet harhaopettajien oikeata olemusta ja sydämessään turvasivat armoon. Ehkä myös nuoria ja lapsia, jotka eivät kyenneet arvioimaan tapahtunutta. Paavali lohdutti: "Herra tuntee omansa."

    Paavali ei voinut nähdä, kuka noista harhaopettajien seuraajista oli uskossa, kuka ei. Mutta Herra näki. Hän ei erehdy. Ja hänen tuomionsa on ehdottoman oikea.

    Paavali selittää asiaa tarkemmin vertauksella: Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Suuressa talossa, maailmassa, on monenlaisia astioita. Niillä on erilainen käyttötarkoitus.

    Kun Jumala kaitselmuksellaan hallitsee maailmaa, hän panee kaiken palvelemaan niiden parasta, jotka saavat autuuden periä. Epäuskoisetkin joutuvat monin tavoin palvelemaan evankeliumia.

    Kun kristillinen oikeaoppinen kirjallisuus kulkee maasta toiseen määränpäähänsä ja lukijan käteen, se voi kulkea monenlaisten, usein epäuskoisten ihmisten kuljettamana. Lentokoneet ja muut kulkuneuvot voivat olla kristinuskon vihollisten suunnittelemia ja rakentamia, ja kuitenkin evankeliumin palvelijat pääsevät niiden avulla kohteeseensa. Polttoaine, jota tarvitaan, voi olla peräisin esimerkiksi islamilaisista maista, joissa kristinusko on kielletty. Venäjällä ateismi vaikutti välillisesti ovien avautumiseen luterilaiselle opille. Se ei olisi ollut mahdollista, jos uskonnolliset olosuhteet olisivat säilyneet sellaisina kuin ne olivat vielä tämän vuosisadan alkupuolella ennen ns. suurta vallankumousta 1917. Astioita on monenlaista käyttöä varten, eikä paatuneinkaan Jumalan vihollinen tai harhaopettaja voi tehdä tyhjäksi Jumalan kaitselmusta ja hänen valtaansa. Mutta voi sitä, joka on astia halpaa käyttöä varten. Hän toteuttaa Jumalan tahtoa Jumalan kaitselmuksen alueella vastoin omaa tahtoaan, eikä tällainen ihminen saa siitä mitään etua Jumalan tuomion edessä, missä yksin armo ratkaisee. Onhan kirjoitettu: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

    Sen sijaan se, joka on uskossa ja joka siis on astia jaloa käyttöä varten, on sydämestään mukana evankeliumin asialla. Ja se, joka kääntyy epäuskosta uskoon, hänestäkin tulee astia jaloa käyttöä varten, "pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis".

    Katsokaamme siis, ettemme hylkää uskoa emmekä karkota Pyhää Henkeä, vaan päin vastoin olkaamme uskollisia sanankuulijoita, etsien Jumalan armoa armovälineistä ja pannen turvamme sielujemme kaitsijaan, Kristukseen.

    Voi kunpa me tajuaisimme, mitenkä suuret aarteet ovat Kristuksessa meitä varten. On syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä ja autuus. On Jumalan kaikinpuolinen huolenpito.

    Tekstimme kehottaa meitä:

    2. "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Uskovalla on kavalia kiusauksia vaeltaessaan armon tiellä. Voisimme niputtaa nämä kiusaukset yhden nimikkeen alle. Se on epärehellisyyden kiusaus, jolla kiusaaja pyrkii saamaan uskovan tekemään itselleen luvalliseksi sen, mikä ei ole luvallista, ja silti pitämään itseään uskovana. Se on äärimmäisen vaarallinen tila. Jos joku uskova menee maailmaan, hän tietää, mistä hänen on parannus tehtävä, ja jonakin päivänä ehkä hän löytää armon ja palaa tuhlaajapoikana Herransa luo. Mutta miten sellainen voi palata, joka luulee olevansa laumassa?

    Kun Paavali vakuuttaa, että Herra tuntee omansa, hän lisää arkailematta: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Tätä samaa asiaa opettaa tämän sunnuntain Vt:n teksti: "Jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse! Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen."

    Ei jumalattomilla, niillä, jotka vastoin selvää Jumalan sanaa pysyvät harhassa tai vaeltavat karkeasti vastoin Jumalan käskyjä, ole oikeutta Jumalan edessä pitää itseään pelastuvina; ei edes ottaa Jumalan nimeä suuhunsa.

    Ei se tosiasia, että harhaavissakin yhteisöissä voi olla Jumalan lapsia, anna kenellekään oikeutta seurata harhaa ja pysyä sellaisessa yhteisössä. Ei, vaan jos haluamme käydä Jumalan lapsista ja säilyttää hyvän omantunnon, on meidän uskossa kuultava Herran sanaa ja sitä seurattava. Se lausuu: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Koska Raamatun mukaan yksin Jumala on totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija (Room. 3:4), koska Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, emme saa rakentaa uskonelämäämme emmekä oppiamme ja toimintamalliamme kirkollisesta yhteydestä omien ajatustemme varaan, vaan uskon lahjan saaneina ja Kristuksen omiksi tulleina sydämemme halusta kuulemme Hyvän Paimenen ääntä Raamatussa ja seuraamme sitä. Se on ainoa tapa pysyä oikealla tiellä ja välttää lopunajan kavalat eksytykset.

    Tarvitsemme rehellisyyttä - ei vain jokapäiväisiin lähimmäissuhteisiimme - vaan myös kirkollisen yhteyden asioihin. Kun väärät profeetat sekoittivat israelilaisten tajun oikeasta ja väärästä, profeetta Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." 1 Kun. 18:21.

    Nyt voisimme sanoa: Jos paavikirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Jos kansankirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Mutta jos tunnustuksellinen luterilainen kirkko on oikea kirkko, pysykää siinä rehellisesti, johdonmukaisesti ja uskollisesti.

    Kun Israelin kuninkaat liittoutuivat pakanoiden kanssa selviytyäkseen vihollisistaan, profeetat moittivat heitä siitä, etteivät he luottaneet Herraan, vaan panivat turvansa ihmisiin. Mutta oikeat israelilaiset rukoilivat: "Emme mahda mitään tätä suurta joukkoa vastaan, joka hyökkää kimppuumme, emmekä itse tiedä mitä tehdä, vaan sinuun meidän silmämme katsovat." (2 Aik. 20:12) He uskoivat ja pelastuivat.

    Luokaamme mekin silmämme uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Kristukseen ja uskokaamme sielumme hänen kaittavikseen, sillä hän on luvannut: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." (Room. 8:33-34)

    Rukoilemme: Herra, anna meille jokaiselle oikea usko, jossa ei vilppiä ole. Auta meitä totuudessa etsimään Sinun kasvojasi ja löytämään armo oikeaan aikaan. Me kiitämme Sinua siitä, että Sinä Kristuksen tähden lupauksesi mukaan olet meille armollinen ja annat anteeksi meille syntimme. Me kiitämme Sinua kasteen armoliitosta, jonka turvissa saamme tulla Sinun tykösi, muistaen, että sitä, joka Sinun tykösi tulee, Sinä et heitä ulos. Tee meistä astioita jaloa käyttöä varten, että olisimme edistämässä täällä Sinun valtakuntasi asiaa ja että Sinä, armollinen Isä, jolle kunnia kuuluu, saisit sen myös meidän keskellämme. Amen.

    Markku Särelä

  • Jumalan kansalle on sapatinlepo varmasti tuleva

    Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

    Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

    Väsynyt kaipaa lepoa. Taivaan matkalainen tarvitsee toistuvasti levähdyshetkiä ja virkistystä kulkiessaan kohti päämääräänsä. Häntä lohduttaa suuresti Sanan lupaus, että sapatinlepo on Jumalan kansalle varmasti tuleva. Tekstimme antaa meille uusia voimia. Toteutuu Herran lupaus: "He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:31).

    1. Lepo Kristuksen haavoissa

    Matka ei ole vaeltajalle lainkaan niin raskas, jos tie on tiedossa ja jos voi iloisin mielin astella polkuaan eteenpäin tietäen, että kohta on perillä. Mutta jos on epävarma siitä, onko oikealla tiellä ja pääseekö lopulta perille lainkaan, askel on raskas ja matkanteko on ahdistavaa. Näin on myös taivasmatkasta puheen ollen. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." (Joh. 14:4) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että hänen opetuslapsensa tuntevat tien iankaikkiseen elämään. Ja tekstimme puhuu tähän liittyvistä asioista varmasti tapahtuvina. Jos olemme epävarmoja taivaan tiestä tai siitä, että mekin saamme sinne tulla, on uskossamme jotakin vialla. Tarvitsemme varmuuden näistä asioista. Sen Jumala haluaa meille antaa.

    Yhtenä syynä ihmisen epävarmuuteen autuudestaan on se, ettei hän ole selvillä siitä, mitä Jeesus on tehnyt hänen ja koko maailman edestä. Ja kun hän ei sitä tunne, hän yrittää omilla teoillaan ansaita autuuttaan tai jollakin tavalla sitä varmistaa.

    Epävarmuus on synnyttänyt monenlaisia harhoja, joiden johdosta ihmiset vaipuvat yhä syvempään epävarmuuteen ja hengelliseen pimeyteen. On keksitty ihmistekoja, joita Jumala ei ole määrännyt sanassaan ja joiden luullaan pelastavan. Olemme viime päivinäkin kuulleet viimeisestä voitelusta ja kuolinmessusta, jossa rukoillaan vainajan puolesta. Mutta totena pysyy Raamatun sana: "Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hebr. 9:27). Ja: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2 Kor. 5:10) Kuoleman jälkeen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta kääntyä. Sen jälkeen ei ole myöskään uskossa kuolleille kiirastulta eikä tarvetta sieltä vapautua. Kiirastuli on ihmiskeksintö. Kuoleman jälkeen on vain joko iäinen autuus tai loputon vaiva. Uskovat tulevat kuoltuaan heti heitä sinne, missä Jeesus on eli taivaaseen. Epäuskoiset joutuvat suoraan vaivan paikkaan eli helvettiin.

    Raamatullisluterilaisen opin mukaan toimiva kirkko ei pidä esirukouksia kuolleitten puolesta. Ne ovat itse asiassa jumalanpilkkaa ja sisältävät opillisen harhan. Kun Jumala on sitonut meidät kaikiksi ajoiksi Raamatun sanaan, on suurta röyhkeyttä pyytää Jumalaa tekemään toisin kuin hän on sanonut peruuttamattomasti tekevänsä. Uskonpuhdistus vapautti luterilaiset siitä harhasta. Uskonpuhdistajamme sanoo nimenomaisesti, ettei meidän pidä rukoilla kuolleitten puolesta.

    Tekstimme sanoo meille lohdullisesti: "Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." On olemassa armonistuin, itse Herra Kristus, joka on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä autuuteemme tarvitaan. Häneltä saamme avun. Se apu, minkä tarvitsemme, on syntien anteeksiantamus. Kun synnit ovat täällä anteeksiannetut, mitään estettä taivaaseen pääsemiselle ei ole. Kristus on sanonut: "Se on täytetty" ja hän on mennyt meidän edustajanamme edeltä Isän tykö. Niin mekin saamme kulkea hänen perässään. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kun Kristus on jo maksanut koko syntivelkamme, ei Jumala vaadi meiltä siihen mitään lisää. Niin syntisinä kuin olemme, saamme käydä armoistuimen eteen ja kuulla päivittäin: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Nyt on armonpäivä, oikea aika ja otollinen aika. Armo ei ole kätkössä, vaan tarjolla sanassa ja sakramenteissa ja niistä löydettävissä. Saamme omistaa täyden armon uskolla. Meidän ei tarvitse jäädä epävarmuuteen.

    On myös synti epäillä Jumalan armoa, kun hän sanassaan vakuuttaa sen lujaksi ja varmaksi, jo olemassa olevaksi Kristuksessa ja hänen meille hankkimakseen. Tekstimme kehottaa: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen." Pois siis epäröinti! Pois pelonsekaiset ajatukset siitä, mahtaako Jumala olla minulle armollinen! Saamme rohkeasti käydä armonistuimen eteen. Emmekä käy turhaan, vaan saamme armon. Armonistuimen eteen käyminen on samaa kuin Vapahtajaamme Kristukseen ja hänen sovitusuhriinsa turvautuminen.

    Meidän ei siis tarvitse yrittää päästä Jumalan suosioon omilla teoillamme. Sellainen yrittäminen uuvuttaa eikä kuitenkaan tuota tulosta. Sanoohan Jeesus: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Kun tulemme Jeesuksen luo, omat tekemiset autuuden saamiseksi jäävät ja saamme levon. Saamme jäädä lepäämään Jeesuksen haavoihin. Ja kun Jumalan sana toistuvasti vakuuttaa meitä tästä armosta, saamme uusia voimia ja virkistymme armolähteellä. Saamme, kuten profeetta Jesaja sanoo (Jes. 12:3), "ilolla ammentaa pelastuksen lähteistä". Kun lähteet ovat avoinna, niin taivaskin on auki. Sinne ylös avoimeen taivaaseen sai kuoleva Stefanus katsella Jumalan Karitsaa, joka seisoi voimassa Isän oikealla puolella, vaikka kivet sinkoilivat häneen. Raskaimmankin ristin alla taivas pysyy uskolle avoinna. Vain epäusko vetää verhon sen eteen. Tämä verho ei ole Jumalassa, vaan epäuskoisen ihmisen sydämessä. Tämä peite katoaa ja otetaan pois vain Kristuksessa (2 Kor. 3:14). Usko siirtää syrjää epäuskon pimeyden.

