Markku Särelä
  • Konfirmaatiojumalanpalveluksen saarna, Jes 42:1-10

    Pastori Markku Särelän saarna Rippileirin päätösjumalanpalveluksessa 26.6.2010 Siitamajalla

  • Kristillinen mieli

    Kolmantena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, I vuosikerran epistolateksti

    Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra." Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. Room. 12:16-21.

    Rakkaat kristityt!

    "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee", Sananl. 4:23. Tähän pyhän Raamatun kehotukseen tähtää tämän sunnuntain teksti. Se sisältää monia kehotuksia kristityille. Näissä ei ole kysymys vain tiedosta, vaan ennen kaikkea sydämen laadusta ja asenteista. Kysymys on siitä, millaisella mielellä kristityt käyttäytyvät toisiansa ja myös ulkopuolisia kohtaan ja millaisiin tekoihin oikea mieli johdattaa.

    Usein meille jää ihmisistä mieleen heidän sydämellisyytensä. Alkukirkon aikana ulkopuoliset, siis pakanat, antoivat kristityistä sen tunnustuksen, että he rakastivat toisiansa. Ja kohdatessamme sydämellistä, kristillistä rakkautta sanomme mielessämme: entä minä itse, edustanko minä käytökselläni Herrani Kristuksen asiaa hänelle kunniaksi? Ja kun illalla nukkumaan mennessä luemme Isämeitää ja sanomme: "Anna meille anteeksi meidän syntimme niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet", tunnemme piston omassatunnossamme niiden suurten puutosten tähden, joita meillä on ollut sydämemme asenteissa lähimmäisiimme. Mutta saamme myös iloita siitä, että Jumalalla on paljon anteeksiantamusta. Sen vuoksi haluaisimme olla parempia kristittyjä kuin mitä olemme.

    Tekstimme ei ole helpoimpia saarnaajalle. Nopeastihan tosin on sanottu, mitä siinä lukee, mutta saada sydämet herätetyiksi ilolla yhtymään tähänkin Jumalan sanaan ja sitä toteuttamaan ei ole helposti tehty. Eikä sitä voida ihmistaidolla saada aikaan. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työ. Tekstimme kehotusten vastaanottaminen edellyttää uskon synnyttämää oikeata mielenvirettä, halua ja tahtoa olla taivaallisen Isämme lapsia tässäkin asiassa. Sen Jumala meille suokoon.

    1. Suhteemme uskonveljiin ja -sisariin

    Ensimmäinen tekstimme kehotus kuuluu: "Olkaa keskenänne yksimieliset." Kristityt ovat tulleet, kuten apostoli sanoo, sydämestään "kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut" (Room. 5:17). Kun meillä on yhteinen, Raamattuun perustuva tunnustus ja sille rakentuva sydämen usko, on olemassa keskinäisen yksimielisyyden perusedellytys seurakuntaelämässä. Kun muistamme sen, että olemme itse Jumalan edessä suuria syntisiä, jotka ovat saaneet armon osakseen, toivomme, että myös uskonveljemme ja -sisaremme osoittavat meitä kohtaan armahtavaisuutta sekä epätäydellisyytemme, heikkoutemme ja syntiemme kärsimistä ja anteeksi antamista. Mutta myös toista päin: Sitä, mitä me itse odotamme muilta itseämme kohtaan, saavat lähimmäisemme odottaa myös meiltä, ja me itse olemme velvolliset osoittamaan samaa heille.

    Seurakuntaelämän yksimielisyyden hyvin tärkeä kannattava tukipylväs on asia, jota ei useinkaan ajatella eikä tiedosteta. Raamattu ilmaisee sen näin: "Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä." (1 Kor. 14:40). "Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala." (1 Kor. 14:33). Tämä asia on siis järjestys. Se ylläpitää yksimielisyyttä ja rauhaa. Tähän järjestykseen kuuluu kahdenlaisia asioita. Ensiksikin siihen kuuluvat ne asiat, jotka Jumala on Sanassaan säätänyt. Ne ovat pysyviä ja muuttumattomia. Sellaisia ovat esimerkiksi sana ja sakramentit sekä niiden käyttö, sekä seurakunta ja saarnavirka. Toiseksi niitä, joista kristityt tietyssä järjestyksessä sopivat tai joista on ajan myötä tullut hyviä tapoja. Ne kuuluvat vapaan harkintavallan asioihin ja niitä voidaan yhteisesti sopien muuttaa, kun olosuhteet ja rakkaus niin vaativat. Sellaisia ovat esimerkiksi jumalanpalveluksen päivät ja kellonajat, pitopaikat, kokouspaikan sisustus symboleineen ja koristeineen ja niin edelleen lähes loputtomiin. Näistä ehdonvallan asioista toiset ovat sellaisia, joita ilman emme tule toimeen. Jossakin täytyy kokoontua ja johonkin aikaan. Mutta Jumala suo iloksemme myös sellaisia asioita, joita ilmankin hätätilassa selviämme. Kristityt ovat joutuneet kokoontumaan esimerkiksi sateessa ja pakkasessa hautausmailla ja metsissä. Monella paikkakunnalla meillä ei ole kirkkoja eikä edes vuokrattavia tiloja, vaan kokoonnumme kodikkaasti kodeissa.

    Tekstimme toinen kehotus laajentaa näköpiirin seurakuntaelämästä yksityisen ihmisen koko elämään sen kaikilla alueilla. "Älkää korkeita mielitelkö, tyytykää alhaisiin oloihin." Tämän kohdan käännös ei anna oikeaa kuvaa alkutekstistä. Alkukielessä kehotetaan meitä olemaan ylpeilemättä ja asettumaan kulkemaan samaa tietä yhdessä alhaisten kanssa. Luterilainen vanhamissourilainen teologi Georg Stoeckhardt sanoo sen merkitsevän asettumista heikkojen tasalle, mitä heidän tilaansa, tarpeisiinsa ja käsityskykyynsä tulee. Siltä, jolle ei ole paljon annettu, ei pidä paljoa vaatia, vaan meidän tulee iloita siitä, että Jumalan seurakunnassa on erilaisia ihmisiä. Lahjat ovat palvelemista varten, ei ylpeilemistä ja itsensä korottamista varten. Hyvä on myös nähdä, että Jumala on jakanut lahjoja siten, että eri ihmisillä on erilaisia lahjoja, niin kuin ruumiissa on monta jäsentä. Kaikkia kuitenkin tarvitaan ja kaikista saamme kiittää Jumalaa. Raamattu sanoo: "Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!" (Snl. 14:25).

    Kolmas kehotus kuuluu: "Älkää olko itse mielestänne viisaita." Sananlaskujen kirjassa puhutaan paljon tästä asiasta ja kiinnitetään huomio siihen, että ihminen usein erehtyy luullessaan olevansa viisas ja oikeassa. Siellä sanotaan mm. näin: "Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra tutkii sydämet." (Snl. 21:2; vrt. 16:2)) "Käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän." (Snl.18:17). Näillä sanoilla Raamattu kehottaa meitä asettumaan toisten kristittyjen arvioitaviksi ja koeteltaviksi, että pysyisimme oikealla tiellä. Apostolin kehotusta "Älkää olko omasta mielestänne viisaita" on teoriassa helppo noudattaa, mutta käytännön tilanteissa me kaikki voimme havaita syntiturmeluksemme pohjattoman syvyyden.

    2. Suhteemme kaikkiin

    Kun edellä olevat kehotukset soveltuivat lähinnä suhteisiimme uskonveljiin ja -sisariin, niin seuraavat kehotukset tähtäävät asenteisiimme kaikkiin ihmisiin. Tekstimme jatkuu: "Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: 'Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.' Vaan 'jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.' Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."

    Tässä maailmassa uskova tulee tekemisiin monenlaisten ihmisten kanssa. Toisten kanssa on helppo tulla toimeen, toisten kanssa se on vaikeampaa. Riippumatta siitä, millaisia ihmiset ovat, miellyttäviä vai töykeitä, sydämellisiä vai vihamielisiä, kristityn tulee noudattaa sitä, mistä apostoli tässä puhuu. Ja tämä on vaikeata. On helppoa näyttää loukkaantuneisuutensa, mutta antaa heti välittömästi anteeksi, unohtaa töykeys ja kärkevyys ja sen sijaan voittaa paha hyvällä, on hyvin vaikeata. Kuitenkin Jumalan tahdon mukaan meidän tulee olla rauhantekijöitä ja elää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa, mikäli se meistä riippuu. On tosin asioita, jotka vaativat kostoa, kuten rikokset, mutta niiden kostamisen Jumala on jättänyt itselleen ja niille, joille hän on sen erikseen uskonut, eli esivallalle. Sen sijaan uskovan asiana on rukoilla vihamiestensä puolesta ja osoittaa heille rakkautta tilaisuuden tullen teoilla, varsinkin kun he ovat puutteenalaisia. Jos näin on jo katkeriin vihamiehiin nähden, kuinka paljoa ennemmin meidän tulee antaa anteeksi rakkaillemme kotona ja veljillemme seurakunnassa ja ahkeroida elää rauhassa heidän kanssaan.

    Kun kristityt toimivat apostolin kehottamalla tavalla, he kokoavat tulisia hiiliä vihollistensa pään päälle. Tätä sanaa tulisista hiilistä on selitetty kahdella tavalla, jotka molemmat sisältävät varteenotettavan näkökohdan ja itse asiassa tähtäävät samaan. Toinen selitys ymmärtää asian siten, että uskovien hyvät teot ovat kuin hiiliä pään päällä. Ne alkavat polttaa eli herättävät vihamiehen omantunnon toimintaan ja johdattavat häntä katumukseen ja siten valmistavat evankeliumille maaperää. Toisen selityksen mukaan tulisia hiiliä kannettiin astiassa pään päällä seuraavaa matkan pysähdyspaikkaa varten, jotta voitiin sytyttää tuli ja laittaa ruokaa. Samalla tavalla uskovien hyvät teot auttavat vihamiestä selviytymään elämän vaikeuksissa, jolloin hän muistaa hyvillä mielin hyväntekijäänsä ja voi kiinnostua evankeliumista. Kun Raamattu itse ei selitä sitä, mitä se tarkoittaa "tulisilla hiilillä pään päällä", emme mekään siitä väittele. Joka tapauksessa ne ovat asioita, joilla on tuntuva vaikutus. Ja koska evankeliumi tähtää mielenmuutokseen, on niidenkin vaikutus sitä edesauttava. Näin suurenmoisessa asiassa voit olla mukana hillitsemällä kostonhalusi ja osoittamalla rakkautta ja hyväntahtoisuutta.

    Aivan juuri luin eräästä lehdestä artikkelin, jossa tarjottiin joukko mielenkiintoisia kysymyksiä itsetutkistelua varten. Kysymykset olivat: Voinko tunnustaa virheeni? Voinko myöntää syyllisyyteni? Voinko seurata saamiani ohjeita ja neuvoja? Voinko tehdä enemmän kuin vaaditaan? Voinko tehdä minulle annetun työn valmiiksi, niin etten jätä sitä kesken? Voinko työskennellä uskollisesti ilman että joku valvoo tekemistäni? Voinko tehdä myös epämiellyttävät työt, jotka täytyy tehdä? Käsittelenkö toisten omaa samalla huolella kuin omaa omaisuuttani? Voinko kohdata ristiriitoja malttiani menettämättä? Voinko ottaa vastaan arvostelua kaunaa kantamatta? Voinko pidättyä toisten arvostelusta, kunnes tosiasiat on selvitetty? Voinko välttää kiusausta tehdä kärkeviä huomautuksia? Näenkö hyviä ominaisuuksia niissä, jotka ovat kanssani eri mieltä? Nämä olivat aivan hyviä kysymyksiä. Kristitty ei pysähdy kuitenkaan itsetutkistelussaan pelkkien tekojen tasolle, vaan näkee syntisyytensä myös ajatustensa valossa, vaikka hän sitten kuolettaisikin pahat ajatuksensa. Ja ihmeitten ihme: "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."

    Kun tutkimme itseämme tekojemme, asenteittemme ja mielemme suuntauksen valossa ja kun Jumalan sana ja armo saa sydämissämme vaikuttaa, tapahtuu eräs ihmeellinen asia. Ennen olimme muita kohtaan kovia, itseämme kohtaan pehmeitä. Nyt otamme vakavasti omat virheemme ja tuomitsemme ne, mutta olemme lempeitä toisia kohtaan, koska Jumala on ollut niin kärsivällinen ja laupias meitä kohtaan. Tällä mielellä haluamme ottaa vastaan myös tämän sunnuntain tekstimme kehotukset ja rukoilla: Herra, vaikuta minussa sitä, mistä tämän päivän tekstissä minulle puhuit. Amen.

    Markku Särelä

  • Kristuksen seurakunta elää sanasta ja sakramenteista (Saarna, Apt. 2:40-47)

    Pastori Markku Särelän saarna STLK:n XLIV kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 25.5.2013 Lahdessa

  • Kristus on joulun keskus

    4. adv. sunn. II vsk:n evankeliumi.

    Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä. Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen. Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta. Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä." Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla. Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Joh. 3:22-36.

    Johdantoa

    Valmistaudumme jouluun viettämällä adventtiaikana seurakunnissa erityisiä joulujuhlia. Onhan juhlan aihe sen arvoinen ja olihan Vapahtajallamme erityinen edelläkävijänsä, airuensa. Hän oli Johannes Kastaja, jonka toiminnasta ja julistuksesta tekstimme puhuu. Sopii siis hyvin, että me Johannes Kastajan antaman esikuvan tavoin valmistaudumme jouluun. Hänen julistuksensa valmistaa siihen meitäkin.

    1. Jouluun valmistaudumme ottamalla vaarin Johannes Kastajan kehotuksesta: "Tehkää parannus"

    Kristuksen syntymään ja hänen koko toimintaansa liittyy niin monia meidän turmeltuneen järkemme vastaisia asioita, ettei niitä voida ymmärtää ja omaksua muuta kuin uskolla.

    Uskoa taas ei voi muu kuin se, joka on tullut tuntemaan Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytensä. Meidän on tarpeen omassatunnossamme kokea, mitenkä hirvittävä, tuomittava ja paha asia synti on Jumalan silmissä. Meidän on tarpeen tuntea se, ei vain teoriana, vaan siten, että minun oma syntisyyteni ja yksittäiset syntini ovat hirvittäviä, tuomittavia ja pahoja, niin että olen niillä loukannut pyhää Jumalaa ja vierittänyt ylleni hänen oikeutetun vihansa ja olen ansainnut - en vähempää kuin - helvetin iankaikkisen vaivan. Kun Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesukselle ja sanoi: "Tehkää parannus", hän sai ihmiset tuntemaan syntisyytensä. Heille tuli tarve saada syntinsä anteeksi.

    Kun meillä on syntien anteeksisaamisen tarve, silloin meille kelpaa ainoana mahdollisena pelastustienä joulunsanoma: Jumala lähetti Poikansa lunastajaksemme. Kun Kastaja saarnaa: "Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien" ja kun hän osoittaa Kristusta: "Katso, Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin", Pyhä Henki osoittaa meille turvan. Sellaisina, niin pahoina kuin olemme, saamme tulla Jumalan armahtamiksi. Johannes Kastaja kutsui syntisiä parannuksen kasteelle, siis kasteelle, jolla he tunnustivat syntinsä ja saivat panna turvansa Jumalan laupeuteen. Hänen kasteensa oli kaste syntien anteeksisaamiseksi. Nämä olennaiset asiat ovat meidänkin kasteessamme, jossa meille on lahjoitettu Kristus ja hänen armonsa. Siinä meidät on puettu Kristuksen vanhurskauteen, joka peittää syntimme ja jossa kelpaamme Jumalalle.

    Kun olemme uudestisyntyneet uskon kautta, elämme uutta elämää Kristuksessa. Silloin entinen syntinen elämänmeno ja turmeltuneelle järjelle ominainen inttäminen totuutta vastaan kuuluvat niihin asioihin, joita häpeämme ja joista joka päivä teemme parannusta, muistaen Kastajan opetusta, että minun tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa.

    2. Valmistaudumme jouluun uskomalla Jeesukseen

    Johannes Kastajan valmistava toiminta oli mittasuhteiltaan valtavaa. Tosin se kesti vain vähän aikaa, tosin ihmiset näyttivät valtaosaltaan sen pian unohtaneen, mutta todistus Kristuksesta tuli annetuksi ja edelläkävijän virka hoidetuksi ja sillä oli suuri merkitys apostoleille ja monille muille. Johannes Kastaja alkoi toimintansa ennen kuin Jeesus. Hänelläkin oli opetuslapsia ja lisäksi kansaa tuli sankoin joukoin hänen kastettavakseen. Kun sitten Jeesus alkoi julkisen toimintansa, tultiin Johannes Kastajalle kertomaan: "Kaikki menevät hänen tykönsä."

    Siihen Kastaja vastasi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä."

    Kuuntelepa tätä. Johannes Kastaja ei kerää pisteitä omaan pussiinsa, hän ei kokoa omaa joukkoansa. On yksin Kristuksen asia koota itselleen seurakunta. Eriseurainen ihminen taas ottaa itselleen Kristuksen paikan. Sellainen ei ole Johannes Kastaja. Tässä onkin tärkeä syy, miksi kristillinen kirkko on hylännyt eriseuraisuuden eli skismaattisuuden eli eron oikeinopettavasta kirkosta henkilökohtaisin perustein tai muista ei-opillisista syistä johtuen. Kirkollinen ero on oikea silloin, kun erotaan toisoppisesta kirkosta ja liitytään oikein opettavaan kirkkoon.

    Johannes Kastaja valmistaa tietä Jeesukselle siis siten, että hän liittää julistuksellaan ihmiset Kristukseen ja sitoo heidät seuraamaan häntä. Näin mekin valmistaudumme jouluun, kun sydämemme on kiinni Kristuksessa ja kuuntelemme hänen ääntänsä ja seuraamme sitä. Silloin emme ole seurakunnan jäseniä sen vuoksi, että se muodostaa meille mukavan sosiaalisen ihmisyhteisön, emme sen vuoksi, että pastori on ihmisenä sellainen, joka on meidän makuumme, vaan perusteemme ovat aivan toisaalla. Tietysti kiitämme Jumalaa myös siitä, mikä on inhimillisesti meitä miellyttävää, mutta kun olemme Kristuksen ympärillä kuulemassa hänen sanaansa, silloin jaksamme kantaa ja kärsiä myös toistemme vajavaisuuksia ja rohkenemme omista heikkouksistamme huolimatta itsekin olla mukana, kun tiedämme, että olemme seurakuntina olemassa etsiäksemme ja omistaaksemme Jumalan armon emmekä tuomassa itseämme esille.

    Johannes Kastaja voikin jatkaa ja sanoa, kun hän huomaa ihmisten pitäytyvän Kristukseen ja menevän hänen tykönsä: "Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien. Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla."

    Joulun lahja on iankaikkinen elämä

    Johannes Kastaja sanoo: "Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

    Lapsen syntymä kertoo elämästä, uudesta ihmistaimesta. Lapsen varttuminen viestii ihmeellisistä Jumalan luomisvoimista. Kristuksen syntymä kertoo aivan uudesta valtakunnasta ja uudesta elämästä, jonka Jeesus toi ja jonka me saamme lahjana uskon kautta. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä." Usko saa ihmeellisiä aikaan, koska se kohdistuu Kristukseen, joka on sekä persoonaltaan että teoiltaan ihmeellinen. Usko saa suuria aikaan kohteensa eli Kristuksen tähden, sillä se omistaa kaiken sen, mitä Kristus on meitä varten hankkinut ja valmistanut.

    Näitä asioita ovat ensiksikin syntien anteeksiantamus. Kuka muu kuin Jumala voi tajuta ja sanoin kertoa, miten paljon pahaa synti on saanut aikaan, saati kuka - paitsi Jumala - voi ilmaista, mitä Kristus on saanut aikaan, kun Hän maksoi kärsimisellään ja kuolemallaan syntivelkamme ja lepytti Jumalan vanhurskaan vihan ja sai aikaan rauhan Jumalan ja ihmiskunnan välille. Niin on nyt olemassa syntien anteeksisaaminen ja rauha Kristuksessa, ja Pyhän Hengen vaikuttama usko omistaa sen. Mikä uskon voima! Se puettaa meidät Kristuksen vanhurskauteen, niin että olemme Jumalan edessä aivan puhtaita ja hänelle otollisia.

    Toinen suurenmoinen asia, minkä usko vaikuttaa, on iankaikkinen elämä, sillä uskon kautta Kristukseen olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Elämme todella nyt uskossa uutta, iankaikkista elämää. Pelastava usko ei ole vain Raamatussa ilmoitettujen asioiden totena pitämistä, vaan se uudestisynnyttää ihmisen, antaa hänelle toisen mielen ja toisenlaisen sydämen kuin hänellä oli ennen uskoon tuloaan. Usko saa uskovissa aikaan todellista hengellistä elämää. Luterilainen tunnustus sanoo: "Eihän tämä usko ole toimetonta tietoa, eikä se voi pysyä kuolemansynnin rinnalla, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta, joka vapauttaa meidät kuolemasta sekä rohkaisee ja tekee eläviksi kauhistuksen valtaan joutuneet sydämet" (Puolustus, IV, 115, s. 106/1990). Kristuksen lunastusteko on kaikki kaikessa.

    3. Joulun oikeaan odottamiseen kuuluu myös "pyhä mieliala"

    Mitä kertovatkaan meille Johannes kastajan sanat: "Hänen (Kristuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä." Ne kertovat siitä pyhästä mielialasta, joka vallitsi hänen sydämessään. Tämä pyhä mieliala kertoo taas uskosta. Usko näet "uudistaa sydämet", kuten tunnustuksemme lausuu (Puolustus s. IV,47. s. 97/1990). Ja millainen mieli Johanneksella oli. Hän ei ollut kuin ruoko, jota tuuli huojuttaa. Vaan hän pysyi sanassa ja suoraselkäisesti todisti totuuden puolesta aina kuolemaan asti. Tällainen sydämen uudistuminen on uskosta vanhurskauttamisen seuraus. Usko antaa siis myös oikean joulumielen, rakkauden lähimmäistä kohtaan, karkottaa vihan ja muiden parjaamisen ja tekee rohkeaksi oikeissa asioissa. Tästä tunnustuksemme lausuu: "Kun olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi ja syntyneet uudesti, me alamme pelätä Jumalaa ja rakastaa häntä, pyytää ja odottaa Häneltä apua, kiittää ja ylistää Häntä ja kaikissa ahdingoissa olla Hänelle kuuliaisia. Me alamme myös rakastaa lähimmäisiämme, koska kerran sydämissämme vallitsee hengellinen ja pyhä mieliala." (Puolustus IV,125, s. 107/1990).

    Usko ei siis pelasta siitä syystä, että sitä välttämättömästi seuraa uudestisyntyminen ja hyvät teot eli rakkaus, vaan sen tähden, että se tarttuu armolupaukseen Kristuksessa ja omistaa hänet.

    Ohjatkoon meitä Johannes Kastajan todistus valmistautumaan oikealla tavalla jouluun parannuksen tiellä katumuksessa, uskossa ja rakkaudessa.

    Markku Särelä

  • Kristus on kuollut ja ylösnoussut kaikkien edestä

    Toisena pääsiäispäivänä, II vuosikerran epistolateksti

    Ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. 2 Kor. 5:15-21

    Pääsiäisen sanoma on riemullinen viesti siitä, että koko maailman synti on nyt sovitettu ja poisotettu Jumalan edessä, kuten tekstimme sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." Tämä ilosanoma tarjotaan meille nyt sanassa ja sakramenteissa uskolla vastanotettavaksi ilman meidän tekojamme. Sinäkin, rakas kuulijani, herkistä korvasi kuulemaan ja vastaanottamaan tämä sana, kun tekstimme kehottaa meitä: "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Sillä nyt on jokaisen, sinunkin, mahdollista päästä pois Jumalan vihan ja tuomion alta hänen armonsa alle sangen yksinkertaisella tavalla, toisin sanoen vain panemalla turvasi Kristuksen sovitukseen ja pitämällä siitä lujasti kiinni uskolla ahdistusten ja kiusaustenkin keskellä. Eikä tämä ole sellainen mahdollisuus, jollaisia liikemaailma tarjoaa saadakseen sinusta asiakkaan, vaan se on todellinen tilaisuus ja todella vastaanotettavaksi tarkoitettu Jumalan kutsu, jotta sinä pelastuisit autuaalliseen iankaikkiseen elämään. Se on sovituksen sana, siis sellainen oppi ja saarna, joka kertoo siitä, että Jumalan viha on jo lepytetty ja että Jumala itse on julistanut rauhan itsensä ja maailman välille Kristuksessa, niin että kuka ikinä nyt häneen uskoo, se pelastuu ja saa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä.

    Tarkastelkaamme nyt tarkemmin tätä sovituksen sanaa, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    1. Sovituksen sana kertoo siitä, että Kristus tehtiin synniksi

    Tekstimme sanoo Jeesuksesta: "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."

    Vanhan testamentin syntiuhreista käytetään alkukielessä termiä "synnin tähden", koska ne toimitettiin synnin tähden. Ne olivat Vanhan liiton sakramentteja, jotka eivät voineet ottaa pois syntiä, vaan ne julistivat syntien anteeksiantamusta sen uhrin nojalla, mitä ne kuvasivat, siis Kristuksen uhrin nojalla. Mutta vain Kristuksen syntiuhri otti pois synnit, kuten Johannes Kastaja oli lausunut: "Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin." (Joh. 1:29)

    Kun nyt tekstimme lausuu, että Kristus tehtiin synniksi, se esittää meille hyvin syvällisen ja erityisen tärkeän asian. Kristuksen uhri oli jotakin aivan toisenlaista kuin Vanhan liiton aikaiset uhrit. Hän ei vain kärsinyt vakaumuksensa tähden tai pelkästään sen tähden, että ymmärtämättömät ja raa'at ihmiset ristiinnaulitsivat hänet, vaan hänet tehtiin synniksi, ei syntiseksi, vaan synniksi. Hän oli Raamatun mukaan erotettu syntisistä (Hebr. 7:26). Hän oli ilman syntiä eikä synnistä mitään tiennyt. Hän oli siis Jumalan edessä pyhä, puhdas, vanhurskas, kuuliainen, jota ihmistenkään edessä ei voitu näyttää syypääksi mihinkään syntiin. Kun hänet tehtiin synniksi, hän ei siis persoonansa puolesta ollut syntinen eikä synti saanut hänen ruumiissaan ja sielussaan mitään sijaa.

    Se, että Jeesus tehtiin synniksi, meidän on ymmärrettävä muun Raamatun todistuksen valossa. Raamattu todistaa, että Kristukselle luettiin syyksi koko maailman syntitaakka, se sälytettiin hänen kannettavakseen ja Jumala tuomitsi hänet maailman synnin tähden kärsimykseen ja kuolemaan meidän ihmisten sijassa. Profeetta Jesaja kuvaa sitä näillä sanoilla: "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jes. 53:4-6) Siis kaikki meidän syntimme heitettiin hänen päällensä. Jos ajattelemme, että jokaisen ihmisen synti on kuin valtava kivenjärkäle, joka singottiin hänen päälleen, niin koko maailman kaikki synnit hänen päällään olivat suurempi vuori kuin tulta syöksevä ja järisevä Siinain vuori eikä tämä syntivuori ollut ikään kuin erillisenä hänen päällään vaan niin likeisesti hänessä, että tekstimme sanoo: Hänet tehtiin synniksi. Siitä Pietari sanoo: Hän "'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun" (1 Piet. 2:24)

    Niin siis Kristus kärsi maailman syntien tähden, aivan kuin nuo synnit olisivat olleet hänen itsensä tekemiä. Hän otti vastatakseen niistä Jumalan edessä ja suoritti täyden vaaditun maksun ja lepytti Jumalan vihan. Ja koska hänellä itsellään ei ollut syntiä, hän ei kärsinyt itsensä tähden, vaan meidän tähtemme, meidän sijassamme ja meidän hyväksemme.

    Koska Kristus tehtiin synniksi, seurasi siitä hänelle se rangaistus, mikä synnistä Jumalan lain mukaan kuuluu synnintekijälle. Tämä rangaistus oli hirvittävä kärsimys ja kuolema. Tekstimme todistaa: "Ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Hän kuoli kaikkien edestä. Tämä sana osoittaa selvästi, etteivät yhdenkään ihmisen synnit ole jääneet sovittamatta. Siis kaikki sinun pahat ajatuksesi, ilkeät, kierot ja valheelliset sanasi, väärät tekosi sekä koko turmeltuneisuutesi on ollut julkisesti Jumalan pyhien kasvojen edessä tuomiolla ja niiden tähden Kristus tuomittiin, koska hän oli tullut sinun sijaasi, sinun Vapahtajaksesi ja sinun edesvastaajaksesi. Ja Kristus kärsi sen, mikä sinun olisi ollut kärsittävä, jotta sinä pääsisit vapaaksi ja pelastuisit.

    Tämän kaiken, mitä sinä itse et alkuunkaan pysty tekemään, Kristus on jo tehnyt sinun edestäsi. Olet tuomiosta ja rangaistuksesta vapaa.

    2. Sovituksen sana kertoo siitä, että Jumala on hyväksynyt Poikansa uhrin

    Tekstimme ei ainoastaan sano, että Kristus on kuollut kaikkien edestä, vaan myös että hän on ylösnoussutkin meidän tähtemme ja että se on tapahtunut sitä varten, että me eläisimme Jumalalle eli että meillä olisi uskossa Jeesukseen uusi hengellinen elämä vanhan hengellisen kuoleman sijaan. Kun meille kirkastuu, että Kristus on kuollut kaikkien edestä ja siis myös sinun ja jokaisen edestä, uudestisynnymme elävään toivoon. Meistä tulee uusia luomuksia. Jumalan kuva uudistuu meissä. Yhteys Jumalaan palautuu.

    Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus on Jumalan puolelta julkinen merkki siitä rauhasta, minkä Kristus oli saanut aikaan Jumalan ja ihmiskunnan välille. Kun hän oli ottanut pois maailman synnin, hän nousi ylös kuolleista ilman syntiä, kirkastettuna ja julisti syntien anteeksiantamuksen ja rauhan sanomaa ja lähetti kirkkonsa sitä kaikessa maailmassa julistamaan. Oli vietävä kaikkialle rauhan viesti, sillä Jumalan viha oli lepytetty ja syntisellä oli nyt vapaa pääsy Kristuksessa armon valtakuntaan. Oli kuulutettava: "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Toisin sanoen: Tulkaa nyt sen sovinnon osallisuuteen, minkä Kristus on tehnyt. Uskokaa Pyhän Hengen voimasta evankeliumi ja ottakaa se vastaan. Tämä kaikki on valmista. Käykää ilojuhlaan aterioimaan siitä pöydästä, jonka Kristus on valmistanut eteenne. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

    Anteeksiantamus on siis jo Jumalan julistama. Nyt meitä kehotetaan se uskomaan, ettei se jää kohdallamme turhaksi. Jumala on jopa uskon syntymiseksi asettanut sovituksen viran, pyhän saarna- ja paimenviran, että meitä kehotettaisiin uskoon ja siinä ravittaisiin suloisilla iankaikkisen elämän sanoilla.

    Kristus tehtiin synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi, niin että meillä Jumalan edessä, koska Kristuksen vanhurskaus luetaan armosta hyväksemme, ei olisi mitään muuta kuin pelkkää vanhurskautta. Siis vastaavalla tavalla, niin kuin Kristuksen päällä oli koko maailman syntikuorma, meillä taas on kaikki hänen vanhurskautensa, pyhyytensä, rakkautensa ja kuuliaisuutensa, niin että me olemme pelkkää vanhurskautta niin kuin Kristus on vanhurskaus. Tämän omistamme nyt uskossa. Taivaassa se on näkemisessä. Siellä ruumiimme loistaa kirkkautta eikä meissä ole enää syntiä.

    Maailma tuntee Kristuksen lihan mukaan. Se ajattelee hänestä luonnollisen, epäuskoisen ihmisen tavalla. Niin maailma ajattelee myös niistä, jotka ovat uskovia. Kristukseen uskovat sen sijaan tuntevat Kristuksen "ei lihan mukaan", vaan hengellisellä tavalla ymmärtäen hänet Vapahtajaksi. Samoin tunnemme toinen toisemme nyt uusiksi luomuksiksi, armosta pelastetuiksi, joille tärkeimpiä asioita ovat uskon asiat ja joille Kristuksen kirkon kohtalo täällä maailmassa on rakas. Tiedämme myös epäuskoisen maailman sovitetuksi maailmaksi ja ymmärrämme, että kristillisen kirkon tulee tuoda heille elämän sana, jotta he uskoisivat ja pelastuisivat. Se on kirkon päätehtävä uskovien ruokkimisen ohella.

    Koska Kristus on kuolleista noussut, meillä on evankeliumi. Kun sanomme: Kristus on totisesti noussut kuolleista, todistamme, että evankeliumi on varma ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.

    Amen

    Markku Särelä

  • Kristus pyhän Raamatun selittäjänä

    Kristus pyhän Raamatun selittäjänä, Kristus opettaa niin kuin se, jolla on valta, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Kristus pyhän Raamatun selittäjänä

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä 

    Lue kirja PDF-muodossa (277 kt)

  • Kristus Raamatun selittäjänä, osa 1

    Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2013 Siitamajalla

  • Kristus valtaistuimellaan

    Pastori Markku Särelän oppitunti Helatorstain juhlassa 29.5.2014 Turussa

  • Kukaan ei voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä

    Kahdeksantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi." Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Joh. 10:23-38.

    "Kenen te sanotte minun olevan"

    Kun Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: "Kenen te sanotte minun olevan", Pietari tunnusti kaikkien puolesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." (Matt. 16:15-16). Jeesus vahvisti tämän tunnustuksen oikeaksi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan" eli helvetin, "portit eivät sitä voita." (Matt. 16:17-18). Tällä Kristus-uskolla lepää siis koko Kristuksen seurakunta, ja sille, joka niin uskoo, on annettu lupaus kaikkien pahan voimien voittamisesta ja autuuteen pääsemisestä. uskothan sinäkin Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja Jumalan Pojaksi. Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, se tarkoitti sitä, että hän uskoi, että Jeesus oli Vanhassa testamentissa luvattu Messias, jota uskovat Israelissa olivat odottaneet. Kun sinä tunnustat Jeesuksen Kristukseksi, merkitsee se sitä, ettet etsi pelastusta ja apua hengelliseen hyvinvointiisi mistään muualta kuin Jeesukselta Kristukselta. Et pälyile sinne tänne, jos ehkä voisit löytää jotakin virkistystä muualtakin, vaan juokset silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään Jeesukseen hellittämättä katsettasi hänestä, joka sinun edestäsi ristiinnaulittiin.

    Eikö Jeesus puhu selvästi?


    Tekstimme kertoo meille keskustelusta, jonka Jeesus kävi kerran juutalaisten kanssa Salomon pylväskäytävässä. Perustavaksi ydinkysymykseksi siinä nousi kuka Jeesus on. Tämä askarrutti juutalaisia niin paljon, että he sanoivat: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." On kuin he haluaisivat sysätä syyn epäuskostaan Jeesukselle. He antavat ymmärtää, etteivät he voi uskoa, koska Jeesus ei puhu selvästi.

    Jeesus on Messias

    Uskoville on aivan selvä ja varma asia se, että Jeesus on se, joka oli tuleva, ja ettei toista pidä odottaa ja etteivät mitkään tämän maailman filosofiat, uskonnot ja järkeilyt voi korvata Jeesusta eikä täydentää sitä, mitä hän on. Kun olemme löytäneet Jeesus-aarteen, olemme panneet pois kaikki muut aarteet ja panneet sielumme turvan yksin häneen. Onhan Sinullekin usko Jeesukseen varma ja ainoa tie iankaikkiseen elämään?

    Varmasti törmäät toisenlaisiin ajatusmalleihin tässä maailmassa. Niitä kuulet tämän maailman viisailta ja heidän seuraajiltaan. Niitä tapaat yksinkertaisen kansan parista ja korpifilosofeilta. Niille on yhteistä se, ettei Jeesusta tunnusteta Jumalan Pojaksi eikä Välimieheksi ja Vapahtajaksi Jumalan ja ihmisten välille. Luonnolliselle ihmiselle on pahennus se, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi kärsimään meidän rangaistuksemme ja että hän on ainoa Vapahtaja, jonka rinnalle tai tilalle ei saa asettaa ketään muuta tai mitään muuta. Pahan omantunnon ongelmaa mitkään muut messiaat eivät ole voineet ratkaista eivätkä voi ratkaista.

