Jeesus on tosi Jumala

Teol. tri h.c., pastori Markku Särelä

Lue kirjaa PDF-muodossa(239 KB)

Kolmantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä. Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.' Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse. Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." Luuk. 15:1-10.

Herran kansalla on välistä riemullisia aikoja täällä maailmassa. Ne ovat aikoja, jolloin ihmiset tulevat tuntemaan syntinsä ja Jumalan vetäminä hakeutuvat turvaan Jeesuksen tykö. Tällaista tapahtui myös Jeesuksen maanpäällisen toiminnan aikana. Tekstimme sanoo: ”Ja kaikki syntiset ja publikaanit tulivat kuulemaan häntä.” Miten riemullista onkaan Jumalan kansalle, kun se saa kokea tällaista. Mekin haluamme huutaa Jumalan puoleen ja pyytää, että hän antaisi vielä tällaisia ihmeellisiä armon ja heräämisen aikoja lapsillemme, ystävillemme, kansallemme ja aivan vento vieraille, vieläpä kaikkialla maailmassa. Mutta ennen kaikkea

1. Meidän itsemme täytyy tajuta, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä.

Miten usein Vapahtaja törmäsikään siihen, että Israelin opettajat eivät tajunneet sitä, että hän oli tullut etsimään kadonneita ja pelastamaan syntisiä.

Israelissa oli Jeesuksen aikana selkeä, määrätietoinen kirkollinen organisaatio. Jerusalemissa oli upea temppeli ja siinä säädetty uhrijumalanpalvelus. Kaikilla paikkakunnilla oli synagogat, joihin tavan mukaan kokoonnuttiin säännöllisesti joka sapatti. Lisäksi tämä synagogaverkosto ulottui myös niiden keskuuteen, jotka asuivat Israelin ulkopuolella laajassa Rooman valtakunnassa. Pakanoita oli liittynyt siihen kaikkialla, ja heitä tuli myös Jerusalemiin rukoilemaan.

Mutta jossakin vaiheessa oli hävinnyt opettajilta ja heitä seuraavalta kansalta ymmärrys siitä, miksi tuo kaikki oli olemassa ja mitä varten työtä tehtiin. Suola oli käynyt mauttomaksi, ja oli lähellä sitä, että se oli tykkänään heitettävä pois ihmisten tallattavaksi. Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi” (Matt. 7:13). Jos kirkolta häviää käsitys olemassaolonsa perusteista, se ei ole enää todellinen kirkko, vaan maailman temmellyskenttä. Niin tapahtuikin, että Jerusalem hävitettiin eikä juutalaisten uskonnollinen toiminta ole sen jälkeen palannut siihen, mistä vielä oli jotakin jäljellä Jeesuksen aikana.

Kun Jeesus otti vastaan syntisiä ja söi heidän kanssaan, fariseukset nurisivat. Olisihan Jeesus heille kelvannut, jos hän olisi ylistänyt heidän hartauttaan, heidän näyttäviä tekojaan ja heidän lähetysintoaan. Mutta sitä he turhaan häneltä odottivat. Heidän hartauden harjoituksestaan Jeesus sanoi heitä moittien: ”He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'” (Matt. 23:5-7) Ja: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." (Matt. 15:8) Heidän teoistaan Jeesus sanoi: ”Mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (Matt. 23:3). Heidän lähetysinnostaan Vapahtaja lausui: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15).

Miten me ymmärrämme kirkon tehtävän? Tajuammeko, että Jeesus ottaa ja haluaa ottaa vastaan syntisiä? Vai luulemmeko, että kirkon työssä on kysymys pintakuoren kiillottamisesta, itsekehusta, itsensä korottamisesta halveksittujen yläpuolelle ja pelastuksen hankkimisesta omilla teoilla? Jos noin kuvittelemme, millä mielellä lähestymme niitä, jotka ovat ulkopuolella, ja minkä kuvan heille välitämme Kristuksen kirkosta? Jos tuollainen on perimmäinen ajatuksemme, miten lähestymme langenneita. Emmekö silloin halua kiillottaa heidän ulkokuorensa, mutta onko meillä lohdun sanaa heidän syyttävälle ja aralle tunnolleen? Ja entä mikä siinä tapauksessa on oman sydämemme tila? Emmekö silloin kuulemalla kuule, emmekä kuitenkaan kuule?

Kun tajuamme sen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä, iloitsemme siitä suuresti omasta puolestamme ja haluamme kuulla, kun hän puhuu meille iankaikkisen elämän sanoja. Silloin haluamme vetää myös toisia saman armon alle Jeesuksen uhriverellä puhdistettaviksi, jotta heidän huono, syyttävä omatuntonsa pääsisi Jumalan rauhaan ja heidän tuskaisuutensa, pelokkuutensa ja arkuutensa väistyisi ja he voisivat iloita siitä, että ovat armahdettuja ja saavat kutsua itseään Jumalan lapsiksi, joita he ovatkin.

Omistaaksemme itsellemme Jumalan armon ja saadaksemme rauhan sydämeemme, me tarvitsemme selvän tietoisuuden siitä, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja meidän tulee se uskoa pitämällä kiinni Jumalan sanasta.

 2. Vertaus kadonneesta lampaasta vahvistaa uskoamme siihen, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä

Jeesus kertoi vertauksen kadonneesta lampaasta tehdäkseen selvääkin selvemmäksi sen, että hän on tullut etsimään kadonneita. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.'” Ja hän vielä lisäsi: 'Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.”

Taivaassa pyhät enkelit loistivat kirkkautta ja ylistivät Jumalaa. Mutta Jumalan Pojan sydämellä olivat syntiin langenneet, kadonneet lampaat. Heitä hän lähti etsimään ja antamaan henkensä heidän edestänsä, että he pelastuisivat ja löytäisivät armon. Eksyksissä oleva lammas poukkoilee hätäpäissään sinne tänne eikä löydä laumaan. Mutta Kristus tuli, että hän nostaisi meidät eksyneet olalleen ja kantaisi taivaan kotiin perille asti. Ja kun syntinen tulee tässä armonajassa mielenmuutokseen ja pääsee Hyvän paimenen tukeville hartioille hänen kannettavakseen, taivaassa iloitaan ja riemuitaan suuresti. Suuri riemu on yhdestäkin, joka kääntyy.

Kun näin on, älä jää epätoivoon, vaan rohkaistu uskomaan. Kun näin on, rohkaise myös toisia eksyneitä uskomaan, että Jeesus juuri nyt, kun he kuulevat evankeliumia, nostaa heitä olalleen ja alkaa kuljettaa heitä kotiin.

3. Vertaus kadonneesta rahasta kehottaa seurakuntaa etsimään kadonneita ja ottamaan heidät Jumalan armon osallisuuteen

Jeesus kertoi vertauksen myös naisesta, joka kadotti hopearahan. Hän sanoi: ”Tahi jos jollakin naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Tällä vertauksella Jeesus haluaa erityisesti lähestyä paitsi naisia myös seurakuntia. Sillä seurakunta on Raamatussa Kristuksen morsian, ja seurakunta on pantu etsimään kadonneita. Raamatussa puhutellaan kaupunkeja tyttäriksi ja tarkoitetaan niiden asukkaita. Esimerkiksi ”tytär Siion” (mm. Joh. 12:15) tarkoittaa Siionin kaupungin eli Jerusalemin asukkaita, ja erityisesti Kristuksen seurakuntaa. Niin tässä vertauksessakin on Raamatun kielenkäytön mukaista ymmärtää Jeesuksen opettavan, kuinka seurakunnan tulee etsiä kadonneita.

Seurakunnan tulisi siis oivaltaa, että eksyneet ovat arvokkaita hopearahoja, joita on tarkasti etsittävä, ja kun raha löytyy, on kaikilla uskovilla aihetta ilojuhlaan. Sillä kun enkelit iloitsevat kadonneen löytymisestä, emmekö mekin? Ihmisen sielun tekee arvokkaaksi se hinta eli ne lunnaat, mitkä siitä on maksettu. Jokainen sielu on arvokas, sillä Jeesus on kärsinyt ja kuollut jokaisen edestä. Kun meitä ei ole lunastettu kullalla eikä hopealla, vaan paljon niitä arvokkaammalla eli Jumalan Pojan viattomalla kärsimisellä ja kuolemalla, hänen pyhällä, kalliilla verellään, voihan silloin ihmistä verrata hopearahaan, vaikka hän itsessään on vain tomu ja tuhka. Näin Jumalan rakkaus on tehnyt arvottomasta kallisarvoisen. Tämän saamme ja meidän tuleekin aina muistaa, uskoa omaksi autuudeksemme evankeliumi ja pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten, että he pelastuisivat.

Markku Särelä

Kiirastorstaina, II vuosikerran evankeliumiteksti 

Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti. Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen, niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö, nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani." Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää." Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat." Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Joh. 13:1-15.

1. Olemme täysin riippuvaisia Jeesuksen puhdistuksesta

Pestessään opetuslasten jalkoja Jeesus sanoi Pietarille: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Tämän hän sanoo myös meille, ja osoittaa tällä sanalla, ettei ole sellaista ihmistä maailmassa, joka ei olisi täysin riippuvainen pelastuksen asiassa Jeesuksesta. Kun meidät pyhässä kasteessa otettiin Jumalan armoliittoon, meidät uudestisynnytettiin ja puhdistettiin.

Kun varsin pian apostolisen ajan jälkeen evankeliumi hämärtyi eikä se enää ollut kirkas, alettiin ajatella, että kasteessa saamme anteeksi perisyntimme ja siihenastiset syntimme. Tämä oli aivan oikein. Mutta kun samalla ajateltiin, että kasteen jälkeisistä synneistä ei olisikaan anteeksiantamusta, se oli täysin väärin.

Nyt Kristus sanoo, että "joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki." Näin hän osoittaa, että olemme saaneet suuret lahjat kasteessa, olemme uskon kautta puhdistuneet. Kaste pelastaa, mutta ei ilman uskoa. Niinpä Juudas, vaikka oli kastettu kuten muutkin apostolit, ei ollut puhdas, koska hän oli epäuskoinen.

Mutta miten sitten on kasteen jälkeen tehtyjen, päivittäisten syntien. Onko niistä itse suoriuduttava? Katolinen kirkko opettaa, että Kristus antaa anteeksi vain perisynnin; itse on hyvitettävä muut synnit. Kristus sanoo sen sijaan: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Yhdellä Kristuksen uhrilla meidät on puhdistettu, niin kuin sana sanoo: Hän .. "on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa... Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hebr. 1:3, 7:14.

Siis yksi Kristuksen uhri on jo aikaansaanut puhdistuksen sekä perisynnistä että muista synneistä ja usko ottaa sen vastaan autuudeksi syttyessään ensi kerran ja joka päivä myös sen jälkeen. Jeesus sanoo: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani." Pelastuksemme riippuu joka hetki Jeesuksesta. Hän palvelee mielellään meitä ja pesee meidät puhtaiksi anteeksiantamuksella.

2. Se on autuas puhdistus

Kun Jeesus on meidät puhdistanut synneistämme, olemme puhtaita. Miten ihana asia. Synnit eivät paina, niiden rangaistus ei ole uhkana. Ne eivät erota meitä Jumalasta eivätkä hänen autuudestaan.

Ja kun joka hetki tarvitsemme anteeksiantamusta periturmeluksemme tähden ja päivittäisten hairahdustemme tähden, meillä on armon lähde mistä ammentaa. Kun Jeesus pesee jalkamme, päämme ja kätemme joka päivä, meillä on osuus hänen kanssaan. Se on taivasosuus, osuus Jumalan valtakuntaan.

Joka päivä saamme turvata kasteen armoliittoon, joka päivä elää evankeliumin sanan lupauksista. Saamme myös käydä ehtoollisen sakramentille ja kuulla nuo lohdulliset sanat: "Teidän edestänne", "syntienne anteeksisaamiseksi" ja saamme syödä Herramme tosi ruumiin ja juoda hänen tosi verensä.

3. Se on velvoittava puhdistus

Miten kiitollisia saamme olla siitä, että olemme armosta autuaita ja että meidät on kutsuttu autuutta omistamaan ilman tekoja, ilman omia ansioita, lahjana.

Tällaisia armosta eläviä olemme koko Jumalan seurakunta. Jeesus on pessyt meidät kiireestä kantapäähän, ja yhä päivittäin pesee ei vain pään ja kädet, vaan myös jalat. Hän nöyrtyy palvelemaan meitä monen moninaisilla rakkauden teoilla.

Olemme kaikki tästä palvelusta osallisia, siitä riippuvaisia yhtäläisellä tavalla. Hän sanoo: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."

Mitä tämä tarkoittaa? Ei ainakaan Jeesuksen teon matkimista, sillä Hän kysyy: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt" ja: "Minä annoin teille esikuvan", vaan sitä, kun Raamattu sanoo meille: "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Room. 12:10. Ja: "... ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne", Room. 12:3. Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 16.8.2020

3. lopp. jälk. sunn. 3. vsk:n ev.

Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä. Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: "Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme." Matt. 8:14-17.

Ihmiselämän kohtalot ovat usein hyvin erikoisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Voi tapahtua niin monenlaista. Yksi asia on kuitenkin varma: Siellä, missä sydämen turva on Kristuksen armossa ja missä teossa ja totuudessa seurataan Herraa Kristusta, saadaan kokea myös suurta varjelusta ja moninaista siunausta. Jeesus tuo siunauksen elämään. Tästä tekstimme puhuu meille tänään.

1. Siunaus ei tule ilman koettelemuksia

Tiedämme kahdentoista apostolin henkilökohtaisista olosuhteista huomiota herättävän vähän. Raamattu kiinnittää päähuomiomme Kristukseen ja siihen sanaan, jonka apostolit jättivät meille Pyhän Hengen johdossa. Tiedämme, että eräät apostoleista olivat Johannes Kastajan opetuslapsia, yksi oli tullimies, muutamat olivat kalastajia. Joidenkin apostoleitten isä tai äiti mainitaan. Vain Pietarista mainitaan, että hänellä oli vaimo ja anoppi. Kun Jeesus kutsui nuo kaksitoista apostoleikseen, he jättivät maallisen kutsumuksensa ja seurasivat Jeesusta. Pietarin kodista Raamattu kertoo meille lyhyesti erään tapahtuman. Ja se onkin tämän päivän tekstimme.

Pietarin koti oli Kapernaumissa. Hän oli avioitunut ja hänellä oli oma koti, jossa oli myös hänen anoppinsa, nyt korkeassa kuumeessa. Kun Jeesus kutsui Pietarin ihmisten kalastajaksi ja käski häntä jättämään kaikki ja seuraamaan itseään, se merkitsi ajallisenkin elämän asioissa jäämistä uskon ja Jumalan siunauksen varaan. Eikä kysymys ollut vain hänestä, vaan myös hänen perheestään, siitä, miten se selviää ja tulee toimeen.

Raamattu sanoo Kapernaumia Jeesuksen "omaksi kaupungiksi" (Matt. 9:1), jonne hän muutti Nasaretista, kun hän alkoi julkisen toimintansa. Kun Jeesuksella ei ollut omaa kotia, hän yöpyi Kapernaumissa Pietarin kodissa. Niin siitä kodista tuli paikka, joka levitti ympäristöönsä suurta siunausta.

Jeesuksen oleskelu Kapernaumissa, jopa kahdentoista apostolin kanssa, toi Pietarin kotiin paljon työtä ja taloudellisia menoja. Kun Pietari oli jättänyt kalastajan ammattinsa, hänen ja hänen perheensä toimeentulo oli riippuvainen niistä tuloista, joita Messias sai uskovilta. Pietari oli kestänyt kaikki kiusaukset ja seurannut kuuliaisesti Jeesusta luottaen siihen, että taloudellisetkin asiat järjestyvät Messiaan seurassa. Taloudelliset vaikeudet eivät ole este Jeesuksen seuraamiselle; jos estettä on, se on epäusko.

Ja nyt Pietarin anoppi oli sairastunut vakavasti kovaan kuumeeseen. Pietarin ja hänen perheensä usko koeteltiin, ja se kesti. Jeesus oli silloinkin tervetullut sinne opetuslapsineen. Jeesus paransi anopin, ja kohta tämä nousi ja palveli häntä. Kiitollinen ihminen palvelee auttajaansa ja hyväntekijäänsä.

Me usein unohdamme kiitoksen. Ajattelemme, että terveys kuuluu meille ilman muuta. Ja kun selviämme sairaudesta, ehkä emme huomaa olla kiitollisia niistä vuosista ja vuosikymmenistä, jotka olemme saaneet olla terveinä.

Kun Jeesus siunaa, hän siunaa koettelemusten avulla.

2. Siunauksen tuo Kaikkivaltias

Kun Jeesus paransi Pietarin anopin, vielä saman päivän iltana tuotiin hänen tykönsä paljon riivattuja ja sairaita ja hän paransi heidät sanalla. Hän ei alentunut shamaanien ja poppamiesten käyttämään suggerointiin. Hän lausui vain sanan, ja paraneminen oli tosiasia.

