Markku Särelä
  • Oletko hengellisesti elävä

    Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2:1-10.

    Jumalan sanan kuuleminen on lohdullinen, mutta myös vakava asia. Se on lohdullinen silloin, kun meille seurakunnassa kaikuu Hyvän Paimenen kutsuva, hoitava ja ravitseva ääni sieluja ruokkivana, omiatuntoja lääkitsevänä ja taivaaseen johdattavana. Se on vakava asia ensiksikin siitä syystä, että on kysymys meidän iankaikkisesta kohtalostamme, ja toiseksi siitä syystä, että seurakunnan pastorin eli paimenen on tehtävä tili siitä, kuinka hän on hoitanut hänelle uskotut sielut, siis siitä, onko hän totuudessa julistanut heille pelastuksen evankeliumin.

    Tekstissämme apostoli Paavali lohduttaa uskovia sillä tosiasialla, että Jumala on tehnyt heidät hengellisesti eläviksi ja että he ovat pelastetut uskon kautta. Tämä esittää meille tärkeän kysymyksen: Olemmeko me hengellisesti eläviä vai kuolleita? Olemmeko osallisia pelastuksesta vai kuljemmeko kohti iankaikkista kadotusta?

    Elämällämme on ajallinen tarkoitus ja iankaikkinen päämäärä. Ajallisen elämämme tarkoitus riippuu ajallisesta kutsumuksestamme. Sen avulla emme saavuta iankaikkista määränpäätämme. Vaikka sekin on tärkeä ja omantunnon mukaan hyvin hoidettava ja vaikka uskossa eläessämme palvelemme sillä Jumalaa, se ei kuitenkaan pelasta meitä eikä vie meitä Jumalaa lähemmäksi eikä anna meille hengellistä elämää. Toisin on asianlaita Jumalan meille antaman taivaskutsun. Tarkastelemme sitä nyt tekstimme valossa.

    1. Jumala tekee eläväksi

    Jokainen ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut. Tätä ihminen ei tahdo ymmärtää, vaan sen käsittämiseen tarvitaan Pyhän Hengen valaiseminen. Pakanauskonnot lähtevät siitä, että ihminen voi omilla pyrkimyksillään päästä Jumalan yhteyteen tai saavuttaa jonkinlaisen onnellisuuden tilan. Sekä roomalaiskatolinen että kreikkalaiskatolinen kirkko ovat hyvin kiihkeästi sillä kannalla, että ihminen ei ole luonnostaan hengellisesti kuollut ja että ihminen voi myötävaikuttaa kääntymisessään, koska hänellä on vapaa tahto. Reformoidut uudestikastajapiirit korostavat ihmisen vapaata tahtoa ja ratkaisua eivätkä pidä luonnollista ihmistä perisynnin alaisena eikä hengellisesti kuolleena. Raamatun todistus on kuitenkin selvä: "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan." Tämä on tekstimme todistus. Se on lukemattomien raamatunkohtien todistus. Ja sen vahvistaa oikea kristillinen kokemuskin.

    Miten paljon tuskaa monet ovatkaan kokeneet sen tähden, että julistajat ovat panneet heidät tekemään omaa ratkaisua, jota he eivät ole voineet tehdä. Kristuksesta ja hänen armostaan he ovat hyvinkin voineet puhua, mutta ovat panneet sen ihmisen oman ratkaisun taakse eivätkä ole saarnanneet sitä vapaasti uskolla omistettavaksi.

    Muista, rakas kuulijani, Jumala tekee eläväksi. Kuollut ei herätä itseään henkiin. Se on evankeliumia, että Jumala kääntää ihmisen. Se, että ihmisen olisi itse itsensä käännettävä, on vääristynyttä lakia eikä lainkaan evankeliumia. Jumala lähetti kirkkonsa julistamaan sellaista sanomaa, jossa ihminen löytää levon sielulleen.

    Jos olet joutunut painimaan tämän asian kanssa, niin selvitä itsellesi Raamatun oppi perisynnistä ja usko, ettet sinä itse voi itseäsi kääntää. Tekstimme lausuu: "Me olimme vihan lapsia niinkuin muutkin." Siis kaikki ovat suljetut saman tuomion alle. Kaikki olivat luonnostaan synteihinsä kuolleita ja sen tähden vihan lapsia. Pelastuksemme ei ole siinä, että me itse käännämme itsemme, vaan tässä: "Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa." Jumala tekee eläväksi. Hän kääntää ihmisen. Hän antaa uskon. Hän säilyttää uskossa. Hän vie perille. Tästä löytää rauhan, kuten laulussa sanotaan:

    Se tieto sielun rauhoittaa Ja rinnan tuskat lientää;

    Hän yksin lohdun varman saa, Ken Sanan luokse rientää. SK 1967 98:4.

    Apostoli ylistää Jumalan armoa siksi vaikuttavaksi syyksi, jonka ansiosta uskovat ovat tulleet eläviksi ja pelastuneet. Hän sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Ihmeellinen on Jumalan armo. Se antaa rauhan. Se tekee eläväksi. Se ei vaadi. Se vain lahjoittaa sen, minkä Kristus on meille hankkinut.

    2. Eläväksi tekeminen tapahtuu armonvälineiden vaikutuksesta

    Jumala on asettanut erityisen järjestelmän, jolla hän tekee hengellisesti kuolleista hengellisesti eläviä. Tämä järjestelmä on armonvälineet, evankeliumin sana ja sakramentit. Missä ne ovat käytössä, siellä Pyhä Henki toimii, saa hengellisesti kuolleet virkoamaan ja säilyttää heitä hengissä. Se on hyvin erikoinen järjestelmä. Ihminen voi paaduttaessaan sydämensä elämän sanalta jäädä hengelliseen kuolemaansa ja epäuskoonsa ja joutua omasta syystään kadotukseen. Mutta evankeliumi voi tunkeutua ihmeellisiä teitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja Jumalalla voi olla omia sielläkin, mistä me emme ehkä voi odottaa heitä löytyvän. Kuitenkin Jumala haluaa, että hänen ilosanomaansa julistetaan avoimesti ja julkisesti kaikkialla kaikkien uskottavaksi ja että sitä varten Jumalan lapset kokoontuvat seurakuntina ja ylläpitävät julkista saarnavirkaa, todistavat itse uskostaan ja kutsuvat toisiakin kuulemaan eläväksi tekevää sanaa.

    Mitäpä kristikunta olisi ilman kastetta? Mitä ilman rippiä ja ehtoollista? Mitä ilman säännöllisiä jumalanpalveluksia ja sananjulistusta? Ja kun nämä käyvät vähiin tai vääristyvät, häämöttää loppu. Silloin ei vanhurskauden aurinkoa, Kristusta, näy taivaalla, silloin kuu, Kristus-valoa heijastava evankeliumi valaise yötä ja tähdet, sananjulistajat, tippuvat taivaalta eivätkä siis tee sitä mitä pitäisi, vaan häärivät maallisissa ja puhuvat omiaan. Herätäksemme kuolleista ja pysyäksemme elossa tarvitsemme sanan ja sakramentit. Luterilainen kristitty on oppinut antamaan niille arvon.

    Saarnatekstissämme apostoli Paavali ei varsinaisesti käsittele sanaa ja sakramentteja. Mutta hän puhuu siitä erityisesti kirjeensä neljännessä luvussa. Hän todistaa siinä, että niin kuin Jumala on yksi, kastekin on yksi. Hän puhuu apostoleista, profeetoista, evankelistoista, paimenista ja opettajista, jotka Jumala on antanut seurakunnan rakentamiseen. Ja monin muinkin sanoin hän tuo tässäkin kirjeessään tämän esiin.

    Kun Jumala tekee eläväksi, tarvitaan sitä varten Jumalan toiminta ja hän toimii lupauksensa mukaan sanassa ja sakramenteissa. Kun seurakunnan toiminta tapahtuu niiden alla, silloin olemme Pyhän Hengen vaikutuspiirissä. Jumalan sanalla on se lupaus, ettei tule takaisin Jumalan tykö tyhjänä, vaan se menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. Näin profeetta Jesaja todistaa kirjansa 55. luvussa.

    Ne, jotka halveksivat sanaa ja sakramentteja, ja ne, jotka muuttavat niitä joksikin toiseksi, eivät voi toivoa pelastuvansa. Kristus sanoo: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh. 6:63). Ja kun tämä ei kaikille kelpaa ja Vapahtaja kysyy meiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois", tähän me ja koko Jumalan seurakunta vastaa uskovan Pietarin kanssa: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh. 6:68-69). Amen.

    Markku Särelä

  • Olkaa armahtavaiset

    Neljäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42.

    Ihminen, joka ei tunne evankeliumia ja Jumalan armoa, on lain alla ja katselee lähimmäisiään lain kautta. Joko hän on tuomitsevainen tai suvaitsevainen tai jotakin siltä väliltä. Mutta kaikessa hänen mittansa on laki.

    Se taas, jolle Jumala on kirkastanut evankeliumin ja suuren armonsa, katselee lähimmäisiään evankeliumin valossa. Hän toivoo kaikesta sydämestään, että hänen lähimmäisensä uskoisivat Jeesukseen ja omistaisivat hänessä syntien anteeksiantamuksen. Hän ei hyväksy lähimmäistensä epäuskoista elämää eikä heidän syntejään. Mutta hän käsittää, etteivät epäuskoiset voi ajatella asioita muuta kuin lain kannalta. He eivät näet tunne armoa. Ja kun he eivät elä armon alla, he elävät ja toimivat parhaillaan niin kuin mihin kunniallinen ihminen omin voimin pystyy ja edellyttävät tietysti samaa lähimmäiseltään.

    Nämä kaksi suhtautumistapaa ovat toistensa vastakohtia. Nyt Vapahtaja opettaa meille tekstissämme oikeata suhtautumistapaa lähimmäisiimme.

    1. Uskovatkin tarvitsevat opetusta armahtavaisuudesta

    Tekisimme suuren erehdyksen, jos ajattelisimme, etteivät uskovat tarvitse opetusta armahtavaisuudesta. Jeesus puhui näistä asioista opetuslapsilleen. He olivat uskovia. Lisäksi he olivat Kirkon tulevia opettajia. Erityisesti Kirkon opettajien tulee tuntea nämä asiat. Sanoohan Jeesus tekstissämme: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” Pastoreiden tulee siis olla elämässään tässä hyviä esikuvia, ja sen lisäksi heidän tulee oikein opettaa toisia. Jos Jeesuksen opetus armahtavaisuudesta ei ohjaa seurakunnassa sen jäsenten sydämiä, seurakunta ajautuu lakimaiseen ajatteluun.

    Kun Vapahtaja puhui armahtamisesta, hän asetti ratkaisevaksi asiaksi aivan jonkin muun asian kuin mihin oli totuttu. Opetuslapset kyselivät, kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ihanko seitsemän kertaa. Heillä oli jokin käsitys siitä, että heidän tulee antaa anteeksi. Mutta he halusivat jotenkin rajoittaa sen määrää. He ajattelivat, ettei voi antaa anteeksi loputtomiin. He kai varmaan pelkäsivät, että sillä olisi huonot seuraukset.

    Jeesus taas ei laskenut kertoja, vaan hän kiinnitti huomionsa aivan toisaalle, syntiä tehneen ihmisen sydämeen. Hän sanoi: ”Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." (Luuk. 17:4). Ja toisella kerralla hän vastasi kysymykseen, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:22) Siis ratkaisevaa ei ole anteeksi antamisen lukumäärä, vaan syntiä tehneen ihmisen sydämen tila. Jos hän katuu, hänelle on aina annettava anteeksi.

    Katumus ei ole teko, jolla Jumalan armo ansaitaan. Armoa ei voi ihminen itse ansaita. Jeesus yksin on sen meille ansainnut. Mutta jos ihminen ei kadu syntejään, hän ei voi uskoa. Vain sillä, joka katuu, on todellinen armon tarve. Armon soveltaminen katumattomalle, omahyväiselle, itsetyytyväiselle ihmiselle on samaa kuin helmien heittäminen sikojen eteen. Jos katumattomalle julistetaan synnit anteeksi, hän kysyy: ’Mitkä synnit?’ ja ajattelee: ’En ole tehnyt mitään niin pahaa. Olen tehnyt hyvääkin. Jos nyt jossakin olen vähän hairahtunut, kyllä se sen pahan korvaa.’ Katumaton ei parahda Jumalan edessä syntiensä tähden omassatunnossaan. Hänellekään emme saa julistaa kadotustuomiota, sillä vaikka hän siinä tilassa on lavealla tiellä, meidän tulee rukoilla hänelle kääntymystä. Mutta heti kun Jumalan laki on vaikuttanut hänessä omantunnon kauhuja ja kadotuksen pelkoa, häneen tulee soveltaa lohdullista evankeliumia.

    On niitä, jotka syntiensä tähden ovat murheellisia Jumalan edessä. Heidät tulee auttaa pois taakan alta Jumalan lasten iloon. Jeesus on jo ottanut pois heidän syntinsä ristinsä veren kautta. Heille tulee julistaa synninpäästö. Siinä emme saa ajatella sitä, kuinka monta kertaa niin on jo tapahtunut, vaan vain noudattaa Jeesuksen käskyä ja iloita siitä, että Jumala ei laske kertoja.