    Juutalaiset, jotka eivät uskoneet Jeesusta Messiaaksi, olivat ulkonaisesti hurskaita ihmisiä. He noudattivat Mooseksen lakia, kävivät synagoogassa joka sapatti, tunnustivat Herran Sebaotin nimeä ja odottivat Jumalan valtakunnan ilmestymistä. He vain käsittivät sen niin, ettei se sopinut yhteen Jeesuksen opetuksen ja tekojen kanssa. Emme mekään kiellä tämän nykyisen maailman ulkonaista uskonnollisuutta, kun sitä ilmenee, emme sen edustajien toisinaan uhrautuviakin tekoja, mutta joudumme sanomaan: heidän uskonsa ei ole se usko, mikä meillä on, eikä heidän tarjoamansa pelastus ole sama, minkä Kristus antaa. He ovat harhan vallassa ja perkeleen petoksen uhreja. Ihminen ei pelastu uskonnollisuudellaan eikä teoillaan, ei suurimmallakaan uhrautumisella. Sen tilalle on pantava todellinen Messias, Jeesus Kristus.

    Jeesuksen tunnustus itsestään

    Kyseleville juutalaisille Jeesus vastasi: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Tässä on kaiken avain. Ne, jotka eivät ole Jeesuksen lampaita, eivät usko; mutta ne uskovat, jotka ovat hänen omiaan. Uskon ja epäuskon välistä rajaa ei voida hävittää. Joko ihmisellä on autuuttava, pelastava usko tai sitä ei hänellä ole. Ne, jotka uskovat, kuulevat Jeesuksen ääntä ja saavat selvän hänen puheestaan, niin että seuraavat häntä ja karttavat muita messiaita. He eivät ole itse käännyttäneet itseään, vaan taivaallinen Isä on antanut heidät Jeesukselle. Jeesus antaa heille iankaikkisen elämän. Hän on antanut sen heille jo silloin, kun he tulivat uskoon, ja hän antaa sen heille jatkuvasti uskon kautta, niin että he pysyvät alati Isän kädessä. Näin he saavat kaikki hengelliset tarpeensa Jumalalta Kristuksessa eivätkä itse tuota niitä. On kysymyksessä armon uskonto, lahja.

    Iloitsemme armosta

    Juuri siitä uskova iloitsee, että hän on saanut ja yhä saa armosta, lahjana synnit anteeksi Kristuksen nimessä, sen hyvän Paimenen nimessä, joka on antanut henkensä lammasten edestä. Tätä eivät mitkään muut opit ja uskot voi tarjota, vaan ne jättävät ihmisen omien suoritustensa varaan ja suureen epävarmuuteen. Mutta Jeesus voi luvata: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä."

    Ja Jeesus osoittaa, että hän voi tämän luvata, kun hän sanoo: "Isä ja minä olemme yhtä." Kun olemme Isän kädessä, olemme Jeesuksen kädessä, ja päinvastoin. Miten valtavan turvallisuuden tämä antaakaan. Jeesus on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. Silloin hänen uhrinsa on pyhä uhri ja riittävä uhri. Jeesus ei ollut tehnyt syntiä eikä voinut tehdä syntiä. Kun itse Jumalan Poika on annettu maksuksi meidän synneistämme, voiko pyhempää uhria enää olla? Kun hän maksoi syntivelkamme, kuka voi epäillä, etteikö kaikki tullut maksetuksi? Ei ole niin suurta syntistä, etteikö Jeesuksen veri pese häntä puhtaaksi.

    Kun Jeesus on tosi Jumala, saat luottaa siihen, että hän voi toteuttaa lupauksensa: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä." Kun Jeesus on tosi Jumala, hän on turvallinen tie iankaikkiseen autuuteen.

    Ja siitä seuraa vielä se, ettei "Raamattu voi raueta tyhjiin". Juutalaiset aluksi syyttivät Jeesusta siitä, ettei hän puhunut heille suoraan. Nyt he syyttävät häntä siitä, että hän, joka oli ihminen, teki itsensä Jumalaksi. Oivallisesti he olivat käsittäneet Jeesuksen opin ulkonaisesti, mutta he eivät olleet sitä uskoneet eivätkä sisäistäneet. Heidän edessään oli todellinen ihminen, joka sanoi olevansa Jumala. Sen he ymmärsivät. Kyllä nykyäänkin monet näin käsittävät kristillisen opin. He voivat sanoa, että sen mukaan Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja että Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala. Vika on vain siinä, etteivät he usko sitä ja että se enemmänkin raivostuttaa kuin ilahduttaa heitä.

    Raamattu ei voi raueta tyhjiin

    Nyt Jeesus osoittaa lähtien vähäisimmästä asiasta ja edeten suurempaan, että Raamattu, jota juutalaiset pitivät ohjeellisena, sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli, mutta että nyt heidän edessään on se, jonka teot osoittavat hänen puheensa oikeaksi ja hänet Jumalaksi, ja että Raamattu ei voi raueta tyhjiin. Siis kaikki se, mitä Jeesus nyt opettaa, on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Vanha testamentti on ennustanut tulevasta Messiaasta.

    Kristus on Raamatun sisältö

    Miten uskoa vahvistava asia, että Raamattu ei raukene tyhjiin ja että juuri sieltä löydämme lupauksen sellaisesta Kristuksesta kuin Jeesus on. Miten lohdullista, että Jeesus ei ollut jokin uusi opettaja, joka julisti jotakin uutta oppia, vaan hän on turvallinen opettaja, joka on sekä Vanhan että Uuden testamentin sisältö, joka on täyttänyt kirjoitukset ja joka apostolien ja profeettojen sanalla kaitsee seurakuntaansa.

    Maailmalle Kristus on ongelma. Sille on ongelma myös pyhä Raamattu. Uskoville Raamattu ei ole ongelma, vaan se on elämän kirja, kirja Kristuksesta. Heille se on rikas, tyhjiin ammentamaton aarreaitta, josta löytyy uutta ja vanhaa, kuitenkin siten, ettei kristillisen kirkon oppi muutu eikä meille tule Raamatusta toista, uutta Kristusta, vaan saamme kasvaa sen Kristuksen tuntemisessa, johon Jumalan kansa on aina uskonut, mutta johon maailma on aina pahentunut.

    Uskothan Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen? Iloitsethan siitä, että hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä? Haluathan pysyä hänen omanaan, hänen kädessään ja tulla perille? Kun häneen uskot, et ole turhaan uskonut. Olet saanut hänessä syntisi anteeksi ja olet osallinen iankaikkisesta elämästä. Kuulet hänen äänensä sanassa ja sakramenteissa. Saat olla virvoittavien vetten äärellä ja viheriöitsevillä laitumilla. Olet saanut ja yhä saat armoa armon päälle. Saat kokea päivittäin, kuinka totta on Jeesuksen sana: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10)

    Markku Särelä

  • Kun suru koskettaa

    16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen hän vaelsi Nain nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsivat hänen opetuslapsensa ynnä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa. Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke." Ja hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat seisahtuivat. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse." Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä. Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Ja tämä puhe hänestä levisi koko Juudeaan ja kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin. Luuk. 7:11–17.

    1. Elämä koettelee

    Millainen käsitys sinulla on elämästä? Ajatteletko, että huominen päivä on aina parempi kuin eilinen? Ajatteletko, että kun itsenäistyt kodin ja vanhempien holhouksesta ja saat itse päättää elämästäsi, kaikki on nykyistä paremmin? Tekstimme ja usein myös elämänkohtalot opettavat meille kuitenkin, että kaikki riippuu Jumalan siunauksesta ja varjeluksesta ja siitä, mitä hän suo. Elämä ei ole meidän varassamme.

    Nain oli pieni kaupunki halveksitussa Galilean maakunnassa. Siellä eli tekstimme nainen. Hän oli tuolloin verrattain nuori, varmaankin vielä alle neljänkymmenen, ehkä vai siinä kolmenkymmenen. Hän oli aikoinaan mennyt avioliittoon, mutta jäänyt leskeksi. Israelissa tytöt naitettiin hyvin nuorina, usein reilusti alle parikymppisinä. Nyt tämän tekstimme naisen ainoa poika oli kuollut. Syvä suru rakkaan omaisen menetyksestä oli kohdannut häntä kaksi kertaa. Menetykset olivat myös kodin turvaa ja elatusta koskevia. Kun poika oli varttumassa mieheksi, hän olisi lähivuosina voinut ottaa äitinsä hoiviinsa tulevaan kotiinsa, kuten oli tapana. Mutta nyt leskiäiti oli yksin.

    2. Tarvitsemme uskon kestäväisyyttä

    Elämässä voi tapahtua ikäviä yllätyksiä. Osaammeko ottaa ne Jumalan kädestä, hänen salliminaan? Miten on? Luotammeko koettelemustenkin keskellä Jumalan rakkauteen? Olemmeko oppineet Raamatun totuuden: ”Sitä, jota Herra rakastaa, hän kurittaa.” (Hebr. 12:6) Nämä ovat vaikeasti opittavia asioita. Tarvitsemme koettelemuksia, mutta emme saa katkeroitua.

    Kuulkaa, kuinka apostoli Pietari kirjoittaa uskoville tästä aiheesta: Te ”Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla.” (1 Piet. 1:5-8).

    Tarvitsemme koetuksissa uskon kestäväisyyttä. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että Jumala on rakkaus. Ja kun tunnemme hänen rakkautensa meitä kohtaan, silloin mekin rakastamme häntä ja osoitamme sen koettelemusten keskellä säilyttäen uskon ja etsien sitä, mikä ylhäällä on.

     3. Jeesus näkee hätämme

    Nainin leskivaimosta ei kerrota, että hän olisi pyytänyt apua Jeesukselta. Se johtui varmaan siitä, että tämä tapahtui Jeesuksen toiminnan alkuaikoina eikä maine Jeesuksesta ollut vielä levinnyt. Meille vain kerrotaan tekstissämme, että Jeesus näki hänet ja armahti häntä. Jeesus näkee myös meidän hätämme, ja ennen kuin ehdimme mitään häneltä pyytää, hän on jo meitä auttamassa, vaikka ehkä meistä ei siltä tuntuisikaan. Jeesuksen halu auttaa kannustaa meitä anomaan häneltä apua. Onpa hän nimenomaan sanonut: ”Anokaa, niin teille annetaan.”

    Vaikka meille ei kerrota, että Nainin leski olisi rukoillut, voimme pitää sitä varmana. Uskoivathan israelilaiset Jumalaan ja olivat varmasti selvillä Psalmin 50 sanasta: ”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, ja minä tahdon auttaa sinua ja sinä olet kunnioittava minua.” Ja varmaankin hätä oli häntä siihen pakottanut, jo miehensä kuoltua ja nyt vielä enemmän, kun myös poika oli kuollut.

    Jeesus näki naisen hädän. Hän tahtoi auttaa ja hän auttoi. Hän herätti pojan kuolleista.

    Aika, jona Jeesus kulki täällä ihmisten keskellä, oli lyhyt. Hänen julkinen toimintansa kesti noin kolme vuotta. Mutta sinä aikana moni kärsivä sai avun. Nainin lesken pojan herättäminen osui, kuten jo puhuimme, hänen toimintansa alkupuoleen. Tämänkin ihmeteon kautta maine Jeesuksesta levisi ja moni sen jälkeen osasi hakea häneltä apua.

    Meille kerrotaan myös useista tapauksista, kun Jeesus näki ihmisten omantunnon hädän ja auttoi antamalla synnit anteeksi. Näissä tapauksissa Raamattu ei kerro, että syntien anteeksi antaminen olisi lisännyt hänen mainettaan samalla tavalla kuin parannusihmeet. Tästä huomaamme, etteivät ihmiset osaa arvostaa iankaikkista paranemista ja pelastusta, mutta ajallisen terveyden he ovat valmiita ottamaan vastaan. Kuitenkin sairaus on vain kuoleman oire, mutta synti langettaa ihmiselle iankaikkisen kuoleman rangaistuksen ja tuskan. Jeesus tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Siinä on ensisijalla synnin sovittaminen ja sen anteeksiantaminen. Sairaus kuuluu sekin niihin samoihin kiusaajan Jumalan hyvien tekojen turmelemisiin kuten kuolema ja synti, mutta se ei ole pääasia. Synti sen sijaan on se, mikä toi Jumalan vihan sekä ajallisen ja iankaikkisen kuoleman. Sairaus on taas oire kuolevaisuudestamme. Kun Vapahtajamme on hankkinut meille pääsyn synneistä, sen seurauksena saamme lahjana iankaikkisen elämän, eikä taivaassa ole kipua eikä tuskaa. Syntien anteeksisaaminen on siis kaikkein tärkein asia. Se rakentaa uudelleen Jumala-suhteemme. Se uudestisynnyttää ja tuo meille iankaikkisen elämän. Se pelastaa. Se hävittää aikanaan ylösnousemuksessa kuoleman ja sairauden, kivun ja tuskan.

    Jos etsimme apua vain sairauksiimme, mutta emme syntisairauteen, emme anna sitä arvoa Jeesuksen lunastustyölle kuin meidän tulisi. Jos käsitämme Jeesuksen vain parantajaksi, mutta emme lunastajaksi, etsimme häneltä apua vain tätä elämää varten ja olemme kaikkia muita surkuteltavammat.

    Jeesus näkee meidän syntihätämme, ja hänellä on apu siihen. Mikä tämä apu on, sen kertoo meille Jeesuksen risti. Hän on kantanut Jumalan vihan meidän edestämme. Maailman synti on sovitettu. Rauha on rakennettu Jumalan ja ihmiskunnan välille Kristuksessa, niin että jokainen joka häneen turvaa, pelastuu. Sairauksienkin keskellä voimme iloita syntiemme anteeksisaamisesta. Siihen Jumala antakoon meille Pyhän Henkensä.

    Ja kun suru koskettaa, olemme onnellisessa asemassa, jos poisnukkuneella on ollut turva Jeesuksessa. Kaipaamme poisnukkunutta, mutta jälleennäkemisen ihanassa toivossa. Saamme uskossa Kristukseen odottaa toivomme täyttymistä tietäen, että taivaassa ”Jumala itse on… pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilm. 21:3-4)

    Amen.

     Markku Särelä

  • Kunnian Kuningas tulee

    1. adventtisunnuntain II vsk:n epistolateksti

    Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Sela Ps. 24.

    Kallis Kristuksen seurakunta!

    On koittanut adventtiaika ja alkanut uusi kirkkovuosi uuden vuosituhannen taitteessa. Tekstimme kuuluttaa meille: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Mihin tämä Raamatun sana meitä kutsuu?

    1. Kuka on tulossa?

    Tekstimme kertoo meille, että kunnian kuningas on tulossa. Lisäksi se selittää, kuka on tämä kunnian kuningas. Se lausuu: "Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas."

    Katsokaamme, mitä nimi Herra Sebaot pitää sisällään.

    Nimeä Herra Sebaot käyttää Vanha testamentti, mutta sitä ei ole mainittu Uudessa testamentissa, vaan Uusi testamentti ilmaisee saman toisin sanoin, osoittaen siten, ettei pääasia ole ulkonainen nimi, vaan sen sisältö. Tämän nimen ensimmäinen osa on Raamatussa kirjoitettu hepreaksi neljällä kirjaimella JHWH [tetragramma] ja sitä käytetään tunnuksena mm. Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen etulehdellä. Se on paljon puhuva tunnus, samaan tapaan ja samassa merkityksessä kuin sanat "Jeesuksen nimessä", joilla välistä hurskaat Jumalan miehet aloittivat hengellisen kirjoituksensa. Ei olla aivan varmoja siitä, kuinka nuo neljä kirjainta piti alun perin lukea, koska juutalaiset eivät rohjenneet lausua tätä Jumalan nimeä, vaan sanoivat sillä paikalla joko 'shem' eli 'nimi' tai 'adonaj' eli 'Herra'. Viime vuosisadalle asti nämä neljä kirjainta luettiin teologien piirissä 'Jehowa', nykyisin 'Jahve'. Olennaista ei ole, kuinka nimi on luettava, vaan tärkeintä on nimen merkitys. Uusi testamentti käyttää kaikkialla siitä kreikaksi nimeä 'Kyrios', suomeksi 'Herra'.

    Tämä nimi on paljon puhuva mm. seuraavista syistä.

    1. Se on taivaan ja maan luojan nimi, hänen, jota Raamattu sanoo myös "taivaan ja maan Herraksi" (Matt. 11:25; Apt. 17:24). Hän on kaiken Luoja, jota ilman ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on, ja jolta kaikki hyvä tulee, kuten Jaakob kirjoittaa: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.)

    2. Samalla hän on kaiken Herra eli valtias, jota jokaisen tulee palvella ja kumartaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: "- - kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:10-11.)

    3. Tätä nimeä Vanha testamentti käyttää yhteyksissä, joissa tulee kysymykseen Jumalan ja ihmisen välinen suhde; siis silloin, kun Jumala loi ihmisen, puhui hänelle, antoi hänelle lupauksen Vapahtajasta ja asetti armoliittonsa ihmisen hyväksi. Siis joka kerta, kun Vanha testamentti käyttää nimeä Herra eli Jahve, siinä on viittaus armolliseen Jumalaan, joka tahtoo, että jumalaton kääntyy epäuskon tieltään hänen tykönsä ja pelastuu.

    4. Tämä nimi ei kerro vain siitä, että Jumala on armollinen, vaan myös siitä, että Herra itse tulee meidän Vapahtajaksemme eli että Vapahtaja Jeesus on itse Herra Sebaot. Jo Jeremia ennusti Messiaasta sanoen: "Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra (=JHWH) on meidän vanhurskautemme.'" (Jer. 23:5)

    5. Kun Vanha testamentti puhuu siitä, että Herra on tuleva Vapahtajaksi, Uusi testamentti Ilmestyskirjassa puhuu hänen tulostaan tuomiolle ja sanoo hänestä: "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen." Sitten Ilmestyskirja jatkaa: "'Minä olen A ja O', sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias." (Ilm. 1:7-8.) Ja samassa luvussa Jeesus sanoo asian vielä näin: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti." (Ilm. 1:17-18.) Nämä sanat ilmaisevat sen merkityksen, mikä liittyy tuohon ylevään sanaan Jahve, sillä se sana johtuu olemista merkitsevästä sanasta. Herra itse selitti nimensä merkityksen Moosekselle. Mooses sanoi: "Kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne." (2 Moos. 3:13-14.)

    Sinun kuninkaasi, jonka tuloa nyt kuulutamme, on siis tämä Herra, hän, jolla ei ole alkua eikä loppua ja joka elää aina ja iankaikkisesti, joka on taivaan ja maan Herra, jota kukaan ei voi syöstä valtaistuimelta, jota vastaan on turha nousta kapinaan. Hän on samalla se, joka on sinua rakastanut, tullut sijaasi ihmiseksi ja antanut henkensä sinun edestäsi. Hän on iankaikkinen rakkaus.

    Hänellä on myös nimi "Herra Sebaot" eli "sotajoukkojen Herra".

    Vanhan testamentin aikana käytiin Jumalan kansaa vastaan sotia. Oli luonnollista, että kiusaaja pyrki fyysisin voimakeinoin hävittämään Israelin, josta Messias oli syntyvä, tuhotakseen hänen esi-isänsä ja tehdäkseen siten mahdottomaksi lupauksen toteutumisen. Hengen aseinhan kiusaaja saattoi sinä aikana hyökätä vain Jumalan kansaa vastaan siten yrittäen saattaa sen uskottomaksi Herralle; niillä aseilla hän ei voinut kuitenkaan hyökätä luvatun Vapahtajan maailmaan tuloa vastaan, vaan hän tarvitsi siihen fyysiset aseet.

    Nyt kun Messias eli Kristus on jo tullut ja tehnyt työnsä eikä enää ole täällä alennuksen tilassa, kiusaaja ei voi ahdistaa suoraan häntä. Sen sijaan kiusaaja ahdistaa Kristuksen kirkkoa ja pyrkii estämään sielujen pelastuksen ja käyttää siihen nyt erityisesti sellaisia aseita, joilla hän voisi estää uskoon tulemisen ja langettaa Jumalan omat pois uskosta. Saavuttaakseen tavoitteensa kiusaaja pyrkii viemään uskovien sydämestä ja käytöstä pois oikean, puhtaan Jumalan sanan. Taistelut ovat nyt hengellisiä, silloinkin, kun kristityt joutuvat fyysisen vainon kohteeksi. Kiusaaja käyttää kaikenlaisia aseita, sekä voimakeinoja ja väkivaltaa että henkisiä keinoja, mutta uskovat eivät Uuden liiton aikana puolustaudu voimakeinoin.

    Toisin oli Vanhan liiton aikana, jolloin Jumalan kansa kävi pyhiä sotia. Kuitenkin silloinkin heidän menestymisensä riippui siitä, että Herra soti heidän puolestansa ja antoi heille voittoja, välistä suoranaisen ihmeen kautta. Ja Herralla oli suuret sotajoukot, eivät miesvoimat, jotka hän välistä supisti lähes olemattomiin, vaan näkymättömät enkelien joukot.

    Niistä Raamattu kertoo mm. profeetta Elisan tapauksessa, kun vihollisen sotajoukot piirittivät kaupunkia. Hän sanoi palvelijalleen: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Raamattu kertoo: "Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä." (2 Kun. 6:16-17.) Ja Herran ympärillä olevista enkeleistä Raamattu sanoo: "Tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä." (Dan. 7:10.)

    Jeesus sanoi miekan voimaan turvautuneelle Pietarille: "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?" (Matt. 26:53.) Kun legioonaan kuului 3-7000 miestä, olisi kullekin apostolille riittänyt tuhansia enkeleitä.

    Herra, joka saapuu, on sotajoukkojen Jumala, Herra Sebaot. Ja tällä ylipäälliköllä on valta lähettää enkeleitä sinun ja seurakuntansa turvaksi tästä suunnattomasta enkelijoukosta niin paljon kuin hän huolehtivassa rakkaudessaan hyväksi näkee. Raamatun esimerkit kertovat siitä, että Jumala kaikkine joukkoineen on valmis aina taistelemaan seurakuntansa, silmäteränsä, puolesta, ja myös taistelee, sillä tämä taistelu kestää siihen asti, kunnes Kristus saapuu kunniassaan ja saattaa vastustajansa häpeän alaisiksi.

    Kiusaajallakin on mahtavat voimat, joita emme saa aliarvioida, niin että ryhtyisimme vastustamaan niitä ilman Jumalaa ja ilman hänen voimallista sanaansa. Mutta Jumalalle ne eivät mitään mahda.

    Vielä tekstimme sanoo, että Herramme on kuningas, jopa kunnian kuningas. Hänellä on siis valtakunta, ja se on iankaikkinen, katoamaton, kukistamaton, vanhurskauden, ilon ja rauhan valtakunta. Hänelle kuuluu kunnia. Sanoohan Raamattu: "Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti!" ja lisää tähän vielä sanan "amen", "totisesti". (1 Tim. 1:17.)

    Siis kunnian kuningas, Herra Sebaot, joka tulee, on kaikkein korkein Valtias, pyhyydessä, kunniassa ja rakkaudessa puutteeton, ylittämätön ja ainutlaatuinen.

    2. Minne hän on tulossa?

    Mutta minne sitten tämä kunnian Kuningas ja herrain Herra on tulossa. Tekstimme lausuu: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle." Tekstimme puhuu porteista ja ovista sisälle käymisestä. Mitähän portteja ja ovia ne ovat? Tietysti kaupungin portteja ja temppelin ovia. Hän tulee Siioniin, pyhälle vuorelle ja pyhien kaupunkiin, eli Jerusalemiin, siihen, joka "on ylhäällä" ja "joka on meidän äitimme" (Gal. 4:26). Luther lausuu tästä: "Se Jerusalem siis, joka ylhäällä on, toisin sanoen, taivaallinen, on tämä ajallinen seurakunta. Se ei ole se isänmaa - - joka on tulevassa elämässä, eli riemuitseva seurakunta." (Gal. sel. s. 522) Herra Sebaot tulee siis samalla temppeliinsä, joka on aivan sama kuin tuo kaupunkikin. Raamattu sanoo: "Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellänsä ja oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani'" (2 Kor. 6:16). Ja toisessa paikassa: "Mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon, rohkeuden ja kerskauksen" (Hebr. 3:6).

    Kristus, Herra Sebaot, tulee siis seurakuntaansa, uskoviensa luo, meidän luoksemme. Tällaisella viestillä on hyvä alkaa kirkkovuosi. Ne, jotka aikanaan valitsivat tämän tekstin kirkkovuoden alkuun, ovat oivaltaneet asian aivan oikein.

    Kristuksen valtakunta ei ole täällä ajassa ulkonainen, maallinen valtakunta, vaan se on sydämissä oleva uskon valtakunta. Kun Kristus tulee seurakuntaansa, hän ei tule jonnekin ikään kuin ilmaan leijailemaan, vaan hän tulee sydämiin, erikseen aivan jokaisen seurakuntansa jäsenen sydämeen. Tätä ajattele ilolla. Saat vieraan ja millaisen vieraan ja millaisilla armon runsailla antimilla ja lahjoilla varustetun vieraan?

    Joka kerta kun Jumalan seurakunta kokoontuu sanan ja sakramenttien äärelle, olkoon meillä kaikilla se pyhä tunto, että kunnian kuningas tulee meidän keskellemme, ei niin kuin istumaan kirkon penkkiin tai seisomaan alttarille tai muualle kirkkotilaan, vaan hän on läsnä sanassa ja sakramenteissa ja tulee niiden välityksellä aivan meidän sydämiimme. Olkoon meillä myös se rauhaisa ja mielenkiintoa ilmentävä odotus, joka kerran kun tulemme sanankuuloon, mitenkä ihmeellisesti hän taas mahtaakaan meitä siunata. Onhan hän myös sanonut: "Katso, minä olen joka päivä teidän kanssanne maailman loppuun asti" (Matt. 28:20). "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." (2 Moos. 20:24.)

    Herra Sebaot tulee "pyhään paikkaan" (Ps. 24:3). Uuden testamentin aikana ei ole olemassa mitään erityistä ulkonaista pyhää paikkaa. Jumalanpalveluksemme ei riipu siitä, onko paikka jolloinkin vihitty kirkoksi vai ei, vaan kaikkialla, missä on käytössä Jumalan sana totuudessa, on pyhä paikka, sillä sana pyhittää paikan eikä paikka pyhitä sanaa. Vaikka jokin rakennus olisi jolloinkin Jumalan sanaa käyttäen otettu jumalanpalveluskäyttöön eli vihitty kirkoksi, ei se ole pyhä, jos siellä julistetaan väärää oppia. Ja jos taas missä hyvänsä tilassa kuuluu oikea Jumalan sana, on siinä taivaan portti ja Jumalan huone, vaikkei tilaa olisi erityisesti erotettukaan pyhään käyttöön. Tästä on hyvänä esimerkkinä patriarkka Jaakob, joka erämaassa Beetelissä luonnon keskellä, missä ei ollut minkäänlaista rakennusta, sanoi: "Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." (1 Moos. 28:17.)

    Ja kun meillä on taistelu henkivaltoja vastaan ja moninaiset kiusaukset, on hyvä muistaa, että nuo viholliset ovat jo lyödyt, ja Voittaja on kanssamme, joka ikinen päivä, ja puolustaa meitä moninaisin tavoin: Isän edessä vanhurskaudellaan ja esirukouksillaan, kiusauksissamme antaen meille turvaksi armonsa ja sanansa, sekä johdattaen ja varjellen meidän elämänkulkuamme pyhien enkeleittensä avulla. Emme ole yksin taistelussamme, vaan meillä on mahdollisimman hyvä ja vahva puolustaja.

    3. Millä tavoin hän tulee?

    Meidän on tarpeen olla selvillä siitä, millä tavoin kunnian Kuningas tulee seurakuntaansa. Aika, jota elämme, on nimittäin tässä asiassa täynnä harhoja ja paavikirkon vaikutuksen lisääntyessä ne sen kuin kasvavat.

    Tunnettua on ollut, että reformoidut suunnat opettavat, ettei Jumala tarvitse "kulkuneuvoja" tullakseen ihmissydämeen, vaan hän voi vaikuttaa uskon välittömästi ilman sanaa ja sakramentteja. Kun Luther ja luterilaiset puhuvat ulkonaisesta sanasta, he puhuvat sisäisestä sanasta. Niin he ymmärtävät monta asiaa väärin. Rukouksesta tulee heille armonväline. He tavoittelevat rukouksella jotakin muuta kuin, mikä Jumalan tarkoitus on, kun hän on käskenyt meitä rukoilemaan. Sisäiset kokemukset he asettavat Raamatun rinnalle ja yläpuolelle ja heillä on erikoinen kiinnostus ennustuksiin ja ihmelahjoihinsa, jotka he ymmärtävät oman oppinsa valossa, siis toisin kuin, mitä Raamattu niistä puhuu, ja joista he uskovat, että ne vahvistavat heidän uskoaan. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan vahvistuminen siinä uskossa, että Jumala on meille armollinen Poikansa tähden, vaan vahvistuminen omissa käsityksissä ja niiden mukaisen kokemuksen saamisessa.

    Paavikirkko ihannoi yksinäisyyttä, luostari- ja erakkoelämää, hiljaisuutta, paastoja ja pyhiinvaellusmatkoja Israeliin ja erityisesti omiin paikkoihinsa, joissa he sanovat ihmeitä tapahtuneen. Näistä teoista odotetaan saatavan hengellistä rakentumista. Järkyttävää on nähdä, mitenkä harhaanjohdetut ihmiset haltioissaan suutelevat noita paikkoja. Tämä kaikki on turhaa jumalanpalvelusta, joka ei ihmistä auta ja jota Jumala ei ole käskenyt eikä hyväksy. Taustalla ovat harhakäsitykset siitä, että hengellisyys olisi jotakin mitä ihminen tekee ja mihin ihminen vakavissaan pyrkii, ei siis lahjaa tulla osalliseksi armosta, jonka Jumala antaa, ja että noista paikoista välittyisi meille jotakin erityistä siitä syystä, että Vapahtaja on niissä liikkunut tai että uskotaan jotakin ihmettä niissä tapahtuneen. Eihän edes neitsyt Maria tullut synnittömäksi sen kautta, että Jumalan Poika varttui ihmistaimena hänessä, vaan Mariakin tarvitsi uskon saadakseen syntinsä anteeksi ja seurakuntayhteyden (Ks. Apt. 1). Ja vaikka epäuskoinen nauttii ehtoollisessa Kristuksen tosi ruumiin ja veren, hän ei siitä pyhity, vaan nauttii ne tuomiokseen.

    Kristus sen sijaan tulee meidän tykömme sanan ja sakramenttien kautta. Asia on näin yksinkertainen ja sen perustelut ovat yksinkertaiset, koska Kristus lähetyskäskyssään (Matt. 28 ja Mark. 16) antoi nämä välineet, kun hän lähetti opetuslapsensa maailmaan ja lupasi olla heidän kanssaan, kun he niitä käyttävät.

    Luther sanoo: "Jerusalem, vapaa äitimme, on siis juuri seurakunta, Kristuksen morsian, josta me kaikki synnymme; ja hän synnyttää lakkaamatta lapsia maailman loppuun asti sanan palvelustoimella, toisin sanoen opettamalla ja levittämällä evankeliumia." (Gal. sel. s. 523.)

    4. Miten otamme hänet vastaan?

    Lopuksi tulemme vielä meille elintärkeään kysymykseen, miten otamme tämän kunnian Kuninkaan vastaan. Tekstimme sanoo: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet." Porttien ja ovien pitää olla avoinna, selkoselällään. Niitä ei saa kaventaa eikä tehdä mataliksi. Kunnian kuninkaalla tulee olla vapaa, esteetön pääsy kaupunkiinsa ja temppeliinsä. Tässä tekstimme puhuu erityisesti niille, jotka ovat kutsutut hoitamaan saarnavirkaa. Saarnaviran tehtävänä on julistaa Kristusta, häntä ristiinnaulittuna, ja kokonaista Jumalan sanaa, siitä mitään vähentämättä ja siihen mitään lisäämättä. Sanan ovesta on Kristus laskettava sisään, kokonaisena, täydessä kunniassaan, voimassaan ja vallassaan, mutta myös ennen kaikkea kaikessa suloudessaan ja kaikella lohdutuksellaan, niin että syntisparka voi turvallisesti panna häneen luottamuksensa ja tietää olevansa hyvässä hoidossa hänen paimenäänensä kaikuessa.

    Niin kauan kuin elämme täällä ajassa, meidän elintärkeä kysymyksemme on kysymys syntien anteeksisaamisesta. Sen vuoksi on tarpeen saarnata meille, että tämä kunnian kuningas kruunattiin orjantappuroilla, että me saisimme syntimme anteeksi, että meidät laskettaisiin sisälle pyhien kaupunkiin ja meidän päähämme voitaisiin kerran laskea voitonseppele. Eikö ole lohdullista tätä kaikkea ajatella ja panna siihen sielunsa turva? Luota aivan lapsenomaisesti Jumalan haluun auttaa sinua, hänen voimaansa ja kykyynsä auttaa, hänen armollisuuteensa ja hänen Poikansa uhrin riittävyyteen. Saamme uskossa ilolla sanoa psalmistan kanssa: "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa." (Ps. 68:21.)

    Haluamme ottaa Kristuksen vastaan niin kuin Jumalan seurakunta eli Kristuksen morsian ottaa Ylkänsä vastaan. Jumalan seurakunnassa otamme Kristuksen vastaan kolmella tavalla.

    1. Otamme Kristuksen vastaan Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla vanhurskaudeksemme ja pelastukseksemme. Usko syntyy sanasta ja sakramenteista. Tällöin kavahdamme sanan halveksimista ja yhteisen jumalanpalveluksen laiminlyömistä.

    2. Otamme Kristuksen vastaan säilyttäen saarnaviran Kristuksen virkana ja hänen asetuksensa mukaisena, sellaisena, jolla hän kaitsee lampaitaan ja ohjaa heitä ja huolehtii heidän sieluistaan paimenäänellään. Kun saarnaviran kautta kaikuu Kristuksen selvä, puhdas ääni, sielut löytävät pelastuksen ja varjeltuvat Isän kädessä iankaikkiseen elämään. Tällöin pakenemme ja kavahdamme kaikkea Jumalan sanan ja evankeliumin vastaista opetusta ja käytäntöä.

    3. Seurakunta ottaa Kuninkaansa vastaan sydämen nöyrällä kunnioituksella, kiitoksella ja rakkauden teoilla. Haluamme soveltaa arkeen ja pyhään sitä, kun lapset ja muut uskovat levittivät vaatteita ja palmunoksia Kristuksen tielle hänen ratsastaessaan julkisesti armon valtakunnan kuninkaana ja luvattuna Messiaana Jerusalemiin.

    * * *

    Suuri Valtias, iankaikkinen Rakkaus on tullut ja yhä tulee keskellemme. Ottakaamme vastaan tämä Armonruhtinas lohdullisin mielin, ilolla ja hänelle kunniaa tehden. Siis: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle!" Amen.

    Markku Särelä

  • Kutsu Karitsan hääaterialle (Ilm. 19:5-9)

    Pastori Markku Särelän saarna 30.11.2014 Tampereella

  • Lain ja evankeliumin väärinkäytöstä

    Pastori Markku Särelän oppitunti Laki ja evankeliumi -seminaarissa 14.5.2011 Siitamajalla

  • Lapset ja nuoret Jeesukselle (Saarna, Luuk. 2:41-52)

    Pastori Markku Särelän saarna 13.1.2013 Tampereella

  • Lapset kuuluvat kirkonpenkkiin

    Mikkelinpäivänä, II:n vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Mark. 10:13-16

    Lapset ovat rakkaita vanhemmille ja isovanhemmille sekä kummeille, tädeille, sedille ja muille läheisille, mutta aivan erityisesti Jeesukselle. Omaisilla ja muilla läheisillä on erityinen syy tuoda lapset Jeesuksen luo ja auttaa, että lapset pienestä pitäen olisivat kuulemassa Jeesuksen puhetta ja ottamassa uskolla vastaan hänen siunauksensa. Lapset kuuluvat kirkonpenkkiin. Tämä on tämänkertaisen saarnamme aiheena.