Tämä kertoi kaikille läsnä oleville, että Jeesus on kaikkivaltias. Ajatelkaa, millaisen näkökulman uskolle koettelemusten keskellä ja Jeesusta seuratessa antaa se, että hän on kaikkivaltias! Tuli mitä tuli, tapahtui, mitä tapahtui Jeesusta, kun Jeesusta seuraamme, niin ei ole hätää.

Tätä Pietari sai kokea tavan takaa Jeesuksen seurassa, usein yhdessä toisten opetuslasten kanssa. Kun Pietari heitti verkot Jeesuksen käskystä, hän sai valtavan kalansaaliin. Jeesuksen sanan voimasta hän käveli veden päällä, ja vajottuaan Jeesus pelasti hänet. Kun apostolit olivat myrskyssä aaltojen peittäessä veneen, Jeesus tyynsi myrskyn. Kun Pietari kiivastui ja iski Malkukselta korvan, Jeesus paransi tämän (Joh. 18:10 ym.). Ja kun Pietari oli heikko luullessaan olevansa vahva ja kulki kohti kurjaa kieltämistään, Jeesus kertoi hänelle etukäteen hänen lankeemuksestaan ja paluustaan. Pietari sai oppia, että Jeesukselta löytyy apu ja häneen saa ja voi turvata.

Jopa tämän kaiken välityksellä Pietari sai oppia, ettei hänen tarvitse hätäillä hengestään ja kohtalostaan edes kuoleman edessä, vaan että hän on kuolemallaan "kirkastava Jumalaa" (Joh. 21:19). Pietari luotti siihen, että Kristus herättää kuolleet ja ettei kukaan voi ryöstää Jeesuksen lammasta Hyvän Paimenen kaikkivaltiaasta kädestä. Näin hän koettelemuksissa vahvistui siinä uskossa, että Jeesuksen luona on hyvä olla, sillä hän on Jumalan Poika ja hänellä on iankaikkisen elämän sanat.

Muista sinäkin, että Jeesus on kaikkivaltias. Muista, että hän rakastaa sinua ja tahtoo auttaa sinua. Hän auttaa sinua silloin ja sillä tavalla kuin hän itse hyväksi näkee. Ihmiselämän vaikeuksissa ja koettelemuksissa on jo itsessään hyvän Jumalan hyvä tarkoitus; ne ovat siunausta, jotka ikään kuin kasvavat korkoa korolle. Aikanaan Jumala nostaa yltämme kurittavan kätensä ja laskee siunaavat kätensä päällemme; näin välistä tässä elämässä, mutta täysin vasta tämän päätyttyä. Ja niin on hyvä.

3. Suurin siunaus

Tekstimme päättyy erikoisiin sanoihin: "Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: 'Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme.'"

Kerran eräs verenjuoksutautia sairastava nainen kosketti Jeesusta, minkä johdosta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta." (Luuk. 8:46). Tämä tekstimme kertoo, että Jeesus parantaessaan sairaita otti heidän kipunsa päälleen. Näillä asioilla Raamattu haluaa kertoa meille jotakin tärkeätä.

Sairautta ei voida kokonaan poistaa tästä maailmasta luonnollisin keinoin eli lääkkeillä ja lääketieteellä ja luonnollisella paranemisella. Tosin ne ovat tärkeä ajallisen elämän lahja, jonka Jumala on tässä maailmassa rakkaudessaan säilyttänyt. Ihmiskunta tulee aina tässä ajassa kärsimään sairauksista lääketieteen edistyksestä huolimatta.

Mutta nuo Jeesuksen parannusihmeet olivat ikään kuin raikas tuulahdus siitä autuudesta, joka on Jumalan lapsille tuleva, kun taivaassa ei ole kipua, ei ruumiin eikä omantunnon kipua, eikä myöskään kuolemaa. Parannukset olivat samantapainen asia kuin se, kun Jeesus herätti kuolleita. Ja siihen tarvitaan aivan toinen lääke, kuin mitä luonnolliset lääkkeet ovat.

Sairaus on oire. Se kertoo hengellisestä kuolemasta, joka Aadamin lankeemuksessa tuli maailmaan. Sillä ihminen veti yllensä Jumalan tuomion: Sinun pitää kuolemalla kuoleman. Jotta pääsisimme eroon sairaudesta, on päästävä eroon synnistä. Sitä varten Jeesus tuli, että hän sälyttäisi päällensä meidän kipumme, kärsisi meidän kuolemamme, sovittaisi meidän syntimme. Kristuksen parannusihmeet toisaalta osoittivat hänet Jumalan Pojaksi, toisaalta kertoivat siitä, että hän saattaa lunastustyönsä voitolliseen päätökseen ja sovittaa syntimme.

Raamattu sanoo: "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Parannetut syntisairaudesta, jonka oireita ovat ajalliset sairaudet. Profeetta Malakia kirjoittaa: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat" (Mal. 4:2). Kun omistamme uskolla syntien anteeksisaamisen Kristuksessa, tapahtuu paraneminen. Se paraneminen on syntien anteeksisaaminen uskon kautta Jeesukseen. Kun synnit ovat meille julistetut Kristuksessa anteeksi, ei synti enää kadota. Sen myötä tulee paraneminen synnin seurauksista, kivusta ja kuolemasta. Täällä ajassa se on silmiltä salassa, kuljemme monien sairauksien ja lopulta kuoleman kautta, mutta iankaikkisuudessa, näkemisessä, kuten on tapana sanoa, autuuden iloa ei mikään häiritse. "Kuolemaa ei ole enää oleva."

Jeesuksen tekemät ihmeet olivat merkkejä Jumalan valtakunnan voitosta ja kiusaajan tappiosta. Apostolisilla ihmeillä Jumala vahvisti silloin saarnatun sanan ja meille Raamattuun kirjoitetun sanansa. Nyt Jumala antaa terveyttä ja parantaa niin kuin hyväksi näkee. Hän ei halua meidän kiinnittävän toivoamme tähän katoavaan maailmaan, vaan kun hän siunaa, hän siunaa taivaallisissa Kristuksessa ja suuntaa toivomme ylös, sinne, minne Kristus on mennyt edeltä ja jonne hän on luvannut noutaa omansa.

      Jeesuksen nimen kunniaa Raamattu julistaapi.
      Nimessä siinä saatanaa Myös heikko vastustaapi.
      Se nimi sairaat parantaa, Saa terveiks rammat voimallaan.
      Se nimi kuolleet haudoistaan Herättää eloon uuteen.

      Nimeä Herran Jeesuksen Ken huutaa avuksensa,
      Saa Herralta hän autuuden Ja taivaan omaksensa.
      Kun kerran kaikuu pasunat Ja eteen tullaan tuomion,
      Myös silloin meillä turva on Nimessä Jeesuksemme.

      Siis kiittäkäämme Jeesusta Ja hänen nimeänsä.
      On siinä turva ainoa Ja autuus yksinänsä.
      Hän kantoi syntikuormamme, Hän, Vapahtaja maailman,
      On ottanut pois kuoleman, Kun kuoli edestämme.

      VK 1938/1943 39:3-5.

Amen.

Markku Särelä

2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n ev.

Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: 'Anna minulle juoda.' Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: 'Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?' Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.' Jeesus sanoi hänelle: 'Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.' Nainen sanoi hänelle: 'Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'" Joh. 4:5-26

1. Jeesus paljastaa menneisyytemme ja syntimme

Sykarin kaivolla Samariassa käytiin kerran ikimuistoinen keskustelu samarialaisen naisen ja Jeesuksen välillä. Paikka oli historiallinen. Patriarkka Jaakob oli aikanaan, lähes 2000 vuotta aikaisemmin, antanut sen pojalleen. Vanhemmat antavat mielellään lapselleen jotakin pysyvää ja toivovat, että lapset osaisivat sitä arvostaa. Jaakob oli antanut Joosefille maa-alueen, jossa oli kaivo. Se oli tuottanut iloa suvulle ja paikkakunnalle pari tuhannen vuoden ajan. Kaivosta sai elintärkeän juomaveden koko kylä, sekä ihmiset että karja. Jumala oli sallinut kutsuttavan itseään "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi". Maa-alue ja kaivo olivat paikoillaan, Joosefin heimon alueella asui sekakansaa. Se tunnusti vain Mooseksen kirjat ja hylkäsi muun Vanhan testamentin sanan ja odotti Messiasta omasta joukostaan. Joosef oli aikanaan ollut uskonsa tähden kuolemanvaarassa ja vankeudessa. Hän toi poikansa Jaakobin siunattaviksi, ja hänen suurin toiveensa ja rukouksensa oli varmasti niin kuin jokaisen uskovan, että lapset vaeltaisivat oikean uskon tietä ja kuitenkin niin monet kulkivat toisille teille.

Näin tapahtuu usein. Lapset ja jälkipolvet osaavat arvostaa ajalliseen elämään liittyviä asioita ja käyttävät hyväkseen sitä, mistä on heille hyötyä. Sen sijaan uskon siirtyminen oikeana ja puhtaana polvelta toiselle on harvinaista. Voi olla jyrkkiäkin vastakohtia. Kuningas Kustaa II Adolf antoi henkensä torjuessaan paavinuskon vyörymistä pohjoiseen. Hänen tyttärensä Kristiina kääntyi katoliseen uskoon, siihen, jota torjuessaan hänen isänsä oli kuollut. Kirkkomme perustavat jäsenet ja pastorit lähtivät Jumalan sanaan sidotun omantunnon velvoittamina opillisesti sekavasta kansankirkosta. Miten monet heidän jälkeläisistään ovatkaan halveksineeet puhdasta Jumalan sanan saarnaa, jättäneet sanankuulon ja omaksuneet kansankirkollisuuden tai loitontuneet vieläkin etäämmälle!

Sykarin kaivolla on yksi useiden sukupolvien myötä loitontunut ihmispoloinen. Hän luulee olevansa oikeassa uskossa. Ja vaikka hän on elänyt maailmallista elämää julkisesti vastoin niitä käskyjä, jotka samarialaisillakin oli, hänen omatuntonsa uinuu. Ei kaiketi hänestä ole kirjoitettu tekstiämme sen vuoksi, että hän olisi ainutlaatuinen, eikö juuri sen vuoksi, että kaikki ihmiset ovat sellaisia siihen asti, kunnes Jumala herättää heidät synnin unesta?

Jeesus saattaa naisen omantunnon hereille. Hän sanoo: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen yrittää selvitä tilanteesta helpolla ja sanoo: "Ei minulla ole miestä." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Äkkiä naisen omatunto herää. Totuus on paljastunut. Hän ei voi itseään puolustaa. Eikä hän ole yksin, vaan hän on Jeesuksen edessä, hänen, joka näkee kaiken, senkin, mikä naiselta ehkä oli unohtunut.

Kun ihminen hylkää hyvän omantunnon ja oikean, pelastavan uskon, hän ei ota huomioon yhtä asiaa. Hän ei käsitä, että hän joutuu kerran tilille luopumuksestaan ja muistakin synneistään. Ja jos jotakin käsittääkin, niin hän välttää tilintekoa tajuamatta, että se kuitenkin tulee eteen kuoleman jälkeen. Eräs vakaa veli, joka aikanaan oli ollut maailmassa, mutta joka oli tullut parannukseen, kuvasi sellaista tilaa hirvittäväksi. Jos jo tässä ajassa ihmisellä voi olla hirvittäviä tunnontuskia omatunnon herätessä, mitä sitten on odotettavissa sillä, joka on kuollut parannusta tekemättä ja joutuu tekemään tiliä viimmeisenä päivänä, jolloin ei voi enää saada anteeksi?

Samarialaista naista kuitenkin onnesti loppujen lopuksi joutuessaan kiinni tekemisistään. Eikä tätäkään asiaa ole kerrottu sen vuoksi, että hänen tapauksensa olisi ainutlaatuinen, vaan sitä varten, että jokainen oppisi hänen esimerkistään, miten ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Onnellinen se onneton, jolle Jeesus on paljastanut hänen syntisyytensä ja kokee kovia sen tähden, sillä sielun parantaja ja lääkitsijä on lähellä.

2. Jeesus antaa tunnonrauhan

Miten kauniilla tavalla Jeesus johdattelikaan naista uskonasioihin. Vielä silloin, kun naisen tunto ei ollut herännyt, Jeesus kiinnitti naisen huomion siihen, että hänellä on annettavana elävää vettä. Nainen saattoi ammentaa vettä kaivosta ja tarjota sitä janoiselle, mutta Jeesuksella oli sellaista vettä, joka sammuttaa janon ikuisesti. Näin Jeesus sanoi: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen, kun ei ollut uskossa eikä ymmärtänyt uskon asioita pyysi: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Tämähän on luonnollisen ihmisen ajatuksenkulku. Jeesus kelpaa, jos hänestä on hyötyä tässä elämässä.

Sitten, kun omatunto herää syyttämään ja tuomitsemaan omat synnit, silloin tarvitaan Jeesusta myös siihen, mitä varten Jeesus varsinaisesti tuli maailmaan. Hän on itse sanonut siitä: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen hyvä paimen; Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:10-11.

Juutalaiset eivät seurustelleet samarialaisten kanssa. Kun nyt Jeesus kuitenkin puhuu naiselle eikä tuomitse häntä, vaikka on paljastanut hänen syntirekisterinsä, vieläpä ihmeen tavoin, nainen saa elämän vettä sielunsa janoon. Nainen oppii, mikä ero on sillä vedellä, joka ammennettiin noin metrin syvyydestä Jaakobin kaivosta, ja sillä elämän vedellä, jota Jeesus antaa. Jeesuksen vesi on armorikas elämänvesi. Vesi, joka tulee ylhäältä Jumalan luota, tulee alas virvoittamaan syvimmässäkin tuskassa ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häneen uskoo. Niin kuin Jumala erotti luomisessa vedet, jotka olivat avaruuden päällä, vesistä, jotka olivat sen alla, niin Vapahtajammekin erottaa tässä hengelliset ja maalliset asiat toisistaan ja päästä naisen hengellisestä janosta.

Opi siis tästä kertomuksesta, että sielun janoon ja omantunnon vaivaan on olemassa apu. Tämä apu on Jeesus, hänen sovitustyönsä ja anteeksiantamuksensa. Hän lausuu jokaiselle murheelliselle: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa... sitä, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos." (Joh. 6:35,37)

3. Jeesus ohjaa uskovat oikeaan hengelliseen kotiin

Uskova tarvitsee hengellisen kodin. Sen tarvitsi myös tämä nainen. Silloin elettiin erikoista ylimenoaikaa. Jeesus ei voinut kuitenkaan opastaa opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten synagogiin, vaan joutui varottamaan niiden hapatuksesta eli väärästä opista. Samariassa tilanne oli myös pulmallinen, jopa pahempi kuin Israelissa, jossa sentään oli oikea ulkonainen jumalanpalvelus Mooseksen säätämine uhreineen.

Jeesus irroitti samarilaisen naisen selvin sanoin samarialaisesta uskonnosta, kun hän sanoi: "Pelastus on juutalaisista." Sen lisäksi hän ohjasi naisen siihen seurakunnallisuuteen, jota Vapahtaja oli opettanut, jolle hän oli laskenut perustuksen ja joka käytännössä alkoi helluntaina ja kestää maailman loppuun asti. Hän sanoi: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Ja vielä Jeesus ilmoitti hänelle olevansa Messias. Kun nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.', niin Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'"

Tässä oli naiselle ja on jokaiselle meillekin hengellinen koti. Se on Jeesuksen ympärillä, hänen, joka on koko maailman Vapahtaja. Hänen ympärillään on hänen seurakuntansa. Hän on keskuksena, perustuksena ja kulmakivenä. Siinä tapahtuu oikea jumalanpalvelus Hengessä ja totuudessa. Tämä on hengellinen valtakunta, jota ei hallita maallisilla asioilla. Sen vuoksi Kristuksen kirkossa saa kaiken aikaan Jumalan sana ja sakramentit. Ne ravitsevat sielut. Niistä löydämme armollisen Jumalan. Niistä paljastuu se Kristuksen rakkaus, joka hänellä oli samarialaista naista kohtaan ja on meitäkin kohtaan. Niiden ihanat lupaukset lahjoittavat meille syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän. Kun Kristus vakuuttaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut, omatunto saa rauhan ja sydämiimme tulvehtii ilo. Siellä on hengellinen kotimme, missä tämä armonsana on puhtaana, ja siinä saamme olla jatkuvasti Jeesuksen jalkain juuressa.

      Jeesus puhuu. Sydämiltä syntikuormat kirpoaa.
      Armo työtä tekeviltä, tekemiset lopettaa.
      Levon löytää väsynyt, Sielun myrsky tyyntyy nyt.
      Jeesus puhuu. Vakuutuksen saa nyt moni murheinen.
      Kuullen anteeksantamuksen kaikille jo tullehen.
      Siitä saa he riemuun syyn, Kyynel vaihtuu hymyilyyn.
      SK 1967 145:3,4.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 14.3.2021

Pastori Markku Särelän raamattutunti Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2005 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 19.12.2010 Tampereella

3. adv. sunn. I vsk, epistola

Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. Sillä minä sanon, että Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa, niinkuin kirjoitettu on: "Sentähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi." Ja vielä on sanottu: "Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa." Ja taas: "Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat." Ja myös Esaias sanoo: "On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa." Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15:4-13.