    2. Ahkeroikaamme päästä Jumalan kansan lepoon

    Olemme saaneet armosta lahjaksi uskossa levon omalletunnollemme. Olemme kuitenkin vielä taipaleella päivän helteessä ja monenlaisessa rasituksessa. Emme ole vielä perillä. Sen vuoksi tekstimme kehottaa meitä vetoavasti: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä." Tekstimme kirjoittaja viittaa siihen, että monet israelilaiset kääntyivät pois uskon ja kuuliaisuuden tieltä tottelemattomuuteen. He käänsivät selkänsä Jumalan sanalle eivätkä päässeet hänen lepoonsa. "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Jumalan sanaa ei käy noin vain hylkääminen. Siitä on seuraukset. Tekstimme lausuu: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

    Jos ihminen tässä ajassa kääntää Jumalalle lopullisesti selkänsä, Jumala on vuorostaan kääntävä selkänsä tällaiselle ihmiselle ja karkottava hänet armollisten kasvojensa edestä ikuiseen pimeyteen.

    Sen vuoksi Jumalan sana kehottaa meitä ahkeroimaan päästäksemme Jumalan kansan lepoon. On siis oltava valpas ja valvottava, ettemme anna periksi kiusauksissa ja mukaudu tähän maailmaan ja sen epäuskoiseen menoon.

    On suuria vaaroja elämän alueella. Erityisesti nykyisin vaanivat ahneus ja rietas elämä, itsekkyys ja välinpitämättömyys Jumalan käskyistä ja pakoilu vastuun ottamisesta ja kantamisesta.

    On vaaroja Jumalan sanan ja opin alueella. On suoranaista kapinaa Jumalan sanaa ja siinä pysymistä vastaan. Ei ole arkaa tuntoa Jumalan kirjoitetun sanan, pyhän Raamatun edessä, ennemminkin turtunut tunto, täysi piittaamattomuus, tympääntyneisyys ja ehdoton vastustus ja vielä kuvitellaan, ettei Jumala siitä rankaise, vaan että hän katsoo kaiken läpi sormiensa ja lausuu vastustajilleen: "Sinä uskollinen palvelija, käy Herrasi iloon." Ei elävä Jumala ole heidän herransa eikä kutsu heitä iloonsa. Ja muista, jos sinä omaksut tuon maailmallisen elämisen ja uskomisen tavan, olet seisova siinä joukossa, joka kuulee sanat: "Menkää pois."

    Ottakaamme vaari Jumalan sanan varoituksista. Tehkäämme selkeät, tietoiset päätökset: Jumalan armon avulla haluamme pysyä uskollisesti puhtaassa Jumalan sanan opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa. Jumalan armon voimalla vastustamme sydämemme halusta kaikkea maailmallisuutta ja pyydämme kulkea vakaasti uskon tietä Herramme kiitokseksi. Ja kun näin päätämme, tehkäämme se nöyrästi rukoillen: Herra, sinä uskon alkaja ja päättäjä, saata minussa päätökseen se hyvä työsi, jonka olet alkanut.

    Aina on tarpeen muistaa heikkoutemme. Raamattu sanoo: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1 Kor. 10:12) Apu lankeamisen vaaraan tulee vain ylhäältä, Kristukselta. Tekstimme sanoo: "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Meitä lohduttaa Kristuksen kestäminen, sillä se toi meille voiton ja vakuuden siitä, että kerran pääsemme Jumalan lepoon.

    On tavattoman lohdullinen asia, että Jumala lunastaa lupauksensa ja vie kansansa iankaikkiseen autuuteen. Kun uskova kuolee, hän pääsee suoraan paratiisiin Vapahtajansa luo, siis taivaan autuuteen. Hän ei joudu kärsimään syntiensä tähden, ei kiirastulessa eikä helvetissä, koska Kristus sovitti kerta kaikkiaan kaikki synnit. Tästä saamme olla varmoja.

    Markku Särelä 14. 4. 2005

  • Jumalan Karitsa on ottanut pois maailman synnin

    Uudenvuoden päivän jälk. sunn.II vsk:n evankeliumi.

    Armo lisääntyköön teille ja rauha Häneltä, jolta jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa.

    Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan." Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Joh. 1:29-34.

    Johdanto

    Joulunaika päättyy kauniilla tavalla loppiaiseen, pakanain jouluun. Sille maailmalle, jolle oli syntynyt Vapahtaja, piti viedä viesti asiasta, iankaikkinen evankeliumi uskottavaksi, jotta me kaikki pelastuisimme Kristuksen nimen kautta. Vakuuttaahan pyhä Raamattu: Kristuksesta "kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt 10:43.

    Uusi vuosi on kutsunut meitä tilintekoon menneestä ja parannuksessa elämiseen niinä armonpäivinä, jotka ovat edessä. Kunpa me saisimme sellaisen armon, että ymmärtäisimme elämän vakavuuden, jotta käsittäisimme, että meillä on vain yksi elämä, elämä Jumalan antamana lahjana, jotta me sen jokaisena päivänä etsisimme Jumalan armollisia kasvoja ja löytäisimme omalletunnolle rauhan.

    Tästä asiasta puhuu meille myös saarnatekstimme, joka asettaa eteemme Jeesuksen Kristuksen, koko maailman syntien kantajan. Se lausuu: "Seuraavana päivänä hän (Johannes Kastaja) näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."

    Johannes Kastajan äiti Elisabet ja Vapahtajan äiti neitsyt Maria olivat sukulaisia. Suvussa tiedettiin hyvin, että Johannes syntyi noin puoli vuotta ennen kuin Jeesus. Nyt Johannes todistaa: "Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni." Näin Johannes Kastaja tunnustaa Jeesuksen jumaluuden ja lisää: "Minä en tuntenut häntä". Niin hän tunnustaa, että sellainen Jeesuksen tunteminen on tyhjän arvoista, mikä perustuu luonnolliseen järkeen ja sukulaisuuteen. Jeesus tulee tuntea omakohtaisesti Pyhän Hengen opettamana. Jumala oli kutsunut Johanneksen profeetaksi ja Jeesuksen edelläkävijäksi. Jumala oli antanut hänelle ilmoituksen siitä, kuka Jeesus on ja mitä hän tekee, ja tämä ilmoitus oli totuuden mukainen ja luotettava. Sitä Johannes nyt toi julki ja oli sitä varten aloittanut kastetoiminnan. Hän kehotti ihmisiä tunnustamaan syntinsä ja ottamaan vastaan kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Siinä on meillekin oiva ohje vuotta alkaessamme. Kristityn tulee elää jokapäiväisessä parannuksessa ja turvata siihen armoliittoon, jonka Jumala on tehnyt hänen kanssaan pyhässä kasteessa.

    Mutta miten sitten meille voivat uskonasiat selvitä?

    Kaikki lähtee siitä, että meillä on Vapahtajan tarve. Se on samaa kuin syntien anteeksisaamisen tarve. Se on samaa kuin tuntea itsensä kurjaksi syntiseksi, joka ei voi itseänsä auttaa. Kurjaksi tuntee itsensä sellainen, joka pelkää Jumalan vihaa. Syntinsä tuntee sellainen, joka tunnustaa, että hän on ansainnut Jumalan vihan, ja tunnustaa, ettei hän voi pelastua muuta kuin Jeesuksen kautta.

    1. Kristukselle sälytettiin kannettavaksi koko maailman synti

    Katsokaamme nyt, mitenkä Johannes Kastaja lohduttaa kuulijoitaan, jotka tunnustavat syntisyytensä. Jo edellä huomasimme, että hän toi esille Jeesuksen jumaluuden. Samalla hän tuo esille Jumalan Pojan alentumisen kaikkeen siihen, mitä syntien sovitus vaati. Hän sanoo: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Nämä sanat edellyttävät huolellista tarkkaavaisuutta. Hän nimittää Jeesusta Jumalan Karitsaksi. Tähän Sanaan Johannes Kastaja yhdistää useita Vanhan testamentin ennustuksia ja esikuvia. Jesaja oli lausunut Messiaasta: "niin kuin Karitsa, joka teuraaksi viedään", Jes. 53:7. Ja 3 Mooseksen kirjassa 16:7ss. oli määräys, jonka mukaan suurena sovintopäivänä oli otettava kaksi kaurista syntisuhriksi. ["Sitten hän ottakoon ne kaksi kaurista ja asettakoon ne Herran eteen ilmestysmajan ovelle. Ja Aaron heittäköön arpaa niistä kahdesta kauriista: toisen arvan Herralle ja toisen Asaselille. Ja Aaron tuokoon sen kauriin, jonka arpa määräsi Herralle, ja uhratkoon sen syntiuhriksi. Mutta se kauris, jonka arpa määräsi Asaselille, asetettakoon elävänä Herran eteen, että sille toimitettaisiin sovitus ja se sitten päästettäisiin erämaahan Asaselille." Huom. Asasel ei ole tässä erisnimi, vaan merkitsee 'poisottamista', 'poiskantamista', 'poisviemistä']

    Näistä toinen kauris uhrattiin syntiuhrina Herralle ja toisen päälle sälytettiin koko kansan pahat teot ja ajettiin erämaahan. Näistä toinen kuvasi uhria, toinen sitä, että synti vietiin kokonaan pois Herran edestä, siis sovituksen täydellisyyttä. Nyt Kastaja lausuu Kristuksesta, että hän on Jumalan Karitsa, siis se, joka suurena sovintopäivänä uhrataan Herralle, mutta myös se, joka kantaa pois maailman synnin. Toinen kauris siis tapetaan, toinen lasketaan vapaaksi ja saa elää ja vie synnit pois. Näin Kastaja yhdistää nämä esikuvat kahdesta kauriista ja liittää molemmat Kristukseen.

    Nyt kun me katselemme asioita taaksepäin lähes parin vuosituhannen takaa, me emme enää katsele Kristusta tätä toimittamassa, vaan me sanomme toisillemme: "Katso, Jumalan Karitsa, joka on jo kantanut maailman synnin." Kiitollisin mielin ylistämme Jumalaa siitä, että kaikki on jo tehty, kaikki on valmiina. "Se on täytetty." Kristus on elämällään täyttänyt lain vaatimukset ja kuolemallaan maksanut syntivelkamme.

    Kun Johannes Kastaja osoitti Jeesusta, se tapahtui noin kolme vuotta ennen Kristuksen kuolemaa. Mutta jo silloin hän sanoi, että Jeesus kantaa pois maailman synnit. Jotkut opettavat, että syntien sovitus tapahtui yhtenä päivänä ja että muu Kristuksen elämä ei siihen kuulu. Tällainen oppi ei sovi yhteen Johanneksen profeetallisen julistuksen kanssa eikä mainitun esikuvan kanssa.

    Kuva syntejä kantavasta viattomasta kauriista osoitti havainnollisesti, että kauriin painuessa erämaahan sen mukana menivät pois kaikki kansan synnit. Se oli erittäin lohdullinen kuva. Se kuvasi osuvasti myös sitä, mitä vanhurskauttaminen eli syntien anteeksisaaminen on. Se ei ole ihmisen muuttumista, vaan anteeksiantamista, joka perustuu sovitukseen, siis Kristuksen ansion hyväksi lukemista syntiselle. Kaikki on armoa, Kristuksen aikaansaamaa armoa, joka uskolla otetaan vastaan.

    2. Koska Kristus kantoi koko maailman syntejä ja koska hän vei työnsä päätökseen, anteeksiantamus koskee koko maailmaa

    Palautamme mieliimme nuo tutut sanat tekstistämme, jotka jokainen varmaan osaa ulkoa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! ja kiinnitämme niissä erityisen huomiomme sanaan 'maailman'. Voimme ehkä kaikki jotenkin kuvitella, että se oli todella hirvittävä taakka, vaikka emme käsitäkään, miten suuri se oli, koska Kristus kantoi koko maailman kaikki synnit.

    Tässä Raamattu ymmärtää maailmalla kaikkia ihmisiä, joihin sinäkin kuulut. Tästä meidän on tehtävä pari välttämätöntä, lohdullista johtopäätöstä.

    Ensiksikin seuraavan: koska Kristus vei koko maailmaa koskevan sovitustyönsä päätökseen, siis ristin kuolemaan asti, merkitsee tämä sitä, että kukaan ihminen ei voi eikä hänen tarvitse itse sovittaa syntejänsä. Kaikki ansioajattelu kaatuu tähän tosiasiaan. Paavikirkkohan opettaa, että ihmisen on itse hyvitettävä tekosyntinsä, ja jos hänen omat tekonsa eivät riitä, tulevat muka avuksi pyhimysten ylimääräiset ansiot. Lisäksi katolisen opin mukaan ihmisen on sovitettava syntejänsä kiirastulessa, kunnes puhdistuu kokonaan. Kuviteltu kiirastulen piina voi lyhentyä kirkon esirukouksien vaikutuksesta. Toisin puhuu tässä ja kaikkialla Raamattu. Heprealaiskirjeen alussa sanotaan Kristuksesta, että hän toimitettuaan puhdistuksen synneistä istuutui Majesteetin oikealle puolen korkeuksissa (Hebr. 1:3). Kristus on kantanut koko maailman synnin. Mikä on kerran maksettu, on maksettu; mikä on puhdistettu, on puhdistettu. Jumala ei vaadi, että ensiksi Kristuksen piti antaa hyvitys kaikista synneistä ja että sitten ihmisten pitäisi vielä toiseen kertaan niistä maksaa. Ei niin. Eikä ihminen sellaiseen pysty. Sitä yrittäessään hän vain lisää syntiensä määrää, hänhän ei silloin usko Kristuksen uhrin riittävyyteen ja hän häpäisee Kristusta. Kun nyt on koko maailman synnit sovitettu, on vain yksi tie rauhaan. Se on: "Usko Herraan Kristukseen, niin sinä pelastut." Pelastus on yksin uskosta. Usko omistaa sen, mitä Kristus on tehnyt meidän lunastuksemme tähden. Usko ei lisää mitään siihen, mitä Kristus teki meidän hyväksemme, se vain vastaanottaa sen, mutta ottaa sen vastaan sen kokonaisena vähentämättä mitään siitä, mitä Kristus teki meidän hyväksemme.

