20. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin. Hebr. 10:19-31.

Olemme viime viikkoina kuulleet järkyttäviä uutisia: terrori-iskuja, sotaa, lento-onnettomuuksia, bakteereja. Mutta ehkäpä vielä näitäkin järkyttävämpää oli, että oman maamme eduskunta hyväksyi lain, jolla voidaan rekisteröidä yhdessä asuvat homot ja lesbot. Useammasta kuin yhdestä suusta olen kuullut sanat: "Lopun alkua." Vanhempi polvi muistaa vielä ajan, kun homouden harjoitus oli lain edessä rangaistava teko. On tapahtunut suuri ajatustavan muutos, joka koskee moraalin perusteita. Onpa televisiossa jo esitetty sellaistakin, että pedofiilitkin tulisi hyväksyä.

Nousee kysymys: Kun ihmisten moraali muuttuu, muuttuuko sinunkin moraalisi niin, että pidät luonnollisena sitä, mikä on luonnon vastaista? Säilytäthän kristillisen, pyhään Raamattuun perustuvan ajatustavan ja elämän normiston? Pidäthän luonnollisena sen, minkä Jumala on luonut ja säätänyt luomisjärjestyksiksi?

Tässä tilanteessa on ajankohtainen tekstimme sana: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Se muistuttaa meitä siitä, että on olemassa elävä Jumala, joka ei muutu. On olemassa Jumalan muuttumaton, kaikkia koskeva, yleinen siveyslaki. On olemassa muuttumattomat luomisjärjestykset. On olemassa Jumalan rangaistus sen rikkojille. On olemassa myös Jumalan armo katuville.

1. On olemassa elävä Jumala ja hänen muuttumaton siveyslakinsa

Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen, että hän on olemassa. Yksikään ihminen ei voi olla hänestä tietämätön. Pyhä Raamattu sanoo: "Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta [asti] nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:20.) Niin, turha esittää verukkeita ja perusteluja luonnottomalle elämälle! "He eivät voi millään itseään puolustaa", sanoo Jumalan sana.

Jumala on kirjoittanut jokaisen ihmisen sydämeen yleisen siveyslakinsa. Sen nojalla ihminen tietää, mm. että hänen on tehtävä tili teoistansa Jumalalle ja että hänen on kunnioitettava Jumalaa. Ihminen tietää, että vanhempia tulee kunnioittaa, että murhaaminen, varastaminen, huorintekeminen, pahan puhuminen toisista ja toiselle kuuluvan itselleen himoitseminen on väärin. Ja kun ihminen ei ole elänyt oikein, hänellä on paha omatunto. Häntä eivät tuomitse vain ne toiset, jotka lain tuntevat, vaan myös hän itse, hänen oma omatuntonsa.

Tämä ulkonainen lain tieto oikeasta ja väärästä on yhtä hyvin pakanoilla kuin kristityilläkin. Raamattu sanoo: "Koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen." (Room. 1:21-25.)

Ei ole vähäinen asia hylätä omaantuntoon kirjoitettu Jumalan tahto. Se, joka niin tekee ja joka ei tule parannukseen, joutuu Jumalan hylkäämäksi. Ja tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Jumala ei ole kirjoittanut siveyslakiansa ainoastaan omaantuntoon, vaan myös pyhään Raamattuun. Siellä se on selkeänä ja täydellisenä. Jumala ei vaadi ainoastaan puhtaita tekoja, vaan myös puhdasta sydäntä jokaisen käskynsä kohdalla.

Raamattu sanoo pakanoista: "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:14-15) Mutta se osoittaa myös rangaistuksen sanomalla: "Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan... sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:12,16.)