    2. Jos emme anna anteeksi,  meillekään ei anneta anteeksi

    Jeesus sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Tällä Jeesus haluaa muistuttaa meille, että jos olemme anteeksi antamattomia, meidän käy huonosti. Jos annamme anteeksi, meillekin annetaan anteeksi. Tässäkään ei ole kysymys ansiosta Jumalan edessä, vaan vain tietystä lainalaisuudesta. Jos en armahda, ei minuakaan armahdeta. Jos armahdan, saan minäkin armon. Tätä opettelemme päivittäin Isä meidän rukouksessa, kun pyydämme: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

    Tätä opetusta tarvitsemme kipeästi. Sillä kovin usein helposti vihastumme, mutta hitaasti lepymme. Kun mielemme katkeroituu, on vaikeata ja lopulta mahdotonta antaa anteeksi. Sen vuoksi Raamattu muistuttaa: ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi”, Hebr. 12:15. On Pyhän Hengen vaikuttama suuri ihme saada armahtava sydän.

    3. Millainen asenne meillä tulee olla uskonveljiimme, jos he rikkovat

    Lopuksi Jeesus vielä muistuttaa oikeasta asenteesta uskonveljiimme, jos he rikkovat meitä vastaan. Hän sanoo: ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”

    Näillä sanoilla Jeesus osoittaa selvästi, ettemme näe rikkaa veljemme silmässä, jos meillä on iso puu omassa silmässämme. Jos me itse emme elä armosta, vaan ylpeydessämme elättelemme hurskaudestamme suuria luuloja, erehdymme ryhtyessämme ojentamaan veljeämme. Voimme silloin erehtyä ensiksikin vian määrittelyssä. Saatamme suurennella toisen vikaa. Voimme pitää häntä epäuskoisena, vaikka hän ei sitä ole. Emme arvioi tapahtumia ja asioita Jumalan sanalla, vaan järjellämme ja tunteillamme. Toiseksi voimme erehtyä asenteessamme. Asetumme veljemme yläpuolelle ja niin lähestymme häntä. Kolmanneksi voimme erehtyä tavoitteissa. Emme pyri voittamaan häntä Jeesukselle, vaan vain syyttämään ja tuomitsemaan. Neljänneksi voimme erehtyä työtavoissa. Emme paranna asiaa, vaan pahennamme sitä. Silmä on arka elin ja tarvitsee sille sopivan hoidon.

    Kun Jeesus puhuu meille näistä asioista, hän tuo esille sen, että vain ne, jotka tuntevat oikealla tavalla Jumalan armon, voivat auttaa erehtyvää ja rikkovaa. Vain heillä on edellytykset ymmärtää uskovan ihmisen heikkoutta ja ajatella asioita evankeliumin kannalta. Se ei tarkoita sitä, että Jumalan sana saisi tehonsa julistajan uskosta. Sana on tehoisa julistajan uskosta riippumatta. Jos epäuskoinen vain julistaa oikein Jumalan sanaa ja jakaa asetuksen mukaan sakramentteja, se kaikki on tehoisaa eikä meidän tarvitse emmekä me saa epäillä sen voimaa. Mutta sielun lääkärinä epäuskoinen tekee vääriä diagnooseja ja käyttää vääriä hoitomenetelmiä. Jos hän soveltaisi oikein Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, se vaikuttaisi hänen epäuskostaan huolimatta. Tilanne on sama, jos joku kouluttamaton ryhtyisi tekemään silmäleikkausta.

    4. On kysymys seurakunnassa myös meistä itsestämme

    On suuri Jumalan hyvä teko, kun hän suo seurakuntaamme sellaiset olosuhteet, joissa tämä Jeesuksen opetus toteutuu. Sehän tarkoittaa myös sitä, että me jokainen saamme Jeesuksen tahtoman sielunhoidon. Kun lankeamme, meitä autetaan nousemaan. Kun erehdymme, meitä ohjataan oikeaan. Emme elä yksin erämaassa, vaan toisten kanssa Jumalan seurakunnassa. Meillä on esirukoilijoita. Meillä on lohduttajia ja rohkaisijoita. Meillä on myös lihamme heikkouden ymmärtäjiä. On näkeviä taluttajia. On saman tien kulkijoita. On toisiakin armahdettuja.

    On suuri Jumalan siunaus, kun sydämessämme ymmärrämme lain ja evankeliumin eron ja kun se tulee esiin seurakunnan elämässä ja opetuksessa.

    Markku Särelä 19.6. 2005

  • Olkaa armahtavaiset! (Saarna, Luuk. 6:36-42)

    Pastori Markku Särelän saarna 21.7.2013 Siitamajalla

  • Olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti

    2. adv. sunn. III vsk:n epistola.

    Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen. Jaak. 5:7-11.

    Elämä kysyy kärsivällisyyttä ja kestäväisyyttä, ja uskonelämä kysyy sitä aivan erityisesti. Me ihmiset, uskovatkin, olemme niin kovin lyhytjännitteisiä, ja nykyaikana olemme sitä aivan erityisesti. Jumala näki jo apostoli Jaakobin kautta tarpeelliseksi kehottaa uskovia kärsivällisyyteen. Tämän kehotuksen haluamme laskea tänään sydämillemme.

    1. Kuinka kauan tulee olla kärsivällisiä

    "Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti", sanoo tekstimme.

    Joulun edellä lapset kyselevät, milloin joulu tulee. Kyselemmekö me, milloin Kristus tulee. Jos käsittäisimme, kuinka valtava asia seurakunnan Yljän ilmestyminen on, odottaisimme innolla hänen tuloaan. Alkuseurakunta odotti Kristuksen tuloa paljon palavammin kuin myöhemmät polvet, sillä he olivat eläneet hänen kanssaan, kuulleet hänen opetuksensa, uskoneet hänet luvatuksi Messiaaksi ja nähneet hänet ylösnousseena. He, jos ketkä, tiesivät, miten hyvä oli olla Herran kanssa. He olivat tottuneet odottamaan häneltä vain hyvää. Ja jos he hänen seurassaan joutuivatkin vaarain teille, koskaan Jeesus ei jättänyt heitä pulaan. Kuolemankin edessä heillä oli Vapahtajan lupaus: "Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." Joh. 14:2.

    Apostoli Paavali muistuttaakin meitä valvomisen tärkeydestä sanoen: "Sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme", Room. 13:11. Ja apostoli Johannes lausuu Ilmestyskirjansa lopussa kuvattuaan sitä ennen Jumalan lasten kärsimyksiä, taisteluita ja lopullisen voiton: "Amen, tule, Herra Jeesus!" (Ilm. 21: 20). Siihen asti on siis meidän oltava kärsivällisiä. Se ei ole kuitenkaan kaukana, sillä Karitsa lausuu nuo lohduttavat sanat: "Totisesti, minä tulen pian" (Ilm. 21:20).

    Kokemuksesta tiedämme, että odottavan aika on pitkä; muilla aika rientää nopeaan. Tiedämme myös, että kärsivän aika on pitkä. Mutta tekstimme haluaa vahvistaa meitä, ettemme kävisi kärsimättömiksi, vaan että meillä olisi selvä päämäärä: Jumalan armon avulla kestämme Herran tulemukseen asti. Katsokaamme nyt tekstistämme,

    2. Millä tavoin meidän tulee varustautua, jotta voisimme pysyä niin kauan kärsivällisinä

    Ensiksikin apostoli Jaakob ottaa kärsivällisyyden esikuvaksi maanviljelijän. Hän tietää, ettei satoa voi korjata ennen kuin on aika. Hän tietää myös, että maatyöt ja sato ovat riippuvaisia säistä. "Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen." Kuinka paljoa ennemmin näin on Jumalan valtakunnassa. Olemme täysin riippuvaisia Jumalan hyvyydestä, hänen armostaan Kristuksessa, hänen lahjoistaan sanassa ja sakramenteissa. Tässä ajassa Jumala kokoaa lyhteet taivaan aittoihin sanansa kylvöllä. Ja kun pakanain täysi luku on sisälle tullut (Room. 11:25), silloin tulee loppu. Ei yhtään aikaisemmin. Ja se päivä on yksin Jumalan tiedossa, ja kaikilta meiltä salassa.

    Kuitenkin on totta se, mitä apostoli Pietari sanoo uskovista: Te "odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista" (2 Piet. 3:12). Tämä auttaa meitä pysymään kärsivällisinä, onhan meillä paljon tekemistä. Meidän on samalla, kun odotamme Herran päivän tulemista, joudutettava sen tulemista. Miten se tapahtuu? Koska Kristuksen tulo riippuu pelastuvien joukon täyttymisestä, uskovat jouduttavat Kristuksen päivän tulemista julistamalla evankeliumia.

    Niin kuin lapselle, joka ei tiedä mitä tekisi, joulun odotus on pitkää, mutta äidille moninaisten puuhien keskellä se tulee niin kovin äkkiä, niin samoin on uskovien viimeisen päivän odotuksen laita. Ne, jotka ovat hyvässä ja oikeassa toimettomia, piankin kyllästyvät odottamiseen ja keksivät jotakin kiellettyä, minkä parissa pian aika kuluu, mutta myös menettävät otollisen armonajan. Ne taas, jotka Jumalan armon voimin ahkeroivat toimia evankeliumin asian edistämiseksi, löytävät niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista tekemistä kuin vain ehtivät ja jaksavat tehdä.

    Tässä odottamisessa on kuitenkin tärkeintä se, että sydän on kunnossa. Tekstimme sanoo: "Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä." Jos sydän ei ole oikeassa suhteessa Jumalaan, kaikki puuhamme on väärällä pohjalla. Tässä on muistettava, mitä Raamattu sanoo: "Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet" (Hebr. 13:9). Sydän saa vahvistusta armosta. Siitähän me elämme. Armosta olemme saaneet syntimme anteeksi ja joka päivä saamme. Armosta pelastumme. Armolla tulee siis meidän sydämemme vahvistaa kestäväksi, loppuun asti kestäväksi.

    Kun siis odotamme Kristuksen tulemusta, on tarpeen, että olemme aivan varmoja Jumalan armosta ja pelastuksen tiestä emmekä lainkaan epäröi, vaan rohkeasti panemme turvamme Kristukseen. Kun tämä asia on meille kirkas ja selvä, silloin voimme myös toimia Herran vainiolla. Emme tee työtä taivasta ansaitaksemme, vaan armosta pelastettuina, armon voimin ja Jumalan armon kiitokseksi.

    Silloin otamme vastaan ilolla ja rohkaisuksemme myös tekstimme sanat: "Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen." Raamatun pyhien esikuva on rohkaiseva.

    3. Koska Tuomari on ovella, on säilytettävä keskinäinen rakkaus

    Tekstimme sanoo: "Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella."

    Aikamme on kasvattanut meistä ylpeitä, itsetietoisia, arvonsatuntevia ja arvostamme arkoja ihmisiä. Korostamme yksilön oikeuksia, mutta emme näe riippuvuuttamme toisiin ihmisiin, emme tiedosta velvollisuuksiamme perhettä, seurakuntaa ja yhteiskuntaa kohtaan.

    Tekstimme kirjoittajalla on huoli siitä, että Jumalan lapset täällä ajassa rakastaisivat oikealla tavalla toisiansa. Seurakuntaelämä on yhteisöelämää. Seurakunta on kuin ruumis, jossa on monta jäsentä ja jossa jäsenet tarvitsevat toisiansa. Vaikka uskovat ovat pyhiä Kristuksessa, jonka vanhurskauteen heidät on kasteessa puettu ja johon he ovat panneet sielunsa turvan, heillä on kuitenkin heidän syntinen lihansa ja paha luontonsa. Emme suinkaan aina muista Raamatun kehotusta: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" (Room. 12:10). Tai tätä apostoli Paavalin kehotusta: "Niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne" (Fil. 2:2-3). Ja apostoli Pietari lausuu: "Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu" (1 Piet. 2:1).

    Koska tämä pahuus on meissä luonnostamme, meidän vanhassa ihmisessämme, se on jatkuvasti pois pantava. Raamattu ei anna lupaa minkäänlaiselle pahan hellimiselle. "Pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu." On meillä tässä vanhassa aatussamme kuolettamista!

    Tekstimme tekee asian vielä hyvin vakavaksi. Se sanoo: "Sillä tuomari on ovella." Koska Kristuksen tulemus on lähellä, meidän on kärsivällisesti elettävä uskon elämää. Toisin sanoen, syntiselle lihallemme kuuluu laki, kuolettaminen, kasteen veteen hautaaminen, pois riisuminen.

    Mutta saamme toki myös pukeutua. Jumalan seurakunnasta sanotaan: "Hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." (Ilm. 19:8)

    Näin kärsivällisesti joka päivä, Kristuksen tulemukseen asti, muistaen apostolin sanan: "Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet."

    Amen.

    Markku Särelä

  • Olkaa pyhät!

    4. adventtisunnuntaina III vsk:n epistola.

    Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta, ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. Ja heille, koska he eivät palvelleet itseänsä, vaan teitä, ilmoitettiin se, mikä nyt on teille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat teille evankeliumia julistaneet; ja siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 1 Piet. 1:8-16.