    1. Lapset tulee tuoda Jeesuksen luo?

    Evankeliumimme kertoo: "He toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin" ja Luukas sanoo: "He toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia" (Luuk. 18:15). Ihmisiä oli kokoontunut Jeesuksen ympärille kuulemaan hänen opetustaan. Aikuiset saattoivat tulla kuulemaan häntä useimmiten vain, jos he ottivat vastuullaan olevat lapset mukaansa. Nyt he olivat itse saaneet kuulla Jeesuksen opetusta, mm. avioliittoon kuuluvista kysymyksistä (Mark. 10:2-12). Mutta oli aikuisia, jotka eivät tyytyneet siihen, että he itse saivat opetusta, vaan myös lapset olivat heidän sydämellään. Olivathan avioasiat, joista jeesus oli puhunut, vielä etäällä pienen lapsen ajatusmaailmasta. He toivat lapsiaan Jeesuksen luo, että hän koskisi heihin ja siunaisi heitä.

    Huomaamme, että Jeesus täysin hyväksyy tuojien toiminnan. Hän nuhtelee ankarasti estelijöitä ja ottaa lapset vastaan ja antaa heille siunauksensa. Tästä havaitsemme, että ihminen tarvitsee Jeesuksen siunauksen jo pienenä lapsena, jo ennen kuin hän itse voi päättää tulemisestaan Jeesuksen luo. Tarkoituksena on saattaa lapsi sisälle Jumalan valtakuntaan, eli kuten Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa: "Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut... Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen." (Matt. 18:11,14) Kysymys on siitä, että lapset välttäisivät kadotuksen ja tulisivat taivaan iloon, sinne, missä heidän enkelinsäkin ovat. On kysymys Jeesuksen rakkaudesta kaikkia meitä ihmisiä kohtaan. Jeesus haluaa, että me tulemme osallisiksi hänen rakkaudestaan jo elämämme ensi päivistä alkaen. Silloin on siihen kaikkein otollisin aika.

    Lapsella on perisynti ja siksi hän tarvitsee anteeksiantamusta. Nyt kun Jeesus ei ole enää täällä kävelemässä keskellämme ja ottamassa syliinsä, meidän on tuotava lapset Jeesuksen luo siellä, minne hän on säätänyt nimensä muiston ja luvannut siunata meitä. Tämä tapahtuu pyhässä kasteessa. Siinä Jeesus tekee saman, mitä hän teki tuolloin välittömästi. Siinä hän ottaa lapsen syliinsä, laskee kätensä hänen päälleen ja siunaa häntä.

    Meidän on hyvä palauttaa mieliimme, että me itsekin olimme noita Jeesuksen pieniä, kun meidät lapsena tuotiin pyhässä kasteessa Jeesuksen siunattaviksi. Meitäkin, jotka nyt olemme isoja, koskee yhä Jeesuksen sana: "Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut... Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen." Ja jotta siunaus ei jäisi vain lyhyeksi aikaa lapsuutemme ensí vuosiin, vaan tuottaisi satoa iankaikkiseen elämään ja säilyttäisi meidät uskossa loppuun asti, Jeesus käski opettaa meille Jumalan sanaa, niin että hänen hoitava ja ruokkiva paimenäänensä veisi meitä päivällä viheriäille niityille ja yöksi suojaan lammastarhaan ja pitäisi meidät myös tietoisina siitä siunauksesta, jonka kasteessamme kerran saimme.. Sitä varten hän on antanut meille seurakunnan ja pastorin. Kun meille opetetaan, että kasteessa olemme uudestisyntyneet Jumalan lapsiksi ja päässeet Jumalan kanssamme tekemään lujaan armoliittoon, kasteemme lohduttaa meitä. Ja kun se on Jumalan puolelta vahva, sitä ei voida meiltä riistää koko elämämme aikana, vaan saamme siihen parannuksessa aina palata.

    On kuitenkin oma taistelunsa lasten tuomisessa Jeesuksen tykö. Estelijöitä on, koska juuri tähän asiaan kiusaaja haluaa puuttua ja estää sen. On murheellista nähdä, että on vaikeata saada pyhäkoulunopettajia, että lapsia ei tuoda mukaan, vaikka heille järjestetään opetusta ja että heidät jätetään pois, kun seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen. Sillä, joka estää lapsia tulemasta, on oleva kova tilinteko. Onhan Jeesus sanonut: "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt. 18:6) Viettelemisen ei tarvitse olla aktiivista ollakseen tehokasta. Passiivisuus tekee aivan saman. Lapsi nääntyy nälkään, vaikka muu perhe söisi kuinka, jos lapselle ei anneta ruokaa. Lapsen paikka on kirkonpenkissä, oman seurakunnan pyhäkoulussa, leireillä ja muissa tilaisuuksissa.

    Niillä, joiden kotiin tai lähipiiriin Jumala on uskonut lapsia, on oivallinen tilaisuus olla Jeesuksen työtovereita viedessään lapsia Jeesuksen siunattaviksi, ei vain kasteessa, vaan myös sen jälkeen Jumalan sanalla. Se on paljon iloa antava tilaisuus.

    Vanhuudessa tulee mieleen lapsuus. Kun sen paljon puhuviin mielikuviin kuuluvat kauniit, turvalliset muistot Jeesuksesta, hänen rakkauttaan julistavat Raamatun kertomukset, sitä ylistävät herkät, puhuttelevat laulut ja virret, vanhus voi kokea turvallisuutta, rauhaa ja autuuden iloa Jeesuksen tähden, joka antoi henkensä hänen edestään ja sovitti hänenkin syntinsä.

    Jos Jeesus puuttuu lapsuuden muistoista, puuttuu jotakin hyvin tärkeätä.

    2. Mitä tapahtuu, jos lapsia ei tuoda Jeesuksen luo

    Jos lapsia ei tuoda kirkonpenkkiin, sillä on omat vaaralliset seurauksensa. Sen näemme Jeesuksen sanasta: "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Taivaaseen pääsemme vain, jos meillä on lapsenomainen usko. Jeesus osoittaa, että taivas on suljettu niiltä, jotka järkeilevät uskonasioissa. Usko, joka pelastaa ja jonka Pyhä Henki vaikuttaa, on lapsenomainen. Se ottaa vastaan Jumalan lahjan sellaisena kuin se on. Jos emme kanna huolta lastemme hengellisestä hyvinvoinnista ja jos torjumme lapset kirkonpenkistä, emme ole lapsenomaisia Jeesuksen opetuslapsia. Korkeitten apostoleittenkin oli palattava lasten tasolle uskon asioissa ja sallittava lasten tuominen Jeesuksen tykö. Emme ole poikkeus.

    Jos kuitenkin jäämme järkeilymme vangeiksi, meiltä häviää lapsenomainen luottamus Jumalan armoon Kristuksessa ja me itse olemme suuressa vaarassa menettää ne vähäisetkin uskon rippeet, mitä vielä ehkä on jäljellä, ja jos emme tee parannusta, usko häviää ja jäljelle jää jokin merkityksetön aivousko. Lapset ja nuoret kirkonpenkissä on merkki seurakunnasta, jolla on vielä näinä luopumuksenkin aikoina tulevaisuutta. Heidän puuttumisensa on lähestyvän lopun merkki.

    Seurakunnalle on annettu iankaikkisen elämän sana, tuo lohdullinen anteeksiantamuksen evankeliumi. Jokainen Jumalan lapsi tarvitsee sitä. Jokainen saa sen itselleen uskolla omistaa. Jumalan kunnian ja armon evankeliumi on kirkon korkein aarre, kuten Luther lausui 62. teesissään. Pitäkäämme se käytössä ja samalla arvossa ja kunniassa. Tarjotkaamme ja välittäkäämme se lapsille, nuorille ja keille hyvänsä saamme tilaisuuden sitä julistaa. Muistakaamme, että Jumala on pitkämielinen, armollinen ja laupias Jumala, joka ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat tuntemaan totuuden ja pelastuvat. Pitäkäämme samalla mielissämme, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa, joiden määrittäminen ei ole meidän vallassamme.

    Markku Särelä 5.10.2003

  • Lapsikaste on raamatullinen

    Lapsikaste on raamatullinen, Markku Särelä, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

    Lapsikaste on Raamatullinen

    Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä, 
    kuvitus Kimmo Pälikkö, Julkaisija STLK

    Lue kirja PDF-muodossa  (1,35 MB)

  • Laskiaissunnuntain saarna, Gal 3:1

    Pastori Markku Särelän saarna Laskiaissunnuntaina 14.2.2010 Tampereella

  • Lilla Katekesen och dess förklaring den Kristna läran

    Lilla Katekesen och dess förklaring den Kristna läran, Martin Luther, Finlands Konfessionella Lutherska Kyrka

    Lilla Katekesen och dess förklaring den Kristna läran

    Finlands Konfessionella Lutherska Kyrka

    Läs boken

  • Lohdutuksen Jumala lohduttaa kaikessa ahdistuksessa

    3. lopp. jälk. sunnuntaina. III vsk:n ep.

    Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta. Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva, koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta. Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi runsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut. 2 Kor. 1:3-11.

    Jumalan sana kieltää meitä tekemästä Jumalan kuvaa. Meidän asiamme ei ole filosofoida, millainen Jumala on, eikä meidän pidä muovata ajatuksillamme ja kättemme teoilla itsellemme kuvaa Jumalasta. Jumala on ilmoittanut meille itsensä, ja nyt meidän tulee uskoa se, mitä Jumala itse sanoo meille itsestänsä pyhässä Raamatussa. Tosin Jumala on ilmoittanut meille suuren voimansa ja viisautensa luomisteoissaan. Kun tarkkaamme niitä, voimme päätellä jotakin Jumalan majesteetillisesta valtasuuruudesta. Jumala on myös kirjoittanut lakinsa sydämiimme, niin että meillä on jokin käsitys Jumalan tahdosta lain alueella. Mutta tämä tieto on syntiinlankeemuksen tähden himmentynyt. Jos näiden seikkojen nojalla luomme itsellemme kuvan Jumalasta, se ei kerro meille mitään siitä rakkaudesta, mitä Jumala on tehnyt Kristuksessa meidän lunastuksestamme. Emme saa siten oikeata kuvaa Jumalasta. Saadaksemme oikean kuvan Jumalasta ja hänen tahdostaan me tarvitsemme kaksi asiaa. Ensiksikin tarvitsemme Jumalan tuomitsevan lain sen koko ankaruudessa ja terävyydessä käsittääksemme, ettemme voi omilla teoillamme kelvata Jumalalle. Toiseksi tarvitsemme evankeliumin ymmärtääksemme, että Jumala on rakkaus ja että hän on rakastanut tällaista näin kurjaa syntistä ja antanut ainosyntyisen Poikansa koko maailman syntien edestä, ettei yksikään hukkuisi, vaan saisi Kristuksessa syntinsä anteeksi ja iankaikkisen elämän. Ja vasta silloin, kun tulemme tuntemaan evankeliumin, opimme tuntemaan Jumalan oikealla tavalla ja ymmärrämme, että hän on meidän taivaallinen Isämme, joka haluaa antaa meille armonsa ja kaikkea hyvää.

    1. Jumalan lapsen elämässä on ahdistuksia

    Jumalan tarkoituksiin ei kuulu, että hän poistaisi kokonaan ihmisen ajallisesta elämästä vaikeudet ja ahdistukset. Viisaudessaan hän sallii niitä. Ne ovat omiaan estämään meitä valvomattomuudesta. Jos nimittäin meillä menee hyvin, me helposti ajattelemme, että olemme itse saaneet sen aikaan ja itse sen ansainneet. Ja siinä mielentilassa sekä synnintunto että armontunto heikkenevät, Kristus käy tarpeettomaksi ja ihminen ylpistyy. Mutta kun Jumala sallii meille vaikeuksia, ne pakottavat meitä huutamaan Jumalan puoleen, turvaamaan häneen ja panemaan toivomme iankaikkisiin asioihin. Tekstimme puhuu niistä, jotka ovat kaikkinaisessa ahdistuksessa. Se mainitsee erikseen ahdistukset, jotka tulevat Kristuksen tähden, jopa kuoleman vaaran. Ihmistä kohtaavat ahdistukset ovat niin moninaisia, että niitä on mahdotonta yksityiskohtaisesti luetella.

    Apostoli Paavalilla oli ahdistuksia apostolinvirkansa tähden. Itse työ oli raskasta. Oli paljon matkustamista ja siinäkin vaaroja. Hän joutui esimerkiksi haaksirikkoon. Oli monenlaisia olosuhteita, kaikenlaisia ihmisiä, paljon työtä, sekä apostolin viran hoitoon että toimeentuloonkin liittyvää, välistä yöaikaankin (1 Tess. 2:9). Oli terveydellisiä pulmia, suoranaista ruumiillista heikkoutta. Oli huolta seurakunnista, niin että hän saattoi jopa sanoa: "Sentähden olemme teidän uskostanne, veljet, saaneet lohdutusta teihin nähden kaikessa hädässämme ja ahdistuksessamme; sillä nyt me elämme, jos te seisotte lujina Herrassa" (1 Tess. 3:7-8). Oli evankeliumin vastustajia. Heitä oli kaikkialla. Toiset nousivat seurakunnan piiristä, eräät ulkopuolelta. He olivat usein kiihkeitä asiansa puolesta. Toiset olivat lakihenkisiä vaatien pakanakristityiltä juutalaisen seremonialain noudattamista, toiset olivat vapaamielisiä ja suvaitsevaisia, sen ajan liberaaleja, jotka vetivät pyhän armon paheellisen elämänsä peitteeksi, josta eivät halunneet tehdä parannusta. He käyttivät kaikenlaisia keinoja, muun muassa juonia, vääristelyä ja valehtelua, voidaksensa vahingoittaa evankeliumin asiaa. Olen usein ihmetellyt, kuinka apostolinen kirkko jäi seuraamaan apostoleja ja selvisi valheenpuhujista ja juonitteluista. Ihmettelyni on johtunut siitä, että niin monet ovat aikanamme seuranneet valheenpuhujia. Tosin Paavalikin joutui Roomassa valittamaan: "Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako" (2 Tim. 4:16). Jumala varjeli kirkkonsa tuolloin; hän varjelee sen myös tänään. Hän yksin sen tekee.

    Tekstissämme apostoli tuo ilmi, että hänen ja muiden julistajien ahdistukset ja heidän saamansa lohdutus palvelevat sitä, että he voivat lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. Rakkaat kristityt, älkäämme eksykö! Kristillisyys ei ole nauruherätystä, ei jatkuvaa onnen huumaa, ei hurmoksellista hallelujan huutamista, vaan silloinkin kun anteeksisaamisen rauhaa seuraavat ihanat tunteet, on käsillä syvä oman vajavuuden ja syntisyyden tunto ja lähellä monet ahdistukset, jotka pian kohtaavat itseä tai toisia. Ja kun Jumalan seurakunta veisaa kunniaa ja ylistystä Kolmiykseydelle, se samalla lausuu: "Herra, armahda meitä", ja tunnustaa, ettei ole arvollinen tekemään edes alhaisimman palvelijan palvelusta Herralleen. Autuuden tuntoa ja iloa voivat kokea aidosti vain ne, joilla se on seurausta armon alle pääsemisestä. Olla armon alla on samaa kuin olla syntinen, mutta armahdettu.

    Kun pastori kulkee seurakuntansa parissa, hän tapaa monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat onnellisia Jumalan armossa ja odottavat iloisella jännityksellä, milloin pääsevät täältä näkemään sen, minkä ovat uskoneet. Mutta tuskinpa heidän joukossaan on ketään, jolla ei olisi jotakin vaivaa, huolta tai ahdistusta ja jolle ei olisi mieleen Jumalan sanan ja sakramentin antama lohdutus. Olen tavannut myös joitakuita sellaisia, joille kuolinvuoteella tulee kova ahdistus, mutta eivät enää pysty lausumaan asiaansa ymmärrettävästi. Silloin pastori joutuu vain kehottamaan turvautumaan Jumalan armoon ja jättämään huolensa hänelle, oli kysymys mistä tahansa. Olisi hyvä, että kukin selvittäisi mahdolliset asiansa silloin, kun vielä on voimia ja kyky puhua. On myös sellaisia, joiden on vaikeata avautua ja etsiä apua ahdistukseensa. Vaikka sielunhoitaja voi joskus arvatakin, mikä toista vaivaa, niin ei kukaan paitsi Jumala voi tietää mitä toisessa on. "Sillä" Raamattu sanoo, "kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on?... mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan." (1 Kor. 2:11,15)

    Monenlaiset ahdistukset kohtaavat täällä uskovia. Ne koskevat terveyttä, koulunkäyntiä ja opiskelua, työtä, puolison etsimistä ja avioliittoa, vanhempia, lapsia, ystäviä, isänmaata ja seurakuntaa. On ahdistuksia, jotka lähentävät toisiin ihmisiin, ja on ahdistuksia, jotka taas vaikeuttavat lähimmäissuhteita ja eristävät muista. On ahdistuksia, joille toiset osoittavat myötätuntoa, mutta on myös ahdistuksia, joiden tähden odotetun myötätunnon sijaan saa kuulla ivaa ja tuomitsemista.

    2. Jumala on lohdutuksen Jumala

    Tekstimme sanoo Jumalaa "lohdutuksen Jumalaksi". Saarnaviran ihana tehtävä on tuoda Jumalan sanan lohdutus ahdistuneille. Se on paljon enemmän kuin psykologinen ymmärtäminen ja myötäeläminen. Se on Jumalan sana ahdistuneelle, elämän sana kuolevalle ihmiselle.

    Kunpa voisimme sanoa toinen toisestamme: Hän on lohdutuksen uskonveli tai uskonsisar. lohdutuksen isä tai äiti, lohdutuksen ystävä. Tätä taitoa ei kaikilla ole eikä kenelläkään niin kuin Jumalalla. Mutta Jumala sallii kutsua itseään lohdutuksen Jumalaksi. Koskaan ihmistekoinen jumalakuva ei ole sisältänyt tätä Jumalan piirrettä. Jumalan seurakunta saa sanoa Jumalaansa lohdutuksen Jumalaksi, ja tämä lohdutus ei ole kaupan. Se ei ole ostettavissa, vaan se on lahjaa ja sitä yksinomaan. Ja koska se on lahja, se tulee lohdutuksen tarpeessa olevalle, se tulee syntiselle.

    Jeesus tapasi aikanaan niitä, joiden hartioille oli sälytetty paitsi heidän oma syntitaakkansa, niin myös näiden syntien sovittamisen taakka omilla teoilla. Vaadittiin farisealaiseen tapaan, että ihmisen piti ansaita itselleen Jumalan suosio erilaisilla teoilla. Kun Jeesus näki heidän ahdistuksensa, hän sanoi: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:38). Tästä taakasta on helppo päästä. Jeesus on ottanut pois meidän syntimme ja julistaa meille armonsa. Omatunto löytää levon, kun ihminen tulee Jeesuksen luo eli panee häneen sielunsa turvan ja uskoo häneen. Millään muulla tavalla emme pääsekään syntitaakastamme. Sen voi vain Jeesus kirvoittaa. Mutta hän sen tekee. Siitä saat olla varma. Hän on jo vienyt syntisi ruumiissaan ristinpuulle ja kärsinyt niistä Jumalan rangaistuksen. Ilomielin hän näkee, että sinä uskot häneen ja omistat itsellesi armon.

    Ihmisellä on sitten myös muita taakkoja ja ahdistuksia. Ne liittyvät häneen itseensä sekä hänen lähimmäissuhteisiinsa. Näissä saamme menetellä Raamatun ohjeen mukaan: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1 Piet. 5:6-7). Toiset vaivat Jumala ottaa pois jo täällä eläessämme, toiset vasta ylösnousemuksessa. On ahdistuksia, joista voimme vapautua Jumalan antamin keinoin käyttäessämme hyväksi lääketiedettä ja muuta Jumalan ihmisille antamaa viisautta. On ahdistuksia, joita joudumme sietämään ja joista emme pääse vapaiksi. Mutta kaikissa niissä lohduttaa lohdutuksen Jumalan sana. Erityisesti se, että saamme jättää kaiken Jumalan huomaan. Hän pitää meistä huolen. Kun me emme itse pysty siihen, niin ei tarvitsekaan. Siinä on vahva lohdutus. Saamme sanoa tekstimme sanoin: "Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta."

    Etsiessämme Jumalan lapsina lohdutusta elämämme ahdistuksiin huomaamme tekstistämme, että Jumala, joka antaa ahdistuksia, antaa myös runsasta lohdutusta. Hän antaa sitä erityisesti niille, jotka ovat saarnavirassa, sitä varten, että he sitten osaisivat lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.

    Kun apostoli Paavali oli kuolemanvaarassa, hän jatkoi kaikesta huolimatta kutsumuksensa hoitamista ja lausuu siitä: "Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää." Ahdistukset varjelivat heitä itseensä luottamiselta. Jumala näytti Paavalille ja hänen tovereilleen, että heitä kohdanneet rasitukset ja ahdistukset olivat suuremmat kuin heidän voimansa. He olivat niiden edessä voimattomia. Mutta he panivat turvansa Jumalaan, jolta apu tulee.

    Tekstissämme on eräs asia, johon haluaisin teidän kiinnittävän tarkan huomionne. Siinä sanotaan: "Ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää." Kun he olivat mitä ilmeisimmässä kuolemanvaarassa, lohdutus löytyi siitä, että Jumala herättää kuolleet. Joskus me tulemme viimeiselle rajalle. Silloin meiltä ei kysytä asiasta meidän mielipidettämme. Kun päiviemme määrä on tullut täyteen, meidät viedään tuon rajan yli, josta emme enää palaa elämään tätä elämää. Jumalan lapsella on kuitenkin varma, turvallinen ylösnousemustoivo. Löydämme lohdutuksen kuoleman edessä. Jumala herättää kuolleet. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan "elimmepä tai kuolimme, olemme Herran omat" (Room. 14:8), ja hänelle emme ole kuolleita, vaan hänelle me elämme.

    Ylösnousemustoivo on lohduttanut marttyyreja, kun heitä vietiin petojen raadeltaviksi tai polttoroviolle. He kävivät kuolemaan siinä lujassa uskossa, että hetken kestävä ahdistus päättyy ja sitten on Jumalan lasten rauha ja ilo Kristuksen, heidän Vapahtajansa, luona. Tässä uskossa kilvoittele sinäkin uskonkilvoittelusi ja kestä Jumalan voimalla. "Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää" (1 Kor. 10:13). Koska Kristus on ottanut pois synnit, taivas on auki meille.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Loistava lamppu pimeydessä

    3. adventtisunnuntaina. II vuosikerran epistola

    Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. 2 Piet. 1:19-21.

    Näin joulun alla elämme vuoden pimeintä aikaa. Myös luonnollisen ihmisen sydämessä vallitsee synkkä pimeys. Se lain valo, mikä siellä on, ei valaise syntiselle taivaan tietä. Luonnollisella ihmisellä on hänen luontoonsa piintyneenä aivan väärä käsitys siitä, miten hän voi pelastua. Ihminen luonnollisessa tilassaan, kun siis Jumalan Pyhä Henki ei ole häntä valaissut, luulee ansaitsevansa teoillaan Jumalan suosion tai ainakin kuvittelee, että hänen olisi se omilla teoillaan hankittava. Tämä on suurta hengellistä pimeyttä. Vapahtaja lausuu: "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!" (Matt. 6:23.) ja toisessa paikassa: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." (Joh. 9:41.) Niin, suuri on tuo luontomme synnin pimeys. Se on iäisen kuoleman ja loputtoman piinan pimeyttä, joka tulee niiden osaksi, jotka jäävät epäuskonsa pimeyteen, kuten apostoli Juuda sanoo: "Pimeyden synkeys on (heille) ikuisiksi ajoiksi varattu" (Juuda 13).

    Tähän toivottomaan pimeyteen loistaa kuitenkin toivon valo. Apostoli Johannes kirjoittaa iankaikkisesta Sanasta, Kristuksesta Jeesuksesta: "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt." (Joh. 1:4-5.) Jeesus kulki läpi meidän pimeytemme, kun hän sälytti meidän syntimme päälleen ja kantoi niistä tulevan Jumalan vihan. Sitä kuvasi koko luonto, sitä kuvasi Kristuksen tuskan huuto. Tästä Raamattu sanoo: "Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen. Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: 'Eeli, Eeli, lama sabaktani?' Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Matt. 27:45.)

    Tässä Kristuksen teossa on toivomme. Sitä julistaa meille uskottavaksi ja omistettavaksi Jumalan pyhä ja luja sana eli Raamattu. Se tuo autuuden ja Kristuksen tuntemisen valon sydämiimme.

    Tänään haluammekin tekstimme ohjaamina tutkia, millainen tämä Raamatun sana on, mitä se meille antaa ja miten sitä on tutkittava ja selitettävä.

    1. Luja sana

    Apostoli Pietarilla oli hyvin erikoinen muisto. Hän oli yksi niistä Jeesuksen kolmesta apostolista, jotka saivat olla mukana kirkastusvuorella. Se oli ikimuistoinen tilaisuus. Evankeliumi kuvaa sitä näin: "Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa." (Matt. 17:2-3.) Se oli kuin taivas maan päällä, niin että opetuslapset halusivat rakentaa sinne majat ja viipyä siellä pitkään.

    Tämä tapahtuma opetti erään asian Pietarille, jonka hän haluaa jakaa jokaisen kanssa. Tekstimme edellä hän viittaa tähän tapahtumaan ja sanoo: "Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa. Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: 'Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.' Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella." (1 Piet. 1:16-18.)

    Mikähän se asia mahtoi olla, jonka Pietari haluaa meille erityisesti ilmoittaa?

    Pietari oli Johanneksen ja Jaakobin kanssa nähnyt vanhurskauden auringon kirkkaudessaan, vieläpä kuullut taivaasta "ylhäisimmän kirkkauden" äänen, jopa Mooses ja Elia olivat heille ilmestyneet ja puhuneet Jeesuksen kanssa. Olipa siinä näkyä kerrassaan.

    Mitä Pietari oppi? Oppiko hän sen, miten tällaisia ilmestyksiä ja näkyjä saadaan? Oppiko hän ottamaan yhteyttä täältä pois nukkuneihin? Antaako hän nyt meille jonkin salaisen tiedon, jolla me pääsemme kokemaan samaa?

    Ei sinne päinkään, rakkaat ystävät! Ei Pietari tee meistä hurmahenkiä eikä hän itsekään ryhdy sellaiseksi. Hänen kokemuksensa oli ainutkertainen. Jumala ei sitä toista. Se on kerrottu meille opiksi ja todistukseksi Raamatussa, ja se riittää.

    Pietari opettaa meille näkynsä opettamana seuraavan asian, minkä hän lausuu tekstimme alussa: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne." Hän vie siis meidät profeetallisen sanan, Raamatun sanan oppilaiksi, ja sanoo siitä, että se on nyt "sitä lujempi". Koko Vanha testamentti on kertomus siitä, että Jumalan sana toteutuu, että sen täytyy käydä toteen jumalallisella pakolla. Toisin ei voi olla. Väärät profeetat, kuten Baalin profeetat profeetta Elian aikana, joutuivat häpeään. Jumalan tahtoa vastustanut Egyptin farao ei voinut estää Jumalan kansan lähtöä Kanaanin maahan. Vapahtaja tuli ja syntyi Beetlehemissä sekä täytti Kirjoitukset viimeistä piirtoa myöten. Hänen kirkastumisensa ja taivaallinen ääni vahvistivat, että hän on ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Ja apostolin tehtävänä oli olla tämän silminnäkijätodistaja. Ja hän todistaa: "Sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana."

    Se, mikä on jumalallista, on lujaa. Se on myös valoa. Se, mikä on ihmisistä, on heikkoa, sortuvaa ja pettävää sekä myös pimeyttä. "Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija", sanoo Raamattu. Mutta Raamatun sanasta se lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti." (Ps. 119:160.) "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105.) Vapahtajamme vertaa Jumalan sanaa myös kallioon. Hän sanoo: "Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi." (Matt. 7:24.)

    Kun siis rakennat uskosi Jumalan sanalle, olet kestävällä perustalla. Jos sen hylkäät, rakennat hiekalle ja huoneesi sortuu. Hiekkaa ovat ihmisten ajatukset, heidän unensa ja ilmestyksensä. Kalliopohja on kirjoitettu Jumalan sana eli pyhä Raamattu. Jumalan seurakunnan jäsenhän haluat olla. Rakenna siis apostoleitten ja profeettojen perustukselle pitäen kulmakivenä itse Herran Kristuksen.

    2. Raamattu antaa meille Kristuksen

    Mitä sitten tämä varma ja luja Jumalan sana meille antaa? Apostoli Johannes lausuu sen hyvin selvästi evankeliumissaan heti sen jälkeen, kun hän oli kuvannut epäilevän Tuomaan ja Jeesuksen välisen keskustelun. Jeesus oli sanonut Tuomaalle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" Sitten Johannes jatkaa: "Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden; mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. " (Joh. 20:29-31.) Johanneskin siirtyi tunnusteoista kirjoitettuun sanaan ja jätti kirkon sen varaan, sillä tässä sanassa tuodaan meille Vapahtaja, Jeesus Kristus, ja kaikki on kirjoitettu sitä varten, että me uskoisimme Jeesukseen.

    Pietari lausuu tästä asiasta tekstissämme: "Ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne."

    Uskonpuhdistaja Martti Luther selittää tätä kohtaa näin: "Tämä on Jumalan sana, evankeliumi, että Kristus on lunastanut meidät kuolemasta, synnistä ja helvetistä. Joka tämän kuulee, se on sytyttänyt sydämessään valon ja lampun, jonka avulla voimme nähdä, joka meitä valaisee ja joka opettaa meille, mitä meidän tulee tietää. Mutta missä sitä ei ole, siellä halutaan omatekoisella opilla ja teoilla löytää tie taivaaseen. Sitä kaikkea voit arvostella valollasi ja havaita sen pimeydeksi... Tämä valo opettaa meille kaiken, mikä meidän tulee tietää ja mikä on tarpeen tietää autuuteen, jota maailma viisaudellaan ja järjellään ei tunne. Ja meillä tulee olla tämä valo ja meidän tulee siitä pitää kiinni viimeiseen päivään asti. Silloin emme enää tarvitse Sanaa, samoin kuin muut valot sammuvat päivän koittaessa." (2 Piet. saarnattuna ja selitettynä. Vuodelta 1523. St. L. IX, 1361.)

    Eikö Jumalan sana ja pyhä evankeliumi olekin suurenmoinen, loistava valo tässä kuoleman varjon maassa, kun se ei opeta tekojen tuskaista, toivotonta tietä taivaaseen päästäksemme, vaan lahjoittaa meille Kristuksen, jossa meillä on kaikkien syntien täydellinen anteeksiantamus Jumalan armon rikkauden mukaan. Meidän ei tarvitse itse tehdä Jumalaa suopeaksi meitä kohtaan ja armahtavaiseksi, vaan Kristus on tehnyt sen meidän edestämme ja meidän hyväksemme ja tarjoaa sen nyt aivan ilmaiseksi, lahjana uskolla vastaanotettavaksi sanassa ja sakramenteissa.

    Pietari ylistää uskoa, joka ottaa vaarin Jumalan sanasta, sanoen: "Te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta." Älä mene tämän maailman viisaiden ja oppineiden virittämiin ansoihin, kun he selittävät järkensä vangeille, mitenkä heidän toisaalta ei tarvitse uskoa kirjaimellisesti eli niin kuin lukee Raamattuun ja kuinka he voivat vapaasti minkään opin sitomatta harjoittaa tiedettään ja kuitenkin samalla kirkon jäsenenä ja paimenviran haltijoina jollakin tavoin uskoakin Raamattuun.

    Jumalan Poika ja hänen profeettansa ja apostolinsa tuntevat vain yhden tavan suhtautua Raamattuun. Ja se tapa on usko. Raamatusta on etsittävä Kristusta, syntien sovittajaa ja sitä on pidettävä Jumalan sanana, joka ei raukea tyhjiin eikä valhettele missään asiassa. Vapahtaja on lausunut: "Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?" (Joh. 3:12.) Näitä taivaallisia pyydämme saada etsiä, ja siksi tunnustamme apostoli Paavalin kanssa: "Minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa." (Apt. 24:14.)

    Raamatun armolupaukset antavat meille varmuuden syntien anteeksisaamisesta ja taivaaseen pääsemisestä. Pietari päättää kirjeensä näihin sanoihin: "Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." (2 Piet. 3:17-18.) Raamatulle perustuva usko on "lujalla pohjalla". Siinä on hyvä kasvaa Kristuksen armossa ja tuntemisessa.

    Jo profeetta Jesaja oli ennustanut: "Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." (Jes. 55:3.) Ja apostoli Paavali yhdistää tämän ennustuksen Kristuksen ylösnousemukseen sanoen: "Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.'" (Apt. 13:34.)

    Tässä se on: luja sana, luja pohja, lujat armot.

    3. Miten Raamattua on tutkittava ja selitettävä

    Mistä johtuu, että on niin monenlaisia suuntia, lahkoja ja käsityksiä, kun kaikki kuitenkin vetoavat Raamattuun?

    Pietari joutui taistelemaan tämän kysymyksen kanssa. Hän sanoo: "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku." (2 Piet. 2:1-2.) Se on selvää tekstiä.

    Miten nuo valheen opettajat olivat sitten päätyneet tuollaisiin vääriin oppeihin? He selittivät Raamattua omin neuvoin.

    Kuinka sitten Raamattua on tutkittava ja selitettävä? Pyhä Henki on sen antanut, ja se on ymmärrettävä hengellisesti Pyhän Hengen opastamana. Mutta eivätkö monet lahkot sano, että heillä on Pyhä Henki? Niinhän nuo tekevät, vieläpä kerskaavatkin hengestään ja ilmestyksistään. Apostoli sen sijaan vähät välittää ihmisten itsekehusta ja osoittaa, millainen selitys on Pyhän Hengen selitys. Hän sanoo tekstimme lopussa: "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."

    Raamatun profetia eli se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, on saatu Jumalalta ja kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Paavali lausuu, että koko Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, 2 Tim. 3:16. Kaikki ihmisestä nouseva selitys, sellainen, mikä on toisten, selvien raamatunkohtien kanssa ristiriidassa, on väärää, näyttäköön miten hurskaalta ja hengelliseltä hyvänsä. Kun Pyhä Henki on koko Raamatun Henki ja sen synnyttäjä, seuraa siitä, ettei Raamattu ole keskenään ristiriitainen. Raamattu ei opeta samasta asiasta monella tavalla niin, että toinen kohta kumoaisi toisen, vaan Raamattu on opiltaan yhtenäinen. Niinpä kaikki selitykset, jotka ovat ristiriidassa jonkin selvän raamatunkohdan kanssa, ovat vääriä ja hylättäviä. Nyt lahkot selittävät Raamattua siten, että ne eivät ota huomioon, mitä Raamattu sanoo siitä opinkohdasta, josta ne tekevät itselleen erikoisopin väärällä tulkinnalla. Lahkon tunnusmerkki on se, että se joko ei pidä Raamattua opiltaan yhtenäisenä tai pyrkii sen yhtenäistämiseen Raamatulle väkivaltaa tehden.

    Jotta Pyhä Henki olisi Raamatun selittäjä, Raamattua on selitettävä Raamatulla ja meille hämäriä kohtia on valaistava selvillä kohdilla. Näin harhaopettajat eivät toimi, ja sen vuoksi lahkoja ja selityksiä on niin monenlaisia.

    Asia on näin yksinkertainen. Kun selitämme Raamattua Raamatulla ja sen vaikeita kohtia selkeillä kohdilla ja rakennamme uskomme ja oppimme selville kohdille, toteutuu Jeesuksen sanat: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni." (Joh. 10:27.) Ja: "Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä." (Joh. 10:5.)

    Luther sanoo tämänpäiväisen tekstimme johdosta: "Pietari käy nyt käsiksi vääriin opettajiin. Koska tiedätte, hän sanoo, että meillä on Jumalan sana, niin pysykää siinä älkääkä salliko toisten, väärien opettajien vietellä itseänne, vaikka he sanoisivat omistavansa Pyhän Hengen. Sillä teidän tulee ensiksikin tietää tämä (...), ettei yksikään profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Ojentautukaa sen mukaan älkääkä kuvitelko voivanne selittää Raamattua oman järkenne ja viisautenne varassa. Näin on nyt kaikkien isien omat raamatunselitykset kumottu ja lyöty maahan sekä kielletty rakentamasta sellaisten varaan. Vaikka selityksen olisi laatinut itse Hieronymus, Augustinus tai kuka muu kirkkoisä tahansa, niin emme halua seurata sitä. Pietari on kieltänyt meitä itse laatimasta selityksiä. Pyhän Hengen tulee olla itse selittäjänä, tai jääköön kohta selittämättä."