Jos siis pakanatkin tuomitaan, niin paljoa ennemmin ne kristityiksi kastetut, joilla on paljon suurempi tieto, mutta jotka hylkäävät Jumalan, hänen lakinsa ja hänen evankeliuminsa. Voi niitä, jotka niin tekevät. "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Ei Jumala muutu ajan mukana. Pyhä Raamattu sanoo: Jumalan "tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." (Jaak. 1:17.). Ja Herra vakuuttaa: "Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen. Minun käteni on perustanut maan, minun oikea käteni on levittänyt taivaan; minä kutsun ne, ja siinä ne ovat." (Jes. 48:12.) Ja: "Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes. 43:13).

Ei muutu myöskään toiseksi ihminen, jonka hän sanallaan loi alussa ja jonka hän käski lisääntyä ja täyttää maa. Ne luomisjärjestykset, jotka Jumala asetti ja joiden mukaan Jumala pani ihmisen elämään, pysyvät samoina. Tosin ihminen turmeli syntiinlankeemuksessa Jumalan alkuperäisen luomisteon, sen, mitä Raamattu sanoo Jumalan kuvaksi. Mutta nyt Jumala kutsuu ihmistä takaisin alkuun, uudistumaan Jumalan kuvan mukaan. Jumalan ihmiselle asettama siveyslaki on voimassa maailman loppuun asti. Ja joka sen rikkoo, tietäköön, että hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

2. On olemassa myös Jumalan armo ja hänen kestävä armoliittonsa

Niillä, jotka ovat oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden Kristuksessa, on, kuten tekstimme sanoo, "luja luottamus siihen, että meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta". Kaikkeinpyhin on se, missä Jumala on. Vanhan liiton aikana ylimmäinen pappi yksin sai mennä kaikkeinpyhimpään, ja hänkin vain sen jälkeen, kun oli ensin uhrannut omien syntiensä edestä. Kaikkeinpyhin oli temppelin osa, joka oli tehty puhtaasta kullasta ja joka oli kuution muotoinen (1 Kun. 6:21). Se kuvasi kolmiyhteistä Jumalaa ja hänen kunniaansa. Samalla se oli vertauskuva taivaasta, jonne pääsee koko kuninkaallinen papisto eli kaikki Kristukseen uskovat.

Kun nyt uskovilla on luja luottamus siihen, että he pääsevät kaikkeinpyhimpään Jeesuksen veren kautta, he ovat välttäneet Jumalan rankaiseviin käsiin joutumisen. Meillä on välimies, Jeesus, joka oli Jumalan hylkäämä meidän sijassamme. Niinpä meillä uskovilla on nyt vapaa pääsy taivaaseen emmekä joudu tuomittaviksi, vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään, kuten Raamattu sanoo (Joh. 5: 24). Kristus koki meidän edestämme sen, minkä tekstimme sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Nyt meidän Hyvä Paimenemme ja Lunastajamme sanoo: "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä" (Joh. 1:29). Mitä tämä merkitsee? Sitä, että emme joudu Jumalan käsiin hänen rangaistavikseen, vaan olemme turvallisessa suojassa hänen kädessään. Tässä on valtava ero epäuskoisella ja uskovalla. Sillä, joka jää epäuskoonsa, ei ole suojaa Jumalan vihalta, uskovalla on Kristus turvana.

Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa vihmonut meidät puhtaiksi kaikesta synnistä ja vääryydestä ja siinä Jumala on tehnyt kanssamme lujan armoliiton. Hän ei peru sanaansa, sillä hän ei voi itseään kieltää. Saamme joka hetki olla varmoja syntiemme anteeksisaamisesta sekä evankeliumin sanan, pyhän kasteen että pyhän ehtoollisen antamalla vakuutuksella.

Jumalan sana on varma. Jumalan armoliitto on pysyvä. Pyhä ehtoollinen vahvistaa uskoamme toistuvasti ja vakuuttaa pääsyämme taivaaseen lausumalla: "sinun edestäsi annettu", "sinun edestäsi vuodatettu".