Miten virkistävää onkaan saada siirtyä uuteen kirkkovuoteen siinä lujassa uskon varmuudessa, että Herramme Kristus yhä tulee seurakuntaansa kaikella lohdutuksellaan sanassa ja sakramenteissa. Jossakin ajallisessa asiassa toivomme voi tukehtua voittamattomiin vastuksiin, mutta iankaikkisissa, sielumme pelastusta koskevissa asioissa Jumala on antanut meille sellaisen toivon, joka ei sammu. Tätä toivoa Jumala haluaa ylläpitää ja vahvistaa.

1. Jumala on antanut meille pyhän Raamatun, jotta meillä olisi runsas lohdutus ja vahva toivo

Tekstimme lausuu meille pyhästä Raamatusta: "Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo."

Eräs suurimpia ilon aiheita Jumalan lapselle on se, että Jumala on puhunut hänelle selvin, ymmärrettävin sanoin. Tämä puhe on pyhä Raamattu, jonka Jumala on antanut meille profeettojen, evankeliumien kirjoittajien ja apostolien välityksellä.

Ihminen, joka on utelias ja tiedonhaluinen, haluaisi ymmärtää olevaisuuden salat ja päästä käsittämään Jumaluuden. Tässä ihminen ei kuitenkaan voi havaintojensa ja johtopäätöstensä varassa päästä kovin pitkälle. Hän voi käsittää jotakin Luojan suuruudesta ja siitä, millaista elämää Jumala ihmiseltä vaatii. Mutta ihminen ei voi luonnostaan päästä eroon pahasta omastatunnosta eikä voi saada kestävää rauhaa sydämelleen. Ihminen ei voi itse kurkottaa ylös Jumalan sydämeen ja löytää rakastavaa, anteeksiantavaa Jumalaa.

Mutta Jumala on itse avannut meille sydämensä. Hän on puhunut meille ihmisille siellä, missä me olemme, eikä hän ole vain puhunut pelkkiä sanoja, vaan sellaisia sanoja, joihin liittyvät hänen armolliset tekonsa ja hänen lohdutuksensa. Hän on luvannut ja antanut ihmiskunnalle Lunastajan.

Siitä tekstimme sanoo: "Ja myös Esaias sanoo: 'On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa.'" Iisain juurivesa on sama kuin Daavidin poika eli Herra Kristus, taivaan valtakunnan hyvä hallitsija, sen oikeudenmukainen kuningas.

Kristuksen valtakunnassa ratkaisee armo, eivät ihmisten oletetut ansiot. Kun Kristus otti ihmiskunnan synnit päälleen ja maksoi niistä hyvityksen Jumalalle, hänellä on valmiiksi hankittuna syntien anteeksiantamus meitä syntisiä varten. Kun hän antaa anteeksi, hän tekee sen sijaishyvityksensä nojalla, jonka Jumala on hyväksynyt riittäväksi maksuksi herättämällä hänet kuolleista. Niin pyhä Raamattu kertoo meille Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, ja ilmoittaa, että me saamme panna toivomme Kristukseen Jumalan edessä.

Tällaisen rakkauden Jumala on meille Sanassaan luvannut jo ammoin. Tällaisen rakkauden Jumala on jo meille antanut Pojassaan, ja sekin on Raamattuun kirjoitettu. Ja nyt Raamattu vahvistaa meidän toivoamme tällä rakkaudella. Se sanoo: "Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1 Joh. 4:9-10.

Olemme Jumalalle kiitollisia, että hän on sanassaan meille tämän ilmoittanut. Kirjoitettu on: "... 'mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.' Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." 1 Kor. 2:9-10. Saamme tuntea näitä Jumalan syvyyksiä, hänen rakkautensa mittaamattomuutta hänen Pojassaan. Ja tähän vetää meitä syntisiä Pyhä Henki osoittamalla meille armon tarpeen ja armon olemassaolon. Saamme rientää armolähteelle.

Nämä ihmeelliset asiat on Jumala meille ilmoittanut, vieläpä kirjoituttanut, niin että meillä on niistä mustaa valkoisella, jotta meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.

Kun maailma muuttuu ja uskonnollisesti valitettavasti huonoon suuntaan, kun on uskon tähden halveksuntaa, pilkkaa ja vainoa, kun meillä on kiusaus ja taipumus ailahdella, langeta ja sortua, tarvitsemme kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, jota yksin Jumala voi meille antaa, mutta tarvitsemme myös toivoa. Tässä pyhä Raamattu tulee meille avuksi. Sieltä löytyy suoranaisia Jumalan sanoja, joilla hän lohduttaa lapsiaan. Sieltä löytyy myös esimerkkejä Jumalan lasten kohtaloista. Miten paljon puhuvatkaan meille Raamatun kertomukset esimerkiksi Nooasta, Joosefista, Daavidista, Pietarista ja Paavalista, heidän suurista koettelemuksistaan, heidän kokemistaan vainoista, synneistäänkin, mutta erityisesti siitä, ettei Jumalan käsi ollut lyhyt auttamaan, ja siitä, että Jumalan armo Kristuksessa peitti suurimmatkin synnit.

Pyhä Raamattu ei jätä meitä epätoivoon, vaan antaa runsaan lohdutuksen ja vahvan toivon.

2. Hoivatkaa toinen toistanne, ettei kukaan menettäisi toivoansa, vaan että jokainen siinä päivä päivältä vahvistuisi

Tekstimme sanoo: "Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi."

Kristus on Hyvä Paimen. Hänestä Daavid laulaa: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden." (Ps. 23:1-3)

Kristus on ottanut hoivaansa ne, jotka ovat kastetut kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja jotka ovat saaneet uskon lahjan. Hän hoivaa heitä seurakunnassa. Hän tahtoo, että me miellämme seurakunnan tällaiseksi hoivakodiksi, missä heikkoja taivastien kulkijoita hoivataan kaikkinaisella Jumalan armolla.

Hoivaaminen tapahtuu aina Jumalan lohduttavalla sanalla, mutta tämä tulee osaksemme kahta tietä.

On Jumalan säätämä saarnavirka. Sen tulee puhua kaikkien seurakunnan jäsenten sydämille lohdutuksen sanoja. On elämän tilanteita, jolloin sitä aivan erityisesti tarvitaan. On omantunnon pistoksia syntien tähden, joihin apu löytyy anteeksiantamuksen suloisesta sanasta. Ja aivan erityisesti ilon päivinä on tarpeen pitää jalat maassa, nähdä ensisijaiset asiat ensisijaisina ja pitää iloiset ajalliset asiat oikeassa suhteessa siihen valtavaan ilon aiheeseen, että nimemme ovat kirjoitetut taivaassa. Saarnaviran asiana on tuoda esiin Jumalan armon moninainen siunaus lohdutukseksi ja toivoksi.

Jumalan sana opettaa seurakunnasta, että se on ihmisruumiiseen verrattava elävä organismi, jossa jokaisella on oma paikkansa ja merkityksensä kuten ruumiin jäsenillä ruumiissa. Siinä on hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine lahjoineen niin kuin ruumiissakin, mutta kaikki ovat tarpeellisia ja yhdessä, toistensa yhteyteen kuuluvina ne muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Tämä koskee myös toinen toisensa hoivaamista. Siinä jokaisella jäsenellä on omat tarpeensa ja myös oma tehtävänsä. Välttämättä meidän ei itse tarvitse tiedostaa, mikä se on, mutta kun olemme uskollisesti mukana, kyllä se siitä hoituu.

Miten suuri ilon aihe onkaan se, että olemme uskonveljiä ja uskonsisaria; meillä on sama evankeliumi, sama oppi, sama tunnustus, olemme saman tien kulkijoita; itsessämme olemme kaikki syntisiä, mutta Kristuksessa kaikki armahdettuja. Haluamme vahvistaa toinen toistamme säilyttääksemme lopullisen pelastuksen toivon ja siinä vahvistuaksemme.

Erityisesti silloin, kun ihminen joutuu syviin ahdistuksiin, hänen on tarpeen rohkeasti ottaa yhteyttä pastoriin ja puhua hänen kanssaan. Jumala ei halua, että menetämme toivomme, vaan hän haluaa, että meillä on selvä kuva kärsimyksen, kuoleman ja haudan kautta kulkeneesta ylösnousseesta Kristuksesta, josta pyhä Raamattu sanoo: Hän "pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun" (Kol. 2:14-15). Häneen meidät on kastettu, hänen voittosaatossaan me kuljemme, kuten apostoli Paavali kirjoittaa: "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!" (2 Kor. 2:14).

Tunne siis sinäkin Kristus, hänet ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, ja sinulla on "runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta". Amen.

"Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta."

Markku Särelä

Osa joulupäivän I vsk:n evankeliumista.

Armoa armon ruhtinaalta, rauhaa rauhan ruhtinaalta, Herralta ja Kuninkaalta, Jeesukselta Kristukselta, seimen lapselta.

Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut, ja minkä Herra meille ilmoitti. Luuk. 2:15b.

Vanhaan jouluperinteeseen kuului, jos mahdollista, päästä jouluksi kotiin. Naapureissa ei käyty joulupäivänä, vasta tapanina, niin kuin ei pitkänäperjantainakaan menty kylään. Joulukirkkoon piti päästä. Olosuhteiden muuttuessa tavatkin muuttuvat, esimerkiksi pieni vierailu voi tuoda jouluiloa. Jotakin säilyykin. Beetlehemin kedon paimenten joulu oli erilainen kuin meidän perinteemme tai nykyiset joulunviettotapamme. He olivat lampaitansa kaitsemassa. Siellä luonnon helmassa arkisen työn parissa he saivat yllättäen enkelien ilmoituksen suuresta ilosta, kun koko maailmalle oli syntynyt Vapahtaja. Haluamme noudattaa heidän kutsuansa ja lähteä mukaan etsimään joulua, kun he sanovat:

1. Menkäämme nyt Beetlehemiin, tallin seimeen!

Paimenet uskoivat enkelien ilmoituksen, ja siinä uskossa heillä oli joulu jo kedolla ennen seimelle tuloa. Heillä oli siitä Jumalan oma sana, jonka pyhät enkelit olivat heille taivaasta julistaneet. Se sana kertoi nyt täyttyneen sen, minkä paimenet olivat pyhien Kirjoitusten nojalla uskoneet kerran tapahtuvan. Tätä sanaa he eivät lainkaan epäilleet.

Niinpä he sanovat: "Menkäämme nyt Beetlehemiin!" Olihan enkeli sanonut: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." Ja enkeli jatkoi: "Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Pitihän Jeesusta mennä katsomaan, tuota maailmankaikkeuden suurinta ihmettä. Pitihän nyt riemuita Jeesus-lasta ihaillen. Pitihän oppia hänet tuntemaan oikein tarkasti. Niin mekin haluamme rientää yhä uudestaan ja uudestaan sinne, mistä Jeesus löytyy "oppiaksemme tuntemaan hänen rakkautensa" (Ef. 3:19), "sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin" (1 Joh. 4:16) säilyäksemme uskossa ja pitääksemme toivon vahvana loppuun asti (Hebr. 3:6).

Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Paimenet kedolla ollessaan saavat ilmoituksen sanan - etsimättä, kysymättä. He saavat neuvot ja ohjeet, miten he sitten löytävät Jeesus-lapsen ja kuinka he pääsevät häneen tarkemmin tutustumaan. Meillekin on ensisanoma tullut toisten tuomana - jo pyhässä kasteessa. Meille on opetettu kristinuskon keskeinen sanoma rippikoulussa. Silti Pyhän Hengen on tarpeen panna meidät etsimään Jeesus-lasta oppiaksemme tuntemaan hänet sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin pyhä Raamattu on hänet meille ilmoittanut. Muuten käy niin, että uskon asiat muuntuvat meidän onnettomassa sydämessämme pään tiedoksi ja järkeilyn kohteeksi, kadotamme pääasian ja lopulta menetämme ehkä ulkonaisenkin totuuden kehyksen.

Jeesuksen etsiminen on toki myös mielenkiintoista, mutta nälkäinen sielu ei kysy, mikä on mielenkiintoista, vaan se kysyy: missä on leipää. Paimenet ottavat vaarin noista enkelin määrältään vähäisistä, mutta riittävistä sanoista ja lähtevät Beetlehemiin, 'leipäkaupunkiin', katsomaan lasta, sitä elämän leipää, joka on tullut alas taivaasta (Joh. 6:48-51) tullakseen ravituiksi. He löytävät sieltä yhden lapsen, joka on seimessä ja joka siten täyttää annetun tuntomerkin. Universumin arvokkain aarre on mitä halvimmissa kääreissä. Paimenet tulevat toisten uskovien seuraan, Joosefin ja Marian. He ravitsevat muita ja saavat itsekin ravintoa.

Jeesus löytyy tänäänkin. Hänet löydämme Jumalan sanasta, pyhästä Raamatusta, ja sieltä, missä tätä sanaa julistetaan, sekä sakramenteista. Paimenet eivät menneet Jerusalemiin eivätkä lähteneet Aleksandriaan, Roomaan, Ateenaan tai Intiaan. He eivät menneet kuningasten linnoihin. He eivät menneet filosofien luo eivätkä pakanauskontojen valaistaviksi. He menivät yksinkertaisessa lapsenomaisessa uskossa sinne, minne enkeli heidät ohjasi. Mekin saamme kallisarvoisen neuvon etsiä Jeesusta Sanasta: "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh. 20:31).

      Taivaaseen, jos tahdot, katso Raamattuun!
      Jeesus kätkeytyypi Sanaan siunattuun.
      Siihen katsoville armo kirkastuu,
      Joulun salaisuus vain siitä paljastuu.  (Sk 1967 19:4)

Löytäjä kokee löytämisen iloa. Ihmeellisellä tavalla Raamattu avautuu etsijälle, sielu saa ravintoa. Kun pyhien yhteys toimii veljellisenä keskinäisenä lohdutuksena Raamatun vanhat tutut sanat säilyttävät sanomansa, mutta sen ohella ne antavat uusia selkeitä kiinnekohtia taivaan tiellä. Saarnaaja lausuu: "Viisaitten sanat ovat kuin tutkaimet ja kootut lauseet kuin isketyt naulat; ne ovat saman Paimenen antamia." (Saarn. 12:11) Miten lujan kiinnekohdan paimenet saivatkaan enkelin sanasta, johon yhdistyi Jeesuksen näkeminen. Ja meille sanotaan: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat." (Joh. 20:29). Paimenet saivat nähdä todistaakseen meille, että nämä asiat ovat todet. Me uskomme nyt heidän ja muiden todistuksen, joka on pyhässä Raamatussa.

Syntinen luontomme etsisi Jeesus-lasta muualta kuin sanasta ja sakramenteista. Se asettaa ulkonaisia ehtoja: täytyy olla tunnetta ja tunnelmaa, järjen ylevyyttä, valtiaitten suosituksia, häikäiseviä ihmeitä, ja erehtyy tykkänään. Jeesusta emme löydä omatekoisella etsimisellä, vaan Pyhän Hengen vaikuttamalla ja ohjaamalla etsinnällä. Jeesus löytyy lapsenomaisessa uskossa, ja sellainen usko löytää syntisten Ystävän.

Haluamme yhtyä paimenten iloon, kun he kutsuvat mukaansa sanoen:

2. "Menkäämme katsomaan sitä, mikä on tapahtunut!"

Kun Vanhan testamentin profeetat ammoin ennustivat Kristuksesta, he puhuivat hänen tulemisestaan ikään kuin jo tapahtuneena tosiasiana. Niinpä esimerkiksi profeetta Jesaja lausuu: "Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu" (Jes. 9:5). Vanhat heprean kieliopin tekijät, etevät kielimiehet, kuten Gesenius, nimittivät tätä profeetalliseksi perfektiksi. He opettivat, että oli kysymys tulevasta tapahtumasta. Jumala näki hyväksi ilmoittaa asian sillä tavalla, koska sen, mitä hän sanoi, täytyi tapahtua. Asia oli jo silloin ilmoitettaessa yhtä varma kuin jos se olisi jo tapahtunut. Uudemmat teologit ovat luopuneet tästä selitystavasta ja opettavat, että tuossa Jesajan ennustuksessa olisikin kysymyksessä joku hänen oman aikansa lapsi. He erehtyvät.

Ennustuksen toteutuminen oli varma. Se tapahtui Jeesus-lapsen syntyessä. Ja paimenet iloissaan sanoivat toisillensa: Menkäämme katsomaan sitä mikä on tapahtunut! Sitä, mikä on tapahtunut!

Oman aikamme epäuskoiset teologit sanovat, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunutkaan. He kieltävät Jeesuksen neitseellisen syntymisen ja hänen jumaluutensa. Silloin heillä ei myöskään ole joulua sydämessä. Jumalan sanan mukaan Jeesuksen, Jumalan Pojan syntymä ihmiseksi "on tapahtunut". Se on fakta.