    Luther jatkaa: "Jos nyt joku pyhistä isistä voi osoittaa selityksensä olevan Raamatusta, niin selitys on oikea; jos ei, ei minun pidä häntä uskoa. Raamatun tulee vahvistaa, millä tavoin kohta on selitettävä. Pietari käy siis käsiksi myös rohkeimpiin ja parhaisiin opettajiin. Sen vuoksi meidän tulee olla varmoja, ettemme saa ketään uskoa, vaikka hän esittäisi Raamattua, jos hän sitä itse tulkitsee ja selittää. Sillä oikeata merkitystä ei tavoiteta itse selittämällä. Tässä ovat nyt hairahtuneet kaikki opettajat ja isät, kuinka paljon heitä liekin, jotka ovat selittäneet Raamattua. Kun paavilaiset ovat selittäneet Kristuksen sanan Pietarille: 'Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani' [Matt. 16:18] tarkoittavan paavia, he ovat esittäneet inhimillisen, itse keksimänsä selityksen. Siksi heitä ei pidä uskoa. Sillä he eivät voi näyttää Raamatusta toteen, että Pietaria milloinkaan sanottaisiin paaviksi. Mutta sen me voimme osoittaa, että kallio on Kristus ja usko, kuten Paavali sanoo. Tämä selitys on oikea. Sillä me olemme varmoja, ettei se ole ihmisten keksimä, vaan se on otettu Jumalan sanasta." (Die zweite Epistel St. Petri gepredigt und ausgelegt. St.L. IX, 1361-1363. Saarnattu v. 1523, painettu 1524.)

    Vielä Luther sanoo: "Koko pyhällä Raamatulla on se ominaisuus, että se itse selittää itsensä kaikin puolin yhtäpitävillä kohdillaan ja haluaa tulla ymmärretyksi uskonsääntönsä avulla. Kaikkein varmin tapa tutkia Raamatun merkitystä on ahkeroida päästä käsittämään sitä vertaamalla keskenään useita raamatunkohtia ja ottamalla niistä vaarin." (Zu 5. Mos. 1:19-26. St.L. III, 1386.)

    Ja vielä: "Paavilaiset valehtelevat, kun he sanovat isien, Augustinuksen, Ambrosiuksen, Hieronymuksen ja muiden, valaisseen Raamattua. Eiväthän he ole sitä valaisseet, vaan he ovat selittäneet Raamattua sen omalla valolla ja vertaamalla toista kohtaa toiseen, niin että toinen kohta on tehnyt toisen aivan selväksi ja kirkkaaksi. Näin on hyvin, kun Raamattu selittää itse itseään. Sen vuoksi älä usko paavin valeita, vaan pidä pimeänä kaikkea, mitä ei selvin raamatunkohdin osoiteta oikeaksi.

    Niinpä me olemme joutuneet ensin poistamaan tieltämme tämän harhan. Sillä se, että Raamattu olisi hämärä ja että sitä täytyisi valaista ihmisopilla, on painunut melko syvään. Se on kuitenkin suurta harhaa ja jumalanpilkkaa. Se on itse asiassa samaa kuin taluttaisi Pyhää Henkeä kouluun tai opettaisi häntä vasta puhumaan. Mutta siitä, että Raamattu näyttää meistä hämärältä, seuraa - - että haluamme selittää sitä myös oman päämme mukaan. Se ei käy lainkaan päinsä." (Kirchenpostille, Eevangelien-Theil, am Tage Jacobi. St.L. XI, 2335-2336.)

    Jumala on antanut meille tähän synnin valottomaan kaamosyöhön loistavan lampun, oman sanansa, pyhän Raamatun. Sieltä armolupauksissaan ja sakramenteissaan Kristus tulee meidän luoksemme, jopa asettuu aivan asumaan sydämiimme ja tekee sen varmaksi lujasta Jumalan armosta ja taivastiestä.

    Pysy siis Jumalan sanassa ja sana on varjeleva sinut totuudessa ja johdattava perille asti iankaikkiseen elämään.

    Markku Särelä

  • Luja luottamus (Saarna, Heb. 11:1-10)

    Pastori Markku Särelän saarna Tampereella 26.1.2014

  • Luuk. 12: 13-21

    Pastori Markku Särelän saarna 4.5.2008 Helsingissä

  • Luuk. 9: 51-62

    Pastori Markku Särelän saarna Lastenleirin päätösjumalanpalveluksessa 17.6.2007 Siitamajalla

  • Maailman Valkeus

    Joulupäivän I vsk:n epistolateksti

    Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä. Jes. 9:1-6.

    Jälleen meillä on ollut iankaikkisen Valon juhla tänä vuoden pimeimpänä aikana. On ollut rauhan juhla tässä sodan, terrorismin ja väkivallantekojen maailmassa. On ollut elämän juhla kuoleman varjon maassa, on ollut riemujuhla murheitten ja surujen keskellä. Vanhurskauden aurinko hehkuu Jumalan rakkautta kylmään maailmaan. On ollut Jumalan Pojan ihmiseksitulon, Jeesuksen Kristuksen, seimen Lapsen synnyinjuhla. Meille on koittanut valo, meille on tullut rauha, me saamme elää, on Jumalan autuaitten lasten riemujuhla.

          Nyt riemuitsen, nyt riemuitsen, Nyt kaikki hyvin on!
          On lahja taivaan, kuulen sen, Jo tullut verraton.
          On mulle kallein lahja se, Hän, Poika, rakkain veljemme,
          Hän, Poika, rakkain veljemme, Nyt syystä riemuitsen. Sk 13:1.

    Loppiainen, pakanain joulu, päättää joulunpyhät. Senkin tekstit puhuvat valosta ja kirkkaudesta, joka on koittanut pakanoille, sekä tähdestä, joka johdattaa meidät Kristuksen tykö häntä kumartamaan ja häntä taivasten valtakunnan kuninkaana palvelemaan.

    Mikä on se pimeys, jossa valo loistaa

    Pimeässä ei ole valoa eikä varjoa. Kuinka siis se, joka pimeässä vaeltaa, voisi nähdä. Kuinka se, joka ei Jeesusta tunne, osaisi erottaa oikean evankeliumin ja valhe-evankeliumin? Kuinka se, joka ei ole kokenut oman jumalisuutensa vararikkoa, voisi löytää todellisen joulun siinä, mitä Jeesus on, eikä siinä, mitä hän itse on? Jeesus sanoo: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." (Joh. 5:41) Päästäksemme viettämään aitoa joulunajan juhlaa, meidän on ensiksi sydämissämme käsitettävä tekstimme sana: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden" tai kuten evankelista Johannes kirjoittaa "Valkeus loistaa pimeydessä", siis pimeydessä, meidän pimeydessämme.

    Se ei ole vain ulkoisen maailman pimeyttä, ei vain väkivaltaa, murhia, huumeita, juopottelua, haureutta ja avosuhteita, ei vain uskonnollisia ääri-ilmiöitä, ei vain pakanallista monijumalisuutta. Tämä pimeys, josta Herran profeetta puhuu, ei ole myöskään vain hurskastelevan maailman ulkokultaisuutta ja tekopyhyyttä. Se ei ole edes vain sitä hämäryyttä, missä on jonkin verran lain valoa, missä uskontoja ja aatteita verrataan toisiinsa niiden sisältämän moraalin ylevyyden perusteella tai niitä kannattavien ihmisten aikaansaannoksilla. Niin, ole aivan varma, tuo kaikki on pimeyttä, todellista pimeyttä.

    Se pimeys, josta Jesaja puhuu, on jokaisen ihmisen synnynnäistä pimeyttä, sitä täydellistä pimeyttä, jonka vallassa ihmisellä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka hän voi pelastua, jossa hänellä ei ole vähintäkään kykyä tehdä edes yhtä Jumalalle otollista tekoa saati vähimmässäkään määrin sovittaa pahoja tekojaan Jumalan edessä. Se on pimeyttä, jossa ihminen ei tunne Kristusta, pimeyttä, jossa joulun sanoma on hänelle hullutus ja pahennus. Se on pimeyttä, joka tuo Jumalan vihan ja hänen rangaistuksensa. Se on pimeyttä, jota ilmensi Vapahtajan kärsimys, kun hän oli ottanut meidän syntimme päälleen ja huusi Jumalan ankaran vihan alla: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" ja johon luonto sanoi aamenensa, kuten Raamattu kertoo: "Ja oli jo noin kuudes hetki. Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt." (Luuk. 23:44-45) Tämä pimeys on sinun oman sydämesi pimeys, minun sydämeni pimeys.

    Tämä pimeys on niin suuri, ettei ihminen voi omasta voimastaan tai järjestään ottaa vastaan evankeliumin valoa. Johannes sanoo: "Pimeys ei sitä käsittänyt."

    Minne valkeus loistaa

    Kristus on valo, koko maailman valkeus. Hän tuli koko maailman Vapahtajaksi. Hän otti synnit päälleen jokaiselta ihmiseltä, ketään unohtamatta. Ja hän kutsuu kaikkia: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus." (Joh. 8:12) Jeesuksen seurassa ei ole pimeyttä, sillä hän puhuu armon sanoja, kuten Psalmeissa sanotaan: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni" (Ps. 119:105).

    Siellä, missä ihminen on tullut Jumalan lain tuomitsemaksi ja kiroamaksi, missä hän on joutunut maistamaan sitä pimeyttä, jossa Kristus Jumalan hylkäämänä oli, siellä loistaakin kirkkaus evankeliumista ja Kristuksen kasvoista.

    Joulun valo tulee pimeyteen, syvään tuskaan ja ahdistukseen. Ja se on suuri valo, joka valaisee kuoleman varjon syvimmätkin rotkot. "Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu", meille pimeyden kansalle, meidän kuoleman varjon maahamme. Yksi pantiin meidän pimeyteemme, hänelle langetettiin meidän kuolemantuomiomme. Hän on tehnyt kaiken autuuteen tarvittavan meidän edestämme, kaiken sen, mitä me emme voineet alkuunkaan tehdä. Hän särkenyt meidän olkaimme vitsan eli kuten laulussa sanotaan: "Taakat kirpoavat", sillä Kristus on lunastustyöllään ne kirvoittanut ja voi kutsua: "Tulkaa kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Katso, tässä on joulurauha, sillä hän on rauhanruhtinas. Rauha on syntien anteeksiantamisessa, jonka Jeesus on meille hankkinut.

    Jesaja puhuu elonkorjuujuhlasta, joka oli ilojuhla. Hän puhuu myös saaliinjaosta, sillä myös onnistuneen metsästysretken jälkeen riemuittiin. Oli, millä elää, taas pitkäksi aikaa. "Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan." Olemme päässeet valmiille juhlalle, Kristuksen pöytään ja meitä on kutsuttu hääjuhlaan sanoen: "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu." Meille on katettu iankaikkisen elämän pitoruoat. Raadannan, nälkiintymisen ja kuoleman varjon kolkkoon, kylmään yöhön sinulle loistaa valkeus. Tässä valossa on sielun lepo, sielun ruoka ja autuas elämä - sinua varten, sinun iloksesi.

    Sielun lepo on siinä, ettei tarvitse yrittää olla Jumalalle kelvollinen. Saa levätä Kristuksen haavoissa ja olla varma siitä, että on Jumalalle otollinen kasteen ja uskon kautta Kristuksessa, armosta ilman omia tekoja. Käskijän sauva on särjetty: "ei laki lainkaan tuomita voi, kaikille Jeesus armon toi". "Sillä Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus."

    Tässä Jeesus-nimessä löydät uuden perusteen tehdä hyviä tekoja, pyyteettömän rakkauden. "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8). Jumalan pyhä tahto pysyy samana. Mutta sen jälkeen kun olemme tulleet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, teemme hyvää, emme lain pakottamina, vaan sydämemme halusta sydämessämme olevan Jumalan rakkauden antaessa meille uuden halun ja uuden voiman tehdä hyvää palkkaa pyytämättä. Vieläpä Kristuksen armo puhdistaa tekomme kaikesta siitä pahasta, jolla vanha ihmisemme sotkee ne.

    Kun Jeesus antoi syntejä anteeksi, fariseukset ihmettelivät sitä, koska vain Jumala voi antaa synnit anteeksi. Mutta tämän Jeesus-lapsen hartioilla on herraus. Jumala tuli ihmiseksi, ja Kristuksella, jumalihmisellä, oli ja on valta antaa syntejä anteeksi oman nimensä tähden. Hänen nimensä on rauhanruhtinas ja Väkevä Jumala.

    Miten toivoton ihminen onkaan, kun laki on murskannut hänen kaikki toiveensa päästä tekojen tietä sovintoon Jumalan kanssa. Mutta ei hätää, Ihmeellinen Neuvonantaja tulee sinulle avuksi ja neuvoo sinulle tien iankaikkiseen elämään. Saat panna turvasi ja toivosi häneen ja uskoa, että tässä ihmeellisessä nimessä syntisi ovat anteeksiannetut ja taivas on sinulle avattu. Hän on sinulle Iankaikkinen Isä. Et ole orpo ja turvaton, vaan sinulla on paras mahdollinen tuki. Saat olla Jumalan lapsi. Usko se ja sinulla on sydämessäsi rauha ja ilo. Jumalan sana valaisee sinulle Kristuksen kärsimyksen tien Beetlehemistä Egyptiin ja sieltä Nasaretiin. Sana johdattaa sinut katsomaan Kristuksen verihikeä Getsemanessa ja vie sinut Golgatan kummulle. Sana julistaa: "Se on täytetty." Siinä sanassa on pakanain valkeus, Vanhurskauden auringon VALO sinulle iankaikkiseksi elämäksi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Matt 13:44-46

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2009 Siitamajalla

  • Matt. 22, Rippipuhe

    Pastori Markku Särelän rippisaarna Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

  • Matt. 7: 1-6

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2007 Siitamajalla

  • Me emme lannistu (Iltahartaus, 2Kor 4:1)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Syysjuhlassa 24.9.2011 Siitamajalla

  • Mikä lohdutus kätkeytyy siihen, että taivasten valtakunta on sinapinsiemenen ja hapatuksen kaltainen

    Kynttilänpäivän III vsk:n evankeliumi

    Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa. Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, niin että taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille." Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani. Matt. 13:31-33.

    Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

    Miten vaikeissa olosuhteissa Kristuksen seurakunta ja hänen omansa elävätkään täällä maailmassa. Kiusaaja haluaa lyödä maahan sen, mitä Kristus on Henkensä kautta sanalla ja sakramenteilla rakentanut. Kiusaaja tekee kaikkensa, ettei yksikään tulisi uskoon ja ettei yksikään uskova säilyisi uskossa. Ja miten heikkoja me ihmiset olemme. Näinä luopumuksen aikoina tilanne näyttää siltä, että useammat luopuvat kuin säilyvät. Kristus tunsi tarkalleen, millaisessa tilanteessa hänen kirkkonsa elää täällä maailmassa, ja sen vuoksi hän kertoi ne vertaukset, jotka ovat tekstinämme. Nämä vertaukset tarjoavat paljon lohdutusta ja rohkaisua Jumalan lapsille.

    1. Kirkko kasvaa pienuudestaan huolimatta täyteen määräänsä

    Ensimmäinen vertaus on pienestä sinapinsiemenestä. Vapahtaja vertaa taivasten valtakuntaa eli kirkkoaan täällä maailmassa sinapinsiemeneen.

    Kun nyt puhumme kristillisestä kirkosta, emme tarkoita kirkkorakennusta emmekä edes mitään ulkonaista kirkkokuntaa, vaan puhumme niistä, jotka ovat Kristukseen kastettuja ja sydämessään uskovat Jeesukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat Jumalan lapsia. Heidän sydämessään on tapahtunut vallanvaihto. Kiusaaja on menettänyt heidät vallastaan, ja he ovat siirtyneet taivasten valtakuntaan, joka on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. He eivät ole enää tästä maailmasta, vaan kolmiyhteinen Jumala on ottanut heidän sydämensä asunnokseen ja hallitsee siellä kaikella armollaan. Heillä on pukunaan Herran Kristuksen vanhurskaus. Heillä on Jumalan rauha omassatunnossa syntien anteeksisaamisessa Kristuksen nimessä. Onpa heillä vielä suuri ilo tästä kaikesta ja varsinkin siitä, kun synnit ovat anteeksiannetut ja iankaikkinen autuus odottaa heitä taivaassa.

    Voi, mutta miten mitätön ja pienen pieni onkaan täällä maailmassa tämä taivasten valtakunta. Se oli pieni Jeesuksen aikana, pieni se on ollut kaikkina aikoina, ja erityisen pieni se on viimeisenä aikana juuri ennen Kristuksen tuloa. Ja kun katselemme tätä kirkkoa niiden tuntomerkkien valossa, jotka pyhä Raamattu meille siitä antaa, niin ei ole paljon niitä, jotka osoittautuvat Jeesuksen opetuslapsiksi pysymällä hänen sanassaan. Sillä Jeesuksen sanassa pysyminen on hänen opetuslastensa tunnusmerkki. Sanoihan Jeesus: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32) Niitä on paljonkin, jotka sanovat olevansa uskovia, mutta jotka eivät halua pysyä pyhän Raamatun sanassa. Jumala heidän sydämensä tuntee.

    Miten tällaisen pienen joukon käy? Miten käy Jumalan asian, kun se on yksinkertaisten ihmisten levitettävänä, niiden, joilla ei ole arvovaltaa tässä maailmassa? Apostolit olivat kalastajia, eivät toki tyhmiä, mutta eivät kuitenkaan kuuluisia eivätkä tämän maailman silmäätekeviä. Kaikkina aikoina Kristuksen kirkon tosi edustajilta on puuttunut arvovaltaa ja vaikutusvaltaa tämän maailman edessä.

    Miten käy sinapinsiemenen? Se oli Israelissa siemenistä pienin. Mutta katso, kun se itää ja alkaa kasvaa, siitä tulee suuri vihanneskasvi, aivan suureen puuhun verrattava. Suuret linnut kuten kotkat, jotka kaartelevat korkealla taivaalla, etsivät sen suojaa.

    Jumalan voima ja Jumalan viisaus on erilainen kuin ihmisten. Niin on asianlaita taivasten valtakunnassa. Evankeliumi on maailmalle hullutus ja ristin saarna pahennus. Kuitenkin Jumala on asettanut sanaansa ihmeellisen voiman. Se näet lähtee hänen suustansa ja siinä hän on itse läsnä, niin että se saa ihmeellisiä asioita aikaan. Profeetta Jesaja sanoo: "Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." (Jes. 55:10-11) Tämän sanan voima ei riipu julistajan voimasta, arvosta, kuuluisuudesta, vaan yksin Jumalasta. Sanalla on kaikkein korkeimman majesteetin voima, arvovalta ja teho. Siellä, missä sana otetaan vastaan, se vaikuttaa katumusta, uskoa, uskon tunnustamista, rakkautta ja kaikkea hyvää. Siellä, missä sana hylätään, sana ei jää vaikutuksetta, vaan sen hylkääminen tuo tuomion mukanaan. Sitä varokaamme.

    Niin kuin Jeesus tällä vertauksella ennusti, taivasten valtakuntaan on tullut paljon väkeä, ei vain enimmäkseen tavallista kansaa, vaan ruhtinaita ja kuninkaitakin. He ovat löytäneet turvapaikan Jumalan vihaa vastaan Kristukselta hänen evankeliumistaan. Ja niin kuin tavallista, toki on ollut niitäkin, jotka ovat turvautuneet väärällä tavalla pyhään evankeliumiin, esimerkiksi ne vallanpitäjät, jotka ovat oman valtansa pönkittämiseksi olleet suopeita oikealle opille, itse uskosta välittämättä.

    Kun jossakin Jumala ihmeellisellä tavalla kirkastaa evankeliumin sydämelle, pienelle ihmiselle, hän saattaa sen kautta tehdä suuria. Profeetta Sakarja kirjoittaa: "Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?" (Sak. 4:10) Tämän Sakarja sanoi hävitetyn Jerusalemin temppelin rakennustyön aloittamisesta, kun siihen ryhdyttiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Pienestä se alkoi, ja komea temppeli siitä nousi. Vähäinen oli Vapahtajamme tämän maailman silmissä, vähäisiä hänen apostolinsa, ja kuitenkin siitä syntyi ihmeellinen Kristuksen seurakunta, johon tulee väkeä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä, ja jotka ilmestyvät viimeisenä päivänä Kuninkaan Pojan puhtaana morsiamena hohtavaan juhlapukuun ja häävaatteeseen puettuina.

    Vähäisiä ovat purot, kun ne saavat alkunsa jostakin metsän lähteestä tai suon silmäkkeestä, kasvavat ja päätyvät mereen mahtavinakin virtoina. Mutta kuka ammentaa meren tyhjiin!

    Älkäämme siis katsoko Jumalan kansan vähäisyyttä sellaisena kuin se ilmenee eri paikkakunnilla ja eri maissa täällä maailmassa, älkäämme ajatelko, että kun meitä on niin vähän, turhaa on kaikki ponnistelu. Jumala on pitkäjännitteinen ja Hän tietää lopputuloksen. Me katselemme pieniä alkuja ja näemme vain lyhyellä aikavälillä, mihin ne johtavat, ja kuitenkin niillä voi olla hyvin kauaskantoiset seuraukset. Katsokaamme, ei siis sitä, mikä on silmiemme edessä, vaan sitä, minkä Jumala tietää. Katsokaamme Jumalan varmoja lupauksia, hänen sanansa voimaa ja hänen lohduttavaa kuvaustaan hänen seurakunnastaan, kun kaikki Jumalan lapset on koottu yhteen taivaan iloon. Siitä Raamattu sanoo: "Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.'" (Ilm. 7:9-10)

    2. Kirkko pysyy maailman loppuun asti ja leviää koko maailmaan

    Miten yksinkertaista olikaan vangita taivasten valtakunnan kuningas. Vastaanpanematta hän antautui kiinniottajilleen. Vieläpä hän kielsi puolustamasta itseään miekalla. Kaikki apostolit Johannesta lukuunottamatta kärsivät kuoleman uskonsa tähden, ja Johanneskin vanhalla iällään joutui vangiksi Patmos -saarelle. Heitä oli helppo vahingoittaa, mutta evankeliumi eteni kaikesta huolimatta, ihmisiä kääntyi ja apostoli Paavali saattoi vankeudesta kirjoittaa: "Jumalan sana ei ole kahlehdittu." (2 Tim. 2:9)

    Jos joku voisi kertoa, millaisia vaiheita evankeliumi on historian aikana kokenut apostoleista siihen asti, kunnes se tuli sinun sydämesi aarteeksi, ja mitä tänä aikana koki Kristuksen kirkko, jonka välityksellä evankeliumi sinulle tuli, olisi siinä monta marttyyrikuolemaa, taistelevan seurakunnan kyyneliä, paljon kestämistä vaivoissa, paljon Jumalalta avun huutamista, uskovien äitien ja isien esirukouksia monessa hädässä, myös kiusauksia, lankeemuksia, pahan raivoa, mutta evankeliumi sittenkin tuli sinulle, sinä sait uskon lahjan ja sinusta tuli Jumalan lapsi.

    Niin kuin pieni määrä hapatetta tunkee läpi koko taikinan ja hapattaa kaikki, niin myös evankeliumi tunkeutuu läpi tämän maailman ja tulee kaikkien kansojen luo. Vastustusta ei puutu, ja silti niin tapahtuu. Jopa viimeisinä aikoina, kun luopumus on suurta, evankeliumi tavoittaa uusia kansoja ja uusia ihmisiä, kunnes viimeinenkin valittu Israelista ja syrjäisimmästäkin pakanakansasta on tullut sisälle.

    Niin väkevät, mahtavat, arvovaltaiset, viisaat ja oppineet kuin evankeliumin vastustajat ovatkin, he eivät kykene estämään evankeliumin leviämistä kaikkeen maailmaan. Jumalan keinot avaavat suljettuja rajoja, tänä aikana internetinkin avulla. Jumalan keinot etsivät sieluja monenlaisista olosuhteista ja löytävät heitä. Pyhä Raamattu sanoo enkeleistä: "Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" (Hebr. 1:14) Enkeleittensä kautta Jumala johdattaa tätä maailmaa ihmeellisellä tavalla. Jopa pahakin joutuu palvelemaan Jumalan tarkoituksia. Ihmeellinen on Jumalan kaitselmus.

    Jumalan sanan voima osoittautuu erityisesti kahdessa asiassa. Se ensiksikin paljastaa ihmiselle hänen syntinsä, ja omatunto vahvistaa tämän oikeaksi. Joudumme sanomaan: Olen rikkonut Jumalaa vastaan. Olen ansainnut hänen vihansa ja rangaistuksensa. Toiseksi Jumalan sana paljastaa meille sellaisen paikan, jota ihminen ei ole voinut milloinkaan nähdä. Se paljastaa meille Jumalan sydämen, tuon syntisraukkaa rakastavan sydämen, joka on meille Poikansa tähden armollinen. Kun Kristus on jo tehnyt kaiken meidän edestämme, mitä syntien anteeksisaamiseen tarvitaan, Jumala on meille leppynyt, antanut anteeksi ja julistaa meille nyt evankeliumin sanassa ja kasteen armolupauksessa synnit anteeksi. Saamme varmuuden Jumalan armosta. Jumala ei tuomitse minua, vaan hän on antanut anteeksi. Minä syntisraukka saan uskoa syntini anteeksiannetuiksi.

    Kun Jumala on antanut kirkolleen näin ihanan sanoman, herättää Jumala siihen uskovia kaikkina aikoina, ja niin kirkko pysyy, kestää vaivoissa ja taisteluissa eikä sitä voida hävittää, vaan evankeliumin täytyy levitä koko maailmaan. Tätä kuvaa meille Jeesuksen vertaus hapatteesta.

    Ajattele, että sinäkin saat olla mukana tässä armahdettujen seurakunnassa, joka lopulta on valtava joukko. Saat olla mukana joukossa, jota ei voida hävittää maan päältä, vaan jonka sanoma ja usko leviää kaikkien kansojen keskuuteen. Saat olla levittämässä ilosanomaa Jeesuksesta ja kulkea hänen voittosaatossaan. Niin mitättömiä kuin itsessämme olemmekin, olemme suuren Kuninkaan palvelijoita ja hänen asiallaan. Meillä on aseenamme hänen voimallinen sanansa, ja tämä sana on totta joka aika, niin tänään kuin viimeisenäkin päivänä, eikä se ole toimeton, turha sana, vaan vaikuttava, voittava sana. Se on valo ja toivo pimeälle maailmalle.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Mikä on keskeisin asia kristillisessä uskossa

    Kristillisen uskon keskeiseksi sisällöksi on taas viime aikoina piispan merkkien arvovallalla nostettu Vapahtajan sana: "Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." Matt. 7:12. Tämä koskee kuitenkin vain ihmissuhteita, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther selittää. Hän lausuu: "Kristus käyttää tässä sanoja laki ja profeetat evankeliumin ja lupausten vastakohtana. Hän ei näet tässä saarnaa mitään tuosta korkeasta opinkappaleesta, uskosta häneen itseensä, vaan vain hyvistä töistä. Sillä nämä ovat kaksi eri saarnaa."

    Kristillisen uskon ihana pääkohta on Kristuksen aikaansaama lunastus, siis syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden hankkiminen koko maailmaa varten uskolla omistettavaksi armosta ilman meidän ihmisten tekoja.

    Jos siis haluat oppia tuntemaan kristinuskon päätotuuden ja tarvitset lohdutusta omalletunnollesi syntisyytesi tähden, niin katso Kristusta ristinpuulla ja usko, kun Raamattu todistaa: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavojensa kauttansa me olemme parannetut." (Jes. 53:5).

    Pakanauskonnoissa ja humanisteilla on jokin käsitys lähimmäisrakkaudesta. Onhan sen vaatimus kirjoitettu jokaisen omaantuntoon. Mutta syntien sijaissovituksen sanoma on vain kristinuskolla. Se ajatus ei ole syntynyt ihmissydämessä, vaan Jumala on sen ilmoittanut. Se ei myöskään jäänyt pelkän ajatuksen asteelle, vaan toteutui, kun Jumalan Poika ihmeellisen syntymän kautta tuli meidän ihmisten osaan ja otti päälleen meidän syntimme kantaakseen ne ristin puulle ja sovittaakseen ne kerta kaikkiaan katkeralla kärsimyksellään ja kuolemallaan sekä sinetöi sen ruumiillisella ylösnousemuksellaan.

    Lähimmäisrakkauden asia kertoo siitä, mikä on hyvä lähimmäisellemme tässä ajassa. Sitäkin meidän tulee noudattaa. Evankeliumi Jeesuksesta sen sijaan kertoo meille siitä, kuinka me pelastumme iankaikkiseen autuuteen ja kirkkauteen. Se taas ei ole teoista eikä sitä voi ansaita, vaan se saadaan armosta lahjana uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ilman ihmisen tekoja.

    Muuta keinoa selviytyä viimeisellä tuomiolla ei ole kuin usko Jeesukseen täällä ajassa. Jokaisen on noustava haudastaan tilin teolle, ja vain se on Isän siunattu ja kestää, joka on saanut syntinsä anteeksi. Muuta tietä taivaan autuuteen ei siis ole kuin Kristus. Sen tähden evankeliumia on julistettava ja se siksi se on säilytettävä todellisena ilosanomana, sellaisena kuin Jeesus sen on meille Pyhässä Raamatussa uskonut.

    Koska usko on uskoa syntien anteeksisaamiseen, on myös lain sana pidettävä Raamatun mukaisena. Jos näet kielletty tehdään hyväksytyksi, katoaa synnintunto ja tarve uskoa armoon. Nämä asiat eivät muutu ajan mukana, vaan niin kuin Jumala on iankaikkinen ja muuttumaton, niin on myös hänen jokaiselle luodulleen antama yleinen siveyslakikin, hänen vakava pelastustahtonsa ja hänen armon evankeliuminsa.

    Niiden osalle, jotka ovat saaneet kristillisen kasteen, Jumalan armo on tullut jo pyhässä kasteessa. Usein maailmassa elävä ihminen ei ajattele sen merkitystä eikä tajua, mitä hän on saanut. Siinä Jumala on tehnyt kanssamme lujan armoliiton ja lahjoittanut meille Poikansa vanhurskaudeksi, joka hänelle kelpaa. Koska se on aina Jumalan puolelta vahva, siihen voi joka aika palata. Kaste on siis meille kutsu parannukseen, uskoon ja toivoon sekä iankaikkisen autuuden omistamiseen. Raamatun opetus pyhästä kasteestakin kuuluu siis tärkeänä osana kristinuskon keskeiseen sanomaan.

     

    Markku Särelä, lokakuussa 2010

  • Mikä on pyhän Raamatun mukaan suurten katastrofien sanoma

    1. loppiaisen jälkeinen sunnuntai, vapaa teksti

    Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 2 Tim. 3:1.

    Jälleen olemme saaneet kokea koko maailmaa järkyttäneen katastrofin. Se kuuluu samaan sarjaan Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja World Trade Centerin tuhoamisen kanssa. Tshernobyl suuntautui ihmisen insinööritaitoon liittyvää ylpeyttä vastaan, New Yorkin terrori-isku rahamaailman ylpeyttä vastaan ja Kaakkois-Aasian onnettomuus mm. maallistuneen, Jumalasta vieraantuneen, vauraan eurooppalaisen ihmisen ylpeyttä vastaan. Maailman ylpeys on saanut ankaria kolauksia. Niin on Jumala hyväksi nähnyt.

    Tällaiset onnettomuudet kohtaavat yhtä hyvin sekä epäuskoisia että uskovia, ellei Jumala näe hyväksi varjella erityisen kaitselmuksensa avulla, mitä myös tapahtuu ja mistä jotkut tulevat osallisiksi. Ihminen joutuu pakon edessä tunnustamaan pienuutensa ja voimattomuutensa. Sen lisäksi Jumala tähtää syvemmälle.

    Suuret katastrofit muistuttavat erityisesti kolmesta tärkeästä asiasta, nimittäin Kristuksen tulemuksen läheisyydestä ja yllätyksellisyydestä, parannuksen tekemisen tarpeesta ja lähestyvistä vainon ajoista.

    1. Kristuksen tuleminen tuomiolle lähestyy: Olkaa valmiit! Valvokaa!

    Jeesus sanoo: "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin." Matt. 24:6-7. Tällaisia ilmiöitä on ollut maailman sivu. Ne eivät kuitenkaan lakkaa loppua kohden, vaan ennemminkin lisääntyvät ja tihentyvät. Ja niillä on sellainen erityispiirre, että niistä saadaan tietää. Jeesus käyttää sanontaa: "Kuulette &ldots; sanomia." Tällaisen asiaintilan Raamattu kertoo vallitsevan aikojen lopulla. Sodat ja onnettomuudet ovat siis merkkejä tämän maailman rappeutumisesta, sen vanhenemisesta ja kulkemisesta loppuaan kohden. Samalla se kertoo Kristuksen tuomiolle tulon lähestymisestä. "Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." (Matt. 24:44) "Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." (Matt. 25:13)

    Kun Jeesus opetti näitä asioita, hän sanoi: "Älkää peljästykö." Näillä sanoilla hän lohduttaa uskovaisiaan ja haluaa vahvistaa heitä, että he säilyttävät uskon Jumalan armoon ja pelastukseen, tapahtui mitä tapahtui. Hän ei lupaa ehdotonta varjelusta ajallisissa onnettomuuksissa omilleen, mutta näillä sanoilla hän kehottaa meitä säilyttämään uskon ja uskalluksen Jumalaan. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta." (Jes. 43:1-2). Pahatkaan ajalliset onnettomuudet eivät hukuta uskovan sielua. Jeesus sanoo saman asian: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta." (Matt. 10:28-31). Sielun pelastuminen on suurempiarvoinen asia kuin hengissä pysyminen.

    2. On uskottava evankeliumi, sillä "ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte"

    Jeesuksen aikana ihmisiä oli kerran järkyttänyt kaksi asiaa. Pilatus oli sekoittanut uhriensa vereen galilealaisten verta. Siiloassa oli kaatunut torni, jolloin 18 ihmistä oli saanut surmansa. Kyseltiin, olivatko nämä surmansa saaneet ihmiset syntisempiä kuin muut. Siihen Jeesus vastasi: "Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:3) Onnettomuudet olivat kaikille jäljelle jääneille Jumalan kutsu mielenmuutokseen.

    Myös oman aikamme järkyttävät tapahtumat ovat Jumalan armollinen kutsu parannukseen ja uskoon kaikille eloon jääneille, myös meille kaukana oleville. Ne ovat kutsu kääntyä uskomaan Herraan Kristukseen. Ne ovat kutsu hylätä epäjumalat ja ihmistekoinen jumalanpalvelus. Ne ovat jokaiselle kutsu rakentaa uskonsa pyhän Raamatun sanalle ja hylätä kaikki ihmisopit ja Sanasta poikkeamiset.

    Onnettomuudet kertovat myös siitä, että Jumalan kärsivällisyydellä on rajansa. Nämä rajat tulivat vastaan niiden menehtyneiden kohdalla, jotka eivät uskoneet Jeesukseen. Ne tulevat vastaan aikanaan myös niiden kohdalle, jotka jäivät jäljelle, mutta jotka eivät usko. On varmaa, että Jumala tahtoo meidän pelastuvan ja että me hukumme iankaikkisesti, jos emme uskolla ota vastaan pelastusta Kristuksessa.

    On lohdullista havaita, kuinka Jumala suuressa kärsivällisyydessään kutsuu meitä luoksensa. Hänellä on paljon anteeksiantamusta, sillä Kristus on jo ottanut kärsimyksellään ja kuolemallaan meidän päältämme Jumalan vihan. Jeesuksen nimessä saamme syntimme anteeksi, olivatpa ne miten suuria tahansa. Jumala on rakkaus. Mutta jos hylkäämme hänen armonsa, emme voi muuta kuin syyttää itseämme siitä, jos ohitamme Jumalan tarjoaman pelastuksen

    Parannuksen tekeminen alkaa synnin tunnustamisesta ja armoon turvautumisesta. Mutta sillä on myös hedelmänsä. Ne näkyvät yksityisen ihmisen elämässä. Hän sanoutuu irti epäuskoisen maailman menosta ja sen moraalittomuudesta. ja kun Jumala kutsuu kirkkoja ja seurakuntia parannukseen, se koskee niiden elämää ja myös niiden luopumusta, harhoja, uusia vääriä käytäntöjä, opillista välinpitämättömyyttä, kirjoitetun Jumalan sanan, pyhän Raamatun repostelemista. Parannus vie ihmisen syntisenä Jumalan eteen, armahdetun paikalle, nöyrtyneenä Jumalan väkevän käden alle.