Valitettavasti on niitä, jotka ovat saaneet pyhän kasteen ja kuulleet evankeliumin, mutta jotka eivät välitä Jumalan armosta Kristuksessa. Näitä epäuskoisia emme voi lohduttaa sillä, että he olisivat Isän turvaisassa kädessä, vaan meidän on sanottava heille: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

Koska Jumalan armo on olemassa ja koska hän tahtoo jokaisen ihmisen pelastuvan, maailman loppuun asti on aika tehdä lähetystyötä ja yrittää saada ihmisiä uskomaan, etteivät he synteinensä joutuisi elävän Jumalan käsiin kokemaan, kuinka hirmuinen asia se on. Raamattu sanoo: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." (2 Kor. 5:14-15.)

Emme siis voi elää vain itsellemme, itsekeskeisesti pitäen evankeliumia omana aarteenamme, mutta unohtaen ne, jotka eivät sitä vielä tunne.

On tarpeen herätellä nukkuvia, että he rientäisivät Ylkää vastaan. Nukkuvat eivät voi toisia nukkuvia herättää; hereillä olevien se on tehtävä. Mitä pitemmälle aika kuluu, mitä enemmän kuulemme sanomia sodista ja veritöistä, sitä suurempi tarve on kuuluttaa: "Jos ette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" (Luuk. 13:5).

Mutta voi sitä autuutta ja iloa, joka on sillä, joka Pyhän Hengen voimasta tulee parannukseen ja hylkää entisen epäuskoisen menonsa! Voi sitä iloa, joka syntisen pelastuksesta on myös taivaan enkeleillä! Älkäämme siis olko epäuskoisia, vaan uskovia. Kuuluttakaamme kaikkialla: "Kaikkien on kaikkialla tehtävä parannus!"

Amen.

Markku Särelä

Nauhajumalanpalvelus 25.10.2020. Virret VK38:  291  117  436:1–5  346:1,4-6   417:1,11,12  Huom. Liturgiassa Herra armahda.

Matt. 22:1–14: Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

Tekstissämme puhutaan Jumalan Pojan hääjuhlista. Siinä puhutaan myös tietystä murrosvaiheesta, kun Vanha liitto vaihtui uuteen. Kysymys liittyy myös siihen, ketkä kuuluvat Jumalan valittuun kansaan. Kun puhumme Jumalan valitusta kansasta, seurakunnasta, Kirkosta, sanan varsinaisessa merkityksessä, ja siitä, ketkä siihen kuuluvat, niin silloin vastaus Vanhan ja Uuden liiton aikana on sama. Mutta kun puhumme Jumalan kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, silloin vastaus on eri. Tutkimme tänään tekstimme pohjalta, ketkä kuuluvat Jumalan seurakuntaan sanan varsinaisessa merkityksessä, ja myös Uuden ja Vanhan liiton välistä eroa, mitä tulee Jumalan seurakuntaan sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

1. Jumalan seurakunta oli ulkoisesti eri Vanhassa ja Uudessa liitossa

On tietenkin aluksi hyvä todeta, mitä tarkoitamme, kun puhumme kirkosta varsinaisessa ja epävarsinaisessa merkityksessä. C.F.W. Walther kirjoittaa kirjassaan Kirkko ja virka, että ”Kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä on pyhien yhteisö, so. kaikki ne, jotka Pyhä Henki on evankeliumilla kutsunut kadotetusta, kirotusta ihmissuvusta, ne jotka todella uskovat Kristukseen ja jotka tämän uskon kautta ovat pyhitetyt ja yhdistetyt Kristukseen.”

Samoin hän kirjoittaa, että ”Epävarsinaisessa merkityksessä kutsutaan Raamatun mukaan myös kaikkien kutsuttujen näkyvää, sekä hyvistä että pahoista koostuva, yhteisöä kirkoksi, so. kaikkien niiden yhteisöä, jotka tunnustautuvat ja pitäytyvät saarnattuun Jumalan Sanaan ja käyttävät pyhiä sakramentteja.”