Se, että uskomme sen tapahtuneeksi, faktaksi, ei vielä tee meistä autuaita. On tarpeen samalla uskoa, että tämä Jeesus on syntiemme sovittaja ja turvata hänen tuomaansa pelastukseen. Mutta jos emme usko Jumalan Pojan ihmiseksi tuloa, josta Raamattu puhuu, ei meillä ole myöskään syntien anteeksisaamista, vaikka kuinka sanoisimme siihen uskovamme, sillä pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin siinä Jeesuksessa, jonka Raamattu meille ilmoittaa (Apt. 4:12). Emme saa itse luoda itsellemme mieluista Messiasta.

Fakta on myös se, että lunastuksemme ei jäänyt keskeneräiseksi, vaan Kristus oli "kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil. 2:9), niin että hän kuollessaan saattoi sanoa: "Se on täytetty." Niinpä usko turvaa kokonaiseen, eheään Jeesuksen ansioon. Hänen lunastustyönsä oli vailla puutteita, täydellinen alusta loppuun asti. Riemuiten saamme sanoa: "On tapahtunut" ja "Se on täytetty."

Lopuksi haluamme vielä noudattaa paimenten kutsua, kun he sanovat:

3. "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti!"

Jo edellä puhuin siitä, että enkelien ilmoitus oli sanoma taivaasta, Herran sana. Mutta katsokaamme vielä tätä asiaa lähemmin. Eikö ole suurta ihmettä ja rakkautta, että Herra nöyrtyy puhumaan meille syntisille tällä tavalla. Herra lähestyy meitä ilosanomalla, ja lohduttaa meitä. Yön pimeyteen ja koleuteen kiirii Jumalan sana: "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on syntynyt Vapahtaja."

Onko sydämessäsi ehkä pahan omantunnon tuomaa kalvavaa piinaa? Onko siellä tuskaista epätietoisuutta ja epävarmuutta? Kyseletkö: Onko minulle armoa? Onko minulle paluuta Jumalan tykö? Saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa? Saanko tarttua kiinni jouluevankeliumin lohdutukseen? Kysellessäsi, kuule paimenten kehotusta: "Menkäämme katsomaan sitä, minkä Herra meille ilmoitti." Mitä Herra on puhunut, se on tärkeätä ja se on totta ja varmaa.

Meille ihmisille tämä on ilmoitettu. Juuri sinulle. Sillä Jumala, meidän Vapahtajamme, tahtoo, kuten Raamattu nimenomaan sanoo, "että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4).

Paimenet todistavat, että Herra on tämän ilmoittanut meille. Tätä ei ole kirjoitettu heidän tähtensä, vaan meidän tähtemme, että mekin omistaisimme saman armon. Virressä sanotaan:

      Armo kuuluu sulle juuri, Sulle raukka kurjinkin.
      Vaikka rintaas tuska suurin Kalvaa liekein polttavin.
      Kaikkein synnit Jeesus kantoi, Kaikkein tähden itsens antoi
      Ristiin, kärsimyksihin. VK 1938/1943 68:5

Miten iloista onkaan uskoa omalle sydämelle joulun riemuviesti! Miten lämmittävää ja rohkaisevaa havaita toistenkin siihen tunnustautuvan!

      Oi sanan rakkautta: Hän ottaa miehuuden.
      Näin etsii kadonneita ja rientää korpehen.
      En voi mä kyllin kiittää. Hän löysi minutkin.
      Kun armo vielä riittää, ken jäisi syntihin. SK 1967 17:2-3.

Kun olet saanut armon uskolla omistaa Jeesuksen Vapahtajanasi, joulu on sinunkin sydämessäsi. Silloin tunnustamme: Olen löytänyt Jeesuksen, olen löytänyt joulun. Joulu on siellä, missä Jeesus on.

"Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo, Pyhän Hengen voiman kautta." (Room. 15:13). Amen.

Markku Särelä

Joulupäivänä. I vsk:n evankeliumi

Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua, verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana. Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli. Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti." Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu. Luuk. 2:1-20.

1. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta", 2 Kor. 13:8.

Kun Aadam, ensimmäinen ihminen, lankesi Jumalan yhteydestä ja veti päälleen kuoleman kirouksen, Jumala paljasti paratiisissa iankaikkisen pelastussuunnitelmansa: Vaimon siemen polkee rikki käärmeen pään, 1 Moos. 3:15. Siitä lähtien perkele teki kaikkensa, ettei Jumalan suunnitelma olisi koskaan toteutunut.

Siitä asti kun Vapahtajamme voitollisen ylösnousemuksensa jälkeen antoi käskyn saarnata evankeliumia kaikille luoduille, perkele on tehnyt kaikkensa, etteivät Jumalan valitut tulisi iankaikkiseen autuuteen.

Rauhanruhtinas oli meille luvattu, Rauhanruhtinas syntyi, hän, josta Raamattu sanoo: "Hän on meidän rauhamme", Ef.2:14. Ja silti hän itse joutui sanomaan: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan", Matt. 10:34.

Vanhan liiton aikana kiusaaja pyrki tuhoamaan Vapahtajan esi-isät, ettei Jumalan lupaus voisi käydä toteen. Sitä oli Eesaun viha siunauksen saanutta veljeään Jaakobia kohtaan, sitä olivat ympäristökansojen sodat Israelia vastaan, sitä Herodeksen toimittaman Beetlehemin lasten murha.

Uuden liiton aikana kiusaaja on kylvänyt omaa teko-oppiaan puhtaaseen armon evankeliumiin, pyrkinyt viemään luottamuksen kirjoitettuun Jumalan sanaan, kylvänyt eripuraisuutta, nostattanut lihallista mieltä, vainonnut Herran seurakuntaa milloin avoimen julmasti, milloin peitetysti ja salakavalasti.

Profeetta Elia suri, että hän olisi jäänyt yksin jäljelle. Paavali oli välistä lähes yksin Rooman maailmanvallan edessä, lähes yksin puolustivat totuutta esimerkiksi Athanasios ja Luther. Miten mitätön on oma kirkkomme, miten heikkoja ihmisiä me olemme ja miten ankarien taistelujen läpi meidän on käytävä.

Me kuitenkin puhkeamme ylistykseen Raamatun sanoilla: "Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!... Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti. Amen." Room. 11:33,36.

Tässä taistelussa elää Jumalan kansa, jolla on rauha sydämessään ja joka rukoilee vihollisilleenkin hyvää ja erityisesti kääntymyksen armoa. Jouluevankeliumi vahvistaa uskoamme ja lujittaa meitä siinä totuudessa, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut", Room. 8:28.

Luvattu Vapahtaja syntyi kirjoitusten mukaan. Hän on Aabrahamin siementä ja Daavidin kuningashuoneen laillinen perijä. Hänen synnyinkaupunkinsa on Beetlehem. "Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan", Gal. 4:4. Kaikki tapahtui niin kuin oli kirjoitettu, niin kuin Jumala oli luvannut, vieläpä täsmällisesti Jumalan määräämänä aikana.

Tätä palveli Rooman maailmanvalta verollepanoineen ja suuren keisarin Augustuksen käsky. Sitä palveli ihmisten ahneus ja tylyys, kun köyhälle Marialle ja Joosefille ei löytynyt tallia parempaa majapaikkaa ja Jeesus oli pantava seimeen. Sitä palvelivat eläimet, jotka lämmöllään pitivät loitolla koleutta. Sitä olivat palvelleet ne monet sukupolvet, maat, kansat, sotilaat ja sodat, joiden avulla Rooman maailmanmahti oli luotu. Jumala käänsi pahankin palvelemaan tarkoituksiaan, niin että loppujen lopuksi kiusaajankin pahoine elkeineen täytyi palvella Kristusta ja hänen valtakuntaansa. Kristus syntyi, suoritti lunastustyönsä ja kun hän kuoli, hän kuolemansa kautta kukisti sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen. Hebr. 2:14.

Evankeliumimme tekee keisareista renkejä ja vihollisjoukoista selustavoimia. Se tapahtuu kuitenkin siten, että Kristus maan päällä ollessaan oli esivallalle kuuliainen kuten hänen uskovansakin ovat, ja niin, ettei pahaa sanota hyväksi, niin, ettei syntiä palkita, niin että paha saa ansaitun palkkansa ja rangaistuksensa, ja Jumalalle yksin tulee kunnia. Se ei kuitenkaan merkitse, että kaikesta voisimme sanoa: niin oli Jumalan tahto, vaan joudumme sanomaan: "Sen on vihamies tehnyt" (Matt. 13:28). Kristityt eivät ole fatalisteja, vaan rukoilemme: "Tapahtukoon sinun tahtosi."

Evankeliumi saarnataan sittenkin kaikessa maailmassa. Jumalan valitut kootaan kaikista ilmansuunnista ja hänen seurakuntansa ilmestyy viimeisenä päivänä kirkkaudessa täysilukuisena. Kristukseen uskovina meillä on lupa ja uskon rohkeus lukea itsemme siihen joukkoon. Jumalan antamin voimin haluamme myös toimia ahkerasti - ei totuutta vastaan - vaan totuuden puolesta.

2. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä", Joh. 3:16.

Keisari antoi käskyn: "Kaikki maailma oli verolle pantava." Enkeli ilmoitti "suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle". Keisarin käsky organisoi maailmanvallan. Niin suurten kaupunkien kuin pientenkin kylien asukkaat rikkaista köyhiin ilmoittautuivat verotusta varten. Pakko ajoi liikkeelle.

Herran enkeli seisoi paimenten edessä ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Paimenet pelästyivät suuresti. Mutta Herran enkeli sanoi: "Älkää pelätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tullut kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei edes määräystä mennä Jeesusta katsomaan.

Ei ensiksi maan mahtaville, vaan tavallisille ihmisille heidän arkisessa työssään, lammaspaimenille kedolla.

Ja kuitenkin se oli suuri ilosanoma, joka oli tuleva kaikelle kansalle. Aikanaan Jeesus valitsi 12 apostolia Hyvän Paimenen alipaimeniksi viemään evankeliumi kaikkeen maailmaan. Jos ei olisi ihmisten tekemiä esteitä, evankeliumi leviäisi nopeasti. Jos olisi 5 kristittyä ja jokainen heistä veisi evankeliumin vuodessa 20 muulle, ja nämä taas kukin kahdellekymmenelle jne., kuinka kauan kestäisi viedä evankeliumi nykyisen maailman noin 6 miljardille ihmiselle? Vain 7 vuotta. Jumala on tarkoittanut evankeliumin jokaiselle ihmiselle.

Herran kirkkaus loisti enkelin ympärillä. On kuin evankeliumista tulisi kirkas valo, joka on suunnattu sinua kohti, sinun sydämeesi. Se ei ole kuin salaman valo pimeydessä, joka hetkeksi valaisee maaston, mutta samalla sokaisee, niin että sen jälkeen on vaikea nähdä. Vaan se on valo, joka etsii sinut miljardeista maailman ihmisistä ja suuntautuu sinun sydämeesi, puhuu juuri sinulle. Salama tekee vaikutuksen tuhoavalla voimallaan ja sitä seuraavalla jyrinällä. Joulun evankeliumin valo tulee lämpimänä, hiljaisena, toivoa herättävänä pelästyneelle omalletunnolle ja sanoo: "Älä pelkää. Sinulle on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa."

Salaman leimauksessa näkyvät meidän syntisten kasvojemme juonteet, evankeliumin valossa näkyy seimen lapsi, syntisten Vapahtaja, Jumalan Karitsa, joka uhrasi itsensä meidän edestämme. Siinä näkyvät hänen haavansa, joiden kautta me olemme parannetut. Se julistaa: Syntinen, tässä on sinulle valo, tässä on sinulle armo, tässä on sinulle elämä, tässä on sinulle autuus. Se kirkastaa maailman Vapahtajan sinun omaksi Vapahtajaksesi. Se kirkastaa sen rakkauden, jolla Jumala on maailmaa rakastanut, rakkaudeksi, jolla hän on sinua rakastanut, rakkaudeksi, ettei yksikään, siis, ettet sinäkään hukkuisi, vaan että sinulla olisi iankaikkinen elämä.

3. Jouluevankeliumi vahvistaa Raamatun totuuden: "Rakkaus on Jumalasta", 1 Joh. 4:7.

Paimenet olivat kuulleet evankeliumin omille sydämilleen ja uskoneet sen. Nyt he rakastivat Jeesusta ja hänen evankeliumiansa. Asiasta piti saada lisää tietoa. Omasta halustaan kenenkään pakottamatta he lähtivät katsomaan Jeesusta ja menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Olihan se ainutlaatuinen kokemus, nähdä itse Herra. Tosin ilman Jumalan sanaa näky ei olisi antanut heille mitään sen kummempaa kuin jos siinä olisi ollut kuka tahansa pieni vauva. Niinpä paimenista sanotaan: "He ilmoittivat sen sanan, joka oli puhuttu tästä lapsesta."

Kun Jumala sytyttää rakkauden sydämiimme Jeesusta kohtaan, se virittää rakkauden Jumalan sanaan. Etsimme siitä syntisten ystävää. Paimenet puhuivat läsnäoleville ihmeellisiä lohdutuksen sanoja. Kuulijat ihmettelivät, "mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä". Tuskin paimenilla oli muuta vietävää seimelle kuin enkelien julistama Jumalan sana. Mutta siinä sanassa olikin itse Vapahtaja läsnä ja uskolla omistettavissa. Vaikka hän makasi seimessä, ei kukaan voinut häntä siitä silmillään omistaa sydämeensä, vaan siihen tarvittiin Jumalan sana.

Jumalan lapsi osoittaa mielellään rakkautta Jumalan kymmenen käskyn mukaan elämän eri aloilla lähimmäistä kohtaan. Siihen Jumalan armo antaa meille uskon myötä halua ja voimaa. Ja ennen kaikkea se antaa halun jakaa evankeliumi kaikkien kanssa. Evankeliumi on pääoma, joka jaettaessa ei vähene, vaan kasvaa.

Niin sanomme tänä jouluna: Sinä, iankaikkinen rakkaus, kiitetty olkoon nimesi, että olet minuakin rakastanut ja vetänyt minua puoleesi armosta. Anna sinä armosi myötä minullekin rakkaus sinuun, sinun sanaasi ja lähimmäisiini. Amen.

"Amen. Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen."

Markku Särelä

Joulupäivänä 2. vsk epistolateksti (toinen saarna).

Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.  Hebr. 1:1-12.

Miten voimme viettää oikeata joulua? Kuinka ihmismieli voidaan kiinnittää siihen, mikä on tärkeintä? Onko olemassa jotakin keinoa, jolla huomiomme voitaisiin siirtää ulkonaisesta kapaloiden tuijottamisesta itse persoonaan, Jeesukseen, ja hänen työnsä tutkimiseen? Mikä olisi sellainen voima, joka saisi meidät joulun todellisuuden tasalle? Se todellisuus ei ole vielä siinä, että tiedämme ja tunnustamme tosiksi Raamatun kertomukset joulusta, vaan siinä, että sen lisäksi Jeesus on meidän oma Vapahtajamme ja asuu sydämissämme uskon kautta. Sellaista joulua jokainen tarvitsee, vaikka ihminen ei osaa sitä luonnostaan kaivata tai toivoa. Ja mekin, jotka tosin jo Jumalan armosta uskomme ja joilla siis Jeesus on vanhurskautena, saatamme olla heikkoja uskossamme, niin että joulun viettomme pakkaa olemaan pinnallista. Siksi vakavissamme kysymme: Miten voimme viettää oikeata joulua, ja miten joulumme voisi olla jatkuvaa?

Jumalan kiitos, tällaisiin kysymyksiin on vastaus. Se löytyy tekstistämme, jossa sanotaan: "Jumala on puhunut." Emme ole erehtyväisten ihmisajatusten johdatettavina, vaan sanassaan pysyvän, luotettavan, totuudellisen Majesteetin edessä, joka rakkaudessaan puhuu meille siitä, mistä oikea joulu löytyy.

1. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi

Pyhä Raamattu ilmoittaa meille, ettei Jeesuksen syntymä ollut tavanomainen. Se oli poikkeava kahdessa suhteessa. Ensiksikin siinä, kenestä Jeesus syntyi ja toiseksi siinä, kuka syntyi. Vapahtajamme syntyi Jumalan erityisen asioihin puuttumisen johdosta neitsyt Mariasta Pyhän Hengen voimasta ja omaksui siten synnittömän ihmisluonnon. Jos tämä seikka on ymmärryksemme yläpuolella, vielä enemmän sitä on se, että tämä Jeesus lapsi on iankaikkinen Jumala. Tekstimme lausuu hänestä: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla..."

Kristus on Jumalan "kirkkauden säteily". Jumala on kirkkaus, häikäisevä valo, jota ihminen ei kestä nähdä. Tämä kirkkaus synnyttää säteitä, ja nämä säteet ovat aivan sitä samaa valoa kuin alkulähdekin. Samoin ovat Isä ja Poika samaa jumaluutta, samaa jumalallista majesteettia. Kun Jumala sanoo: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?, on kysymyksessä Jumalan "tänä päivänä", iankaikkisuus, jolla ei ole alkua eikä loppua.