    Kaikkina aikoina on ollut tarpeen opettaa kristityille hurskasta ja jumalista elämää. Niin tekivät Mooses ja profeetat Vanhan liiton aikana, niin tekivät Vapahtajamme ja hänen apostolinsa ja niin on tehnyt Kristuksen kirkko sen jälkeen. Myös Kristuksen kirkon ulkopuolella on kiinnitetty huomiota tapoihin ja moraaliin, ja jopa pakanoiden ulkonainen elämä on saattanut olla moraalisempaa kuin tämän päivän niin sanottujen kristittyjen esimerkiksi vanhempien kunnioittamisessa, aviouskollisuudessa ja yleisessä häveliäisyydessä. Elämme aikaa, jolloin ihmisten moraali on muuttumassa omalaatuisella tavalla. Kun ennen tuomittiin tietyntyyppinen elämä moraalittomana, niin nyt sen tuomitsemista Jumalan sanalla pidetään vääränä, jopa rikoksena. Tarvitsemme oikean moraalin ja tiedämme, että se pitää yhtä Jumalan kymmenen käskyn kanssa.

    Elämämme ei kuitenkaan ole vielä sillä oikeissa uomissa, että meillä on tieto oikeasta ja väärästä. Ei meitä auta vielä sekään, että meillä on halu elää oikein ja että vakavasti ja vilpittömästi sitä yritämme. Moraalisimmatkaan pakanat eivät pelastu moraalisella elämällään eikä kukaan muukaan hyvillä teoillaan. Oikeaan kristillisyyteen tarvitaan näet usko Kristukseen ja uudestisyntyminen. Usko asettaa elämän ja moraalin oikealle, sille kuuluvalle paikalle. Usko antaa halun ja voimaa Jumalan mielen mukaiseen elämään ja varjelee meidät joutumasta teko-opin salakavaliin syövereihin. Se varjelee meitä myös vetämästä evankeliumia pahuuden peitteeksi, jonka suojassa harjoittaisimme kuka mitäkin kauhistusta. Otamme siis tänään sydämellemme Herran sanan: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."

    Otamme sen sydämellemme sen tähden, että

    1. Olemme jo pyhitetyt

    Adventtiajan sanoma on: Kristus tulee, pitää tuomion ja vie seurakuntansa taivaan iloon. Odottaessamme hänen pikaista ilmestymistään, vaellamme täällä uskossa. Tekstimme sanoo: "... häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen." Olemme asettaneet sielumme turvan häneen. Olemme oppineet tuntemaan evankeliumin ja uskoneet, että pelastus on yksin armosta ilman lain tekoja. Siitä sanomasta olemme saaneet turvan Jumalan edessä. Kirkkoisä Polykarpos lainaa mainittuja apostoli Pietarin sanoja ja sanoo: "Tehän tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta." (Apostoliset isät, sivu 120). Usko armosta pitää silmiemme edessä Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja tuo eteemme myös uskon päämäärän, sielumme iankaikkisen pelastuksen, ja niin se antaa meille sanomattoman ilon. Eläessämme täällä uskossa turvamme on Kristuksessa, hänen sovitustyössään, hänen armossaan, ja samalla odottaessamme hänen ilmestymistään iloitsemme autuudesta ja siitä mikä tuleva on. Näin meillä on puhdistettu omatunto, Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus ja aivan turvallinen olo, jopa iloa ja riemua odottaessamme Kristuksen ilmestymistä. Onhan tämä kaikki sinulle tuttua ja sinun uskosi mukaista?

    Jos sen sijaan turvamme olisi siinä, mitä itse teemme ja kuinka pyhitymme, emme voisi koskaan olla levollisia, sillä emme voi milloinkaan tehdä kylliksi emmekä kyllin hyvin. Sen tähden ne, jotka opettavat, että ihminen ei pelastu yksin uskosta, vaan myös teoista, eivät voi milloinkaan päästää syntistä varmuuteen pelastuksestaan. He, kuten paavilaiset, julistavatkin epävarmuuden oppia. Siitä seuraa myös se, että heillä on eri motiivit hyville teoille ja pyhitykselle kuin raamatullisesti uskovilla. Heidän motiivinsa on ansion tavoittelu. Uskovien motiivi on kiitollisuus siitä, että ovat jo saaneet armon.

    Keille Jumala sanoo: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."? Hän sanoo sen omalle kansalleen, kutsumilleen, rakkaille lapsilleen, jotka hän on uudestisynnyttänyt elävään toivoon. Luemme tekstistämme: "Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." Jeesus sanoi: "Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan." (Matt. 12:33) Ja: "Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." (Matt. 7:17-18.) Tuottaaksemme hyviä hedelmiä eli vaeltaaksemme pyhästi ja hurskaasti, meidän täytyy ensiksi olla kasteen ja uskon kautta uudestisyntyneitä, olla taivaallisen Isämme lapsia, muuten oikea elämä ei ole mahdollista.

    Jos sanomme epäuskoiselle: "tee hyviä tekoja, ole pyhä" ja jos hän ryhtyy noudattamaan kehotustamme, hän toimii väärin motiivein. Häntä ei vedä ja kannusta siihen Jumalan rakkaus Kristuksessa, vaan hän etsii itselleen siitä ansiota Jumalan ja ihmisten edessä. Hän toivoo Jumalan ottavan sen huomioon kuolemansa jälkeen ja palkitsevan häntä niin, ettei hän joudu tuomittavaksi. Tai hän toivoo, että hän saa siitä ihmisiltä kiitosta, kunniaa ja tunnustusta tai itselleen hyvää mieltä ja omantunnon puhdistusta. Sellainen on ihmisluonto, tuo vanha ihminen. Se on uskovissakin, hurskaimmissakin, mutta se ei ole uskovilla päällimmäisenä, hallitsevana, vaan joka päivä kasteen veteen upotettuna ja kuoletettavana, mutta aina henkiin virkoamassa, ylös nousemassa ja valtaan pyrkimässä.

    Muistakaamme siis kuullessamme käskyn: "Olkaa pyhät", että olemme jo Isän lapsia, ja että olemme sitä lahjana, armosta, uskon kautta Jeesukseen, ilman lain tekoja, vanhurskaiksi ja pyhiksi luettuja Jeesuksen nimessä. Pitäkäämme samalla mielessämme pelastuksemme autuas päämäärä, Herramme ilmestyminen viimeisenä päivänä ja se riemullinen osa, minkä Kristus on ansainnut ja varannut meille omalla työllään ilman meidän tekojamme.

    On aivan mahdotonta, että ihminen voisi pyhittyä elämässään ilman, että hän uskoo Jeesukseen ja omistaa syntien anteeksisaamisen hänessä.

    Toiseksi ottakaamme sydämellemme Herran sana: "Olkaa pyhät"

    2. halukkaasti, palkkaa pyytämättä ja toivomatta

    Kun lapset osallistuvat tavanomaisiin kodin töihin, vanhemmilla ei ole velvollisuutta maksaa heille siitä. He kuuluvat perheeseen myös riippumatta siitä mitä he kykenevät tekemään. Lapseutta kodissa ei lunasteta teoilla. Samaan tapaan on Jumalan perheväessä.

    Jos asiat ovat oikealla tolalla, perheessä puolisot rakastavat toisiaan ja lapsiaan sekä lapset vanhempiaan ja sisaruksiaan. Jumala taas on rakkaudessaan synnyttänyt meidät lapsikseen ja yhä osoittaa meille suurta rakkautta. Ja me hänen lapsensa rakastamme häntä sekä myös toisiamme. Tämä on selviö eli luonnollinen olotila Jumalan lapsilla. Tekstimme sanoo: "Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet."

    Raamattu sanoo: "Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat" (1 Joh. 5:3). Siten oikea rakkaus on sekä oikea sydämen asenne Jumalaan että sitä seuraavat oikeat teot. Koska Jumalan käskyt eivät ole raskaat, Jumalan lapsi noudattaa niitä mielellään ja hyvällä omallatunnolla. Ne olisivat raskaat, jos hänen täytyisi ansaita niillä jotakin ja jos hänen päästäkseen Jumalan suosioon tarvitsisi saavuttaa täydellisyys ja päästä irti vanhasta ihmisestään. Mutta kun käskyjen täyttäminen lähtee armon saaneesta sydämestä ja kiitollisuudesta, palkkaa pyytämättä ja vaatimatta, Jumalan käskyjen tiellä kulkeminen ei ole raskasta puurtamista. Tosin katsoessamme itseämme lain peilistä, parahdamme Paavalin kanssa: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:24). Mutta saamme hänen kanssaan myös vastata tähän kysymykseemme: "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!" ja lisätä: "Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia." (Room. 7:25). Mielen tasapaino löytyy armon varassa. Miten lohdullista tämä onkaan! Olemme samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther usein korosti. Olemme vanhurskaita Kristuksessa, syntisiä itsessämme. Olemme vanhurskaita vanhurskaiksi luettuina, syntisiä lihamme puolesta. Lihalle luemme lain ja siten kuoletamme sitä. Raamattu sanoo: "Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille, älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:12-15). Sielullemme luemme siis Kristuksen armon, ja siitä se löytää elämän.

    Kun pyrimme pyhitykseen Jumalan mielen mukaan, on tärkeätä, suorastaan aivan välttämätöntä, että se tapahtuu omatunto puhtaaksi pestynä Karitsan viattomalla verellä. Sillä huonolla omallatunnolla se on raskasta ja aivan toivotonta puurtamista. On lain ja evankeliumin sekoittamista, kun ihmisiä syyllistetään Jumalan lailla ja heidät heti sen jälkeen ohjataan hyviin tekoihin. Ei niin, vaan ensiksi on rauhoitettava sydän Jumalan armolla ja vasta sitten se tulee ohjata hyviin tekoihin. Kun Jumala on päästänyt meidät synneistämme antamalla ne anteeksi Jeesuksen nimessä, silloin meillä on aito halu pyhityselämään ja meillä on siihen myös voimaa ja jopa saavutamme jonkinmoista tulostakin vaikka inhimillisessä vajavuudessa ja heikkoudessa. Sen, että tulosta syntyy, näemme mm. siitä, että Raamattu kertoo uskovien hyvistä teoista ja esittää niitä meille seurattavaksi. On parempi katsella toisten hyviä tekoja ja iloita niistä kuin kiinnittää huomiota omiin tekoihinsa, ettemme masentuisi, kun tekomme ovat synnin tahrimia ja niitä on vähän, tai ettemme myöskään paisuisi ja ajattelisi itsestämme liikaa, kun unohdamme, että Jumala on pyhä ja että hänen lakinsa vaatii täydellisyyttä. Itse asiassa uskova näkee itsensä aina vain syntisempänä, mutta Jumalan armon sitä suurempana. "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi." Pyhitys ei ole sitä, että pyhyytemme olisi jossakin 0 ja 100 %:n välillä, vaan syntisyytemme on 100 % ja armo on myös 100 %. Vanha ihmisemme ei pyhity.

    Elääksemme oikeata pyhityselämää tarvitsemme ensiksi uskon, sitten sen myötä rakkauden Jumalaan ja halun elää hurskaasti ja jumalisesti Jumalan ja ihmisten edessä. Samalla meidän tulee rajata pois uskonelämästämme kaikki ansion tavoittelu ja huolehtia siitä, että motiivina teoillemme on kiitollinen rakkaus Jumalaan, joka ei pyydä palkkaa eikä kiitosta.

    Apostoli Pietari antaa meille tällaisen elämän ohjeen: "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä." Olkaamme siis aina lähtövalmiita turvanamme ja toivonamme Jumalan armo ja yksin se. Amen.

    Markku Särelä

  • On Ministry

    On Ministry, Markku Sarela, The Confessional Lutheran Church of Finland

    On Ministry

    For discussion by Markku Särelä

    Read the book

  • Onko jumalanpalveluksemme aitoa?

    Kuudentena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Samuel sanoi Saulille: "Minä en palaja sinun kanssasi; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös hyljännyt sinut, niin että et enää saa olla Israelin kuninkaana." Kun sitten Samuel kääntyi menemään pois, tarttui Saul hänen viittansa liepeeseen, niin että se repesi. Ja Samuel sanoi hänelle: "Herra on tänä päivänä reväissyt Israelin kuninkuuden sinulta ja antanut sen toiselle, joka on sinua parempi. Ja hän, joka on Israelin kunnia, ei valhettele eikä kadu; sillä hän ei ole ihminen, että hän katuisi." 1 Sam. 15:22-29.

    Jumalanpalveluun ei sovi vilppi

    Tämän päivän tekstimme varoittaa meitä vilpillisestä jumalanpalveluksesta, johon kuningas Saul syyllistyi. Se ei ole ainoa tämänkaltainen varoitus Jumalan sanassa. Puhuuhan Raamattu Kainista ja Eesausta; puhuuhan se Ahabista, Iisebelistä ja monista muista Juudan ja Israelin mahtavista; se puhuu Herodeksesta, Juudaasta, Aleksanderista ja Hymeneuksesta; se puhuu lukemattomista vääristä profeetoista ja harhaopettajista. Jeesus kuvasi monin vertauksin, etteivät kaikki ne, jotka ulkonaisesti ovat mukana seurakuntaelämässä, tule kuitenkaan epäuskonsa tähden perille taivaan autuuteen, vaan menevät vaivan paikkaan. Maailma on täynnä kaikenlaista uskonnollisuutta, mutta vähän on sitä uskoa, joka pelastaa.