Toisin sanoen, sanan varsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan niitä, jotka uskovat Jeesukseen, ja epävarsinaisessa merkityksessä kirkolla tarkoitetaan sitä näkyvää joukkoa, joka ulkoisesti tunnustautuu Jumalan sanaan ja käyttää sakramentteja. Kun nyt puhumme aluksi kirkosta sanan epävarsinaisessa merkityksessä, niin voimme Raamatusta havaita, että Vanhassa ja Uudessa liitossa se joukko, joka ulkoisesti on tunnustautunut Jumalan sanaan ja armonvälineisiin, on ollut eri. Vanhassa liitossa Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa. Jumala uskoi sanansa Israelin kansalle, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.” (Room. 3:1–2) Jumala teki heidän kanssaan liiton Siinain vuorella. Edelleen Paavali kirjoittaa: ”heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta.”  (Room. 9:4–5) Vanhassa liitossa Jumalan sana oli Israelin kansan keskellä, heille annettiin ohjeet juhla-ajoista, jumalanpalveluksesta ja uhreista. Heidän keskellään oli Vanhan liiton sakramentit. Näin siis Vanhassa liitossa Israelin kansa oli Jumalan kansa, Jumalan Kirkko, sanan epävarsinaisessa merkityksessä.

Niin myös Jeesus, kun hän lähetti maanpäällisen toimintansa aikana opetuslapset julistamaan ilosanomaa, sanoi: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.” (Matt. 10:5–7)

Päivän tekstissämme puhutaan kutsuvieraista, joille kutsut ensin lähetettiin. Juutalaiset olivat näitä päivän tekstimme kutsuvieraita, jotka oli kutsuttu häihin. Heille oli julistettu Jumalan sana. Kerta toisensa jälkeen he olivat kuitenkin kääntäneet selkänsä Jumalalle ja hänen sanalleen. He tappoivat ne profeetat, jotka Jumala lähetti heidän luokseen. Nyt itse Kuninkaan Poika oli tullut ihmiseksi. Juutalaisia kutsuttiin Jumalan Pojan hääaterialle, mutta Israel hylkäsi Messiaansa. Jeesus ”tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11), niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa. Vielä sen jälkeenkin, kun Jeesus oli astunut ylös taivaaseen, Israel hylkäsi ja vainosi niitä, jotka kutsuivat Israelia kääntymykseen ja uskomaan Jeesukseen. Tästä kertookin tekstimme, kun se sanoo, että kutsuvieraat ”ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.”

Jeesus sanoo hieman myöhemmin Matteuksen evankeliumissa: ”Sen tähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.” (Matt. 23:34–38)

Israelin kansa hylkäsi liiton, jonka Jumala oli tehnyt sen kanssa. Kun Messias tuli, he hylkäsivät myös hänet. Jumala yritti uudestaan ja uudestaan kutsua Israelin kansaa parannukseen, mutta uudestaan ja uudestaan se tappoi Jumalan lähettämät profeetat. Niinpä vuonna 70 jKr. roomalaiset sotilaat tuhosivat Jerusalemin kaupungin ja temppelin ja juutalaiset hajotettiin kaikkialle maailmaan. Juuri tähän viittaa tekstimme sanat: ”Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.” Vanha liitto oli rauennut. Tämä sama asia käy ilmi välittömästi ennen vertausta jota käsittelemme. Siinä Jeesus kertoo ylipapeille ja fariseuksille toisen vertauksen, josta käy ilmi kuinka heidän käy sen tähden, että he hylkäävät Jeesuksen. ”Sen tähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21:43)