Kristus on myös Jumalan "olemuksen kuva". Paratiisissa ihminen oli ennen lankeemusta Jumalan kuva heijastaen hänen ominaisuuksiaan, kuten pyhyyttä ja vanhurskautta. Jumalan Poika on siinä erilainen, että hän ei ole vain kuva Jumalan ominaisuuksista, vaan Jumalan olemuksen kuva. Hän on, kuten kristikunta tunnustaa, yhtä ja samaa jumalallista olemusta Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

Tätä kaikkea Kristus oli silloin, kun hän syntyi Beetlehemin seimessä ja kun hän sen jälkeen vaelsi Israelin kaupunkeja, julisti evankeliumia ja silloinkin, kun orjantappurakruunu painettiin hänen päähänsä ja kun hän antoi henkensä. Hän ei missään alennuksensa vaiheessa lakannut olemasta tosi Jumala.

Löytää todellinen joulu on samaa kuin saada uskoa, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja että hän tuli, ei itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Hänen kauttansa maailma on luotu. Voimakkaalla sanallaan, sanallaan, jossa on hänen jumalallinen voimansa, hän ylläpitää maailmankaikkeuden kaikkine yksityiskohtineen, sinutkin. Sitä tarkoittaa tekstimme sana: "Hän kantaa kaiken voimansa sanalla."

Jumala on antanut pyhille enkeleilleen tehtäväksi maailman hallinnan ja meidän kaitselmuksemme. Enkelit ovat suuria, väkeviä ruhtinaita, osa Jumalan näkymätöntä maailmaa, mutta eivät verrattavissa Poikaan. Sillä kun Poika ilmestyy viimeisenä päivänä, hänestä sanotaan: "Kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit."

Jos on jo valtava ero syntisellä ihmisellä ja pyhällä enkelillä, vielä suurempi ero on Jumalan ainosyntyisellä Pojalla ja hänen luomillaan enkeleillä.

Etsiessäsi joulua ja löytääksesi sen kuule siis, kun Jumala puhuu ja ilmoittaa sinulle: Seimessä makaava lapsi on Jumala meidän kanssamme, Immanuel.

2. Jumala on ilmoittanut, että hänen Poikansa alensi itsensä meidän lunastuksemme tähden

Kun Jumalan Poika makasi seimessä pienenä ihmistaimena, hänessä ei voinut nähdä mitään muista lapsukaisista poikkeavaa. Hänen päänsä päällä ei ollut sädekehää. Hän tunsi kylmää ja nälkää niin kuin muutkin lapset. Maria hoiti häntä niin kuin muutkin äidit hoitavat omia lapsiaan. Jeesus lapsi varttui iän mukana ja kulki niiden kehitysvaiheiden läpi, jotka ovat ominaisia ihmiselle, kun lapsesta tulee aikuinen. Ainoa ero tässä oli se, että Jeesus oli synnitön. Tämä kaikki kertoo siitä, että Jumalan Poika tuli todelliseksi ihmiseksi.

Jeesuksen elämä ei ollut kuitenkaan tavanomaisen ihmisen elämää, vaan se oli vainotun, halveksitun ja hyljätyn ihmisen elämää.

Kun vertaamme näitä kahta asiaa, Kristuksen jumaluutta ja hänen vainonalaista elämänosaansa, olemme tekemisissä paradoksin, vastakohtien kanssa. Miksi oli näin?

Jos Raamattu olisi ihmisten keksimä, se varmasti sisältäisi toisenlaisen sanoman ja tasoittelisi niitä vaikeuksia, joita se sanomallaan tuo ihmisjärjelle. Mutta kun se on Jumalan Sana ja kun Jumala on puhunut, se ei pyri hyväksi kaveriksi meidän filosofoivan järkemme kanssa, vaan julistaa aina: Näin sanoo Herra. Tähän ihmisen on tyytyminen. Jos Jumalan evankeliumi ei kelpaa, hänellä ei ole sinulle toista evankeliumia. Todellinen joulu ei löydy inhimillisen järkeilyn kautta, vaan Jumala tuo sen sanallaan.

Katso paimenten ketoa. Yllättäen enkeli ilmestyy, varottamatta. Hän kertoo uutisen: "Älkää peljätkö, katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." (Luuk. 2:10-12)

Enkeli julisti Messiaan syntyneen, Jumalan Pojan, Herran, alentaneen itsensä. Suuri enkelijoukko viestitti, miksi näin tapahtui. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on mielisuosio."

Todellinen, kestävä joulu löytyy, kun Jumala ilmoittaa meidän sydämellemme, että hänen Poikansa tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden, ja kun hän synnyttää meissä uskon. Usko ei synny ihmisen omista voimista, vaan sen saa aikaan Jumalan sana, evankeliumi.

Tekstimme kertoo meille lyhyesti Jumalan Pojan ihmiseksi tulon tarkoituksen sanomalla: "toimitettuaan puhdistuksen synneistä". Näin se katselee koko Jeesuksen lunastustyötä yhtenä loppuun suoritettuna kokonaisuutena. Niin mekin haluamme katsella Jeesuksen työtä Beetlehemistä Golgatalle.

Luonnostaan ihminen yrittää itse puhdistaa itsensä, mutta Jumala on puhunut, että puhdistus on jo tehty Kristuksen toimesta. Siten Jumala on saanut kunnian korkeudessa, ja me olemme saaneet valmiin armon. Meidän lunastuksestamme on maksettu riittävä hinta. Armo on kaikille hankittu, jokaista varten, sinuakin.

Jumalan Poika tuli alas taivaasta, jotta hän voisi kerran sanoa Isälleen: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut" (Hebr. 2:13) ja jotta sinäkin olisit tässä Jeesuksen lasten autuaassa joukossa.

Saamme laulaa todellisen joulun löytäneinä:
      Meille on Hän syntynyt, kansaansa on etsinyt,
      Auttajaksi ehtinyt. On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
      Gabrielin ennustus on täytetty. Eijaa, eijaa!
      Herra meitä armahti, Taivas meille aukeni. Halleluja!
      Tyydy pilttiin pienoisehen, Jeesuksehen, yksin vaan,
      Toista turvaa et sä löydä milloinkaan.
      Vaimon siemen siunattu, Immanuel,
      syntyi niinkuin ilmoitti jo Gabriel. VK 1938/1943 20:2

Markku Särelä

14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2 Tim. 2:19-21

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Me kiitämme Sinua, että saamme jälleen kuulla Sinun sanaasi ja rukoilemme: Anna meille kuulevat korvat ja vastaanottava sydän, ettemme olisi vain sanasi kuulijoita, vaan myös sen tekijöitä. Anna sanankuulon koitua meille sielujemme pelastukseksi ja Sinulle kunniaksi. Amen.

Rakkaat kristityt Herrassa!

Johdantoa

Kristillisen seurakunnan elämä ja vaiheet näyttävät aivan erilaisilta, riippuen siitä, mistä niitä katsellaan.

Jos niitä katsellaan ulkopuolelta, arvioperusteena on ihmisen luonnollinen lain tuntemus, järki, toiminnan ulkonaiset tulokset, menestys, suuruus ja muut sellaiset tekijät. Arvioinnissa voi olla paljon oikeata, mutta yhtä hyvin myös paljon väärää. Tulokset, menestys ja suuruus eivät voi koskaan olla seurakunnan tuntomerkkejä, koska Nooa oli vanhurskauden saarnaaja ja vain 8 sielua pelastui arkissa. Ulkopuolelta käsin ei kuitenkaan ymmärretä kristillisen kirkon varsinaista olemusta; eikä myöskään yksityisen kristityn uskon taistelua. Ja kuinka näitä asioita voisivatkaan ymmärtää ne, jotka eivät ole Jumalan lain edessä tulleet tuntemaan syntejään ja turmeluksensa hirvittävää syvyyttä. Kuinka ne voisivat ymmärtää kristillisen kirkon vaiheita, jotka eivät tunne Kristusta eivätkä hänen lunastustyönsä merkitystä, ne, jotka eivät elä armosta, vaan jotka ovat teko-opin lumoissa ja sen vankeina, ne, jotka eivät tunne Jumalan sanan voimaa eivätkä sen arvoa ja ihanuutta.

Jos taas kristillisen seurakunnan elämää tarkastellaan sisältä päin, meillä Jumalan armolapsina voi olla esimerkiksi seuraavia näkökulmia. Voimme tarkastella, mitenkä ne lapsukaiset, jotka ovat pyhässä kasteessa tulleet Jumalan valtakuntaan, säilyttävät uskonsa, sikäli kuin voimme tarkata sitä, heidän pitäytymisestään armonvälineisiin, kristillisestä vaelluksesta ja uskon tunnustamisesta. Miten suuri ilo onkaan vanhemmille uskoville, kun nuori selviää kuohuntavuosistaan uskon säilyttäen, tai palaa maailman poluilta, jos on niille langennut.

Toinen näkökulma voi olla se, kuinka seurakunnan julistus tavoittaa ulkopuolella olevia ja kuinka heitä tulee mukaan uskonsa tunnustaen. Ja miten Jumalan seurakuntaa sävähdyttääkään se, kun epäuskosta tullaan uskoon tai sielun pelastusta uhkaavien harhojen keskeltä tullaan käsittämään Jumalan sanan oikea oppi ja tunnustaudutaan siihen.

Nämä ovat oikeita asioita, vaikka ne eivät ratkaise sitä, onko kirkko oikea vai ei.

Kolmas näkökulma voi olla se, kuinka seurakunta Jumalan armosta ja hänen sanansa johtamana varjeltuu puhtaassa opissa ja välttää kiusaajan kavalat ansat.

Voit itse miettiä myös muita näkökulmia.

Apostoli Paavalilla oli eräs asia aivan erityisesti mielessä, kun hän kirjoitti rakkaalle hengelliselle pojalleen Timoteukselle. Se on Jumalan näkökulma, jolla hän haluaa meidän itsekunkin katselevan seurakuntaamme ja jäsenyyttämme siinä. Apostoli lausuu: Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Ilmiselvästi Jumala tahtoo, että meidän suhteemme seurakuntaamme lepää rehellisesti Jumalan varmojen lupausten lujalla pohjalla.

1. Jumalan varma lupaus: "Herra tuntee omansa"

Apostoli Paavali lohduttaa Timoteusta ja meitä kaikkia tällä lupauksella: "Herra tuntee omansa". Itsekin tiedät, mitenkä ihana lupaus tämä on, jos olet saanut kokea armotonta, asiatonta tuomitsemista. Kun Jumalan sanan mukaisia tarkoitusperiäsi vääristellään, kun Sinulle aukaistaan eteesi helvetin ammottava kita, kun kiusaaja syyttää sinua Herran edessä kuin aikanaan ylimmäistä pappia Joosuaa (Sak. 3), kun syntisi soimaavat sinua ja kun todella tarvitset lohdutusta, miten vapauttavaa on kuulla Jumalan oma sana: "Herra tuntee omansa." Silloin olet armahdettuna Herrasi edessä. Ja kun hän kysyy: "Missä ovat tuomitsijasi", niin vaikka heitä olisi sankat parvet ympärilläsi, tiedät, että vain yksi asia ratkaisee, nimittäin Herran oma sana. Tuo sana, joka lausuu: "Mene rauhaan; en minäkään sinua tuomitse."

Saat siirtyä ihmisten edestä Jumalan eteen, ihmistuomioista Jumalan armotuomion alle. Vapauteen, Jumalan lasten onnelliseen vapauteen.

Monenlaisia vaiheita oli apostoli Paavali kokenut ja kertoo niistä tässä kirjeessään Timoteukselle. Hän on vankina, odottaen mestausta. Paljon ei ole hänellä aikaa. Kohta hän saa nukkua odottamaan ylösnousemuksen aamua ollakseen aina Herransa luona. Hän saa herätä viimeisenä päivänä ja hänen päähänsä painetaan vanhurskauden kuihtumaton seppele. Ja nyt hän lohduttaa Timoteusta, jonka asiana on jatkaa Paavalin jälkeen Jumalan evankeliumin julistamista: "Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." (2 Tim. 4:8). Seppele on varattuna, valmiina kaikille tosi uskoville. Ja vanhurskas tuomari antaa sen vanhurskaille, siis niille, jotka ovat turvanneet Jumalan armoon Kristuksessa.

Paavali oli joutunut jättämään saatanan haltuun eli poistamaan seurakunnasta synteihinsä pidätettyinä Hymeneuksen ja Filetuksen, jotka väärällä opilla turmelivat monen uskon. He opettivat ylösnousemuksen jo tapahtuneen. Vakava häiriötila oli tullut seurakuntaan, joka oli tällä toimenpiteellä parannettava. Monet seurasivat harhaopettajia ja jättivät apostolisen seurakuntayhteyden. Miten murheellista! Järkyttävää! Oikea Jumalan sana ei heille kelvannut, vaan nämä harhaopettajat olivat heidät lumonneet ja he seurasivat ihmisiä eivätkä hyvän Paimenen ääntä. Heissä oli varmasti monenlaisia. Toiset olivat sydämessäänkin omaksuneet harhan ja kadottaneet pelastavan uskon. Mutta eivät kaikki. Oli yksinkertaisia sieluja, jotka eivät olleet käsittäneet harhaopettajien oikeata olemusta ja sydämessään turvasivat armoon. Ehkä myös nuoria ja lapsia, jotka eivät kyenneet arvioimaan tapahtunutta. Paavali lohdutti: "Herra tuntee omansa."

Paavali ei voinut nähdä, kuka noista harhaopettajien seuraajista oli uskossa, kuka ei. Mutta Herra näki. Hän ei erehdy. Ja hänen tuomionsa on ehdottoman oikea.

Paavali selittää asiaa tarkemmin vertauksella: Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Suuressa talossa, maailmassa, on monenlaisia astioita. Niillä on erilainen käyttötarkoitus.

Kun Jumala kaitselmuksellaan hallitsee maailmaa, hän panee kaiken palvelemaan niiden parasta, jotka saavat autuuden periä. Epäuskoisetkin joutuvat monin tavoin palvelemaan evankeliumia.

Kun kristillinen oikeaoppinen kirjallisuus kulkee maasta toiseen määränpäähänsä ja lukijan käteen, se voi kulkea monenlaisten, usein epäuskoisten ihmisten kuljettamana. Lentokoneet ja muut kulkuneuvot voivat olla kristinuskon vihollisten suunnittelemia ja rakentamia, ja kuitenkin evankeliumin palvelijat pääsevät niiden avulla kohteeseensa. Polttoaine, jota tarvitaan, voi olla peräisin esimerkiksi islamilaisista maista, joissa kristinusko on kielletty. Venäjällä ateismi vaikutti välillisesti ovien avautumiseen luterilaiselle opille. Se ei olisi ollut mahdollista, jos uskonnolliset olosuhteet olisivat säilyneet sellaisina kuin ne olivat vielä tämän vuosisadan alkupuolella ennen ns. suurta vallankumousta 1917. Astioita on monenlaista käyttöä varten, eikä paatuneinkaan Jumalan vihollinen tai harhaopettaja voi tehdä tyhjäksi Jumalan kaitselmusta ja hänen valtaansa. Mutta voi sitä, joka on astia halpaa käyttöä varten. Hän toteuttaa Jumalan tahtoa Jumalan kaitselmuksen alueella vastoin omaa tahtoaan, eikä tällainen ihminen saa siitä mitään etua Jumalan tuomion edessä, missä yksin armo ratkaisee. Onhan kirjoitettu: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

Sen sijaan se, joka on uskossa ja joka siis on astia jaloa käyttöä varten, on sydämestään mukana evankeliumin asialla. Ja se, joka kääntyy epäuskosta uskoon, hänestäkin tulee astia jaloa käyttöä varten, "pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis".

Katsokaamme siis, ettemme hylkää uskoa emmekä karkota Pyhää Henkeä, vaan päin vastoin olkaamme uskollisia sanankuulijoita, etsien Jumalan armoa armovälineistä ja pannen turvamme sielujemme kaitsijaan, Kristukseen.

Voi kunpa me tajuaisimme, mitenkä suuret aarteet ovat Kristuksessa meitä varten. On syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä ja autuus. On Jumalan kaikinpuolinen huolenpito.

Tekstimme kehottaa meitä:

2. "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Uskovalla on kavalia kiusauksia vaeltaessaan armon tiellä. Voisimme niputtaa nämä kiusaukset yhden nimikkeen alle. Se on epärehellisyyden kiusaus, jolla kiusaaja pyrkii saamaan uskovan tekemään itselleen luvalliseksi sen, mikä ei ole luvallista, ja silti pitämään itseään uskovana. Se on äärimmäisen vaarallinen tila. Jos joku uskova menee maailmaan, hän tietää, mistä hänen on parannus tehtävä, ja jonakin päivänä ehkä hän löytää armon ja palaa tuhlaajapoikana Herransa luo. Mutta miten sellainen voi palata, joka luulee olevansa laumassa?

Kun Paavali vakuuttaa, että Herra tuntee omansa, hän lisää arkailematta: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Tätä samaa asiaa opettaa tämän sunnuntain Vt:n teksti: "Jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse! Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen."

Ei jumalattomilla, niillä, jotka vastoin selvää Jumalan sanaa pysyvät harhassa tai vaeltavat karkeasti vastoin Jumalan käskyjä, ole oikeutta Jumalan edessä pitää itseään pelastuvina; ei edes ottaa Jumalan nimeä suuhunsa.