    Toiseksi teemme myös tämän johtopäätöksen: Kristus ei sovittanut vain valittujen syntejä, vaan kaikkien synnit, siis niidenkin, jotka joutuvat kadotukseen. Reformoidut opettavat, että Kristus on sovittanut vain valittujen synnit. Tästä harhasta seuraa, ettei ihminen voi päästä varmuuteen siitä, ovatko hänen syntinsä sovitetut. Ja jos ihminen on tästä epävarma, miten häntä voidaan lohduttaa ja rohkaista uskomaan. Edessä on epätoivo. Tekstimme sanoo selvästi, että Kristus kantoi koko maailman synnit, kaikkien ihmisten, jokaisen, sinunkin. Voit siis olla varma siitä, että Kristus on hankkinut sinulle syntien anteeksisaamisen. Se on jo olemassa. Ja että sovitus koskee kaikkia, sen Raamattu vahvistaa, kun se lausuu: "... teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." (2 Piet. 2:1). Siinä lausutaan selvästi, että Herra on ostanut eli lunastanut nämäkin harhaopettajat, ja että nämä tuottavat itselleen perikadon eli joutuvat omasta syystään kadotukseen. Selvää on, että sellaisia on kartettava, jotka itse menevät ja ovat harhoillaan muitakin viemässä kadotukseen.

    Miten lohdullinen onkaan Raamatun oma oppi: Kristus on saanut aikaan täydellisen sovituksen ja se koskee koko maailmaa. Apostoli Paavali lausuu sen näin: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2 Kor. 5:19-21.

    3. Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille

    Tekstimme sanoo lopuksi. "... mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Näin Raamattu osoittaa, että Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Hänestä Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava" ja vielä: "Hän ottaa minun omastani ja jakaa teille."

    Kun pyhä Raamattu todistaa sinulle Kristuksesta, hänen jumalinhimillisestä ihmeellisestä persoonastaan ja hänen lunastustyöstään, tiedä, että se juuri on Pyhän Hengen päävirka.

    Ihmisillä on monia luuloja Pyhästä Hengestä. He luulevat, että Pyhän Hengen läsnäolosta todistaisivat kaatumiset, nauramiset, sielulliset häiriötilat. Ei niin, vaan Pyhä Henki on raittiuden Henki. Hän on siellä missä laki ja evankeliumi oikein erotetaan toisistaan. Hän toimii siellä, missä osoitetaan lain avulla ihmisen syntisyys ja missä sydämet lohdutetaan evankeliumilla. Evankeliumissa on läsnä Kristus ja Hänen Henkensä ja niin uskon kautta evankeliumiin löydämme rauhan sielullemme. Kun meillä on varmuus syntien anteeksisaamisesta Kristuksessa, muuta Hengen todistusta emme tarvitse. Siinä rauhassa on hyvä elää alkanut vuosi ja joka päivä sellaisena kuin Jumala sen meille suo.

    Saarnan lopputoivotus

    Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti. Amen. (Ef. 3:20-21)

    Markku Särelä

  • Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä

    Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, psalmiteksti

    Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:97-105.

    Eräs suuri koettelemus Jumalan lapsille on hurskaitten esikuvien puute, ja suuri siunaus, jos heitä on. Miten suuri tuki lapselle, nuorelle ja vanhemmallekin uskovalle on, jos hänen kodissaan ja ympäristössään on vakaita uskovia, jotka uskontunnustuksellaan ja elämällään antavat hyvän, seurattavan esikuvan. Kun seurakunnassa Jumalan sana asuu runsaana, sitä innolla kuullaan ja tutkitaan ja ollaan valmiita sitä seuraamaan ja noudattamaan, heikot vahvistuvat, arat rohkaistuvat ja epäilevät pääsevät oikeaan varmuuteen. Ja jos uskovien yksimielinen joukko jollakin paikkakunnalla vielä olisi väestön enemmistönä, voimme kuvitella, mitenkä valtavan hieno asia se olisi. Tuollaisia kukoistuksen aikoja on kuitenkin harvoin.

    Usein uskovat ovat sangen yksin. Monasti on jopa niin kuin tekstistämme käy ilmi, että nuoremmat joutuvat ottamaan kantaa - eivät vain oman ikäpolvensa epäuskoisia vastaan - vaan jopa omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan, kun nämä eivät pysy Jumalan sanassa. Ei ole kysymys vain Jumalan sanan tutkimisesta rauhallisissa olosuhteissa, vaan taistelutilanteista, viettelyksistä ja kiusauksista. Kysymys on uskossa säilymisestä, oikeasta Kristuksen tuntemisesta ja hyvän omantunnon säilyttämisestä.

    Missä meillä on Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä?

    Jumalan sana on valo

    Psalminkirjoittaja lausuu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." Ilman Jumalan sanaa elämä täällä maailmassa on kuin meren pohjaan vaipuneessa sukellusveneessä olemista. Syntinen ihminen on pimeyden ja kuoleman vanki. Tähän vankilaan ei kuulu taivaallisten pelastusjoukkojen vaimeita koputusääniä, eivätkä näiden pelastusyritykset jää toivottomiksi, vaan Jumala lähetti oman Poikansa meidän pimeyteemme ja hän tuli meille tieksi iankaikkiseen elämään. Hänhän kukisti kuoleman sovittamalla maailman synnin, hankki syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan mielisuosion ja hän voi lohduttaa sanomalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6.

    Jumala ei ole vain lähettänyt Poikansa keskuuteemme, vaan hän on sytyttänyt meille kirkkaan valon, nimittäin sanansa valon. Vanhan ja Uuden testamentin sana on Jumalan sana, sana Kristuksesta ja Jumalan armosta hänessä. Se ei ole epäselvä tai hämärä sana, vaan se valaisee meille tien perille taivaaseen asti. Se karkottaa pimeyden sydämestä, kun se antaa omantunnon rauhan syntien anteeksisaamisessa ja vakuuttaa, että Kristus on jokaisen ihmisen syntien sovitus ja että Kristus on apu ja hyvä turva suurimmallekin syntiselle.

    Kun usko syttyy, se ottaa kiinni Jumalan sanasta, aivan tarttuu siihen ja pitää siitä kiinni. Kiusaukset ja viettelykset tahtovat irrottaa uskovan Jumalan sanasta ja johdattaa hänet muualle eli etsimään omia tunteitaan, ymmärtämään uskonasiat järkensä valossa tai kieltämään kaikki.

    Epäuskoinen maailma ylistää omaa fiksuuttaan ja omaa hurskauttaan. Lahkot eli harhassa olevat kirkot ovat onnettomasti epäjohdonmukaisia ja ovat siirtyneet pois terveeltä Jumalan sanan pohjalta järkeilynsä, tunteilunsa ja kokemustensa vangeiksi.

    Me olemme pimeys, mutta Jumalan sana on valo. Jos haluamme soveltaa itseemme Jeesuksen sanan, jonka hän sanoi apostoleilleen: "Te olette maailman valkeus", ei meidän sovi saarnata sitä, mitä itse ajattelemme tai teemme, vaan meidän tulee pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, kuten Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Silloin meissä oleva valo ei ole omaa pimeyttämme, vaan Jumalan sanan taivasvaloa.

    Jumalan sana on suuri viisaus

    Psalmin kirjoittaja ylistää Jumalan sanaa monesta syystä. Hän on tullut sen hyvin tuntemaan ja sen aarteet ovat avautuneet hänelle. "Kaiken päivää minä sitä tutkistelen", hän sanoo. Kristityllä, joka tuntee hyvin Jumalan sanan, on tämän sanan tähden rikas elämä. Sananjulistajalla, joka tuntee Raamattunsa ja sen oikean opin, on paljon annettavaa kuulijoilleen. Hän voi tuoda sanan aarrekammiosta esiin uutta ja vanhaa.

    Psalminkirjoittaja oli saanut sanasta viisautta, taitoa, ymmärrystä, jopa hunajan makeutta ja elämän pyhitystä. Kun kysymme millaista viisautta hän oli saanut, Raamattu vastaa: Suurin viisaus on tuntea Jeesus Kristus ja hänet ristiinnaulittuna.

    Vastustajat ja vihamiehet esiintyivät viisaina ja taitavina ja yrittivät kietoa kuulijat pauloihinsa. Israelissa oli aikoja, jolloin kuninkaat valheprofeettoineen kääntyivät palvelemaan epäjumalia. Silloin psalminkirjoittaja joutui panemaan vastatusten heidän viisautensa ja sen viisauden, jonka hän oli saanut Jumalan sanasta. Ja niin hän kirjoittaa: "Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi."

    Joudutko ottamaan kantaa korkeita auktoriteetteja vastaan, kun nämä eivät seuraa Jumalan sanaa? Niin joutui psalminkirjoittajakin. Hän joutui asettumaan opettajiaan ja vanhoja kunnioitettuja isiä vastaan, mutta yhdestä hän ei halunnut luopua, ja se yksi oli Jumalan sana. Hän ymmärsi sen kestävän arvon. Jumalan käskyistä eli asetuksista hän sanoi: "Ne ovat minun omani iankaikkisesti." Niin ovat meidänkin omiamme Jumalan sanan ja sakramenttien lupaukset. Ihmispolvet vaihtuvat, sana jää ja sanan varassa saavutamme armosta ja lahjana autuaan iankaikkisuuden. Ihmisauktoriteetit väistyvät, Jumalan auktoriteetti pysyy. Ihmisajatukset eivät auta, Jumalan aivoitus, hänen pelastussuunnitelmansa sen sijaan toimii. Ja tämä sana antaa rohkeuden kulkea uskon tietä muista riippumatta.

    Jumalan sana on uskovalle rakas

    Psalminkirjoittaja sanoo: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas." Tällaisessa yhteydessä Raamattu ei tarkoita lailla evankeliumin vastakohtaa eli Jumalan vaativaa ja tuomitsevaa tahtoa, vaan koko Jumalan sanaa, jolla Jumala ohjaa ja opastaa ihmistä autuuteen. Lailla Jumala vaikuttaa synnintuntoa, evankeliumilla hän lohduttaa. Pääasia on juuri evankeliumi, tuo suloinen, hunajainen anteeksiantamuksen sana.

    Miten usein kuuleekaan aivan toisenlaista suhtautumista Jumalan sanaan.

    Joillekuille se on kuin jokin ikävä kahle, josta on päästävä irti. Jumalattomat sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Sen mukaan he toimivat ja yrittävät tukahduttaa Jumalan sanan oikean julistuksen. Mutta niistä niskoittelijoista, jotka tulivat kääntymykseen, Raamattu sanoo: "Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostaan." Ps. 107:14-15. Jumalan sana vapauttaa, pelastaa tästä kuoleman varjon maasta. Siksi tuo sana on rakas. Pelastuneet sanovat kiitollisina: "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps. 107:20.

    Jotkut ajattelevat, ettei koko Jumalan sanan opilla ole väliä, kunhan uskoo pääasian. Mutta se, joka noin kevytmielisesti ajattelee Jumalasta, tuskin todellisella uskolla uskoo pääasiaakaan, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther huomauttaa. Psalminkirjoittajamme ei tunne sellaista valikoivuutta, vaan sanoo tekstissämme: "Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua." Ja psalmin lopulla hän lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus". Ps. 119:160.

    Uskovan sydämessä on siis rakkaus Jumalan sanaan, koska siellä on rakkaus Jumalaan. Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Joh. 14:23-24. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme hänen sanaansa; jos emme rakasta Jumalaa, emme rakasta myöskään hänen sanaansa.

    Tutkija voi innostuneesti tutkia tieteen ja järjen menetelmin Raamattua. Hän voi olla ihastunut Raamatun kieleen, historiaan, etiikkaan, kulttuuriin, mutta se ei ole rakkautta Jumalaan. Se ei ole armon saaneen tuhlaajapojan rakkautta Isään. Se ei nouse uskosta, vaan ihmisestä itsestään. Sille, joka rakastaa Jumalan sanaa todellisesti, sana on sielun turva.

    Oikea rakkaus torjuu kaiken, mikä on ristiriidassa sen kanssa. Neljä eri kertaa tässä psalmissa kirjoittaja sanoo vihaavansa valhetta ja kaksimielisiä. "Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan." Hänellä on suoranainen inho väärää oppia kohtaan. Rakkaus Jumalan sanaan ei ole aitoa, jos sen rinnalla ei ole vihaa valheopetusta kohtaan.

    On hyvä, jos meillä on myönteinen, parhain päin ymmärtävä asenne ihmisiä kohtaan. Väärää oppia emme kuitenkaan saa selittää parhain päin ja siten antaa sille vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkea väärää oppia tulee vastustaa ja vihata, se tulee torjua eikä sille saa antaa sijaa seurakunnassa, sillä "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan", Gal. 5:9.

    "Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee", sanoi Vapahtaja, Matt. 18:7. Miten voimme varjeltua niiden keskellä? Tekstimme opetus on: Meidän tulee ihmisiä pelkäämättä Pyhän Hengen voimalla pysyä Jumalan sanassa, pitää siitä kiinni. Ja jotta voisimme pitää siitä kiinni, meidän tulee rukousmielin tutkia sitä, omaksua se ja ymmärtää sen sanoma. Emme tunne vielä silloin Raamattua, jos vaikka osaisimme sen ulkoa alusta loppuun, vaan meidän tulee sisäistää sen pelastussanoma. On paljon hyötyä siitä, että tuntee Raamatun kertomukset ja raamatunhistorian, mutta jotta se jäsentyisi meille, tarvitsemme sen sanoman eli evankeliumin opin tuntemuksen. Tässä katekismus on suuri apu. Evankeliumin opin valossa voimme sitten ymmärtää oikein päin meille vaikeita ja hämäriä kohtia. Viettelysten tullessa voimme pitää kiinni Raamatun selkeistä kohdista ja kumota selvillä Raamatun sanoilla harhat.