    3. Suuret vainon ajat lähestyvät

    Kun Jeesus puhui lopun aikana tapahtuvista onnettomuuksista, hän jatkoi: " Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

    Ihmiset eivät siis yleisesti ottaen ota opikseen onnettomuuksista. He eivät halua kuulla parannuksen saarnaa, vaan he kääntyvät niitä vastaan, jotka haluavat heidän pelastuvan. Evankeliumin julistukseen he reagoivat vihalla. Tätä tapahtuu jopa niiden keskuudessa, jotka lukeutuvat uskoviin, sillä Jeesuksen sanan mukaan monet lankeavat uskosta. Lisäksi nousee suuri määrä vääriä profeettoja tuhoisin seurauksin. Ihmiset seuraavat eksytyksiä. Laittomuus valtaa monien mielet. Rakkaus kylmenee. Tästä on jo paljon esimerkkejä. Ei ole rakkautta syntymättömiin ihmistaimiin, ei vanhuksiin, ei totuuteen eikä totuuden julistajiin. Jumalan rakastamisen ja oikean lähimmäisrakkauden tilalle on tullut itserakkaus, lihalliset vietit, rakkaus rahaan, valtaan ja kunniaan. Tämän kaoottisen tilanteen edessä tarvitsemme kestäväisyyttä säilyttääksemme uskon ja tehdäksemme Jumalan tahdon ja saadaksemme sen, mikä luvattu on (Hebr. 10:33). Usko on säilyttämisen arvoinen, kultaa monin verroin arvokkaampi. Apostoli Pietari lausuu: "&ldots; että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." (1 Piet. 1:7)

    Oikeaan rakkauteen kuuluu monenlaisia asioita. Se ei jämähdä niihin asioihin, joita epäuskoiset ja pakanatkin ymmärtävät. Se ei jää pelkkään ajalliseen apuun ja inhimilliseen myötäelämiseen. Toki sydän avartuu niillekin asioille. Mutta se ajattelee myös sitä, kuinka evankeliumin lohdutus voitaisiin viedä kärsiville. Se miettii, kuinka niitä, joita tapahtumat ovat puhutelleet, voitaisiin johdattaa syntiensä tuntoon ja armon omistamiseen. Eikä se vain pohdi tätä, vaan se myös toimii. Käytä sinäkin tämä tilaisuus hyväksesi. Nyt on erinomainen tilaisuus lähetystyöhön ja todistukseen Jeesuksesta.

    Varmasti löytyy joitakuita, jotka tulevat parannukseen näidenkin tapahtumien myötä. Mutta kun hyvin ilmeisesti suuri valtaenemmistö torjuu Jumalan kutsun ja paatuu, sillä on erilaisia seurauksia. Kun evankeliumi ei kelpaa, he menevät yhä syvemmälle hengelliseen pimeyteen. Uskoville tulee risti. Se kertoo heille, että Raamatun sana toteutuu. Se pitää heidät pienellä paikalla ja se panee heidät etsimään sitä, mikä ylhäällä on ja luottamaan Herraamme, joka kuolleet herättää.

    Markku Särelä 9.1.2005

  • Mikä on raittiin kristityn puku (1.Tess 5:8-10)

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

  • Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa

    Mikkelinpäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

    Ja he saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan hän kysyi heiltä: "Mistä te tiellä keskustelitte?" Mutta he olivat vaiti; sillä he olivat tiellä keskustelleet toistensa kanssa siitä, kuka oli suurin. Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt." Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä." Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme. Mark. 9:33-40

    Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa, Kristuksen kirkossa? Mitä asioita sinä arvostat? Ihailetko paaveja, metropoliittoja, piispoja heidän komeissa virkapuvuissaan ja ajatteletko, että juuri sellainen edustaa sitä, mikä on suurta ja korkeasti pyhää? Vai onko sinulla ehkä jokin toinen malli mitä ajattelet? Jeesus ohjaa meidät tekstissämme katsomaan, mikä on ainoa tärkeä asia siinä, mitä pelastukseen tulee, ja mikä on tärkeintä siinä, mitä tulee kirkon tekoihin ja meidän elämäämme.

    1. Lapsenomainen usko omistaa sen pelastuksen, minkä Kristus on meitä varten valmistanut

    Pelastuksessamme on perustavan tärkeä asia se palvelus, jonka Herramme Kristus suoritti meidän hyväksemme ja meidän edestämme, ja sen vastaanottaminen uskolla. Sen vuoksi siinä palvelustoimessa, jonka Jeesus oli uskonut apostoleilleen, oli tärkeätä ymmärtää lasten arvo, noiden pienten karitsaisten, jotka uskovat Jeesukseen. Jeesus asetti apostoliensa eteen pienen lapsen ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." (Matt. 18:3-4). Hän sanoi myös: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." (Mark. 10:14 -15). Pieni, pyhässä kasteessa Jeesuksen luo tuotu lapsi uskoo ja on puhdas Jumalan edessä Jeesuksen vanhurskauteen pukeutuneena. Se on Pyhän Hengen työ. Siihen ei liity mitään lapsen omaa tekoa. Se vuoksi se on pyhää ja Jumalalle otollista, ja sen suuremmaksi ei kukaan meistä voi tulla taivasten valtakunnassa. Tämä suuruus on Kristuksen vanhurskautta, pyhyyttä ja puhtautta. Siinä Kristuksen kärsimys ja kuolema, sovitus ja verenvuodatus ovat kaikki kaikessa ja Kristus saa kiitoksen työstään ja Jumala kunnian armostaan ja rakkaudestaan.

    Muistamme Jeesuksen sanat: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä monen edestä." (Mark. 10:45) Tällä sanalla hän osoitti maailmaan tulonsa tarkoituksen. Tämän ottaa vastaan usko, sellainen usko, joka on lapsella ja jollainen meilläkin tulee olla, jos mielimme pelastua. Haluathan sinäkin päästä taivaaseen? Sinne tullaan armosta, yksin Jeesuksen sijaissovituksen tähden, ilman meidän tekojamme. Kaikki on armoa, ansaitsematonta Jumalan hyvyyttä meitä suuria syntisiä kohtaan. Ja onkin suuresta, aivan korvaamattomasta merkityksestä, että niin on. Silloin voimme olla varmat pelastuksestamme, kun se perustuu Jeesuksen täytettyyn työhön ja kun uskon vaikuttaa Pyhä Henki sanallaan ja sakramenteilla. Mutta jos se riippuisi meidän teoistamme tai persoonamme suuruudesta ja arvosta, emme koskaan voisi olla varmoja sen riittävyydestä. Ja samalla vielä halveksisimme Kristuksen työtä, kun emme katsoisi sitä riittäväksi. Kulkisimme kuuroina myös ohi Jeesuksen sanan, kun hän sanoi ristillä: "Se on täytetty."

    2. Suurinta elämässämme on palvelu, toimiminen toisten hyväksi, että he pelastuisivat

    Kristus tuli etsimään sitä, mikä on kadonnut. Tässä hän ei halveksinut ketään, ei lasta eikä aikuista. Samalla hän osoitti apostoleilleen, etteivät he saa halveksia pieniä lapsia, vaan heidän tulee sallia heidän tuomisensa Jeesuksen tykö. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus asettaa ensiksi lapsen opetuslasten eteen uskovan esikuvaksi. Sitten hän kertoo vertauksen kadonneesta lampaasta ja lausuu: "Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut." (Matt. 18:10-11). Sitten hän puhuu rikkoneen veljen voittamisesta kolmessa asteessa. Sitten hän vastaa kysymykseen: kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ja lopuksi kertoo vertauksen armottomasta palvelijasta. Näin hän osoittaa suuren rakkautensa ja armotahtonsa syntisiä kohtaan ja samalla esittää apostoleilleen, mikä on heidän tehtävänsä syntisen etsimisessä ja pelastamisessa. Sen tulee alkaa lapsista ja ulottua kaikkiin. Tämän etsimisen tulee olla palvelemista, itsensä alttiiksi antamista. Lähtökohtana eivät ole suuret massat, vaan yksi ihminen. Huomaa, miten Raamattu korostaa yhtä ihmistä. Näin se sanoo: "Joka viettelee yhden näistä pienimmistä..." "Jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi eksyy... " "Jos sinun veljesi rikkoo sinua vastaan..." "Tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli velkaa kymmenen tuhatta leiviskää..." "Niin eräs hänen kanssapalvelijoistaan..." Toistuvasti on puhe yhdestä, jota etsitään. Evankeliumit sisältävät monen monia kertomuksia siitä, kuinka Jeesus keskusteli yksittäisten ihmisten kanssa ja ohjasi heitä uskon tielle ja uskon tiellä. Niin myös apostolien tuli tehdä eivätkä he saaneet halveksia pientä lasta eikä yksittäistä ihmistä. Se merkitsee sitä, että samoin tulee toimia seurakunnan ja sen palvelijoiden saarnavirassa kaikkina aikoina. Kun jo yksikin on Jeesukselle tärkeä, olet sinä myös. Hän etsii sinua nostaakseen sinut olalleen ja kantaakseen sinut taivaan kotiin pyhien enkeliensä, noiden 99 luo, jotka eivät ole eksyneet.

    Kun Jeesuksen mielen mukainen saarnavirka etsii palvelullaan syntisiä, se etsii heitä sen Jeesuksen tuntemiseen, joka on antanut itsensä alttiiksi kaikkien edestä. Tässä työssä ei ole mitään Jumalan asettamaa järjestystä eri työntekijöiden välillä, vaan Jeesus sanoo: Yksi on teidän Isänne ja te olette kaikki veljiä. Hän on myös sanonut: Jolle on paljon annettu, siltä sitä enemmän vaaditaan. Lahjat voivat olla erilaisia, ja siinä suhteessa on eroa palvelijoiden kesken. Ja kenelle on annettu runsaasti leivisköitä, hänen tulee niillä palvella uskollisesti toisia eikä vaatia niiden vuoksi itselleen palvelua. Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija." Tällä Jeesus ei tarkoita antikristillistä matkimista, jolla annetaan se kuva kuin seurattaisiin tätä sanaa, vaikka itse asiassa tehdään päinvastoin. Kun paavi vaatii itselleen johtoasemaa maailman ruhtinaiden joukossa ja määrää asioita, jotka ovat yksin Jumalalle kuuluvia, hän ei ole viimeinen eikä kaikkien palvelija, vaikka käyttääkin itsestään nimeä "Jumalan palvelijain palvelija". Jeesuksen asettama esikuva on ylen korkea, jota yksikään omaava ihminen ei voi saavuttaa. Jäämme siihen, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Tosin olemme monessa asiassa turmeluksemme tähden viimeisiä, mutta siinä, mikä on Jumalan mielen mukaista palvelua, emme ole ensimmäisiä.

    Tekstissämme kerrotaan eräästä miehestä, joka paransi sairaita Jeesuksen nimessä. Hän ei kulkenut opetuslapsijoukon mukana. Niinpä opetuslapset kielsivät häntä toimimasta. Jeesus sanoi silloin: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme." Tämä on harvinainen ja monessa suhteessa ihmeellinen kohta. Jeesus tunnustaa miehen toiminnan. Millä tavoin mies oli saanut kutsun toimia Jeesuksen asialla, on meille salaisuus. Tuolloin elettiin murrosvaihetta. Jeesus vasta ohjasi opetuslapsiaan kohti Uuden liiton seurakunnallisuutta, jolloin saarnavirkaan kutsuttiin seurakunnan välityksellä. Mies näyttää olleen kuin Vanhan liiton profeetta, joka oli saanut suoran kutsun Jumalalta. Markus kertoo evankeliumissaan tämän tapauksen tässä yhteydessä, jossa on kysymys siitä, kuka on suurin ja jossa Jeesus torjuu antikristillisen hengen. Niin hän osoittaa, ettei pätevään toimintaan kristillisessä kirkossa sen saarnavirassa tarvita ns. apostolista seuraantoa, kuten paavikirkko opettaa. Saarnavirkaan voidaan pätevästi tulla jopa ohi apostolien, kuten Johanneksen ja Pietarin, ja myös ohi ns. Pietarin istuimen eli paavin. Siihen ei kuitenkaan tulla siten, että ollaan Jeesusta ja apostoleja ja heidän perustukselleen rakennettua seurakuntaa vastaan. Kirkolla ei myöskään tarvitse olla yhteistä yli maapallon ulottuvaa organisaatiota, jonka päänä olisi paavi tai joku muu. Silloin, kun toimitaan oikein, palvellaan pyhällä saarnaviralla sieluja niin, että ne tulevat pimeyden vallasta Jumalan sanan valkeuteen ja armon osallisuuteen. Tämä taas tapahtuu paikallisissa seurakunnissa, joita yhdistää Hengen yhteys, kun ne ymmärtävät Jumalan sanan evankeliumin mukaiseti, mutta joilla ei välttämättä tarvitse olla yhteistä ulkonaista organisaatiota.

    Kun Kristus on tullut palvelemaan meitä. mekin haluamme palvella toisiamme Kristuksen armon uskollisina huoneenhaltijoina hänen seurakuntanaan.

    Markku Särelä

  • Mikä on suurinta Jumalan valtakunnassa? (Saarna, Mark. 9:33-40)

    Pastori Markku Särelän saarna 2.10.2011 Tampereella

  • Miksi laki ja evankeliumi ovat tärkeät yksittäiselle kristitylle

    Pastori Markku Särelän oppitunti Laki ja evankeliumi -seminaarissa 13.5.2011 Siitamajalla

  • Miksi meillä on sisäinen ehtoollinen

    2. adventtisunnuntain I vuosikerran epistola

    Rippipuhe

    Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. (1 Kor. 4:1-2)

    Tässä tekstissä apostoli Paavali puhuu meille julkisesta saarnavirasta, paimenista eli pastoreista. Hän nimittää heitä huoneenhaltijoiksi. Kristus jo käytti sitä nimeä heistä opettaessaan apostoleja. Hän sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?" (Luuk. 12:42)

    Huoneenhaltijat pitivät huolta jonkin talon tai jopa kokonaisen kaupungin rahavaroista, aarteista ja koko omaisuudesta. He eivät olleet näiden varojen omistajia, vaan he olivat toisen palveluksessa. Heidän oli uskollisesti pidettävä huolta heille uskotusta omaisuudesta, käytettävä sitä talonväen tai kaupungin asukkaitten hyväksi ja heidän oli tehtävä tili viranhoidostaan. Pastorit ovat hengellisessä talossa eli seurakunnassa hengellisten aarteiden hoitajia. Näillä aarteilla heidän tulee ruokkia seurakuntaa. Apostoli Pietari sanoo heitä "Jumalan moninaisen armon hyviksi huoneenhaltijoiksi" (1 Piet. 4:10) ja Paavali kutsuu heitä tekstissämme "Kristuksen käskyläisiksi ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoiksi".

    Huoneenhaltijoilla oli suuri valta, mutta samalla ehdoton tilintekovelvollisuus. Huoneenhaltija ei ollut itsenäinen. Hän ei voinut omapäisesti käyttää omaisuutta, vaan ankaran rangaistuksen uhalla hänen oli hoidettava taloutta isännän tahdon mukaan. Niin myös pastorille on uskottu hoitoon Jumalan moninainen armo, jotta hän sillä ruokkisi seurakunnan, ei vain kerran, vaan toistuvasti ja jatkuvasti koko viranhoitonsa ajan. Seurakunnalla on siis oikeus odottaa sielunruokaa ja elämän leipää pastoriltaan. Hänen tulee uskollisesti sitä jakaa ja voimiensa mukaan rakkaudessa huolehtia seurakunnasta.

    Nyt sitten apostoli sanoo, että pastori on "Jumalan salaisuuksien huoneenhaltija". Mitä nämä salaisuudet ovat? Jotkut ajattelevat, että ne ovat sakramentteja. Niitäkin ne ovat, mutta eivät yksinomaan niitä. Pietari sanoo niitä "Jumalan moninaiseksi armoksi". Kysymyksessä on siis sana ja sakramentit. Niillä Jumalan moninainen armo meille jaetaan. Pyhä ehtoollinen kuuluu niihin.

    Pastorin asiana on pitää huoli niistä, jotka ovat hänen osallensa tulleet ja jotka ovat hänen hoitoonsa uskotut. Ehtoollinen edellyttää nauttijalta myös itsensä koettelemista, ja pastorin tulee sitä opettaa seurakunnalle. Siitä seuraa, että pyhällä ehtoollisella käyminen edellyttää sille tulevalta sielunhoitosuhdetta pastoriin eli seurakunnan jäsenyyttä.

    Näiden asioiden vuoksi meillä on käytössä sisäinen ehtoollinen, kuten kansankirkossakin oli pitkään aina 1900-luvulle asti käytössä rippikirjoitus. Seurakunnan jäseninä haluamme rakkaudessa noudattaa tätä järjestystä ja antaa sille tukemme. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." (Hebr. 13:17)

    Käydessämme ehtoolliselle muistamme, että siinä saamme "Jumalan moninaisen armon", syntimme anteeksi ja samalla siitä johtuvat ihanat seuraukset. Olemme Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Pääsemme osallisiksi Kristuksen tosi ruumiista ja tosi verestä, ateriasta, joka ravitsee iankaikkiseen elämään, Kristuksen pyhästä ja pyhittävästä ruumiista sekä Kristuksen verestä, joka valkaisee vaatteemme taivaskuntoon ja pukee meidät Kristuksen morsiamen häävaatteeseen. Näillä odotuksilla saamme käydä Herran pöytään. Ja kun olemme vastaanottaneet Kristuksen tosi ruumiin ja veren siunatussa leivässä ja viinissä, saamme nousta ja lähteä paikallemme varmoina siitä, että saimme sen, mitä Kristus lupasi.

    Markku Särelä

  • Miksi sallit meidän eksyä pois teiltäsi, Herra?

    Uudenvuodenaattona. Vt:n teksti.

    Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden. Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi. Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi. Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi! Jes. 63:17 - 64:3.

    Jumalan kansalle on ominaista eläminen parannuksessa. Jumalan omat katuvat pahoja tekojaan ja syntisyyttään, pyytävät sitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja uskovat, että Jumala on meille armollinen Jeesuksen tähden. Samalla teemme parannusta pahoista teoista ja väärästä elämän suunnasta ja ojennamme elämämme Jumalan sanan mukaan.

    Näin Jumalan armoon turvaten haluamme nyt päättää vanhan vuoden ja aloittaa uuden. Tunnemme kuitenkin itsemme kovin heikoiksi ja kaipaamme Jumalan väkevää asioihin puuttumista.

    Millainen on meidän hengellinen tilamme

    Profeetta Jesaja sai näyssä katsella Juudan kansan tulevia kohtaloita ja rangaistusta, mikä oli sitä kohtaava. Hän sanoo tekstissämme: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden." Profeetta näki Hengen silmillä kansansa hengellisen tilan. Se oli eksynyt ja joutunut pois Jumalan teiltä. Se ei seurannut Jumalan sanaa eikä kuullut Jumalan puhetta, vaan ajatteli uskon asioista oman pettävän ymmärryksensä mukaan. Eikö tämä ole liiankin tuttua meidänkin keskuudessamme? Monet elävät toisin kuin heille on Jumalan sanan mukaan opetettu. Se ei näytä heidän tuntoaan vaivaavan. On kuin he eivät olisi koskaan kuulleet mitään parannuksen teosta eikä heitä olisi varoitettu paatumuksesta.

    Kun profeetta Jesaja katseli sitä kansassaan, hän ahdistuneena kysyi Herralta: "Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää?" Oli tapahtunut, kuten Luther sanoo tämän kohdan johdosta: "Synti rangaistaan synnillä." (St. L. VI, 811) Jumalan sanan halveksunta johti paatumukseen, yhä suurempaan välinpitämättömyyteen. Emmehän me vain päätä vuottamme sellaisessa mielentilassa?

    Jos ihminen säilyy uskossa, se on yksin Jumalan teko. Jos hän paatuu ja irtautuu elävästä Jumalasta, se on hänen oma syynsä. Meidän on tarpeen rukoilla, että Jumala säilyttää meidät aralla tunnolla sanansa edessä, niin ettemme paadu ja kovetu ja kulje omia teitämme.

    Ihminen luulee, että hän voi itse valita sen tien, mitä hän milloinkin kulkee. Totta on, että ihminen kykenee tekemään vääriä ratkaisuja ja sellaisia valintoja, joilla hän vetää päälleen Jumalan vihan. Lisäksi ihmisellä on jonkin verran tahdon vapautta ajallisen elämän asioissa. Mutta ihminen ei voi päättää omasta voimastaan kääntyä Jumalan tykö, vaan Jumalan täytyy vaikuttaa hänessä se päätös ja toteuttaa se. Sen tähden Jesaja rukoilee: "Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden."

    Maailmaan meno on kohtalokasta

    Maailmaan meneminen ja Jumalan teitten jättäminen on aina kohtalokasta. Ihminen ei tiedä, voiko hän koskaan niiltä palata. Hän ei tiedä, kauanko hänen armonaikansa kestää. Hän ei tiedä, paatuuko hän lopullisesti vai saako hän vielä armon palata. Hän ei tiedä, koska Kristus tulee ja pitää tuomion. Ja jos ihminen hylkää oikean Jumalan sanan, hän ei tiedä, onko se enää kuultavissa silloin, kun hän toivoisi voivansa sitä kuulla. Suurin rangaistus, mikä voi Jumalan sanaan tympääntyneitä kohdata, ovat väärät opit, kun ihminen joutuu niiden valtaan eikä enää erota oikeata evankeliumia valhe-evankeliumista. Jumalan sana tulee ottaa vastaan silloin, kun sen kuulee.

    Juudan kansa hylkäsi puhtaan Jumalan sanan. Se koki hirvittävän rangaistuksen. Jerusalem ja sen temppeli hävitettiin ja kansa vietiin karkotukseen Babyloniin. Jumalan säätämä oikea jumalanpalvelus lakkasi. Pakanat nöyryyttivät Juudan kansaa. Niillä, joilla piti olla oikea jumalanpalveluspaikka, oikeat uhrit, oikea oppi ja Jumalan valinta, ei ollut maata, ei Jerusalemia, ei temppeliä eikä jumalanpalvelusta, vaan he olivat epäjumalanpalvelijain vankeja, näiden raskaan ikeen, pilkan ja häpeän alaisia.

    Oletko vanki vai vapaa

    Nykyisin ihmiset menevät aivan vapaaehtoisesti "babyloniseen vankeuteen" ja pysyvät siellä, vaikka pääsisivät pois, jos haluaisivat. Luther kutsui babyloniseksi vankeudeksi paavikirkossa oloa. Me voimme käyttää sitä nimeä mistä tahansa hengellisestä yhteydestä, missä väärä oppi on sallittua ja missä ihmisiä pidetään erilaisten väärien oppien ja käytäntöjen hallinnassa. Jos kaikki ne, jotka ovat saaneet pyhän kasteen kirkkomme piirissä ja voineet käydä sen rippikoulun, olisivat pysyneet puhtaan Jumalan sanan uskollisina kuulijoina, meitä olisi suuri joukko. Mutta monet ovat lähteneet vapaudesta vankilaan. Ja monet, jotka ovat vielä jossain määrin mukana, ontuvat kahtaalle. Tekstimme sanoo: "Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi." Vähäinen on uskollisten joukko. Miten monasti onkaan toteutunut profeetan sana: "Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." (Jes. 6:13)

    Rakkaat ystävät, te, jotka uskotte, te, joille Jumalan sana, hänen käskynsä ja hänen evankeliuminsa ovat kalliit, pysykää uskollisina, pysykää sanassa, pysykää oikealla tiellä. Olkaa pyhä siemen, joka varjeltuu pelastukseen Jumalan armosta Kristuksen tähden ja joka välittää evankeliumin tuleville polville. Älkää pelätkö ristiä älkääkä maailman häpeää. Pelätkää sitä, että Kristuksen kalliille nimelle tuottaisitte häpeää.

    Meille on annettu merkki

    Profeetta katseli maailman menoa ja toivoi: "Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!"

    Sokea maailma pitää Jumalaa heikkona, maailmasta pois vetäytyneenä tai ajattelee, ettei Jumalaa ole. Se johtuu siitä, ettei se näe Jumalan tekoja eikä tunnusta niitä. Se haluaisi nähdä toisenlaisia tekoja, toisenlaisia merkkejä. Ja kuitenkin Jumalan teot ovat nähtävissä luonnossa sekä kansojen ja yksittäisten ihmisten kohtaloissa. Lisäksi Jumalan sanassa on oma sisäinen todistuksensa ja voimansa. Evankeliumi itsessään on merkki. Jumala astui alas, mutta hän tuli heikkoudessa. Kun hän tulee seuraavan kerran, hän tulee kunniassa ja voimassa, mutta silloin armonaika on auttamattomasti ohi. Jumala ei muuta menettelytapojaan ihmisten vaatimusten tähden. Joonan merkki, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja, on merkeistä väkevin, ja jos se ei kelpaa, ei muutakaan merkkiä anneta. Älä sinäkään etsiä muuta merkkiä. Usko evankeliumi, ja ole uskollinen seurakunnan jäsen siellä, missä on puhdas pelastuksen evankeliumi ja sen koko oppi.

    Uusi armon vuosi aukenee eteemme

    Vuosi on taas takana, syntien, heikkouksien, laiminlyöntien ja lankeemusten vuosi. Mutta se on ollut myös armovuosi, Herran avun ja suuren laupeuden vuosi. Olemme saaneet armoa armon päälle. Yhä kasteen liittomme kutsuu meitä käymään uskalluksella armoistuimen eteen. Yhä se vakuuttaa meille, että olemme Isän lapsia. Yhä Jeesus laskee siunaavan kätensä päällemme. Yhä Jumalan Henki tuo sanassa ja sakramenteissa sydämiimme uskon kautta Jumalan armon, antaa hyvän omantunnon ja autuuden ilon. Saamme kiittää Jumalaa myös profeetta Jeremian sanoilla: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen." (Val. V. 3:22-24)

    Rakkaat lapset, nuoret ja me kaikki, pysytään Jumalan sanassa ja hänen armossaan, ahkeroidaan säilyttää hyvä omatunto ja kuljetaan iloiten autuuden tietä.

    Markku Särelä

  • Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat!

    4. lopp. jälk. sunn. I vsk:n ev.

    Ja hän astui venheeseen ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: 'Herra, auta me hukumme.' Hän sanoi heille: 'Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita? Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: 'Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?' Matt. 8:23-27.

    Kova myrsky raivosi ja uhkasi hukuttaa opetuslapset aaltoihin. Äkkiä Vapahtajan sanan voimasta kaikki asettui. Jeesus tyynsi sekä tuulet että meren. Hän teki ihmeteon, jonka nähdessään kansa sanoi: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?" Teko kohdistui luontoon ja pelasti opetuslasten hengen ja varjeli heidät apostolin virkaa varten Kristuksen kirkon hyväksi. Kristityt ovat kaikkina aikoina kokeneet, miten ihmeellisellä tavalla Vapahtaja huolehtii uskovistaan ja varjelee kirkkonsa.

    Veisaamme:

          Vaikka peljättääkin myrskyt,
          Vaikka aallot haahtees lyö,
          Upottaa sua ei voi tyrskyt,
          Eikä peittää kuolon yö.
          Jeesus matkassa kun on,
          Siion, ole pelvoton.
          Haahtesi hän rantaan johtaa,
          Vaikka mitkä vaiheet kohtaa. VK 1938/1943 168:2.

    Kiitollisina mekin haluamme kysyä: Millainen tämä Jeesus on, joka niin ihmeellisesti varjelee kirkkonsa ja uskovansa, meidätkin?

    1. Jeesus Kristus on ainutlaatuinen persoona

    Toista samanlaista ei ole. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, siis jumalihminen.

    Tekstissämme kuvataan meille hänen ihmisyytensä selkeällä tavalla. Hän astui venheeseen, hän nukkui, hänet herätettiin, hän nousi. Hänellä oli paikka veneessä, eikä kukaan veneessä eikä rannalla olijoista asettanut kysymyksenalaiseksi hänen ihmisyyttään.

    Tekstimme kuvaa meille selvästi myös hänen jumaluutensa. Se tulee ilmi hänen ihmeteostaan. Se oli sellainen teko, mitä ei voinut millään ennen koetulla selittää. Kun tuuli tyyntyy, se tapahtuu yleensä vähitellen. Ja kun lakkaa tuulemasta, aallot jatkavat matkaansa heikentyen vasta vähitellen, ja kovan myrskyn jälkeen on vielä maininkejakin. Nyt sen sijaan, kun Jeesus nuhteli tuulia ja järveä, tuli heti aivan tyven. Veneessä ja rannalla olijat havaitsivat tämän erikoisuuden, ja kansa ihmetteli: "Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat."

    Jeesuksen muutkin ihmeteot kertoivat samaa asiaa kuin tämäkin ihme. Ne olivat saarna siitä, että suuri profeetta oli ilmestynyt kansan keskelle. Kun Vanhan testamentin Herran lähettämät profeetat toimivat, he tekivät ihmeensä Herran nimessä. Nyt sen sijaan Jeesuksen toiminta erosi heidän toiminnastaan ratkaisevasti eräässä asiassa. Jeesus ei tarvinnut ketään ylempää kehen vedota. Hän tosin saattoi todistaa, että Isä oli hänet lähettänyt. Mutta hän myös todisti, että hänen tekonsa olivat Isän tekoja ja että hän ja Isä olivat yhtä. Hän sanoi: "Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." (Joh. 10:37-38). Niin siis Jeesuksen teot osoittivat hänet profeettoja suuremmaksi, Jumalan Pojaksi.

    Jeesuksen persoona eroaa kaikista muista siinä, että yksin hän on samalla kertaa, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa. Jeesuksen ajallisessa elämässä ei ollut sellaista hetkeä, jona hän olisi ollut vain joko pelkkä Jumala tai pelkkä ihminen. Niinpä myös kaikki ne teot, jotka hän teki, olivat samalla sekä iankaikkisen Jumalan Pojan että ajassa syntyneen Ihmisen Pojan tekoja. Vieläpä hänen jumaluutensa ja ihmisyytensä välillä oli niin likeinen yhteys, että Raamattu sanoo hänen vertansa Jumalan Pojan vereksi (1 Joh. 1:7) ja hänen kuolemaansa kirkkauden Herran ristiinnaulitsemiseksi (1 Kor. 2:8). Tämä jumalveri puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kuten Raamattu sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" (1 Joh. 1:7).

    2. Jeesus on ainutlaatuinen meidän lunastuksemme tähden

    Pysähtykäämme hetkeksi tutkimaan, miksi Jeesus on ainutlaatuinen? Tähän on kristillinen kirkko ikivanhasta vastannut Nikaian tunnustuksessa: "... joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden astui alas taivaista ja otti miehuuden Pyhän Hengen kautta neitsyt Mariassa." Tämä asia on uskoville aina ollut aivan selvä. Hän ei tullut ihmiseksi itsensä tähden, vaan meidän ihmisten autuuden tähden. Sen Jumala ilmoitti jo Joosefille: "Hänelle on annettava nimi Jeesus, sillä hän on Vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21)

    Apostoli Paavali puhuu tästä asiasta Filippiläiskirjeessään, kun hän sanoo: (Kristus Jeesus) "ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)

    Tämä merkitsee sitä, että Jeesus oli kaiken aikaa Jumala, mutta hän ei aina käyttänyt sitä kirkkautta, joka hänellä oli Jumalana. Ihmiset näkivät hänessä päällepäin vain ihmisen eivätkä he voineet tuntea häntä Jumalan Pojaksi muuta paitsi hänen teoistaan.

    Kristuksen itsensä nöyryyttämiseen kuului vielä se, että hän oli kuuliainen Isän tahdolle. Raamattu puhuu Kristuksen kuuliaisuudesta, joka jatkui ihmiseksi tulosta aina ristin kuolemaan asti. Tähän kuuliaisuuteen kuului myös se, että hän välistä antoi myös jumaluutensa näkyä teoissaan ja puheissaan. Kuuliaisuus oli lainalaisena olemista, kuten Paavali lausuu: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Meidän autuutemme ja lunastuksemme vuoksi hän oli lainalainen ja kuuliainen. Hän oli kaikessa ilman syntiä.

    Jotkut sanovat, että Kristuksen tuli täyttää laki itsensä tähden, koska hän oli ihminen. He unohtavat silloin, kenestä tässä oikein on kysymys. Kristus ei ole pelkkä ihminen, vaan samalla tosi Jumala. Jumala on lain yläpuolella. Meille ihmisille laki on annettu. Me olemme velvolliset sen täyttämään. Meidät Jumala on kerran asettava eteensä ja meiltä hän on vaativa tilin siitä, olemmeko täyttäneet lain. Raamattu sanoo: "Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme" (Room. 14:12). Kristuksen sen sijaan ei tarvitse viimeisenä päivänä tehdä tiliä, vaan hän on itse tuomari. Kristus on lain herra, niin kuin hän sanoo: "Ihmisen Poika on siis sapatinkin herra" (Mark. 2:28). Ei siis vain sapatin herra, vaan sapatinkin herra, siis koko lain herra.

    Raamattu ei missään sano, että Kristus olisi ollut velvollinen oman persoonansa puolesta täyttämään lain. Sellainen ajatus on ihmiskeksintö ja loukkaa Kristuksen majesteettia.

    Miten me sitten voimme selviytyä, kun on tili tehtävä? Jos meidän on astuttava omassa likaisessa vanhurskaudessamme Jumalan eteen, emme mitenkään selviydy, koska emme ole lakia pitäneet, vaan joudumme tuomittaviksi. Sen sijaan kun turvanamme on Herra Kristus, joka täytti lain sekä pyhästi eläen että kärsien syntiemme rangaistuksen, emme joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään. Niinhän Jeesus on luvannut: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään." (Joh. 5:24)

    Kristus on ainutlaatuinen voidaksensa olla meidän Vapahtajamme. Ihminen oli lain rikkonut, ihmisen tuli se korjata ja rangaistus siitä kärsiä. Kun kukaan ei siihen pystynyt, Jumala itse tuli ihmiseksi, meidän Vapahtajaksemme, edesvastaajaksemme ja sijaiseksemme. Ihmeellinen totuus! Kukapa voisi luodata sen syvyydet! Mutta lapsenomaisessa uskossa saamme iloita siitä, että kaikki on täytetty. Mitään ei puutu siitä, mitä autuuteemme tarvitaan, ja tämä kaikki on nyt Kristuksessa, jossa "jumaluuden koko täyteys asuu ruumiillisesti" (Kol. 2:9).

    3. Kristus on ainutlaatuinen suojellakseen kirkkoaan ja viedäkseen sen taivaan rauhaan

    Kun opetuslapset seurasivat Jeesusta, he joutuivat myrskyyn. Tämä on havainnollinen kuva siitä, mitä tapahtuu kun Jeesusta seurataan. Tässä elämässä uskova kokee monenlaista ahdistusta, ristiä ja vaivaa uskonsa tähden. Hän seuraa Vapahtajaansa yhdessä toisten opetuslasten kanssa ja kokee Kristuksen kirkon ristinalaisuutta. Välistä nousee myrsky, joka on upottaa laivan. Niin Vapahtaja kurittaa meidän syntistä luontoamme, ettemme luule omin voimin ja oman viisautemme turvin selviävämme. Meidän on käännyttävä Vapahtajan puoleen ja sanottava: "Herra, auta, me hukumme." Suurenmoinen asia, että saamme kääntyä hänen puoleensa ja hän auttaa meitä.

    Aikansa myrsky heittelee purttamme. Hätäännymme, ehkä aiomme tehdä jo inhimillisiä ratkaisuja, joku ehkä harkitsee jättävänsä kaiken. Tosin olisi mieletöntä jättää vene, jossa Jeesus on, - silloinhan varmasti hukkuisi. Vapahtajan täytyy muistuttaa: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" Ja "ajalla synkimmällä hän rientää auttamaan", VK 176:1.

    Tämä ei ollut ainoa kerta, kun opetuslapset joutuivat myrskyyn Jeesuksen kanssa. Pietari, tuo rohkea uskon mies, oli menettää uskonsa ja alkoi vajota. Mutta aina Jeesus heidät varjeli ja pelasti. Toteutui Raamatun sana: "Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota." (Jes. 43:2). Nytkin Herra nuhteli tuulia ja merta ja tuli aivan tyven. Hän, joka vei myrskyn keskelle, myös pelasti siitä.