    Miksi Raamattu varoittaa vilpistä

    Raamattu puhuu näistä asioista monestakin syystä. Ensiksikin Jumala etsii sanallansa ja elämänkohtaloilla kadonneita ja haluaa palauttaa heidät takaisin oikeaan, pelastavaan uskoon. Toiseksi Jumala opettaa uskoville, millaisia kiusauksia on ja millaisiin tekoihin ei saa ryhtyä. Kolmanneksi Jumala varoittaa uskovia, että nämä osaisivat varoa kiusauksia ja lihansa heikkoutta. Neljänneksi Jumala opettaa meitä tunnistamaan vilpillisen jumalanpalveluksen, ettemme joutuisi sen viettelemäksi. Viidenneksi Jumala osoittaa, että hän rankaisee väärän jumalanpalveluksen.

    Usein vilpilliseen jumalanpalvelukseen ajautunut ihminen on uskonnollisesti hyvin aktiivinen. Hänen on kaiken aikaa osoitettava itselleen ja muille, että hänen vilppinsä kannatti. Häntä ei kuljeta Jumalan Henki, vaan jokin muu henki.

    Jumalan kärsivällisyydellä on loppunsa

    Oli kulunut lähes 400 vuotta siitä, kun Israel oli taistellut amalekilaisia vastaan Refidimissä. Nämä olivat asettuneet estämään Jumalan kansan kulkua kohti luvattua maata, vaikka Herra valtavin ihmein oli osoittanut olevansa tosi Jumala ja valinneensa Israelin kansan. Jumala oli silloin säätänyt tuomion amalekilaisille. Hän oli sanonut: "Minä pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta" (2 Moos. 17:14). Kauan Jumala oli ollut kärsivällinen tuota jumalatonta kansaa kohtaan, mutta kun se ei tehnyt parannusta, sille tuli perikato (4 Moos. 24:20). Kuningas Saulin oli nyt määrä se toteuttaa.

    On olemassa Jumalan vanhurskaita tuomioita. Hän ei siedä epäuskoa. Hän kostaa niille, jotka vastustavat evankeliumia ja sen kulkua. Tässä armonajassa hän on pitkämielinen ja kärsivällinen, mutta silläkin on päätepisteensä. Jumalan rangaistustuomiot ovat ennekuvia viimeisen päivän kadotustuomiosta, joka saavuttaa jokaisen epäuskossa kuolleen. Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hebr. 10:31).

    Jumalan tuomio ei kohtaa vain ilmeisiä pakanoita, vaan myös niitä, jotka ulkonaisesti tunnustautuvat uskoviksi, mutta jotka ovat uskossaan vilpillisiä ja hylkäävät Jumalan sanan. Usein näyttää siltä, ettähe hylkäävät sen vain osaksi, mutta sydämessään he hylkäävät sen kokonaan. Kuningas Saul on tästä esimerkki.

    Saul ja Herran käsky

    Jumala oli antanut Saulille käskyn tuhota amalekilaiset. Siitä Raamattu kertoo näin: "Mutta Samuel sanoi Saulille: "Minut Herra lähetti voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis Herran ääntä. Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15:1-3.) Raamattu kertoo tämän jälkeen, kuinka Saul toteutti Herran käskyä. Se sanoo: "Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä. Mutta Saul ja väki säästivät Agagin sekä parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta; sitä he eivät tahtoneet vihkiä tuhon omaksi. Mutta kaiken karjan, mikä oli halpaa ja arvotonta, he vihkivät tuhon omaksi." (1 Sam. 15:8-9.)

    Saul katsoi täyttäneensä Herran käskyn. Hän sanoi Samuelille: "Herra siunatkoon sinua! Minä olen täyttänyt Herran käskyn." (1 Sam. 15:13.) Totta olikin, että amalekilaiset olivat kärsineet murskaavan tuhon. Vain kuningas oli jäljellä ja karjastakin vain osa, joskin paras osa. Kuitenkin noissa Saulin sanoissa on mielistelyn ja itsekehun maku. Hän mielistelee Samuelia, koska hän tietää hänet Herran profeetaksi, jonka kätten kautta hän on saanut kuninkuuden, jota kansa kunnioittaa ja jolla on Jumalalta saatua valtaa. Hän ei kiitä Jumalaa saadusta voitosta, vaan korostaa sitä, mitä hän itse on tehnyt. Olihan Saul pystyttänyt itselleen voiton johdosta muistomerkin Gilgaliin. Samalla Saul haluaa salata sen, minkä hän on jättänyt tekemättä. Niinpä Samuel kysyy häneltä: "Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?" (1 Sam. 15:14.)

    Saul piti kiinni siitä, että hän oli täyttänyt Herran käskyn, vaikka Jumalan edessä asia oli toisin. Säästetyt eläimet olivat tarkoitetut uhreiksi Herralle. Jumalan tuomio oli kuitenkin selkeä. Herra sanoi: "Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Jumala oli ilmoittanut profeetan kautta tahtonsa Saulille. Nyt Saulin asia oli noudattaa sitä eikä tulkita uudelleen Herran sanaa tilanteeseen sopivaksi.

    Paremmat toimintamahdollisuudet?

    Nykyäänkin toimitaan paljon Saulin tapaan? Uhrataan, pidetään jumalanpalveluksia, toimitaan, mutta samalla luovutaan Jumalan sanasta, milloin mistäkin kohdasta. Eräs "luterilainen" kirkon johtomies oli sanonut tähän tapaan: "Kyllä minä tiedän, ettei kristillisessä kirkossa ole ollut ennen viime aikoja naispappeutta, mutta nykyään sitä ei voida välttää. Uskon, että Jumala antaa meille tämän anteeksi." Ehkä samaan tapaan ajattelevat monet niistä, jotka jäävät luopiokirkkoihin olettamiensa parempien toimintamahdollisuuksien tähden ja mukautuvat kirkkonsa luopumukseen ja haluavat muidenkin mukautuvan.

    Jumala ei antanut anteeksi Saulille eikä hän anna anteeksi muillekaan, jotka toimivat samoin perustein ja hylkäävät Herran sanan. Heitä ei auta heidän ulkonainen hurskautensa eikä näennäistunnustuksellisuutensa. Herra sanoo: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana." Tuollaisen niskoittelijan Herra poistaa kuninkaallisesta papistostaan eli seurakunnastaan. Eikä sellaista tule pitää myöskään saarnavirassa.

    Ihmispelko on väärä motiivi

    Kun Saul sai kuulla Herran tuomion, hän hätääntyi. Silloin paljastui myös eräs hänen motiiveistaan. Hän sanoi: "Minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä." Hänen tekojaan ei ohjannut Herran pelko, vaan ihmispelko; ei Herran sana, vaan ihmissana.

    Miten suuri siunaus onkaan Jumalan kansalle se, kun Herra puuttuu asioihin ja poistaa tällaiset paatuneet jumalattomat Herran seurakunnasta ja varsinkin saarnavirasta. Se ei kuitenkaan ole aina aivan yksinkertaista, sillä ne, jotka ovat olleet pitkään seurakunnan yhteydessä, osaavat tehdä temppujaan ja johtaa harhaan. Eivätkä kaikki seurakunnan jäsenet osaa koetella henkiä eivätkä tehdä oikeita johtopäätöksiä.

    Saul sanoi Samuelille: "Minä olen tehnyt syntiä, kun olen rikkonut Herran käskyn ja sinun sanasi; sillä minä pelkäsin kansaa ja kuulin heidän ääntänsä. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja palaja minun kanssani, niin minä kumartaen rukoilen Herraa." Tämä on kauniilta kuulostava synnintunnustus, mutta se ei ole kuitenkaan aito. Saul ei todella katunut syntiään, vaan vain sen seurauksia haluten säilyttää valtansa ja asemansa. Siihen hän tarvitsi Samuelin seuraa ja uskonnollisuutta. Jos Saul olisi todella katunut, se olisi näkynyt hänen teoissaan; hän olisi määrännyt tuhottaviksi kaiken sen, mikä oli jäänyt tuhoamatta.

    Uskovat eivät ole maailmasta

    Kun Jumala johtaa ihmisen katumukseen ja uskoon, hänen koko elämäntyylinsä muuttuu. Syntielämä ja lihalliset harrastukset saavat jäädä. Alkaa uskossa kilvoittelu. Pyhän kasteen tarkoituksen mukaisesti vanha ihminen riisutaan ja kuoletetaan päivittäin ja uusi ihminen nousee esiin. Uskova ei elä maailman tapaan. Olemme tässä maailmassa, mutta emme maailmasta. Apostoli Johannes sanoo epäuskoisista, vääristä opettajista: "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä" (1 Joh. 4:5). Mutta apostoleista ja oikeista uskovista hän sanoo: "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." (1 Joh. 4:6.) Ja Jeesus itse sanoo apostoleistaan ja uskovistaan: "Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole." (Joh. 14:14-16.)

    Tuhlaajapoika ei palaa kuninkaantietä

    Samuel oli voidellut Saulin kuninkaaksi. Kun hän sai tietää Saulin tottelemattomuudesta ja Herran tuomiosta, hän murehtui sielussaan ja rukoili Herraa koko yön. Kun Herra lähetti hänet viemään tuomion sanan Saulille, hän teki sen, vaikka se oli hänen sydämelleen raskas asia.

    Mikä onkaan sen raskaampaa kuin menettää uskonveli tai -sisar! Mikä sen tuskallisempaa kuin nähdä kaikki ne peittelyt ja kuulla kaikki ne verukkeet, joilla entinen rakas uskonveli yrittää salata epäuskon tilansa. Se, joka tulee oikeaan parannukseen, tunnustaa reilusti syntinsä ja erehtymisensä eikä yritä neuvotella ehdoista, joilla hän palaa. Tuhlaajapojan paluu ei kulje kuninkaantietä eikä hän saavu kotiin kuninkaana tai opettajana, vaan näin hän sanoo: "Minä en ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan."

    Ihana armo

    Mutta miten ihana onkaan taivaallisen Isän armo katuvalle syntiselle. Hän ottaa hänet armoihinsa lapsena, joka oli kuollut, mutta joka virkosi eloon, Kristuksen täytetyn työn tähden. Hän ei ota häntä vastaan orjana, jonka on työllään hankittava paikka itsellensä pyhien seurakunnassa.

    Saulin seuraaja Daavidkin erehtyi laskelmointiin ja karkeisiin synteihin. Miten tuskaista olikaan hänen elämänsä sinä aikana, kun hän yritti peitellä syntiään. Siitä ajasta hän sanoo: "Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani." Ps. 31:3. Ja hän lausuu: "Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä!" Ps. 31:2. Autuus saadaan siten, että Herra jättää lukematta meille syyksi pahat tekomme Kristuksen sovitustyön tähden. Autuutta ei saada siten, että yritämme selittää, ettemme me niin kovin pahoja olekaan, tai että se, mitä olemme väärin tehneet, olisi meille sallittua.

    Kiusaaja ja ihmisen oma paha henki vievät ihmisen liukkaille poluille ja turmioon. Pyhä Henki antaa oikean parannuksen hengen, ja hän asettaa meidän jalkamme käymään suoraan totuuden tietä. Amen.

    Markku Särelä

  • Onko kirkon ulkopuolella pelastusta?

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Onko sinulla lupa uskoa Jeesukseen?

    Kun ihminen joutuu syntiensä tähden pienelle paikalle Jumalansa eteen ja omatunto syyttää tehdyistä synneistä, hän saattaa ajatella, ettei hänellä ole mitään toivoa pelastua. Onko tällaisen tilanne tosiaankin toivoton?

    Herra Kristus tuli etsimään ja pelastamaan kadonneita. Jos tunnet itsesi sellaiseksi, niin tiedä, että juuri sinun tähtesi Jeesus tuli maailmaan, juuri sinun syntisi hän otti päällensä ja juuri niiden tähden hän kärsi Jumalan vihan, ettei sinua hyljättäisi, vaan että sinä saisit armon.

    Jumalalle ei ole mikään sen mieluisampaa kuin että syntinen panee turvansa Kristukseen ja uskoo syntinsä annetuiksi. Sinulla on siis lupa uskoa, ja vielä enemmän, se on Jumalan hyvä, armollinen tahto.

    Luepa seuraavat Jumalan Sanat ja vakuutu sydämessäsi Jumalan armosta.

    "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan ,Siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme" (Room. 5:8).

    "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon "
    (Matt. II :28).

    "Niin Herra sanoi palvelijalIe: 'Mene teille ja aitovierilIe ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi "
    (Luuk. 14:23).

    "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"
    (Joh. 3:16)."

    Markku Särelä (Julkaistu Luterilaisen numerossa 2/2002)

  • Onko uskollasi hedelmiä?

    17. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä. Ja katso, siellä oli vesitautinen mies hänen edessään. Niin Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?" Mutta he olivat vaiti. Ja hän koski mieheen, paransi hänet ja laski menemään. Ja hän sanoi heille: "Jos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" Eivätkä he kyenneet vastaamaan tähän. Ja huomatessaan, kuinka kutsutut valitsivat itselleen ensimmäisiä sijoja, hän puhui heille vertauksen ja sanoi heille: "Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan ensimmäiselle sijalle; sillä, jos hän on kutsunut jonkun sinua arvollisemman, niin hän, joka on sinut ja hänet kutsunut, ehkä tulee ja sanoo sinulle: 'Anna tälle sija', ja silloin sinä saat häveten siirtyä viimeiselle paikalle. Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi.' Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Ja hän sanoi myös sille, joka oli hänet kutsunut: "Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua. Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita; niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa." Luuk. 14:1-14.