Niin Israelin kansa ei enää Uudessa liitossa ole se ulkoinen näkyvä joukko, joka on Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jeesus lähetti ylösnousemuksensa jälkeen apostolit tekemään opetuslapsiksi kaikki kansat, kastamalla ja opettamalla. Tästä kertoo päivän tekstimme, kun kuningas lähetti palvelijansa kutsumaan häihin keitä vain tapasivat. Apostolit lähtivät julistamaan evankeliumia Kristuksesta kaikille, keitä vain tapasivat. Ja tähän joukkoon kuuluvat tietysti myös juutalaiset. Eivät juutalaiset joutuneet pelastuksen ulkopuolelle, myös juutalaiset pelastuvat uskon kautta Kristukseen, ja Paavali puhuukin roomalaiskirjeessä, kuinka Israelin kansaa on kohdannut osaksi paatumus. Tämä tarkoittaa sitä, että aina on myös niitä juutalaisia, jotka evankeliumin sanan kautta tulevat uskoon ja turvaavat Jeesukseen omana Messiaanaan ja Jumalanaan.

Tänäkin päivänä evankeliumi leviää ja kutsuu yhä uusia ihmisiä kaikista kansoista tulemaan Jumalan Pojan hääaterialle. Niin nyt kaikki ne Uuden liiton seurakunnat, joiden keskuudessa julistetaan Jumalan sanaa, joissa kaikuu evankeliumi Jeesuksesta, ja jonka keskuudessa on käytössä Uuden liiton sakramentit, kaste ja ehtoollinen, nämä ovat Jumalan kirkko sanan epävarsinaisessa merkityksessä. Jos haluat tietää, mistä voit löytää Jumalan kansan maan päällä, niin Jumalan sana ja sakramentit ovat kirkon pettämättömät tuntomerkit. Missä armonvälineet ovat, siellä on varmasti myös Jumalan kansaan kuuluvia.

Tänä päivänä kristillinen kirkko on myös samankaltaisessa tilanteessa kuin Israelin kansa Vanhan liiton aikaan. Moni israelilainen lankesi epäjumalanpalvelukseen, vaikka heidän keskellään oli Jumalan sana ja sakramentit. Tänä päivänä puolestaan moni, joka on kasvanut kristillisen kirkon keskellä jättää kirkon yhteyden ja luopuu uskosta. Moni on saanut lapsesta asti kasvaa Jumalan sanan ja sakramenttien keskellä. Mutta aivan niin kuin tekstissämme sanotaan, että ”he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen”, niin on moni lähtenyt pois pitäen jotain muuta tärkeämpänä kuin Jumalan sanaa ja sakramentteja. Olkoot tämä ja myös Israelin kansa meille varoittavina esimerkkeinä, että emme halveksisi Jumalan kutsua tulla Jumalan Pojan hääaterialle. Että emme halveksisi armonvälineitä, joiden kautta meille lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, pelastus ja iankaikkinen elämä. Olkoon tämä myös meille kutsuna rukoilla niiden puolesta, jotka ovat jättäneet armonvälineiden yhteyden.

2. Jumalan kansaan on varsinaisesti kuulunut aina vain uskovat

Sitten pääsemme toiseen kohtaamme. Nimittäin siihen, ketkä kuuluvat Jumalan kansaan, Jumalan Kirkkoon, sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka Vanhassa liitossa Jumalan kansa oli Israel, niin eivät silti kaikki israelilaiset kuuluneet Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Paavali kirjoittaa: ”Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset"; se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.” (Room. 9:6–8)

Se, että joku oli ulkonaisesti israelilainen, ei tarkoittanut sitä, että hän oli todellisesti osa Jumalan valittua kansaa, niin kuin Paavali edelleen kirjoittaa: ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.” (Room. 2:28–29) Vanhassa liitossakin vain ne, jotka todella uskoivat Jumalaan, jotka eivät yrittäneet pelastua omien tekojensa kautta vaan panivat turvansa tulevaan Messiaaseen, vain he kuuluivat Jumalan Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tämä sama koskee myös Uutta liittoa. Eivät ne, jotka ulkoisesti ovat kristillisen seurakunnan jäseniä, kuulu automaattisesti Kristuksen Kirkkoon sanan varsinaisessa merkityksessä. Luther sanoo Schmalkaldenin opinkohdissa, ketkä todella kuuluvat Jumalan seurakuntaan: ”Sillä Jumalan kiitos, seitsenvuotias poikanen tietää näinä aikoina, mikä seurakunta on, nimittäin uskovaiset, pyhät, lampaat, jotka kuulevat paimenensa äänen.” Ainoastaan ne, jotka sydämessään uskovat ja turvaavat Jeesukseen, kuuluvat todella Kristuksen ruumiiseen, Kristuksen Kirkkoon.