    Aivan eri asia on rukoilla varjelusta ja kuitenkin oma-aloitteisesti syöksyä pyörremyrskyn kitaan eli antautua kaikenlaisten eksyttävien opintuulien tai muun jumalattomuuden vietäväksi. Se on Jumalan kiusaamista. Kuka tietää, onko niiltä teiltä koskaan paluuta, vaikka monet rukoukset hurskasten sydämistä nousevat tällaisten edestä ja vaikka hyvä paimen etsii kadonneita lampaitaan. Jumala on vanhurskas Jumala. Vaviskoon jokainen, joka vähimmässäkin nousee tätä Herraa vastaan, jonka ääntä tuulet ja meri tottelevat.

    Jos siis aiot olla Jeesuksen seurassa, varaudu siihen, että myrsky nousee ja Kristuksen kirkkolaiva heittelehtii aalloissa. Silloin tiedät, että sinun on pysyttävä tässä laivassa, siis Kristuksen kirkossa, joka löydetään kirkon puhtaiden tuntomerkkien perusteella, ja huudettava avuksesi Herraa Kristusta ja luotettava siihen, että laiva varjeltuu haaksirikolta ja pääsee satamaan.

    Myrskyissä on hyvä olla, kun perusasiat ovat sinulla kunnossa ja selvillä. Nämä perusasiat ovat Kristuksen jumaluus ja hänen lunastustyönsä. Sinulla, joka uskot, on omantunnon rauha, koska syntisi ovat anteeksi annetut armosta, yksin Kristuksen tähden. Olet varmasti selviytyvä, koska laivan kapteenina on Kristus, Kaikkivaltias.

          Raivotkoon viha siis aaltojen,
          tai henkien taikkapa ihmisten,
          Ei hätää, kun tullut vain laivahan,
          On Valtias maan, meren, taivahan!
          Saan kaikki mä tahtooni taipumaan.
          Rauhaa vaan, rauhaa vaan!
          SK 1967 354:n kertosäkeestä.

    Jeesus johdatti omansa myrskyyn. Muistakaamme, että hän vei heitä välistä myös iloitsemaan: häihin, pitoihin, kuulemaan sanoja, joita ei koskaan aikaisemmin ollut puhuttu, hän vei eräitä myös kirkastusvuorelle. Ja Jeesuksen seurassa he tulivat aina syntisen paikalle, - armahdetun syntisen paikalle. He joutuivat myös vastaansanojien pariin. Joka kerta heidän uskonsa koeteltiin ja koettelemuksissa karaistiin ja vahvistettiin. Tässä ajassa mekin saamme kokea jotakin samantapaista: juhlaa ja arkea, iloa ja murhetta, tyyntä ja tuulta. Turvallisesti saamme Jobin, tuon suuren kärsijän, kanssa lausua: "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (Job 2:10).

    Lopullisena määränpäänä on uskovilla kuitenkin hyvä, nimittäin Jumalan lasten autuus taivaassa, tuo ihana osa, jonne on sinullekin valmistettu pääsy. Se on valmistettu uskossa tähän ainutlaatuiseen Vapahtajaan.

          Siellä riemun maassa taivaan,
          Alta vaivan päästyä Sua kiitetään
          Siell' ei aalto uhkaa laivaa,
          Synnin vaivaa Siell' ei itke yksikään.
          VK 456:5.

    Markku Särelä

  • Millainen Vapahtaja meille on annettu?

    4. adv. sunn. Vt:n teksti.

    Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!" Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita. Jes. 40:9-11.

    Adventtiaikana elämme paitsi joulun odotuksessa myös erityisesti Herramme Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa. Hän, joka kerran syntyi halpaan Beetlehemin seimeen, on tuleva suuressa kunniassa kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa viimeisenä päivänä tuomitsemaan maailman ja viemään seurakuntansa taivaan iloon. Kun hän tulee, Raamatun mukaan hänet saavat nähdä nekin, jotka ovat hänet lävistäneet. Kaikki tunnistavat hänet siksi Jeesukseksi, joka täällä eli ja joka naulittiin ristille ja lävistettiin, sillä hänen haavansa ovat kaikkien nähtävissä. Täällä ajassa Kristuksen kirkko ilmaisi uskoaan profeetta Jesajan sanoilla: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut". Kun hän ilmestyy, me saamme nähdä ne haavat, jotka paransivat meidän syntisairautemme. Tutkimme nyt sydämemme turvaksi ja iloksi, millainen Vapahtaja on meille annettu.

    1. Meille on annettu Vapahtaja, jonka tuleminen on ilosanoma

    Tekstimme sanoo: "Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja." Nämä sanat on lausuttu Siionille, Jumalan kansalle eli Kristuksen seurakunnalle. Sitä nimitetään ilosanoman tuojaksi. Kristuksen maailmaan tulo on ilosanoma, ja Kristukseen uskovat ovat kutsutut sitä kuuluttamaan. Jouluyönä Herran enkeli julisti: "Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11) Kun paimenet löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä, he ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Siitä lähtien Kristuksen seurakunta on julistanut ilosanomaa: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Apostoli Pietari sanookin Kristukseen uskovista: "Mutta te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja', joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen 'ette olleet kansa', mutta nyt olette 'Jumalan kansa', jotka ennen 'ette olleet armahdetut', mutta nyt 'olette armahdetut'." (1 Piet. 2:9-10)

    Herra kehottaa kansaansa nousemaan korkealle vuorelle julistamaan ilosanomaa ja korottamaan äänensä. Ilosanoman tulee kaikua kaikkien ihmisten tietoisuuteen, että he pelastuisivat. On kysymyksessä seurakunnan yleinen, julkinen, kaikille tarkoitettu julistustoiminta. Jeesus sanoo: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24:14) Tässä jokaisella uskovalla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Varsinainen saarnatoiminta kuuluu julkiselle saarnaviralle. Yksittäinen uskova pitää osaltaan yllä saarnavirkaa, osallistuu sanankuuloon ja todistaa yksityisesti Vapahtajastaan. Tarvitaan sekä saarnaajia että kuulijoita. Jos ei olisi seurakuntia ja niillä uskollisia paimenia ja julistajia, suuret puutokset kohtaisivat uskovia. Ja jos kuulijat pysyisivät mykkinä eivätkä antaisi kristillistä todistusta Kristuksesta arkielämässään, kuulijajoukot harvenisivat ja kristillisyys näivettyisi. Kuninkaallinen papisto on uskovat. He tukevat monin tavoin julkista saarnavirkaa ja pitävät sitä yllä. He kutsuvat siihen ja he kantavat sitä rukouksillaan. Ja heidän vahva aamenensa paimenen saarnaan on sen kanssa yhtä pitävä uskon todistus. Silloin ilosanoma kaikuu voimakkaana ja kutsuvana korkealta vuorelta, vaikka se saavuttaisi kuulijan niin kuin vieno metsän humina kohtaa kulkijan sammaleisen korven kätköissä.

    Maailman Vapahtaja on syntien sovittaja. Kuka ikinä häneen uskoo, saa synnit anteeksi hänen nimessään. Siinä on ilosanoman sisältö.

    2. Hän on Herra, kaikkivaltias

    Tekstimme lausuu Vapahtajasta: "Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: 'Katso, teidän Jumalanne!' Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Raamattu opettaa selvästi yhtenä ilosanoman osana sen, kuka ja millainen Vapahtajamme on. On julistettava, että hän on Jumala, Herra Sebaot ja että hänellä on kaikki valta.

    Meillä ei ole todellista evankeliumia emmekä pelastu, jos pidämme Kristusta vain pelkkänä ihmisenä. Raamattu ilmoittaa meille, että Jumalan Poika, joka on Isän kanssa yhtä olemusta ja jolla on sama kunnia kuin Isällä, tuli ihmiseksi ja otti orjan muodon, niin että se lapsi, joka makasi seimessä, oli samalla tosi Jumala. Hän saattoi sanoa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." (Joh. 14:9). "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10:30). Vapahtajamme on siis jumalihminen, tosi Jumala ja tosi ihminen yhdessä ja samassa persoonassa, ja sellaisena ainutlaatuinen. Pyhä Raamattu yhdistää pelastuksemme ja syntien anteeksisaamisen tähän persoonaan, kun se sanoo: "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1 Joh. 1:8). Tässä raamatunkohdassa sanotaan Jeesusta Jumalan Pojaksi ja samalla puhutaan hänestä ihmisenä, kun mainitaan hänen verensä.

    Tekstimme sanoo: "Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee." Käsi ja käsivarsi kuvaa Raamatussa voimaa ja valtaa. Kun Kristuksen käsivarsi vallitsee, se on samaa, minkä Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tämä on kaikkivaltiaan Jumalan voimaa ja valtaa. Se Kristuksella on aina ollut Jumalan Poikana, mutta se on annettu hänelle hänen inhimillisen luontonsa puolesta. Se oli hänellä silloinkin, kun hän eli täällä maailmassa, myös silloin, kun hän väsyi ja uupui ristin alla, mutta hän ei käyttänyt sitä aina, vaan hän alentui meidän lunastuksemme tähden. Kun hän tulee viimeisenä päivänä, silloin se näkyy ja kaikkien polvien pitää notkistuman hänen edessään ja tunnustaman, että hän on Herra.

    Tunnusta, ystäväni, Kristus Herraksesi jo täällä vapaaehtoisesti ja iloiten, ettet joudu tunnustamaan hänen herrauttaan pakon edessä viimeisenä päivänä. Kun hän tulee ja kokoaa kansat eteensä, kukaan ei voi sanoa: en tule. Ja kun hän tuomitsee epäuskoiset ja julistaa heille: "Menkää pois minun tyköäni", he kaikki tottelevat. Verrattomasti parempaa on totella häntä nyt, kun hän kirvoittaa synnin taakat sydämiltä ja kutsuu: "Tulkaa minun tyköni", kuin joutua tottelemaan hänen lohdutonta sanaansa: "Menkää pois."

    3. Hänen palkkansa eli ansionsa on hänen mukanansa

    Kun Herramme Kristus täällä vaeltaessaan julisti evankeliumia ja päästi ihmispoloisia syntitaakoistaan, hän teki sen sanallaan. Niin hän teki myös palvelijoittensa välityksellä jo Vanhan liiton aikana ja niin hän tekee yhä. Siten hänen työnsä ansio kävi hänen edellään, ja Vanhan liiton uskovat saivat tunnonrauhan eläessään jo ennen hänen tuloaan. Ja nyt sama armo tulee meille Kristuksen mukana armonvälineissä runsaana ja lohdullisena. Vaikka Kristus ei ole enää näkyvänä keskellämme, hän tulee luoksemme evankeliumissa ja antaa meille sen, mitä varten hän tuli maailmaan ja minkä hän hankki koko maailmalle pyhällä kuuliaisuudellaan, kärsimisellään ja kuolemallaan uskolla omistettavaksi. Hän antaa meille synnit anteeksi. Saamme uskoa, että hän tekee sen nyt sanallaan aivan yhtä varmasti kuin jos hän olisi vierellämme ja laskisi siunaavan, armahtavan kätensä olallemme sanoen: "Poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut."

    Omilla teoillaan ihminen ei pelastu, mutta Kristuksen ansio on varma tae Jumalan armosta, sillä sen osoitukseksi Isä herätti Poikansa kuolleista. Silloin maailman syntitaakka ei enää painanut Kristuksen hartioita, vaan se oli Kristuksen kuolemassa poisotettu lopullisesti ja kerta kaikkiaan.

    4. Hän kaitsee laumaansa

    Tekstimme sanoo: "Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita." Luther sanoo tämän johdosta: "Tämä on suuri lohdutus, että kaikki ne, jotka jollakin tavalla riippuvat sanassa miten heikkoja ovatkin, ovat otetut Kristuksen valtakuntaan, ja että vain epäuskoiset suljetaan sen ulkopuolelle; kaikkia muita Kristus haluaa ja voi kantaa. Tämä on ensimmäinen kohta arkojen rohkaisuksi mahtavia vastaan. Hän näet opettaa ja kehottaa heitä, etteivät he pelkäisi, vaan jatkuvasti opettaisivat evankeliumia. Sillä Kristus on sanan voimalla huolten raskauttamien tukena eikä jätä heitä." (Lyhyt Jesajan kirjan selitys. St. L. VI, 485)

    Paimenet saivat viestin Jeesuksen syntymästä. He olivat ensimmäiset Marian ja Joosefin ohella sen kuulemaan, ja he lähtivät kiiruusti katsomaan paimenien Paimenta. Hyvä Paimenemme tuli maan päälle suuressa yksinäisyydessä. Kansan uskonnolliset johtajat ja sen ajan Jumalan sanan opettajat eivät olleet häntä vastaanottamassa, ja paimenet, jotka löysivät hänet seimestä makaamasta kuvasivat ajallisen elämänsä kutsumuksellaan vain Jeesuksen ja hänen tulevien alipaimentensa kutsumusta. Mutta niin hyvä Paimen ymmärtää yksinäisiä ja kadonneita ja etsii heitä laumaansa, sinne, missä hän itse on läsnä kaikella armollaan. Hän kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään. Hän johdattelee myös imettäviä lampaita, siis niitä, jotka ruokkivat toisia, että heillä olisi itsellään hyvä laidunmaa niin, että voisivat toisiakin ravita.

    Jeesus on hyvä Paimen. Hän sanoi kerran: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'" (Luuk. 15:4-6)

    Kun Jumalan sana on tavoittanut sinut ja kutsuu sinua uskomaan Jeesukseen, muista ja huomaa, että nythän hyvä Paimen on löytänyt sinut, tullut luoksesi ja ottaa sinut hartioilleen ja vie kotiin. Meille on annettu tällainen etsivä, löytävä, suojaansa ottava ja kotiin kantava Paimen. Siitä iloitkaamme ja rientäkäämme iloiten hengessä Jeesuksen seimelle häntä kumartamaan Jumalanamme ja omana Vapahtajanamme. Amen.

    Markku Särelä

  • Mistä ihminen voi elää (Saarna, 5 Moos. 8:1-6)

    Pastori Markku Särelän saarna 10.3.2013 Siitamajalla

  • Mistä uskon asiassa on kysymys?

    13. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

    Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi. Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat. Gal. 3:16-22.

    I

    Rakkaat kristityt!

    Kun kristillinen seurakunta toimii Jumalan sanan mukaan, se voi silloin tällöin joutua hämmennyksen valtaan, kun joku, jota se on pitänyt uskonveljenä tai -sisarena kääntyy sitä vastaan. Meidän on vaikeata ymmärtää, miten se on mahdollista. Saatamme kysyä: en kai minä itse tee joskus samoin?

    Apostoli Paavali joutui samanlaisten asioitten eteen kaikkialla siellä, missä hän julisti evankeliumia. Esiintyi valheveljiä, vääriä apostoleja, jopa avoimia harhaopettajia. Monet seurasivat heitä. Näin oli käynyt myös Galatian seurakunnissa. Paavali joutui tarttumaan kynään ja Jumalan sanan opetuksella selvittämään tilannetta ja kokoamaan uskovat puhtaan sanan alle pois väärien opetusten seuraamisesta. Väärän opin omaksuminen oli sielujen pelastuksen kannalta vaarallista ja tuhoisaa. Paavali joutui huudahtamaan: "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte." (Gal. 3:3)

    Pastori A. Aijal Uppala muistutti usein siitä, että tyvestä puuhun noustaan. Hän tarkoitti sillä sitä, että ensiksi on oltava perusasiat kunnossa ennen kuin edetään pitemmälle eli ensiksi on laskettava perustus ja vasta sitten sille voidaan rakentaa.

    Kristillisen uskon asia on hyvin monitahoinen, vaikka se muodostaakin yhden selkeän, uskolle ristiriidattoman kokonaisuuden. Tästä kokonaisuudesta ei tule reväistä irti jotakin yksityiskohtaa niin, että muu jää tarpeettomaksi. Esimerkiksi uskovan tekoja ja rakkautta ei saa opettaa niin, että ihmisen syntisyys ja Jumalan armo jäävät opettamatta. Asioille ei saa antaa myöskään väärää järjestystä niin, että perustus joutuisi lepäämään jonkin muun varassa. Ei siis esimerkiksi niin, että Jumalan suosio saavutetaan hyvillä teoilla tai ihmisen pyrkimyksillä ja rukoilemisella, kun asia on siten, että Jumalan suosiollisuus syntistä kohtaan perustuu Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitusteossa ja hyvät teot ja rukouselämä perustuvat sille eikä niillä ansaita pelastusta.

    Usein irtautuminen tunnustuksellisesta luterilaisesta seurakunnasta alkaa ulkonaisesti siitä, että asianomainen henkilö ihastuu johonkin vieraaseen julistajaan. Hän voi olla 'ihana ihminen', 'mukava mies', 'hyvä puhuja', 'hurskas ja harras', 'hänen kanssaan on helppo keskustella', 'hän on hyvä kuuntelija' jne. Raamattu pitää kuitenkin tällaisia seikkoja varsin toisarvoisina, ja silloin kun on kysymyksessä hajottajat ja väärän opin levittäjät se varoittaa niistä. Se nimittää sellaisia 'liehakoitsijoiksi' (2 Tess. 2:5) ja 'korvaankuiskuttelijoiksi' (Room. 1:30). Raamattu sanoo: "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: 'Älä tartu, älä maista, älä koske!' - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:18-23.

    Sen sijaan apostoli Paavali asettaa heti Galatalaiskirjeensä alussa sen normin, jonka mukaan kaikkia uskon asioita on hoidettava. Hän lausuu: "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu." Gal. 1:8-9. Miten vaikuttava olisikaan pyhä taivaan enkeli: hohtava, kirkas, puhdas, pyhä, jonka ylistys Jumalan valtaistuimen edessä on Herralle otollista, voimallinen sankari, jollaisen nähdessään pyhät Jumalan ihmiset ovat pelästyneet ja vavisseet. Jos nyt tällainen ilmestyisi meille ja alkaisi meitä opettamaan, eikö tällaista taivaallista näkyä olisi pakko kuunnella? Apostoli ottaa pyhän enkelin esimerkiksi, ei siinä mielessä, että enkeli todella voisi opettaa väärin, vaan apostoli puhuu mahdottomasta tapauksesta, osoittaen sen avulla, kuinka lujasti kristityt ovat sidotut apostoliseen evankeliumiin, niin lujasti, ettei edes taivaan enkelillä ole valtaa heitä siitä viedä muualle. Samalla apostoli torjuu kaikki näyt ja ilmestykset, jotka eivät pidä yhtä apostolisen opin kanssa. Ei saa olla mitään tekosyytä, jolla Raamatun sanasta saisi irrottautua. Vaikkapa itse apostolit olisivat langenneet pois siitä, minkä he Kristukselta saivat ja jota he Pyhässä Hengessä olivat julistaneet, ei heitä olisi saanut seurata.

    Niin siis älkäämme kysykö, onko joku julistaja tai ryhmä 'minun makuuni', vaan kysykäämme, onko opetus todella johdonmukaisesti sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa.

    II

    Kun uskon asioissa nousemme tyvestä puuhun, lähdemme siitä, mistä apostoli puhuu tekstissämme, nimittäin synnistä ja armosta. "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

    "Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle", siinähän on totuus meistä, totuus siitä, että meidän on itse mahdotonta omin avuin, omin teoin, omin voimin edes vähäisimmässä määrin ponnistella kohti Jumalaa ja pelastua tai tuoda jotakin sen lisäksi pelastustamme varten, minkä Kristus ansaitsi lunastustyöllään meitä syntisiä varten.

    "... että se, mikä luvattu on, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen", siinähän on se Vapahtaja, jonka Vanha testamentti lupasi ja jonka Uusi testamentti todistaa tulleen ja täyttäneen kaikki, mitä meidän autuuteemme tarvitaan. Miten paljon Paavali paneekaan painoa sille, että Jeesus on luvattu Vapahtaja! Myös tässä tekstissämme hän osoittaa, että Jeesus on luvattu "vaimon siemen". Hän myös sanoo, että tuo Vanhan testamentin sana 'siemen' on yksikössä. Niille teistä, joita kielet kiinnostavat, on lyhyt selitys tarpeen. Liberaalit eksegeetit eli Raamatun selitysteologit sanovat, että sana 'siemen' hepreassa on kollektiivinen ja merkitsee 'jälkeläisiä'. Se voikin esiintyä kollektiivisessa merkityksessä 'jälkeläiset', mutta sillä on myös yksilöä tarkoittava merkitys.

    Millä perusteella sitten apostoli voi rohkeasti sanoa, että tuo sana on yksikössä? Olihan hänen lukijoissaan niitäkin, jotka osasivat hepreaa. Hän saattoi luottaa siihen, että hän esittää pätevän perusteen myös heprean taitoisille.

    Yksinkertaiselle raamatunlukijalle riittää se, että Paavali kirjoittaa Pyhässä Hengessä ja Jumala tietää, miten asia on. Ja viime kädessä tämän tulee riittää myös teologille.

    Olen itse löytänyt seuraavan selityksen. Laajan tekstiyhteyden valossa sana 'siemen' täytyy ymmärtää yksiköksi. Kun nimittäin Jumala antoi Aadamille lupauksen vaimon siemenestä, hän puhui tästä yksikössä ja käytti 'siemen' sanasta miehistä, maskuliinista pronominia 'hän'. Nyt Aabrahamille annettu lupaus on ymmärrettävä ensimmäisen lupauksen (1 Moos. 3:15) valossa.

    Asialle löytyy varmasti useita perusteita. Apostoli Paavali olisi varmasti voinut selittää tämän asian niin, että olisimme kaikki hämmästelleet. Nyt Raamatun selityksen tarkoitus ei ole kuitenkaan herättää hämmästystä, vaan synnyttää uskoa, ja siihen apostoli pyrkii ja siksi hän opettaa tällä tavalla.

    Pääasia on siis se, että Jeesus on Jumalan lupaama Messias eikä toista tai toisenlaista ole odotettava, vaan juuri häneen meidän on pantava sielumme turva. Harhaopettajat vyöryttävät esiin uusia messiaita. Se tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksikin peitetysti niin, että he puhuvat tosin Jeesuksesta, mutta kuvaavat hänet, hänen tekonsa ja hänen oppinsa toisenlaiseksi kuin Raamattu. Se on vaikeampaa havaita, varsinkin jos ei tunne Raamattua ja sen oppia. Toiseksi vielä kavalampaa on se, että itse Raamatun sisältö muutetaan harhaavilla käännöksillä. Kolmas tapa on se, että tuodaan aivan uusia nimiä Jeesuksen tilalle.

    Sitten tähän tyvestä puuhun nousemiseen kuuluu usko, ja nimenomaan usko Kristukseen eikä mikään muu usko. Mitä usko on? Luottamusta Jumalan armoon Kristuksessa. Syntien anteeksiantamuksen omistamista, joka antaa hyvän omantunnon, rauhan ja iankaikkisen elämän toivon.

    Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, ei ihme, jos muut asiat ratkaisevat eikä seurakuntaa koeta omaksi. Mutta jos ne ovat kunnossa, silloin oikein opettava seurakunta on rakas ja luovuttamaton.

    Siis tyvestä puuhun. Kristuksen kautta uskossa taivaaseen!

    Markku Särelä

  • Mitä usko saa aikaan?

    III lopp. jälk. sunn. II vsk, epistola.

    Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala. Hebr. 11:1-10.

    Johdantoa

    Mitä usko on? Mistä tiedämme, että meillä on oikea usko? Voisiko sen jollakin tavoin määritellä? Tekstimme sanoo meille, mitä usko on. Se lausuu: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Usko on siis luottamusta, vieläpä lujaa luottamusta. Toiseksi se on "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy". Se kohdistuu siis näkymättömiin. Ja nämä näkymättömät asiat antavat sitten suunnan koko uskovan elämälle, niin että ojentaudumme niiden mukaan. Ja ne ovat niin varmoja, pettämättömiä ja luotettavia asioita, että niiden varaan voi rakentaa uskonsa ja elämänsä.

    Tässähän olikin jo joukko tärkeitä asioita.

    Tekstimme avulla haluamme kuitenkin mennä syvemmälle asiaan ja ottaa siitä esille kolme perusasiaa: ensiksikin uskon Jumalan olemassaoloon ja luomiseen, toiseksi uskon syntien anteeksisaamiseen ja kolmanneksi sen, että usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle.

    1. Uskon kautta ymmärrämme, että Jumala on ja että maailma on syntynyt tyhjästä Jumalan sanan kautta.

    Tekstimme sanoo: "Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on."

    Tarvitsemmeko siis uskoa siihen, että Jumala on? Eikö se ole itsestään selvä asia, joka on kirjoitettu jokaisen ihmisen omaantuntoon? Eikö maailman olemassaolo jo sinänsä todista siitä, että sillä on luoja? Varmasti näin on. Sanotaanhan tässä samassa Hebrealaiskirjeessä, mistä tekstimme on: "Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala." (Hebr. 3:4.) Ja Psalmien kirjassa on lausuttu: "Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa.'" (Ps. 14:1) Psalmeissa myös selitetään, miksi jotkut noin sanovat. "Jumalaton sanoo ylvästellen: 'Ei hän kosta.' 'Ei Jumalaa ole.'" Jumalankielteisyys johtuu ihmisen ylvästelystä, kapinasta, itsensä tärkeäksi ja riippumattomaksi tekemisestä. Raamattu kuitenkin sanoo, ettei ihminen voi millään itseään puolustaa jumalattomuudessaan ja vääryydessään. Se lausuu näin: "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:19-20.) Jumalan luomisteot todistavat suuren Majesteetin olemassaolosta.

    Ateistisella kasvatuksella voidaan himmentää tietoisuutta Jumalan olemassaolosta ja vaikuttaa siihen, että ihminen suostuisi uskomaan Jumalan olemassaolon vain, jos se todistetaan hänelle hänen ehdoillaan. Tapahtuu siis paatumista Jumalan antaman ilmoituksen edessä. Tätä paatumuksen tilaansa ihminen sitten erehtyy luulemaan oikeutetuksi edellytykseksi. On kuitenkin turha luulla, että ihmisellä olisi oikeus vaatia Jumalaa, joka on jo ilmoittanut olemassaolonsa teoissaan, tekemään sama asia uudestaan jollakin toisella tavalla vain siksi, ettei ylpeälle ihmiselle kelpaa Majesteetin alkuperäinen ilmoitus. Välistä Jumala kuitenkin hyvyydessään suo esimerkiksi jonkin hyvin puhuttelevan onnettomuuden ja ihmeellisen varjeltumisen kautta ihmisen tulla toisiin ajatuksiin Jumalan olemassaolosta.

    Vaikka Jumalan olemassaolo on jokaisen ihmisen omaantuntoon kirjoitettu Jumalan ilmoitus ja vaikka sitä voidaan perustella järkisyin, on kysymys kuitenkin uskosta siinä merkityksessä, että me emme voi nähdä Jumalaa, ainoastaan hänen tekonsa. Kristillinen usko Jumalan olemassaoloon on myös paljon syvempää kuin vain hänen olemassaolonsa tunnustaminen. Jaakob kirjoittaa: "Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat." (Jaak. 2:19.) Uskomme Jumalan olemassaoloon antaa meille elämänsisältöä ja turvallisuutta. Emme elä kohtalon oikusta, vaan olemme Jumalan luomia. Hän on Isämme, joka huolehtii meistä: varjelee ja siunaa. Hän on antanut elämällemme tarkoituksen.

    Raamattu ilmoittaa myös meille selvin sanoin, millä tavoin tämä maailma on syntynyt. Tekstimme sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Kun järjellä yritetään selvittää ottamatta Jumalan olemassaoloa huomioon, mitenkä maailma on syntynyt, päädytään umpikujaan. Aina on tarvinnut olla jotakin, mistä kaikki olisi saanut alkunsa. Mutta vastauksia kysymyksiin, mistä se sitten tuli, mistä kaikki sai alkunsa, tai mistä se oli tullut, mikä räjähti, ei ole. Raamattu sen sijaan ilmoittaa meille kaiken synnyn perimmäiset asiat. Maailma on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta tyhjästä, ei näkyväisestä. "Jumala kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17 alkukielen mukainen käännös). Luominen on Jumalan kaikkivallan teko. Usko ottaa vastaan tämän Jumalan ilmoituksen ja niin me ymmärrämme tämän asian uskon kautta, vaikka järjellemme se on käsittämättömän korkea viisaus. Emmehän itse pysty samaan. Sitä ymmärrystä ja valtaa meillä ei ole. Luomisvoima on Jumalan sanassa. Se myös pitää kaiken pystyssä. Hebrealaiskirjeessä sanotaan: "Hän kantaa kaikki voimansa sanalla" (Hebr. 1:3) eli "Hän kantaa kaikkeuden sanalla, jossa on hänen voimansa."

    2. Usko tekee otolliseksi Jumalalle

    Tekstimme sanoo: "Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, 'eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois.' Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen." Eenok eli Haanok eli ennen vedenpaisumusta. Jumala otti hänet tykönsä, niin ettei hän nähnyt kuolemaa. Tämä tapahtui uskon kautta. Hän oli saanut todistuksen, että hän oli Jumalalle otollinen.

    Usko tekee meidät Jumalalle otolliseksi. Usko antaa meille voiton kuolemasta ja se tuo meille iankaikkisen elämän. Mitenkä usko voi saada tällaisia aikaan, siitä Raamattu puhuu paljon. Uskolla on näet selvä kohteensa. Tämä kohde on Kristus ja hänen sovitustyönsä. Kristus on kärsinyt meidän syyllisyytemme ja kantanut meidän syntiemme rangaistuksen. Tämän Kristuksen teon nojalla Jumalan viha on sovitettu, synnin valta murrettu ja kuolema kukistettu, niin että kuka ikinä uskoo Poikaan, hänellä on syntien anteeksisaaminen Jumalan armon rikkauden mukaan ja hän on siirtynyt kuolemasta elämään eikä hän joudu tuomittavaksi.

    Kristuksessa kelpaamme siis Jumalalle eli olemme hänelle otollisia. Meitä Jumala ei ota pois niin kuin hän otti Eenokin, vaan meidän pitää kuolla, mutta hän on luvannut herättää meidät viimeisenä päivänä ja ottaa meidät silloin tykönsä kirkastettuina. Usko omistaa tämän lupauksen ja odottaa sen täyttymistä. Lopputuloksen kannalta meidänkin uskomme kautta toteutuu sama kuin Haanokin uskon kautta eli tulemme perille taivaan autuuteen.

    Tekstimme lausuu sekä Aabelista että Nooasta, että he tulivat uskon kautta vanhurskaiksi.

    Aabelista tekstimme sanoo: "Uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas." ja Nooasta: "Uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee." Vanhurskas on se, jonka synnit on anteeksiannettu. Usko ottaa vastaan valmiin, jo olemassaolevan armon Kristuksessa. Sitä meidän ei tarvitse ansaita omilla teoillamme emmekä saa sitä yrittääkään. Se häpäisisi sitä työtä, minkä Kristus on jo sijassamme tehnyt. Kun syntimme ovat anteeksi annetut, olemme otollisia Jumalalle. Olemme yhtä kelvollisia kuin hänen oma rakas Poikansa Jeesus Kristus, sillä meidän hyväksemme luetaan Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys.

    Jos mieleesi nousee kysymys: kelpaanko Jumalalle, mitä silloin sinun pitäisi tehdä, löytääksesi oikean vastauksen. Tee vastakysymys: Kelpasiko Kristus taivaalliselle Isälle? Isä itse antoi siihen vastauksen sekä silloin, kun Jeesus kastettiin, että silloin, kun hän nousi ylös kuolleista. Kastettaessa taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt." Kristuksen ylösnousemuksesta todisti apostoli Pietari helluntaina: "Daavid sanoo hänestä: Sinä... et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta... Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme." (Apt. 2:25-32.) Tässä on kaksi tärkeätä asiaa. Raamattu kutsuu häntä tässä Jumalan Pyhäksi ja sanoo Isän herättäneen hänet kuolleista. Todistaahan tämä sen, että Jeesus oli otollinen ja että hänen uhrinsa oli riittävä. Olihan hänen päälleen sälytetty maailman syntitaakka kannettavaksi ja hän kärsi sen rangaistuksen, minkä Jumala oli määrännyt syntisille. Kun nyt Jumala herätti hänet, se oli merkki siitä, että Kristuksen uhri oli täysin lepyttänyt Jumalan vanhurskaan vihan. Kristus oli siis otollinen Jumalalle. Ja kun meillä on Kristus vanhurskautemme pukuna, mekin olemme otollisia, yhtä otollisia kuin Kristus. Kristukseen uskovina olemme Jumalan edessä, emme omaan vanhurskauteemme pukeutuneita, vaan Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneita.

    Uskossa Kristukseen kelpaamme Jumalalle. Persoonamme on hänelle otollinen. Mutta miten on uskossa tehtyjen tekojemme laita?

    3. Usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle ja johdattaa uskon tekoihin

    Aabelin uhri oli Jumalalle otollinen, Kainin uhri ei ollut. Aabel uhrasi uskossa ilman ansiotavoittelua. Kain uhrasi epäuskossa päästäkseen Jumalan suosioon. Aabel pani turvansa tulevaan Lunastajaan, Kain nojasi omaan uskonnollisuuteensa. Siinä ero. Aabel uskoi näkymättömiin. Hänellä oli se sana, jonka hänen isänsä Aadam oli hänelle kertonut, lupaus vaimon siemenestä, lupaus, joka odotti täyttymystään kaukana tulevaisuudessa. Sen sanan varaan hän rakensi uskonsa eikä pettynyt, vaan oli Jumalalle otollinen.

    Nooa oli saanut Jumalalta ilmoituksen tulevasta vedenpaisumuksesta. Kuuliaisena Jumalan tahdolle hän rakensi arkin pyhässä pelossa perhekuntansa pelastukseksi. Nooallakin oli vain Jumalan sana, ei mitään näkyvää, toimintansa lähtökohtana. Se, mitä Jumala oli sanonut ja luvannut, johti hänet toimintaan.

    Aabraham sai käskyn jättää kotimaansa ja muuttaa vieraalle maalle. Hän sai myös lupauksen siemenestä, Kristuksesta. Hän siirtyi vakinaisista oloista kierteleväksi paimentolaiseksi asuen teltoissa. Talvella kävi kylmä viima, kesällä oli kuuma, olosuhteet olivat alkeelliset. Siinä Aabraham ja Saara vanhenivat, eikä perillistä, jonka tulosta heidän uskonsa oli riippuvainen, kuulunut. Ajalliset asiat olivat huonommin kuin heidän lähtiessään. Pelastuksen asia edellytti järjenvastaista tapahtumaa. Kuitenkin Aabraham pysyi oikeassa uskossa ja oikealla tiellä. "Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

    Usko katsoo näkymättömiin kaikkina aikoina. Sellainen usko tekee kuuliaiseksi Jumalan tahdolle, sillä se ei odota palkkaa eikä tarvitse näkyviä tukirakenteita. Kun persoona on otollinen Kristuksen tähden uskon kautta, ovat teotkin otollisia, sillä sama armo, joka puhdistaa persoonan, saa teot aikaan ja puhdistaa ne vanhan aadamin saastutuksesta.

    Kun omatunto löytää levon Kristuksessa, ihminen on vapaa tekemään hyviä tekoja ja olemaan kuuliainen. Silloin ihminen on päässyt siitä ahdistusta aiheuttavasta kierteestä, jossa hän yhä uudestaan ja uudestaan elämän epäonnistumisten jälkeen ponnistelee tullakseen otolliseksi. Kyllähän uskon kautta otollinenkin ihminen erehtyy ja hairahtuu monenlaisiin vääriin asioihin heikkoudessaan, mutta hän ei yritä ansaita itselleen armoa itseänsä parantamalla, vaan turvaa sellaisena kuin on Vapahtajaansa ja palaa kasteen liittoonsa päivittäisessä parannuksessa.

    Usko johdattaa uskon tekoihin. Mitä oikeisiin tekoihin tulee, ne ovat uskovilla uskon hedelmää. Jonkun uskoa voidaan luonnehtia heikoksi uskoksi, jonkun toisen uskoa vahvaksi uskoksi ja jonkun jopa sankarilliseksi uskoksi. Teot ovat heillä sitten heidän uskonsa laadun mukaisia. Mutta niillä on yhteisiä tuntomerkkejä. Ensiksikin ne eivät ole ansiollisia, vaan ne lähtevät armon saaneen kiitollisesta mielenlaadusta ja luottamuksesta Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Toiseksi ne ovat kuuliaisuutta Jumalan tahtoa kohtaan. Kolmanneksi ne ovat Jumalalle otollisia uskon kautta Kristuksen tähden. Neljänneksi ne tehdään hyvällä omallatunnolla, sydämellä, joka on jo löytänyt levon Kristuksessa. Usko näkymättömiin saa ne aikaan.