    Pitäessämme kiinni pyhän Raamatun sanasta, seuraamme Hyvän Paimenemme ääntä. Se ääni säilyttää Jeesuksen omat Isän pelastavassa ja hoitavassa kädessä. Amen.

    Markku Särelä

  • Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä (Saarna, Ps 119:97-105)

    Pastori Markku Särelän saarna 21.8.2011 Siitamajalla

  • Jumalan sanaa on kuunneltava parannuksen hengessä

    1 paast. aik. sunn. II vsk:n evankeliumi

    Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko." Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten. Matt. 16:21-23.

    Erityinen Kristuksen kärsimysten tutkistelun aika, paastonaika, on alkanut. Haluamme hiljentyä Herramme suuren kärsimyksen äärellä. Meillä on lupa ottaa asiaa huomioon ulkonaisestikin pidättyvillä elämäntavoilla, kunhan emme tee niistä ansiota tai luule siten pääsevämme Jumalaa lähemmäksi, vaan muistamme Raamatun opetuksen: "Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy." 1 Kor. 8:8.

    Tämän sunnuntain rikas teksti opettaa meille monen muun asian ohella, että Jumalan sanaa on kuunneltava parannuksen hengessä. Siitä nyt puhumme.

    1. Kun kuulemme Jumalan sanaa, emme saa yrittää parannella sitä, vaan meidän tulee ottaa se vastaan nöyrästi sellaisena kuin se lukee

    Jumalan sanan vastaanottamiseen kuuluu oikea nöyryys. Sitä ei ole ihmisellä luonnostaan, vaan Jumalan täytyy opettaa sitä meille elämän kovassa koulussa. Tästä Pietari on kuvaava esimerkki.

    Pietari oli sanavalmis, nopea toimimaan ja johtajaluonne. Hänellä oli vähemmän harkintakykyä eikä hän aina osannut arvostaa hitaampiaan. Niinpä hän helposti erehtyi eikä osannut ottaa oppia toisista. Tämä luonteenpiirre ei kuitenkaan ole nyt se asia, johon kiinnitämme päähuomiomme, vaan se, miten Pietari suhtautui - ei vain yleensä tovereihinsa - vaan itseensä Herraan Kristukseen ja hänen sanaansa.

    Tekstimme kertoo meille: "Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös."

    Edellä Raamattu kertoo, että Jumala oli ilmoittanut Pietarille ja muille apostoleille, että Jeesus on Kristus, luvattu Messias ja Vapahtaja. Ja nyt Jeesus kohta sen jälkeen alkoi ilmoittaa heille, että hänen piti kärsimän ja nouseman ylös kuolleista. Pietari tajusi jotakin asian inhimillisestä puolesta, jotakin siitä suuresta kärsimyksestä ja valtavasta häpeästä, mikä Jeesusta odotti. Ehkäpä hän ajatteli sitäkin, mitä tämä kaikki merkitsi hänelle itselleen; hän, joka oli jättänyt kaiken ja seurannut Jeesusta, itsekin menettäisi asemansa ihmisten silmissä. Mutta Pietari ei ajatellut sitä, minkä tähden kaikki tämä tapahtuisi. Hän ei syventynyt Jeesuksen sanaan, että Jeesuksen piti kärsimän. Niin täytyi tapahtua, koska se oli Jumalan tahto ja nimenomaan Jumalan rakastava tahto maailmaa, meitä kaikkia, sinua ja Pietariakin kohtaan. Pietari ei ajatellut syntisyyttään, pelastustaan eikä maailman pelastusta. Pietari kiinnitti huomionsa vain Jeesuksen kärsimykseen, ei hän lainkaan huomannut sanoja "ja kolmantena päivänä nouseva ylös".

    Eikö tämä ole luonnollisen ihmisen lyhytnäköistä ajattelua? Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta on pahennus. Maailma huutaa: ei sijaiskärsijää! ei syntien sovittajaa! ja se tahtoo poistaa kristillisestä uskosta sovituksen sanan.

    Maailma ei ajattele myöskään sitä suurta, sanoinkuvaamatonta lohdutusta, mikä sisältyy Kristuksen ylösnousemukseen ja taivastoivoon, kun kaikki paha on poissa ja Jumala on kaikki kaikessa ja olemme osallisia Jumalamme autuudesta. Mutta ajattele sinä sitä ja yhdy kiitollisena Raamatun sanaan: "tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna" (1 Kor. 2:1).

    Simon Pietari, tässä tapauksessa tuo oivallinen vanhan ihmisemme edustaja, ottaa Jeesuksen erilleen ja moittii häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko."

    Missä on nöyryys Kristuksen edessä? Missä nöyrä henki hänen sanojensa edessä. Missä opetuslapsi, joka tutkistelee sydämessään Jeesuksen sanoja. Missä kurja syntinen, joka tarvitsee Vapahtajan ja hänen sovituskuolemansa? Missä parannuksen eli katumuksen ja uskon henki? On vain epäuskoa ja järjen päätelmiä.

    Eikö meidänkin aikamme ole täynnä sitä henkeä, että kristinuskoa on muutettava, että se on tehtävä kansaan, työväestöön ja sivistyneistöön meneväksi, ja että siitä on poistettava loukkaava sijaissovitusoppi?

    Onko tämä asenne syy siihen, että monen askel on niin kovin hidas sanankuuloon? Ethän vain sinäkin ajattele noin?

    2. Kun Jumalan sana nuhtelee meitä, ottakaamme nuhde vastaan parannuksen hengessä

    Huomatkaamme, miten Jeesus suhtautuu tällaisiin puheisiin ja ajatuksiin. Hänen edessään on rakas opetuslapsi, jota hän on kolme vuotta opettanut kädestä pitäen ja rukoillut, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjään. Miten paljon Vapahtajamme on tehnyt työtä meidän sielujemme eteen? Kuka sen voi mitata? Ristin kuolemaan asti hän on meitä rakastanut. Hän on lähettänyt sanansa meidänkin luoksemme. Olemme jo lapsina saaneet pyhän kasteen ja olemme kasvaneet kristillisen seurakunnan yhteydessä. Vapahtaja rukoilee meidän edestämme, ja monet rukoukset nousevat Jumalan puoleen myös Herran seurakunnasta meidänkin sielujemme puolesta.

    Mitä Jeesuksella on sanottavana sille, joka järjellään mestaroi ja muka parantelee hänen pelastussuunnitelmaansa?

    Näin Jeesus sanoo tekstissämme: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."

    Kristus ei ota vastaan Pietarin suulla tullutta kiusausta, vaan torjuu sen välittömästi ja selvästi. Vapahtaja näkee, että tämä Pietarin lausuma ajatus ei ole vain Pietarin, vaan kiusaajan, joka tahtoo saada hänet pois kuuliaisuuden tieltä. Kristus kesti, ja sen tuloksena meillä on nyt lohdullinen sanoma Kristuksen voitosta ja uskossa pääsy Jumalan tykö.

    Älkäämme kuvitelko, että tämä Kristus hyväksyisi, että saarna ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta saataisiin korvata jollakin muulla opilla. Älkäämme luulko, että seuratessamme järjen päätelmiä tulisimme perille taivaaseen. Älkäämme ajatelko, että tuon tapaisilla epäuskon puheilla olisi olemassaolon oikeus Jumalan seurakunnassa.

    Kristus sanoo selvästi: "Mene pois" moisine toimintasuunnitelminesi "minun edestäni". Ne eivät kerta kaikkiaan sovi sinne, missä toimitaan Kristuksen nimessä ja hänen seurakuntanaan.

    Tapaamme tämän jälkeen Pietarin Jeesuksen seurasta. Hän otti vastaan Jeesuksen nuhteet. Mutta vielä monta kertaa Pietari pahasti kompasteli, jopa kielsi Herransa. Mutta hän aina Jumalan armon avulla nousi lankeemuksestaan, ei sen vuoksi, että hänessä olisi ollut jotakin hyvää, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakkaudessaan veti hänet luoksensa. Hän oppi tuntemaan Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan, tuon kaiken uhraavan rakkauden. Itkun kautta Pietari nousi lankeemuksistaan ja hänen sydämensä kiintyi Jumalan Karitsaan. Pietari kirjoittaa nuo ihanat sanat: "Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan." 1 Piet. 18:21. Näin Pietari muistaa ensimmäisessä kirjeessään sekä Herramme kuoleman että hänen ylösnousemuksensa. Ja seuraavassa luvussa hän taas muistuttaa Jeesuksen sijaissovituksesta näillä sanoilla: "Joka 'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen 'haavainsa kautta te olette paratut'. Sillä te olitte 'eksyksissä niinkuin lampaat', mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö." 1 Piet. 2:24-25. Eikö tässä ole parannuksen sulous ja ihanuus: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö"? Tästä samasta asiasta hän puhuu vielä kolmannessakin luvussa ja sanoo: "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö." 1 Piet. 3:18. Mikä voisi olla suurempi autuus kuin saada olla Jumalan luona? Ei mikään. Sitä varten me tarvitsemme Jumalan sanan. Sen vuoksi oman järkemme päätelmät on pantava pois. Saamme turvata Kristukseen, joka kärsi meidän vääräin puolesta. Saamme luottaa pyhän kasteemme kestävään armoliittoon. Jumala on uskollinen, hän ei kutsumistansa kadu.

    Haluammekin lopettaa saarnamme apostoli Pietarin toivotuksella, johon hän päättää toisen kirjeensä:

    "Ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2 Piet. 3:18.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Jumalan seurakunta on rakennettu Jumalan Sanan perustalle

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Kaikille pyhille ovat yhteistä ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä

    Pyhäinpäivänä, I vsk:n epistolateksti

    Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen." Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä. Ilm. 7:13-17.

    Tämän pyhäinpäivän saarnateksti tuo eteemme kolme asiaa, jotka väistämättä kuuluvat kristilliseen elämään. Nämä asiat ovat ahdistus, Karitsan veri ja iankaikkinen elämä. Raamatun mukaan nämä asiat kuuluvat kaikille kristityille. Kaikki pyhät ovat olleet ahdistettuja. Kaikki ovat uskoneet Karitsan veren perusteella syntinsä anteeksi. Kaikki ovat myös iankaikkisesta elämästä osallisia. Tässä saarnassa on tarkoituksena tarkastella, mitä merkitsee, että olemme osallisia ahdistuksesta, Karitsan verestä ja iankaikkisesta elämästä.

    1. Ahdistus

    Arkipäivän kielenkäytössä sana "ahdistus" on hyvin tavallinen. Sillä voidaan tarkoittaa monia asioita. Se on usein yleisnimi, jota käytetään ihmisen pahasta olosta silloin, kun sen syytä ei tiedetä. Tyypillistä sille on, että monet ongelmat kasaantuvat ihmisen mielessä kimpuksi, jota on hyvin vaikea selvittää. Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, kuten Raamatussa yleensäkin, ahdistus merkitsee jotain muuta.

    Kun Jeesus puhui maailmanlopun ennusmerkeistä, hän puhui myös ahdistuksesta: "Silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään." (Matt. 24:21-22) Näihin aikoihin liittyvät vakavat ihmiskuntaa koskevat vaikeudet. Vapahtaja sanoo: "Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." (Matt.24:6-7) On huomattava, että voimme sekä menneisyydessä että nykyisyydessä havaita näiden ennustusten toteutumista. Meidän ei tule pyrkiä laatimaan tulevaisuutta koskevia ennustuksia ahdistuksen tulosta ja yksityiskohdista. Olennaista on, että joka hetki olemme Vapahtajan yhteydessä, valmiina siirtymään iankaikkiseen iloon. Ahdistukseen, josta Kristus puhuu, kuuluu myös väärien Kristusten esiintyminen. Hän sanoo: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." (Matt. 24:5) Tällaista kirkon historia tuntee. Joidenkin lahkojen johtajat ovat väittäneet itseään Kristukseksi. Roomalaiskatolisen kirkon oppi paavin asemasta liittyy myös tähän. Sen mukaan paavi ei ole ainoastaan Pietarin vaan myös Kristuksen sijainen maan päällä. Tämän huomaamme karkeaksi harhaksi jo sillä perusteella, että Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Meidän kanssamme oleva Vapahtaja ei tarvitse eikä hänellä voi olla sijaista. Tunnustuskirjoissa osoitetaan, kuinka paavius vääristää evankeliumin ja loukkaa Jumalan kunniaa: "... paavin oppi on monin kerroin ristiriidassa evankeliumin kanssa, ja kolmella tavalla hän esiintyy röyhkeästi jumalallisen arvovallan haltijana: 1) Hän ottaa itselleen oikeuden muuttaa Kristuksen opin ja Jumalan asettamat jumalanpalveluksen muodot; hän vaatii, että hänen oppiaan ja kulttejaan on tarkoin noudatettava kuten jumalallisia ainakin. 2) Hän ottaa vallan päästää ja sitoa, ei vain eläviä vaan myös vainajien sieluja. 3) Paavi ei salli kirkon eikä kenenkään häntä arvostella, vaan asettaa oman arvovaltansa kirkolliskokousten ja koko kirkon tuomion yläpuolelle. Mutta se, ettei alistu kirkon eikä kenenkään tuomittavaksi, se juuri on itsensä jumalaksi tekemistä." (Paavin valta ja yliherruus, Tunnustuskirjat 1990, s. 290) Ihmisiä, jotka joko salatusti tai avoimesti korottavat itsensä Kristukseksi, on esiintynyt jo pitkään. Tämä on osa ahdistusta, joka maailmaa kohtaa ennen viimeistä päivää. Monia muitakin kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia vaikeuksia liittyy tämän ajan tapahtumiin. Kaikkina aikoina eläneet kristityt ovat joutuneet tällaisten asioiden kanssa tekemisiin. Kuitenkin juuri ennen Kristuksen paluuta ahdistus voimistuu ja saavuttaa huippunsa. Me emme tiedä, kuinka kaukana se aika on.