    Tekstimme asettaa meille tänään kysymyksen: Onko uskollasi hedelmiä? Toisin sanoen, vaikuttaako uskosi siihen, mitä teet ja mitenkä käyttäydyt? Osaammeko soveltaa kristillisen opin tuntemustamme elämään?

    1.

    Ensiksi tekstimme kertoo meille Jeesuksesta, fariseuksista ja vesitautisesta miehestä eräänä sapatinpäivänä. Mies sairasti tautia, jossa nestettä kertyi kohtuuttomasti hänen ruumiiseensa, mutta joka ei merkinnyt välitöntä hengenvaaraa. Fariseukset pitivät Jeesusta silmällä, parantaisiko hän sapattina vai siirtäisikö hän ehkä parantamisen tuonnemmaksi. Tässä tapaamme farisealaisen uskonnollisuuden. Sille on tunnusomaista, että he etsivät muista vikoja voidaksensa syyttää ja tuomita heitä ja vastaavasti voidaksensa ylpeillen sanoa: minä en ole niin kuin tuo. He ajattelevat, että oikea elämä on käskyjen ulkonaista pitämistä. He eivät ole päästäneet Jumalan pyhää lakia tuomitsemaan itseään eivätkä omavanhurskauttaan. He eivät tunne syntisyyttään eivätkä syynalaisuuttaan. Jos he sen tuntisivat, he eivät pitäisi itseään eturivin uskovina ja teoissaan Jumalalle otollisina. Tästä asenteesta nousee tarve olla toisten paimenia. He eivät tunne myöskään lain oikeata, todellista sisältöä. Heidän mielestään riittää, kun noudattaa lakia ulkonaisesti. Tällä asenteella ei mennä itse sisälle Jumalan valtakuntaan eikä anneta sinne muidenkaan mennä. Sillä asenteella ei voida nostaa langennutta, ei voittaa sieluja eikä tehdä lähetystyötä syntisten parissa. Tämä asenne julistaa ulospäin synnintekijöille: teillä ei ole mitään toivoa. Tämä asenne ei osaa tehdä eroa sallitun ja kielletyn välillä, ei käsketyn eikä ehdonvallan asian välillä. Jumalan sana ei ratkaise, vaan oma käsitys siitä, mikä on hurskasta ja jumalista.

    Jeesus ilmentää sen sijaan aivan päinvastaista asennetta. Erään toisen kerran Jeesus torjui fariseusten sapattikäsityksiä sanoen: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt. 12:11-12) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että sapattina sai tehdä "hyvää", ei siis ainoastaan sitä, mikä myöhemmin olisi mahdotonta. Ja niin Jeesus paransi kärsivän. Jeesus ymmärsi lain tarkoituksen siten, kuin meidänkin tulisi se ymmärtää. Laki ei ole ulkokohtaisia määräyksiä ja pykäliä, vaan sillä on sisältönä rakkaus. Niinhän myös Herramme apostoli, pyhä Paavali kirjoittaa: "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys. Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme." (Room. 13:8-11) Kun Jeesus paransi sairaan sapattina, hän ei tehnyt kenellekään mitään pahaa.

    Kristillistä rakkautta ei tosin aina ymmärretä oikein. Tiukkuus, jyrkkyys, ehdottomuus ja nuhde voivat olla rakkautta oikeassa paikassa oikeisiin asioihin sovellettuna. Rakkaus voi sitä edellyttää. Lepsuus, kaiken hyväksyminen, pään silitys, kun tehdään pahaa, sen sijaan eivät ole rakkautta. Rakkauteen kuuluvat myös lempeys, armahtavaisuus ja ymmärtämys inhimillistä heikkoutta kohtaan. Jos emme ole armahtavia muita kohtaan, kuinka voimme itseämme armahtaa, kuinka voimme rukoilla: "Isä, anna meille anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"? On siis tarpeen olla aralla tunnolla, ettemme käy toisaalta välinpitämättömiksi Jumalan tahdosta ja toisaalta tylyiksi, koviksi ja anteeksiantamattomiksi. On tarpeen pitää silmiensä edessä ristiinnaulittu Herra Kristus, joka kovien kärsimystensä alla rukoili meidänkin edestämme: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

    2.

    Toinen tekstimme sisältämä opetus koskee meidän tyhmää omanarvontuntoamme. Jeesus oli saanut kutsun fariseusten johtomiehen kotiin, jossa vieraanvaraisesti tarjoiltiin ateria. Se oli huomattava tapahtuma. Kutsutut katsoivat, minne sijoittuivat ja pyrkivät pääsemään parhaille, arvostetuimmille paikoille. Tekstimme kertoo: "Ja huomatessaan, kuinka kutsutut valitsivat itselleen ensimmäisiä sijoja, hän puhui heille vertauksen ja sanoi heille: 'Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan ensimmäiselle sijalle; sillä, jos hän on kutsunut jonkun sinua arvollisemman, niin hän, joka on sinut ja hänet kutsunut, ehkä tulee ja sanoo sinulle: 'Anna tälle sija', ja silloin sinä saat häveten siirtyä viimeiselle paikalle. Vaan kun olet kutsuttu, mene ja asetu viimeiselle sijalle, ja niin on se, joka on sinut kutsunut, sisään tullessaan sanova sinulle: 'Ystäväni, astu ylemmäksi.' Silloin tulee sinulle kunnia kaikkien pöytäkumppaniesi edessä. Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

    Oikeaan kristillisyyteen kuuluu aina tiettyä vaatimattomuutta. Kunniankipeys, turhamaisuus, itsensä toisen yläpuolelle asettaminen, kopeus ja tärkeily ovat sille vieraita. Kun niihin syyllistymme, on syytä hätkähtää, ja kysyä, mikä on sydämemme tila. Paitsi sitä, että olemme saman Jumalan luomia ja lunastamia, olemme myös saman syntisen Aadamin jälkeläisiä, emme Jumalan edessä toinen toistamme parempia. Ja kun olemme saaneet omistaa Jumalan armon Kristuksessa, ei se ole tehnyt meistä muita parempia, vaan vain parempiosaisia, jotta voisimme auttaa toisiakin saman armon osallisuuteen.

    Vaikka yhteiskunnassa on omat tapansa ja protokollansa ja vaikka kristitty kunnioittaa niitä maallisessa regimentissä, se ei saa merkitä toisten halveksuntaa tai aliarvioimista. Raamattu sanoo: "Kenelle kunnia, sille kunnia." Jokaisella on oma arvonsa. Muistakaamme, että Kristus nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Niin hän sääli ja rakasti meitä syntisiä. Rakastakaamme mekin lähimmäistämme pannen pois vanhan ihmisemme kopeus ja diivailu.

    Muistakaamme myös, että se nöyryys, jota pyhä Raamattu meille opettaa, ei ole nöyristelyä. Se ei ole ylikorostunutta vaatimattomuutta sitä varten, että muutkin sen huomaisivat, vaan sydämen toista kunnioittava asenne. Raamattu sanoo: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Tätä ilmentäköön käytöksemme.

    3.

    Kolmanneksi tekstimme kiinnittää huomiomme siihen, kuinka harjoitamme hyväntekeväisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Se sanoo: "Ja hän (Jeesus) sanoi myös sille, joka oli hänet kutsunut: "Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua. Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita; niin sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa." Tällä puheella Jeesus ei rajoita normaalia sosiaalista kanssakäymistä ystävien, sukulaisten ja tuttavien kanssa, vaan hän tähtää siihen, että kun harjoitamme hyvän tekemistä, emme tee sitä silmän lumeeksi omaa etuamme ajaen, emme vastavuoroisuusperiaatteella emmekä palkitsemisen toivossa. Hyvän tekemisellä emme ansaitse itsellemme taivasosuutta. Onhan se aivan mahdotonta jo siitä syystä, että olemme velvolliset tekemään hyvää, ja jos sitä teemme, emme ole siis mitään ansainneet Jumalan edessä. Jeesus sanoo: "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään." (Luuk. 17:10) Toiseksi ansio on mahdotonta myös siitä syystä, ettemme uskovinakaan pysty tekemään täydellisiä tekoja ja monasti emme ymmärrä tehdä mitään, vaikka tarvetta olisi. Olemme siis - emme ansiollisia - vaan velallisia, emme saamassa, vaan maksamassa. Mutta kun Herra Kristus on hoitanut maksupuolen, tehkäämme hyvää kiitollisin mielin palkkaa toivomatta tai pyytämättä.

    Oikeat uskovat eivät pyydä Jumalan edessä töistään palkkaa, vaan kauhistuvat jo sellaista ajatustakin ja kuolettavat sen vanhan ihmisen turmeltuneena tekona. Kun Kristus ottaa uskovien teot esille viimeisellä tuomiolla ja osoittaa heidät niistä armon saaneiksi, he ovat ymmällä ja kyselevät: Missä me näimme sinut nälkäisenä, koska me kävimme sinua katsomassa jne. On totta, että hyvistä teoista Kristus maksaa palkan vanhurskasten ylösnousemuksessa, siis vain vanhurskaille ja siis vain vanhurskailla on hyviä tekoja, koska ne ovat Kristuksen verellä puhdistetut uskon kautta, mutta se on palkka armosta, ei ansiosta.

    Sanomme laulun tekijän sanoilla: "Armoon, armoon ainoastaan, suojaan suuren sovinnon." Tämä usko tuottaa hedelmää ja asettaa asiat oikeaan järjestykseen. Amen.

    Markku Särelä

  • Oppia vai elämää?

    Usein kuulee asetettavan oppi ja elämä kristillisessä uskossa toistensa vastakohdiksi. Sen mukaan kristillinen usko olisi elämää, mutta ei oppia. Kumpaa se sitten on: oppia vai elämää? Todettakoon heti kohta, että Raamattu ei esitä tällaista kysymystä. Koko kysymyksenasettelu on kristilliselle uskolle vieras, sillä sekä oppi että elämä kuuluvat kris-tilliseen uskoon.

    Jeesuksen antama lähetystehtävä on opetustehtävä: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. " (Matt. 28:19,20) Raamattu puhuu kaikkialla kristillisestä opista kunnioittavasti. Apostolit puolustavat sitä torjumalla harhaoppeja. He edellyttävät seurakuntien kaitsijoiksi asetettavilta miehiltä, että he "pysyvät kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet." (Tiit. 1 :9) Raamattu ei tarkoita opilla jotakin sanoilla saivartelemista, vaan oppi on itse Jumalan oma ilmoitus meille. Se on saarnaa, lakia ja evankeliumia, meidän omilletunnoillemme. Kristillinen usko ei ole mitä tahansa syyttämistä, ymmärtämistä, hyväksymistä tai anteeksiantamista, - ei, vaan kristillisellä uskolla on Jumalan sille antama sisältö, oppi.

    Kristillinen opetus synnyttää elämää

    Omassatunnossaan ahdistunut synnintuntoinen ihminen löytää lohdutuksen Kristuksen evankeliumista. Meillä on syntien anteeksisaaminen hänen verensä kautta. Häneen uskoen olemme päässeet osallisiksi iankaikkisesta elämästä. Kristuksen kuuliaisuus tulee meidän tottelemattomuutemme vastapainoksi. Ilolla kuulemme ja tutkimme kaikkea sitä, mitä hän on tehnyt ja sanassaan luvannut. Kristillisen uskon eri opinkohdat tulevat meille rakkaiksi. "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. " (Matt. 4:4) Puolustamme sitä, mikä on meille rakasta. Emme halua hukata sitä, minkä kautta Jumala antaa meille uuden elämän ja varjelee meidät siinä. Opissa pysyminen on elämän ja kuoleman kysymys. Seurakunnan kaitsija muistaa apostolin kehotuksen: "Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat. " (1 Tim. 4: 16)

    Uudestisyntyneet Jumalan lapset haluavat noudattaa Jumalan tahtoa. Myös sitä varten he tarvitsevat Raamatun opetusta, että tietäisivät, mitkä ovat hyviä ja oikeita tekoja Jumalan edessä.

    past. Markku Särelä

     

  • ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

    Pastori Markku Särelän saarna 23.10.2010 Tampereella

  • Pääsiäissunnuntain saarna, Mark 16:1-8

    Pastori Markku Särelän saarna Pääsiäisjuhlassa 4.4.2010 Lahdessa

  • Paikka, jossa seisot, on pyhä (Rippisaarna, 2Moos 3:5)

    Pastori Markku Särelän rippisaarna Talvileirin päätösjumalanpalveluksessa 13.3.2011 Siitamajalla

  • Palatkaamme Herran tykö

    Ensimmäisenä pääsiäispäivänä, Vanhan testamentin teksti

    Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan. Hoos. 6:1-3.

    Kallis ja autuas Jumalan seurakunta Herramme Kristuksen ylösnousemuksen muistopäivänä!