    Lopuksi

    Jos sinulla on tällainen näkymättömiin pitäytyvä usko, josta olemme tänään puhuneet, sinulla on oikea, pelastava usko, on se sitten heikko, vahva tai sankarillinen. Jos tunnet, ettei sinun uskosi ole sellainen, kuin Raamattu meille kuvaa pelastavan uskon, ota asia esille pastorisi kanssa löytääksesi tarvitsemasi avun. Usko on luottamusta varmoihin, jumalallisiin asioihin. Usko pelastaa. Usko antaa pelastusvarmuuden. "Se on Jumalan teko, että te uskotte." Usko on kallis lahja.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Miten opimme tuntemaan Jumalan?

    Seksageesimasunnuntain II vuosikerran epistola

    Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. 1 Kor. 1:20-25.

    Kysyin kerran nuoruudessani eräältä mieheltä: "Uskotko Jumalaan." Hän vastasi: "En ole oppinut häntä tuntemaan." Tunnetko sinä Jumalan? Voitko auttaa toisia häntä tuntemaan. Tekstimme osoittaa meille toisaalta sen, minkä avulla Jumalaa ei opita tuntemaan, ja toisaalta sen, miten hänet tullaan tuntemaan.

    1. Mistä Jumalaa ei opita tuntemaan

    Tekstimme sanoo meille aluksi: "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" Näillä sanoilla se osoittaa, ettei Jumalaa opita tuntemaan järjen ja siihen pohjautuvan viisauden avulla, ei edes kirjanoppineisuuden eli teologisen tieteen avulla. Päinvastoin uskovat ovat havainneet, että pahimmat eksyttäjät tulevat joko niin sanotun tieteen piiristä tai sieltä, missä tavoitellaan merkkejä. Sanoohan tekstimme: "Juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta." Ihminen ei voi omasta järjestään Jeesukseen Kristukseen uskoa eikä hänen tykönsä tulla. Se tie on tukossa.

    Jumala on kuitenkin antanut tietoa itsestään. Hän on kirjoittanut jokaisen ihmiseen sydämeen jo luomisessa sen, että hän on, ja myös tahtonsa eli yleisen siveyslain. Tätä tietoa on vielä jossain määrin - joskin himmentyneenä, mutta kuitenkin todella olemassa olevana - syntiinlankeemuksen jälkeenkin jäljellä. Lisäksi Jumalan olemassaolo on pääteltävissä ja tiedettävissä hänen luomisteoistaan, jotka kertovat hänen ihmeellisestä viisaudestaan ja suuresta voimastaan. Tekstimme sanoo: "Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa." Tämä Jumalan viisaus on nähtävissä, ja kuitenkaan ihminen ei siitä oppinut tuntemaan Jumalaa.

    Nyt meidän pitäisi osata tehdä tästä kaikesta oikeat johtopäätökset. Kun tuomme esiin luonnon todistuksia Jumalan luomisteoista ja hänen olemassaolostaan, hänen suuresta viisaudestaan ja voimastaan, voimme herätellä omaatuntoa toimintaan. Sellaisella tiedolla voimme myös varjella uskovia, etteivät he mene tämän maailman viisauden mukana harhaan. Mutta se ei sinänsä saata vielä ketään Jumalan tuntemiseen.

    Vain Jumala itse voi saattaa meidät tuntemaan itsensä. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä toista ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän." Jes. 45:5-7.

    Perisynnin turmelemassa ihmisessä on merkillinen väärä taipumus etsiä todistusta Jumalasta ja hänen suosiostaan merkeistä ja ihmeellisistä kokemuksista. Vieläpä se tapahtuu siten, että ihmiselle eivät kelpaa Jumalan antamat merkit ja kokemukset, vaan hän tivaa sellaisia merkkejä, jotka vastaavat hänen toiveitaan. Miten paljon Kristus tekikään merkkejä. Ne herättivät kuitenkin juutalaisissa närkästystä. Milloin hän paransi sapattina tai milloin seurusteli syntisten kanssa. Aina oli jotakin vikaa. He kysyivät: "Minkä merkin sinä näytät meille" (Joh. 2:18) ja "Minkä tunnusteon sinä teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?" (Joh. 6:30). Ja Jeesus lupasi heille merkin, sen, että hän nousee ruumiillisesti kuolleista. Siitä oli todistuksena heille tyhjä hauta käärinliinoineen ja hänen uskoviensa silminnäkijätodistus, mutta ennen muuta apostolinen Kristus-saarna. Merkin tämä maailma on saanut, mutta ei sellaista merkkiä, mitä se itse pyysi.

    Merkkejä tavoittelevan ihmisen suuri erehdys on siinä, että hän sulkee sydämensä siltä todistukselta, jonka Jumala hänelle antaa. Jumalan sanassa ja Kristus-saarnassa on läsnä Pyhän Hengen todistus. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä: Isä antaa teille "totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva." Joh. 14:17. Maailma hyväksyisi sellaisen Pyhän Hengen, jonka se voisi nähdä ja aisteillaan tuntea. Tätä maailmallisuutta ruokkivat hurmoksellinen kristillisyys ja ihmeparantajat. Sellaisen avulla Jumalaa ei opita tuntemaan.

    Haluamme tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja voittaa ihmisiä Kristukselle. Sitä varten meidän on hyvä tietää, millä tavoin tätä työtä on tehtävä, niin että voimme myös saada tuloksia. Raamattu osoittaa selvästi, että maailman viisauden ja ihmemerkkien tavoittelu eivät ole oikea tie eikä niiden avulla tulla Jumalaa tuntemaan. Tekstimme sanoo, että Jumala on "tehnyt maailman viisauden hullutukseksi". Tarvitsemme siis toisenlaisen viisauden.

    2. Miten tulemme Jumalan tuntemaan

    Tekstimme sanoo: "Niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." Raamattu nimittää Kristus-saarnaa hullutukseksi, koska maailma ei arvosta sitä, vaan pitää sitä hullutuksena, siis sellaisena mielettömänä asiana, jolle ei kannata korviansa loksauttaa. Tästä näemme, ettei Jumala pyri mielistelemään maailmaa eikä viemään evankeliumia eteenpäin maailman ehdoilla. Emme mekään saa sellaiseen sortua. Vaan mitä meidän on tehtävä?

    On saarnattava, ei siis kyseltävä eikä neuvoteltava, ei mukautettava sanomaa sellaiseksi, että se kelpaisi, vaan julistettava evankeliumia sellaisena kuin Jumala on sen meille antanut. Sellaisessa saarnassa on tehoa. Vanhan testamentin profeetat julistivat: "Kuulkaa, kaikki kansat; ota korviisi, maa, ja kaikki, mitä maassa on." Miika 1:2. Jumala puhuu. Avaa siis korvasi kuulemaan ja sydämesi kätkemään Jumalan voimasta, mitä Herralla on sinulle asiaa. Hänellä on sinulle pelastuksen sanoma.

    Tekstimme sanoo: "Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus."

    Järkeisopilla synnytetään epäilijöitä ja vastaansanojia, mutta ei uskovia. Merkkien tavoittelulla saadaan aikaan levottomia ihmisiä, joilla ei ole sielunrauhaa eikä varmuutta syntien anteeksisaamisesta, ihmisiä, jotka tavoittelevat kokemusta kokemuksen perään ja joiden on vaikeata tyytyä siihen elämänosaan, jonka Jumala on heille antanut, ja joiden toivo ei suuntaudu taivaaseen, vaan tänne alas toivoen saavansa täällä paremman osan. Kristus-saarna taas pelastaa ja antaa rauhan Jumalan kanssa. Meitä vahvistaa Raamatun sana: "Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä" (Room. 8:25). Raamattu myös varoittaa väärästä toivosta: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat." 1 Kor. 15:19.

    Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta." Kun apostoli sanoo näin, hän tietää, että hänellä on sellainen sanoma, jossa on voima, joka todella pelastaa ja auttaa ihmistä hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla. Paavalin sanoissa on jotakin hyvin määrätietoista. Koko apostolisella kirkolla oli selvä, horjumaton työnäky julistaa evankeliumia pelastukseksi koko maailmalle. He julistivat, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus" ja uskottava evankeliumi (Apt. 17:30).

    Galatalaiskirjeessä apostoli Paavali lausuu niille galatalaisille, jotka olivat alkaneet etsiä autuutta juhlapäivien vietosta ja muista teoistaan: "Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?" (Gal. 3:1). Seurakunnat olivat syntyneet, kun Paavali oli julistanut ristiinnaulittua Kristusta. Hän oli saarnallaan aivan kuvannut heidän silmiensä eteen Kristuksen ristiinnaulittuna. Mutta nyt heiltä oli kadonnut tämä selkeä kuva Golgatalla kärsineestä Jumalan Pojasta. Heidän katseensa oli siirretty toisaalle. Heidät oli lumottu. Juuri tämä on harhan ominaisuus.

    Mikä ristiinnaulitussa Kristuksessa oli niin suurenmoista? Sanoma hänestä kertoi monia asioita. Ensiksikin ristillä ei kärsinyt kuka tahansa ihminen, vaan ihmiseksi tullut Jumalan Poika, jolla ei syntiä ollut, ei opissa eikä elämässä, niin kuin Raamattu sanoo: Joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut" (1 Piet. 2:22). Toiseksi Kristus kärsi Jumalan vihan alla, kuten hän sanoi tuskassaan: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän ei kuitenkaan kärsinyt itsensä tähden, vaan hänelle luetun maailman syntivelan tähden. Hänen kärsimyksensä oli siis sijaiskärsimystä. Kun se oli samalla Jumalan Pojan kärsimys, siitä seurasi myös hyvä tulos: koko maailman syntien sovitus. Kolmanneksi se kertoo siitä, että Kristus tuli syntisiä varten, rakasti heitä kuolemaan saakka ja että hän on syntisten ystävä. Raamattu sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10).

    Kun siis pyhä Raamattu kuvaa eteemme Jumalan Pojan ihmiseksi tulleena ja ristin kärsimykseen alistuneena maailman Vapahtajana, se julistaa meille, että syntimme ovat sovitetut ja anteeksiannetut, ei meidän tekonamme, vaan Kristuksen teossa. Kaikki on lahjaa ja armoa. Siinä onkin Kristus-saarnan lohdullisuus. Meille, jotka emme kyenneet itseämme pelastamaan, on pelastus tuotu lahjana ja valmiina.

    Sinunkin eteesi on kuvattu Kristus ristiinnaulittuna. Pidä tämä kuva silmiesi edessä aina, elämässä ja kuolemassa, ja sinulla on oleva turva tänään ja tuomiopäivänä.

    Jumalan tuntemus perustuu uskoon syntien anteeksiantamiseen. Raamattu sanoo: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä." Hebr. 8:10-11.

    Kun uskot ristiinnaulittuun Kristukseen, tunnet Jumalan rakastavana Isänä. Saat lähestyä häntä uskon rukouksessa sekä ajallisissa että ennen muuta hengellisissä tarpeissasi ja tiedät, että hän mielellään kuulee rukouksesi ja antaa sinulle sitä, mitä todella tarvitset ja mikä on hänen hyvän tahtonsa mukaista. Amen.

    Markku Särelä

  • Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä

    Pastori Markku Särelän iltahartaus Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Neljä ihanaa lopunajan tunnusmerkkiä

    Loppiaisena, Vanhan testamentin teksti

    Sana, jonka Jesaja Aamoksen poika näki Juudasta ja Jerusalemista: Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa. Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.' Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi (aurankärjiksi) ja keihäänsä vesureiksi (viinivesoimiksi); kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan eivätkä he enää opettele sotimaan. Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme HERRAN valkeudessa.'  Jes. 2:1-5.

    Kalliit luterilaiset kristityt!

    Varmasti olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että kristikunnassa eletään luopumuksen aikaa ja että Raamatun ennustamat Kristuksen toisen tulemisen merkit esiintyvät yhä tiheämpinä. Tällaisena aikana kristityt tarvitsevat erityisesti tukea, kannustusta ja Jumalan sanan lohdutusta. Profeetta Jesaja mainitsee tekstissämme erityisesti neljä lopun ajan tunnusmerkkiä: 1. Siionin vuori on korkein. 2. Pakanoita tulee suurin joukoin Jumalan valtakuntaan. 3. He kutsuvat sinne kaikkia muitakin, myös juutalaisia. 4. Tässä valtakunnassa vallitsevat rauha ja rauhantyöt. Etsimme nyt näistä asioista tukea, kannustusta ja lohdutusta.

    1. Siionin vuori on korkein

    Millaisessa arvossa meille on Kristuksen kirkko, se kirkko, jonka Kristus-Ylkä vie Karitsan iäisiin häihin ja johon täällä pitäydymme kirkon puhtaiden tuntomerkkien mukaan? Jos emme sitä arvosta emmekä sitä rakasta, helppoahan silloin on siitä luopua. Jos se ei merkitse meille paljoakaan, miksi silloin olisimme Jumalan työtovereina sitä edistämässä ja miksi siihen muita kutsuisimme? Jos ymmärrämme Kristuksen kirkon korkean arvon, silloin emme halua mistään hinnasta sitä jättää. Jumalan seurakunta saa arvonsa Jumalalta eikä ihmisiltä. Sen arvo ei ole sen jäsenissä, vaan sen päässä, Kristuksessa, ja siinä suuressa aarteessa, joka siihen kätkeytyy ja joka aarre Kristus on syntiselle. Katsokaamme siis, mitä Jumala itse lausuu seurakunnastaan tekstissämme.

    Hän sanoo näin: "Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana." Tässä puhutaan aikojen lopusta. Voisimme tämän kohdan kääntää selvemmin: "Näin tapahtuu aikojen lopulla: HERRAN huoneen vuori on vahvasti perustettu, ylimmäisenä (kaikista) vuorista, kukkuloista korkeimpana."

    Juudan pääkaupunki, Jerusalem, temppeleineen oli Siionin vuorella. Israelissa oli muitakin vuoria ja kukkuloita, joille oli rakennettu temppeleitä ja uhripaikkoja, mutta HERRA ei ollut niitä käskenyt eikä hyväksynyt niiden menoja. Ne olivat synnin harjoituksen paikkoja, sillä kaikki, mihin ryhdytään hengellisissä asioissa ilman Jumalan sanaa, on syntiä. Juuda sen sijaan edusti Vanhan liiton aikana oikeata kirkkoa ja Jerusalem oikeata jumalanpalvelusta. Vieläpä Jerusalem oli ainoa paikka, jonne Jumala oli säätänyt uhrijumalanpalveluksen. Sen temppelivuori oli Jumalan silmissä muita uhrikukkuloita verrattomasti ylempänä, niin kuin taivas on korkeampi Gehennan, helvetin, kuiluja. Metreissä mitattuna Siion ei ole kuitenkaan edes Palestiinan, saati sitten koko maailman korkein vuori. Pakanat eivät antaneet arvoa Siionin vuoren jumalanpalvelusmenoille eikä Herralle. Jopa Juudassakin syyllistyttiin epäjumalanpalvelukseen, jolloinka Siion ei ollut korkea edes israelilaisten omissa silmissä. Lopulta Herra karkotti Juudan Babyloniin (v. 598 eKr. ja v. 586 eKr.), temppeli hävitettiin (v. 586 eKr.) ja jumalanpalvelus Jerusalemissa lakkasi. Temppelin kohtalo oli uskoville suuri murhe karkotuksessa.

    Nyt Jesaja ennustaa tulevien polvien lohdutukseksi, että kerran kaikki on toisin kuin heidän aikanaan. Herran huoneen eli temppelin vuori on silloin luja. Sitä eivät maanjäristykset järkytä eikä sota tuhoa. Se on myös korkein - ei enää halveksittu. Kun ennen pakanat valloittivat sen ja hävittivät sitä, he nyt aivan suurena virtana rientävät sinne Herraa palvelemaan. He kutsuvat toinen toisiansa nousemaan sinne suuren innostuksen vallassa ja haluavat oppia tuntemaan Jumalan tiet ja Jumalan sanan. Nyt he tunnustavat: "Siionista lähtee laki ja Jerusalemista HERRAN sana."

    Vapahtajamme lausui tästä ajasta: "Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella (Samariassa) ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa" (Joh. 4:21-23).

    Jumalan seurakunta, Uuden liiton Siion, on Kristus?kalliolla eivätkä helvetin portitkaan sitä voita (Matt. 16:18). Kristus on seurakunnan kallioperustus. Hän on sitä koko viimeisten päivien ajan, vielä viimeisenäkin päivänä ja iäisesti. Miten lujan turvan tämä antaakaan meille kaiken luopumuksen keskellä. Kristus-kallio ei murru. Se kestää, ja tämän mukana pysyy voimassa, lujana ja varmana koko Kristuksen lunastustyö ja toivo, joka sen varaan rakentuu.

    Siionin vuori on kaikkia muita vuoria korkeampi, verrattomasti ylempänä kaikkia ihmisajatuksia ja uskontoja. 1 Kor. 2:7-9: "Me puhumme salattua Jumalan viisautta... sitä... mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." Jes. 55:8,9: "Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne."

    Siionin vuori on muita ylempänä - riippumatta saamastaan arvostuksesta - todellisen arvonsa tähden. Armonevankeliumi on asia, jota eivät pakanauskonnot eivätkä ideologiat tunne. Ne voivat parhaimmillaankin opettaa vain tekoja ja ihmiseltä vaadittavaa rakkautta. Ne ovat kylmiä ja lohduttomia. Kristus sen sijaan on täynnä rakkautta - uhrautunutta rakkautta, ja tämä rakkaus antaa lohtua, lämpöä, toivoa ja kestäväisyyttä.

    2. Pakanoita tulee suurin joukoin Jumalan valtakuntaan

    Profeetta Jesaja lausuu: "Ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa, sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.'"

    Muistamme, että Jesaja tähyää näyssään Uuteen liittoon. Silloin pakanat tulevat kuin valtavana virtana HERRAN temppelin vuorelle. Alhaalta, laaksoista, syövereistä, pohjamudista, maailman merestä nöyryytettyjen mahtava virta kulkee ylös korkeimman vuoren huipulle. "Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö ja kymmenientuhansien enkelien tykö", Hebrealaiskirje sanoo uskovista (Hebr. 12:22). Saman vuoren tykö tulevat uskovat, ovat he sitten juutalaisia tai pakanoita. Kysymyksessä ei ole fyysinen siirtyminen ja muuttoliike Palestiinaan, vaan usko, joka tuo Siionin vuoren meille sinne, missä olemme, sillä Kristus ei ole vain yhdessä paikassa, vaan kaikkialla ja hänen tykönsä tullaan sanan ja sakramenttien kautta. Usko nostaa syntisen ylös perisynnin upottavista syövereistä ja pahojen tekojen pohjamudista ja tekee hänet pyhien kansalaiseksi ja Jumalan perheen jäseneksi. Ja sen se tekee yksin Kristuksen tähden tuomalla meille anteeksiantamuksen, ilman meidän ansioitamme tai kykyjämme. Se on Jumalan lahja.

    Tämä päivä, loppiainen on pakanain joulu, meidän juhlapäivämme Jumalan armon kiitokseksi. Itämaan tietäjät olivat ensimmäiset pakanat, jotka tulivat Jeesusta kumartamaan. Sen jälkeen on käynyt paisuva virta kaikkialta maailmasta hänen tykönsä ja yhä käy viimeiseen päivään asti, kunnes viimeinenkin valituista on koottu. Jesaja näkee näyssään tämän kuin yhtenä jatkuvana suurena virtana. Me ehkä tuijotamme liikaa siihen, mitä juuri nyt tapahtuu meidän seurakunnassamme ja ajassamme. Jesaja kehottaa meitä katsomaan, miten Uuden liiton aikana kaikista kansoista tullaan pyhään temppeliin Herraa kumartamaan. Innostunut kansain virta nousee Herran vuorelle. Omantunnon taakat on jätetty. Päällimmäisenä on autuuden ilo.

    3. Pakanakristityt kutsuvat sinne kaikkia muitakin, myös juutalaisia.

    Tekstimme sanoo: "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa. Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Jaakobin heimo, tulkaamme, vaeltakaamme Herran valkeudessa.'"

    Mikä saa innostuksen nousemaan, niin että kansat liikehtivät ja ihmiset sanovat toisilleen: Tulkaa mukaan! Innostus johtuu tärkeästä löydöstä. On löydetty Jumalan sana, tuo omistamisen arvoinen aarrearkku, joka pitää sisällään syntisten Vapahtajan Kristuksen, tuo sana, joka neuvoo tien iankaikkiseen elämään, Herran sana, joka varjelee eksymyksiltä ja perkeleen petokselta. Omantunnon taakasta vapautunut sanoo toisillekin: Tulkaa mukaan!

    Armon osaksensa saanut tietää, ettei perimmäisten kysymysten äärellä auta filosofia, tiede, ihmisäly eivätkä suurimmatkaan uhraukset, vaan yksin Herra. Ja hänen apunsa on siellä, missä on hänen sanansa. Herran oma tunnustautuu Jumalan sanaan sellaisena kuin se on lähtenyt Siionista ja Jerusalemista, toisin sanoen apostolis?profeetalliseen Raamatun sanaan. Ja siellä missä on hänen sanansa käytössä, siellä on hänen seurakuntansakin, se armahdettujen joukko, joka kuuluttaa: Tulkaa mukaan!

    Jumalamme on kärsivällinen. Yhä uudestaan ja uudestaan, sukupolvi toisensa jälkeen, monasti samallekin ihmiselle useita kertoja Jumala uudistaa kutsunsa. Näin hän tekee pakanakansojen keskellä, niin hän tekee myös juutalaisille, joille tekstimme sanoo: "Jaakobin heimo, tulkaamme, vaeltakaamme Herran valkeudessa." Sillekin sanotaan: Tulkaa mukaan!

    Pakanat kutsuvat Jaakobin heimoa liittymään lopun ajan seurakuntaan ja vaeltamaan Herran valossa. Aluksi juutalaiset apostolit kutsuivat pakanoita liittymään hengelliseen Israeliin, mutta pian osat vaihtuivat. Toteutui Jumalan sana: "Minä herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkalla pakanakansalla" (5 Moos. 32:21). Uuden liiton seurakunta seuraa Herraansa Kristusta ja kutsuu myös juutalaisia uskomaan häneen.

    Tässä Herra kuvataan säteileväksi valoksi, joka näyttää tietä vaeltajalle edellä kulkien. Kuva oli israelilaisille tuttu jo autiomaavaelluksen ajoilta, kun Herra kulki yöllä tulenpatsaassa kansan edellä (2 Moos. 13:21). Jesaja puhuu muuallakin kirjassaan Herrasta valona: Jes. 42:6: "Minä, Herra, olen... pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi." Jes. 49:6: "Minä panen sinut pakanain valkeudeksi." Jes. 60:3: "Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti." Johannes puhuu Sanasta, joka tuli lihaksi ja telttamajaili meidän keskellämme ja joka on valo (Joh. 1:1?14; 8:12). Pakanat kutsuvat siis juutalaisia seuraamaan Jeesusta, Valoa. Emme siis vaella pimeässä, haparoiden tietä tuntematta, vaan kuljemme turvallisesti Herramme askelissa, Sanan valossa.

    Kutsu esitetään "Jaakobin heimolle". Sananvalinta korostaa Israelin lankeemusta. Jaakob oli Israelin kantaisän alkuperäinen nimi. Sitä hän ei ollut saanut uskonsa mukaan, vaan se kuvasi häntä petturina. "Oikeinpa häntä kutsutaankin Jaakobiksi, sillä hän on minut kahdesti pettänyt", Eesau sanoi (1 Moos. 27:36). Kutsu osoittaa, ettei lihallinen Israel vaella totuudessa, vaan sen tulee kääntyä Herran valoon. Nimi Israel olisi kuvannut Jaakobia uskon taistelijana, mikä ei sovi lihalliseen Israeliin.

    Niin siis meillekin kaiku kutsu: Tulkaa mukaan! Ja me kutsumme edelleen toisia: Tulkaa mukaan! Tulkaa mukaan tekemään lähetystyötä - omassa maassa, vierailla mailla, sen mukaan kuin Jumala avaa ovia ja antaa voimia. Maahan kylvetään pieni siemen, mitätön. Mutta jos se tuottaa 30 jyvää, ja nämä kylvetään seuraavana kesänä, ja jatketaan kylväen joka kesä edellisen kesän sato, niin viidentenä kesänä jyviä on niin paljon kuin ihmisiä Pohjoismaissa ja seitsemäntenä kesänä neljä kertaa niin paljon kuin ihmisiä on maailmassa. Turhaan Jumalan sana ei sano: "Kuka pitää halpana pienten alkujen päivän" (Sak. 4:10). Evankeliumi lähti kaikkialle maailmaan 12 apostolin viemänä, ja levisi nopeasti hyvin laajalle. Tänään kylvetty sanan siemen, voi tuottaa suuren sadon, vaikka me emme tiedä, milloin ja missä. Toisin paikoin sanaa vastustetaan ja se hylätään, mutta aina jostakin löytyy sydämiä, joissa se itää, kasvaa ja tuottaa runsaan hedelmän. "Olkaa aina innokkaat Herran työssä, sillä teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa." (1 Kor. 15:58)

    4. Kristuksen valtakunnassa vallitsevat rauha ja rauhantyöt

    HERRA on opettaja. Mutta hän on myös tuomari, oikeuden jakaja. Tekstimme sanoo: "Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi (aurankärjiksi) ja keihäänsä vesureiksi (viinivesoimiksi); kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan eivätkä he enää opettele sotimaan." Mooseksella samoin kuin Israelin tuomareilla ja kuninkailla oli tehtävänä oikeuden jakaminen. Nyt tämä esikuva toteutuu hengellisesti. Jeesus sanoutui irti maallisesta oikeuden jakamisesta, kun hän sanoi eräälle miehelle, joka pyysi häntä hoitamaan perinnönjakoa: "Ihminen, kuka on asettanut minut teille tuomariksi tai jakomieheksi" (Luuk. 12:14), mutta Jeesus on luvannut olla joka päivä seurakuntansa kanssa, kun se harjoittaa avaintenvaltaa päästäen katuvat synneistä ja sitoen katumattomat synteihinsä, kunnes katuvat. Vihan ja koston mieliala kaikkoaa ja tilalle tulevat esirukous, siunausta toivottava mieli ja rakentava työ. Auralla muokataan maa hedelmälliseksi ja viinivesoimella pidetään köynnös tuottavana. Tämä tapahtuu oikean lain ja evankeliumin saarnan ja sen mukaisen sielunhoidon kautta seurakunnassa.

    Vanhassa liitossa Israel joutui maallisin sodin puolustamaan maata, jonka Herra oli sille antanut ja jossa Vapahtajan oli määrä syntyä ja toimittaa lunastustyönsä. Väärät profeetat piti Mooseksen lain mukaan tappaa, kuten profeetta Elia teki. Myös julkijumalattomille oli säädetty kuolemanrangaistus. Mutta Uuteen liittoon Jeesus asetti uuden toimintatavan (ks. esim. Matt. 13:28?30: nisu ja valhevehnä; 18:15?20: veljen ojentaminen; Joh. 8:3?11: syntinen nainen; Tiit. 3:10: harhaoppisen karttaminen). Rikkojia tuli ojentaa Jumalan sanalla, ei ulkonaisilla rangaistuksilla. Nyt on "maassa rauha", kuten enkelit jo jouluyönä lauloivat, - rauha Kristuksessa. Tätä hengellistä rauhaa ilmentävät myös Jumalan sanan mukaiset seurakunnan toimintatavat. Niihin ei sovi maallinen valtapolitiikka eikä miekkalähetys. Jesajan ennustus on käsitettävä hengellisesti eikä ulkonaiseksi maailman rauhaksi.

    Saamme olla mukana rauhan työssä, - omassa sydämessä Jumalan rauha ja Hänen rauhan ajatuksensa.

    Saamme sanoa Lina Sandellin kanssa:

                Sun sanas', Jeesus, säilyy vain, Sun valtakuntas kestää,
                Vaikk' valheen valta raivokkain Sen voiman tahtoo estää.
                Sun valtakuntas', voittava vanhurskaudella, rauhalla,
                Ain' halki aikain säilyy.

                Oi joskus näyttää kuin se sais' Jo turman kerrassansa
                Kuin myrskyn puuska puhaltais Sen maahan mahdillansa.
                Se näyttää sellaiselta vaan, Mut järkkyessä taivaan, maan,
                Se kestää järkkymättä.

                Ja maailma jos raivoissaan Sun istuintasi uhkaa,
                Se turhaan syytää valheitaan, On kaikki vastus tuhkaa.
                On valtas' iankaikkinen; Jo jonkun vuoden jälkehen

                Muut valtakunnat hukkuu.
                Sun, Jeesus, olkoon kiitos ain', Sä kuninkaista parhain,
                Kun valtakuntas' nähdä sain Mä kurja jälkeen harhain
                Ja vihdoin kansalaisna sen Saan siihen aina kuuluen
                Vain ihmeistäsi laulaa. SK 1967 128:1-3,6.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Nostakaa päänne!

    1. adv. sunn. Psalmiteksti.

    Nostakaa päänne te, portit, nostakaa päänne te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas. Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra, voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle! Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Ps. 24:7-10.

    I

    Olemme kirkkovuoden alussa. Kristityn elämä on aina alusta alkamista, ei koskaan täällä ajassa valmiiksi tulemista. Syntisinä synnymme, syntisinä elämme, syntisinä kuolemme. Mutta se, joka uskoo Kristukseen ja panee häneen koko turvansa, on vapaa synnin kirouksesta. Ollessaan armon alla hän ei ole vihan lapsi eikä vihan alla. Vaikka päivämme kuluvat Jumalan vihan alla, niin sielumme saa kuitenkin elää armon alla (Ps. 90:9,14). Jo täällä eläessämme olemme Jumalalle Kristuksessa otollisia, ja Jumalan sana kutsuu meitä pyhiksi, ei itsemme tähden, vaan sen armon tähden, joka meidät pyhittää. Niinpä Jumalan lapsi ei voi kerskata muusta kuin Jumalan suuresta armosta. Niin tänäänkin saamme käydä uuteen kirkkovuoteen armon alla, kun Herramme Kristus on Paimenemme ja Ystävämme.

    Tänä aikana kaikuu Jumalan seurakunnassa kehotus: "Nostakaa päänne te, portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet!" Ennen aikaan Jerusalemia ympäröivät vahvat muurit. Kaupunkiin tultiin sisään porteista, joita oli rakennettu muuriin. Pahoissa aikeissa tulevia ei laskettu sisään. Mutta kaupungin asukkailla oli esteetön pääsy. Myös hengelliseen Jerusalemiin käydään sisälle portista, Jeesus-ovesta. Kaupungin portilla oli oikeuspaikka, niin myös hengellisen Jerusalemin portilla. Siinä Jumala haastaa kulkijan käräjille kanssaan. Katuvalle hän sanoo: "Käykäämme oikeutta keskenämme: Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi, vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Oikeuden käynnin tuloksena syntinen vapautetaan tuomiosta, synnit annetaan anteeksi ja hänet lasketaan sisälle pyhien kaupunkiin. Katumaton sen sijaan jätetään ulkopuolelle, jotta hän katuisi ja tulisi uskoon.

    Kirkkovuoden alkaessa Jumalan sana ei julista ainoastaan, että Jeesus on ovi syntiselle käydä sisälle, vaan se sanoo: "Nostakaa päänne... kunnian kuninkaan käydä sisälle." Kun Herra Kristus ratsasti aasilla Jerusalemiin, tämä sana toteutui. Hän tuli kiitosvirtten keskellä, mutta poistui ristiä, kirouksen puuta kantaen pilkkahuutojen saattamana. Hän ratsasti sisään Messiaana, hänet työnnettiin ulos pilkkaajana. "Nostakaa päänne te portit, nostakaa päänne te, ikuiset ovet" on kehotus antaa kunnia Kristukselle. Mikään portti ei ole kyllin korkea hänen astua siitä sisälle. Mutta myöskään ei ole niin matalaa sydämen ovea, etteikö Messias nöyrtyisi käymään siitä sisälle. Sillä hän, joka ratsasti sisään, antoi myös viedä itsensä ulos, Golgatan kummulle.

    On kuitenkin tarpeen kysyä tekstimme kysymys: "Kuka on se kunnian kuningas." On yhtä tarpeellista saada siihen myös vastaus, sillä meidän pimeä sydämemme ei voisi koskaan keksiä siihen vastausta. Sen vuoksi Jumala itse kysyy ja itse vastaa: "Kuka on se kunnian kuningas?... Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa... Hän on Herra Sebaot."

    Alamme kirkkovuoden muistaen, että kerran kirkkauden Herra ratsasti sisään Jerusalemin porteista, muistaen, että tämä sama Herra Sebaot kolkuttaa sydämesi ovelle, joka kerta kun kuulet hänet armokutsunsa. Herra Sebaot on taivaan ja maan luoja, kaikkivaltias. Hän on se, joka itse on sanonut itsestään: "Minä olen kiivas Jumala" ja: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Kenelläkään, joka pysyy hänen vihollisenaan, ei ole toivoa, vaan hän on joutuva häviölle ja saava iankaikkisesti katua vastustustaan ja epäuskoaan. "Herra on väkevä ja voimallinen sodassa." Kristus voitiin ristiinnaulita, kirkkauden Herra voitiin tappaa, mutta heikoimmillaankin hän oli kaikkia vihollisiaan väkevämpi, kuollessaankin hän ajoi asiansa voittoon. Hänen asianaan oli evankeliumi. Ylösnousemuksellaan hän näytti voittonsa. Totta on sekin, kun Raamattu sanoo: "Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." Ja kaikki, mitä Raamattu sanoo, on totta.

    Jerusalemiin ratsasti itsestään ääntä pitämättä kaikkeuden Herra. Niin hän, "nöyrä, hiljainen, sävyisä, suloinen" (VK 1938/1943 1:3), antoi meille esikuvan.

    Veisaamme:

          Nöyryyttä, hiljaisuutta, Jumala rakastaa,
          Ei kärsi kopeutta ylpeitä vastustaa." (VK 1938/1943 7:3).

    Muistamme kokeneen Pietarin sanan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon", 1 Piet. 5:5. Ja: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan teidät korottaisi", 1 Piet. 5:6. Nöyrä alistuu Jumalan sanan alle eikä nouse vastustamaan sitä. Nöyrä kunnioittaa ja noudattaa Jumalan asettamia ihmiselämän järjestyksiä. Nöyrä on nöyrä Jumalan edessä, sitten myös ihmisten edessä. Hän tietää ja tunnustaa, että vain armosta hän, suuri syntinen, saa syntinsä anteeksi ja pääsee elämään. Ja huonoutensa tuntiessaan hän ei aseta mielessään itseään muiden yläpuolelle.

    Kun Kristus ratsasti Jerusalemiin, kivien ei tarvinnut huutaa, sillä hän oli valmistanut itselleen kiitoksen imeväisten ja lasten suusta. He veisasivat hoosiannaa Jeesukselle. Saakoon Herra Sebaot kiitoksen meidänkin suustamme, ja antakoon hän meille sen armon, että se kiitos ei pysähtyisi tähän päivään, niin että huomenna kieltäisimme hänen asiansa, vaan jatkukoon se joka päivä, niin että uskollisesti seuraamme hänen ääntänsä.

    II

    Eikö ole jotakin erikoista siinä, että kunnian kuningas, Herra Sebaot, käy ovista sisälle, jotka eivät ole kyllin korkeat Hänelle, josta Raamattu sanoo: "Katso, taivasten taivaisiin sinä et mahdu." Eikö vielä oudompaa siinä, että hän sallii heitettävän itsensä ulos kaupungistaan? Eikö vielä kummallisempaa siinä, että hän sallii itsensä ristiinnaulittavan rikollisten keskelle Pääkallon paikalle, häpeällisimmälle paikalle muurin ulkopuolelle? Eikö vielä monin verroin ihmeellisempää, että hän ei kiivastu vihaan ristiinnaulitsijoitaan kohtaan, vaan Hyvänä Paimenena etsii heidän sielujensa pelastusta ja rukoilee heidän edestään. Kaupungista heitettiin ulos ikuinen Rakkaus, Totuus, Lempeys, Hänet ristiinnaulittiin. Viha, panettelu, raakuus, valhe, ne saivat jäädä ja pääsivät valtaan pyhässä maassa. Sama toistuu kaikkialla maailmassa silloin, kun on kysymys Kristuksesta ja hänen evankeliumistaan. Mutta Jumalan seurakunnassa niin ei saa olla. On kohotettava portit kunnian kuninkaan käydä sisälle. Ja miksi emme kohottaisi. Hän saapuu armollaan. Hän nostaa syntisen kadotuksen kuopasta, jopa päästää hänen osalliseksi kunniastaan ja valtakuntansa perilliseksi.