    Vaikka Raamattu ei tarkoita sanalla "ahdistus" epämääräistä pahaa oloa, joutuvat kristityt kokemaan myös sisäistä pahaa oloa. Perisynnin tähden me jokainen kannamme sydämessämme kristillistä oppia vääristäviä ja elämää vaikeuttavia asioita. Oma syntisyytemme saa aikaan pahaa oloa, kun se vaikuttaa pahan omantunnon ja vaikeuttaa suhteita toisiin ihmisiin ja ohjaa meitä luottamaan itseemme Jumalan sijasta. Meistä lähtöisin olevaa hurskautta kuvaa Jes. 64:6: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Tällainen täysin kieroutunut hurskaus asuu yhä meidän sydämessämme. Se pyrkii ottamaan meidät valtaansa. Apostoli Paavali tunsi itsessään synnin valtavan vaikutuksen. Hän kirjoitti itsestään: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18-19) Tämä on totta jokaisen kristityn kohdalla. Paavali ei elänyt karkeissa synneissä, mutta silti hän tunnusti näin. Samanlaisia asioita ovat joutuneet kaikki muutkin kristityt kokemaan. Meidänkin elämässämme on asioita, joissa havaitsemme tekevämme väärin. Pahoista teoistamme on joskus myös seurauksena ikäviä asioita. Tästä syystä mieli usein masentuu. Jumalan laki osoittaa, että omassa varassamme emme voi päästä iankaikkiseen iloon. Tarvitsemme jatkuvasti turvaksemme evankeliumin, josta kaikki pyhät kaikkina aikoina ovat eläneet. Sen evankeliumin perustana on Karitsan veri.

    2. Karitsan veri

    Kaikille kristityille on yhteistä, että he ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tuntevat syntinsä ja tietävät tarvitsevansa puhdistuksen. He uskovat, että heidän kaikki syntinsä ovat anteeksi annetut Jeesuksen tähden. Jeesuksen veri puhdistaa synneistä siksi, että Jeesus kärsi pelkästään toisten ihmisten puolesta. Hän täytti kokonaan Jumalan lain. Hänen laintäyttämyksensä luetaan meidän hyväksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa: "... yhden (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:19) Tässä sana "monet" merkitsee yhden vastakohtaa, suurta ihmisjoukkoa, kaikkia. Näin ollen hänen kuolemansa on todellinen armon lähde, ja me olemme vapaat lain orjuudesta. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän... meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa." (Hebr. 9:11-14) Iankaikkinen lunastus on tapahtunut. Puhdistuslähde on avoinna. Meidän kannaltamme puhdistautuminen ei ole ajankohtainen vasta sitten, kun kuolemme tai Kristus palaa. Sen sijaan vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on jokapäiväinen asia tässä ajassa. Vaatteiden valkaiseminen Karitsan veressä on samaa kuin uskoa, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut Kristuksen tähden. Jotta osaamme elää armosta joka päivä, meidän on tarpeen tietää, missä pääsemme puhdistuksesta osallisiksi.

    Eräs mies oli tullut uskoon. Hän iloitsi Karitsan verestä ja kertoi siitä työpaikallaankin. Kerran eräs työtoveri kysyi häneltä, mistä sitä Karitsan verta saa. Kysymys voidaan asettaa myös toisin: "Mistä usko syntyy ja mistä se saa vahvistusta?" Silloin mies ei vielä osannut vastata, mutta myöhemmin asia selvisi. Vapahtajan puhdistava veri, syntien anteeksiantamus, tulee omaksemme sanassa ja sakramenteissa. Tämä tieto on meille tärkeä, jotta itse löydämme tien puhdistuslähteelle ja osaamme neuvoa sinne toisiakin.

    Apostoli Paavali kirjoittaa, kuinka Jumalan sana tuo Jeesuksen veren kautta puhdistuksen ja syntien anteeksiantamuksen: "Mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:13-18) Tässä osoitetaan, että Kristuksen armotyö on ainoa pelastuksen perusta sekä juutalaisille että muille. Kun tekstissä esiintyy sana "molemmat", on kyse juutalaisista ja muista kansoista. Jeesuksen veri on pelastuksen lähde kaikkien kansojen kaikille uskoville. Vapahtajan veri on saanut aikaan sen, että meillä on pääsy Isän luo iankaikkiseen elämään. Käskyjen laki säädöksineen on tehty tehottomaksi. Jumalan laki osoittaa synnin. Se osoittaa, että ihmisperäinen hurskaus on kuin saastainen vaate. Kristuksen sovitustyön tähden olemme vapaat tuosta hirvittävästä lain orjuudesta. Kun Vapahtaja oli maan päällä, hän julisti evankeliumia. Hänen opetuslapsensa kuulivat sitä ja uskoivat. Heille Kristus sanoi: "Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut." (Joh. 15:3) Nyt sama rauhan julistus on ulottuvillamme Raamatussa ja julistetussa Jumalan sanassa.

    Karitsan veren puhdistava voima kohtaa ihmisen myös pyhässä kasteessa: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta." (Ef. 5:25-26) Pyhässä kasteessa on Vapahtaja pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Siitä muistuttavana vertauskuvana luultavasti useimmilla meistä on ollut valkoinen puku yllä kastehetkellä. Ulkonaisella merkillä ei tosin ole merkitystä kasteen sisällön kannalta, mutta valkoinen puku kauniilla tavalla muistuttaa meitä Vapahtajan armotyöstä. Kasteessa vaeltaminen merkitsee jokapäiväisessä katumuksessa ja uskossa palaamista kasteen liittoon.

    Vapahtajan veri tulee osaksemme myös pyhässä ehtoollisessa. Kristus sanoo ehtoollisleivästä: "Tämä on minun ruumiini." (Matt. 26:26) Viinistä hän sanoo: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." (Matt. 26:28) Vapahtaja ei rajoita anteeksiantamusta niin, että se kuuluisi monille mutta ei kaikille. Tässäkin sana "monet" merkitsee rajoittamatonta ihmisjoukkoa, kaikkia. Ehtoollispöydässä Jumalan Pojan pyhä ruumis ja veri tuovat anteeksiannon omaksemme.

    Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen varassa elivät ne kristityt, jotka ennen meitä ovat päässeet taivaan iloon. Armonvälineisiin he turvautuivat. Niiden kautta Kristus antoi rauhan heidän sydämeensä. Sen rauhan varassa he siirtyivät iankaikkiseen iloon. Kun me käytämme armonvälineitä, olemme yhtä joukkoa kaikkien pyhien kanssa. Meillä on sama lohdutus. Tie iankaikkiseen elämään on auki myös meille. Koska Jumala on antanut armonvälineet meille pelastukseksi, on meidän tarpeen käyttää niitä ahkerasti. Samoin on tarpeen, että Jumalan armon avulla säilytämme ne aivan puhtaina. Kun Martti Luther alkoi julkisesti taistella roomalaiskatolisessa kirkossa esiintyviä harhoja vastaan, hän korosti, kuinka tärkeää on, että puhdas evankeliumi on kaikkien ulottuvilla. Yksi hänen laatimistaan teeseistä kuuluu: "Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi." (62. teesi) Tätä aarretta vastaan on hyökätty monella tavalla. Keskiajalla opetettiin, että kirkon aarre on pyhimysten hyvät työt, joita kirkko myi ihmisille. Nykyisin esitetään usein, että kirkon aarre olisi tarjota ihmisille tilaisuus tehdä uskonratkaisu ja päättää tulla uskovaksi. Tällä tavoin ihmisiä kuitenkin ohjataan etsimään aarretta omista tai toisten ihmisten teoista ja ajatuksista. Tämä johtaa väistämättä armonvälineiden halveksimiseen ja vääristelyyn. Koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan on keskeisin kysymys ollut armonvälineiden puhtauden säilyminen. Kaikkia armonvälineitä, sanaa, kastetta ja ehtoollista vastaan on hyökätty ja edelleen hyökätään. Mutta armonvälineiden puhtaus on mitä tärkein asia. Se on tärkeää itsemme kannalta. Tarvitsemme oikean lohdutuksen. Samoin se on tarpeen muiden ihmisten kannalta. On tärkeää, että puhdas Jumalan sana ja oikein toimitetut sakramentit ovat ihmisten ulottuvilla. Niiden yhteyteen voimme iloisin mielin kutsua toisia. Kun pyrimme pitämään armonvälineet puhtaina, on kaikkein keskeisintä, että itse elämme niiden varassa. Se merkitsee elämistä yksin armosta, uskomista syntien anteeksisaamiseen yksin Kristuksen tähden. Tämä johdattaa meidät pitämään arvossa kastettamme. Se johdattaa meidät sanan äärelle lukemaan ja kuulemaan evankeliumia. Samoin Kristuksen ruumis ja veri, jotka ehtoollisessa saamme, ovat meille tärkeitä. Tämä merkitsee yhteyttä niihin lahjoihin, jotka Jumala on omilleen antanut. Jumalan armo on meidän ainoa turvamme. Siitä pääsemme osallisiksi armonvälineissä. Siksi armonvälineiden säilyttäminen puhtaina on mitä riemullisin asia. Keskeisintä on, että me jokainen itse elämme Jumalan armon varassa. Tämä merkitsee osallisuutta syntien anteeksiantamuksesta, joka antaa ilon ja rauhan. Olemme Karitsan veren puhdistamia.

    3. Iankaikkinen elämä

    Valkeisiin vaatteisiin puettu joukko pääsee iankaikkiseen iloon. He tulevat suuresta ahdistuksesta. Iankaikkisuudessa ei ole enää minkäänlaista ahdistusta. Sinne ovat päässeet uskossa Vapahtajaan kuolleet rakkaamme. Mutta kuten huomasimme, Karitsan veri ja puhdistus synneistä on omanamme jo täällä, keskellä ahdistusta. Siksi voimme sanoa elävämme uskossa iankaikkista elämää jo nyt. Ne, jotka ovat jo kirkkaudessa, ovat päässeet sinne armon turvin. Samasta armosta saamme mekin elää. Jo täällä saamme juoda iankaikkisen elämän lähteestä.

    Kun pääsemme iankaikkisuuteen, loppuvat kaikki murhetta tuottavat asiat. Tämän vakuuttaa lupaus: "Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:16-17) Mitkään murheet eivät vaivaa. Poissa ovat toisten tuottamat vaivat. Omien puutteidenkaan tuomat hankaluudet eivät seuraa mukana. Siellä on pelkkää iloa, jota kuvataan näin: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4) Mitkään murheet eivät enää edes muistu mieleen. On vain täydellinen ilo. Siinä ilossa ovat meitä ennen perille päässeet Vapahtajan omat. Heidän jäljissään, armon varassa, saamme mekin kulkea jäljellä olevan taipaleemme.

    Paitsi että iankaikkisuudessa loppuvat kaikki vaivat, siellä saamme nähdä kirkkaana ja kasvoista kasvoihin sen, mitä nyt katsomme kuin usvan takaa. Se, mitä sana ja sakramentit lahjoittavat jo nyt, on kaikessa loistossaan silmiemme edessä iankaikkisuudessa. Täällä ajassa näemme vain hämärästi. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1 Kor.13:12) Tässä ajassa meillä on esteitä, joiden tähden emme voi nähdä Jumalan kirkkautta täydessä loistossaan. Syntiemme tähden emme voisi elää, jos näkisimme Jumalan kirkkauden ilman mitään estettä. Iankaikkisuudessa kaikki synnit ovat poissa. Siellä saamme katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. On huomattava, että arvoituksen tavoin näkeminen ei merkitse epävarmuutta syntien anteeksisaamisesta tai Vapahtajan luokse pääsemisestä. Ei, Jumalan sanan perusteella näemme aivan tarkasti sen, mitä meidän on tarpeen nähdä. Aivan tarkasti tiedämme, että kaikki syntimme ovat anteeksi annetut. Vapahtaja on ottanut pois syntimme ja puhdistanut meidät armollaan. Tämän armon varassa eläminen on iankaikkista elämää. Anteeksiantamus tuo jo nyt iloisen mielen. Saamme jo nyt jättää kaikki taakkamme ja aavistaa, miltä tuntuu, kun Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme.

    Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme. Varjele meitä, ettemme masentuisi ahdistuksista, vaan entistä lujemmin luottaisimme sinun apuusi. Varjele armonvälineet puhtaina keskellämme ja auta meitä ahkerasti käyttämään niitä autuudeksemme. Kiitos ennen meitä eläneistä uskovista, joiden esimerkki rohkaisee meitä. Kiitos, että Kristus on puhdistanut meidät synneistämme ja että saamme armon varassa tulla luoksesi iankaikkiseen iloon. Amen.

    Markku Särelä

  • Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta

    Laskiaissunnuntaina, I vuosikerran evankeliumi

    Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa. Luuk. 18:31-43.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Olemme paastonajan kynnyksellä. On laskiaissunnuntai. Tämän päivän evankeliumimme johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, kun hänelle oli tullut aika siirtyä kohti julkisen toimintansa päätepistettä, Jerusalemia ja Golgataa. Hänen oli mentävä Israelin pyhään kaupunkiin; sinne missä oli temppeli; sinne, missä toimitettiin ne uhrit, jotka kuvasivat sitä uhria, jonka hän tuli antamaan; sinne, jonka temppelin Herra hän itse oli; sinne, josta hänen oli ristiä, häpeällistä kuolinpuuta kantaen kuljettava Golgatalle ristiinnaulittavaksi.

    Oli tullut aivan lähelle tuo hetki, jolloin Jeesuksen oli lähdettävä viimeiselle matkalleen Jerusalemiin. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset luokseen ja halusi puhua heille ja valmistaa heitä siihen, minkä täytyi tapahtua. Jeesus sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta." Tähän haluamme syventyä tekstimme nojalla.