    Tekstimme on lohdutussaarna, jonka Hoosea piti Samarian valloituksen jälkeen hävitetylle Israelille. Kansa oli ollut jumalaton ja Jumala oli rangaissut sitä ankarasti. Mutta vielä kaikui Jumalan armollinen kutsu palata Herran tykö. Mutta tulkaamme lähes kolmen vuosituhannen takaa omaan aikaamme ja nähkäämme, kuinka autioitunut on tämän päivän Herran Israel. Viholliset ovat hävittäneet ja tuhonneet sen? Missä ovat Herran temppelit, joissa puhdas evankeliumi kaikuu ja lohduttaa ahdistuneita sydämiä? Missä annetaan kunnia Jumalalle ja uskotaan, että hän ei ole sanassaan puhunut perättömiä? Missä veisataan ylistystä sen armon kiitokseksi, jonka Herramme Kristus meille hankki katkeralla kärsimyksellään, kuolemallaan ja veren vuodatuksellaan? Missä ovat nuoret, jotka kulkevat uskon kaitaa tietä? Missä ovat lapset, joita vanhemmat tuovat Jeesuksen siunattaviksi hänen tuntemuksellaan? Missä ovat aikuiset, joille hyvä, Kristuksen verellä puhdistettu omatunto on tärkeämpi kuin ura ja raha? Missä on Herran seurakunta, joka tuntee Raamatun ja katekismuksen sekä uskoo ja elää Herran opettamana? Missä ovat niiden joukot, jotka päivittäin elävät Ylösnousseen seurassa ja odottavat Hänen tuloaan? Emme elä seurakunnan kukoistuksen aikoja, vaan vihoviimeisiä lakastumisen ja kuivuuden aikoja. Olemme raunioilla. Herra on lyönyt ja rangaissut tottelemattomuuden ja epäuskon tähden.

    Jumalan sana pysyy kuitenkin samana, niin kuin Jumala on muuttumaton. Hänen luonaan ei ole vaihteen varjoa. Niin kuin Jumala löi Hoosean aikana, hän lyö nytkin. Niin kuin hän kutsui silloin palaamaan tykönsä, hän kutsuu nytkin. Niin kuin hän lohdutti silloin, hän lohduttaa nytkin. Yli sata vuotta Hoosean jälkeen profeetta Jeremia itki Jerusalemin raunioilla, mutta käänsi uskon katseensa ylös Jumalan puoleen ja sanoi: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa." (Valit. 3:22-23)

    Tästä mekin kiitämme Jumalaa ja uskomme, että hänen seurakuntansa on oleva täällä ajassa, vaikka tosin vähäisenä ja ristinalaisena, hänen tulemukseensa asti.

    Tekstimme sisältää suuren vastakohdan Jumalan kurituksen ja hänen armotekojensa välillä. Onhan suuri vastakohtaisuus lain ja evankeliumin saarnojen välillä. Hän kurittaa meitä, jotta me näkisimme syntimme ja kurjuutemme. Hän tekee sen sitä varten, että hän armahtaisi meitä. Miten palavasti Jeesus halusikaan aikansa fariseusten kääntyvän. Mutta he sanoivat: "Me näemme." Sen johdosta Jeesus sanoi heille: "Niin myös teidän syntinne pysyy." Kunpa oppisimme tunnustamaan: olemme sokeita, tarvitsemme sinulta, Jeesus, silmävoidetta, nähdäksemme. Kunpa parahtaisimme publikaanin rukouksen: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Tähän Herra tähtää, kun hän kurittaa meitä. Hän haluaa meidän palaavan, kääntyvän, tulevan parannukseen ja sitä, että turvaudumme hänen armoonsa.

    Raunioilla ihmissilmä näkee sitä, mitä kiusaaja on saanut aikaan vimmassaan ja mihin paha ihmissydän on taipunut ja osallistunut. Näiltä raunioilta emme pääse pois, niin kauan kuin maailmassa elämme. Raunioiden näkymät ovat lohduttomia. Kuitenkaan emme saa sulkea silmiämme, mutta ne on suunnattava raunioista Jumalan sanan osoittamiin asioihin, niihin asioihin, mitä Jumala on tehnyt. Näin profeetta tekee ja sanoo: "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä."

    Golgatalla näemme kiusaajan raivon ja tihutyön suuruuden. Koko ihmiskunta oli synnin turmelema, vain yksi oli puhdas. Hänen kimppuunsa kiusaaja kävi kaikella voimallaan ja kavaluudellaan. Mutta toteutui Jeesuksen sana: "Minussa hänellä ei ole mitään." Kuitenkin tämä ainoa viaton, ainoa olemukseltaan ja sydämen syvimmiltäkin sopukoilta pyhä häväistiin, runneltiin ja tapettiin.

    Mutta katso pääsiäispäivän aamunkoittoa! Edustajamme eli se, joka teki kaiken mitä teki sikiämisestään Isän Jumalan oikealle puolelle astumiseen saakka meidän sijassamme ja meidän hyväksemme, on noussut ylös kuolleista. Hän elää. Ihmisruumis, jonka hän oli saanut neitsyt Marian kautta maasta, ei tullut maaksi jälleen, ja hän seisoo ensimmäisenä ja viimeisenä multien päällä!

    Kiinnitä katseesi tähän näkyyn. Katso ylösnousseeseen Kristukseen, häneen, jota mitkään pimeyden mahdit eivät voineet voittaa eivätkä ikinä voi voittaa! Ratkaisutaistelu on jo käyty ja voitto saatu. Meidän taistelumme on jo käyty, voitto on jo meille hankittu. Nyt on evankeliumin, voiton ja rauhan sanoman aika. Sitten tulee tilinteon ja Jumalan seurakunnalle lopullisen vapautuksen päivä, kun hän ilmestyy kunniassaan ja hänen voittonsa tulee silminnähtäväksi.

    Jumalan sanasta tulee eteemme katseltavaksi mahtava näky, nimittäin itse ylösnoussut Herra Kristus, kirkkauden Herra, tämän maailman raunioilla. Mutta näky on vieläkin mahtavampi.

    Raamatun mukaan silloin, kun Jeesus kuoli, kaikki kuolivat, ja kun hän nousi haudasta, kaikki nousivat. Jeesuksen osalta se on jo tapahtunut näkemisessä, meidän osaltamme sen näkeminen vielä odottaa. Mutta katso Sanasta pyhien suurta joukkoa ylösnousseen Jeesuksen ympärillä. Siinä on koko Jumalan seurakunta, patriarkat, profeetat, apostolit ja marttyyrit sekä me, jotka vielä täällä kilvoittelemme että ne, jotka meidän jälkeemme tulevat uskomaan. Tässä seurakunnassa ei ole tahraa eikä ryppyä, ei vikaa eikä moitetta, vaan kaikkien synnit on otettu pois Kristuksen kuolemassa ja anteeksi annettu. Kristuksen seurakunta Kristuksen pyhyydessä ja puhtaudessa on se, minkä Jumala on rakentanut ja mitä kiusaaja ei voinut eikä voi tuhota. Usko näkee iankaikkisen elämän ja sanomattoman kirkkauden Jumalan pyhissä Kristuksen ympärillä silloinkin, kun epäuskon tuhovoimat täällä myllertävät ja oma syntisyytemme painaa meitä tomuun. Raamatun mukaan meidän elämämme on kätkettynä Kristuksessa. Ja Kristusta sanotaan "meidän elämäksemme", joka on ilmestyvä. Olemme siis Kristuksen kanssa ylösnousseet, vaikka se ei ole vielä käynyt ilmi, kuten Luther tästä huomauttaa. Tämän ihmeellisen voiton profeetta kuvaa meille sanoillaan: "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä."

    Olemme päässeet osallisiksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta jo pyhässä kasteessa.

    Kuinka sitten Kristuksen ylösnousemus voi olla niin merkitsevä? Sen tähden, että Kristus otti pois synnin ja sen nojalla Jumala vanhurskautti maailman herättämällä Kristuksen kuolleista. Kuolema on synnin palkka, mutta kun syntivelka on maksettu, ei synti voi enää kahlita kuolemaan. Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu. On siis olemassa sekä yleinen sovitus että yleinen vanhurskautus, ja silloin, kuka tahansa uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

    Profeetta ei puhu vain kolmesta päivästä, vaan myös kahdesta. Luther selittää sen siten, että se sisältäisi Kristuksen astumisen alas helvettiin julistamaan voittonsa vihollisvoimille. Onkin suuri lohdutus tämän elämän raunioilla, että helvetin voimat ovat kukistetut eivätkä ne voi kukistaa Kristusta ja hänen seurakuntaansa.

    Näitä iloisia asioita kuvattuaan profeetta kehottaa: "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan." "Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra", toisin sanoen, koska Jumala on tehnyt näin suuria asioita meidän hyväksemme, niin olkaamme innokkaita tuntemaan hänet. Älkäämme jääkö oman viisautemme varaan. Sillä meidän käsityskykymme ei yllä lakia korkeammalle ja on lainkin tuntemisessa vajavainen. Katsokaamme sen sijaan pyhään Kristuksen evankeliumiin, josta meille aukenee Isän rakastava sydän ja uskokaamme, ihmetelkäämme ja riemuitkaamme. Jumala on armollinen ja aivan erilainen, mitä ihminen pahan omantunnon vallassa kuvittelee. Hän on armollinen ja laupias suurimmallekin syntiselle, sinullekin. Sen saat uskoa.

    Iloiten saamme sanoa: Kristus on totisesti ylösnoussut!

          Ah, kun mä kerran saan herätä kuvanansa
          ja kirkastetuin silmin nähdä Jumalan!
          Ei sitten milloinkaan oo sielu janoissansa,
          Kun häissä valmis morsian on Karitsan.
          Saan kruunun siellä ja puvun vielä,
          Tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden.
          Mun syntisyyteni, syyn kyyneleihini,
          saan siellä vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
          ja kyyneleeni kiitosvirteen iäiseen. VK 1938 623:2

    Amen.

     Lopuksi tervehdän ja siunaan teitä Ps. 118 sanoilla kolmiyhteisen Jumalan nimessä:

          "Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt;
          riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä.
          Oi Herra, auta, oi Herra, anna menestys!
          Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen;
          me siunaamme teitä Herran huoneesta." Ps. 118:24-26.

    Amen.

    Markku Särelä Siitamajalla 27.3.2005 pääsiäisenä

  • Pastori Rupert Efraimsonin muisto

    Pääsiäisjuhla 2014 ja pastori Rupert Efraimsonin muistojuhla

  • Piispan virka Raamatun ja tunnustuksen mukaan

    Pastori Markku Särelän esitelmä Teologipäivillä 27.2.2010 Helsingissä

  • Pitkäperjantain saarna, Matt 27:46

    Pastori Markku Särelän Pitkäperjantain saarna 2.4.2010 Tampereella

  • Ps. 119:1-4

     Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2008 Siitamajalla

  • Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu! (Ef. 6:11-17)

    Pastori Markku Särelän saarna 9.11.2014 Tampereella

  • Pyhä Henki tuo meille Kristuksen

    Ensimmäisenä helluntaipäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Kristus sanoi opetuslapsilleen: 
    "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." Joh. 14:15-21.

    Ennen kuolemaansa Jeesus valmisti opetuslapsiaan siihen, ettei hän enää olisi täällä maailmassa näkyvässä muodossa eikä hänen puoleensa voisi kääntyä samalla tavalla kuin ennen. Meistäkin voi välistä tuntua siltä, että uskonelämällemme olisi hyväksi, jos olisi jotakin näkyvää ja konkreettista, mille voisi uskonsa rakentaa. Se ei ole kuitenkaan Jumalan meille antama tie, sillä usko tähyää näkymättömiin eikä pane turvaansa näkyväisiin. Koska tämä asia on meille niin vaikeasti opittavissa, Jeesus on nähnyt tarpeelliseksi opettaa sitä uskovilleen. Sen sijaan, että hän olisi näkyvänä keskellämme, hän lupasi meille Puolustajan, Pyhän Hengen.

    Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä helluntaina näkyvin merkein ja niin täyttyi profeetta Jooelin ennustus. Sen jälkeen Pyhä Henki toimii täällä maailmassa sanan ja sakramenttien kautta, sydämissä, näkymättömällä tavalla. Tässäkin joudumme opiskelemaan sitä, mitä Jeesus sanoi Tuomaalle: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 19:29.)

    1. Tiedämme, että meillä on Pyhä Henki, koska rakastamme Jeesusta ja hänen sanaansa

    Mistä sitten voimme tietää, että meillä on Pyhä Henki, jos emme voi häntä nähdä? Tiedämme sen Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeesus sanoo: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." Mitkä käskyt? Kaikki käskyt, jotka Jeesus on antanut. Hän ei sano: niin te pidätte minun käskyjäni; ei niin, vaan "minun käskyni". Alkukielen tarkoituksen voisimme ilmaista selvällä suomella: 'kaikki minun käskyni'. Se, jolla on Pyhä Henki ei valikoi Jeesuksen sanoja, vaan hän on eheästi Jeesuksen opetuslapsi ja kuuntelee tarkasti Hyvän Paimenen ääntä ja seuraa häntä kaikessa.