Ei se tosiasia, että harhaavissakin yhteisöissä voi olla Jumalan lapsia, anna kenellekään oikeutta seurata harhaa ja pysyä sellaisessa yhteisössä. Ei, vaan jos haluamme käydä Jumalan lapsista ja säilyttää hyvän omantunnon, on meidän uskossa kuultava Herran sanaa ja sitä seurattava. Se lausuu: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Koska Raamatun mukaan yksin Jumala on totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija (Room. 3:4), koska Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, emme saa rakentaa uskonelämäämme emmekä oppiamme ja toimintamalliamme kirkollisesta yhteydestä omien ajatustemme varaan, vaan uskon lahjan saaneina ja Kristuksen omiksi tulleina sydämemme halusta kuulemme Hyvän Paimenen ääntä Raamatussa ja seuraamme sitä. Se on ainoa tapa pysyä oikealla tiellä ja välttää lopunajan kavalat eksytykset.

Tarvitsemme rehellisyyttä - ei vain jokapäiväisiin lähimmäissuhteisiimme - vaan myös kirkollisen yhteyden asioihin. Kun väärät profeetat sekoittivat israelilaisten tajun oikeasta ja väärästä, profeetta Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." 1 Kun. 18:21.

Nyt voisimme sanoa: Jos paavikirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Jos kansankirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Mutta jos tunnustuksellinen luterilainen kirkko on oikea kirkko, pysykää siinä rehellisesti, johdonmukaisesti ja uskollisesti.

Kun Israelin kuninkaat liittoutuivat pakanoiden kanssa selviytyäkseen vihollisistaan, profeetat moittivat heitä siitä, etteivät he luottaneet Herraan, vaan panivat turvansa ihmisiin. Mutta oikeat israelilaiset rukoilivat: "Emme mahda mitään tätä suurta joukkoa vastaan, joka hyökkää kimppuumme, emmekä itse tiedä mitä tehdä, vaan sinuun meidän silmämme katsovat." (2 Aik. 20:12) He uskoivat ja pelastuivat.

Luokaamme mekin silmämme uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Kristukseen ja uskokaamme sielumme hänen kaittavikseen, sillä hän on luvannut: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." (Room. 8:33-34)

Rukoilemme: Herra, anna meille jokaiselle oikea usko, jossa ei vilppiä ole. Auta meitä totuudessa etsimään Sinun kasvojasi ja löytämään armo oikeaan aikaan. Me kiitämme Sinua siitä, että Sinä Kristuksen tähden lupauksesi mukaan olet meille armollinen ja annat anteeksi meille syntimme. Me kiitämme Sinua kasteen armoliitosta, jonka turvissa saamme tulla Sinun tykösi, muistaen, että sitä, joka Sinun tykösi tulee, Sinä et heitä ulos. Tee meistä astioita jaloa käyttöä varten, että olisimme edistämässä täällä Sinun valtakuntasi asiaa ja että Sinä, armollinen Isä, jolle kunnia kuuluu, saisit sen myös meidän keskellämme. Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 11.7.2021
Aikuisten ja lasten raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa

Kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II vuosikerran epistolateksti

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. Hebr. 4:9-16.

Väsynyt kaipaa lepoa. Taivaan matkalainen tarvitsee toistuvasti levähdyshetkiä ja virkistystä kulkiessaan kohti päämääräänsä. Häntä lohduttaa suuresti Sanan lupaus, että sapatinlepo on Jumalan kansalle varmasti tuleva. Tekstimme antaa meille uusia voimia. Toteutuu Herran lupaus: "He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy." (Jes. 40:31).

1. Lepo Kristuksen haavoissa

Matka ei ole vaeltajalle lainkaan niin raskas, jos tie on tiedossa ja jos voi iloisin mielin astella polkuaan eteenpäin tietäen, että kohta on perillä. Mutta jos on epävarma siitä, onko oikealla tiellä ja pääseekö lopulta perille lainkaan, askel on raskas ja matkanteko on ahdistavaa. Näin on myös taivasmatkasta puheen ollen. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Mihin minä menen - tien sinne te tiedätte." (Joh. 14:4) Tällä sanalla Jeesus osoitti, että hänen opetuslapsensa tuntevat tien iankaikkiseen elämään. Ja tekstimme puhuu tähän liittyvistä asioista varmasti tapahtuvina. Jos olemme epävarmoja taivaan tiestä tai siitä, että mekin saamme sinne tulla, on uskossamme jotakin vialla. Tarvitsemme varmuuden näistä asioista. Sen Jumala haluaa meille antaa.

Yhtenä syynä ihmisen epävarmuuteen autuudestaan on se, ettei hän ole selvillä siitä, mitä Jeesus on tehnyt hänen ja koko maailman edestä. Ja kun hän ei sitä tunne, hän yrittää omilla teoillaan ansaita autuuttaan tai jollakin tavalla sitä varmistaa.

Epävarmuus on synnyttänyt monenlaisia harhoja, joiden johdosta ihmiset vaipuvat yhä syvempään epävarmuuteen ja hengelliseen pimeyteen. On keksitty ihmistekoja, joita Jumala ei ole määrännyt sanassaan ja joiden luullaan pelastavan. Olemme viime päivinäkin kuulleet viimeisestä voitelusta ja kuolinmessusta, jossa rukoillaan vainajan puolesta. Mutta totena pysyy Raamatun sana: "Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hebr. 9:27). Ja: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2 Kor. 5:10) Kuoleman jälkeen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta kääntyä. Sen jälkeen ei ole myöskään uskossa kuolleille kiirastulta eikä tarvetta sieltä vapautua. Kiirastuli on ihmiskeksintö. Kuoleman jälkeen on vain joko iäinen autuus tai loputon vaiva. Uskovat tulevat kuoltuaan heti heitä sinne, missä Jeesus on eli taivaaseen. Epäuskoiset joutuvat suoraan vaivan paikkaan eli helvettiin.

Raamatullisluterilaisen opin mukaan toimiva kirkko ei pidä esirukouksia kuolleitten puolesta. Ne ovat itse asiassa jumalanpilkkaa ja sisältävät opillisen harhan. Kun Jumala on sitonut meidät kaikiksi ajoiksi Raamatun sanaan, on suurta röyhkeyttä pyytää Jumalaa tekemään toisin kuin hän on sanonut peruuttamattomasti tekevänsä. Uskonpuhdistus vapautti luterilaiset siitä harhasta. Uskonpuhdistajamme sanoo nimenomaisesti, ettei meidän pidä rukoilla kuolleitten puolesta.

Tekstimme sanoo meille lohdullisesti: "Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan." On olemassa armonistuin, itse Herra Kristus, joka on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä autuuteemme tarvitaan. Häneltä saamme avun. Se apu, minkä tarvitsemme, on syntien anteeksiantamus. Kun synnit ovat täällä anteeksiannetut, mitään estettä taivaaseen pääsemiselle ei ole. Kristus on sanonut: "Se on täytetty" ja hän on mennyt meidän edustajanamme edeltä Isän tykö. Niin mekin saamme kulkea hänen perässään. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Kun Kristus on jo maksanut koko syntivelkamme, ei Jumala vaadi meiltä siihen mitään lisää. Niin syntisinä kuin olemme, saamme käydä armoistuimen eteen ja kuulla päivittäin: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut." Nyt on armonpäivä, oikea aika ja otollinen aika. Armo ei ole kätkössä, vaan tarjolla sanassa ja sakramenteissa ja niistä löydettävissä. Saamme omistaa täyden armon uskolla. Meidän ei tarvitse jäädä epävarmuuteen.

On myös synti epäillä Jumalan armoa, kun hän sanassaan vakuuttaa sen lujaksi ja varmaksi, jo olemassa olevaksi Kristuksessa ja hänen meille hankkimakseen. Tekstimme kehottaa: "Käykäämme uskalluksella armon istuimen eteen." Pois siis epäröinti! Pois pelonsekaiset ajatukset siitä, mahtaako Jumala olla minulle armollinen! Saamme rohkeasti käydä armonistuimen eteen. Emmekä käy turhaan, vaan saamme armon. Armonistuimen eteen käyminen on samaa kuin Vapahtajaamme Kristukseen ja hänen sovitusuhriinsa turvautuminen.

Meidän ei siis tarvitse yrittää päästä Jumalan suosioon omilla teoillamme. Sellainen yrittäminen uuvuttaa eikä kuitenkaan tuota tulosta. Sanoohan Jeesus: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon." (Matt. 11:28) Kun tulemme Jeesuksen luo, omat tekemiset autuuden saamiseksi jäävät ja saamme levon. Saamme jäädä lepäämään Jeesuksen haavoihin. Ja kun Jumalan sana toistuvasti vakuuttaa meitä tästä armosta, saamme uusia voimia ja virkistymme armolähteellä. Saamme, kuten profeetta Jesaja sanoo (Jes. 12:3), "ilolla ammentaa pelastuksen lähteistä". Kun lähteet ovat avoinna, niin taivaskin on auki. Sinne ylös avoimeen taivaaseen sai kuoleva Stefanus katsella Jumalan Karitsaa, joka seisoi voimassa Isän oikealla puolella, vaikka kivet sinkoilivat häneen. Raskaimmankin ristin alla taivas pysyy uskolle avoinna. Vain epäusko vetää verhon sen eteen. Tämä verho ei ole Jumalassa, vaan epäuskoisen ihmisen sydämessä. Tämä peite katoaa ja otetaan pois vain Kristuksessa (2 Kor. 3:14). Usko siirtää syrjää epäuskon pimeyden.

2. Ahkeroikaamme päästä Jumalan kansan lepoon

Olemme saaneet armosta lahjaksi uskossa levon omalletunnollemme. Olemme kuitenkin vielä taipaleella päivän helteessä ja monenlaisessa rasituksessa. Emme ole vielä perillä. Sen vuoksi tekstimme kehottaa meitä vetoavasti: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä." Tekstimme kirjoittaja viittaa siihen, että monet israelilaiset kääntyivät pois uskon ja kuuliaisuuden tieltä tottelemattomuuteen. He käänsivät selkänsä Jumalan sanalle eivätkä päässeet hänen lepoonsa. "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hebr. 4:2) Jumalan sanaa ei käy noin vain hylkääminen. Siitä on seuraukset. Tekstimme lausuu: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

Jos ihminen tässä ajassa kääntää Jumalalle lopullisesti selkänsä, Jumala on vuorostaan kääntävä selkänsä tällaiselle ihmiselle ja karkottava hänet armollisten kasvojensa edestä ikuiseen pimeyteen.

Sen vuoksi Jumalan sana kehottaa meitä ahkeroimaan päästäksemme Jumalan kansan lepoon. On siis oltava valpas ja valvottava, ettemme anna periksi kiusauksissa ja mukaudu tähän maailmaan ja sen epäuskoiseen menoon.

On suuria vaaroja elämän alueella. Erityisesti nykyisin vaanivat ahneus ja rietas elämä, itsekkyys ja välinpitämättömyys Jumalan käskyistä ja pakoilu vastuun ottamisesta ja kantamisesta.

On vaaroja Jumalan sanan ja opin alueella. On suoranaista kapinaa Jumalan sanaa ja siinä pysymistä vastaan. Ei ole arkaa tuntoa Jumalan kirjoitetun sanan, pyhän Raamatun edessä, ennemminkin turtunut tunto, täysi piittaamattomuus, tympääntyneisyys ja ehdoton vastustus ja vielä kuvitellaan, ettei Jumala siitä rankaise, vaan että hän katsoo kaiken läpi sormiensa ja lausuu vastustajilleen: "Sinä uskollinen palvelija, käy Herrasi iloon." Ei elävä Jumala ole heidän herransa eikä kutsu heitä iloonsa. Ja muista, jos sinä omaksut tuon maailmallisen elämisen ja uskomisen tavan, olet seisova siinä joukossa, joka kuulee sanat: "Menkää pois."

Ottakaamme vaari Jumalan sanan varoituksista. Tehkäämme selkeät, tietoiset päätökset: Jumalan armon avulla haluamme pysyä uskollisesti puhtaassa Jumalan sanan opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa. Jumalan armon voimalla vastustamme sydämemme halusta kaikkea maailmallisuutta ja pyydämme kulkea vakaasti uskon tietä Herramme kiitokseksi. Ja kun näin päätämme, tehkäämme se nöyrästi rukoillen: Herra, sinä uskon alkaja ja päättäjä, saata minussa päätökseen se hyvä työsi, jonka olet alkanut.

Aina on tarpeen muistaa heikkoutemme. Raamattu sanoo: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea." (1 Kor. 10:12) Apu lankeamisen vaaraan tulee vain ylhäältä, Kristukselta. Tekstimme sanoo: "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Meitä lohduttaa Kristuksen kestäminen, sillä se toi meille voiton ja vakuuden siitä, että kerran pääsemme Jumalan lepoon.

On tavattoman lohdullinen asia, että Jumala lunastaa lupauksensa ja vie kansansa iankaikkiseen autuuteen. Kun uskova kuolee, hän pääsee suoraan paratiisiin Vapahtajansa luo, siis taivaan autuuteen. Hän ei joudu kärsimään syntiensä tähden, ei kiirastulessa eikä helvetissä, koska Kristus sovitti kerta kaikkiaan kaikki synnit. Tästä saamme olla varmoja.

Markku Särelä 14. 4. 2005

Uudenvuoden päivän jälk. sunn.II vsk:n evankeliumi.

Armo lisääntyköön teille ja rauha Häneltä, jolta jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä vaihteen varjoa.

Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan." Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä. Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Joh. 1:29-34.

Johdanto

Joulunaika päättyy kauniilla tavalla loppiaiseen, pakanain jouluun. Sille maailmalle, jolle oli syntynyt Vapahtaja, piti viedä viesti asiasta, iankaikkinen evankeliumi uskottavaksi, jotta me kaikki pelastuisimme Kristuksen nimen kautta. Vakuuttaahan pyhä Raamattu: Kristuksesta "kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Apt 10:43.

Uusi vuosi on kutsunut meitä tilintekoon menneestä ja parannuksessa elämiseen niinä armonpäivinä, jotka ovat edessä. Kunpa me saisimme sellaisen armon, että ymmärtäisimme elämän vakavuuden, jotta käsittäisimme, että meillä on vain yksi elämä, elämä Jumalan antamana lahjana, jotta me sen jokaisena päivänä etsisimme Jumalan armollisia kasvoja ja löytäisimme omalletunnolle rauhan.

Tästä asiasta puhuu meille myös saarnatekstimme, joka asettaa eteemme Jeesuksen Kristuksen, koko maailman syntien kantajan. Se lausuu: "Seuraavana päivänä hän (Johannes Kastaja) näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.' Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."

Johannes Kastajan äiti Elisabet ja Vapahtajan äiti neitsyt Maria olivat sukulaisia. Suvussa tiedettiin hyvin, että Johannes syntyi noin puoli vuotta ennen kuin Jeesus. Nyt Johannes todistaa: "Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni." Näin Johannes Kastaja tunnustaa Jeesuksen jumaluuden ja lisää: "Minä en tuntenut häntä". Niin hän tunnustaa, että sellainen Jeesuksen tunteminen on tyhjän arvoista, mikä perustuu luonnolliseen järkeen ja sukulaisuuteen. Jeesus tulee tuntea omakohtaisesti Pyhän Hengen opettamana. Jumala oli kutsunut Johanneksen profeetaksi ja Jeesuksen edelläkävijäksi. Jumala oli antanut hänelle ilmoituksen siitä, kuka Jeesus on ja mitä hän tekee, ja tämä ilmoitus oli totuuden mukainen ja luotettava. Sitä Johannes nyt toi julki ja oli sitä varten aloittanut kastetoiminnan. Hän kehotti ihmisiä tunnustamaan syntinsä ja ottamaan vastaan kasteen syntien anteeksisaamiseksi. Siinä on meillekin oiva ohje vuotta alkaessamme. Kristityn tulee elää jokapäiväisessä parannuksessa ja turvata siihen armoliittoon, jonka Jumala on tehnyt hänen kanssaan pyhässä kasteessa.

Mutta miten sitten meille voivat uskonasiat selvitä?

Kaikki lähtee siitä, että meillä on Vapahtajan tarve. Se on samaa kuin syntien anteeksisaamisen tarve. Se on samaa kuin tuntea itsensä kurjaksi syntiseksi, joka ei voi itseänsä auttaa. Kurjaksi tuntee itsensä sellainen, joka pelkää Jumalan vihaa. Syntinsä tuntee sellainen, joka tunnustaa, että hän on ansainnut Jumalan vihan, ja tunnustaa, ettei hän voi pelastua muuta kuin Jeesuksen kautta.