    1. Pyhä Raamattu on toteutuneiden ja toteutuvien ennustusten kirja

    Tekstissämme Jeesus vakuuttaa, että kaikki on täysin toteutuva, mitä hänestä on kirjoitettu profeettain kautta. Jo heti alussa, kun hän oli valinnut opetuslapsensa, hän sanoi heille vuorisaarnassa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18). Ja kun hänen suuri kärsimyksensä oli päättymässä, hän saattoi lausua: "Se on täytetty", minkä jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Isän käteen. Kaiken Jeesuksen elämässä piti tapahtua, niin kuin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu.

    Jeesuksen Raamattu on täyttyneiden ja täyttyvien ennustusten Raamattu. Ja kun kiusaukset kohtasivat häntä, hän otti käyttöön Raamatun sanan ja lausui: "Kirjoitettu on" ja voitti kiusaajan.

    Onhan sinullakin sama Jumalan sana, sama, yhtä varma, yhtä luotettava, samoin toteutunut ja toteutuva Raamattu kuin Jeesuksella. Jos sitä alat epäillä, teet syntiä, ja olet vaarassa joutua pois Jeesuksen seurasta ja uskon tieltä. Raamatun epäileminen on kiusaajan kavala juoni. Kun kerran olet kastettu Jeesuksen opetuslapseksi, niin pysy siinä, mikä Raamatussa on kirjoitettuna. Jeesus sanoo meille: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

    Kaikki se, mitä Raamattu Vanhassa testamentissa ennusti Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on jo toteutunut. Se, mikä koskee hänen tuloaan tuomiolle ja hänen morsiamensa, pyhän seurakunnan, iäistä hääjuhlaa, on vielä edessäpäin, ja se toteutuu sinä hetkenä, jonka Jumala on määrännyt ja jonka hän yksin tietää. Sitä hetkeä hänen seurakuntansa odottaa, mutta maailmalle se on yllätys ja kauhistus.

    Raamattu on totta kaikissa sanoissaan. Onhan se syntynyt Kristuksen Hengen vaikutuksesta. On suurenmoista, että meillä on tällainen kirja, joka erehtymättömästi ja luotettavasti puhuu meille, joka ottaa meidät mukaansa Jeesuksen kärsimystielle ja lopulta vie meidät taivaan autuuteen. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)

    Käytä siis Raamattuasi. Lue sitä. Tutki sitä. Löydä sieltä Kristus ja taivaan tie. Ojenna uskosi Raamatun mukaan. Silloin olet sillä samalla perustuksella, jolla on koko muukin Kristuksen seurakunta, josta Raamattu sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:19-22)

    2. Pyhä Raamattu vie meidät Jeesuksen kärsimystielle

    Olethan, ystäväni, selvillä siitä, mikä on Raamatun tärkein asia? Toivottavasti se ei ole peitossa keneltäkään, joka saarnojamme kuulee tai lukee. Jopa monen teologin ja piispan Raamatusta puuttuu risti ja syntien sovitus. Aikanaan arkkipiispa Mikko Juva esitti eräässä tv-ohjelmassa Raamatun pääasiaksi seuraavan Raamatun kohdan: "Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." (Luuk. 6:31) Onhan tämä kootusti sanottuna pyhän Raamatun sisältö, mitä lakiin tulee, mutta ei sikäli, mitä evankeliumiin tulee.

    Jeesus ei tullut vain sitä varten, että hän opettaisi meille lakia, eikä hän tullut myöskään vain sitä varten, että hän opettaisi meille evankeliumia. Onhan hän toki "hyvä Opettaja" ja ainoa Mestari, kaikista muista opettajista erottuva. Opettihan hän niin kuin se, jolla on valta. Silti Jeesus on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä opettaja. Hän on uhri koko maailman ja siis myös meidän syntiemme edestä. Sen vuoksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Eihän tässä asiassa sinulla ole epäselvyyttä?

    On täysin toteutunut se, mitä Raamattu oli ennustanut meille Kristuksen kärsimyksestä. Vanhassa testamentissa on siitä monia ennustuksia. Koko Israelin uhrijumalanpalvelus oli siitä esikuva. Jo ympärileikkaus kertoi siitä, että Jumalan armoliitto perustuu verelle; ei ole syntien anteeksiantamusta ilman verenvuodatusta. Mooses ylensi käärmeen erämaassa niin kuin Kristus ylennettiin ristille. Israelin kansa marssi Egyptistä Kanaaniin tietyssä, ristin muotoisessa järjestyksessä (4 Moos. 2), Ilmestysmajan ja leeviläisten ollessa keskellä. Vuorilta ylhäältäpäin nähtiin Jumalan kansan kulkevan ristimuodostelmassa. Psalmien kirjassa on monia messiaanisia psalmeja, jotka puhuvat meille Kristuksen kärsimyksestä. Ehkäpä psalmi 22 on niistä meille tunnetuin. Siinä kuvataan Jeesuksen kärsimystä ristillä ja siinä ovat nuo kuuluisat sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristuksen meidän sijaiskärsijänämme ja sanoo: "Hänet on haavoitettu meidän syntiemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä rauha olisi." Vanhassa hepreassa taw-kirjain oli ristinmuotoinen. Se oli erityinen merkki, jota käytettiin merkitsemiseen. Jumalan kansa on ristillä merkitty. Se kulkee ristin alla ja sen suojassa. Psalmeissa, monien muiden Vt:n kohtien ohella, ennustetaan myös Jeesuksen voitto ja ylösnousemus: "Sinä et anna hurskaasi nähdä kuolemaa." (Ps. 16:10)

    Pyhän Raamatun tärkein ja keskeisin opetus on Jeesuksen suorittama syntien sovitus. Kun kysyt, kuinka voit saada syntisi anteeksi, Raamattu vastaa: Voit saada anteeksi, koska sinulla on Vapahtaja Jeesus, joka on jo syntisi sovittanut. Usko häneen ja ole aivan varma. Torju epäilykset ja pidä kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, kun se todistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2 Kor. 5:19-21)

    Ei ole toteutunut vain se, että Jeesus meni Jerusalemiin ja että hänet ristiinnaulittiin, vaan toteutui myös se, minkä tähden tämä kaikki tapahtui, siis sen tähden, että "meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

    3. Koska syntien sovitus on toteutunut, voimme olla turvallisella mielellä ja luottaa Jumalaan kaikessa hädässämme

    Tästä meillä on esimerkkinä tekstimme sokea mies. Hän kuulee, että Jeesus on tulossa. Ja hän huutaa, vaikka häntä estetään: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Sokea mies oli tarkasti kuullut Vanhan testamentin kirjoituksia ja osasi yhdistää niiden ennustukset Jeesukseen. Siellä Messias oli kuvattu Daavidin pojaksi. Olihan Daavidille luvattu: "Sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva" (2 Sam. 7:16), ja olihan hän kirjoittanut psalmissa 110:1: "Herra sanoi minun Herralleni: 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'" Varmasti sokea tunsi myös Jesajan ennustuksen: Messias on lähetetty "avaaman sokeat silmät." (Jes. 42:7) Mies uskoo Jeesuksen Messiaaksi ja esittää hänelle uskon rukouksen, joka pitää yhtä näiden Raamatun ennustusten kanssa ja pyytää saada näkönsä takaisin.

    Kun Jeesus parantaa hänet, tapahtuu suuri ihme. Se ei ole kertomus vain terveyden palaamisesta, vaan se on kertomus Jeesuksen voitosta, todiste hänen ylösnousemuksestaan. Tällä teollaan Jeesus osoittaa, että hän on juuri se, miksi sokea mies häntä sanoi, "Daavidin poika", Messias. Mutta se sisälsi myös Jeesuksen voiton, asian, joka silloin oli opetuslapsiltakin niin kovin salattuna. Sillä sairaus yleisesti otettuna on seurausta syntiinlankeemuksesta ja kiusaajan vallasta, joka tekee elämän täällä vaikeaksi. Kun Kristus paransi sokean, hän osoitti olevansa kaiken Herra, ja vielä enemmän, koska synti oli turmellut maailman, parantaminen oli osoitus siitä voitosta, jonka Kristus saa aikaan sovittamalla synnin ja kukistamalla kiusaajan. Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi sen nojalla jo parantaa sokean miehen. Kun opetuslapset olivat parantaneet riivattuja hänen nimessään, Jeesus sanoi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." (Luuk. 10:18)

    Kun meillä on usko Kristukseen syntien sovittajana, tiedämme samalla turvallisesti, että hänellä on voitto kaikesta pahasta ja voimme luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa. Siitä ei seuraa, että olisimme vapaita sairaudesta ja aina paranisimme, kun sitä häneltä pyydämme, mutta siitä seuraa kyllä se, että tiedämme olevamme vapaita kaikesta pahasta taivaassa, ja olemme varmoja myös siitä, etteivät ahdistukset ja tuskat tässä elämässä ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Siitä seuraa, että sairauden ja muidenkin koettelemusten alla olemme Jumalan lapsia kasteen ja uskon kautta.

    On siis myös toteutuva se Raamatun lupaus, että Kristus vie seurakuntansa taivaan autuuteen, ja että saamme sanoa Raamatun sanoilla: "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:37-39)

    Amen.

    Markku Särelä

  • Kalassa Jeesuksen kanssa

    Ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin: Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael, joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen opetuslapsistaan olivat yhdessä. Simon Pietari sanoi heille: "Minä menen kalaan." He sanoivat hänelle: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen; mutta eivät sinä yönä saaneet mitään. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. Silloin se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, sanoi Pietarille: "Se on Herra." Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, vyötti hän vaippansa ympärilleen, sillä hän oli ilman vaatteita, ja heittäytyi järveen. Mutta muut opetuslapset tulivat venheellä ja vetivät perässään verkkoa kaloineen, sillä he eivät olleet maasta kauempana kuin noin kahdensadan kyynärän päässä. Kun he astuivat maalle, näkivät he siellä hiilloksen ja kalan pantuna sen päälle, sekä leipää. Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita nyt saitte." Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt. Jeesus sanoi heille: "Tulkaa einehtimään." Mutta ei kukaan opetuslapsista uskaltanut kysyä häneltä: "Kuka sinä olet?", koska he tiesivät, että se oli Herra. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa. Joh. 21:1-14.

    Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi useita kertoja opetuslapsilleen. Tekstimme kertoo meille tapauksen Genetsaretin järven rannalta Tiberiasta. Pietari, joka oli ollut Galilean kalastajia, päätti lähteä kalaan. "Minä menen kalaan", hän sanoi. Ja toiset opetuslapset, kuusi muuta paikalla ollutta, päättivät lähteä myös. He sanoivat: "Me lähdemme myös sinun kanssasi." Niin he lähtivät, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

    Jumalan valtakunnan työtä ei tehdä ihmisvoimin

    Siinä on meillä kuva seitsemästä uurastajasta, jotka tekevät koko yön kovaa, mutta tuloksetonta työtä. Jumalan valtakunnassa ei saada mitään aikaan ihmisvoimin, ei suurimmallakaan tarmolla, ei parhaimmallakaan inhimillisellä asiantuntemuksella. Saalista Jumalan valtakunnan nuottaan tulee vain Ylösnousseen voimalla, hänen sanansa mukaan toimittaessa, hänen siunatessaan työmme.

    Pietari toimii itsenäisesti, muista riippumatta. Mutta toiset lähtevät hänen mukaansa omasta halustaan. Pietari jää ilman saalista, niin myös muut. Siinä ei auta Pietarin persoona eikä toisten apu. Ihminen on voimaton, olkoon kuka hyvänsä. Vuosituhannet eivät ole tilannetta muuttaneet. Ihmiset ovat ihmisiä, vajavaisia, lankeavia, erehtyviä, voimattomia, taitamattomia. Tosin Pietarista tuli uudelleen apostoli. Ensimmäinen tuli viimeiseksi, ja hän saarnasi totuuden sanaa; mutta sitä hän ei tehnyt omassa voimassaan ja viisaudessaan, vaan Kristuksen voimassa ja Hengessä. Ja kun hän kirjoitti kirjeensä, hän kirjoitti ne Pyhän Hengen johdatuksessa, niin että ne kuuluvat pyhään Raamattuun ja ovat luotettavia oppaita, erehtymätöntä Jumalan sanaa kuten koko muukin Raamattu.

    "Ei ihminen voi mitään, ellei hänelle anneta taivaasta", Johannes Kastaja sanoi. Jumalan valtakuntaan kuuluu sellainen lainalaisuus, että ihmisen tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa. Tätä Vapahtajamme opetti opetuslapsilleen, kun he eivät ahkerasta yrityksestä huolimatta saaneet lainkaan kalaa.

    Meidän on myös valvottava, ettemme yritä tehdä Jumalan valtakunnan työtä omin voimin ja oman viisautemme varassa. Jumala on antanut siihen välineet, sanan ja sakramentit. Niihin meidän tulee luottaa ja pitää niitä uskollisesti esillä.

    Jeesus antaa meille syödä

    Apostoleitten ahkeroidessa Jeesus seuraa tapahtumia ja kysyy heiltä aamun koittaessa: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" Ja he joutuvat vastaamaan: "Ei ole." Elämän leipää ja elämän kalaa ei saada omilla teoilla. Mutta se kala, joka tuo Joonan syvistä vesistä ja syntisen pahan omantunnon kurimuksista elämän rannalle, on siinä heitä rakkaasti turvaan vetämässä. Tämä maailma oli hiillostanut Pietaria kieltämään Lunastajansa lämmittelyvalkean ääressä, mutta Ylösnoussut oli valmistanut lämpimän aterian hiillokselle anivarhaisen kevätaamun viileyteen, jotta opetuslapset uskoisivat, että Jeesus on taivaasta tullut elämän leipä ja että he muistaisivat hänen sanansa: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa." (Joh. 6:35).

