Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko

Siihen aikaan Jeesus vielä puhui ja sanoi: ”Ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on ollut otollista sinun edessäsi. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:25–27)

 

 

 

 JOKAISEN SIELUN AUTUUDEKSI

 

 

 

”Siihen aikaan Jeesus vielä puhui”, näin alkaa evankeliumitekstimme tänään. Kysymme: Mihin aikaan? Raamattu kertoo meille, että Jeesus on juuri päättänyt ankarat nuhdesanansa Galilean kaupungeille, jotka olivat kuulleet Jeesuksen julistuksen mutta eivät olleet sitä ottaneet vastaan ja sen vuoksi noiden kaupunkien kovasydämisten ihmisten olisi viimeisellä tuomiolla kannettava rangaistus, joka tulisi olemaan raskaampi, kuin pakanakaupunkien vieläpä raskaampi kuin Sodoman ja Gomorran, noiden paheellisten kaupunkien, jotka Jumala hävitti tulella taivaasta.

 

Jeesuksen julkinen toiminta on kestänyt jo pitkään. Hän on avoimesti saarnannut ja todistanut teoillaan valtavasta armosta, joka nyt on tullut maailman osaksi, että Jumalan Poika, syntisten vapahtaja on tullut heidän keskelleen kantamaan heidän syntitaakkansa. Mutta samalla kun hänen toimintansa aika on edennyt, on myös ympärillä olevien ihmisten aika nähdä ja kuulla häntä käynyt vähiin. Mutta saarnaako Jeesus vähemmän? Ei lainkaan. Loppuun asti hän julistaa ja toimittaa sitä tehtävää, jonka hän on Isältä saanut, että mahdollisimman moni saisi kuulla evankeliumin, tulla hänen luokseen ja uskoa että tässä on minun Herrani ja Vapahtajani, johon minä saan turvallisesti luottaa ja joka ottaa minut vastaan. Sen vuoksi kuuluvat tänään meille: ”Siihen aikaan Jeesus vielä puhui” Ettemme me kuuntelisi Jumalan sanan saarnaa siten että pitäisimme sen itsestään selvänä. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. He hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään. He etsivät Herran sanaa, mutta eivät löydä.(Aam. 8:11–12)

 

 

Evankeliumin saarna ei ole itsestään selvä asia. Ensiksikin, Kristus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti ja hän on antanut varman lupauksensa, että helvetin portit eivät hänen seurakuntaansa voita. Se pysyy viimeiseen päivään. Mutta tämä sana koskee näkymätöntä, kaikista uskovista koostuvaa seurakuntaa maailmassa. Se ei tarkoita paikallisseurakuntaa. Se että saa olla jäsen omassa seurakunnassa ja kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen on suuri armolahja. Ja että evankeliumi julistetaan puhtaana ja varmana, se on harvinaista. Kuinka moni kristitty Suomessa tänä päivänä tuskailee sen kanssa, että joutuu kuuntelemaan saarnaajaa, joka ei ruoki sielua Jumalan sanalla, vaan lisäilee siihen omiaan, tai jättää kuulijan epävarmaksi Jumalan armosta. Toiseksi, maailman loppu on tulossa. Sen sanoo Raamattu aivan selkeästi: Evankeliumi saarnataan kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14) Ei ole ihmisille annettu määrättömästi aikaa. Jokainen hetki päivästä on armonaikaa. Armonaikaa jumalattomalle, että hän kuulisi Jumalan sanan ja uskoisi. Armonaikaa uskovalle, että hän vahvistuisi uskossa ja saisi iloita pelastuksesta jo täällä ajassa.

 