1. Kristukselle sälytettiin kannettavaksi koko maailman synti

Katsokaamme nyt, mitenkä Johannes Kastaja lohduttaa kuulijoitaan, jotka tunnustavat syntisyytensä. Jo edellä huomasimme, että hän toi esille Jeesuksen jumaluuden. Samalla hän tuo esille Jumalan Pojan alentumisen kaikkeen siihen, mitä syntien sovitus vaati. Hän sanoo: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Nämä sanat edellyttävät huolellista tarkkaavaisuutta. Hän nimittää Jeesusta Jumalan Karitsaksi. Tähän Sanaan Johannes Kastaja yhdistää useita Vanhan testamentin ennustuksia ja esikuvia. Jesaja oli lausunut Messiaasta: "niin kuin Karitsa, joka teuraaksi viedään", Jes. 53:7. Ja 3 Mooseksen kirjassa 16:7ss. oli määräys, jonka mukaan suurena sovintopäivänä oli otettava kaksi kaurista syntisuhriksi. ["Sitten hän ottakoon ne kaksi kaurista ja asettakoon ne Herran eteen ilmestysmajan ovelle. Ja Aaron heittäköön arpaa niistä kahdesta kauriista: toisen arvan Herralle ja toisen Asaselille. Ja Aaron tuokoon sen kauriin, jonka arpa määräsi Herralle, ja uhratkoon sen syntiuhriksi. Mutta se kauris, jonka arpa määräsi Asaselille, asetettakoon elävänä Herran eteen, että sille toimitettaisiin sovitus ja se sitten päästettäisiin erämaahan Asaselille." Huom. Asasel ei ole tässä erisnimi, vaan merkitsee 'poisottamista', 'poiskantamista', 'poisviemistä']

Näistä toinen kauris uhrattiin syntiuhrina Herralle ja toisen päälle sälytettiin koko kansan pahat teot ja ajettiin erämaahan. Näistä toinen kuvasi uhria, toinen sitä, että synti vietiin kokonaan pois Herran edestä, siis sovituksen täydellisyyttä. Nyt Kastaja lausuu Kristuksesta, että hän on Jumalan Karitsa, siis se, joka suurena sovintopäivänä uhrataan Herralle, mutta myös se, joka kantaa pois maailman synnin. Toinen kauris siis tapetaan, toinen lasketaan vapaaksi ja saa elää ja vie synnit pois. Näin Kastaja yhdistää nämä esikuvat kahdesta kauriista ja liittää molemmat Kristukseen.

Nyt kun me katselemme asioita taaksepäin lähes parin vuosituhannen takaa, me emme enää katsele Kristusta tätä toimittamassa, vaan me sanomme toisillemme: "Katso, Jumalan Karitsa, joka on jo kantanut maailman synnin." Kiitollisin mielin ylistämme Jumalaa siitä, että kaikki on jo tehty, kaikki on valmiina. "Se on täytetty." Kristus on elämällään täyttänyt lain vaatimukset ja kuolemallaan maksanut syntivelkamme.

Kun Johannes Kastaja osoitti Jeesusta, se tapahtui noin kolme vuotta ennen Kristuksen kuolemaa. Mutta jo silloin hän sanoi, että Jeesus kantaa pois maailman synnit. Jotkut opettavat, että syntien sovitus tapahtui yhtenä päivänä ja että muu Kristuksen elämä ei siihen kuulu. Tällainen oppi ei sovi yhteen Johanneksen profeetallisen julistuksen kanssa eikä mainitun esikuvan kanssa.

Kuva syntejä kantavasta viattomasta kauriista osoitti havainnollisesti, että kauriin painuessa erämaahan sen mukana menivät pois kaikki kansan synnit. Se oli erittäin lohdullinen kuva. Se kuvasi osuvasti myös sitä, mitä vanhurskauttaminen eli syntien anteeksisaaminen on. Se ei ole ihmisen muuttumista, vaan anteeksiantamista, joka perustuu sovitukseen, siis Kristuksen ansion hyväksi lukemista syntiselle. Kaikki on armoa, Kristuksen aikaansaamaa armoa, joka uskolla otetaan vastaan.

2. Koska Kristus kantoi koko maailman syntejä ja koska hän vei työnsä päätökseen, anteeksiantamus koskee koko maailmaa

Palautamme mieliimme nuo tutut sanat tekstistämme, jotka jokainen varmaan osaa ulkoa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! ja kiinnitämme niissä erityisen huomiomme sanaan 'maailman'. Voimme ehkä kaikki jotenkin kuvitella, että se oli todella hirvittävä taakka, vaikka emme käsitäkään, miten suuri se oli, koska Kristus kantoi koko maailman kaikki synnit.

Tässä Raamattu ymmärtää maailmalla kaikkia ihmisiä, joihin sinäkin kuulut. Tästä meidän on tehtävä pari välttämätöntä, lohdullista johtopäätöstä.

Ensiksikin seuraavan: koska Kristus vei koko maailmaa koskevan sovitustyönsä päätökseen, siis ristin kuolemaan asti, merkitsee tämä sitä, että kukaan ihminen ei voi eikä hänen tarvitse itse sovittaa syntejänsä. Kaikki ansioajattelu kaatuu tähän tosiasiaan. Paavikirkkohan opettaa, että ihmisen on itse hyvitettävä tekosyntinsä, ja jos hänen omat tekonsa eivät riitä, tulevat muka avuksi pyhimysten ylimääräiset ansiot. Lisäksi katolisen opin mukaan ihmisen on sovitettava syntejänsä kiirastulessa, kunnes puhdistuu kokonaan. Kuviteltu kiirastulen piina voi lyhentyä kirkon esirukouksien vaikutuksesta. Toisin puhuu tässä ja kaikkialla Raamattu. Heprealaiskirjeen alussa sanotaan Kristuksesta, että hän toimitettuaan puhdistuksen synneistä istuutui Majesteetin oikealle puolen korkeuksissa (Hebr. 1:3). Kristus on kantanut koko maailman synnin. Mikä on kerran maksettu, on maksettu; mikä on puhdistettu, on puhdistettu. Jumala ei vaadi, että ensiksi Kristuksen piti antaa hyvitys kaikista synneistä ja että sitten ihmisten pitäisi vielä toiseen kertaan niistä maksaa. Ei niin. Eikä ihminen sellaiseen pysty. Sitä yrittäessään hän vain lisää syntiensä määrää, hänhän ei silloin usko Kristuksen uhrin riittävyyteen ja hän häpäisee Kristusta. Kun nyt on koko maailman synnit sovitettu, on vain yksi tie rauhaan. Se on: "Usko Herraan Kristukseen, niin sinä pelastut." Pelastus on yksin uskosta. Usko omistaa sen, mitä Kristus on tehnyt meidän lunastuksemme tähden. Usko ei lisää mitään siihen, mitä Kristus teki meidän hyväksemme, se vain vastaanottaa sen, mutta ottaa sen vastaan sen kokonaisena vähentämättä mitään siitä, mitä Kristus teki meidän hyväksemme.

Toiseksi teemme myös tämän johtopäätöksen: Kristus ei sovittanut vain valittujen syntejä, vaan kaikkien synnit, siis niidenkin, jotka joutuvat kadotukseen. Reformoidut opettavat, että Kristus on sovittanut vain valittujen synnit. Tästä harhasta seuraa, ettei ihminen voi päästä varmuuteen siitä, ovatko hänen syntinsä sovitetut. Ja jos ihminen on tästä epävarma, miten häntä voidaan lohduttaa ja rohkaista uskomaan. Edessä on epätoivo. Tekstimme sanoo selvästi, että Kristus kantoi koko maailman synnit, kaikkien ihmisten, jokaisen, sinunkin. Voit siis olla varma siitä, että Kristus on hankkinut sinulle syntien anteeksisaamisen. Se on jo olemassa. Ja että sovitus koskee kaikkia, sen Raamattu vahvistaa, kun se lausuu: "... teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." (2 Piet. 2:1). Siinä lausutaan selvästi, että Herra on ostanut eli lunastanut nämäkin harhaopettajat, ja että nämä tuottavat itselleen perikadon eli joutuvat omasta syystään kadotukseen. Selvää on, että sellaisia on kartettava, jotka itse menevät ja ovat harhoillaan muitakin viemässä kadotukseen.

Miten lohdullinen onkaan Raamatun oma oppi: Kristus on saanut aikaan täydellisen sovituksen ja se koskee koko maailmaa. Apostoli Paavali lausuu sen näin: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2 Kor. 5:19-21.

3. Pyhä Henki ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille

Tekstimme sanoo lopuksi. "... mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä.' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." Näin Raamattu osoittaa, että Pyhä Henki on Kristuksen Henki. Hänestä Jeesus sanoi: "Hän on minut kirkastava" ja vielä: "Hän ottaa minun omastani ja jakaa teille."

Kun pyhä Raamattu todistaa sinulle Kristuksesta, hänen jumalinhimillisestä ihmeellisestä persoonastaan ja hänen lunastustyöstään, tiedä, että se juuri on Pyhän Hengen päävirka.

Ihmisillä on monia luuloja Pyhästä Hengestä. He luulevat, että Pyhän Hengen läsnäolosta todistaisivat kaatumiset, nauramiset, sielulliset häiriötilat. Ei niin, vaan Pyhä Henki on raittiuden Henki. Hän on siellä missä laki ja evankeliumi oikein erotetaan toisistaan. Hän toimii siellä, missä osoitetaan lain avulla ihmisen syntisyys ja missä sydämet lohdutetaan evankeliumilla. Evankeliumissa on läsnä Kristus ja Hänen Henkensä ja niin uskon kautta evankeliumiin löydämme rauhan sielullemme. Kun meillä on varmuus syntien anteeksisaamisesta Kristuksessa, muuta Hengen todistusta emme tarvitse. Siinä rauhassa on hyvä elää alkanut vuosi ja joka päivä sellaisena kuin Jumala sen meille suo.

Saarnan lopputoivotus

Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti. Amen. (Ef. 3:20-21)

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 7.6.2020

Yhdeksäntenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, psalmiteksti

Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen. Sinun käskysi tekevät minut vihollisiani viisaammaksi, sillä ne ovat minun omani iankaikkisesti. Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi. Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua. Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:97-105.

Eräs suuri koettelemus Jumalan lapsille on hurskaitten esikuvien puute, ja suuri siunaus, jos heitä on. Miten suuri tuki lapselle, nuorelle ja vanhemmallekin uskovalle on, jos hänen kodissaan ja ympäristössään on vakaita uskovia, jotka uskontunnustuksellaan ja elämällään antavat hyvän, seurattavan esikuvan. Kun seurakunnassa Jumalan sana asuu runsaana, sitä innolla kuullaan ja tutkitaan ja ollaan valmiita sitä seuraamaan ja noudattamaan, heikot vahvistuvat, arat rohkaistuvat ja epäilevät pääsevät oikeaan varmuuteen. Ja jos uskovien yksimielinen joukko jollakin paikkakunnalla vielä olisi väestön enemmistönä, voimme kuvitella, mitenkä valtavan hieno asia se olisi. Tuollaisia kukoistuksen aikoja on kuitenkin harvoin.

Usein uskovat ovat sangen yksin. Monasti on jopa niin kuin tekstistämme käy ilmi, että nuoremmat joutuvat ottamaan kantaa - eivät vain oman ikäpolvensa epäuskoisia vastaan - vaan jopa omia vanhempiaan ja opettajiaan vastaan, kun nämä eivät pysy Jumalan sanassa. Ei ole kysymys vain Jumalan sanan tutkimisesta rauhallisissa olosuhteissa, vaan taistelutilanteista, viettelyksistä ja kiusauksista. Kysymys on uskossa säilymisestä, oikeasta Kristuksen tuntemisesta ja hyvän omantunnon säilyttämisestä.

Missä meillä on Jumalan lapsen turva viettelysten keskellä?

Jumalan sana on valo

Psalminkirjoittaja lausuu: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." Ilman Jumalan sanaa elämä täällä maailmassa on kuin meren pohjaan vaipuneessa sukellusveneessä olemista. Syntinen ihminen on pimeyden ja kuoleman vanki. Tähän vankilaan ei kuulu taivaallisten pelastusjoukkojen vaimeita koputusääniä, eivätkä näiden pelastusyritykset jää toivottomiksi, vaan Jumala lähetti oman Poikansa meidän pimeyteemme ja hän tuli meille tieksi iankaikkiseen elämään. Hänhän kukisti kuoleman sovittamalla maailman synnin, hankki syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan mielisuosion ja hän voi lohduttaa sanomalla: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6.

Jumala ei ole vain lähettänyt Poikansa keskuuteemme, vaan hän on sytyttänyt meille kirkkaan valon, nimittäin sanansa valon. Vanhan ja Uuden testamentin sana on Jumalan sana, sana Kristuksesta ja Jumalan armosta hänessä. Se ei ole epäselvä tai hämärä sana, vaan se valaisee meille tien perille taivaaseen asti. Se karkottaa pimeyden sydämestä, kun se antaa omantunnon rauhan syntien anteeksisaamisessa ja vakuuttaa, että Kristus on jokaisen ihmisen syntien sovitus ja että Kristus on apu ja hyvä turva suurimmallekin syntiselle.

Kun usko syttyy, se ottaa kiinni Jumalan sanasta, aivan tarttuu siihen ja pitää siitä kiinni. Kiusaukset ja viettelykset tahtovat irrottaa uskovan Jumalan sanasta ja johdattaa hänet muualle eli etsimään omia tunteitaan, ymmärtämään uskonasiat järkensä valossa tai kieltämään kaikki.

Epäuskoinen maailma ylistää omaa fiksuuttaan ja omaa hurskauttaan. Lahkot eli harhassa olevat kirkot ovat onnettomasti epäjohdonmukaisia ja ovat siirtyneet pois terveeltä Jumalan sanan pohjalta järkeilynsä, tunteilunsa ja kokemustensa vangeiksi.

Me olemme pimeys, mutta Jumalan sana on valo. Jos haluamme soveltaa itseemme Jeesuksen sanan, jonka hän sanoi apostoleilleen: "Te olette maailman valkeus", ei meidän sovi saarnata sitä, mitä itse ajattelemme tai teemme, vaan meidän tulee pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, kuten Jeesus sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:31-32. Silloin meissä oleva valo ei ole omaa pimeyttämme, vaan Jumalan sanan taivasvaloa.

Jumalan sana on suuri viisaus

Psalmin kirjoittaja ylistää Jumalan sanaa monesta syystä. Hän on tullut sen hyvin tuntemaan ja sen aarteet ovat avautuneet hänelle. "Kaiken päivää minä sitä tutkistelen", hän sanoo. Kristityllä, joka tuntee hyvin Jumalan sanan, on tämän sanan tähden rikas elämä. Sananjulistajalla, joka tuntee Raamattunsa ja sen oikean opin, on paljon annettavaa kuulijoilleen. Hän voi tuoda sanan aarrekammiosta esiin uutta ja vanhaa.

Psalminkirjoittaja oli saanut sanasta viisautta, taitoa, ymmärrystä, jopa hunajan makeutta ja elämän pyhitystä. Kun kysymme millaista viisautta hän oli saanut, Raamattu vastaa: Suurin viisaus on tuntea Jeesus Kristus ja hänet ristiinnaulittuna.

Vastustajat ja vihamiehet esiintyivät viisaina ja taitavina ja yrittivät kietoa kuulijat pauloihinsa. Israelissa oli aikoja, jolloin kuninkaat valheprofeettoineen kääntyivät palvelemaan epäjumalia. Silloin psalminkirjoittaja joutui panemaan vastatusten heidän viisautensa ja sen viisauden, jonka hän oli saanut Jumalan sanasta. Ja niin hän kirjoittaa: "Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi. Minä olen ymmärtäväisempi kuin vanhat, sillä minä otan vaarin sinun asetuksistasi. Minä pidätän jalkani kaikilta pahoilta teiltä, noudattaakseni sinun sanaasi."

Joudutko ottamaan kantaa korkeita auktoriteetteja vastaan, kun nämä eivät seuraa Jumalan sanaa? Niin joutui psalminkirjoittajakin. Hän joutui asettumaan opettajiaan ja vanhoja kunnioitettuja isiä vastaan, mutta yhdestä hän ei halunnut luopua, ja se yksi oli Jumalan sana. Hän ymmärsi sen kestävän arvon. Jumalan käskyistä eli asetuksista hän sanoi: "Ne ovat minun omani iankaikkisesti." Niin ovat meidänkin omiamme Jumalan sanan ja sakramenttien lupaukset. Ihmispolvet vaihtuvat, sana jää ja sanan varassa saavutamme armosta ja lahjana autuaan iankaikkisuuden. Ihmisauktoriteetit väistyvät, Jumalan auktoriteetti pysyy. Ihmisajatukset eivät auta, Jumalan aivoitus, hänen pelastussuunnitelmansa sen sijaan toimii. Ja tämä sana antaa rohkeuden kulkea uskon tietä muista riippumatta.

Jumalan sana on uskovalle rakas

Psalminkirjoittaja sanoo: "Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas." Tällaisessa yhteydessä Raamattu ei tarkoita lailla evankeliumin vastakohtaa eli Jumalan vaativaa ja tuomitsevaa tahtoa, vaan koko Jumalan sanaa, jolla Jumala ohjaa ja opastaa ihmistä autuuteen. Lailla Jumala vaikuttaa synnintuntoa, evankeliumilla hän lohduttaa. Pääasia on juuri evankeliumi, tuo suloinen, hunajainen anteeksiantamuksen sana.