    Millä tulilla sinä olet ollut? Oletko kulkenut maailman polkuja, vai ovatko ajallisen elämän työt ja harrastukset rauhoittaneet tuntosi? Näillä viimemainituilla on oma merkityksensä tätä aikaa varten, mutta niitä ei ole tarkoitettu omantunnon lääkkeeksi. Siihen kelpaa yksin Jeesus. Tarvitset Armonruhtinaan rakkautta, leipää ja lämpöä tässä kuoleman varjon kolkossa ja kylmässä maailmassa. Ja tämä kaikki on sinulle valmiina tarjolla sanassa ja sakramenteissa, niin kuin tuolloin hiilloksella olivat leipä ja kala, ja Jeesus kutsui: "Tulkaa einehtimään." Niin Jeesus kutsuu sinua nytkin.

    Saarna on kuin heittoverkolla kalastamista

    Opetuslapset kalastivat heittoverkolla. Jeesus sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä." Kalastus heittoverkolla tapahtui siten, että verkko heitettiin veneestä tai rannalta veteen ja sen silmiin tarttui kaloja. Samalla tavalla evankeliumin verkko heitetään ihmismereen ja se kerää kaloja. Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia." (Mark. 1:17) Kun Jumalan sanaa opetetaan ja julistetaan, se laskeutuu kuin verkko kuulijoiden ylle. Onhan Uuden liiton ajasta luvattu: "Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle." Vanhassa testamentissa käytetään kevätsateesta ja opetuksesta samaa sanaa. Jumalan sanan opetus on virvoittavan, viheriöitsevän kasvun alkuun panevan kevätsateen kaltainen. Siksi on niin siunaavaa olla Jumalan sanan alla.

    Työtä on tehtävä tarkasti Jeesuksen käskyn mukaan

    Jeesus antoi yksityiskohtaisen käskyn. Verkko piti heittää veneen oikealle puolelle. Ei olisi luullut olevan eroa sillä, mihin veneestä sen heitti. Samanlaista vesi oli joka puolella. Yhtä hyvin olisi voinut saada saalista miltä puolelta venettä tahansa. Mutta Jeesuksen käsky oli täsmällinen ja sitä seuraten opetuslapset saivat jättisaaliin. Evankeliumin verkkokalastuksessa hän on sitonut meidät yhtä tarkasti sanaansa. Hän ei ole jättänyt sen sisältöä ja julistusta meidän harkintaamme. Hän on sanonut: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Ja toisessa paikassa: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:19-20. Näin hän on sitonut meidät valtakuntansa työssä sanaansa. Vain sanaan pitäytyvää toimintaa koskee hänen siunaava läsnäolonsa.

    Varmasti tiedätte, että Jumalan valtakunnan työtä yritetään tehdä monella tavalla. Olette myös selvillä siitä, etteivät kaikki edes yritä opettaa pyhän Raamatun mukaan, ja että monet ottavat itselleen vapauden siitä poiketa. Sillä on kahtalaisia seurauksia. Toisaalta kirkot tyhjenevät. Toisaalta ne voivat kerätä joukkoja, joilla ei ole suurtakaan käsitystä siitä, mitä kristilliseen uskoon kuuluu. Ja lopulta ehkä ihmiset kyllästyvät kaikkeen hengellisluontoiseen toimintaan. Olennaista ei kuitenkaan ole se, millaisia väkimääriä mikin julistus saa taakseen, vaan se, mitä sielulle tapahtuu. Oikea evankeliumi on Jumalan voima uskovalle pelastukseksi. Kun sitä julistetaan, edes joitakuita pelastuu. Kaikki eivät pelastu siitä syystä, että monet hylkäävät evankeliumin ja monelle tämä maailma on rakkaampi kuin Jeesus. Harha taas ei pelasta ketään. Ja totuuden ja harhan sekoitus on aina sielulle vaarallinen. Se on myös ristiriitainen, sillä totuus vetää Jumalan puoleen, harha taas vetää pois Jumalasta.

    Jokainen sielu on Jeesukselle rakas

    Kun apostolit toimivat Jeesuksen käskyn mukaan, he saivat valtavan saaliin. Suuria kaloja oli 153. Jokainen kala evankeliumin verkossa on suuri kala, Jeesukselle tärkeä ja merkitsevä. Se ei ole sitä sen vuoksi, että me olisimme jotakin tai että Jeesus meitä tarvitsisi, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakastaa meitä suuresti ja on antanut henkensä meidän edestämme. Ihmisen arvo Jumalan valtakunnassa mitataan sillä hinnalla, minkä Jeesus on hänestä maksanut, ei sillä, mitä ihminen itsessään on. Niin älä sinäkään epäile Jumalan armoa omalla kohdallasi, vaan ole siitä täysin varma. Vaikka olet suuri syntinen, niin Jumala ei ole sinua syntiesi tähden hylännyt, vaan on antanut Poikansa sinunkin edestäsi ja haluaa vetää sinut nuotassaan iankaikkisen elämän rantaan.

    Kalojen lukumäärä laskettiin ja ilmoitetaan tarkasti. Niitä oli 153. Niitä ei voitu jakaa tasan kalassa olleitten seitsemän apostolin kanssa. Kun Jumalan lapset toimivat Kristuksen käskyn mukaan, saatuja tuloksia ei voi jakaa siten, että kalastajat voisivat sanoa: "Tämän minä sain. Se on minun kalani" Kalastamme Jeesukselle. Kalat ovat hänen. Kysymyksessä on yhteistyö Jeesuksen siunauksen alla.

    Tuosta tarkasta lukumäärästä huomaat myös, että Jumalan silmissä kukaan ei huku suureen massaan, vaan jokainen on tarkasti luvussa mukana eli kullakin elävällä kivellä on oma paikkansa Herran temppelissä. Yksikään ei unohdu Jumalalta. Tätä huolenpitoa saamme koko elämämme aikana. Herra lohduttaa murheellisia: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." (Jes. 38:17) Ja apostoli Pietari kehottaa: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." (1 Piet. 5:7) Jeesus sanoo ristinkantajille: "Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Luuk. 12:6-7)

    Tekstimme kertoo meille ylösnousseesta Jeesuksesta, joka ilmestyi opetuslapsilleen, jotka Ylösnousseen sanan voimasta saivat suuren, täsmälukuisen kalansaaliin. Tämä tapahtuma kuvaa osuvasti sitä, että valittujen tarkka luku tulee ajallaan täyteen. Jeesus elää yhä, ja edelleen hänen sanansa voimasta hänen seurakuntansa kasvaa. Jeesus toteuttaa lupauksensa: "Minä olen teidän kassanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Jeesuksen vertaus nuotasta, joka vedetään rannalle ja jonka keräämät kalat lajitellaan, kuvaa taas sitä, että evankeliumin nuotta kerää täällä sekä uskovia että teeskentelijöitä. Uskovat pelastuvat armosta ja tulevat iankaikkiseen elämään, teeskentelijät taas hylätään. Se kehottaa meitä ottamaan vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää kohdallamme turhaksi (2 Kor. 6:1). - Amen.

    Markku Särelä

  • Kaste pelastaa

    Viidentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1 Piet. 3:18-22.

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otamme nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia, joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki sen jälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8:13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa kykyyn välittää muille taidon tehdä ihmeitä. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia siis tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme. Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme. Kaste on Jumalan puolelta näet yhä voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on, kuten Luther sanoo, "armorikas elämän vesi". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Tällainen usko syntyy ilman ihmisen myötävaikutusta, yksin Jumalasta. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sen uskon, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa sitä uskoa, joka on syntynyt ennen kastetta evankeliumin sanasta. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset lahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16.)

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä kaikki on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana ja meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle ja raamattu siitä kertoo: "'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (1 Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa jaksamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä." Niin siis luomisen nojalla Jumala on jokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia myös lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsenoikeuden.

    Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa oli myös lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut.

    Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta "hyvän omantunnon liitoksi" (1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana eperooteema tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään Jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia Jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat vain ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttää sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisällyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, puhuuhan Raamattu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. Ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä? Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (TK 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68,72,78; TK 1990, s. 97,99,107,124,135s. Puolustus IV,61,64,100,101,125,247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' (Luuk. 15:24.) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat Jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla,mikäli ovat kastettuja, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin, ja hän voi vedota sekä kasteeseen ja sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialle.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa meidät Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6:1ss). Jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen Jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää', hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se, jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. Ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saarnalla. Ja ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (1 Kor. 4:15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti useimmat korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saarnasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta" (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaista, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että kaikkien armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimitetaan vain kerran.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän Jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien - apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleen jatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudestisyntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena (1 Piet. 3:21).

    Markku Särelä

  • Kaste pelastaa

    Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otan nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

    Kasteen kertakaikkisuus

    Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia,joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

    Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki senjälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

    Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8: 13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa saadakseen lahjan antaa toisille ihmeiden tekemisen taidon. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi, sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

    Voimassa on myös meidän kasteemme, Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme ja joka nyt yhä on Jumalan puolelta voimassa.

    Kasteen objektiiviset lahjat

    Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on kuten Luther sanoo "armorikas elämän vesi ". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

    Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

    Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

    Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

    Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja sellaisena saatu kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

    Usko on se yksin Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sitä uskoa, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa jo ennen kastetta evankeliumin sanalla syntynyttä uskoa. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean, uusimattoman kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

    Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset ahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

    Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16: ] 6. )

    Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana.ia meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle: " 'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi. ' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (I Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa saamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

    Lapseus ja liitto

    Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

    Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä. " Niin siis luomisen nojalla Jumala onjokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

    Olemme lapsia lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. " (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsen-oikeuden.

    Olemme lapsia liiton nojalla. Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan poika, ( "poikani", Hoos. II: I), Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut. Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: .'Eivät ne,jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta " hyvän omantunnon liitoksi " ( 1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana (eperooteema) tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

    Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

    Varsinaisia jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat ne, jotka uskovat.

    Uudestisyntyminen

    Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä lapseus epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

    Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttävät sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisälIyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, ja sen vuoksi Raamattu puhuu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

    Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

    Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä. Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

    Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. "

    (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (Tunnustuskirjat 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68, 72, 78; TK 1990, s. 97,99, 107, 124, 135s. Puolustus IV,61,64,100,101, 125, 247, 249-251, 311.)

    Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon. hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt. " (Luuk. 15 :24. ) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

    Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin armonvälineihin ja niiden kautta Kristukseen, ja hän voi vedota sekä kasteeseen että sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialIe.

    Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6: I ss ). jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

    Luther määrittelee uudestisyntymisen jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää " hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se ,jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

    Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saamalla. ja ne,jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" ( I Kor.4: 15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo ). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

    Näin oli kaikkialla, missä apostolit saamasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta " (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaa, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

    Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimituksena on kerran tapahtuva.

    Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

    Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasa siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. " ( 1 Piet. l :23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleenjatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo kerran alkaneen asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudesti-syntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena ( l Piet. 3 :21 ).

    Markku Särelä 23.2.2001

  • Kenen kunniaa tavoittelemme

    Seksagesimasunnuntaina II vuosikerta, evankeliumi

    Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä. Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen, että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut: "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi." Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä. Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Joh. 12:35-43.

    On erikoista, kuinka Kristuksen evankeliumi on tässä maailmassa syrjään sysättynä kuin jokin häpeällinen asia, mutta samanaikaisesti eräät hyväntekijät saavat suurta kunniaa.

    Mainitsen pari esimerkkiä.

    Albert Schweizer, saksalainen teologi ja lääkäri, perusti sairaalan Afrikkaan Lambareneen ja tuli sikäläisten hyväntekijäksi. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1952. Hän kielsi kaikki tärkeimmät kristinuskon perusopit, kuten Kolmiykseyden, Kristuksen neitseellisen syntymän ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Hän katsoi Kristuksen erehtyneen mm. opetuksissaan viimeisistä ajoista. Häntä pidetään lähinnä panteistina.

    Äiti Teresa, Intian köyhien auttaja, oli hurskas paavilainen ja neitsyt Marian palvoja. Eräässä TV-haastattelussa hän ilmaisi uskonsa päästä taivaaseen omilla teoillaan, koska hän oli ruokkinut nälkäisiä, vedoten Jeesuksen sanaan: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä." Ei siinä Kristus eikä hänen ristinkuolemansa saanut kunniaa.

    Maailman silmissä hurskasta on ihmishurskaus, ja sille se antaa arvon. Todellinen usko sen sijaan on maailman silmissä hullutus. Tekstimme kehottaa meitä säilyt-tämään uskon ja antamaan kunnian Jumalalle.

    1. Säilyttäkää usko eli vaeltakaa valkeudessa

    Tekstissämme Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Vaikka Kristus teki paljon hyvää, se ei tuottanut hänelle mainetta Israelin johtajien keskuudessa, ja he saattoivat taivutella helposti kansankin puolelleen Jeesusta vastaan. Se, joka seurasi Jeesusta tai tunnusti uskonsa häneen, oli merkitty. Sen monet hyvin käsittivät. Tekstimme lausuu: "Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi." Jeesuksen teot kertoivat hänen sanansa voimasta. Eikä Jeesuksen saarna ollut tyhjää puhetta, vaan Pyhä Henki vaikutti siinä voimallaan ja vakuutti omattunnot siitä, että se todella oli Jumalan sana.

    Tänäkin päivänä oikeassa, puhtaassa Jumalan sanassa on läsnä Jumalan voima. Ja meille kuuluu Jeesuksen kehotus: "Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa val-keuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte."