    Ajattele sitä, että sinut vanhurskauttaa ja päästää synneistäsi kirkkauden Herra ja taivaan valtias antamalla sinulle työnsä hedelmän, pyhän kärsimyksensä ja kuolemansa.

    Miten autuasta onkaan viettää kirkkovuotta hänen nimessään. Sillä kun hän julistaa meidät synneistä vapaiksi, ei kenelläkään ole valtaa sitä peruuttaa. Kun Kristus on käynyt kärsimyksensä jälkeen sisälle taivaalliseen kaupunkiinsa kaiken Herrana ja tullut meille eläväksi tieksi, mekin saamme kulkea sitä samaa Kristus-tietä sinne, missä hän on.

     Golgatalla ilmeni vanhurskauden ja synnin sovittamaton vastakohtaisuus. Entä miten se on meidän sydämissämme? Hallitseeko siellä uusi ihminen?

    Kun Jumalan rakkaus kutsuu kääntymykseen, se kutsuu eheään kääntymykseen. Jumalalle ei kelpaa sellainen kääntymys, jossa onnutaan kahtaalle, jossa ihminen antaa itselleen synnillisiä vapauksia, jossa väärä evankeliumi saa elää yhdessä oikean rinnalla, jossa palvellaan maailmaa ja mammonaa ja suulla annetaan jotakin tunnusta Kristuksellekin. Ei, vaan Kristus kolkuttaa sydämen ovelle tullakseen sisään ja puhdistaakseen sydämen kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa.

    Jos on ihmeellistä siinä, että Kristus kulki sisään Jerusalemin porteista, vielä ihmeellisempää on se, että hän käy sisälle sydämen ovesta ja puhdistaa saastaisen sydämen aivan puhtoiseksi, valaisee ihmismielen pimeyden evankeliuminsa ihanalla valolla, antaa lain ahdistamalle sielulle rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, ja rakentaa yhteyden taivaan ja maan, Jumalan ja syntisen välille. Ihmeellisintä kaikesta on jokaiselle Jumalan lapselle, että tämä Herra on käynyt sisälle hänen sydämeensä. Niin, onhan hän sinunkin sydämessäsi?

    Kirkkovuodesta tekee otollisen vuoden Herran Sebaotin voitto ja rakkaus. Hän tuli todelliseksi ihmiseksi ja samalla vielä sen lisäksi lain alaiseksi, niin kuin Raamattu sanoo: "Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Gal. 4:4. Kun meiltä kysytään: miten voit päästä taivaaseen, kun pyhä laki on sinulta täyttämättä, voit sanoa: Totta, se on minulta täyttämättä, mutta se Herra, joka lain antoi, täytti sen itse minun hyväkseni ja minun sijassani, niin että se ei voi nyt minua tuomita. Sanoohan Raamattu: Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Kun meille sanotaan: Sinun on kuolemalla kuoltava ja mentävä ikuiseen kuolemaan, saat sanoa: Hän, joka on lain antanut, on minun sijassani käynyt kuolemaan, ja nyt olen hänessä vapaa kaikesta lain kirouksesta. Kun kiusaaja sanoo: Katso elämääsi, etkö huomaa syntejäsi, etkö käsitä, ettet sinä voi mennä sisälle taivasten valtakuntaan, saat sanoa; itse erehdyt ja puhut valhetta. Elämäni toki on puutteellista ja vaikka ahkeroinkin elää Jumalan tahdon mukaan se sellaiseksi jää, mutta en pane turvaani omaan elämääni, vaan yksin tähän Herraan Sebaotiin, joka on väkevä ja voimallinen sodassa. Olet hävinnyt, Kristus on minun ja minä olen hänen, ja uskossa häneen olen osallinen hänen voitostaan. Raamattu julistaa minullekin: Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä.

    Siispä saamme sanoa:

          (Siion,) rauha muuriesi sisäpuolla,Onni huoneessasi olkohon!
          Seurakuntaas, Herra itse puolla,
          Silloin taattu lasten rauha on. SK 1967 132:3.

    Markku Särelä

  • Olemme ihmeellisessä seurassa

    1. paastonaikainen sunnuntai. III vsk:n epistola.

    Te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö, ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista. Hebr. 12:22-25.

    Tämä on eräs Raamatun riemullisimpia tekstejä. Siinä tuodaan mitä lohduttavimmalla tavalla esille, minne ja millaiseen seuraan itse asiassa uskovat ovat jo täällä ajassa tulleet, kun he ovat saaneet panna sielunsa turvan Herraan Kristukseen.

    Usein olemme arkoja ajatellessamme omaa syntisyyttämme ja Jumalan ankaraa vihaa, koska olemme kokeneet jotakin siitä, minkä Israelin kansa sai kokea, kun Jumala antoi sille lakinsa. Silloin Siinain vuori järkkyi, maa tärisi jalkojen alla, vuori syöksi tulta ja omatunto todisti ihmisen syylliseksi Jumalan edessä. Kansa pyysi järkyttyneenä, ettei Jumala enää puhuisi heille vihassaan. Kun Jumalan laki koskettaa ihmissydäntä, se voi ilman ulkonaisia tehosteitakin näyttää meille mitä olemme. Välistä siihen liittyy elämän kovia kokemuksia. Mutta tekstimme tulee aran ja pelästyneen omantunnon avuksi ja kertoo, ettemme ole tulleet Siinain vuorelle, vaan Siionin vuoren tykö.

    Sen ohella, että meillä on vaara jäädä pelästyneinä Siinain vuorelle, meillä on myös aivan toisenlainen vaara, nimittäin vaara unohtaa se ihmeellinen asema, jonka olemme armosta Jumalalta saaneet, ja kääntyä kohti maailmaa ja sen ajatustapoja. Maailmalla on omat arvostuksensa siitä, mikä on tavoittelemisen arvoista. Kristityillä on alituinen vaara muokata arvostuksensa maailman mukaisiksi ja etsiä sitä, mikä alhaalla on. Tekstimme tulee meille avuksi ja sanoo: Katsopa, mikä on todella tavoittelemisen arvoista. Katsopa, mitä sinä olet jo saanut. Katsohan, missä seurassa olet. Katso, mikä sinua odottaa.

    Olemme käyneet Siionin vuoren tykö

    Siitä minne olemme tulleet, kun olemme saaneet kasteen ja uskon kautta syntimme anteeksi, tekstimme sanoo ensiksi: "Te olette käyneet Siionin vuoren tykö." Siionin vuorella uskon isä, Aabraham, uhrasi poikansa Iisakin sijasta oinaan esikuvana siitä uhrista, jonka taivaallinen Isä toimitti, kun hän uhrasi ainoan Poikansa maailman syntien edestä. Siinain vuorella jyrisi Israelin kansalle lain tuomio, mutta Siionin vuorella Jumalan viha oli Karitsan päällä. Jumala oli pannut hänet vastaamaan lakinsa edessä meidän rikoksistamme ja häntä rangaistiin meidän sijastamme, jotta me vapautuisimme syntiemme rangaistuksesta. Siionin vuori on sekin oikeudenkäynnin ja tuomion vuori. Mutta siellä tuomio kohdistui meidän edesvastaajaamme Kristukseen ja siellä meidät julistettiin tuomiosta vapaiksi. Sillä vuorella sijaiskärsijämme rukoili meidän edestämme: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Sillä vuorella ryöväri kaikkien lain rikkojien tyyppiesimerkkinä sai kuulla nuo ihanat sanat: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43) Mekin, jotka uskomme, olemme käyneet tälle vuorelle ja myös me saamme kuulla nuo lohdulliset sanat. Miten moni onkaan lähtenyt täältä ajan alhosta noiden sanojen turvissa katsomaan sitä, minkä nuo sanat lupasivat, ja miten monille nuo sanat ovat antaneet lohdutusta, kun synti on painanut ja tunto soimannut. Siionin vuorelle käyminen on samaa kuin tulla hengessä sovituksen paikalle kuulemaan Jumalan armahduspäätös ja saamaan silmiensä eteen kuvatuksi Ristiinnaulittu ja kuulla pyhät Raamatun sanat: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

    Olemme käyneet elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö

    Tekstimme sanoo toiseksi, että olemme käyneet "elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö". Jerusalemin kaupungilla oli erityinen merkitys Vanhan liiton Israelille. Se oli Jumalan kaupunki, mitä mistään muusta kaupungista ei sanota. Siellä näet oli temppeli, jossa Jumala asui ja johon koko Israelin jumalanpalveluselämä oli keskitetty. Niinpä Jeesuskin, kun oli täyttänyt kaksitoista vuotta, tuli kaukaa Nasaretista Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, ja hänen vanhemmistaan mainitaan, että he kävivät näillä juhlilla joka vuosi (Luuk. 2:41). Kun Jeesus poikasena oli siellä temppelissä, hän lausui häntä etsiville: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" (Luuk. 2:49) Jumala asui Jerusalemissa, koska siellä oli hänen säätämänsä jumalanpalvelus, joka esikuvan tavoin kertoi siitä uhrista, jonka Kristus oli antava. Nyt Uuden liiton aikana olemme tulleet taivaallisen Jerusalemin tykö, siis Jumalan seurakuntaan. Siinä on näet evankeliumin saarna, saarna ristiinnaulitusta Herrasta Kristuksesta. Tässä saarnassa Jumala lähestyy meitä, puhuu meille, ilmoittaa meille itsensä, antaa armonsa ja päästää synneistä. Siinä on Jumalan huone ja taivaan portti. Siinä on meidän äitimme, joka kasteella ja evankeliumin sanalla on uudestisynnyttänyt meidät elävän Jumalan lapsiksi elävään toivoon, kuten on kirjoitettu: "Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme." (Gal. 4:26) Emme elä lain orjuudessa, vaan kuten Raamattu sanoo: "sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi, mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa" (Hebr. 7:19). Olemme vapaita armolapsia, niin kuin taivaallinen äitimmekin on vapaa. Koska olemme tulleet Jumalan kaupungin tykö, olemme tulleet itsensä elävän Jumalan tykö. Hän lähestyy meitä verhoutuneena sanaan ja sakramentteihin, niin että hänen läsnäolonsa on meille - ei pelottava - vaan kaikin tavoin hyvä ja myönteinen asia.

    Olemme tulleet kymmenien tuhansien enkelien tykö

    Kolmanneksi Raamattu sanoo, että olemme tulleet "kymmenien tuhansien enkelien tykö". Enkelit ovat Jumalan lähettiläitä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä. Raamattu kertoo pyhistä enkeleistä, heiden suuresta lukumäärästään ja voimastaan ja siitä, kuinka he ovat olleet Jumalan lasten suojana ja turvana ja pelastaneet heidät monesta vaarasta. Kun Jumalan kansa oli suuressa vaarassa vihollisten ahdistamana profeetta Elisan aikana, hänen palvelijansa kysyi: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme?" Elisa sanoi: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa." Ja Elisa rukoili ja sanoi: "Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä.(2 Kun. 6:15-16). Rakkaat ystävät, olemme tulleet kymmenien tuhansien enkelien tykö. He ovat sinunkin turvanasi. Jumalan käskystä he suojelevat sinua sillä tiellä, jolle Jumala on jalkasi asettanut. Kun tunnet yksinäisyyttä ja voimattomuutta, kun maailma pilkkaa ja ahdistaa, muista tämä tukalimmassakin paikassa.

    Olemme tulleet taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon tykö

    Neljänneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö". He ovat niitä, jotka paikkakunnillaan ensiksi omistivat Jumalan armon. Nyt he ovat jo perillä. Taivaassa on jo armosta autuaitten joukko. Taivas on siellä, missä Jumala on. Täällä ajassa se on uskon varassa. Siellä ylhäällä se on näkemisessä. Se on samaa kuin olla Kristuksen kanssa paratiisissa. Siellä on ristin ryöväri, siellä ovat monet muut. He ovat juhlajoukko, Karitsan morsian ja hänen häävieraitansa ja aterioivat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Ihminen etsii ja arvostaa sitä, mikä on suurta, kuuluisaa, viisasta ja kunnioitettua. Sinä, joka uskot, kuulut siihen joukkoon, vaikka et esikoisena, kuitenkin heidän jälkeensä. Tosin tämä joukko ei ole suurta maailman mittapuun mukaan, mutta kylläkin sen mittapuun mukaan, jolla kaikki loppujen lopuksi arvioidaan. Mikään ole minkään arvoista, ellei jumalallinen Majesteetti anna sille edes ripausta omaa kunniaansa. Mutta Kristuksen omille on luvattu kirkkauden kuihtumaton seppele (1 Piet. 5:4). Tähän juhlajoukkoon sinäkin kuulut, joka uskot, oletpa miten halpa tahansa tämän maailman silmissä. Sinutkin kruunataan. Silloin ylistät täysin rinnoin Jumalan armoa ja rakkautta, hänen viisauttaan ja pelastussuunnitelmaansa. Pilkatkoon onneton maailma Jumalaa ja hänen evankeliumiaan todetakseen kerran, että alhaisinkin uskova oli suurempi, viisaampi ja kunniakkaampi kuin yksikään maailman mahtavista, sillä uskovat ovat tulleet "taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö".

    Olemme tulleet "tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala"

    Viidenneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala". Näillä sanoilla tekstimme muistuttaa siitä, että uskovat ovat tulleet Jumalan luo, joka on kaikki tuomitseva. Se tapahtuu ennalta ilmoitetulla perusteella: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16) Kristuksessa olemme saaneet käydä koko maan Tuomarin tykö, jota syntinen ei saa eikä voi lähestyä ilman Kristuksen lahjavanhurskautta. Jos on jo suuri ja ihmeellinen asia, että olemme tulleet Jumalan pyhien luo ja itsekin saamme heihin lukeutua, niin vielä enemmän on se, että olemme saaneet tulla Jumalan tykö, joka on kaikkien tuomari. Jumala, joka on kuluttavainen tuli, ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, joka ei kulunut tulen voimasta. Mekin olemme tulleet Jumalan, kuluttavaisen tulen, luo, ja katso me elämme, eikä kuitenkaan liekki meitä polta. Niin meillä on myös varmuus siitä, etteivät vihan liekit koskaan meihin yllä, vaan että Kristuksen vanhurskaus suojaa meitä, sillä syntimme ovat jo poisotetut.

    Olemme tulleet "täydellisiksi tulleitten henkien tykö"

    Viidenneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "täydellisiksi tulleitten henkien tykö". Nämä ovat niitä, jotka jo ovat päättäneet onnellisesti uskon kilvoituksensa Jumalan kutsuttua heidät luoksensa. Taivaan juhlajoukon ja maan päällä taistelevan seurakunnan välillä ei ole erottavaa juopaa. On yksi Kristuksen seurakunta. Mutta koska olemme tulleet niiden tykö, joiden usko on jo osoittautunut voimaksi viemällä heidät perille, täytyy meidänkin uskomme, koska se on sama kuin heillä, tuottaa saman tuloksen. Muista poisnukkuneita. Uskosi ei ole turha. Älä siis heitä pois uskallustasi äläkä toivoasi, vaan kilvoittele hyvä uskon kilvoitus.

    Olemme tulleet "uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö"

    Kuudenneksi tekstimme muistuttaa meitä siitä, että olemme tulleet "uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö". Jumalan luo ei ole astumista omissa synnin ryysyissä. Tarvitsemme syntien sovittajan, välimiehen ja puolestapuhujan. Jeesus on tämä välimies. Täällä opettaessaan hän kutsui syntisiä tykönsä ja sanoi: "Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." (Joh. 6:37) Taivaallinen Isämme on antanut meidätkin Jeesukselle eikä Jeesus ole meitä hyljännyt, vaan hän on pukenut meidät vanhurskaudellaan ja ottanut meidät vastaan omaan laumaansa. Niin hän teki jo silloin, kun saimme kasteen, ja niin hän tekee yhä uudestaan joka päivä kasteen liiton ja sanansa nojalla. Hänen luonaan saamme jatkuvasti kokea, kuinka hän kuljettaa meitä viheriäisille niityille ja johdattaa meitä paimenäänellään. Jeesus, Välimiehemme, on hyvä paimenemme, joka on antanut henkensä lammasten edestä.

    Samalla olemme tulleet vihmontaveren tykö

    Seitsemänneksi tekstimme sanoo, että olemme tulleet "vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri".

    Se veri, joka kerran vuosi koko maailman syntien edestä, on päivittäinen vihmontaveri. Se vihmoi meidät puhtaiksi silloin, kun meidät kastettiin, ja se vihmoo yhä, niin että joka ilta ja aamu saamme puhdistautua tämän veren voimalla. Sillä tämä veri on puhdistava, synneistä päästävä, laupeuden ja armon veri. Kun Kain vuodatti Aabelin veren, se huusi kostoa taivaaseen asti. Kun me teemme syntiä lähimmäisiämme vastaan, kärsimys, jota tuotamme lähimmäisillemme, huutaa kostoa. Mutta Kristuksessa kaikki pyhän lain vaatimukset ovat tulleet täytetyiksi. Kristus on kärsinyt sen vaatiman koston. Ja niin Kristuksen veri huutaa kaikkialle: "se on täytetty". Se kutsuu meitä uskomaan ja omistamaan pääsyn kaikista synneistämme.

    Loppukehotus

    Kun olemme saaneet kuulla nämä riemulliset asiat, niin ottakaamme vastaan myös kirjeemme vakava kehotus, joka päättää tämän päivän tekstimme: "Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista."

    Hebrealaiskirje alkaa sanoilla: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut." (Hebr. 1:1-2) Se muistuttaa edelleen Jumalan sanan mahdista, jolla Jumalan Poika pitää yllä maailmankaikkeutta. Se varoittaa sanan torjumisesta: "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Ja taas: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25) Ja tässä tekstissämme hän osoittaa, että se, joka hylkää Jumalan sanan, hylkää Jumalan.

    Jumala on alentunut ja tullut meidän luoksemme ja puhunut meille. Älkäämme me ylpeydessämme ylentäkö itseämme hänen tasalleen tai yläpuolelleen, vaan kuulkaamme, kun hän saarnaa meille autuuden sanaa, ja iloitkaamme siitä, että olemme saaneet käydä hänen ja hänen pyhiensä tykö. Amen.

    Markku Särelä

  • Oletko hengellisesti elävä

    Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef. 2:1-10.

    Jumalan sanan kuuleminen on lohdullinen, mutta myös vakava asia. Se on lohdullinen silloin, kun meille seurakunnassa kaikuu Hyvän Paimenen kutsuva, hoitava ja ravitseva ääni sieluja ruokkivana, omiatuntoja lääkitsevänä ja taivaaseen johdattavana. Se on vakava asia ensiksikin siitä syystä, että on kysymys meidän iankaikkisesta kohtalostamme, ja toiseksi siitä syystä, että seurakunnan pastorin eli paimenen on tehtävä tili siitä, kuinka hän on hoitanut hänelle uskotut sielut, siis siitä, onko hän totuudessa julistanut heille pelastuksen evankeliumin.

    Tekstissämme apostoli Paavali lohduttaa uskovia sillä tosiasialla, että Jumala on tehnyt heidät hengellisesti eläviksi ja että he ovat pelastetut uskon kautta. Tämä esittää meille tärkeän kysymyksen: Olemmeko me hengellisesti eläviä vai kuolleita? Olemmeko osallisia pelastuksesta vai kuljemmeko kohti iankaikkista kadotusta?

    Elämällämme on ajallinen tarkoitus ja iankaikkinen päämäärä. Ajallisen elämämme tarkoitus riippuu ajallisesta kutsumuksestamme. Sen avulla emme saavuta iankaikkista määränpäätämme. Vaikka sekin on tärkeä ja omantunnon mukaan hyvin hoidettava ja vaikka uskossa eläessämme palvelemme sillä Jumalaa, se ei kuitenkaan pelasta meitä eikä vie meitä Jumalaa lähemmäksi eikä anna meille hengellistä elämää. Toisin on asianlaita Jumalan meille antaman taivaskutsun. Tarkastelemme sitä nyt tekstimme valossa.

    1. Jumala tekee eläväksi

    Jokainen ihminen on luonnostaan hengellisesti kuollut. Tätä ihminen ei tahdo ymmärtää, vaan sen käsittämiseen tarvitaan Pyhän Hengen valaiseminen. Pakanauskonnot lähtevät siitä, että ihminen voi omilla pyrkimyksillään päästä Jumalan yhteyteen tai saavuttaa jonkinlaisen onnellisuuden tilan. Sekä roomalaiskatolinen että kreikkalaiskatolinen kirkko ovat hyvin kiihkeästi sillä kannalla, että ihminen ei ole luonnostaan hengellisesti kuollut ja että ihminen voi myötävaikuttaa kääntymisessään, koska hänellä on vapaa tahto. Reformoidut uudestikastajapiirit korostavat ihmisen vapaata tahtoa ja ratkaisua eivätkä pidä luonnollista ihmistä perisynnin alaisena eikä hengellisesti kuolleena. Raamatun todistus on kuitenkin selvä: "Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan." Tämä on tekstimme todistus. Se on lukemattomien raamatunkohtien todistus. Ja sen vahvistaa oikea kristillinen kokemuskin.

    Miten paljon tuskaa monet ovatkaan kokeneet sen tähden, että julistajat ovat panneet heidät tekemään omaa ratkaisua, jota he eivät ole voineet tehdä. Kristuksesta ja hänen armostaan he ovat hyvinkin voineet puhua, mutta ovat panneet sen ihmisen oman ratkaisun taakse eivätkä ole saarnanneet sitä vapaasti uskolla omistettavaksi.

    Muista, rakas kuulijani, Jumala tekee eläväksi. Kuollut ei herätä itseään henkiin. Se on evankeliumia, että Jumala kääntää ihmisen. Se, että ihmisen olisi itse itsensä käännettävä, on vääristynyttä lakia eikä lainkaan evankeliumia. Jumala lähetti kirkkonsa julistamaan sellaista sanomaa, jossa ihminen löytää levon sielulleen.

    Jos olet joutunut painimaan tämän asian kanssa, niin selvitä itsellesi Raamatun oppi perisynnistä ja usko, ettet sinä itse voi itseäsi kääntää. Tekstimme lausuu: "Me olimme vihan lapsia niinkuin muutkin." Siis kaikki ovat suljetut saman tuomion alle. Kaikki olivat luonnostaan synteihinsä kuolleita ja sen tähden vihan lapsia. Pelastuksemme ei ole siinä, että me itse käännämme itsemme, vaan tässä: "Mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa." Jumala tekee eläväksi. Hän kääntää ihmisen. Hän antaa uskon. Hän säilyttää uskossa. Hän vie perille. Tästä löytää rauhan, kuten laulussa sanotaan:

    Se tieto sielun rauhoittaa Ja rinnan tuskat lientää;

    Hän yksin lohdun varman saa, Ken Sanan luokse rientää. SK 1967 98:4.

    Apostoli ylistää Jumalan armoa siksi vaikuttavaksi syyksi, jonka ansiosta uskovat ovat tulleet eläviksi ja pelastuneet. Hän sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Ihmeellinen on Jumalan armo. Se antaa rauhan. Se tekee eläväksi. Se ei vaadi. Se vain lahjoittaa sen, minkä Kristus on meille hankkinut.

    2. Eläväksi tekeminen tapahtuu armonvälineiden vaikutuksesta

    Jumala on asettanut erityisen järjestelmän, jolla hän tekee hengellisesti kuolleista hengellisesti eläviä. Tämä järjestelmä on armonvälineet, evankeliumin sana ja sakramentit. Missä ne ovat käytössä, siellä Pyhä Henki toimii, saa hengellisesti kuolleet virkoamaan ja säilyttää heitä hengissä. Se on hyvin erikoinen järjestelmä. Ihminen voi paaduttaessaan sydämensä elämän sanalta jäädä hengelliseen kuolemaansa ja epäuskoonsa ja joutua omasta syystään kadotukseen. Mutta evankeliumi voi tunkeutua ihmeellisiä teitä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja Jumalalla voi olla omia sielläkin, mistä me emme ehkä voi odottaa heitä löytyvän. Kuitenkin Jumala haluaa, että hänen ilosanomaansa julistetaan avoimesti ja julkisesti kaikkialla kaikkien uskottavaksi ja että sitä varten Jumalan lapset kokoontuvat seurakuntina ja ylläpitävät julkista saarnavirkaa, todistavat itse uskostaan ja kutsuvat toisiakin kuulemaan eläväksi tekevää sanaa.

    Mitäpä kristikunta olisi ilman kastetta? Mitä ilman rippiä ja ehtoollista? Mitä ilman säännöllisiä jumalanpalveluksia ja sananjulistusta? Ja kun nämä käyvät vähiin tai vääristyvät, häämöttää loppu. Silloin ei vanhurskauden aurinkoa, Kristusta, näy taivaalla, silloin kuu, Kristus-valoa heijastava evankeliumi valaise yötä ja tähdet, sananjulistajat, tippuvat taivaalta eivätkä siis tee sitä mitä pitäisi, vaan häärivät maallisissa ja puhuvat omiaan. Herätäksemme kuolleista ja pysyäksemme elossa tarvitsemme sanan ja sakramentit. Luterilainen kristitty on oppinut antamaan niille arvon.

    Saarnatekstissämme apostoli Paavali ei varsinaisesti käsittele sanaa ja sakramentteja. Mutta hän puhuu siitä erityisesti kirjeensä neljännessä luvussa. Hän todistaa siinä, että niin kuin Jumala on yksi, kastekin on yksi. Hän puhuu apostoleista, profeetoista, evankelistoista, paimenista ja opettajista, jotka Jumala on antanut seurakunnan rakentamiseen. Ja monin muinkin sanoin hän tuo tässäkin kirjeessään tämän esiin.

    Kun Jumala tekee eläväksi, tarvitaan sitä varten Jumalan toiminta ja hän toimii lupauksensa mukaan sanassa ja sakramenteissa. Kun seurakunnan toiminta tapahtuu niiden alla, silloin olemme Pyhän Hengen vaikutuspiirissä. Jumalan sanalla on se lupaus, ettei tule takaisin Jumalan tykö tyhjänä, vaan se menestymään sen, mitä varten Jumala sen lähetti. Näin profeetta Jesaja todistaa kirjansa 55. luvussa.

    Ne, jotka halveksivat sanaa ja sakramentteja, ja ne, jotka muuttavat niitä joksikin toiseksi, eivät voi toivoa pelastuvansa. Kristus sanoo: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh. 6:63). Ja kun tämä ei kaikille kelpaa ja Vapahtaja kysyy meiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois", tähän me ja koko Jumalan seurakunta vastaa uskovan Pietarin kanssa: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh. 6:68-69). Amen.

    Markku Särelä

  • Olkaa armahtavaiset

    Neljäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

    Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä. Luuk. 6:36 – 42.

    Ihminen, joka ei tunne evankeliumia ja Jumalan armoa, on lain alla ja katselee lähimmäisiään lain kautta. Joko hän on tuomitsevainen tai suvaitsevainen tai jotakin siltä väliltä. Mutta kaikessa hänen mittansa on laki.

    Se taas, jolle Jumala on kirkastanut evankeliumin ja suuren armonsa, katselee lähimmäisiään evankeliumin valossa. Hän toivoo kaikesta sydämestään, että hänen lähimmäisensä uskoisivat Jeesukseen ja omistaisivat hänessä syntien anteeksiantamuksen. Hän ei hyväksy lähimmäistensä epäuskoista elämää eikä heidän syntejään. Mutta hän käsittää, etteivät epäuskoiset voi ajatella asioita muuta kuin lain kannalta. He eivät näet tunne armoa. Ja kun he eivät elä armon alla, he elävät ja toimivat parhaillaan niin kuin mihin kunniallinen ihminen omin voimin pystyy ja edellyttävät tietysti samaa lähimmäiseltään.

    Nämä kaksi suhtautumistapaa ovat toistensa vastakohtia. Nyt Vapahtaja opettaa meille tekstissämme oikeata suhtautumistapaa lähimmäisiimme.

    1. Uskovatkin tarvitsevat opetusta armahtavaisuudesta

    Tekisimme suuren erehdyksen, jos ajattelisimme, etteivät uskovat tarvitse opetusta armahtavaisuudesta. Jeesus puhui näistä asioista opetuslapsilleen. He olivat uskovia. Lisäksi he olivat Kirkon tulevia opettajia. Erityisesti Kirkon opettajien tulee tuntea nämä asiat. Sanoohan Jeesus tekstissämme: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.” Pastoreiden tulee siis olla elämässään tässä hyviä esikuvia, ja sen lisäksi heidän tulee oikein opettaa toisia. Jos Jeesuksen opetus armahtavaisuudesta ei ohjaa seurakunnassa sen jäsenten sydämiä, seurakunta ajautuu lakimaiseen ajatteluun.

    Kun Vapahtaja puhui armahtamisesta, hän asetti ratkaisevaksi asiaksi aivan jonkin muun asian kuin mihin oli totuttu. Opetuslapset kyselivät, kuinka monta kertaa tulee antaa anteeksi, ihanko seitsemän kertaa. Heillä oli jokin käsitys siitä, että heidän tulee antaa anteeksi. Mutta he halusivat jotenkin rajoittaa sen määrää. He ajattelivat, ettei voi antaa anteeksi loputtomiin. He kai varmaan pelkäsivät, että sillä olisi huonot seuraukset.

    Jeesus taas ei laskenut kertoja, vaan hän kiinnitti huomionsa aivan toisaalle, syntiä tehneen ihmisen sydämeen. Hän sanoi: ”Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." (Luuk. 17:4). Ja toisella kerralla hän vastasi kysymykseen, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:22) Siis ratkaisevaa ei ole anteeksi antamisen lukumäärä, vaan syntiä tehneen ihmisen sydämen tila. Jos hän katuu, hänelle on aina annettava anteeksi.

    Katumus ei ole teko, jolla Jumalan armo ansaitaan. Armoa ei voi ihminen itse ansaita. Jeesus yksin on sen meille ansainnut. Mutta jos ihminen ei kadu syntejään, hän ei voi uskoa. Vain sillä, joka katuu, on todellinen armon tarve. Armon soveltaminen katumattomalle, omahyväiselle, itsetyytyväiselle ihmiselle on samaa kuin helmien heittäminen sikojen eteen. Jos katumattomalle julistetaan synnit anteeksi, hän kysyy: ’Mitkä synnit?’ ja ajattelee: ’En ole tehnyt mitään niin pahaa. Olen tehnyt hyvääkin. Jos nyt jossakin olen vähän hairahtunut, kyllä se sen pahan korvaa.’ Katumaton ei parahda Jumalan edessä syntiensä tähden omassatunnossaan. Hänellekään emme saa julistaa kadotustuomiota, sillä vaikka hän siinä tilassa on lavealla tiellä, meidän tulee rukoilla hänelle kääntymystä. Mutta heti kun Jumalan laki on vaikuttanut hänessä omantunnon kauhuja ja kadotuksen pelkoa, häneen tulee soveltaa lohdullista evankeliumia.

    On niitä, jotka syntiensä tähden ovat murheellisia Jumalan edessä. Heidät tulee auttaa pois taakan alta Jumalan lasten iloon. Jeesus on jo ottanut pois heidän syntinsä ristinsä veren kautta. Heille tulee julistaa synninpäästö. Siinä emme saa ajatella sitä, kuinka monta kertaa niin on jo tapahtunut, vaan vain noudattaa Jeesuksen käskyä ja iloita siitä, että Jumala ei laske kertoja.

    2. Jos emme anna anteeksi,  meillekään ei anneta anteeksi

    Jeesus sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." Tällä Jeesus haluaa muistuttaa meille, että jos olemme anteeksi antamattomia, meidän käy huonosti. Jos annamme anteeksi, meillekin annetaan anteeksi. Tässäkään ei ole kysymys ansiosta Jumalan edessä, vaan vain tietystä lainalaisuudesta. Jos en armahda, ei minuakaan armahdeta. Jos armahdan, saan minäkin armon. Tätä opettelemme päivittäin Isä meidän rukouksessa, kun pyydämme: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

    Tätä opetusta tarvitsemme kipeästi. Sillä kovin usein helposti vihastumme, mutta hitaasti lepymme. Kun mielemme katkeroituu, on vaikeata ja lopulta mahdotonta antaa anteeksi. Sen vuoksi Raamattu muistuttaa: ”Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi”, Hebr. 12:15. On Pyhän Hengen vaikuttama suuri ihme saada armahtava sydän.

    3. Millainen asenne meillä tulee olla uskonveljiimme, jos he rikkovat

    Lopuksi Jeesus vielä muistuttaa oikeasta asenteesta uskonveljiimme, jos he rikkovat meitä vastaan. Hän sanoo: ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”

    Näillä sanoilla Jeesus osoittaa selvästi, ettemme näe rikkaa veljemme silmässä, jos meillä on iso puu omassa silmässämme. Jos me itse emme elä armosta, vaan ylpeydessämme elättelemme hurskaudestamme suuria luuloja, erehdymme ryhtyessämme ojentamaan veljeämme. Voimme silloin erehtyä ensiksikin vian määrittelyssä. Saatamme suurennella toisen vikaa. Voimme pitää häntä epäuskoisena, vaikka hän ei sitä ole. Emme arvioi tapahtumia ja asioita Jumalan sanalla, vaan järjellämme ja tunteillamme. Toiseksi voimme erehtyä asenteessamme. Asetumme veljemme yläpuolelle ja niin lähestymme häntä. Kolmanneksi voimme erehtyä tavoitteissa. Emme pyri voittamaan häntä Jeesukselle, vaan vain syyttämään ja tuomitsemaan. Neljänneksi voimme erehtyä työtavoissa. Emme paranna asiaa, vaan pahennamme sitä. Silmä on arka elin ja tarvitsee sille sopivan hoidon.

    Kun Jeesus puhuu meille näistä asioista, hän tuo esille sen, että vain ne, jotka tuntevat oikealla tavalla Jumalan armon, voivat auttaa erehtyvää ja rikkovaa. Vain heillä on edellytykset ymmärtää uskovan ihmisen heikkoutta ja ajatella asioita evankeliumin kannalta. Se ei tarkoita sitä, että Jumalan sana saisi tehonsa julistajan uskosta. Sana on tehoisa julistajan uskosta riippumatta. Jos epäuskoinen vain julistaa oikein Jumalan sanaa ja jakaa asetuksen mukaan sakramentteja, se kaikki on tehoisaa eikä meidän tarvitse emmekä me saa epäillä sen voimaa. Mutta sielun lääkärinä epäuskoinen tekee vääriä diagnooseja ja käyttää vääriä hoitomenetelmiä. Jos hän soveltaisi oikein Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, se vaikuttaisi hänen epäuskostaan huolimatta. Tilanne on sama, jos joku kouluttamaton ryhtyisi tekemään silmäleikkausta.

    4. On kysymys seurakunnassa myös meistä itsestämme

    On suuri Jumalan hyvä teko, kun hän suo seurakuntaamme sellaiset olosuhteet, joissa tämä Jeesuksen opetus toteutuu. Sehän tarkoittaa myös sitä, että me jokainen saamme Jeesuksen tahtoman sielunhoidon. Kun lankeamme, meitä autetaan nousemaan. Kun erehdymme, meitä ohjataan oikeaan. Emme elä yksin erämaassa, vaan toisten kanssa Jumalan seurakunnassa. Meillä on esirukoilijoita. Meillä on lohduttajia ja rohkaisijoita. Meillä on myös lihamme heikkouden ymmärtäjiä. On näkeviä taluttajia. On saman tien kulkijoita. On toisiakin armahdettuja.

    On suuri Jumalan siunaus, kun sydämessämme ymmärrämme lain ja evankeliumin eron ja kun se tulee esiin seurakunnan elämässä ja opetuksessa.

    Markku Särelä 19.6. 2005

  • Olkaa armahtavaiset! (Saarna, Luuk. 6:36-42)

    Pastori Markku Särelän saarna 21.7.2013 Siitamajalla