    Mitkä sitten ovat Jeesuksen käskyt ja mitä käskyjen pitäminen tarkoittaa? Apostoli Johannes kirjoittaa: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23.) Näin pyhä Raamattu jakaa nämä Jeesuksen käskyt kahteen osaan eli toisaalta siihen, mikä kuuluu uskon, ja toisaalta siihen, mikä kuuluu rakkauden piiriin. Se, jolla on Pyhä Henki, haluaa tulla Jeesuksen kautta autuaaksi ja panee turvansa hänen nimeensä. Se, jolla ei ole Pyhää Henkeä, luottaa taas omiin tekoihinsa. Pyhä Henki on tehnyt sydämellemme rakkaaksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä. Pyhä Henki on tehnyt meille rakkaiksi myös lähimmäisemme, ja aivan erityisesti uskonveljemme ja -sisaremme. Vaikka meissä on yhä jatkuvasti syntiturmeluksemme, elämme kuitenkin kaikesta heikkoudestamme huolimatta kristillistä elämää ja jos siitä lankeamme, tiedämme, että lankeemuksesta on parannuksessa Jumalan voimalla noustava. Uskon alueella pidämme Jeesuksen käskyt pysymällä oikeassa opissa ja uskomalla sen mukaan. Niin Kristus säilyy ainoana sielumme turvana ja tienä taivaaseen. Elämän alueella pidämme hänen käskynsä jättämällä Jumalan lain voimaan, antaen sen tuomita itsemme ja kilvoitellen armon antamin voimin, niin että teemme hyviä tekoja palkkaa toivomatta ja tekoihimme turvautumatta. Niin Jumalan sana antaa sisällön sekä uskolle että kristilliselle rakkaudelle.

    Joka näin uskoo ja näin elää, se voi tällaisesta päätellä omistavansa Pyhän Hengen, sillä ilman Pyhän Hengen vaikutusta ihminen ei voi siihen päästä. Sellaisen uskon ja sellaisen mielen vaikuttaa Pyhä Henki evankeliumilla ilman meidän myötävaikutustamme niin, että kunnia siitä kuuluu yksin Jumalalle.

    Mutta entä, jos tunnet, ettei sinulla ole Pyhää Henkeä eikä autuuden varmuutta ja asia painaa sinua. Tiedä silloin, että Pyhä Henki kutsuu sinua ja vetää sinua Kristuksen luo. Pane vain turvasi Kristukseen sellaisena kuin olet. Kun niin teet, et sinä itse sitä saa aikaan, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta sinussa.

    2. Tunnemme Pyhän Hengen siitä, että hän puolustaa meitä

    Paha henki tunnetaan siitä, ettei hän halua kenenkään tulevan autuaaksi. Toki kiusaajakin haluaa, että ihminen väärin perustein uskoisi olevansa pelastettu. Sellaisessa itsevarmuudessa ihminen näet ei etsi oikeata autuuden perustetta ja kulkee tilaansa tuntematta kadotukseen. Usein kuitenkin kiusaaja lähestyy ihmistä toisella tavalla. Kun ihminen Jumalan lain vaikutuksesta menettää itsevarman olotilansa ja hänen omatuntonsa todistaa hänet syylliseksi, kiusaaja haluaa peittää häneltä evankeliumin lohdutuksen ja syyttää häntä tähän tapaan: katso mitä kaikkea pahaa olet tehnyt, katso, kuinka paha ja pimeä on sinun sydämesi, ethän sinä voi olla Jumalan lapsi, ei noin syntiselle kuulu armo. Ja vielä kiusaaja voi sanoa: Ellet tule paremmaksi, et voi kelvata Jumalalle. Tällaisesta syyttämisestä kiusaaja on saanut nimensäkin. Saatana merkitsee syyttäjää ja vastustajaa.

    Jeesus, joka itsekin on meidän puolustajamme, lupasi meille noita syytöksiä vastaan toisen Puolustajan, totuuden Hengen: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne."

    Mitä Jeesus tekee, kun hän puolustaa meitä? Raamattu sanoo: "Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1 Joh. 2:1-2.) Jeesus puolustaa meitä vanhurskaudellaan, syntiemme sovituksella, jonka hän on koko maailmaa varten hankkinut. Hän puolustaa meitä Isän edessä, ja niin saatana on heitetty pois Jumalan kasvojen edestä meitä syyttämästä. Raamattu sanoo: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos." (Ilm. 12:10.)

    Kun Jeesus on noussut ylös taivaaseen eikä ole enää täällä näkyvässä muodossa, hän on antanut meille toisen Puolustajan, totuuden Hengen, joka todistaa meidän sydämillemme ja meidän sydämissämme Jumalan sanan kautta siitä, että Jeesus on jo hankkinut meille täydellisen sovituksen synneistämme ja että me saamme synnit anteeksi armosta ilman tekoja yksin Kristuksen tähden. Näin toteutuu Jeesuksen sana: "Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh. 16:14.) Näin Pyhä Henki tekee sanassa ja sakramenteissa. Ja vaikka sakramentit itse ovat näkyviä, niin se lahja, jonka ne antavat, on näkymätön; nehän tuovat meille Kristuksen ja hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistämme.

    Maailma, epäuskoiset, käsittävät vain sellaista, mikä näkyy, mikä on aistein järjelle ja tunteille näytettävissä. Pyhää Henkeä ei kuitenkaan voi nähdä eikä aistein todeta hänen läsnäoloaan. Sen vuoksi maailma ei voi ottaa häntä vastaan. Kääntymys jää aina ihmeeksi, koska se on yksin Pyhän Hengen työ.

    Maailma on täynnä sellaista uskonnollisuutta ja vääristynyttä kristillisyyttä, jossa Pyhä Henki yritetään tehdä aistein havaittavaksi. Sillä tiellä ei tulla tuntemaan Kristusta, vaan ajaudutaan hänestä ohi eikä löydetä tunnolle sellaista rauhaa, joka voi kestää ahdistuksissa ja jopa kuolemassa. Ihana on Jeesuksen lupaus totuuden Hengestä: "Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Kun Pyhä Henki puolustaa meitä kaikkia kiusaajan syytöksiä vastaan Jumalan kaikkia koskevalla armotahdolla ja Jeesuksen sovitustyöllä, emme ole orpoja, vaan Herra Kristus kaikkine armoineen tulee tykömme. Vieläpä Vapahtaja lupasi, että Pyhä Henki on oleva puolustajamme "iankaikkisesti", siis apostolien aikana, kaikkina aikoina myös sen jälkeen, jopa viimeisenä suuren ahdistuksenkin aikana.

    Jeesus nimittää tekstissämme Pyhää Henkeä totuuden Hengeksi. Pyhän Raamatun todistuksen mukaan jokainen ihminen on valhettelija. Niin myös kaikki se, mitä luonnollinen ihminen ajattelee pelastuksesta, on valhetta. Sen sijaan se, mitä Pyhä Henki, Raamatun Henki, todistaa, on totta. Tämä totuus ei ole vain jokin tietoteoreettinen asia, vaan siihen liittyy Kristus ja elämä. Sanoohan Kristus tekstissämme: "Koska minä elän, niin tekin saatte elää." Tästä on kysymys, iankaikkisesta elämästä, jonka rinnalla ihmisen ajallinen elämä on kuin kämmenen leveys, ajan rahtu. Mutta sellaisena se on jokaiselle tärkeä armonaika oppiaksemme tuntemaan Kristuksen.

    Koska Pyhä Henki on totuuden Henki, hän varjelee Kristuksen omat totuuden sanalla, ja siinä valossa kaikki väärät opit ovat vaarallisia, sillä niihin kätkeytyy paitsi valhe, myös erilaisia kiusaajan syytöksiä ja ansoja. Jeesus ei koskaan vähätellyt väärää oppia, vaan aina varoitti siitä ja kehotti sitä karttamaan.

    Olkoon helluntai meille todellisen Pyhän Hengen juhla, totuuden Hengen juhla, sen Hengen juhla, joka puolustaa meitä Kristuksen armolla ja tuo sydämiimme Jumalan rauhan syntiemme anteeksisaamisessa.

    Markku Särelä

  • Pyhä Raamattu on uskomme perustus

    Tunnustuksellisille luterilaisille Pyhä Raamattu on ehdoton arvovalta. Se on näet Jumalan sana, jonka Hän on antanut Kirkolleen uskon ja elämän ylimmäksi ohjeeksi. Raamattu itse ratkaisee, mikä kuuluu uskoomme ja mitä meidän tulee seurakunnassa ja omassa elämässämme noudattaa. Sen tilalle ei saa panna ihmisauktoriteetteja.

    Raamattu kertoo, että esikuvallinen seremonialaki koski Israelin kansaa ja vanheni Kristuksen uhrikuolemassa. Seremonialaki sisälsi säädöksiä ympärileikkauksesta, uhrijumalanpalvelusta, sapateista ja juhlista sekä monista ulkonaisista asioista, kuten ruoista, pukeutumisesta, siisteydestä. Kun emme vaadi näitä noudatettaviksi, teemme sen juuri siksi, että Raamattu ei sitä vaadi.

    Pitäydymme Raamattuun niissä asioissa, jotka ilmoittavat meille, kuka ja millainen on Jumala. Raamattu ilmoittaa, että Jumala on iankaikkinen ja muuttumaton sekä lisäksi totuudellinen. Hän on ihmiskunnan alusta lähtien aidosti ilmoittanut, kuka ja millainen hän on. Hän on selvästi kieltänyt meitä itse omien ajatustemme mukaan muodostamasta itsellemme kuvaa Jumalasta. Me emme saa sanella, millainen Jumalan täytyy olla, vaan meidän täytyy uskoa häneen ja kunnioittaa häntä sellaisena, kuin hän on itse itsensä ilmoittanut. Muuten syyllistymme epäjumalanpalveluun, joka on raskas synti.

    Pitäydymme Raamattuun kaikissa asioissa, jotka Jumala on ilmoittanut meille uskottaviksi, koskevatpa ne mitä asiaa tahansa, esimerkiksi Jumalan Pojan ihmiseksi tuloa, hänen sijaiskärsimystään, ruumiillista ylösnousemustaan, tai pelastusta, vanhurskauttamista, pyhitystä, seurakuntaa, pyhää saarnavirkaa, sanaa ja sakramentteja, viimeistä tuomiota jne. Emme alistu tähän orjamaisessa pelossa, vaan siinä luottamuksessa, että taivaallinen Isämme on rakkaudessaan antanut meille todella sellaisen evankeliumin, jonka uskominen on sielullemme autuudeksi ja jonka julistaminen johdattaa lähimmäisiämme saman autuuden omistamiseen, minkä armosta olemme saaneet oppia tuntemaan.

    Uskomme, että Jumala on luonut maailman ja ihmisen alun perin hyväksi. Syntiinlankeemus toi siihen kuitenkin syviä vaurioita. Ihmisen jumalasuhteen katkeaminen ja tärveltyminen oli niistä pahin. Syntiinlankeemuksen seurauksena jokainen ihminen on perisynnin turmelema eikä voi pelastua, ellei hän synny uudestaan. Syntiinlankeemuksesta aiheutui myös monenlaisia muita vaurioita. Ne ovat erilaisia eri ihmisistä puheen olleen. Kukin joutuu kantamaan taakkaansa, jos ei voi siitä jotenkin Jumalan käskyjä rikkomatta vapautua. Kukin joutuu vaivoineen uskossa odottamaan pääsyä sinne, missä kaikki on uutta.

    Mainitut vauriot eivät kuitenkaan anna ihmiselle oikeutta toimia vastoin Jumalan Raamatussa ja omassatunnossakin ilmoittamaa tahtoa. Niin kuin ihminen ei saa omassa mielessään tehdä itselleen Jumalaa, hän ei myöskään saa toimia vastoin luonnonlakeja. Emme saa kuvitella, että ihmisellä olisi valta luoda maailma järjestykseltään toisenlaiseksi, kuin Jumala luomisessa asetti sen olemaan ja ihmiselle sääti.

    Jokainen ihminen riippumatta siitä, millaista taakkaa hän joutuu kantamaan tai jopa millaisen taakan hän itse on itselleen hankkinut, on kuitenkin ihminen, jolla on kuolematon sielu. Jokaisen edestä Kristus on kuollut. Jokaisen Jumala haluaa pelastuvan. Sen vuoksi julistamme evankeliumia Raamatun mukaan ja kutsumme kaikkia kääntymään epäuskosta uskoon ja turvautumaan Kristukseen niin kauan, kuin meillä on armon aika.

     

     

    Markku Särelä, lokakuussa 2010

  • Pyhän Hengen autuaallinen virka

    Ensimmäisenä helluntaipäivänä, II vsk:n epistolateksti

    Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Ef. 2:17-22.

    Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen muistojuhla. Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota Isän ja Pojan kanssa yhdessä kumarretaan ja kunnioitetaan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Raamattu kutsuu Pyhää Henkeä "Kristuksen Hengeksi" (1 Piet. 1:11). Pyhä Kolmiykseys ja Pyhän Hengen toiminta ovat suuria salaisuuksia. Ymmärrämme ne syvemmin vasta taivaan autuudessa, missä kaikki arvoitukset ratkeavat. Siihen asti meidän on toistettava Raamatun sanoja ja uskottava ne sellaisinaan, vaikka emme kaikkea ymmärryksellämme tajuaisikaan.

    Tekstissämme tulee esille kaksi syytä, minkä vuoksi me ansiottomat syntiset saamme suurella ilolla ja kiitollisuudella viettää helluntaijuhlaa. Ensiksikin Pyhä Henki on kirkastanut meille Kristuksen ja yhä häntä kirkastaa. Toiseksi Pyhä Henki on liittänyt meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan ja pitää meitä siinä sekä tuo siihen yhä myös uusia jäseniä.