Tekstissämme Vapahtaja kiittää suuresti Isää Jumalaa. Hän kiittää siitä, että Jumala on salannut itsensä – pelastavan vanhurskautensa – viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut sen lapsenmielisille. Evankelista Luukas kirjoittaa vielä tarkemmin, että Jeesus lausuu nämä kiitoksen sanat, kun hänen lähettämänsä opetuslapset palaavat ja kertovat että Jeesuksen nimen tähden riivaajatkin ovat heille alamaiset ja Jeesus sanoo, että älkää sen pahojen henkien karkotuksen tähden iloitko, vaan siksi että Jeesuksen nimen tähden teidän nimenne on kirjoitettuna taivaissa. (Luuk. 10:21) Ja siitä Vapahtajamme kiitos nousee Isälle. Mutta miksi hän kiittää, että Isä on salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä? Eikö Jumala halua, että älykkäät ja viisaat pelastuvat? Emme toki saa tehdä näin hätäistä ja ajattelematonta johtopäätöstä. Raamattu nimenomaan sanoo, että Jumala tahtoo kaikkien tulevan mielenmuutokseen ja pelastuvan. (2. Piet. 3:9; 1 Tim. 2:4) Lisäksi meille kerrotaan Raamatussa monista viisaista, älykkäistä ja taitavista ihmisistä, jotka ovat nukkuneet uskossa pois. Mutta kun tullaan uskon asiaan, siihen kuinka me syntiset ihmiset tulemme Jumalalle kelpaaviksi, niin silloin meidän esikuvaksemme ei suinkaan aseteta ihmisviisautta, ei edes näiden hurskaiden ihmisten viisautta ja kykyjä – vaan heidän lapsenmielisyytensä. Että he uskovat Jumalan hyvyyteen ja armoon Vapahtajan nimen tähden, sen lupauksen tähden jonka Jumala on antanut. Huomaamme siis, että kun Raamattu sanoo sen olevan Jumalan tahto, että kaikki pelastuvat, niin se koskettaa kaikkia iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta riippumatta ja vielä aivan ihmisen kyvystä riippumatta. Tämä meille osoitetaan monin tavoin: pienokaiset tuodaan Jeesuksen luokse, ryöväri saa armon kädet ja jalat naulittuna paikoilleen, monen riivaajan vaivaamat vapautetaan päästösanalla, kuollut Lasarus kutsutaan takaisin eloon ja näitä esimerkkejä on paljon. Mutta niin on myös surulliset esimerkit siitä, kuinka vaikea on omaan hyvyyteen ja hurskauteen, viisauteen ja hartauteen katsovan ihmisen vastaanottaa Jeesusta, joka vain tahtoo vapahtaa synnistä. Tällaiselle ihmisviisaudelle – vaikka ei se mitään todellista viisautta ole – on mahdotonta hyväksyä, että evankeliumi ei vaadi mitään, vaan antaa kaiken.

 

Mutta katso vielä, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo, että Jumala on ilmoittanut nämä lapsenmielisille. Lapsia ei tuohon aikaan erityisesti pidetty mitenkään viisaina. Sanommehan mekin helposti lapselliseksi sellaista aikuista, joka mielestämme käyttäytyy vastoin ikänsä arvokkuutta. Jeesuksen aikana lasten pelastusta toisinaan pidettiin jopa epävarmana, koska heidän käytökseensä kuuluu niin paljon sellaista, minkä aikuinen osaa peittää. Avointa suuttumusta, typerää kielenkäyttöä, älyttömiä rallatuksia, keppostelua. Se että Jeesus asetti tällaisen älykääpiön uskon esikuvaksi, oli varmasti monelle opetuslapsellekin vaikea pala käsittää. Muistamme että he suorastaan halusivat estää näiden pääsyn Vapahtajan luo. Mutta Jeesus ei tahdo, että heitä estetään, sillä sen vuoksi hän on heidät luonut, että hän tulisi heissäkin iankaikkiseksi elämäksi. Nimittäin lapsenusko on kaikkien uskovien usko. Tätä uskoa tulee kaiken opetuksen seurakunnassa tukea ja sitä suojella. Ei ole niin, että ihmisen tulee kasvaa pois lapsenuskosta aikuisen uskoon. Usko ei ole mikään prosessi, vaan hengellinen uusi elämä, jonka Jumala sanalla luo ei-olevaisesta olevaksi, eläväksi ja todelliseksi. Raamattu selkein sanoin lausuu: ”[Y]ksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef. 4:5) ja ”[J]oka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa kuin lapsi, ei mene sinne sisälle.” (Luuk. 18:17) Aikuisen uskoa kyllä ymmärrys voi tukea, mutta samalla aikuisen ymmärrys voi tulla kompastukseksi uskovalle. Sen vuoksi alttarin sakramentti on toisaalta vain sen ymmärtäviksi varttuneita varten, että he nauttisivat sen oikein koeteltuna, ja sen arvon mukaisesti, mutta myös ja varsinaisesti sen tähden, että he tarvitsevat sitä heikon uskonsa vahvistukseksi. Hänen täytyy kaikessa palata siihen, minkä lapsikin uskossa omistaa – Jumalan rakkauteen ja armoon Jeesuksessa, sillä näin – kuten Vapahtajamme sanoo – ”on ollut otollista Isän Jumalan edessä. Ja olemmehan me saaneet osaksemme jo pyhässä kasteessa Jumalan lapsen nimen. Amen.