Miten usein kuuleekaan aivan toisenlaista suhtautumista Jumalan sanaan.

Joillekuille se on kuin jokin ikävä kahle, josta on päästävä irti. Jumalattomat sanovat: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Sen mukaan he toimivat ja yrittävät tukahduttaa Jumalan sanan oikean julistuksen. Mutta niistä niskoittelijoista, jotka tulivat kääntymykseen, Raamattu sanoo: "Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostaan." Ps. 107:14-15. Jumalan sana vapauttaa, pelastaa tästä kuoleman varjon maasta. Siksi tuo sana on rakas. Pelastuneet sanovat kiitollisina: "Hän lähetti sanansa ja paransi heidät ja pelasti heidät haudasta." Ps. 107:20.

Jotkut ajattelevat, ettei koko Jumalan sanan opilla ole väliä, kunhan uskoo pääasian. Mutta se, joka noin kevytmielisesti ajattelee Jumalasta, tuskin todellisella uskolla uskoo pääasiaakaan, kuten uskonpuhdistaja Martti Luther huomauttaa. Psalminkirjoittajamme ei tunne sellaista valikoivuutta, vaan sanoo tekstissämme: "Minä en poikkea sinun oikeuksistasi, sillä sinä neuvot minua." Ja psalmin lopulla hän lausuu: "Sinun sanasi on kokonansa totuus". Ps. 119:160.

Uskovan sydämessä on siis rakkaus Jumalan sanaan, koska siellä on rakkaus Jumalaan. Jeesus sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt." Joh. 14:23-24. Jos rakastamme Jumalaa, rakastamme hänen sanaansa; jos emme rakasta Jumalaa, emme rakasta myöskään hänen sanaansa.

Tutkija voi innostuneesti tutkia tieteen ja järjen menetelmin Raamattua. Hän voi olla ihastunut Raamatun kieleen, historiaan, etiikkaan, kulttuuriin, mutta se ei ole rakkautta Jumalaan. Se ei ole armon saaneen tuhlaajapojan rakkautta Isään. Se ei nouse uskosta, vaan ihmisestä itsestään. Sille, joka rakastaa Jumalan sanaa todellisesti, sana on sielun turva.

Oikea rakkaus torjuu kaiken, mikä on ristiriidassa sen kanssa. Neljä eri kertaa tässä psalmissa kirjoittaja sanoo vihaavansa valhetta ja kaksimielisiä. "Valhetta minä vihaan ja inhoan, mutta sinun lakiasi minä rakastan." Hänellä on suoranainen inho väärää oppia kohtaan. Rakkaus Jumalan sanaan ei ole aitoa, jos sen rinnalla ei ole vihaa valheopetusta kohtaan.

On hyvä, jos meillä on myönteinen, parhain päin ymmärtävä asenne ihmisiä kohtaan. Väärää oppia emme kuitenkaan saa selittää parhain päin ja siten antaa sille vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkea väärää oppia tulee vastustaa ja vihata, se tulee torjua eikä sille saa antaa sijaa seurakunnassa, sillä "vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan", Gal. 5:9.

"Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee", sanoi Vapahtaja, Matt. 18:7. Miten voimme varjeltua niiden keskellä? Tekstimme opetus on: Meidän tulee ihmisiä pelkäämättä Pyhän Hengen voimalla pysyä Jumalan sanassa, pitää siitä kiinni. Ja jotta voisimme pitää siitä kiinni, meidän tulee rukousmielin tutkia sitä, omaksua se ja ymmärtää sen sanoma. Emme tunne vielä silloin Raamattua, jos vaikka osaisimme sen ulkoa alusta loppuun, vaan meidän tulee sisäistää sen pelastussanoma. On paljon hyötyä siitä, että tuntee Raamatun kertomukset ja raamatunhistorian, mutta jotta se jäsentyisi meille, tarvitsemme sen sanoman eli evankeliumin opin tuntemuksen. Tässä katekismus on suuri apu. Evankeliumin opin valossa voimme sitten ymmärtää oikein päin meille vaikeita ja hämäriä kohtia. Viettelysten tullessa voimme pitää kiinni Raamatun selkeistä kohdista ja kumota selvillä Raamatun sanoilla harhat.

Pitäessämme kiinni pyhän Raamatun sanasta, seuraamme Hyvän Paimenemme ääntä. Se ääni säilyttää Jeesuksen omat Isän pelastavassa ja hoitavassa kädessä. Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän saarna 21.8.2011 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 29.11.2020

1 paast. aik. sunn. II vsk:n evankeliumi

Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös. Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko." Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten. Matt. 16:21-23.

Erityinen Kristuksen kärsimysten tutkistelun aika, paastonaika, on alkanut. Haluamme hiljentyä Herramme suuren kärsimyksen äärellä. Meillä on lupa ottaa asiaa huomioon ulkonaisestikin pidättyvillä elämäntavoilla, kunhan emme tee niistä ansiota tai luule siten pääsevämme Jumalaa lähemmäksi, vaan muistamme Raamatun opetuksen: "Mutta ruoka ei lähennä meitä Jumalaan; jos olemme syömättä, emme siitä vahingoitu; jos syömme, emme siitä hyödy." 1 Kor. 8:8.

Tämän sunnuntain rikas teksti opettaa meille monen muun asian ohella, että Jumalan sanaa on kuunneltava parannuksen hengessä. Siitä nyt puhumme.

1. Kun kuulemme Jumalan sanaa, emme saa yrittää parannella sitä, vaan meidän tulee ottaa se vastaan nöyrästi sellaisena kuin se lukee

Jumalan sanan vastaanottamiseen kuuluu oikea nöyryys. Sitä ei ole ihmisellä luonnostaan, vaan Jumalan täytyy opettaa sitä meille elämän kovassa koulussa. Tästä Pietari on kuvaava esimerkki.

Pietari oli sanavalmis, nopea toimimaan ja johtajaluonne. Hänellä oli vähemmän harkintakykyä eikä hän aina osannut arvostaa hitaampiaan. Niinpä hän helposti erehtyi eikä osannut ottaa oppia toisista. Tämä luonteenpiirre ei kuitenkaan ole nyt se asia, johon kiinnitämme päähuomiomme, vaan se, miten Pietari suhtautui - ei vain yleensä tovereihinsa - vaan itseensä Herraan Kristukseen ja hänen sanaansa.

Tekstimme kertoo meille: "Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös."

Edellä Raamattu kertoo, että Jumala oli ilmoittanut Pietarille ja muille apostoleille, että Jeesus on Kristus, luvattu Messias ja Vapahtaja. Ja nyt Jeesus kohta sen jälkeen alkoi ilmoittaa heille, että hänen piti kärsimän ja nouseman ylös kuolleista. Pietari tajusi jotakin asian inhimillisestä puolesta, jotakin siitä suuresta kärsimyksestä ja valtavasta häpeästä, mikä Jeesusta odotti. Ehkäpä hän ajatteli sitäkin, mitä tämä kaikki merkitsi hänelle itselleen; hän, joka oli jättänyt kaiken ja seurannut Jeesusta, itsekin menettäisi asemansa ihmisten silmissä. Mutta Pietari ei ajatellut sitä, minkä tähden kaikki tämä tapahtuisi. Hän ei syventynyt Jeesuksen sanaan, että Jeesuksen piti kärsimän. Niin täytyi tapahtua, koska se oli Jumalan tahto ja nimenomaan Jumalan rakastava tahto maailmaa, meitä kaikkia, sinua ja Pietariakin kohtaan. Pietari ei ajatellut syntisyyttään, pelastustaan eikä maailman pelastusta. Pietari kiinnitti huomionsa vain Jeesuksen kärsimykseen, ei hän lainkaan huomannut sanoja "ja kolmantena päivänä nouseva ylös".

Eikö tämä ole luonnollisen ihmisen lyhytnäköistä ajattelua? Sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta on pahennus. Maailma huutaa: ei sijaiskärsijää! ei syntien sovittajaa! ja se tahtoo poistaa kristillisestä uskosta sovituksen sanan.

Maailma ei ajattele myöskään sitä suurta, sanoinkuvaamatonta lohdutusta, mikä sisältyy Kristuksen ylösnousemukseen ja taivastoivoon, kun kaikki paha on poissa ja Jumala on kaikki kaikessa ja olemme osallisia Jumalamme autuudesta. Mutta ajattele sinä sitä ja yhdy kiitollisena Raamatun sanaan: "tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna" (1 Kor. 2:1).

Simon Pietari, tässä tapauksessa tuo oivallinen vanhan ihmisemme edustaja, ottaa Jeesuksen erilleen ja moittii häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko."

Missä on nöyryys Kristuksen edessä? Missä nöyrä henki hänen sanojensa edessä. Missä opetuslapsi, joka tutkistelee sydämessään Jeesuksen sanoja. Missä kurja syntinen, joka tarvitsee Vapahtajan ja hänen sovituskuolemansa? Missä parannuksen eli katumuksen ja uskon henki? On vain epäuskoa ja järjen päätelmiä.

Eikö meidänkin aikamme ole täynnä sitä henkeä, että kristinuskoa on muutettava, että se on tehtävä kansaan, työväestöön ja sivistyneistöön meneväksi, ja että siitä on poistettava loukkaava sijaissovitusoppi?

Onko tämä asenne syy siihen, että monen askel on niin kovin hidas sanankuuloon? Ethän vain sinäkin ajattele noin?

2. Kun Jumalan sana nuhtelee meitä, ottakaamme nuhde vastaan parannuksen hengessä

Huomatkaamme, miten Jeesus suhtautuu tällaisiin puheisiin ja ajatuksiin. Hänen edessään on rakas opetuslapsi, jota hän on kolme vuotta opettanut kädestä pitäen ja rukoillut, ettei hänen uskonsa raukeaisi tyhjään. Miten paljon Vapahtajamme on tehnyt työtä meidän sielujemme eteen? Kuka sen voi mitata? Ristin kuolemaan asti hän on meitä rakastanut. Hän on lähettänyt sanansa meidänkin luoksemme. Olemme jo lapsina saaneet pyhän kasteen ja olemme kasvaneet kristillisen seurakunnan yhteydessä. Vapahtaja rukoilee meidän edestämme, ja monet rukoukset nousevat Jumalan puoleen myös Herran seurakunnasta meidänkin sielujemme puolesta.

Mitä Jeesuksella on sanottavana sille, joka järjellään mestaroi ja muka parantelee hänen pelastussuunnitelmaansa?

Näin Jeesus sanoo tekstissämme: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."

Kristus ei ota vastaan Pietarin suulla tullutta kiusausta, vaan torjuu sen välittömästi ja selvästi. Vapahtaja näkee, että tämä Pietarin lausuma ajatus ei ole vain Pietarin, vaan kiusaajan, joka tahtoo saada hänet pois kuuliaisuuden tieltä. Kristus kesti, ja sen tuloksena meillä on nyt lohdullinen sanoma Kristuksen voitosta ja uskossa pääsy Jumalan tykö.

Älkäämme kuvitelko, että tämä Kristus hyväksyisi, että saarna ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta saataisiin korvata jollakin muulla opilla. Älkäämme luulko, että seuratessamme järjen päätelmiä tulisimme perille taivaaseen. Älkäämme ajatelko, että tuon tapaisilla epäuskon puheilla olisi olemassaolon oikeus Jumalan seurakunnassa.

Kristus sanoo selvästi: "Mene pois" moisine toimintasuunnitelminesi "minun edestäni". Ne eivät kerta kaikkiaan sovi sinne, missä toimitaan Kristuksen nimessä ja hänen seurakuntanaan.

Tapaamme tämän jälkeen Pietarin Jeesuksen seurasta. Hän otti vastaan Jeesuksen nuhteet. Mutta vielä monta kertaa Pietari pahasti kompasteli, jopa kielsi Herransa. Mutta hän aina Jumalan armon avulla nousi lankeemuksestaan, ei sen vuoksi, että hänessä olisi ollut jotakin hyvää, vaan sen vuoksi, että Jeesus rakkaudessaan veti hänet luoksensa. Hän oppi tuntemaan Jeesuksen rakkauden itseään kohtaan, tuon kaiken uhraavan rakkauden. Itkun kautta Pietari nousi lankeemuksistaan ja hänen sydämensä kiintyi Jumalan Karitsaan. Pietari kirjoittaa nuo ihanat sanat: "Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan." 1 Piet. 18:21. Näin Pietari muistaa ensimmäisessä kirjeessään sekä Herramme kuoleman että hänen ylösnousemuksensa. Ja seuraavassa luvussa hän taas muistuttaa Jeesuksen sijaissovituksesta näillä sanoilla: "Joka 'itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen 'haavainsa kautta te olette paratut'. Sillä te olitte 'eksyksissä niinkuin lampaat', mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö." 1 Piet. 2:24-25. Eikö tässä ole parannuksen sulous ja ihanuus: "Te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö"? Tästä samasta asiasta hän puhuu vielä kolmannessakin luvussa ja sanoo: "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö." 1 Piet. 3:18. Mikä voisi olla suurempi autuus kuin saada olla Jumalan luona? Ei mikään. Sitä varten me tarvitsemme Jumalan sanan. Sen vuoksi oman järkemme päätelmät on pantava pois. Saamme turvata Kristukseen, joka kärsi meidän vääräin puolesta. Saamme luottaa pyhän kasteemme kestävään armoliittoon. Jumala on uskollinen, hän ei kutsumistansa kadu.

Haluammekin lopettaa saarnamme apostoli Pietarin toivotuksella, johon hän päättää toisen kirjeensä:

"Ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään." 2 Piet. 3:18.

Amen.

Markku Särelä

Pastori Markku Särelän oppitunti Raamattuleirillä 2004 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 23.5.2021

Pastori Markku Särelän puhe uskonpuhdistusjuhlassa 30.10.2021

Nauhajumalanpalvelus 06.12.2020. Virret VK38: 11  119  277  326  462:1,7,9  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 1.11.2020. Lutherin virret VK38: 290  95 (säv. 2)  302:1,7-9  175  170    Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 10.1.2021. Virret VK38: 42:1,2,4  215  43:1,5,6  45:1-3 (säv. 620)  124:1,3,10 (säv. 168). Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 10.5.2020. Virret VK38: 444  414:1,2,4  436  493:3,4  561:6

Nauhajumalanpalvelus 11.10.2020. Virret VK38: 158:1,5,6  417:1,3,4  290:1,3,5  344  199:1,3 (säv.209) Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Pääsiäissunnuntain jumalanpalvelus. Saarna Mark. 16:1–8. Virret: SK 64:1,3,6,  VK 117,  SK 62:1,2,  VK 72:1,3,4,  VK 77:1,2,5

Nauhajumalanpalvelus 13.12.2020. Virret VK38: 163:1,5,7  395:1  23:1-3 (säv. 399)  7  9  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 13.9.2020. Virret VK38: 531:1,6-8  112  425:1,4-6  334  344

Nauhajumalanpalvelus 14.6.2020. Virret VK38: 304:1,3,9  115  301:1-3  344  365

Nauhajumalanpalvelus 15.11.2020. Virret VK38: 458:1-3  417:3,4,9  456:1,2,5,7  423  422  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Jumalanpalvelus. Virret 1938: SK 131, VK 411:6, SK 92, VK 123 ja VK 621 sävelellä VK 326

Nauhajumalanpalvelus 16.8.2020. Virret VK38: 344  116  142:1–4  346:1,4,5  365

Nauhajumalanpalvelus 17.1.2021. Virret VK38: 207  305:4  354:1-4  305:1-3  365. Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 17.5.2020. Virret VK38: 105:1-3  113  207:3-5  217:1,3  100:1,4,8

Nauhajumalanpalvelus 18.10.2020. Virret VK38:  536 (säv 57)  116  151:1–6  151:7-11  185:1–3,7  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 19.7.2020. Virret VK38: 522 B-sävel  305:4  304:1,2,4.7  161:1–3  216

Nauhajumalanpalvelus 20.12.2020. Virret VK38: 16  629  28:1-3 (säv.233)  4   6:1,2,5  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 21.5.2020. Virret VK38: 91 (säv.VK 40)  119  89 (säv. VK 99)  87:1,5  88:5-7 Lopuksi SK 485:1-4.

Nauhajumalanpalvelus 22.11.2020. Virret VK38: 518  520:5,8,9  326  566  389 + SK 227:1-3  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 23.8.2020. Virret VK38: 530:1–4  414:1,6–8  417:1,9,12  415:1,5–7  216

Nauhajumalanpalvelus 24.5.2020. Virret VK38: 101:1,4,5  95 (säv. VK 112)  103:1,4,7 (säv. VK 240)  111  61:1,8.

Nauhajumalanpalvelus 25.10.2020. Virret VK38:  291  117  436:1–5  346:1,4-6   417:1,11,12  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 25.12.2020. Virret VK38: Alkusoittona Adeste Fideles = Nyt juhlimaan tulkaa, 21:1-4   21:8-10   31:1,3,8   32   20:1,4   Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Nauhajumalanpalvelus 27.12.2020. Virret VK38: 293:1,4,5  302:11  296:1,2,6  298  297:1-3,5  Huom. Liturgiassa Herra armahda.