    1. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja vie Isän tykö

    Tekstimme sanoo: "Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Näillä sanoilla Raamattu ilmaisee, kuinka pelastumme eli pääsemme taivaallisen Isän tykö. Se tapahtuu Hengessä, siis hänen työnään, hänen vaikutuksestaan ja hänen voimastaan.

    Mutta siitä, mikä Pyhän Hengen virka on ja kuinka hän sitä toteuttaa, ihmisillä ei ole käsitystä, elleivät he ole oppineet sitä Raamatusta. Luonnollinen ihminen näet yleensä pitää koko Pyhän Hengen tointa tarpeettomana tai luulee sen koskevan ajallisia asioita. Ajatellaan, että ihmisellä on asiat riittävän hyvin, jos hänellä on terveyttä ja hyvinvointia sekä jos ulkonainen rauha vallitsee maailmassa. Mutta siinä ei ole sinänsä mitään hengellistä. Siihen ei tarvittu Jumalan Pojan ihmiseksituloa eikä Pyhää Henkeä vuodatettu sitä varten. Tosin Vapahtajamme teki ruokkimisihmeitä, paransi sairaita ja herätti kuolleita ja hänen apostolinsa puhuivat vierailla kielillä ja parantumisia tapahtui Pyhän Hengen toimesta. Mutta niiden tarkoitus ei ollut vapauttaa työstä ja ruoanlaitosta eikä tehdä tarpeettomaksi lääkärintointa ja terveyshuoltoa. Niillä vahvistettiin tuona suurena murrosaikana Jumalan sana, kun ahtaista juutalaisista oloista siirryttiin maailmanlaajuiseen evankeliumin julistukseen. Ihmeiden tarkoitus ei ollut tehdä ihmisistä ihmeiden tavoittelijoita, vaan saada heidät kuulemaan apostolista julistusta siitä, että Messiaan aika oli tullut ja että vanha juutalaisen synagogakirkollisuuden aika oli ohi, uusi kristillisen seurakunnallisen kokoontumisen aika apostoleitten saarnan ympärille oli koittanut.

    Tekstimme puhuu nimenomaan meille Jumalan sanan julistuksesta Pyhän Hengen toiminnan välineenä. Se sanoo, että Kristus "tuli ja julisti rauhaa" ja että Kristuksen seurakunta on apostoleitten ja profeettojen perustukselle rakennettuja. Tämä kaikki on tapahtunut ja tapahtuu "Hengessä". Muissa kirjeissään ja myös tässä Efesolaiskirjeessä apostoli on perusteellisesti opettanut Kristuksen työstä. Lyhyessä tekstikohdassamme hän ilmaisee vain hänen työnsä lopputuloksen, rauhan. Tällä hän ei tarkoita maallista rauhaa, vaan sitä rauhaa, jonka Kristus sai aikaan Jumalan ja ihmiskunnan välille lepyttämällä ja sovittamalla ihmisten synnistä johtuneen Jumalan vihan. Kun Kristus tuli, hän ei ainoastaan uhrannut itseään sovitusuhriksi, vaan hän myös opetti eli julisti evankeliumia. Hän kuulutti, että otollinen aika ja riemuvuosi oli koittanut. Hän hankki meille vangituille vapauden, meille tuomituille armahduksen ja meille Jumalan vihollisille rauhan Jumalan kanssa. Sitä, minkä hän lunastustyöllään hankki meille syntisille, hän myös julisti. Tätä rauhaa julistivat enkelit jouluyönä. Ja kun Kristus aloitti julkisen toimintansa, hän saarnasi Herran otollista vuotta eli evankeliumia taivasten valtakunnasta.

    Kun sodassa oli saavutettu voitto, sanansaattaja lähti taistelutantereelta kuuluttamaan kansalle, että voitto oli saatu ja rauhan aika oli koittanut. Tätä viestiä sanottiin ilosanomaksi eli evankeliumiksi. Näin profeetta Naahum kirjoittaa: "Katso, jo ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa." (Naah. 1:15). Ja profeetta Jesaja kirjoittaa: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" (Jes. 52:7) Evankeliumi on siis sanoma jo saavutetusta voitosta ja jo koittaneesta rauhasta.

    Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi julistaa sitä jo koko julkisen toimintansa ajan. Jopa se oli niin varma, että kaikki edeltäneet sukupolvet saivat uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi tulevan Messiaan nimessä.

    On hyvin tärkeä havainto, että Pyhä Henki vaikuttaa siinä sananjulistuksessa, jossa ilosanomana julistetaan Kristuksen jo saamaa voittoa ja jo koittanutta rauhaa ihmiskunnan ja Jumalan välillä. Me emme siis saa tätä rauhaa aikaan teoillamme. Se on jo tehty. Jumalan viha on jo sovitettu ja Jumala on jo meille leppynyt. Me emme lepytä Jumalaa katumusharjoituksilla, pyhiinvaelluksilla emmekä muillakaan teoillamme. On vain yksi teko, joka on lepyttänyt Jumalan vihan, ja se on Kristuksen sovitusteko. Missä tätä Kristuksen tekoa julistetaan ja ihmisteot torjutaan, siellä toimii Pyhä Henki. Niin hän ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. Missä tälle Kristuksen teolle ei anneta täyttä arvoa ja merkitystä, vaan missä pelastukseen sekoitetaan ihmisen omiakin tekoja, sellaisessa julistuksessa ei toimi totuuden Henki, vaan paha henki.

    Tätä valmista, kertakaikkista pelastusta Kristus julisti juutalaisille ja sitä hän julistaa sanassaan myös meille pakanasyntyisille. On vain yksi evankeliumi, sama kaikille kansoille. Siinä Pyhä Henki todistaa voimallisesti ja vaikuttaa uskoa Kristukseen ja rakkautta. Tähän evankeliumin todistukseen kuuluvat sen kaikki muodot: sana luettuna, kuultuna, muisteltuna, laulettuna ja ripissä, pyhä kaste ja pyhä ehtoollinen. Kaikki nämä julistavat ja lahjoittavat meille sen rauhan, jonka Kristus teki ja joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Ja tässä evankeliumissa vaikuttaa Pyhä Henki, niin ettei se valu heti pois kuten hanhen selkään kaadettu vesi, vaan vaikuttaa sydämissä uskoa ja luottamusta Jumalan armoon, vieläpä todella uudistaa sydämemme oikeaan kristilliseen rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

    2. Pyhä Henki liittää meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan

    Tekstimme sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." Koko tämän suurenmoisen asian tekstimme sanoo tapahtuneen "Hengessä". On Pyhän Hengen työ, että saamme yhdessä toisten uskovien kanssa kuulua Kristuksen seurakuntaan.

    Vanhan liiton aikana pakanat olivat vieraita ja muukalaisia. He olivat Jumalan seurakunnan ulkopuolella. Mutta ensimmäisestä helluntaista lähtien alkoivat "pakanain ajat" (Luuk. 21:24), jolloin heille oli julistettava Jumalan sana. Apostoli Pietari oppi tämän Korneliuksen luona. Siitä Apostolien teot kertovat näin: "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?' Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen." (Apt. 10:45-48) Pietari puhui heille Kristuksesta ja sanoi: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43).

    Tällä tavoin Pyhä Henki osoitti Pietarille ja muille, että uusi aikakausi oli koittanut, kun Kristus oli saattanut työnsä päätökseen ja käskenyt julistaa evankeliumia kaikille kansoille lähtien Jerusalemista. Mekin saamme olla varmoja tämän Korneliuksen tapauksen nojalla siitä, että siellä missä evankeliumin ilosanoma Kristuksen täytetystä työstä ja syntien anteeksisaamisesta hänen nimessään kaikuu puhtaana ja täytenä, siellä Pyhä Henki toimii. Hän tuo meidät ennen vieraat ja muukalaiset, ei vain jonnekin pakanain esipihaan lähettyville, vaan itse Jumalan temppelin rakennukseen sen eläviksi kiviksi eli todellisiksi jäseniksi Kristuksen seurakuntaan.

    Kun Kristus lähetti apostolinsa julistamaan syntien anteeksisaamista nimessään, hän puhalsi Hengen merkkinä heidän päällensä ja sanoi: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh. 20:23) Ja jotta opetuslapset ymmärtäisivät Pyhän Hengen hengeksi eivätkä etsisi häntä jonakin kouriintuntuvana, ulkonaisena, ajallisena, aistittavana asiana, hän sanoi: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 20:29)

    Kun uskomme Herraan Kristukseen Jeesukseen, olemme "pyhien kansalaisia" ja "Jumalan perhettä". Pyhä Henki antaa meille täydet kansalaisoikeudet taivasten valtakuntaan. Emme ole hengellisiä venepakolaisia ilman minkään maan passia, vaan Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa sinetöinyt meille taivasten valtakunnan kaikki kansalaisoikeudet. Ne eivät ole vähäiset. Jo nyt olemme uskon kautta siinä valtakunnassa ja meillä on pääsy sinne myös näkemisessä viimeisenä päivänä. Kun olemme Jumalan perhettä, meillä on koti siellä, missä Jumala asuu. Ja hän asuu toisaalta ylhäisessä taivaassaan kirkkaudessa ja toisaalta myös temppelissään täällä maailmassa eli seurakunnassaan. Niin meillä toisaalta on taivaskoti, jonne saamme kuollessamme siirtyä, ja meillä on myös hengellinen koti täällä maailmassa, Kristuksen seurakunta, jossa taivaan Isä pitää meistä erityisesti hengellistä huolta.

    Vaikka Pyhä Henki on näkymätön, jota emme voi aistein tavoittaa, ja vaikka Kristuksen seurakuntakin on näkymätön, niin Pyhän Hengen toiminnalla ja Kristuksen seurakunnalla on varmat ulkonaiset tuntomerkit, joiden perusteella tiedämme, mistä voimme etsiä seurakuntaa, tuota Pyhän Hengen luomusta, ja mistä sen varmuudella löydämme. Nämä tuntomerkit ovat ne välineet, joilla Pyhä Henki vaikuttaa ja ylläpitää uskon, siis sana ja sakramentit.

    Pyhä Henki on totuuden Henki, joka ei rakasta valhetta, väärää oppia eikä viihdy sen seurassa. Mutta missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan, siellä on varmasti Kristuksen seurakunta. Löytääksemme tämän Pyhän Hengen luomuksen ja siihen uskollisesti pitäytyäksemme, meidän tulee etsiä puhdasta Jumalan sanaa ja oikeita sakramentteja ja karttaa kaikkea väärää oppia. Tällainen oikein opettava kirkko oli apostolien aikana se kirkko, johon apostolit kuuluivat. Sitten varsin nopeasti, mutta ei kuitenkaan taisteluitta, kirkkoon pesiytyi monenlaisia vääriä oppeja ja tarvittiin luterilainen uskonpuhdistus, jotta voitiin palata apostoliseen seurakunnallisuuteen. Sitten luterilaiset kirkot turmeltuivat ja syntyi tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja, jotka palasivat luterilaiseen perintöön.

    Aina suuret massat ovat jääneet puhdistuksen ulkopuolelle. Apostolisena aikana juutalaisten perinteinen synagogakirkollisuus oli apostolisia seurakuntia kooltaan merkittävämpi ja käsitti pääosan juutalaisista. Sitten paavikirkko oli sekä alueellisesti että jäsenmäärältään huomattavasti suurempi kirkko kuin ne kirkot, joihin uskonpuhdistus tuli. Taasen ns. luterilaiset valtio- ja kansankirkot olivat moninkertaisesti tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja suuremmat. Toteutui Jeesuksen sana laveasta ja kaidasta tiestä. Laveaa tietä kulkevat suuret massat, kaidan tien löytävät vain harvat. Pyhä Henki vie kaidalle tielle ja johdattaa totuuden löytämiseen ja erottamaan totuuden ja valheen, armon opin ja teko-opin. Ihmisen oma henki pitää lavealla tiellä ja tekee hänet kaikkiruokaiseksi ja kumman suvaitsevaiseksi ja saa hänet panemaan syrjään siihen kuuluvan Raamatun opetuksen.

    Kun Pyhä Henki johdattaa meidät totuuden tuntoon, hän ennen kaikkea johdattaa Kristuksen tuntemiseen. Opimme tuntemaan hänen kärsimyksensä ja kuolemansa meidän syntiemme sovituksena. Hän on kulmakivi, pääasia, rakentuessamme Jumalan huoneeksi, hänen pyhäksi temppelikseen. Häneen turvaamme. Hänessä olemme löytäneet omantunnon rauhan syntiemme anteeksisaamisessa. Pyhän Hengen virka on johdattaa meidät tuntemaan Hyvä Paimen ja pitää meidät hänen seurassaan. Pyhää Henki asettaa uskollemme Kristuksen perustukseksi. Muuta perustusta ei ole eikä voi olla.

    Ymmärtäkäämme siis Pyhän Hengen virka siten, että Kristus pysyy uskomme perustuksena apostolien ja profeettojen opettamana.

    Markku Särelä

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 2

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 3

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 4

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 5

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 6

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 7

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 8

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja 1. Pietarinkirjeestä osa 9

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 10

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 11

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 12

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 13

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 14

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 15

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 16

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 17

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 18

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 19

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 2

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 20

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 21

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 22

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 23

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 24

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen

  • Raamattutuntisarja Roomalaiskirjeestä 25

    Pastori Markku Särelä, pohjautuu Georg Stöckhardtin selitysteokseen