    Kun Jeesus tätä puhui, hänen kuulijoillaan oli erityinen etsikon aika. Maailman Vapahtaja oli heidän keskellään ja julisti heille ihanaa armonevankeliumia kutsuen luokseen työtätekeväiset ja raskautetut, antaen synnit anteeksi syntiensä tähden murheellisille ja katuville ja avaten heille taivaan portit. Todellinen valo loisti kuoleman varjon maassa. Tämä valo loisti vielä sen jälkeen apostolien sanassa, mutta tuomion aika tuli. Jerusalem hävitettiin vuonna 70, ja juutalaiset joutuivat hajaantu-maan eri puolille maailmaa. Sen jälkeen heidän keskuu-dessaan ei ole vastaavalla tavalla ollut vapaata evankeliumin saarnaa. Etsikon aika, kun puhdas armonoppi kaikuu, ei ole ikuinen. Se voi olla hyvin lyhyt. Tuolloin se oli noin 40 vuotta. Ja miten lyhyt aika se on! Kun katsomme sitä elämässämme taaksepäin, se on kiitämällä kulkenut. Ja kuitenkin, tuo aika on aivan riittävän pitkä pelastuksen omistamiseen ja siitä todistamiseen toiselle ja kolmannellekin polvelle.

    Kun meille julistetaan pelastusta yksin armosta, yksin Kristuksen sovitustyön tähden, yksin uskon kautta Kristukseen, ottakaamme se uskolla vastaan. Annetaan sille se arvo, mikä sille kuuluu. Kysymyksessä on näet aivan erityinen Jumalan armo ja laupeus meitä kohtaan, jota emme ole ansainneet millään tavoin.

    Jeesus sanoo: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee." Näillä sanoilla Jeesus osoittaa meille riippuvuutemme valkeudesta. Epäuskoinen ihminen elää pimeydessä eikä tunne tietä taivaaseen. Kuinka ihminen voisi löytää pimeässä tien, jota hän ei tunne? Kuinka hän voi päästä päämäärään, jos hän ei ole sinne johtavalla tiellä? Se on mahdotonta. Tullaksemme taivaaseen tarvitsemme valon, joka näyttää meille tien. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni", sanoo psalmi. Siitä on pidettävä kiinni. Sanan valossa on uskoen katsottava Jeesukseen, häneen, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tulo isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

    Pimeydellä on oma vetovoimansa. Se ei vetoa uskoon eikä uuteen ihmiseen, vaan vanhaan ihmiseen ja syntiseen lihaan. Sen vuoksi liha on kuoletettava. Jeesus varoittaa: "... ettei pimeys saisi teitä valtaansa."

    Pimeyden piiriin kuuluu ihmiskunnian tavoittelu. Monet, jopa useat hallitusmiehetkin, Jeesuksen aikana uskoivat, että Jeesus oli luvattu Messias, mutta pimeyden vetovoima sai heidät salaamaan uskonsa ja menemään enemmistön ja voimakkaampien mukana. Raamattu sanoo heistä: "Mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa." He eivät halunneet elää ulkopuolella kansallisen synagogalaitoksen, aivan samaan tapaan kuin tänään monet haluavat pitäytyä valtakirkkoon. Tämä pimeyden ruhtinaan juoni on tukkinut monta suuta, turruttanut omiatuntoja ja aiheuttanut suunnatonta vahinkoa evankeliumin asialle. Tässäkään suhteessa ei ole mitään uutta auringon alla. Jeesus sanoo: "Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." (Joh. 15:24) Merkillinen, meille aivan uskomaton ja kuitenkin tosi on tämä Jeesuksen rinnastus. Asiaan ei vaikuta se, puhuuko Jeesus näkyvänä keskellämme vai puhuuko hän palvelijoidensa suulla, jos vain on kysymys hänen sanastaan.

    Olkaamme siis tarkkoja, valppaita ja valvovia. Niin kauan kuin valkeus on keskuudessamme, olkaamme uskollisia sanankuulijoita. Maailman loppua kohden sen kuuleminen vain vaikeutumistaan vaikeutuu. Jos ymmärrämme, että yö on jo pitkälle kulunut ja iäisen aamun koitto on lähellä, valo tässä säkkipimeydessä on meille arvokasta arvokkaampaa.

    Mitä tuo valo on? Se on anteeksiantamuksen valoa Jeesuksen kalliissa nimessä. Se on autuuden valoa. Se on iankaikkisen elämän valoa. Se on aamun koitto korkeudesta, Jumalan tyköä, kuoleman varjon maahan. Kuule siis, kun Herra sanoo: "Herää sinä, joka nukut, niin Kristus sinua valaisee." Usko siis häneen ja säilytä uskosi Pyhän Hengen voimassa.

    2. Anna kunnia Jumalalle

    Usein ennen vanhaan vanhat hengelliset kirjat päättyivät sanoihin "Jumalalle yksin kunnia". Ikivanhasta on jumalanpalveluksessa veisattu: "Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin kuin alusta ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen." Kun apostoli Paavali aloittaa Galatalaiskirjettään, jolla hän pelastaa galatalaisille puhtaan armon evankeliumin, hän sanoo jakeessa 5: "Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti!" Ja hän lisää sen jälkeen tuon uskon varmuutta uhkuvan sana: "Amen."

    Kiusaaja ei halua antaa kunniaa Jumalalle. Mutta Jumala ei luovu siitä kunniasta, joka hänelle kuuluu. Jo luojana kunnia on hänen, mutta se on hänen myös lunastajana ja pyhittäjänä. Ja Herra sanoo: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille" (Jes. 42:8) ja toisessa paikassa: "Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimyksen pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna." (Jes. 48:9-11)

    Paha ihmisluonto nauttii kunnian saamisesta ja tuntee itsensä imarrelluksi silloinkin, kun ihminen ei sitä ansaitse. Näin on jo ajallisenkin elämän asioissa. Miten oppisimme sanomaan: Kunnia yksin Jumalalle. Kunpa osaisimme noudattaa Jeesuksen sanaa: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sa-nokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'" (Luuk. 17:10) Hän itse antakoon meille siihen ensiksikin halua ja toiseksi voimaa ja taitoa sitä toteuttaa. Tarvitsemme sellaista vaatimattomuutta, jossa Jumala saa kunnian ja me olemme ansiottomia, paljossa rikkoneita ja puutteellisia palvelijoita.

    Oikea evankeliumi antaa kunnian Jumalalle. Sitä kautta tulee korjatuksi se kunnianryöstö, joka tapahtui ihmisen langetessa syntiin. Rakkaudessaan, ihmisten sitä ansaitsematta, Jumala teki pelastussuunnitelman ja lähetti ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Me syntiset emme pystyneet korvaamaan yhtäkään syntiämme saati koko turmelustamme. Sen teki yksin Kristus meidän edestämme ja meidän hyväksemme. Me emme pystyneet kääntymään emmekä uskomaan, vaan Pyhä Henki yksin sen vaikutti.

    Silloin kun näin opetetaan ja näin uskotaan, Jumala saa kunnian, ja se tapahtuu yksin Jumalan vaikutuksesta. Kaikki vastakkainen opetus, kaikki opetus, joka rakentaa ihmisen luulotellulle vapaalle tahdolle, ihmisen ratkaisulle, ihmisen hengellisille kyvyille, ihmisen oikealle suhtautumistavalle, lankeemuksen jälkeen ihmiseen muka jääneelle hyvyydelle, kaikki se ryöstää kunnian Isältä Jumalalta, Hänen Pojaltaan ja Pyhältä Hengeltä. Rukoilemme: "Pyhitetty olkoon Sinun nimesi" ja päätämme: "Sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti" ja sanomme siihen: "Amen."

    Se, että olemme Jumalan lapsia ja hänen kirkkautensa valtakunnan perillisiä, on puhdasta armoa, ja se lahjoitetaan meille ilmaiseksi. Ja niin myös se virsi, jota taivaassa veisaamme on ylistysvirsi Herrallemme: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." (Ilm. 5:10)

    Nouskoon tämä kiitos jo nyt meidän sydämistämme. Amen.

    Markku Särelä

  • Ketkä ovat Jumalan seurakunta

    Rippipuhe.

    Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin. Hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta. Tämä on se suku, joka häntä kysyy, joka etsii sinun kasvojasi, - tämä on Jaakob. Sela. Ps. 24:3-6..

    Kaikkina aikoina on ollut suuri kysymys, ketkä ovat oikea Jumalan seurakunta. Siitä oli kysymys Jeesuksen aikana, kun juutalaiset vetosivat siihen, että he ovat Aabrahamin lapsia, mutta Jeesus sanoi heidän olevan perkeleen lapsia, koska he tekivät kiusaajan tekoja, jollaisia taas Aabraham ei tehnyt. Siitä on kysymys nykyisin sekä ekumeenisissa keskusteluissa että aivan oman seurakuntamme jokapäiväisessä elämässä.

    Tekstissämme Daavid sanoo Jumalan kansaksi eli Jaakobiksi niitä, jotka Jumala on pelastanut ja joilla on viattomat kädet ja puhdas sydän.

    Keitä nämä ovat?

    Se, mitä tekstimme sanoo niistä, joilla on puhdas sydän, jotka Jumalaa etsivät ja jotka siis ovat hänen kansansa, on ymmärrettävä Raamatun esittämissä laajoissa yhteyksissä.

    Katsokaamme ensiksi, miten tekstiämme ei saa ymmärtää

    Emme saa käsittää tekstiämme siten, ettei syntinen, syvälle langennut, esimerkiksi kätensä vereen tahrinut ihminen, saisi katumuksen ja uskon kautta käydä sisälle Jumalan valtakuntaan. Tiedämme pyhästä Jumalan sanasta, että Daavid lankesi ja kuitenkin sai armon. Ryöväri pelastui. Sauluksen, seurakunnan vainoojan synnit pestiin pois kasteessa, hänen, joka myöhemmin toimi Herran apostolina Paavali -nimisenä. Kieltäjä-Pietari sai anteeksi. Keltäpä pahoja tekoja ei puuttuisi, kuka voisi pitää itseään puhtaana siinä, mitä hän teoissaan ja olemuksessaan on? Ei yksikään. "Kaikki ovat tyynni kelvottomiksi käyneet", on Raamatun todistus ihmisestä sellaisena kuin hän itsessään on.

    Emme saa käsittää tekstiämme siten, että ihminen voisi itse puhdistaa itsensä ja tehdä itsensä kelvolliseksi Jumalalle. Se on täysin toivotonta ja mahdotonta. Se on osittainkin mahdotonta.

    Emme saa käsittää tekstiämme myöskään siten, että ihminen pelastuu, jos hän täällä ajassa tulee olemuksensa puolesta synnittömäksi, tai että hän voisi pyhittyä siten, että hän olisi puoliksi pyhä ja puoliksi syntinen, vaan uskova on samalla kertaa sekä syntinen että vanhurskas.

    Emme myöskään saa käsittää tekstiämme siten, että ne, jotka elävät karkeissa lihan teoissa ja julkisissa paheissa, olisivat niiden vallassa ollessaan Jumalan kansaa ja pelastuisivat. Daavid haluaakin tekstissämme torjua sellaisen ajatuksen, että Jumalan seurakunta olisivat ne, jotka rakentavat uskonsa sydämensä petollisille ajatuksille ohi Jumalan sanan ja elävät lihan teoissa, vaikka sanovatkin olevansa Jumalan omia.

    Mutta katsokaamme nyt, mitenkä tekstimme tulee oikein ymmärtää.

    "Herran vuori" on jumalanpalveluspaikka, jossa kuuluu julistaa Herran sanaa, ei ihmisen omia ajatuksia, näkyjä tai unia. Se on "pyhä paikka", jossa on riisuttava jaloista sellaiset kengät, joilla ei ole alttiutta sille rauhan evankeliumille, joka julistaa Kristusta ainoana tienä taivaaseen.

    "Jaakob" eli Israel Hengen mukaan on Jumalan kansa ja hänen seurakuntansa, joka on saanut synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden uskon kautta häneen ilman lain tekoja.

    Tämä seurakunta on "totuuden pylväs ja perustus", se "ei halaja turhuutta eikä vanno väärin", toisin sanoen, se ei pystytä itse keksimäänsä turhaa jumalanpalvelusta, josta Jeesus varoitti eikä käytä Jumalan nimeä väärän opin kaunistukseksi, vaan se pysyy siinä, mitä Jumala on sanonut ja säätänyt. Toisin sanoen sen keskuudessa evankeliumi saarnataan puhtaasti ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan. Kun se näin tehden samalla opettaa sakramenteista oikein, niiden lohdullinen sanoma säilyy ja me uskovina saamme joka päivä lohduttautua pyhän kasteen lujalla armoliitolla ja käydä usein Herran pöydässä Kristuksen ruumiin ja veren armoaterialla ravittavina.

    "Puhdas sydän" on niillä, jotka Jumala on puhdistanut. Se on tapahtunut siten, että he ovat uskolla omistaneet sen suuren puhdistuksen, kun Kristus toimitti puhdistuksen koko maailman synneistä (Hebr. 1:3). He eivät rakenna omaa pelastustaan eivätkä toisten pelastusta muulle kuin yksin Kristuksen varaan. Jos he rakentaisivat omille teoille, he eivät olisi puhdassydämisiä. Jos he julistaisivat sekä oikeata Jumalan sanaa että väärääkin oppia, he eivät olisi puhdassydämisiä.

    Käydessämme ehtoolliselle saamme tulla siis armollisen Jumalan kasvojen eteen, hänen puhdistettavikseen. Tekstimme ei siis työnnä yhtäkään syntisyytensä tuntevaa pois, vaan kutsuu Kristuksen luo. Niin mekin saamme käydä ilolla Jumalan kasvojen eteen ja ammentaa pelastuksen lähteistä. Tunnustakaamme siis syntimme hänen edessään ja rukoilkaamme syntien anteeksiantamusta Kristuksen nimessä.

    Markku Särelä

  • Kiitosmielin uuteen vuoteen (Saarna, Ps. 103:1-5)

    Pastori Markku Särelä saarna 30.12.2012 Siitamajalla

  • Koko kirkon ja sen kaikkien opettajien tulee pysyä oikeassa opissa (2 Tim. 3:14)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Kolossan seurakunta

    Kolossan seurakunta, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Kolossan seurakunta

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

    Lue kirja PDF-muodossa  (403 kt)