Tätä opettaa myös päivän tekstimme kun siinä kerrotaan miehestä, joka oli kyllä tullut häihin, mutta jolle ei ollut kelvannut juhlapuku. Tuohon aikaan oli tavallista, että kuningas antoi vieraille juhlapuvun. Kyse ei siis ollut siitä, että miehellä ei esimerkiksi ollut varaa hankkia juhlapukua. Hänelle ei ollut kelvannut se vaate, jonka kuningas oli hänelle antanut. Hänet heitettiin pois hääjuhlista ulos pimeyteen. Tämä kertoo meille sen, että kristillisen kirkonkin keskellä on niitä, jotka kyllä ulkoisesti ovat jäseniä ja ovat armonvälineiden yhteydessä, mutta joille ei kelpaa se juhlapuku, jonka Jumala heille antaa armonvälineiden kautta, nimittäin Kristuksen vanhurskaus. He haluavat tulla omin vaattein, toisin sanoen, omin teoin, taivaan hääaterialle. Heille ei kelpaa lahjavanhurskaus, vaan he haluavat tulla omaan vanhurskauteensa puettuna.

Ethän sinä vain kuvittele, että voisit tulla taivaan hääjuhlaan omissa ryysyissäsi? Omassa vanhurskaudessasi, joka Jumalan edessä on kuin saastainen vaate? Kaikki sellaiset heitetään pois hääjuhlasta ulos pimeyteen, jossa on itku ja hammasten kiristys.

Niin, itsessämme me todella olemme sellaisia, että emme voisi käydä taivaan hääjuhliin. Ei meillä ole sellaista juhlapukua, jota tarvitsemme. Mutta Jumala antaakin tarvitsemamme juhlapuvun täysin ilmaiseksi. Tämä puku on Jeesuksen vanhurskaus. Jeesus täytti Jumalan lain täydellisesti kaikkien puolesta. Hän sovitti koko maailman synnin ristillä. Jeesuksella on täydellisen puhdas juhlapuku. Ja tämä juhlapuku lahjoitetaan kaikille uskon kautta Jeesukseen. 

Jo pyhässä kasteessa päällesi on puettu Kristuksen vanhurskaus, niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27) Siinä olet saanut omaksesi täydellisen juhlapuvun, jossa voit astua taivaan hääjuhlaan. Sen puvun voit pukea joka päivä uudestaan ja uudestaan, kun joka päivä tunnustat Jumalalle syntisi ja turvaat siihen, mitä Jeesus on puolestasi tehnyt, kun turvaat niihin lupauksiin, mitkä Jumala on kasteeseen liittänyt. Kun Kristuksen vanhurskaus on puettu päällesi, ei Jumala näe sinun syntejäsi. Kristuksen juhlapuku, hänen lahjavanhurskautensa, peittää kaiken sinun syntisi ja saastaisuutesi. Niin sinä olet Jumalan silmissä puhdas ja pyhä. Näin sinä kuulut uskon kautta Kristuksen ruumiiseen, hänen todelliseen Kirkkoonsa. Niin sinäkin, kaikkien muiden Jeesukseen uskovien kanssa, pääset kerran Kristuksen vanhurskauteen puettuna Jumalan Pojan hääaterialle, joka ei pääty koskaan. Aamen.

Pastori Dani Puolimatkan saarna 29.10.2017 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna 25.10.2020